• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 407
Olekos unohtanut Slussenin sissit?
Slussenin sissit ovatkin erinomaisen hyvä esimerkki, miksi maahanmuutto täytyy pitää valikoivana ja maahanmuuttajien oleskeluluvat sekä kansalaisuus ehdollisena.

Ruotsilla olisi ollut täysi oikeus karkottaa ongelmia aiheuttava suomalainen roskaväki takaisin Suomeen. Ilmeisesti ruotsalaisilla katosi kiinnostus oman maansa turvallisuudesta huolehtimiseen jo 70-luvulla, kun niin ei tehty. Silloin sentään lehdissä voitiin sanoa, mikä porukka on perseilemässä, nykyään sekin pitää sensuroida.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Heheheh, vielä paripäivää sitten the Donald twiittasi :D

The Stock Market is up massively since the Election, but is now taking a little pause - people want to see what happens with the Midterms. If you want your Stocks to go down, I strongly suggest voting Democrat. They like the Venezuela financial model, High Taxes & Open Borders!

5.33 - 30. lokak. 2018
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635

Mutta väitetehän on valheellinen
 
BNo1

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 145
Noi varmaan olikin tosi edustava otos koko siitä porukasta, joka tuonne lähti...
Toivoin että joku olisi huomannut ironian kun katsoo nykyistä maahanmuutokeskustelua ;) Mitäs termiä ruotsiin muuttaneista suomalaisista pitäisi käyttää? Mamu vai matu?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Toivoin että joku olisi huomannut ironian kun katsoo nykyistä maahanmuutokeskustelua ;) Mitäs termiä ruotsiin muuttaneista suomalaisista pitäisi käyttää? Mamu vai matu?
Tähän se meemi Peter Griffinistä värisävykartan kanssa
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 436
Koska se on hyvä demokratian kannalta että kaikki äänestää, niin toivottavasti Jr:n tarkoittamat patriootti äänestäjät pääsee joukolla paikalle 7.11 ;)

Jännä muuten että jr puhuu patriooteista ja sr kutsuu itseään nationalistiksi, kai nuo kaksi tietävät mitä eroa noilla termeillä on?
Trump lyö ennätyksiä siihen tahtiin että jopa fox huomaa mitä on tapahtumassa.

Pörssikurssit, velan määrä jne.

Fox News Tweet Just Trolled Donald Trump With a Summary of October's Stock Market Numbers, and It's Brutal

Onko trump jo keksinyt syyllisen sille ettei saa pidettyä yllä Obaman ajan talouskasvua? ;)
Asioita olisi toivottavaa esittää vähän vähemmän provosoivaan sävyyn, jos tarkoituksena on ylläpitää asiallista keskustelua. Jos ei, niin nämä kannattaa jättää suoraan lähettämättä. Vaikka tässä oli nyt vain yksi tuore esimerkki, koskee ihan kaikkia tähän ketjuun kirjoittavia.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 184
Jos saisi näin Nato-kumppanimaan kansalaisten edes toivoa, että jos ampumaan aletaan USA:n etelärajalla, ampuisivat siitä kaunistavaa ensin lapset kuitenkin...
Ei jäisi orpoja...

e: on tää uskomatonta että pitää tähän asti sarkasmia venyttää !
Saakohan Trumpin puheet yhtään hillitsemään valloitushaluja? Niitä kannattaisi käydä mainostamassa karavaanareille, että lyijymyrkytys odottaa rajalla.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 454
Onko tämä rasistinen mainos? Muiden mukana jopa Fox lopetti sen näyttämisen.
Tässähän on kyse laittomasta maahanmuutosta, eikä tietyn rotuisten maahanmuuton torjunnasta.

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko tämä rasistinen mainos? Muiden mukana jopa Fox lopetti sen näyttämisen.
Tässähän on kyse laittomasta maahanmuutosta, eikä tietyn rotuisten maahanmuuton torjunnasta.

Tuskin on. Mutta toisaalta varmasti omiaan luomaan jännitteitä "eri taustaisten" ryhmien välille. Ja tietysti "muh democrats!!1" alkaa ole vähän väsynyt kun on koko hallinto omalla puolella ja homma ei silti suju.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
No nyt Trump kiekaisi oikein kunnon aivopierun, että naispuolisen demokraattiehdokkaan Maxine Watersin ÄO on 40. Reputtajat hurrasi ja taputti kiimoissaan.

Vituttaa ja hävettää koko ihmiskunnan puolesta :btooth:
No, paljos se sitten on? 50?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
No nyt Trump kiekaisi oikein kunnon aivopierun, että naispuolisen demokraattiehdokkaan Maxine Watersin ÄO on 40. Reputtajat hurrasi ja taputti kiimoissaan.

Vituttaa ja hävettää koko ihmiskunnan puolesta :btooth:
Sama kun joku vittuilee jollekkin että sun ÄO pienempi kuin sun kengännumero. Luuletko että tuossa kirjaimellisesti tarkoitetaan sitä että se ÄO olisi pienempi vai että haukutaan toista vaan tyhmäksi?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 172
Trump-incel oli taas vauhdissa viikonloppuna. On se hienoa, että jostain löytyi Presidentti joka saa peräkammarin pojat liikkeelle ja aktiivisiksi...

Gunman in Yoga Studio Shooting Recorded Misogynistic Videos and Faced Battery Charges
Artikkelissa ei mainita presidenttiä, republikaaneja tai edes suosikkisyy alt-rightia. Katkeroitunut nais- ja auktoriteettiviha ei ole riippuvainen puoluekannasta joten mistä tämä "Trump-incel" -tieto on peräisin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 598
Sama kun joku vittuilee jollekkin että sun ÄO pienempi kuin sun kengännumero. Luuletko että tuossa kirjaimellisesti tarkoitetaan sitä että se ÄO olisi pienempi vai että haukutaan toista vaan tyhmäksi?
Kannattaako tuota edes kysyä taholta, jolle "patologinen valehtelija" ja "moukka-öykkäri" on silkkaa faktaa? Tahattoman ironian taso melko korkealla..
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Artikkelissa ei mainita presidenttiä, republikaaneja tai edes suosikkisyy alt-rightia. Katkeroitunut nais- ja auktoriteettiviha ei ole riippuvainen puoluekannasta joten mistä tämä "Trump-incel" -tieto on peräisin?
Trump lietsoo vihaa koulutettuja työssäkäyviä naisia kohtaan. Tai oikeastaan ihan koko sukupuolta kohtaan, kun rehvastelee ahdistelulla ja syyttelee ylireagoinnista, kun ahdisteluun puututaan. Vai onko näitä naisiin kohdistuneita terrori-iskuja ollut jatkuvasti jo ennen Trumppia?
 
Kommentoijan pitänee olla täydellinen, erehtymätön ja haudanvakava profeetan esikuva.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
No nyt Trump kiekaisi oikein kunnon aivopierun, että naispuolisen demokraattiehdokkaan Maxine Watersin ÄO on 40. Reputtajat hurrasi ja taputti kiimoissaan.

Vituttaa ja hävettää koko ihmiskunnan puolesta :btooth:
Itseäni hävettää noiden lehtijuttujen lapsellisuus ja teidän juttujen typeryys varsinkaan kun se että ketä on seuraava presidentti ei todennäköisesti vaikuta mitenkään teidän tai "toimittajien" elämään.:kahvi:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 707
Trump lietsoo vihaa koulutettuja työssäkäyviä naisia kohtaan. Tai oikeastaan ihan koko sukupuolta kohtaan, kun rehvastelee ahdistelulla ja syyttelee ylireagoinnista, kun ahdisteluun puututaan. Vai onko näitä naisiin kohdistuneita terrori-iskuja ollut jatkuvasti jo ennen Trumppia?
Nyt on kyllä jo aika heikot aasinsillat, oli Trumpista mitä mieltä tahansa..
 
Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Itseäni hävettää noiden lehtijuttujen lapsellisuus ja teidän juttujen typeryys varsinkaan kun se että ketä on seuraava presidentti ei todennäköisesti vaikuta mitenkään teidän tai "toimittajien" elämään.:kahvi:
Itseäni hävettää ihmiset, jotka loukkaantuvat ylipäätänsä Donaldia koskevista uutisista. Olivat ne sitten positiivisia, negatiivisia tai jotain siitä väliltä.

Ps. Myös sanan ''ketä'' käyttö hävettää.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165
Ainakin postimerkeistä on voinut tulla paljon arvokkaampia virheellisinä kuin sellaisina kuin mitä niiden piti olla.
Ei kannata pidättää hengitystä sitä päivää odotellessa. Helsingin Sanomien sanastossa "Valkoisen talon juhlaraha" == lahjamyymälän rihkamapoletti. Ei ole arvoa, merkitystä tai edes mitään tekemistä Trumpin tai hallinnon kanssa. Ihan perinteinen valeuutinen siis. Someaikakauden uutisointia. :facepalm:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460

En löytänyt mainitsemiasi kohtia uutisesta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Trumpilla on paljon juhlarahoja. Jos niissä on jotain vikaa tai ne vaikuttavat naurettavilta, ne eivät ole Trumpin juhlarahoja. Paitsi sitten jos olisi hyvä juttu taas että Trumpilla on juhlarahoja. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

Vähän niin kuin kaikki muukin Trumpin ympärillä. Trump laukoo mitä sattuu ja se voidaan sitten tarpeen mukaan ottaa faktana tai jos paljastuu valheeksi niin läppänä, joka itse asiassa vain osoittaa valheen huomanneiden tyhmyyden.

:kahvi:
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Jotku saatanan hulluista on sitä mieltä että maapallo on litteä, ei se mitään kaikilla saa olla oma mielipide
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Trumpilla on paljon juhlarahoja. Jos niissä on jotain vikaa tai ne vaikuttavat naurettavilta, ne eivät ole Trumpin juhlarahoja. Paitsi sitten jos olisi hyvä juttu taas että Trumpilla on juhlarahoja. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?

Vähän niin kuin kaikki muukin Trumpin ympärillä. Trump laukoo mitä sattuu ja se voidaan sitten tarpeen mukaan ottaa faktana tai jos paljastuu valheeksi niin läppänä, joka itse asiassa vain osoittaa valheen huomanneiden tyhmyyden.

:kahvi:
Eipä nuo kolikot ole ikinä olleet muuta kuin turisti rihkamaa jota myydä matkamuistomyymälässä.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Eipä nuo kolikot ole ikinä olleet muuta kuin turisti rihkamaa jota myydä matkamuistomyymälässä.
Millään juhlarahoilla yms. mitaleilla ei ole mitään muuta oikeaa funktiota poislukien ne, jotka ovat rahapajojen julkaisemia ja ovat teoreettisesti käypää valuuttaa mutta paljon markkinahintaansa pienemmästä arvosta.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Kaivetaankohan naftaliinista taas venäjän trollit vai mitä mahdetaan keksiä selitykseksi jos republikaanit menestyvät vaaleissa?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Kaivetaankohan naftaliinista taas venäjän trollit vai mitä mahdetaan keksiä selitykseksi jos republikaanit menestyvät vaaleissa?
Tai viisi miljoonaa kuollutta meksikolaista jos demokraatit?

Senaatti jäänee republikaaneille ja etu jopa vahvistuu. Lisäksi Keith E taitaa hävitä oman vaalinsa perheväkivaltasyytösten vuoksi.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Kaivetaankohan naftaliinista taas venäjän trollit vai mitä mahdetaan keksiä selitykseksi jos republikaanit menestyvät vaaleissa?

Onko joku väittänyt, että vaalitulos johtui nimenomaan venäläisten sekaantumisesta? Pointsi taisi olla, että Venäjältä syötettiin propagandaa, tarkoituksena syventää jakautumista äänestäjien kesken. Onko asia sinusta vähäpätöinen? Mites jos samaa harrastetaan jatkossa Suomen vaaleissa? "Trollausta vain."
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 625
Sama kait sillä Trumpille miten nyt käy, ku mies elää edelleen edellisiä vaaleja ja käy kamppailua edellistä presidenttiä vastaan.

Republikaanithan vie todennäköisesti senaatin. Edustajanhuone jää nähtäväksi, odotan melko tasaista vääntöä, mikä tietenki retoriikassa muuttuu valtavaksi voitoksi Clintonista ja Obamasta ja meksikolaisista murhaajista.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Hannity lavalla Trumpin vaalitilaisuudessa ja ainoa asiasta vaikeneva isompi uutislähde on... Fox News :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 598
Onko joku väittänyt, että vaalitulos johtui nimenomaan venäläisten sekaantumisesta?
Nimenomaan näinhän sitä legendaa on heitetty. "Putin valitsi Trumpin" jne. Onhan sitä tässäkin ketjussa jankattu pari vuotta. Katso vaikka siitä, kun kuitenkin heti nohevana olet linkkiä kyselemässä. Se löytyy sivun yläreunasta.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 559
Nimenomaan näinhän sitä legendaa on heitetty. "Putin valitsi Trumpin" jne. Onhan sitä tässäkin ketjussa jankattu pari vuotta. Katso vaikka siitä, kun kuitenkin heti nohevana olet linkkiä kyselemässä. Se löytyy sivun yläreunasta.

Niin. Venäläisten vaikuttamisyritykset on kai ihan todistettukin jo. Hyvää lööppimatskua se toki on. Ongelmallista olisi, jos Trump olisi ollut tuosta toiminnasta tietoinen. Sitä taas ei ole saatu todistettua (ainakaan vielä).

Vaalitulos kuitenkin on kiistämätön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Mitä nyt olen ennustuksia selaillut, niin väittävät kongressin menevän demokraateille ja senaatin pysyvän republikaaneilla.
Se kumpi puoli "voittaisi" vaalit tuolla tuloksella riippuu ihan keneltä kysyy.
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
679
Mitä nyt olen ennustuksia selaillut, niin väittävät kongressin menevän demokraateille ja senaatin pysyvän republikaaneilla.
Se kumpi puoli "voittaisi" vaalit tuolla tuloksella riippuu ihan keneltä kysyy.
Viimeisimmät ennusteet näyttävät 80% mahdollisuuksia senaatin pysymisestä republikaaneilla ja 87% mahdollisuuksia edustajainhuoneen kääntymisestä demokraateille. Koska senaatin osalta jo lähtökohtaisesti republikaanien oletettiin säilyttävän senaatin niin on vaikea pitää heitä vaalien voittajina jos edustajainhuone hävitään, puhumattakaan siitä jos se hävitään rökäletappiolla. Trumpin retoriikka valitukseen voikin sitten olla ihan mitä vaan voiton juhlinnan ja muiden syyttelyn väliltä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Veikkaan että tulee joku trumpismi kommentiksi: ”kenenkään muun presidentin aikana ei ole ikinä-kikinä voitettu yhtä montaa paikkaa senaatissa ja pidetty yhtä montaa edustajainhuoneessa. Uskokaa mua”
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 524
Viestejä
4 218 184
Jäsenet
71 061
Uusin jäsen
SamiKuu

Hinta.fi

Ylös Bottom