• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Tämä on jännää. Vähän väliä hommat menee trumpeteilla astetta hullummaksi, kunnes tulee olo ettei enää typerämpää voisi ollakkaan, mutta seuraavana päivänä taas menee typerämmäksi ja sitä seuraavana ylitetään sekin ennätys, kunnes kolmen päivän päästä ollaan laskeuduttu ihan uudelle tasolle, joka viikon päästä tarkastellessa näyttääkin olevan yllättävän ylhäällä uuteen pohjaan verrattuna ja sitten vasta alkaakin kunnon alamäki missä luulisi pohjan jo häämöttävän, mutta sitten tehdäänkin jotain oikein yllättävän paljon idiootimpaa kiihtyvällä vauhdilla.

muoks: tämä vielä miettien että se lähtötaso nelisen vuotta sitten oli jo käsittämättömän alhaalla ja suunta on ollut vain alaspäin kiihtyvällä vauhdilla siitä asti. Kohta tulee idiotismin singulariteetti vastaan.
Nyt sitten kuukauden taaksepäin katsellessa tulee mieleen, että olipa hommat vielä kesyjä silloin aikanaan.
 
Rudykin sai miljardiluokan haasteen:

Dominion files defamation lawsuit against Giuliani

Dominion Voting Systems filed a defamation lawsuit Monday seeking $1.3 billion from Rudolph W. Giuliani, a lawyer for Trump who played a key role in promoting the falsehood that the 2020 election was rigged.

The 107-page complaint, filed in federal court in the District, cites dozens of statements Giuliani made about Dominion — on Twitter, in appearances on conservative media shows and on his own podcast — to promote the “false preconceived narrative” that the election was stolen from Trump.

That “Big Lie” not only damaged Dominion’s reputation and business but also laid the groundwork for hundreds of people to storm the U.S. Capitol on Jan. 6, the complaint says.
Giuliani did not immediately respond to a request for comment.

Dominion’s allegations against Giuliani echo many of the accusations the company leveled earlier this month in a similar defamation lawsuit against lawyer Sidney Powell. Powell filed four lawsuits alleging that Dominion’s voting machines were rigged, contributing to massive election fraud. All four lawsuits were dismissed by federal judges.
Both Powell and Giuliani repeated the baseless claim that Dominion is a Venezuelan enterprise and that its machines switched thousands of votes from Trump to Biden.

Giuliani in particular repeatedly cited a “forensic report” that purportedly found 6,000 votes were switched in Antrim County, Mich., even though state officials said that wasn’t true and a hand count of ballots affirmed that Dominion machines had tabulated votes accurately.

Giuliani and Powell persisted in making false statements even after they received retraction demands from Dominion’s lawyers, according to the complaints. The company has sent retraction and preservation letters, often precursors to litigation, to more than 20 individuals and businesses, including conservative media outlets such as Fox News and Newsmax.

By Emma Brown
 
Viimeksi muokattu:
Sidney Powell Tells Judge 'No Reasonable Person' Would Believe Her Dominion Conspiracy Theories Were 'Statements of Fact'
Powellin mielestä Dominionin miljardikanne pitäisi hylätä, koska kukaan järkevä ihminen ei uskoisi hänen (sekavia) höpinöitään vaalihuijauksesta todeksi...

"Se oli vain mielipide" näyttää olevan hörhöjen vakiopuolustus, kun päätyvät oikeuteen puheistaan.
Powellin asianajajien mielestä Dominionin miljardikanne pitäisi hylätä, koska kukaan järkevä ihminen ei uskoisi hänen lausuntojaan faktana vaan väitteinä jotka odottaa oikeudessa testaamista.

Her attorneys argued that "reasonable people would not accept such statements as fact but view them only as claims that await testing by the courts through the adversary process."
 
Hyvin on käännetty logiikka ympäri maineen menetys/kunnianloukkaus tapauksista. Ikäänkuin voisi väittää itseasiassa Trumpin pyörittäneen niitä pizzerioiden kellareita ja toistaa jatkuvasti väitettä kaikissa medioissa. Sitten lausunnosta voisi pakittaa kunnianloukkaussyytteen tullen, että se on vain väite, eikä fakta ja katsotaan oikeudenkäynnin päätös.

Jos päätös toteaa, ettei mitään kellariketjua ole ikinä ollutkaan, niin voi väittää, että oikeus hoiti tehtävänsä ja mulle ei kuulu tästä mitään seurauksia, koska väite osoitettiin perättömäksi ja mitään vahinkoa ei ole tapahtunut, kun maine on puhdistettu oikeudessa.
 
Sidney Powell Tells Judge 'No Reasonable Person' Would Believe Her Dominion Conspiracy Theories Were 'Statements of Fact'
Powellin mielestä Dominionin miljardikanne pitäisi hylätä, koska kukaan järkevä ihminen ei uskoisi hänen (sekavia) höpinöitään vaalihuijauksesta todeksi...

"Se oli vain mielipide" näyttää olevan hörhöjen vakiopuolustus, kun päätyvät oikeuteen puheistaan.
Sidney käyttää tätä Persujen oppikirjasta revittyä "Kännissä ja läpällä". Kerrankin ottavat oppia meiltä.
 
Eli jos väitän isojen lehtien haastatteluissa naapurin Penan raiskaavan lapsia kellarissa, niin kyse ei ole kunnianloukkauksesta, vaan väitteestä, joka odottaa oikeusistuimen punnintaa? Jep jep.

Etenkin kun tuollainen "oikeusistuin puhdistaa maineen" meininki ei todellisuudessa vaan toimi. Kerran kun naama ja nimi löytyy mediasta sopivan härskiin implikaatioon yhdistettynä niin se on sitten siinä.
 
Sidney Powell Tells Judge 'No Reasonable Person' Would Believe Her Dominion Conspiracy Theories Were 'Statements of Fact'
Powellin mielestä Dominionin miljardikanne pitäisi hylätä, koska kukaan järkevä ihminen ei uskoisi hänen (sekavia) höpinöitään vaalihuijauksesta todeksi...

"Se oli vain mielipide" näyttää olevan hörhöjen vakiopuolustus, kun päätyvät oikeuteen puheistaan.

Mitenköhän täälläkin eräiden nimimerkkien mielipide tuon dominionin osallisuudesta vaalivilpin suhteen on elänyt? Alla muutama hieman asioista kysellyt lainaus :D

Dominion koneet oli kuulemma kyseisessä rakennuksessa tutkittavana, mikä olisi voinut olla mahdollinen iskun kohde, niin ei päästä tutkimaan vaalivilppiä. Myös mahdollisesti jotain dominion dataa oli kyseisen talon servereillä.
Nämä kaikki on jo todistettu moneen kertaan. Nuo koneet on tehty huijausta varten.
Hän ajattelee että ne jekutti kunnolla. Sanotaan esim. että se Dominion voting system oli ihan suunniteltu äänien manipuloimista varten.
Georgiassa oli uutisointia laitteisiin tehdystä viimehetken päivityksestä, jonka Dominion kiistää, mutta asia ei ole ilmeisesti vieläkään lopullisesti tutkittuna. Saman jutun mukaan viimeisiä päivityksiä on tehty lokakuun 31 päivä, jutusta ei selviä tarkistetaanko näitä jonkin ulkoisen tahon toimesta vai ei.
 
Mitenköhän täälläkin eräiden nimimerkkien mielipide tuon dominionin osallisuudesta vaalivilpin suhteen on elänyt? Alla muutama hieman asioista kysellyt lainaus :D
Miten sen mielipiteen sitten pitäisi elää? Omalta osaltani voin sanoa että tuossa vaiheessa en vielä tiennyt mihin uskoa. Myöhemmin olen kallistunut vahvasti uskomaan että kyllähän se Dominion muiden mukana petkutti.
 
Eli Sidney Powell oli voi hyvin olla vakavissaan ja hänen haastaminen on oikeutettua. Siis jos SP ajattelisi kuten sinä
 
Eli Sidney Powell oli voi hyvin olla vakavissaan ja hänen haastaminen on oikeutettua. Siis jos SP ajattelisi kuten sinä
Onneksi Sidney itsekin on sitä mieltä, että hänen lausuntonsa vaalihuijauksesta eivät ole sellaisia, joita järkevä henkilö pitäisi faktoina.
 
Ylen uutinen Bidenin tulevista muutoksista, ja republikaanien vastustuksesta & vastaehdotuksista:
Hyvää shittiä. Itse lisäisin vielä:
- vaalipäivä sunnuntaille, jolloin vapaapäivän hinta olisi halvempi
- (osa)valtion kustantamat henkkarit tarvitseville
- Puerto Ricolle edustus veroja vastaan
- joku hyvä tapa todistaa ääntenlaskun luotettavuus ettei menisi puolta vuotta (pelkään että Trumpin loppu elinikä tai vähintään ensi vaaleihin) kameralaatikkovideoiden tulkintaan ja kännissä ja läpällä puutarhamyymälän takapihalla järjestettyihin syytöksiin
- selkeät säännöt äänestysbokseista ja äänestyspaikoista. Viimeksi oli niitä itse lisättyjä bokseja ja mainosnaamarillisia poliiseja

kaksi viimeistä ovat ehkä osavaltiotason asioita kun se ero on monelle tärkeä ja itseltä joskus unohtuu
 
Milenkiintoista. Muistan että vaalipiirit järjestettiin tällä tavalla aikaisemmin, mutta republikaanit jossain vaiheessa lukitsivat ne. Tämän on väitetty nykyisellään painottavan maaseutuäänestäjiä ja sen takia suosivan republikaaneja. Republikaaneja suosii myös se että vaalipäivä on keskellä viikkoa (kaikissa osavaltioissa se ei kai ole vapaapäivä?). Myös on arveltu että rekisteröitymispakko saattaa vaikeuttaa kaikkein heikommassa asemassa olevien äänestämistä. Siksi Trumpin kaudella ei tullut kysymykseenkään kajota vaalijärjestelmään millään tavalla. Tämä siis ihan muistinvaraisesti mutuiltuna.
 
Reppulit menetti Trumpin takia presidentin ja molemmat kamarit. Nyt tästä lisäksi jatkossa menettävät vääristyneen vaalietunsa. Pointsit trumpille viimeinkin. Yksikään demokraatti ei olisi ikinä onnistunut upottamaan reppuleita näin totaalisesti. Saivat sen minkä ansaitsivat kun lähtivät trumptanicin kyytiin ilman paluulippua.
 
Ylen uutinen Bidenin tulevista muutoksista, ja republikaanien vastustuksesta & vastaehdotuksista:

Voi pojat, että republikaait tulevat raivostumaan tuosta. Eikä ne oikein voi argumentoida tätä banaanivaltioutta poistavaa ja kansalaisten tasa-arvoa lisäävää pakettia vastaan kuin että "sitten me ei enää voitettais" :D
 
Tai jotain meriselityksiä jostain yksityiskohdista, koska se ei tule menemään läpi.

e. Anteeksi, unohdin republikaanien nykymenon. Eli siis tulee valeita vaaleista, jonka takia perustelevat vastaan olon.
 
Viimeksi muokattu:
Washington DC muodostettiin aikoinaan leikkamalla sille alue Marylandin ja Virginian osavaltioista. Ja sen tarkoitus ei ollut olla osavaltio, vaan turvata liittovaltion hallinnon toimintakyky olemalla suoraan liittovaltion alaisuudessa, koska pensylvanian osavatio ei ollut halukas suojaamaan kongressia.

Nyt jos tuota aluetta ei enään tarvita tuohon se voidaan palauttaa takaisin marylandille ja virginialle.

Lisäksi demokraatit vastustivat tätä uuden osavaltion luomista n. 20 vuotta sitten.

Jos kritiikki tätä kohtaan kiinnostaa niin tässä 13 min video tuon alueen historiasta ja siitä, miksi tuosta ei pidä tehdä osavaltiota.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Jos kritiikki tätä kohtaan kiinnostaa niin tässä 13 min video tuon alueen historiasta ja siitä, miksi tuosta ei pidä tehdä osavaltiota.

Lopetin katsomisen 6 minuutin kohdalla, kun mitään varsinaisia argumentteja ei vielä tullut vastaan vaan pelkästään jotain lapsellista ininää. Esimerkkinä corona relief -rahoituksen vähyydessä vetoaminen siihen, että DC on asukasmäärältään pieni. Pari minuuttia sitä ennen kuitenkin opittiin että DC:n asukasmäärä on suurempi kuin parilla osavaltiolla. Mutta silti corona relief -rahat jäi murto-osaan pienimmistä osavaltioiden potista, joten missä se argumentti oli :confused:

Siinä vaiheessa kun argumentit ovat tuota luokkaa, tietää että asia on jälleen kerran täysin politisoitunut. Mutta mitkä ovat ne oikeat syyt puolesta ja vastaan?

Lisäksi demokraatit vastustivat tätä uuden osavaltion luomista n. 20 vuotta sitten.

Tuossa videolla vilahti äänestys, jossa iso osa demokraatteja vastusti esitystä, mutta enemmistö kuitenkin kannatti. Viittaatko siihen vai johonkin muuhun äänestykseen?
 
Tuossa videolla vilahti äänestys, jossa iso osa demokraatteja vastusti esitystä, mutta enemmistö kuitenkin kannatti. Viittaatko siihen vai johonkin muuhun äänestykseen?
Tuohon ja siihen että edustajain huoneen enemmistön johtaja äänesti vastaan, vaikka väittää olevansa iso tukia tälle projektille.

Lisäksi videolla oli myöhemmin argumentti että miksi antaa heille äänioikeutta, kun eivät muutenkaan näytä olevan kiinnostuneita äänestämisestä. Vain 60 % rekisteröityneistä äänestäjistä äänesti pressan vaaleissa pormestarin vaaleissa vain 18 % äänesti. Lisäksi tuo alue tulisi olemaan vain todella pieni alue maantieteellisesti, vain yhden edustajain huoneen vaalipiirin kokoinen, muutaman korttelin kokoinen. Lisäksi videolla käydään joitain lakiteknisiä juttuja myös läpi. En jaksa alkaa koko videota tänne tiivistämään. Mutta demokraatit ajavat tuota vain saadakseen 2 senaattoria senaattiin.
 
Ottaen huomioon, että Capitolillakin kuoli viisi ihmistä hurmosliikkeen mellakoissa, niin ei oikein nyt voi mennä läpi Powellin selitykset siitä, että leikilläänhän mä vaan jekutin, eikä kukaan näitä mun höpinöitä tosissaan voi ottaa, tietenkään...

Tähän liittyy myös taloudellinenkin puoli, eli Trumpin kampanjahan sai tolkuttomasti lahjoituksia "oikeustaisteluihinsa", eli luulisi, että tätä voisi myös jonkinlaisena petoksena pitää kun ollaan puhuttu paskaa ja naurettu matkalla pankkiin...
 
Tuohon ja siihen että edustajain huoneen enemmistön johtaja äänesti vastaan, vaikka väittää olevansa iso tukia tälle projektille.
Halliksen sanojen mukaan yhden ihmisen mielipide, ei ole argumentti
Lisäksi videolla oli myöhemmin argumentti että miksi antaa heille äänioikeutta, kun eivät muutenkaan näytä olevan kiinnostuneita äänestämisestä. Vain 60 % rekisteröityneistä äänestäjistä äänesti pressan vaaleissa pormestarin vaaleissa vain 18 % äänesti.
ei ole argumentti
Lisäksi tuo alue tulisi olemaan vain todella pieni alue maantieteellisesti, vain yhden edustajain huoneen vaalipiirin kokoinen, muutaman korttelin kokoinen.
Ei ole argumentti
Lisäksi videolla käydään joitain lakiteknisiä juttuja myös läpi. En jaksa alkaa koko videota tänne tiivistämään.
Mutta demokraatit ajavat tuota vain saadakseen 2 senaattoria senaattiin.
Ei ole argumentti

Voidaan ehkä argumentoida että hallintopaikalla pitää olla joku vatikaanimainen paikka joka on neutraali mutta onko sen oltava sama kuin nykyinen DC on eri keskustelu. Lisäksi voidaan miettiä kuuluisiko alue mahdollisen irroittamisen yhteydessä liittää olemassa olevaan osavaltioon. Sillä mitä mieltä on oltu 20v sitten, mitä mieltä joku yksilö on nyt, sillä äänestäisivätkö he demokraattiset senaattorit, kuinka suuri alueen pinta-ala, väkiluku tai äänestysprosentti on ei ole väliä. Eikä sillä mistä viime viikolla puhuttiin että missä olosuhteissa osavaltioita tulee, niitä oli 13, nyt on 50 ja joskus tulee olemaan eri luku. Väliä on sillä että kansalaisilla on äänioikeus verojaan vastaan
 
Lisäksi videolla oli myöhemmin argumentti että miksi antaa heille äänioikeutta, kun eivät muutenkaan näytä olevan kiinnostuneita äänestämisestä. Vain 60 % rekisteröityneistä äänestäjistä äänesti pressan vaaleissa pormestarin vaaleissa vain 18 % äänesti. Lisäksi tuo alue tulisi olemaan vain todella pieni alue maantieteellisesti, vain yhden edustajain huoneen vaalipiirin kokoinen, muutaman korttelin kokoinen. Lisäksi videolla käydään joitain lakiteknisiä juttuja myös läpi. En jaksa alkaa koko videota tänne tiivistämään. Mutta demokraatit ajavat tuota vain saadakseen 2 senaattoria senaattiin.

Jos tuo on joku argumentti niin oletan että myös Teksasilta sitten poistetaan osavaltiostatus?

Ja joo, toki demokraatit ajavat sitä jotta saavat 2 senaattoria senaattiin. Mutta heidän onneksi he ovat myös periaatteiden osalta oikeassa.
 
Pistäs linkkiä tilastoon kuinka moni REKISTERÖITYNYT ÄÄNESTÄJÄ äänesti kussakin osavaltiossa, vai mistä sä tuon texasin lukeman nappasit?

Lisäksi miksei palauteta tuota aluetta alkuperäiselle omistajalle? Siĺoin he saavat edustuksen.
 
Jollei ole mitään syytä epäillä että ei-rekisteröitynyt olisi äänestänyt on jokainen ääni tullut rekisteröityneeltä äänestäjältä. Hommaa hankaloittaa se että ilmeisesti joissain osavaltioissa saa rekisteröityä vasta vaalipäivänä tms. Tähänkin auttaisi se automaattinen rekisteröityminen ja parempi väestörekisteri.

äänestystilastoja esim tuossa:

DC:n palauttaminen ja liittäminen toiseen osavaltioon vs uuden perustaminen voi olla ihan validi pointti
 
Viimeksi muokattu:

Se mikä tuosta tekee erityisen hauskan on että trump fanit YouTuben oikeistokanavien livekommenttiosioissa edelleen huutelee "Krakenia!" ja miten se on nyt vapautettu ja kääntää vielä tuloksen ympäri. Menkää huvikseen lukemaan noita keskusteluja :D

Toisin kuin Loch Nessin hirviöstä, tästä kyseisestä Krakenista onnistui joku jopa tuottamaan kuvamateriaalia:
78038_1571424173_1.jpg
 
Pistäs linkkiä tilastoon kuinka moni REKISTERÖITYNYT ÄÄNESTÄJÄ äänesti kussakin osavaltiossa, vai mistä sä tuon texasin lukeman nappasit?

Lisäksi miksei palauteta tuota aluetta alkuperäiselle omistajalle? Siĺoin he saavat edustuksen.

Näköjään joku ehtikin jo laittaa linkkiä noihin äänestysaktiivisuuksiin joten tuskin niistä enempää.

Ja suht selvä syy siihen miksi Washington DC:tä ei pitäisi liittää takaisin Marylandiin on että Maryland ei halua sitä takaisin. Eikä myöskään DC:n asukkaat halua liittyä Marylandiin.
 
Ja mitä väliä pienellä populaatiolla? DC vetelee ihan tasavertaisesti Wyomingin, Vermontin, Alaskan ja parin Dakotan kanssa. Ei mikään ongelma republikaaneille nuo pienet osavaltiot. Mutta sehän johtuu siitä, että Vermontia lukuunottamatta noista tulee republikaaneille samat kaksi senaattoria mitä demokraatit saa jostain Kaliforniasta tai New Yorkista.

Oikeastaan en näe suurta mielenkiintoa jollekin suomalaiselle puolustella republikaanien gerrymandereita sun muita kampituksia. Ellei sitten ole huolissaan valtameren takana abortoitavista sieluista?
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tyhmää että oikeus ei varsinaisesti toimita oikeutta enää nykyisin. Siis moraalisestihan tuo joutuisi joko telkien taakse tai maksamaan lausunnoistaan, mutta nyt pääsee sitten kiertelemään vastuustaan (laitetaan tähän nyt vielä ehkä).
 
Huomautus - Käytä linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille.
Alkaa vaalitkin pikkuhiljaa Trumpin eduksi kääntymään, kun lopultakin päästiin äänten uudelleenlaskua suorittamaan. Arizonan loppuraportin pitäisi kai muutaman viikon sisällä valmistua ja siitä alkaa demokraattien dominpalikat kaatumaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

n6azZn5H.jpeg
 
Jos näin ei käy, niin onko sinussa miestä myöntämään, että olet ollut väärässä ja lähinnä julistanut salaliittoteoreetikkojen sivuilta lukemaasi sen enempää asiasta ymmärtämättä?
 
Alkaa vaalitkin pikkuhiljaa Trumpin eduksi kääntymään, kun lopultakin päästiin äänten uudelleenlaskua suorittamaan. Arizonan loppuraportin pitäisi kai muutaman viikon sisällä valmistua ja siitä alkaa demokraattien dominpalikat kaatumaan.

Eiköhän republikaanit keksi jonkin keinon jatkaa tuota pellesirkusta, koska sillä saa hyvin tyhjättyä idioottien kukkarot.
 
Alkaa vaalitkin pikkuhiljaa Trumpin eduksi kääntymään, kun lopultakin päästiin äänten uudelleenlaskua suorittamaan. Arizonan loppuraportin pitäisi kai muutaman viikon sisällä valmistua ja siitä alkaa demokraattien dominpalikat kaatumaan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

n6azZn5H.jpeg

Onko tämä valeuutinen joku kerran kuukaudessa ilmestyvä manifesti..? Sama levy pyörii aina uudestaan ja uudestaan. Tämä kommenttisi oli tehty 16.6.

On siellä etsitty ja löydetty kaikenlaista. Noista dominion vehkeistäkin on löytynyt kuulemma logimerkintöjä, että ovat olleet vaalien aikana yhteydessä internettiin, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista.

Kunhan tuo raportti julkaistaan, niin se tulee kyllä olemaan melkoinen pommi.
 
Onko tämä valeuutinen joku kerran kuukaudessa ilmestyvä manifesti..? Sama levy pyörii aina uudestaan ja uudestaan. Tämä kommenttisi oli tehty 16.6.

Jos tuo myöhästyy taas kuukaudella, niin Trumpin virkavala siirtyy syyskuulle. Vai pitkös sen edes tehdä virkavalaa, joidenkin mukaanhan se on yhä presidentti ja nähty valkoisen talon ikkunan heijastuksessakin. Seuraavaksi Trump kai ilmestyy paahtoleipään.
 
Huomautus - Käytä kuvia, videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja AVAA NIIDEN SISÄLTÖ OLEELLISILTA OSIN muille keskustelijoille.
Yhdysvalloissa alkaa olemaan häppeningit tulilla. Fultonin piirikunnassa on laskettu ääniä kahteen kertaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Yhdysvalloissa alkaa olemaan häppeningit tulilla. Fultonin piirikunnassa on laskettu ääniä kahteen kertaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toi vaalipiiri meni siis noin 240k äänellä Bidenille ja videossa puhutaan jopa sadoista epäjohdonmukaisuuksista, sattumalta molemmat esimerkit ovat republikaaneja äänestäneitä. En ihan saanut kiinni jutusta jossa yhteenvedot olisivat muuttuneet jostain 500-200 tilanteesta 1000-0 Bidenille (ei videolla juuri nuo luvut mutta vastaavasti) koska summat eivät täsmänneet ja luulisi kenen tahansa tarkistavan jollei tuhannesta äänest yksikään menisi toiselle ehdokkalle.

Näillä säillä voisi ehkä kokeilla poppareiden tekoa aurinkoenergialla. Vaaleista on 8kk ja seuraaviin 40, puoliväli lähenee pikku hiljaa, mutta jännistystä riittänee niin kauan kun aborttijauhoilla virkistetty Trump elää
 
Tai sitten sieltä on paljastunut kolmen äänen ero alkuperäiseen laskentaan.

Onhan se touhu ollut vakuuttavaa:

"On June 2, Hobbs issued a report detailing observations made to that point by election observers from her office, alleging various infractions on the part of the auditors. These included leaving security gates open, leaving confidential materials unattended, and bringing "prohibited items including cellphones and pens with black or blue ink" to the counting floor.[30] In particular, black and blue ink pens are prohibited because they can be used to modify ballots that were cast.

The objectivity of the audit has been called into question due to the involvement of Logan.[31] Additionally, Anthony Kern, a former Republican state lawmaker who was present at the 2021 storming of the United States Capitol, has been seen tallying votes.[6] Kern, who was himself named on the ballots as a would-be Trump presidential elector as well as running for re-election to the Arizona House of Representatives, has since been removed from the group with access to the ballots.[32] Former Arizona Secretary of State Ken Bennett, a Republican, is advising the audit. Hobbs, the current Secretary of State, has criticized Bennett's efforts, saying he needs to "either do it right, or don't do it at all.""

"It was reported in June 2021 that a Cyber Ninjas subcontractor had transported copies of voting systems data to a supposed "lab" in Bigfork, Montana.[40] The exact nature of the data and what efforts had been taken to keep it secure was unclear. A CNN reporter traveled to the location listed in property records for the subcontractor and found a cabin in a wooded non-commercial area.[40][41]"

Eli harrastelijapohjalta tehty audit, kulkua ei ole valvottu, ääniä on säilytetty vähän miten sattuu, käytetty kyniä, jolla voi muokata ääniä (tarkistuslaskennassa ja auditissa on oikeasti eri väriset kynät, jotta ne merkinnät erottuu äänestäjän merkinnöistä) ja pro Trump sankareita on ollut ääniä käsittelemässä. Voiko tuon porukan käsittelyn jäljiltä edes tehdä taas uutta laskentaa, kun ei ole enää takeita onko äänestyslaput oikeita annettuja ääniä ja onko ne muokkaamattomia?
 
Nyt on tullut lisänäyttöä siitä, että Putinilla on ollut hallussaan Trumpiin liittyvää kompromatia, mitä on toki osattu epäillä jo pitkään...

Lisäksi jutussa puhutaan muutenkin Putinin juntan juonittelusta Trumpin vaalivoiton eteen.

Kyseiset dokumentit on vuodettu vuoden 2016 turvallisuusneuvoston kokouksesta ja niitä pidetään luotettavina.

Viimeksi muokattu:
Ja kongressin komitea alkoi selvittelemään Cyber Ninjojen "audittia". Se on muuten lainausmerkeissä kongressin kirjeessäkin.

Muutama helmipala:
- Arizonan senaatti valitsi kyber ninjat, vaikka nillä ei ollut vahvistettua pätevyyttä äänestyshommista. Tai no väittihän ne osaavansa: "
Although Cyber Ninjas claims to have been part of prior election audits in Michigan and Georgia, officials in those states denied that the company participated in those audits "

- Eikä ne nähtävästi edes tehneet edes virallista tarjousta senaatille:
"The Arizona State Senate reportedly received an official offer from
an experienced election auditing company to conduct the review but chose to award the contract
to Cyber Ninjas, even though it does not appear to have submitted an official bid. These actions
raise questions as to how and why this contract was awarded to your company. "

"Outside observers and Republican
county officials have noted that any errors so far observed are likely the result of serious flaws in
Cyber Ninjas’ procedures.22 One expert previously observed that Cyber Ninjas’ practices
“allowed for a shocking amount of error,” including that “[a]t no point did anyone track how
many ballots they were processing at their station, to ensure that none got added or lost during
handling.”23 Experts have also noted that the work of Cyber Ninjas itself “cannot be audited. "

Ynnä rahoituksesta on kyselyä, kun tarjous ei kattanut kuluja alkuunkaan ja nähtävästi pro Trump järjestöt ovat rahoittaneet hanketta. Plus kaikki tutut kitinät äänien käsittelystä, valvonnasta jne jne. Tyyliin ei kontrollia onko äänet jo laskettu, tai ei ja niitä on säilytetty ja siirretty miten sattuu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
285 028
Viestejä
4 897 363
Jäsenet
78 903
Uusin jäsen
Onsloww

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom