Eri asia tukea trans-asiaa, kuin lapsi trans-asiaa, varsinkin niin isoa hoitoa ettei sitä voi perua myöhemmin.Mitä tää edes tarkoittaa? Jos sateenkaariväellä on kaikki hyvin niin miksi Trump teki heidän puolustamisestaan numeron kahdeksan vuotta sitten?
Yhdysvaltalaislapsilla on ihan oikeitakin ongelmia: osaa kasvatetaan kreationisteiksi, osan isä heitetään vankilaan jointin takia, osaa pompotellaan koulusta toiseen, osa ei saa riittävää ravintoa. Ei tarvitse väenväkisin keksiä ongelmia kun oikeitakin on olemassa. Osa ammutaan luokkaan ja päälle kiitoksena surevia vanhempia ahdistellaan siihen asti kunnes muuttavat tai tekevät itsarin