Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Onko se postiäänestys sitten Trumpille haitaksi jos oletetaan että kaikki sujuisi rehellisesti, ja hän siksi ei sitä haluaisi?
No mitä se vaikuttaa jos suhde säilyy kumminkin samana, oli äänimäärä mikä tahansa?Varmasti. Suurin osa ihmisistä äänesti jo edellisissä vaaleissa jotain muuta ehdokasta kuin Trumpia ja todennäköistä, että kaikki lisä-äänet jakautuisivat vähintään samassa suhteessa käytännössä vastaehdokkaan hyväksi. Jo tämän vuoksi Trumpin etuna on pitää äänestysprosentti mahdollisimman matalana ja tehdä äänestämisestä mahdollisimman hankalaa. Koronaepidemia voi tässä pelata käytännössä suoraan Trumpin pussiin, koska ihmiset eivät yksinkertaisesti välttämättä uskalla mennä äänestyspaikoille äänestämään.
No mitä se vaikuttaa jos suhde säilyy kumminkin samana, oli äänimäärä mikä tahansa?
Vaikka lisä-äänistä suurempi osa menee vastaehdokkaalle, ei se muuta prosentteja, jos ne menee samassa suhteessa suurempi osa vastaehdokkaalle.Suhde ei säily samana, vaan lisä-äänistä suurempi osa menee vastaehdokkaalle. Vähintään on eri asia kuin täysin sama. Eli lisä-äänet hyödyttävät enemmän vastaehdokasta.
Olennaisiahan ovat ne hilkulla olevat vaa’ankieliosavaltiot. Eli jos vaikka Trump saa 1500 ja Biden 1000 paikalle tullutta ääntä menee raja siinä että Biden saa 1501 postiääntä ja Trump vain 1000Vaikka lisä-äänistä suurempi osa menee vastaehdokkaalle, ei se muuta prosentteja, jos ne menee samassa suhteessa suurempi osa vastaehdokkaalle.
edit:
Oletetaan että Biden saa alunperin 1500 ääntä ja Trump 1000 ääntä:
Biden saa 60% äänistä.
Lisä-ääniä tulee, Biden saa 1500 lisää ja Trump 1000 lisää:
Yhteensä Biden: 3000, Trump 2000
Biden saa yhä 60% äänistä.
Empä tiedä tätäkään selitystä. Yhtä hyvin Biden voisi saada 1499 postiääntä, ja ei jatkoon vaikka muuten olisi päässyt.Olennaisiahan ovat ne hilkulla olevat vaa’ankieliosavaltiot. Eli jos vaikka Trump saa 1500 ja Biden 1000 paikalle tullutta ääntä menee raja siinä että Biden saa 1501 postiääntä ja Trump vain 1000
No noi luvuthan oli tietty täysin hatusta mutta pointti on just se että jos Biden saa enemmän postiääniä niin onko niitä niin paljon enemmän että kokonaisuus menee Trumpin ohi. 50 osavaltiota niin varmaan kaikki kombot nähdään: kumpikin saa molemmista tyypeistä enemmän, kumpikin ristiin, Biden enemmän postiääniä muttei tarpeeksi paljoa.. käytännössä se että Trump saisi vähemmän äänestyspisteellä mutta enemmän postissa ei ole merkkien mukaan todennäköistä mutta mahdollista sekinEmpä tiedä tätäkään selitystä. Yhtä hyvin Biden voisi saada 1499 postiääntä, ja ei jatkoon vaikka muuten olisi päässyt.
Empä tiedä tätäkään selitystä. Yhtä hyvin Biden voisi saada 1499 postiääntä, ja ei jatkoon vaikka muuten olisi päässyt.
Hienosti kyllä otettu tuo Trumpin lausahdus pois asiayhteydestä ja sitten väännetty se niin että Trump tarkoitti sillä sitä ei haluaisi että köyhät ja pienipalkkaiset voisivat äänestää. Tuon lausahduksen alkuperäinen yhteys oli se että esim laittomat maahanmuuttajat ja muut ei kansalaiset voisivat äänestää. Yllättäen tuo porukka on lähes täysin demokraattien äänestäjiä.No jos et usko meitä niin Trumpiahan sinä uskot? Hän on todennut, että jos kaikki voisivat äänestää, ei republikaanit koskaan enää voittaisi yhtään vaalia.
Köyhät ja pienipalkkaisia töitä tekevät ihmiset urbaaneilla alueilla ovat keskimäärin demokraattien kannattajia ja heihin osuu kaikkein pahimmin äänestys arkipäivänä ilman lakisääteistä palkallista mahdollisuutta äänestää. Tähän lisäksi se, että osassa osavaltioita äänestykseen kelpaavan dokumentaation hankkiminen voi maksaa jopa 1000$.
Republikaanien kannattajat ovat vähemmistö äänestäjien keskuudessa mutta vielä suurempi vähemmistö jos koko kansa otetaan laskuun.
Ei sitä sen kummemmin ole otettu asiayhteydestä koska tietenkään Trump ei tarkoittaisi sanoa ääneen tuota totuutta mutta kun vahingossa pääsi lipsauttamaan niin hyvä käyttää referenssinä. Niitä laittomia ja kuolleita äänestäjiä etsittiin kissojen ja koirien kanssa kuukausitolkulla eikä mitään saatu todistettua. Lisäksi maalaisjärjellä: jos laiton maahanmuutto on ykkösongelmia vähintään ysäriltä asti ja merkittävä osa näistä sekä äänestää demareita että jää maahan tulisi demokraattien äänimäärän kasvaa koko ajan suuremmaksi. Vai vaihtuvatko syntyperäiset samaa tahtia vanhetessaan republikaanien äänestäjiksi? Tämähän olisi kohtuullisen helppo todeta vaikka kysymällä äänestäjien äidinkieltä mielipidekyselyissä yhteydessä - olettaen että juuri tuohon kohtaan ei valehdeltaisi muita enemmänHienosti kyllä otettu tuo Trumpin lausahdus pois asiayhteydestä ja sitten väännetty se niin että Trump tarkoitti sillä sitä ei haluaisi että köyhät ja pienipalkkaiset voisivat äänestää. Tuon lausahduksen alkuperäinen yhteys oli se että esim laittomat maahanmuuttajat ja muut ei kansalaiset voisivat äänestää. Yllättäen tuo porukka on lähes täysin demokraattien äänestäjiä.
Lisäksi olisi mukava saada jotain lähdettä tuolle että "osassa osavaltioita äänestykseen kelpaavan dokumentaation hankkiminen voi maksaa jopa 1000$".
Tonni kuulosti niin suurelta summalta että googlailin vähän ja tässä se on ainakin mainittu: 'Free' voter IDs are costly, Harvard Law report finds - Harvard Law Today
Hienosti kyllä otettu tuo Trumpin lausahdus pois asiayhteydestä ja sitten väännetty se niin että Trump tarkoitti sillä sitä ei haluaisi että köyhät ja pienipalkkaiset voisivat äänestää. Tuon lausahduksen alkuperäinen yhteys oli se että esim laittomat maahanmuuttajat ja muut ei kansalaiset voisivat äänestää. Yllättäen tuo porukka on lähes täysin demokraattien äänestäjiä.
Lisäksi olisi mukava saada jotain lähdettä tuolle että "osassa osavaltioita äänestykseen kelpaavan dokumentaation hankkiminen voi maksaa jopa 1000$".
Tämä kysymys on käytännössä syy miksi rekisteröidyin koko foorumille, enkä ole saanut (tai osannut lukea) tyydyttävää vastausta vieläkään.Yhtä asiaa olen tässä ihmetellyt. Mistä tämä Trump -mielteisyys johtuu täällä suomessa. Periaatteesa minulle ole mitään väliä kuka sitä Ameriikkaa johtaa mutta maan johtajan tyhmyys on niin itsestään selvää että en vaan voi käsittää fanitusta...
Minä ainakin pidän siitä että Trump laittaa Kiinalle kampohin sillä kiina on aivan liikaa päässyt mellestämään vapaasti. kiinasta ei tule länsimaista demokratiaa. toinen mistä pidän on miten Trump suhtautuu tuohon iraniin, jonka ulkopoliittisessa ohjelmassa on tuhota israel, ja joka valehtelee lännelle minkä kerkiää ydinaseestaan ja tavoitteistaan, ja tämän sitten sinisilmäiset länsimaiset johtajat uskovat. kolmas asia mistä trumpissa pidän on se että hän seisoo lähi-idän ainoan demokratian rinnalla tukena, 4. asia mitä arvostan että hän nimittää tuomareita korkeimapaan oikeuteen tuomareita jotka eivät politisoi oikeusjärjestelmää, vaan lukevat perustuslakia,niin kuin se on tarkoitettu, eivät lähde tekemään poliittisia tuomarointeja joilla rajataan osavaltioiden oikeuksia päättää omista asioista.Yhtä asiaa olen tässä ihmetellyt. Mistä tämä Trump -mielteisyys johtuu täällä suomessa. Periaatteesa minulle ole mitään väliä kuka sitä Ameriikkaa johtaa mutta maan johtajan tyhmyys on niin itsestään selvää että en vaan voi käsittää fanitusta...
talousosaaminen: työttömyys vetelee 40-luvun jälkeen kovimpia lukuja ja vaikkei koronaa otettaisi huomioon jatkuivat käppyrät Obaman jälkeen lähes samaan suuntaan, niin ettei muutosta ainakaan niistä näy. Taaskaan en ole itse nähnyt kaverin sanovan yhtään mitää syvällistä tai tietävää taloudesta mutta voin hyvin olla väärässä
Kiina unohtuikin omasta listastani. On hyvin mahdollista että Trump on juuri oikea ase Kiinaa vastaan koska touhuavat paljon sellaista johon alkaa kohta olla kiire puuttua. Aina muoviroskasta vähemmistöjen kohtelun kautta hämyisiin infrahankkeisiinMinä ainakin pidän siitä että Trump laittaa Kiinalle kampohin sillä kiina on aivan liikaa päässyt mellestämään vapaasti. kiinasta ei tule länsimaista demokratiaa.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on lietsonut valhetta demokraattien varapresidenttiehdokkaan Kamala Harrisin kelpoisuudesta tehtävään. Harrisista on levitetty perusteetonta väitettä, jonka mukaan hän ei voisi toimia varapresidenttinä vanhempiensa ulkomaalaistaustan vuoksi.
Piti googlailla, että kuka tämä Kamala nyt sitten on, niin ensimmäisenä tulee vastaan ylen pläjäys:
![]()
Trump lietsoi valhetta Kamala Harrisin synnynnäisestä kelvottomuudesta varapresidentiksi – samoin kuin aiemmin Obamasta
Harris on syntynyt Yhdysvalloissa, joten hänellä on täysi oikeus pyrkiä niin varapresidentiksi kuin presidentiksikin.yle.fi
Ihmettelin, että onko tosiaan noin, niin piti käydä katsomassa itse tiedoitustilaisuutta. Trump siis vastaa siinä toimittajan kysymykseen, että oletko kuullut asiasta ja Trump kertoo tänään asiasta kuulleensa, eikä tiedä onko tämä totta vai ei.
Melkoisen värittynyttä uutisointia kyllä.
Lietsominen vs. kiistämättä jättäminen, erikoista jos jonkun mielestä nämä ovat käsitteenä samanlaisia.Mikä tuossa oli värittynyttä? Sekö että verbin lietsoa ei tarkoitettu tarkoittavan aloitti ja levitti huhua vaan sitä että auktoriteettiin nojaamalla antoi ymmärtää ettei väite ole poissuljettu?
Ei pelkästään jättänyt kiistämättä vaan auktoriteettiin nojaten antoi väitteelle uskottavuutta. Lietsoa on ehkä sen verran vanhahtava verbi että voi olla oma tulkintani vääräLietsominen vs. kiistämättä jättäminen, erikoista jos jonkun mielestä nämä ovat käsitteenä samanlaisia.
Heh, sanavapaasti meni näin: "Kirjoittaja on arvostettu lakimies, en tiedä onko väite totta vai ei, olisin yllättynyt jos demokraatit eivät olisi tarkistaneet asiaa."Ei pelkästään jättänyt kiistämättä vaan auktoriteettiin nojaten antoi väitteelle uskottavuutta. Lietsoa on ehkä sen verran vanhahtava verbi että voi olla oma tulkintani väärä
Onpa kyllä harvinaisen kirpeän uutisen Yle saanut asiasta aikaan. Kovaa kieltä:Heh, sanavapaasti meni näin: "Kirjoittaja on arvostettu lakimies, en tiedä onko väite totta vai ei, olisin yllättynyt jos demokraatit eivät olisi tarkistaneet asiaa."
Lietsomista, kiistämättä jättämistä vai mitä lie![]()
Yhtä asiaa olen tässä ihmetellyt. Mistä tämä Trump -mielteisyys johtuu täällä suomessa. Periaatteesa minulle ole mitään väliä kuka sitä Ameriikkaa johtaa mutta maan johtajan tyhmyys on niin itsestään selvää että en vaan voi käsittää tätä fanitusta...
trumpetin ulkopolitiikka: Putinin perseen nuoleskelua. USA:n vaikutusvalta on romahtanut maailmalla. Esimerkkinä mm. Iranin asepakoteäänestys turvallisuusneuvostossa. NATO:n heikentämistä yms. Talouspolitiikka heh siis mikä politiikka? Veronkevennyksiä suuuryhtiöille ja USA:n velka vaan kasvaa... Velan otto on siis osaavaa talous politiikkaa?Itse en sen enempää fanita kuin vihaakaan Trumpia, joten oma kannatus johtuu vaihtoehtojen luokattomuudesta. Kun pitää valita tyhmän ja seniilin tyhmän väliltä, niin tavallinen tyhmä vie voiton. Trumpin politiikasta pidän vahvasta talouspolitiikasta ja ulkopoliittisesti Trump tekee niitä liikkeitä mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmen sitten. Biden urapoliitikkona ei ole saanut mitään sanottavaa aikaiseksi ja Trumpiin kohdistuva kritiikkikin osuu Bideniin moninkertaisesti.
trumpetin ulkopolitiikka: Putinin perseen nuoleskelua.
USA:n vaikutusvalta on romahtanut maailmalla.
Esimerkkinä mm. Iranin asepakoteäänestys turvallisuusneuvostossa. NATO:n heikentämistä yms.
Talouspolitiikka heh siis mikä politiikka? Veronkevennyksiä suuuryhtiöille ja USA:n velka vaan kasvaa... Velan otto on siis osaavaa talous politiikkaa?
Onko mitään lähdettä tälle melko uskomattoman kuuloiselle väitteelle? Ymmärtääkseni Yhdysvaltain BKT on sukeltanut viime aikoina kohtuu rajusti, velan en ole kuullut vähentyneen...Veronkevennykset osana sitä, samoin kohisten kasvava BKT. Velanotto suhteessa BKT:een onkin pysynyt vakiona Trumpin kaudella, toisin kuin Obaman kaudella, jolloin velkaa otettiin 40%:a lisää suhteessa BKT:een. Eli rautaista osaamista Trumpilta ja velanotto on pysynyt hallinnassa.
Onko mitään lähdettä tälle melko uskomattoman kuuloiselle väitteelle? Ymmärtääkseni Yhdysvaltain BKT on sukeltanut viime aikoina kohtuu rajusti, velan en ole kuullut vähentyneen...
Olisiko tässä käynyt vähän ohraisesti, kun esivaalit saatiin taputeltua valmiiksi juuri koronakriisin alla?On se taas ilo seurata millainen pari on tarjolla vapaan maailman johtajaksi.
Siis oikeasti USA:n presidentin homma on periaatteessa aika intensiivinen verrattuna vaikka Suomen pressan hommaan, ja siihen ei sitten kelvollista alle 74 vuotiasta ehdokasta enää nykyään löydy?
Millä perusteella jatkokausi näytti "varsin todennäköiseltä"?Olisiko tässä käynyt vähän ohraisesti, kun esivaalit saatiin taputeltua valmiiksi juuri koronakriisin alla?
Ennen koronaa näytti varsin todennäköiseltä, että Trump valitaan jatkokaudelle. Kenenkään tosiehdokkaan ei kannattanut mielettömästi panostaa näihin vaaleihin ja lähteä häviämään Trumpille. Pelikenttä jäi käytännössä vanhoille tekijöille, joille tämä oli kertakaikkiaan viimeinen mahdollisuus.
Aika 50-50 taisi olla ennen koronaa käytännössä.Millä perusteella jatkokausi näytti "varsin todennäköiseltä"?
An 86 percent majority of Democrats approve of Biden’s choice of Harris, including 64 percent who strongly approve. But Harris also draws mostly positive reactions among political independents, with 52 percent approving and 29 percent disapproving....
Among Black Americans, 78 percent approve of her selection, including 50 percent who approve “strongly.”
Sinänsä, yksittäisestä pollista on turha vetää mitään johtopäätöksiä, vaan täytyy seurata useita. Tällä hetkellä Trump on perässä about 8,4 pistettä national-polleissa, kun data kerätään useista lähteistä. Siis jos niitä haluaa seurata.
Juuri näin kansallisia tutkimuksia ei kannata seurata, ellei halua tietää kumpi saa enemmän ääniä. Muussa tapauksessa ei sillä kansallisella Gallup-kyselyllä tee mitään, vaan vain muutaman osavaltion tulos merkitsee. Kaikki me tiedetään että esim. New York ja Kalifornia menee demokraateille, mutta Texas ja Alabama republikaaneille.Taisteluhan kuitenkin käydään osavaltioissa.
Itseasiassa nopealla Googlauksella Texas on yllättävän tasainen. Trump tuon kai silti voittanee, mutta harvemmin siellä on demokraatit olleet noin lähelläJuuri näin kansallisia tutkimuksia ei kannata seurata, ellei halua tietää kumpi saa enemmän ääniä. Muussa tapauksessa ei sillä kansallisella Gallup-kyselyllä tee mitään, vaan vain muutaman osavaltion tulos merkitsee. Kaikki me tiedetään että esim. New York ja Kalifornia menee demokraateille, mutta Texas ja Alabama republikaaneille.

Kyllä tiesin että Texasisa erot on tasoittumassa, mutta sillä ei vielä ole merkitystä vaalien tulokseen. Teksas on ja pysyy punaisena näissä vaaleissa. 2024 vaaleista väitä mitään.Itseasiassa nopealla Googlauksella Texas on yllättävän tasainen. Trump tuon kai silti voittanee, mutta harvemmin siellä on demokraatit olleet noin lähellä
![]()
View latest 2020 presidential polling in Texas
View the latest polling between Donald Trump and Joe Biden in Texas.edition.cnn.com
Onko tälle lähdettä?Tyyppi ei myöskään kannata sananvapautta (vaikka osa faneista niin väittääkin). On muun muassa halunnut kiristää kunnianloukkauslakeja. Lehdistönvapauden kannattamisesta tuskin tarvitsee edes sanoa mitään.
Onko tälle lähdettä?
Selvähän se on, että Trump vihaa lehdistöä. Mutta on siihen aika paljon syytäkin, kun lehdistö on Trumppia vastaan ja näkökulma on aina negatiivinen. Jos Trump sanoo jotain tyhmää niin siitä aina revitellään isoilla otsikoilla ja silloinkin kun ei sano, niin sitten puheesta leikataan osa, joka saa kuulostamaan sen tyhmältä. Mutta mitä Trump on laillisesta näkökulmasta tehnyt tai yrittänyt tehdä tälle?
President Trump and his team want to ‘open up’ libel laws. The goal: to make it easier to sue media organizations for unfavorable coverage. But there is little that the President can actually do to change the libel laws. There is no federal law on libel.
Tuossa nyt ekat uutiset, jotka googlella tuli vastaan. Varmaan jotain ihan löytyy videollakin, jos kerran jossain kampanjatilaisuudessa heitetty.And Trump has made it very clear that he doesn’t stand for the freedom of the press. As a presidential candidate, he told supporters he would “open up our libel laws” to sue journalists. “We’re going to have people sue you like you’ve never got sued before,” he promised.
Trump the candidate also blacklisted reporters and entire news outlets from campaign events, referred to journalists as “scum” and “slime,” and mocked a reporter for having a disability. He vowed to sue women who reported incidents of sexual harassment and assault, along with the outlets that covered their accounts, and threatened a lawsuit against a Hispanic journalist group for calling out his bigoted remarks.
Vastapallona voisi sitten heittää kysymyksen, että miksi täälläkin niin moni fanittaa Bideniä? Eikö tuo ole aika selvää, että Biden tulee olemaan vain sätkynukke demokraattien puolueelle (ja laajemmin muullekin politiikkakoneistolle)?
The road to hell is paved with good intentions.Itse äänestäisin Trumppia, jos voisin. Syynä on se, että Trump oikeasti haluaa hyvää Amerikalle. On halunnut aina, kun katsoo haastatteluja 80-luvulta niin mielipide ei ole juurikaan muuttunut. Henkilönä Trumpissa on kyllä paljon vikaa, onhan se tyhmä, impulsiivinen ja narsisti.
Ymmärrän mitä tarkoitat ja tuo on kyllä aito riski. Mieluummin kuitenkin otan tämän riskin Trumpin puolelta. Uskon siis että hän aidommin on "meidän" puolella kuin Biden ja Bideniä ohjaava taustajoukko.The road to hell is paved with good intentions.
Ja juuri tää on se narsistien kusetus mihin tässä haksahdat. "Haluan MEILLE hyvää". Toki moni Amerikan etu hyödyttää Trumpia amerikkalaisena, mutta Trumpia ei kiinnosta pätkän vertaa mitä Amerikalle tapahtuu, jos se ei samalla aja hänen omaa etuaan. Uhrialttari lämmitetään ihan saman tien, jos ihminen tai joukko ihmisiä muuttuu Trumpille haitallisiksi tai edes hyödyttömiksi. Mikään yhteisen hyvän ideologia ei ton kaverin toimia aja pätkääkään ja hämmentää kyllä isosti, jos se ei ole vielä tullut selväksi esim. koronakriisin hoidon ja siihen liittyvien ulostulojen suhteen.
Itse äänestäisin Trumppia, jos voisin. Syynä on se, että Trump oikeasti haluaa hyvää Amerikalle. On halunnut aina, kun katsoo haastatteluja 80-luvulta niin mielipide ei ole juurikaan muuttunut.
Sellainen tarkennus, että minusta rebuplikaanit on yhtä korruptoituneita kuin demokraatitkin. Vaikka Trump on teknisesti rebuplikaani, niin hän mielestäni aika erillään tuosta puolueesta monella tapaa. Olihan Trump ennemmin demokraatti ja ainakin yksi syy leirin vaihtoon oli, että rebuplikaanien puolelta pääsi helpommin presidentiksi. Puolue ei niin vahvasti ohjaa Trumppia kuten muita presidenttejä. Varmasti rebuplikaanien puoleltakin monet odottavat jo innoissaan, että Trumpin presidenttiys on ohi kun sitten pääsee taas toimimaan vapaammin.Tämä on vähän kummallinen näkökanta asiaan, etenkin kun viime vuodet ovat näyttäneet juuri sen, että republikaanit ja Trump ovat pistäneet rahaa omaan taskuun jatkuvasti. Uusimpana keinona hyväksikäyttää koronavirustilannetta, jossa sekin taho joka rahan jakamista olisi valvonut pistettiin nurkkaan itkemään.
Olisi mielenkiintoista nähdä tuosta jotain vertailua: missä demokraattien ja republikaanien päätöksissä raha on valunut omaan taskuun, ja missä se on oikeasti mennyt johonkin hyödylliseen?
Ilmastonmuutoksen kanssa on mokailtu ties kuinka pitkään, Trumpilla on maksimissaan 8 vuotta aikaa vaikuttaa tuohon, joten aika epäreilua heittää hänen niskaansa kaikkea.Trumpilla on sormensa pelissä kyllä myös ilmastonmuutoksen suhteen, koska hän on erityisesti kunnostautunut luonnonsuojeluun liittyvien säännöstelyjen purkamisessa, jotta talous saadaan nousuun.
Siis Trumppihan on korruptoituneempi ja härskimpi kuin kukaan länsipoliitikko maailmansotien jälkeen. Golf-viikonloput, Goyat, G7:n yrittäminen omille tiluksille, kirjojen ja taulujen myyminen vaalikampanjalle, lasten tuplarooli sekä politiikassa että bisneksissä, verotietojen pimittäminen, (foorumikielellä) pornohuoralle maksaminen vaalirahoista.. näiden lisäksi varmistamattomia juttuja koronasuhmuroinneista lähtien jos nyt jotain ensi hätään unohdinRahaa on kyllä valunut hallituksen johdon kavereille ja tukijoille, mutta tästä ei ole hyötyneet pelkästään korruptoituneet rebuplikaanit vaan myös demokraatit. Toisin sanoen tämä on ennemminkin sitä peruspolitikointia ja kaverien auttamista, sama olisi käynyt ilmankin Trumppia. Ehkä ideaali maailmassa Trumpin olisi pitänyt tehdä tälle jotain ja ohjata rahat kansalle. Se on sitten eri asia olisiko voinut tai olisiko se ollut järkevää. Tuon rahan siirron estäminen voi olla sellainen mäki, jonka vuoksi Trumpin ei kannata kaikkea uhrata.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.