Että ihan vanhusten vuoksi velkaannutaan. Tämäpä oli mulle ihan uutinen. Minä olin kuvitellut ihan muuta ja ennenkaikkea sitä, että talouden vuoksi sitä rahaa pumpataan markkinoille ja koitetaan pitää ne savijaloilla seisovat pankit pystyssä. Samalla toivotaan kädet ristissä, että Kreikan tuleva konkurssi ei tapahtuisi just nyt eikä vaikkapa Italia kaatuisi samalla tavalla. Mitään näitä ylivelkaantumisongelmia ei ole ratkaistu, vaan asiaa työnnetään tulevaisuuteen ja toivotaan ratkaisun varmaan tapahtuvan jotenkin ihmeen voimalla, koska EU sitä ei tunnu osaavan ratkaista. Se EU:n pumppaama raha, kun ei todellakaan mene kansalaisille, vaan hyödyttää lähinnä pankkeja ja pörssiyrityksiä. Jos on osakeomistuksia, niin silloin se voi tavallisellakin kansalaisella näkyä.
Itse muuten uskon EU:n menevän ennemmin konkkaan kuin Usan. Ihan vain siitä syystä, että jenkkien talaousviisaat osasivat sanoa jo euron syntyhetkillä mikä siinä on vialla ja ne viat ovat konkretisoituneet. Jenkkien dollari on koulittu valuutta, missä ei ole mitään valuvikoja ja siellä on varmaaan talouden nobelisteja enemmän kuin koko muussa maailmassa yhteensä. Jos jenkit eivät osaa ratkaista talouden ongelmia, niin siihen ei pysty kukaan. Jenkkien tapauksessa taitaa myös päteä se, että jos on tarpeeksi velkaa, niin se on velanantajan ongelma.