• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Varsinkin sen luulisi saamaan nuoret miehet lähtemään uurnille, kun näyttää olevan mediaa myöten yleisesti hyväksytty toimintapa, että pilataan miehen elämä ja ura perättömillä raiskaussyytteillä.
Tietääkseni kukaan ei ole vielä noita todistanut perättömiksi?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 159
Varsinkin sen luulisi saamaan nuoret miehet lähtemään uurnille, kun näyttää olevan mediaa myöten yleisesti hyväksytty toimintapa, että pilataan miehen elämä ja ura perättömillä raiskaussyytteillä.
Sehän juuri nuoria miehiä aktivoi, joku itkuinen tuomarinrääpäle. Jos halutaan että ne kaikki lähtee uurnille kannattaa vielä julkaista video surullisesta pupusta ja sanoa että vasemmisto kiusaa :)
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
940
Ihan vaan jos jotain kiinnostaa meno thö_dolanissa:
Muistanko väärin toisesta tunteita herättävästä ketjusta, että ryhmän x äärifanifiilien purkaukset twitterissä/redditissä yms. pitäisi jättää huomioimatta, eikä ainakaan käyttää niitä argumentointimateriaalina. Koska miksi antaa niille ilmaista mainosta ja koska eihän suurin osa ajattele niin.
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 854
Kyllähän on homma kaivaa lähteitä näillekin, ilmeisesti Trump höpöttää tästä: Text - S.3036 - 115th Congress (2017-2018): Keep Families Together Act ("Keep Families Together Act"). Ja Feinsteinin omilta sivuilta löytyy kanssa: Feinstein, Colleagues Introduce Legislation to Halt Separation of Immigrant Families

Mitään muuta vastaavaa en ainakaan Feinsteinin sivuilta onnistunut kaivamaan. Olisi kyllä hienoa kun laittaisi paperille ylös nuo viralliset nimet eikä keksisi omiaan, niin ihmiset voisi itse käydä kuuklettamassa mistä puhutaan. Niin ja onhan tuo aiemmin mainittu Demokraattien tukema.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 141
500miljoonan verohuijarin uusin vale, keksi omasta päästään asetuksen joka avaa rajat jota kaikki demokraatit kuulemma tukevat, kannattajat uskoi jälleen kerran:

Donald Trump Just Completely Made Up the Name of an Immigration Bill in Order to Attack Democrats, and People Are Crying Foul
Hienosti samassa viestissä esitetään valeuutinen (esitetään täysin virheellinen luku Trumpin verovilpin määräksi) että syytetään trumppia valeuutisten levittämisestä.

500 miljardin verohuijaus 413 miljoonan rahamäärästä vaatisi 121% veroprosenttia. En usko, että USAn lahja-/perintövero on 121%ia.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Muistanko väärin toisesta tunteita herättävästä ketjusta, että ryhmän x äärifanifiilien purkaukset twitterissä/redditissä yms. pitäisi jättää huomioimatta, eikä ainakaan käyttää niitä argumentointimateriaalina. Koska miksi antaa niille ilmaista mainosta ja koska eihän suurin osa ajattele niin.
Lienee kuitenkin vähän eri asia nostaa paskamyrskystä viestejä esiin osoitukseksi siitä, että paskamyrsky on olemassa kuin nostella niitä viestejä ja väittää niiden edustavan jotenkin vakavissaan otettavaa vastapuolta. Ei me lautojakaan täällä tavata siteerata asiasisältönsä vuoksi mutta niissä nousevat sosiaalisen oikeuden tornaadot kyllä yleensä noteerataan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
107
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Hienosti samassa viestissä esitetään valeuutinen (esitetään täysin virheellinen luku Trumpin verovilpin määräksi) että syytetään trumppia valeuutisten levittämisestä.

500 miljardin verohuijaus 413 miljoonan rahamäärästä vaatisi 121% veroprosenttia. En usko, että USAn lahja-/perintövero on 121%ia.
Olettaen että kyseinen perintöverokeissi on totta ja luvut nuo. Ja tietenkin että tuo on Trumpin ainut verohuijaus. Yleensähän ihmiset jotka eivät jää kiinni kuprusta lopettavat siihen seuraavaksi 40 vuodeksi
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
No tää on vaikea paikka sikäli, että itse olen taloudessa oikeistolainen, sosiaalisesti liberaali ja uskontoon suhtaudun torjuvasti. Jenkeissä en osuisi mihinkään valmiiseen puolueeseen.
On ihan hyvä paikka olla siinä keskellä USA:n puoluekartalla. Silloin voi aina antaa raippaa puolueelle, joka se sikailee ja tukea toista. Puolueet eivät ole mitenkään staattisia. Tällä hetkellä demokraattien leirissä äärivoimat ovat nousemassa valtaan, joka näkyy esim. maltillisten demokraattien esivaalihäviöissä ja Ocasio-Cortez:n kaltaisten aktivisti- ja sosialistipoliitikkojen voittona.

Mainitsit USA:n talouden porskuttamisen ikään kuin se voisi olla syy olla pitämättä Trumpista. Kai ymmärrät, ettei se oikeasti ole hänen ansiotaan?
Ennusteet silloin vuonna 2016 oli, että Trumpin voitto johtaisi pörssikurssien syöksyyn ja lamaan. Tapahtui päinvastainen ja USA on tehnyt aika hurjaa tulosta Eurooppaan verrattuna niin talouskasvulla kuin pörssikursseilla mitaten. Paljonko tuosta on Trumpin ansiota? En tiedä, mutta veikkaan kyllä aika vahvasti että jos 2017 olisi ollut USA:ssa lamavuosi, niin siitä ei syytettäisi täällä Obamaa.

Ilmasto"hysterian" osalta en myöskään ole pannut merkille, että USA:n näkemykset tarttuisi. Miksi ilmastosta ylipäätään on tehty puoluepoliittinen asia? Republikaanit ovat historiallisesti olleet vahvasti ympäristönsuojelun kannalla.
Koska ilmastohössötys ja ympäristönsuojelu eivät ole sama asia. Ja juu, tiedän että USA:n näkemykset eivät tule ihan heti tarttumaan. Siksi ennustankin, että EU tulee taivaltamaan vielä 20 vuotta ilmastorekeä raahaten, ennen kuin aika on kypsä hylkäämään tuo politiiikka.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 159
Hienosti samassa viestissä esitetään valeuutinen (esitetään täysin virheellinen luku Trumpin verovilpin määräksi) että syytetään trumppia valeuutisten levittämisestä.

500 miljardin verohuijaus 413 miljoonan rahamäärästä vaatisi 121% veroprosenttia. En usko, että USAn lahja-/perintövero on 121%ia.
Oikeastiko kuvittelit että tässä puhutaan jostain 121% veroista? Oletetaan että ymmärsit tahallaan väärin.

The New York Timesin mukaan verotiedot osoittavat, että Trump auttoi isäänsä kirjaamaan miljoonien dollarien luvattomat verovähennykset. Perhe osallistui myös yhteistuumin verokikkailuun, jolla kiinteistöomaisuudet saatiin näyttämään tosiasiallisia pienemmiltä, mikä vähensi veromaksuja.

Lehden selvityksen mukaan vuonna 1999 kuollut Fred Trump ja hänen seuraavana vuonna kuollut vaimonsa Mary Trump siirsivät lapsilleen yhteensä miljardin dollarin omaisuuden, josta maksettiin vain noin 52 miljoonaa eli viisi prosenttia veroja. Pariskunnalla oli yhteensä viisi lasta.

Kyseisenä ajankohtana lahjoista ja perinnöstä olisi pitänyt maksaa enimmillään 55 prosenttia veroa, joten Trumpit välttivät ainakin teoriassa jopa puolen miljardin dollarin veromaksut.
 
:facepalm:

Fred Trumpilla oli viisi lasta.

Suurin osa näistä rahoista meni Donaldin sisaruksille. EI Donaldille.

Donaldin osuus oli siis oletettavasti n. 100 miljoonan luokkaa. Aiemmassa viestissä esittämässäsi luvussasi on siis noin viisinkertainen virhe, olettaen että kaikki lapset saivat yhtä paljon.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
On ihan hyvä paikka olla siinä keskellä USA:n puoluekartalla. Silloin voi aina antaa raippaa puolueelle, joka se sikailee ja tukea toista. Puolueet eivät ole mitenkään staattisia. Tällä hetkellä demokraattien leirissä äärivoimat ovat nousemassa valtaan, joka näkyy esim. maltillisten demokraattien esivaalihäviöissä ja Ocasio-Cortez:n kaltaisten aktivisti- ja sosialistipoliitikkojen voittona.
AOC haluaa taas niitä hirveitä asioita kuten yhteiskunnan tukemaa terveydenhuoltoa ja opiskelua sekä kodittomuuden vähentämistä. Nämä voi toki Foxilla maalata ääriajatuksiksi
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
679
Kun sinä sanot molempien puolueiden vajonneen alas, niin voisitko luetella koska republikaanit ovat hyökänneet demaria vastaan seksisyytöksillä?
En tarkoittanut alasvajoamisella pelkästään seksisyytöksiä, mutta otetaan nyt lyhyt lista (muitakin toki on):

Bill Clintoniin kohdistuneet useat syytökset
koko Seth Rich tapaus
koko birtherism sekoilu
Pizzagate

Nuo nyt lähimuistista tapauksia missä joko puolueen edustajat, ehdokkaat, istuvat kongressinjäsenet tai jopa presidentti ovat olleet mukana hölmöilemässä jutuissa missä ei ole järjen tai todisteiden hiventäkään. Ja kuten totesin, hieman tapojensa vastaisesti demokraatit nyt sitten ottivat arsenaaliin mukaan nämä seksisyytökset ilman todisteita.

Nythän nähtiin jälleen mielenkiintoinen uutissykli koskien "Open Borders Billiä". Ensin jossain trollilaudan syövereissä joku keksii kirjoittaa olemattomasta lakiehdotuksesta jonka muka kaikki demokraatit ovat allekirjoittaneet (helppo tarkistaa, lakiehdotukset ovat tarkkaan dokumentoituja kongressissa ja tietyn hetken jälkeen julkisia). Tämän jälkeen Infowars/Breitbart/joku muu umpikonservatiivinen kanava kaiuttaa viestiä tuohtuneena. Sama viesti kaikuu illalla Fox Newsillä ja hups, pian istuva presidentti kaiuttaa viestiä kannattajilleen puhetilaisuudessa täytenä totena. Paska valuu putkea luonnonlakien vastaisesti ylöspäin.

Feinsteinilla oli kyllä lakiehdotus joka oli huonosti laadittu ja joka koski näitä perheiden hajoittamisia rajalla, mutta sen väärinymmärtäminen ylläolevaksi vaatii ykkösluokan itsepetosta. En muuten arvosta Feinsteinia juuri ollenkaan, hän on erinomainen esimerkki miksi kongressin edustajillakin pitäisi olla rajoitus istuntokausille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
En tarkoittanut alasvajoamisella pelkästään seksisyytöksiä, mutta otetaan nyt lyhyt lista (muitakin toki on):

Bill Clintoniin kohdistuneet useat syytökset
koko Seth Rich tapaus
koko birtherism sekoilu
Pizzagate
Mitä katsoin, niin Seth Rich ja Pizzagate näyttäisivät ainakin Wikipedian mukaan olevan tavallista kannattajien salaliittosekoilua. Birtherismi on asian vakavuuden kannalta aika kevyttä kauraa. Sanoisin että Obamaakin lähinnä huvitti jos häntä luultiin kenialaiseksi.

Syytökset raiskauksista tai seksuaalisesista hyökkäyksistä ovat minun mittapuussani vakavia, koska ne tahrivat peruuttamattomasti ihmisen maineen. Ne ovat syytöksiä, joita ei syytön ihminen voi millään keinoin osoittaa vääräksi.

Ja kuten totesin, hieman tapojensa vastaisesti demokraatit nyt sitten ottivat arsenaaliin mukaan nämä seksisyytökset ilman todisteita.
Tapojensa vastaisesti? Katsotaanpa....

2018 Käytettiin Kavanauhgia vastaan
2017 Käytettiin Roy Moorea vastaan
2016 Käytettiin Trumpia vastaan
2008 Käytettiin John McCainia vastaan
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Tapojensa vastaisesti? Katsotaanpa....

2018 Käytettiin Kavanauhgia vastaan
2017 Käytettiin Roy Moorea vastaan
2016 Käytettiin Trumpia vastaan
2008 Käytettiin John McCainia vastaan
Tarkoitatko että Kava ja McCain-vainaa olisivat syyttömiä?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tarkoitatko että Kava ja McCain-vainaa olisivat syyttömiä?
Trumpista nyt puhumattakaan. Eiköhän se nyt ole päivänselvää, että pussyä on grabbattu, Stormyä ja montaa muuta pantu ja luultavasti hiljaiseksikin maksettu.

Ja se Moorekin. Äijähän myönsi, että on "saattanut deittailla teinejä kolmissakymmenissään" :kahvi:
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
679
Mitä katsoin, niin Seth Rich ja Pizzagate näyttäisivät ainakin Wikipedian mukaan olevan tavallista kannattajien salaliittosekoilua.
Trumpinkin twiiteistä löytyy viittauksia Seth Richiin ja Pizzagaten aikaan ainakin muutamat puolueen edustajat toitottivat "ilosanomaa" julkisuudessa. Salaliittosekoilu onkin oikea sana kuvaamaan näitä episodeja.

Birtherismi on asian vakavuuden kannalta aika kevyttä kauraa. Sanoisin että Obamaakin lähinnä huvitti jos häntä luultiin kenialaiseksi.
Varmaan ensimmäisen kerran kuultuna huvittikin, mutta kun samaa paskaa jauhettiin vuositolkulla niin että osa kansasta oikeasti uskoo edelleen ettei tämä ole Yhdysvaltojen kansalainen ei ole mikään naurunasia. Se että joku saa päähänsä jotain näin hölmöä kertoo jo riittävästi.

Syytökset raiskauksista tai seksuaalisesista hyökkäyksistä ovat minun mittapuussani vakavia, koska ne tahrivat peruuttamattomasti ihmisen maineen. Ne ovat syytöksiä, joita ei syytön ihminen voi millään keinoin osoittaa vääräksi.
Olen ihan samaa mieltä, Kavanaughn päällä on nyt loppuun asti leima. Tosin myös Fordin loppuelämä on vahvasti leimattu samoin kuin näiden muitten naisten.

2017 Käytettiin Roy Moorea vastaan
2016 Käytettiin Trumpia vastaan
Mooren osalta oli huomattavasti enemmän todisteita ja syytösten määrä ja luonne olivat ihan erilaiset (lapsiinsekaantuminen) kuin Kavanaughlla. Trumpin osalta ei voi edes puhua mistään väärästä syyttelystä kun todisteet olivat nauhalla. Se että kyseessä on täysin moraaliton hulttio ei siltikään tullut suurelle yleisölle yllätyksenä, he kyllä tiesivät etteivät ole valitsemassa mitään kuoripoikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Eikö ne syytökset nimenomaan ollut perättömiä kun niihin ei mitään perää löytynyt?
Ei ne ole perättömiä kerta meillä on Fordin lausunnot aiheesta. Perätön tarkoittaisi että kyseessä olisi valheellinen tai täysin fiktiivinen tarina.
Nyt olemme tilassa jossa emme tiedä totuutta noista väitteistä, joka on eri asia kuin että ne olisi perättömiä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 039

Niin eli ne Fordin syytökset tai lausunnot itsessään olivat perättömiä kun niihin ei mitään perää löytynyt.

Ei se niin mene että syytös itsessään antaisi jotain perää tai mikään syytös ei ikinä ole perätön.

Eli perättömät syytökset on teknisesti oikea termi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Niin eli ne syytökset tai lausunnot itsessään olivat perättömiä kun niihin ei mitään perää löytynyt.

Ei se niin mene että syytös itsessään antaisi jotain perää tai mikään syytös ei ikinä ole perätön.
Perätön ja todistamaton on kaksi eri asiaa. Perätön tarkoittaa valheellista tai täysin tuulesta temmattua.

Meillä on Fordin tarina joka on suht uskottava. Tiedämme että Ford ei keksinyt tarinaansa vain Kavanaughia vastaan vaan oli kertonut siitä jo paljon aiemmin.
Kavanaughin vastine oli vähintäänkin rämpivä ja kävi suht selväksi että kyseessä ei todellakaan ollut mikään kuoropoika nuorena vaikka sellaiseksi yrittikin itseään maalata.
Eikä löytynyt mitään mikä kumoaisi Fordin tarinan.

Lopulta kyseessä on sana vastaan sana tilanne ja tuskin tarpeeksi että tuosta Kavanaugh tuomittaisiin oikeudessa mutta ei myöskään sellainen että voisi suoraan sanoa että Fordin väite on perätön.
 
Suht uskottava? Kaikkine lentopeloista valehtelemisineen ja aikaa ja paikkaa ei osannut nimetä. :D

Fordin syytökset olivat täysin perättömiä. Siitä ei nyt pääse minnekkään.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Suht uskottava. :D

Fordin syytökset olivat täysin perättömiä. Siitä ei nyt pääse minnekkään.
Ohitat täysin että kyse on tapahtumasta josta Ford oli puhunut jo aiemmin. Eli vähintäänkin tarinan tapahtumat ovat perustellut.
Suurempi kysymys on se että oliko Kavanaugh syyllinen vai ei, ja tuo on aika helvetin vaikeaa todistaa 30 vuotta jälkikäteen.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651

Itselle ainoa asia mikä on itselle tullut perustelluksi, että Fordin lausuntoa ei kukaan järkevä ihminen voi pitää minään. Lausumansa ja myöhemmin valikoivaksi osoittautuneen "lentopelon" lisäksi, tuntuu löytyvän myös valikoiva muisti. Tuntuu unohtuneen puolet kaikesta, mukaanlukien laajan kansainvälinen lentohistoria. Vaihtoehtoina käytännössä, että joko on spyykkisesti niin epävakaa että pelkää välillä arkipäiväänsä, on täysin dementian partaalla tai on täysi valehtelia, joista jokainen on riittävä syy pitää lausuntoa epäuskottavana.
 
Ei se lentopelko ole valikoivaa, lentopelkoiset ihmiset kyllä lentävät jos on pakko mutta he eivät erityisemmin nauti siitä lentämisestä. Ja pyrkivät välttämään sitä silloin kun se ei ole tarpeellista.
 
Osaat varmaan lukea, että kyseisellä oli todellakin laaja kansainvälinen lentohistoria. Hän siis väittää pelkäävänsä (myöhemmin satunnaisesti pelkävänsä) sitä, mikä on käytännössä sen omaa arkipäivään. Nyt hän sitten tarvitsee oikein henkistä tukea, suorittaakseen sen minkä on tehnyt useilla lennoilla omillaan, on sitten niin pirun uskottavaa juttua. Vaan ymmärrän hyvin miksi uskot tuon pelleilyn, sekä myös sen että on aivan turhaa yrittää vakuuttaa sinua.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 159
:facepalm:

Fred Trumpilla oli viisi lasta.

Suurin osa näistä rahoista meni Donaldin sisaruksille. EI Donaldille.

Donaldin osuus oli siis oletettavasti n. 100 miljoonan luokkaa. Aiemmassa viestissä esittämässäsi luvussasi on siis noin viisinkertainen virhe, olettaen että kaikki lapset saivat yhtä paljon.
Jos jo aiemmassa viestissä vihjasin että taisit ymmärtää väärin, voisit ehkä vaivautua lukemaan sen viestin mihin vastasit uudestaan, jos vaikka olisit ymmärtänyt jotain väärin.

En ole mitenkään vihjannut että trump huijasi tuon summan omalle tililleen, sen keksit itse ja aloit väittää omaa keksintöäsi vastaan. Trump oli toteuttamassa 500miljoonan verokeplottelua perheensä kanssa yhteistyössä eikä tämä muutu valeuutiseksi vaikka se ei kaikki päätynyt trumpin tilille.

Rautalanka loppuu tähän.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Osaat varmaan lukea, että kyseisellä oli todellakin laaja kansainvälinen lentohistoria. Hän siis väittää pelkäävänsä (myöhemmin satunnaisesti pelkävänsä) sitä, mikä on käytännössä sen omaa arkipäivään. Nyt hän sitten tarvitsee oikein henkistä tukea, suorittaakseen sen minkä on tehnyt useilla lennoilla omillaan, on sitten niin pirun uskottavaa juttua. Vaan ymmärrän hyvin miksi uskot tuon pelleilyn, sekä myös sen että on aivan turhaa yrittää vakuuttaa sinua.
Niin ja monet lentopelkoiset lentävät säännöllisesti. Kokonaisuuden kannalta tuo on kuitenkin aika mitätön juttu että en tuon takia lähtisi tarinaa hirveän paljoa kyseenalaistamaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Voi voi. Taylor Swift tuli ulos kaapista mutta väärältä puolelta. Lumihiutaleista rakennetut mielikuvitusrakennelmat sortuvat laudoilla ja thö_dolanissa rytisten. Jännä juttu, miten muusikon poliittisen mielipiteen merkitys voi hetkessä muuttua innostuneella jännityksellä odotetusta merkityksettömäksi :kahvi:

Kanye nauttii edelleen yllättävän kovaa suosiota netin hämärämmillä amerikkalaisten suurten ikäluokkien kansoittamilla salaliittofoorumeilla. Ihan aidosti tässä mietin, että onko Kanyenkin mielipiteellä väliä vain niin kauan kuin se tuliviiri osoittaa oikeaan suuntaan :think:
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Voi voi. Taylor Swift tuli ulos kaapista mutta väärältä puolelta. Lumihiutaleista rakennetut mielikuvitusrakennelmat sortuvat laudoilla ja thö_dolanissa rytisten. Jännä juttu, miten muusikon poliittisen mielipiteen merkitys voi hetkessä muuttua innostuneella jännityksellä odotetusta merkityksettömäksi :kahvi:
En edes tiedä mitä Taylor on nyt tehnyt, mutta yleisesti ottaen olen ajat sitten päättänyt, että taiteilijan henkilökohtaiset mielipiteet ja elämä ei saisi antaa vaikuttaa hänen taiteestaan nauttimiseen.
Jos nyt oikein inhokin tässä koittaisi keksiä, niin Roman Polanskilla on hyviä leffoja. Itse ukko kyllä saisi mädäntyä vankilassa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Paljonkohan noilla julkkisten kannoilla on oikeasti vaikutusta äänestykseen. Ei ainakaan itseä kiinnosta jonkun muusikon tai näyttelijän mielipide, kun valitsen sopivaa ehdokasta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Paljonkohan noilla julkkisten kannoilla on oikeasti vaikutusta äänestykseen. Ei ainakaan itseä kiinnosta jonkun muusikon tai näyttelijän mielipide, kun valitsen sopivaa ehdokasta.
Jos niillä olisi Suomessa jotain vaikutusta, niin vihervasemmistolla olisi ylivoimainen enemmistö eduskunnassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 924
No jos sillä että trumppia äänestämällä voi haistattaa vitut tietyille ihmisille on ratkaiseva merkitys eikä muulla niin ole väliä, niin luulis että julkkiksillakin on merkitystä.
Siin ameriikoissa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Entä jos syy onkin siinä että näet vain vihervasemmistoa joka puolella, myös siellä missä ei ole?
Kuinka monta julkisesti politiikkaa paasaavat ovat muita kuin vihervasemmistoa?
Mulle tulee kolme mieleen, jotka eivät ole. Cheek, Sipe Santapukki ja Tero Vaara.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Kuinka monta julkisesti politiikkaa paasaavat ovat muita kuin vihervasemmistoa?
Mulle tulee kolme mieleen, jotka eivät ole. Cheek, Sipe Santapukki ja Tero Vaara.
Tuomas Enbuske on ainakin oikeistoliberaali ja Teemu Selänne taisi jotain Trumpista ainakin jossain vaiheessa postailla. Kyllähän noita on vähän joka lähtöön. Toki taidepuolella vasemmisto on paljon enemmän edustettuna.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Tuomas Enbuske on ainakin oikeistoliberaali ja Teemu Selänne taisi jotain Trumpista ainakin jossain vaiheessa postailla. Kyllähän noita on vähän joka lähtöön. Toki taidepuolella vasemmisto on paljon enemmän edustettuna.
Mun olisi pitänyt tarkentaa, että vastasin lähinnä tuohon, että mitä vaikutusta on jollain muusikon tai näyttelijän mielipiteellä. Tuon voisi laventaa vielä taiteilijoihin, niin olisi mun mielessä vähän sitä samaa sakkia.

Mutta jos puhutaan ihan vaan julkkiksista, niin silloin toki alkaa löytymään hieman enemmänkin oikeistolaisia. Mutta kyllä noi taidepiirit tuntuvat olevan täysin vasemmistoa, mahtaako kukaan edes uskaltaa olla eri mieltä siinä porukassa?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Breitbartin ykkösuutinen: Kanye tukee edelleen Trumpia :happy:

ps. Katsokaapa uutiset sieltä hakusanalla bellingcat ja vilkaiskaa kommentteja. Aika vahva kieltotila päällä :tup:
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Mun olisi pitänyt tarkentaa, että vastasin lähinnä tuohon, että mitä vaikutusta on jollain muusikon tai näyttelijän mielipiteellä. Tuon voisi laventaa vielä taiteilijoihin, niin olisi mun mielessä vähän sitä samaa sakkia.

Mutta jos puhutaan ihan vaan julkkiksista, niin silloin toki alkaa löytymään hieman enemmänkin oikeistolaisia. Mutta kyllä noi taidepiirit tuntuvat olevan täysin vasemmistoa, mahtaako kukaan edes uskaltaa olla eri mieltä siinä porukassa?
Uskaltaakohan persuissa kukaan olla sitä mieltä että islam on parempi kuin evlut? Jännä asettelu
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 039
Uskaltaakohan persuissa kukaan olla sitä mieltä että islam on parempi kuin evlut? Jännä asettelu
Vähän outo vertailu. Sille ei ole järkeviä syitä miksi joku (varsinkaan persuissa) fanittaisi islamia mitenkään hyvänä kun islamin mutta sille nyt löytyy syitä miksi jotkut ei haluaisi jakaa vasemmistoaatetta. Muutenkin taidepiirit on lähtökohtaisesti melko eri asia kuin jonkin poliittisen puolueen äänestäjäkunta.
 
Ja silti yli miljardi ihmistä on sitä mieltä.

Persut voi toki mieltää joko puolueen jaseniksi (joille Jussi voi antaa kenkää) tai äänestäjiksi, mutta molemmat ovat sekä tarkemmin määriteltyjä että mielipiteiltään homogeenisempiä kuin taidepiirit. Eikö Tero Vaara pääse enää wanhan nurkkapöytään jos sanoi että maahanmuuttoa voisi rajoittaa? Kuka rankaisee väärää mieltä olevia taiteilijoita?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 627
Viestejä
4 218 275
Jäsenet
71 085
Uusin jäsen
lolpasii

Hinta.fi

Ylös Bottom