• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Tämä eroaa jotenkin siitä mitä EU on tehnyt jo useamman vuoden?
No EU ei ota velkaa käydäkseen sotaa jossain toisella puolella maailmaa. Täällä velkaannutaan ihan tilastojen perusteella, koska koitetaan pitää vanhuksista huolta. No rikkaiden ja yritysten veronkierto on myös suoralla korrelaatiolla.
 
Että ihan vanhusten vuoksi velkaannutaan. Tämäpä oli mulle ihan uutinen. Minä olin kuvitellut ihan muuta ja ennenkaikkea sitä, että talouden vuoksi sitä rahaa pumpataan markkinoille ja koitetaan pitää ne savijaloilla seisovat pankit pystyssä. Samalla toivotaan kädet ristissä, että Kreikan tuleva konkurssi ei tapahtuisi just nyt eikä vaikkapa Italia kaatuisi samalla tavalla. Mitään näitä ylivelkaantumisongelmia ei ole ratkaistu, vaan asiaa työnnetään tulevaisuuteen ja toivotaan ratkaisun varmaan tapahtuvan jotenkin ihmeen voimalla, koska EU sitä ei tunnu osaavan ratkaista. Se EU:n pumppaama raha, kun ei todellakaan mene kansalaisille, vaan hyödyttää lähinnä pankkeja ja pörssiyrityksiä. Jos on osakeomistuksia, niin silloin se voi tavallisellakin kansalaisella näkyä.

Itse muuten uskon EU:n menevän ennemmin konkkaan kuin Usan. Ihan vain siitä syystä, että jenkkien talaousviisaat osasivat sanoa jo euron syntyhetkillä mikä siinä on vialla ja ne viat ovat konkretisoituneet. Jenkkien dollari on koulittu valuutta, missä ei ole mitään valuvikoja ja siellä on varmaaan talouden nobelisteja enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä. Jos jenkit eivät osaa ratkaista talouden ongelmia, niin siihen ei pysty kukaan. Jenkkien tapauksessa taitaa myös päteä se, että jos on tarpeeksi velkaa, niin se on velanantajan ongelma.
 
Kannattaa tutustua faktoihin populistisen sonnan sijaan.
 
Sitä on luettu kaikenlaista euroon liittyen.
Vaikkapa tällaista:
USA:n keskuspankin ex-pääjohtaja: euroalue tuhoon tuomittu - Perussuomalaisten Blogisivusto

Ja jos alat väittämään Juhani Huopaista joksikin epäluotettavaksi persuksi, jota ei tarvitse uskoa, niin aika väärässä olet. Pirun pätevä kaveri.
OT lue nyt vaan ne Suomen vanhuusmenot läpi ja ole hiljaa siihen saakka. Vanhuuden toimeentuloturva- ja palvelumenot ovat vain kaksinkertaistuneet vuodesta 2005, ja n. viisinkertaistuneet vuodesta 1990.
 
Viimeksi muokattu:

Tämä liittyy EU:n touhuihin miten? Tai jenkkien.
 
Taas on tullut uusi jakso Trumpin "real news"iä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ei noita oikeasti halua lähteä katsomaan kun sisältö on mitä on. Kannattaa avata hieman mitä katsomisen arvoista siellä olisi ehkä tällä kertaa.
 
Toisaalta voisi pelata arvauspeliä. Oma veikkaus sisällöstä:
- taloudella menee fantastisesti, valemedia sitä ja tätä
- pieni disautus McCainista
- varoitus siitä että heinäsirkkoja ja tulikiveä sataa niskaan jos välivaalit menee demokraateille
- Rasmussenin kyselyt on puhdasta kultaa
 
Ja Google jäi kiinni siitä, kun yritti saada Clintonin voittajaksi latinoihin kohdistuvalla kampanjalla. Tukivat jopa äänestäjien kuskaamista.
[lähde puuttuu]

Tarkoittaako kuskaus sitä että autetaan köyhiä tai vanhoja pääsemään omille äänestyspaikoilleen, vai sitä että sama bailubussi kiertää kymmeniä äänestyspistetä muutamassa eri osavaltiossa?
 
Taas on tullut uusi jakso Trumpin "real news"iä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuo lähetys oli suoraan kuin joku propagandalähetys elokuvasta Starship Troopers. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, niin onpahan tapa tuoda oma agendansa esille.
 
Jo se että videon otsikkona on Trump economy sen sijaan että siinä lukisi US economy kertoo tarvittavan. Vakavastihan näitä ei tarvitse ottaa, viihdearvot ovat kyllä korkealla.

Emails show Google executive discussing effort to encourage Latino vote, surprised so many voted for Trump

Anteeksi kun en laittanut lähdettä. Luulin että tuo olisi ollut laajasti otsikoissa.

Jos ei seuraa t_d:n foliohattuja niin tämäkin laatujournalismi olisi voinut jäädä väliin.
 
Viimeksi muokattu:
reddit/the_donald . Sitä seuraamalla voi huoletta irtautua todellisuudesta ja astua ylijumala Trumpin hellään huomaan. Vastaavia kuplia löytyy varmasti myös vastapoolista.

Ok. En seuraa Reddittiä, joten tuo oli uusi termi. Millä lailla tämä Reddit liittyy Googlen vaalivaikuttamiseen?
 
reddit/the_donald . Sitä seuraamalla voi huoletta irtautua todellisuudesta ja astua ylijumala Trumpin hellään huomaan. Vastaavia kuplia löytyy varmasti myös vastapoolista.
Olisi kyllä mielenkiintoista joskus löytää ja lukea noita. Jotenkin en näe että Hillaryllä olisi samanlaisia faneja mutta Sandersilla voisi ollakin
 
Siis mitä Google teki? Yritti saada arvojensa mukaisesti oletettavasti ajattelevia ihmisiä äänestämään? OMG! o_O
 
Vanhuksia, eli yli 65v on suomessa nyt noin 40% enemmän kuin 1990.

Väestö
Tuossa onkin yksi asia mihin pitäisi saada muutos. Jos kustannukset kasvaa samaa tahtia per eläkeläinen vielä 20v, täällä ei enää muita palveluita tarjota.
Tämä liittyy EU:n touhuihin miten? Tai jenkkien.
Liitty siihen mistä oli puhe ennen spinnaustasi - Suomi velkaantuu vanhuuden takia, USA turhien sotien.
 
Tuo lähetys oli suoraan kuin joku propagandalähetys elokuvasta Starship Troopers. Oli Trumpista mitä mieltä tahansa, niin onpahan tapa tuoda oma agendansa esille.

.. niin. Mutta demokraattisessa oikeusvaltiossa se tulee yksityisen palvelun kautta eikä valtion virallisen propagandakoneiston kautta, ja muunlaisetkin uutiset on sallittu.

totalitäärisessä diktatuurivaltiossa ei muunlaisia uutisia olisikaan kuin tällaisia.

USAn demokraattinen järjestelmä on tarpeeksi vahva kestämään narsistipressan.
 
Liitty siihen mistä oli puhe ennen spinnaustasi - Suomi velkaantuu vanhuuden takia, USA turhien sotien.

Piti oikein tarkistaa, oli puhe jenkkien velkarahalla elvyttämisestä ja minä sanoin, että EU tekee ihan samaa. Suomi ei liittynyt asiaan mitenkään.
 
.. niin. Mutta demokraattisessa oikeusvaltiossa se tulee yksityisen palvelun kautta eikä valtion virallisen propagandakoneiston kautta, ja muunlaisetkin uutiset on sallittu.

totalitäärisessä diktatuurivaltiossa ei muunlaisia uutisia olisikaan kuin tällaisia.

USAn demokraattinen järjestelmä on tarpeeksi vahva kestämään narsistipressan.
Jos presidentti sais yksin päättää niin oltaisiin Pohjois-Korean tyylisessä valtionmediassa :D
 
Siis mitä Google teki? Yritti saada arvojensa mukaisesti oletettavasti ajattelevia ihmisiä äänestämään? OMG! o_O

Yeah, tuo on Googlen virallinen kanta. Itse sähköpostista taas käy ilmi, että tarkoitus oli saada Hillary voittamaan ja pelkkä äänestysinnon nousu ei riittänyt ilon aiheeksi. Samoin sieltä käy ilmi, että äänestysmasinointia kutsuttiin itse salaiseksi vaikuttamiseksi. Ja kaiken lisäksi asiasta piti olla hys hys kun pelättiin toiminnan vuotavan. Ja kun kyse oli sähköpostiraportista Googlen johdolle, niin selvää oli se että kyse ei ollut vain yhden henkilön väärinkäytöksestä vaan firman linjasta.

Tässä on nyt kaksi vuotta skitsoiltu siitä, vaikuttiko Venäjä vaaleihin. Google on monta kertaluokkaa vaikutusvaltaisempi. On tyhmää sulkea silmänsä ja hyväksyä tällainen toiminta maailman vaikutusvaltaisimmalta firmalta vain siksi, kun Google sattui olemaan omiesi puolella.
 
Oispa Venäjäkin jakanut tietoutta äänestämisen käytännöistä ja edesauttanut autottomia omille äänestyspaikoilleen. Tuollahan äänestysprosentti on surkean alhainen, oliko alle 60?
 
Yeah, tuo on Googlen virallinen kanta. Itse sähköpostista taas käy ilmi, että tarkoitus oli saada Hillary voittamaan ja pelkkä äänestysinnon nousu ei riittänyt ilon aiheeksi. Samoin sieltä käy ilmi, että äänestysmasinointia kutsuttiin itse salaiseksi vaikuttamiseksi. Ja kaiken lisäksi asiasta piti olla hys hys kun pelättiin toiminnan vuotavan. Ja kun kyse oli sähköpostiraportista Googlen johdolle, niin selvää oli se että kyse ei ollut vain yhden henkilön väärinkäytöksestä vaan firman linjasta.

Tässä on nyt kaksi vuotta skitsoiltu siitä, vaikuttiko Venäjä vaaleihin. Google on monta kertaluokkaa vaikutusvaltaisempi. On tyhmää sulkea silmänsä ja hyväksyä tällainen toiminta maailman vaikutusvaltaisimmalta firmalta vain siksi, kun Google sattui olemaan omiesi puolella.

Tekikö Google jotain sääntöjen tai lakien vastaista? Käsittääkseni pikaisella lukemisella tarjosi äänioikeutetuille mahdollisuutta päästä äänestämään, yhden kerran per henkilö.
 
No onhan tuo suuri rikos maassa, missä äänestämisestä on tehty mahdollisimman vaikeaa.
 
Joskus lueskelin netistä tuosta USAn vaalisysteemistä ja täytyy sanoa että jos itsekkin täytyisi rekisteröityä etukäteen äänestäjäksi niin voisi kyllä helposti jäädä äänestämättä. Tuolla on vissiin jotain tekemistä sen kanssa ettei koko maalla taida olla minkäänlaista virallista väestötietojärjestelmää.
 
Ei tuo rekisteröityminen edes ole pahin. Pitäisi äänestää työpäivänä ja jonotella huvikseen.
 
Mahtaakohan sama selitys kelvata Trumpillekin? Kyllä se Meksikon muuri muuten olisi tehty, mutta kongressi haraa vastaan.

Kyllä El Pasossa ainakin Trumpin muuria pystytettiin ihan "kaikessa hiljaisuudessa". Liekkö keksineet jonkin kiertoilmaisun tms. ettei aiheuta isompaa poliittista polemiikkia.
 
Yeah, tuo on Googlen virallinen kanta. Itse sähköpostista taas käy ilmi, että tarkoitus oli saada Hillary voittamaan ja pelkkä äänestysinnon nousu ei riittänyt ilon aiheeksi. Samoin sieltä käy ilmi, että äänestysmasinointia kutsuttiin itse salaiseksi vaikuttamiseksi. Ja kaiken lisäksi asiasta piti olla hys hys kun pelättiin toiminnan vuotavan. Ja kun kyse oli sähköpostiraportista Googlen johdolle, niin selvää oli se että kyse ei ollut vain yhden henkilön väärinkäytöksestä vaan firman linjasta.

Tässä on nyt kaksi vuotta skitsoiltu siitä, vaikuttiko Venäjä vaaleihin. Google on monta kertaluokkaa vaikutusvaltaisempi. On tyhmää sulkea silmänsä ja hyväksyä tällainen toiminta maailman vaikutusvaltaisimmalta firmalta vain siksi, kun Google sattui olemaan omiesi puolella.

Tosiaan muutama vuosi ollaan panikoitu että muutama venäläinen facebook-mainos, joita ei juuri kukaan nähnyt, ja DNC:n email-hakkeroinnit muuttivat vaalien suuntaa. Jos nämä samat panikoijat ovat aidosti huolissaan demokratiasta ja muutamasta mainoksesta, niin miksei he ole kritisoineet Googlea, joka kontrolloi miljardeja mainoksia ja mitä ihmiset näkevät?

Kun maailman vaikutusvaltaisinta yhtiötä käytetään poliittisiin tarkoituksiin:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toisinpäin jos tämä tilanne olisi niin mistään muusta tuskin saisimme kuullakkaan.
 
USA:ssa on kyllä ihan vuosikymmeniä suuret yritykset käyttäneet valtaansa politiikassa. Kaikki isoimmat korporaatiot lobbaavat omia kantojaan isolla rahalla vuodesta toiseen. Tämä on käytännössä laillistettua korruptiota.
Myös tuo linkkaamasi FOX tekee ihan samaa kuin Google (mediayhtiöitä molemmat), mutta se on vaan isompi.
 
Ehdotin että Trumpille pitäisi kerätä nimiä Nobelin rauhanpalkintoa varten. Sain täällä viikon bannit siitä hyvästä. Foorumin moderaattorit ylläpitää oletettavasti linjaa ettei täällä ole mitään ennakkoasennetta mihinkään suuntaan.

Epäilen kuitenkin, että jos olisin Obamalle aikanaan ehdottanut Nobelia, ei bannia olisi tullut. Tuplastandardeja? On helposti argumentoitavissa miksi Obamalle palkinto ei kuuluisi, mutta Trumpille kyllä.

Ateneuminkujan uudeksi nimeksi ehdotettiin Trump Streettiä ja ehdotus kävi kaupunginhallinnossa. Olisiko tästä ehdotuksesta tullut täällä pitkäkin banni? Kuvaa hyvin nykyistä keskusteluilmapiiriä.
 
USA:ssa on kyllä ihan vuosikymmeniä suuret yritykset käyttäneet valtaansa politiikassa. Kaikki isoimmat korporaatiot lobbaavat omia kantojaan isolla rahalla vuodesta toiseen. Tämä on käytännössä laillistettua korruptiota.
Myös tuo linkkaamasi FOX tekee ihan samaa kuin Google (mediayhtiöitä molemmat), mutta se on vaan isompi.

CNN saa enempi mainostuloja kun peloittelee Venäjä-uhasta ja antaa Clintonia äänestäneille katsojilleen tekosyyn miksi hävisivät vaalit.

Mitään tekemistä laadukkaan journalismin tai aidon huolen demokratiasta ei sillä ole.
 
Mitä sä nyt oikein selität?

Tuut taas tänne postaamaan noita videoita, vaikka niistä jo sanottiin. Sitten mussutat täällä jostain vanhoista banneista ja Obamasta. Kun mä vastaan sulle, niin alat selittää CNN:sta, vaikka siitä ei ollut kyse ollenkaan.
Nyt vähän jotain yritystä tähän touhuun.
 
Tosiaan muutama vuosi ollaan panikoitu että muutama venäläinen facebook-mainos, joita ei juuri kukaan nähnyt, ja DNC:n email-hakkeroinnit muuttivat vaalien suuntaa. Jos nämä samat panikoijat ovat aidosti huolissaan demokratiasta ja muutamasta mainoksesta, niin miksei he ole kritisoineet Googlea, joka kontrolloi miljardeja mainoksia ja mitä ihmiset näkevät?

Kyynel.

Google on amerikkalainen yritys joten sillä on perustuslain takaama suoja tukea niitä ehdokkaita joita haluaa. Tuosta on jopa suht tuore SCOTUS päätös.
 
Mitä sä nyt oikein selität?

Tuut taas tänne postaamaan noita videoita, vaikka niistä jo sanottiin. Sitten mussutat täällä jostain vanhoista banneista ja Obamasta. Kun mä vastaan sulle, niin alat selittää CNN:sta, vaikka siitä ei ollut kyse ollenkaan.
Nyt vähän jotain yritystä tähän touhuun.

No jos Suomen mediakenttäkin ostaa nämä partisaanivalheet kyseenalaistamatta ja täälläkin saa noita salaliittoteorioita kuulla toista vuotta niin kai ymmärrät ettei se ole mikään optimaalisin tilanne.
 
Edelleen, mitä sä selität?
Kuuluisi asialliseen keskusteluun vastata siihen toisen viestiin, eikä jatkaa saarnaamista jostain mistä en ole sanonut sanaakaan sulle.
 
Mitkä ihmeen valheet? Suorat lainaukset Trumpilta ilman faktojen tarkistusta?
 
Kyynel.

Google on amerikkalainen yritys joten sillä on perustuslain takaama suoja tukea niitä ehdokkaita joita haluaa. Tuosta on jopa suht tuore SCOTUS päätös.

Niin kauan kuin maailman mahtavin yhtiö on demokraattien puolella niin mitään ongelmaa ei ole. Kaksoisstandardit.

Jahka täällä muutama sankari kovin väitti miten isot IT-yhtiöt eivät ole mitenkään puolueellisia ja että Google ei manipuloi tuloksia. Ja taas jäivät kiinni. Mikäs on seuraava tekosyy että tämä on OK?

Pari venäläistä röllimainosta ja maailmanloppu. Kapuloita rattaisiin, erikoistutkija ja maanpetos- ja impeach-syytöksiä valintapäivästä saakka.

Maailman vaikutusvaltaisin yhtiötä datamainaa ja pyrkii vaikuttamaan tärkeisiin äänestäjäryhmittymiin kontrolloimalla mitä he näkevät ja sitä kautta ajattelevat. Mitään ongelmaa ei tässä ole JSCH:n mukaan koska yksityinen yhtiö.

Aika tarina että Trump pystyi biittaamaan tommoisen koneiston.
 
Edelleen, mitä sä selität?
Kuuluisi asialliseen keskusteluun vastata siihen toisen viestiin, eikä jatkaa saarnaamista jostain mistä en ole sanonut sanaakaan sulle.

Kysymykset yleensä päättyy kysymysmerkkiin. En nähnyt sellaista. Mitä sä selität?
 
Niin kauan kuin maailman mahtavin yhtiö on demokraattien puolella niin mitään ongelmaa ei ole. Kaksoisstandardit.

Jahka täällä muutama sankari kovin väitti miten isot IT-yhtiöt eivät ole mitenkään puolueellisia ja että Google ei manipuloi tuloksia. Ja taas jäivät kiinni. Mikäs on seuraava tekosyy että tämä on OK?

Pari venäläistä röllimainosta ja maailmanloppu. Kapuloita rattaisiin, erikoistutkija ja maanpetos- ja impeach-syytöksiä valintapäivästä saakka.

Maailman vaikutusvaltaisin yhtiötä datamainaa ja pyrkii vaikuttamaan tärkeisiin äänestäjäryhmittymiin kontrolloimalla mitä he näkevät ja sitä kautta ajattelevat. Mitään ongelmaa ei tässä ole JSCH:n mukaan koska yksityinen yhtiö.

Aika tarina että Trump pystyi biittaamaan tommoisen koneiston.

Don't hate the player, hate the game.

Toki se että USA:ssa yrityksillä on massiivinen valta vaaleissa on perseestä. Mutta turha Googlea siitä on syyttää, kyse on USA:n lainsäädännöstä ja esimerkiksi Citizens Unitedin tapauksessa, joka on se viimeisin SCOTUS päätös joka antoi käytännössä sinetin Googlen toiminnan laillisuudelle kunhan Google ei tee suoria lahjoituksia, demokraatit vastustivat aika äänekkäästi tuota päätöstä ja se meni läpi konservatiivituomareiden äänillä.

Nyt sitten konservatiivit vuorostaan itkevät kun kävikin niin että uudet suuryritykset tuppaavat olemaan arvoiltaan liberaalimpaa kuin vanhat.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 345
Viestejä
4 882 531
Jäsenet
78 812
Uusin jäsen
kaksiviisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom