• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 627
Mitä tää edes tarkoittaa? Jos sateenkaariväellä on kaikki hyvin niin miksi Trump teki heidän puolustamisestaan numeron kahdeksan vuotta sitten?

Yhdysvaltalaislapsilla on ihan oikeitakin ongelmia: osaa kasvatetaan kreationisteiksi, osan isä heitetään vankilaan jointin takia, osaa pompotellaan koulusta toiseen, osa ei saa riittävää ravintoa. Ei tarvitse väenväkisin keksiä ongelmia kun oikeitakin on olemassa. Osa ammutaan luokkaan ja päälle kiitoksena surevia vanhempia ahdistellaan siihen asti kunnes muuttavat tai tekevät itsarin
Eri asia tukea trans-asiaa, kuin lapsi trans-asiaa, varsinkin niin isoa hoitoa ettei sitä voi perua myöhemmin.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 960
Eri asia tukea trans-asiaa, kuin lapsi trans-asiaa, varsinkin niin isoa hoitoa ettei sitä voi perua myöhemmin.
Ehkä. Mitä tarkoittaa kirjaimet
LGBTCTIQCAPGNGFNBA+ ? Ensimmäiset neljä menee mutta entäs loput vai hassuttelitko?

Elliot Page ei ole lapsi, olympianyrkkeilijä ei ole lapsi eikä asevoimissa palvelevat transihmiset oletettavasti ole lapsia. Silti Trumpilla on mielipide kahdesta jälkimmäisestä ja Jordan Petersonilla ensimmäisestä
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 627
Ehkä. Mitä tarkoittaa kirjaimet
LGBTCTIQCAPGNGFNBA+ ? Ensimmäiset neljä menee mutta entäs loput vai hassuttelitko?
No vähän hassuttelin. LGBTIQCAPGNGFNBA+ oli pisin lyhenne jonka löysin. Lisäsin siihen vain CT niinku että child-trans.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
2 117
The Apprentice, elämäkertaelokuva donaldista, tulee ulos jenkeissä syksyllä, sopivasti ennen vaaleja.
Elokuva kuvaa kuinka nuori donald oppi kaikki kierot temppunsa Roy Cohnilta.
Elokuva ei anna kovin hyvää donaldista, joten donald on yrittänyt kieltää elokuvan julkaisun.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 627
Ihan kuin Trump olisi joskus antanut puhua itselleen noin ilman että olisi veitsi kurkulla, eii ikinä. :lol:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 263
The Apprentice, elämäkertaelokuva donaldista, tulee ulos jenkeissä syksyllä, sopivasti ennen vaaleja.
Elokuva kuvaa kuinka nuori donald oppi kaikki kierot temppunsa Roy Cohnilta.
Elokuva ei anna kovin hyvää donaldista, joten donald on yrittänyt kieltää elokuvan julkaisun.
No ihan ymmärrettävistä syistä on tuohtunut, ihan yhtä lailla olisi Biden ja Harris tiimi, jos heistä julkaistaisiin vaalien alle jonkinlainen Weekend at Biden's montaasi.

Elokuvalla oli ongelmia löytää kotimainen jakelija ja apuun säntäsi progressiiviseksi vasemmistolaiseksi itsensä määrittelevä elokuvaohjaaja. Poliittiset elokuvat ei toki ole mikään uusi juttu, mutta kyllä niiden julkaisu tiettynä ajankohtana, esimerkiksi juuri vaalien alla herättää moraalisia kysymyksiä.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 210

Onneksi Trumpia ja hänen kannattajiaan ei moraaliset kysymykset vaivaa. Trumpin kanta aborttiin tuntuu nykyään vaihtuvan kaksi kertaa viikossa ja väkijoukon usuttaminen oman varapresidentin kimppuun ei tuottanut tuskaa.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
2 117
donald on muutamassa viime haastattelussa ohi mennen myöntänyt hävinneensä 2020 vaalit.
Osa MAGA-kuopassa olleista on alkanut vihdoinkin tajuta donaldin valehdelleen heille jo kohta neljä vuotta.
Yksi heistä on (uusnatsi) Nick Fuentes.
(Hieman lyhentäen)
"Mitä järkeä tässä kaikessa oli? Miksi valtasimme Capitolin? Miksi ihmisten piti mennä vankilaan? Kaikki oli turhaa ja donald huijasi ihmisiä."
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 769
Trumpilta ihan perus koherentti puheenvuoro vastauksena kysymykseen kuinka lastenhoidon ongelmia lähdetään ratkomaan.
“If you win in November,” she wondered, “can you commit to prioritizing legislation to make childcare affordable, and, if so, what specific piece of legislation will you advance?”
Well, I would do that, and we're sitting down—you know, I was, somebody, we had Senator Marco Rubio, and my daughter Ivanka was so impactful on that issue. It's a very important issue. But I think when you talk about the kind of numbers that I'm talking about, that—because look, child care is child care, it’s—couldn't, you know, it’s something, you have to have it, in this country you have to have it.

But when you talk about those numbers compared to the kind of numbers that I'm talking about by taxing foreign nations at levels that they're not used to—but they'll get used to it very quickly—and it's not gonna stop them from doing business with us, but they'll have a very substantial tax when they send product into our country. Those numbers are so much bigger than any numbers that we're talking about, including child care, that it's going to take care.

We're gonna have—I look forward to having no deficits within a fairly short period of time, coupled with the reductions that I told you about on waste and fraud and all of the other things that are going on in our country, because I have to stay with child care. I want to stay with child care, but those numbers are small relative to the kind of economic numbers that I'm talking about, including growth, but growth also headed up by what the plan is that I just—that I just told you about.

We're gonna be taking in trillions of dollars, and as much as child care is talked about as being expensive, it's relatively speaking not very expensive compared to the kind of numbers we'll be taking in. We're gonna make this into an incredible country that can afford to take care of its people, and then we'll worry about the rest of the world.

Let's help other people, but we're going to take care of our country first. This is about America first. It's about ‘Make America Great Again.’

We have to do it because right now we're a failing nation, so we'll take care of it. Thank you. Very good question. Thank you.
Samaan aikaan toinen ehdokas puhuu konkreettisista veroeduista joita vanhemmille tarjotaan.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 210
Trumpilta ihan perus koherentti puheenvuoro vastauksena kysymykseen kuinka lastenhoidon ongelmia lähdetään ratkomaan.

Samaan aikaan toinen ehdokas puhuu konkreettisista veroeduista joita vanhemmille tarjotaan.
Tämä on ilmeisesti sitä punontaa (weave), jota englannin professorit kuulemma ylistävät taidokkaammaksi kuin mitään, mitä ovat kuulleet. Näin kertoi Trump päivänä eräänä vähän aikaa sitten, ja tokihan me emme epäile tällaisten professorien olemassa oloa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 907
Nyt en löydä linkkiä vaikka miten etsin. Tänään aamulla luin jonkun uutispätkän missä Trump olisi jutellut jossain että Biden olisi vastaehdokas edelleen. Eli heittääkö Trumpin muisti taas sen verran että tuollaisia laukoo.
Oma muisti suht kunnossa, mitä nyt en tuota uutista löydä. Joku muu löytää?
 
No Trump on jo useita viikkoja nuorempana väittänyt käyneensä vaaleja Obamaa ja väärää Bushia vastaan sekä itkenyt että meni rahat hukkaan kun nähtiin niin paljon vaivaa Bidenin mustamaalaamiseen. Eli en epäile olisiko noin sanonutkin mutta onko sillä väliä hänen kommunikointihistoriassaan?
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 389
Tuomio Trumpin NDA -casessa siirtyy, monien harmiksi, vaalien yli:
A New York judge on Friday delayed former President Trump’s sentencing until Nov. 26, a ruling that ensures Trump will not face any criminal punishment until after the election.
Judge Juan Merchan, who oversaw the seven-week trial, was set to sentence Trump on Sept. 18. But he granted the delay after Trump contended one was necessary for several reasons
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 050
Väittely käyty ja isoin väittelyn seuraus(ilmeisesti) on se, että Taylor Swift antoi tukensa Harrisille.

Harris ei ainakaan pilannut mahkujaan ja Trump tyypillisesti valehteli ja puhui paskaa, joka sopii ja toimii hänen kannattajilleen.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 825
Väittely käyty ja isoin väittelyn seuraus(ilmeisesti) on se, että Taylor Swift antoi tukensa Harrisille.
Tämä voi ratkaista vaalit kun Amerikka.

Hyvin kyllä Harris pyrki ärsyttämään Trumpia, varmaan mietitty strategia ja tuli osittain yllätyksenä. Valehtelija ei kyllä provosoitunut liikaa.
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
1 210
Trump median isojen osakkaiden osakkeet vapautuvat myytäväksi pörssissä 19.9. Tämä kattaa noin 70 prosenttia osakekannasta. Trumpin omistus osakekannasta on 57 prosenttia. Veikkauksia, miten osakkeen arvo kehittyy reilun viikon päästä? Itse arvelen arvon romahtavan loppuvuoden aikana.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
13 187

Jos vain saisi shortata tota, niin olisi kiva juttu. Saisi hyvän tuoton, jos kulut ei ole isoja.

Toki on riskin että magaliikkeessä lähtee short squaze ilmiö likkeelle ja saattaa hölmöjen keskuudessa levitä, mutta kyllä se sieltä alastulee, kuten kävi gamestopille. Tosin tällöin moni ottaa takkiin ja pahasti.
 
Eli kummin päin? Market cap 3.3 miljardia jne. Kuten aiemminkin sanottu, money talks bs walks.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
13 187
Eli kummin päin? Market cap 3.3 miljardia jne. Kuten aiemminkin sanottu, money talks bs walks.
Eka on mun veikkaus. Toka on pieni mahdollisuus, mutta lopputulos on kuitenkin että arvosta sulaa iso osa, jos asiaa katsoo vähänkin pidemmällä aikavälillä.

Edelleen missä voi tota shortata, myydä lyhyeksi? Siltä varalta että et tunne termia shorttaus, niin selvennetään: Ei, en halua ostaa osaketta, vaan lainata, myydä pois ja palauttaa myöhemmin kun kurssi on laskenut.

Lisäksi shortin kannattavuuteen vaikuttaa hinta, jonka joutuu maksamaan osakkeen vuokrauksesta.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 295

Kyllähän Trump tässä jonkun verran voittaa, mutta iso määrä ”häneen” sijoittaneista hävinnyt jo suuria summia. Eikä ne tule koskaan takaisin. Kusetus tuo on, ei mikään muu. Parin vuoden päästä firmaa tuskin edes on.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 548
Trump median isojen osakkaiden osakkeet vapautuvat myytäväksi pörssissä 19.9. Tämä kattaa noin 70 prosenttia osakekannasta. Trumpin omistus osakekannasta on 57 prosenttia. Veikkauksia, miten osakkeen arvo kehittyy reilun viikon päästä? Itse arvelen arvon romahtavan loppuvuoden aikana.
Se tulee ryminällä alas, tuollaisen määrän realisointi on hiton hankalaa. Jos liikkeellä olevien osakkeiden määrä kasvaa, niin hinta romahtaa. Tietty voihan jotkut valtiolliset tahot käyttää tuota epäsuorana vaalitukena ja ostella pois. Yksikään sijoittaja, jolla on edes vähän järkeä päässä ei koske tuohon pitkällä tikullakaan. Arvo on puhtaan spekulatiivinen, kun arvon takana ei ole juuri mitään liiketoimintaa.

Otetaan esimerkiksi vaikka Elon ja Tesla. Twitterin oston takia Elon möi osakkeita, kurssi laski sen seurauksena (kun päivämarkkinoilla oli enemmän myytävää). Lopultahan se lupasi ettei myy lisää ennen vuotta 2025 ihan markkinoita rauhoittaakseen.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
2 117
Onko vielä niin, että koska donald omistaa selvän osake-enemmistön, niin kaikista suuremmista osakekaupoista pitää ilmoittaa julkisesti etukäteen osakeyhtiölakien mukaisesti, jotta pienomistajien etuja ei poljeta?
Jos näin, niin osake saattaa tipahtaa vielä lisää ennen kuin donald pääsee niitä edes myymään.
 
Kyllä, myös osakkeiden lainauksesta tai käyttämisestä lainan vakuutena tulee ilmoittaa julkisesti.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 884
Tuli hieman naurettua kun luin tämän
Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ilmoittaa, ettei hän aio enää osallistua vaaliväittelyyn demokraattien presidenttiehdokasta Kamala Harrisia vastaan.

Entinen presidentti kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan.

– Kolmatta väittelyä ei tule, julisti Trump.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 838
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 341
Kyllähän Trump tässä jonkun verran voittaa, mutta iso määrä ”häneen” sijoittaneista hävinnyt jo suuria summia. Eikä ne tule koskaan takaisin. Kusetus tuo on, ei mikään muu. Parin vuoden päästä firmaa tuskin edes on.
Joskus oli tarkempaa keskustelua tästä Trump media yhtiöstä, miten tämä nyt on mennyt. onko tästä joku realisoinut voittoja ? siis onko Trump myynyt osakkeita jossain vaiheessa ?

Ilmeisesti arvostuksen noususta ei ole tullut veroseuraamuksia, vai onko ?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5 295
Joskus oli tarkempaa keskustelua tästä Trump media yhtiöstä, miten tämä nyt on mennyt. onko tästä joku realisoinut voittoja ? siis onko Trump myynyt osakkeita jossain vaiheessa ?

Ilmeisesti arvostuksen noususta ei ole tullut veroseuraamuksia, vai onko ?
Trump saa muistaakseni jossain 18. päivän kohdilla alkaa myymään. Hän tuskin on pumpannut firmaan yhtään dollaria, joten hän tulee tässä voittamaan, vaikka saisi myytyä vain pienen osan firmaa. Mutta ulkopuoliset sijoittajat menetävät tässä suuria summia. Harva tällä huijauksella rahaa tekee. Osa saattaa shorttien ansiosta tehdä myös voittoa.

edit: Verot tulee vasta kun myyvät.

edit2: Ilmeisesti Trump virittelee jo toista huijausta tähän perään. Oma krypto valuutta. Varmaan yhtäkova menestys sen ostajille, kuin NFT:t :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
18 341
Trump saa muistaakseni jossain 18. päivän kohdilla alkaa myymään. Hän tuskin on pumpannut firmaan yhtään dollaria, joten hän tulee tässä voittamaan, vaikka saisi myytyä vain pienen osan firmaa.
Ok, eli tuohon historiaan ei liitty että osakeanneissa, fuusioissa olisi rahaa siirtynyt Trumpille (hänen hallitsemilleen yhteisöille), vaan odotukset on siinä että Trump saa nyt myytyä ulkopuolisille jotain.

Johdossa + läpipiiriäkin , jotka varmaan saaneet asiaankuuluvat palkkiot, mutta se ilmeisesti murusia isossa kuvassa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 548
Kun Trump median osakekurssi laskee, niin pitää kai keksiä uusia tapoja koijata apinoita. Eli oma kryptovaluutta!

"WASHINGTON (AP) — Former President Donald Trump plans to deliver remarks next Monday about cryptocurrency and the launch of the company World Liberty Financial, a crypto platform controlled by the Republican nominee’s sons Donald Jr. and Eric."

Kyl osa meikäläisestä on sitä mieltä, että hölmöiltä saa ottaa rahat pois :D Et jos väki haluaa rahoittaa tuon huijauksia, niin siitä vaan. Teitä on varoitettu. Mikäs se hulluuden määritelmä olikaan, sen eri lopputuloksen kannalta? :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
354
Kun Trump median osakekurssi laskee, niin pitää kai keksiä uusia tapoja koijata apinoita. Eli oma kryptovaluutta!

"WASHINGTON (AP) — Former President Donald Trump plans to deliver remarks next Monday about cryptocurrency and the launch of the company World Liberty Financial, a crypto platform controlled by the Republican nominee’s sons Donald Jr. and Eric."

Tuo voisi olla hyvä tilaisuus pumpata Trump-idiooteilta rahat pois.

Netti kuitenkin kertoi että suunnitelmissa olisi USA:n dollarin arvoon sidottuja kryptoja eli stablecoineja kuten Tether on.

A draft of the World Liberty Financial whitepaper received by CoinDesk shows the project will include a "credit account system" built on DeFi platform Aave and the Ethereum blockchain – to facilitate decentralized borrowing and lending.

Broadcast messages on the World Liberty Finance Telegram channel show plans for stablecoins pegged to the U.S. dollar - stating the project wants to “spread U.S.-pegged stablecoins around the world” to “ensure that the U.S. dollar’s dominance continues.”

cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 925
Kun Trump median osakekurssi laskee, niin pitää kai keksiä uusia tapoja koijata apinoita. Eli oma kryptovaluutta!

"WASHINGTON (AP) — Former President Donald Trump plans to deliver remarks next Monday about cryptocurrency and the launch of the company World Liberty Financial, a crypto platform controlled by the Republican nominee’s sons Donald Jr. and Eric."

Trumpin klaanin track-recodin perusteella on varmaan joku Onecoinin tapainen kusetus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 021
"Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivän Donald Trumpin seurueessa on alkanut viime viikkoina näkyä yhä useammin salaliittoteoreetikko Laura Loomer.

Tällä viikolla Loomer lensi Trumpin kanssa tiistain vaaliväittelyyn varapresidentti Kamala Harrisia vastaan ja saattoi Trumpia torstaina syyskuun 11. päivän terrori-iskun muistotilaisuuteen.

Tämä on saanut osan Trumpin tukijoista ja kampanjaväestä huolestumaan, kertovat muun muassa uutiskanava CNN ja sanomalehti New York Times.

Heidän mukaansa Trump on alkanut toistaa Loomerin äärimmäisiä väitteitä, mikä voi karkottaa maltillisia äänestäjiä.

Esimerkiksi vaaliväittelyssä Trump väitti valheellisesti, että maahanmuuttajat syövät Ohion Springfieldissä ihmisten lemmikkejä."

Taitaa trumppi olla luisumassa yhä pahemmin höperyyden ja hulluuden tielle.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 610

Jos jopa Marjorie Taylor Greene pitää Loomerin puheita ja pääsyä Trumpin lähelle ongelmallisena niin en kyllä voi ymmärtää minkä takia Trump yleensäkään näyttäytyy julkisesti Loomerin kanssa.

En tiiä miks mutta jotenkin itellä alkanut olemaan semmonen fiilis että Trump ei oikein enää jaksa keskittyä kampanjointiin tosissaan.

Ehkä tässä käy tuuri ja republikaanit huomaa että homma alkaa menemään täysin holtittomaks ja näkevät Trumpin syrjäyttämisen olevan parempi tie kuin vaalien voittaminen.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
2 037
Syvissä vesissä kyllä kynnetään, kun MTG:kin pitää Loomeria rasistisena :rofl2:
Tuo voi olla juuri se syy pitää Loomerin tapaisia mukana. Siirretään ääripäätä aina kauemmas niin MTG:n kaltainen sekopääkin vaikuttaa olevan lähempänä normaalia, vaikka on todellisuudessa kaukana siitä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 704
Viestejä
4 399 356
Jäsenet
73 046
Uusin jäsen
Lakritsi

Hinta.fi

Ylös Bottom