• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Näkyy käänne tässäkin ketjussa. Tulee pian viikko täyteen, ettei Trumpin tekoja käännetty väkisin konvehdiksi. Toisaalta tällaisiin nyt otsikoissa oleviin ikäviin asioihin ei ole aiemminkaan vastattu.
Onko tilanne nyt sellainen, että uutisrintamalla ei löydy mitään muuta, edes etäisesti hyväksi käännettävää asiaa vai jostain muusta?

Odottavat uusia komentoja ja spinniä. Sunnuntaimessussa tulee varmasti uusi komento.

Onko niiden komentojen viljely tuhansien kilometrien päässä pedofiilimaasta jotenkin järkevää on sitten eri asia. Voisiko se olla vaikkapa osa Utahin kansanuskonnon puhdistusriittiä tai papukaijamerkkien keräämistä?

Siksi niitä kaiketi on useampi täällä, vahtivat toistensa sanomia?

ps. Trumpilla on varmaan lääkitystä kovennettu.
 
Mielenkiintoista seurata tätä ja mediankin keskustelua niin aivan sama mitä Trumpetti tekee niin on huono homma. vaikka saisi lopetettua nälänhädän ja kaikki maailman sodat niin olisi silti paska pressa. Joku Obama kuka pommitti menemään enemmän ku kukaan koskaan sensijaan lasketaan hyväksi ja järkeväksi pressaksi.
 
Trump ei toimi lakien mukaan, eikä kunnioita demokratiaa tai sen säänöjä ( lakeja )
 
Tuossa BBC:n kohussa oleellisempaa on Trumpin sijaan systemaattinen brttien yleisradion linja. Toki Trumpin puheen pätkiminen antoi täysin väärän kuvan dokumentin tai newsnighting katsojille, mutta se on vain 1/5 osa brittien yleisradion ongelmista, mikä kertoo enemmän organisaation puolueellisuudesta.

Niin sanotusti vastuullisella medialla peiliin katsomisen paikka. (eroamiset oikea suunta, mutta tuskin muutta organisaatiota sisältä.)
 
Niin sanotusti vastuullisella medialla peiliin katsomisen paikka.
Samaa settiä meidän "vastuullinen media" kuten yle meille syöttää. Saisi trumpetti vetää ylen kanssa rosikseen suorasta valehtelusta tai vähintään vääristelystä kansalle.
 
Samaa settiä meidän "vastuullinen media" kuten yle meille syöttää. Saisi trumpetti vetää ylen kanssa rosikseen suorasta valehtelusta tai vähintään vääristelystä kansalle.
Yle lainaa lähteitä, tällä voi käytännössä kiertää vastuunsa uutisoinnissa. Lainataan lähteitä. AFP, NYT, BBC jne kertoi näin. Narratiivia voi luoda ns. ilman vastuuta. Muistakaa aina lukea alkuperäiset lähteet.

Tässä nimenomaisessa Trumpin tapauksessa on huvittavaa se, että tämä kuvattiin 2020 4k laadulla televisiokanaville ja nyt ikään kuin "yllätytään". "~3h puhemaratooni" löytyy jokaiselle suorana vaikka youtubesta.

Toisin sanoen, miksi tällainen asia vaati jonkilaisen "vuodon" Telegrapille/Spectatorille BBC:n taholta, minkä jokainen voi todeta silmillään ja korvillaan? Älkää uskoko mitä kuulette ja näette, uskokaa mitä teille kerrotaan. 1984.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa BBC:n kohussa oleellisempaa on Trumpin sijaan systemaattinen brttien yleisradion linja. Toki Trumpin puheen pätkiminen antoi täysin väärän kuvan dokumentin tai newsnighting katsojille, mutta se on vain 1/5 osa brittien yleisradion ongelmista, mikä kertoo enemmän organisaation puolueellisuudesta.

Niin sanotusti vastuullisella medialla peiliin katsomisen paikka. (eroamiset oikea suunta, mutta tuskin muutta organisaatiota sisältä.)
Tähän kyllä ois mielenkiintosta saaha vähän todisteita systemaattisesta linjauksesta. Onko BBC vassarimedia vai mitenkä?
 
Tähän kyllä ois mielenkiintosta saaha vähän todisteita systemaattisesta linjauksesta. Onko BBC vassarimedia vai mitenkä?
BBC:n oma sisäinen rapotti on moittinut uutisoinnin vinoutuneeksi. BBC:n pääjohtaja erosi uutisjohtajan myötä. Nämä 5 kohtaa on jo myönnetty ja kaksi johtajaa erotettu.

Vassarimedia siltä kantilta, että "palestiinan terveysministeriö" -lähde. Vähän saman kun uskoisi Kremlin -terveysministeriötä. Tämä ei edelleenkään ole keskustelun ydin.

Tähän ketjuun osallistuminen on täysin mahdotonta, jos Trump tekee jotain oikein on Trumpisti, vaikka ukko on täysi älykääpiö. Hän tekee Euroopan ja Naton kumppanimaiden kannalta poukkoilevaa, vaarallista sekä paskaa politiikkaa. Se ei tarkoita, että me ei voida myöntää jos hän on joskus (hyvin harvoin) oikeassa. Tribalismi.

Edit: ja jos se hermoja helpottaa, niin kaikki Epsteinin -listalta hirteen, kasseista mielummin (kakki julki). Minä en usko, että DJT, GOP/DNC, Andrewi ja lukuisat muuta vaikutusvaltaisiseta ihmiset olisi syyttömiä. Mätää kaikki paska, kaksi puoluejärjestelmää myöden.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän ketjuun osallistuminen on täysin mahdotonta, jos Trump tekee jotain oikein on Trumpisti, vaikka ukko on täysi älykääpiö. Hän tekee Euroopan ja Naton kumppanimaiden kannalta poukkoilevaa, vaarallista sekä paskaa politiikkaa. Se ei tarkoita, että me ei voida myöntää jos hän on joskus (hyvin harvoin) oikeassa. Tribalismi.

Trumpin Syyria-politiikka on ollut 100% oikein. Mutta siihen todennäköisesti on vaikuttanut mm. Qatarin ja Saudi-Arabian tarjoamat lahjukset.
 
Trumpin Syyria-politiikka on ollut 100% oikein. Mutta siihen todennäköisesti on vaikuttanut mm. Qatarin ja Saudi-Arabian tarjoamat lahjukset.
Mun pointti on lähinnä se, että vaikka äijä on täysin idiootti, niin idioottikin voi saada muutaman asian oikein. Ei se tee idootista fiksua.

Tottakai minun "värimaailmaa" maalaa se, että Yhdysvaltojen tuki Eurooppaa kohden näyttää heikentyneen. Toisaalta tässä on nyansseja, ilman Trumpia Naton puolutusmenot eivät olisi 5%, toisaalta pettymystä tuottaaa Yhdysvaltojen Venäjä -politiikka. kauaskantoiset aseet, toisalta öljy -pakotteet.

Tottakai sitä toivoisi, että mies näyttäisi Venäjää vastaan samat realiteetit kuin jotain Venesuelaa, realpolitik.
 
Tottakai minun "värimaailmaa" maalaa se, että Yhdysvaltojen tuki Eurooppaa kohden näyttää heikentyneen. Toisaalta tässä on nyansseja, ilman Trumpia Naton puolutusmenot eivät olisi 5%, toisaalta pettymystä tuottaaa Yhdysvaltojen Venäjä -politiikka. kauaskantoiset aseet, toisalta öljy -pakotteet.

5% kohotus ja maat jotka siihen menee, ymmärtää, että USA on de facto lähtenyt NATO:sta.

Trumpille propsit siitä, että on tehnyt sen suhteellisen selväksi. Ja tämä on mielestäni ollut jo pidemmän ajan trendi amerikkalaisäänestäjien keskuudessa eikä Demokraattien osalta myöskään ole paljoa kehumista ulkopolitiikan osalta.
 
Mielenkiintoista seurata tätä ja mediankin keskustelua niin aivan sama mitä Trumpetti tekee niin on huono homma.
Eli nimenomaan tätä keskustelua et ole seurannut? Esim Gazan tulitauosta tuli käytännössä pelkkkä kehuja niin kauan kun tulitauko piti
vaikka saisi lopetettua nälänhädän ja kaikki maailman sodat niin olisi silti paska pressa.
Tähän olikin jo meemi: itse asiassa Trump vähensi esim syöpätutkimuksen rahoitusta ja hän on silti mahtava pressa omiensa mukaan
Joku Obama kuka pommitti menemään enemmän ku kukaan koskaan sensijaan lasketaan hyväksi ja järkeväksi pressaksi.
No Obama toki pystyi - ja pystyy edelleen - muodostamaan kokonaisia lauseita ja vastaamaan kysymykseen sekä muistaa suurinpiirtein maiden ja keskustelukumppanin nimet. Mutta anna joku lähde tuolle pommitukselle.

Tämän lähteen mukaan:
According to a 2018 report in The Daily Beast, Obama launched 186 drone strikes in Yemen, Somalia and Pakistan during his first two years in office. In Trump’s first two years, he launched 238.
 
Vähän lisää tuohon "muut pommitti menemään" -Trumpin puolustuspuheeseen.

Kakkoskaudellaan Trump on teki jo ensimmäisen 5kk aikana enemmän ilmaiskuja, mitä Biden neljässä vuodessa.

Edit. Linkin foorumin esikatselu ei näemä toimi, mutta linkki on toimiva ja vie Telegraphin artikkeliin.
 
Mielenkiintoista seurata tätä ja mediankin keskustelua niin aivan sama mitä Trumpetti tekee niin on huono homma. vaikka saisi lopetettua nälänhädän ja kaikki maailman sodat niin olisi silti paska pressa.
Eihän ole. Toki tekee niin paljon huonoa ja käyttäytyy huonommin kuin kukaan aiempi valtionjohtaja, että aihetta riittää. Onko Trump mielestäsi lopettamassa nälänhädän ja kaikki maailman sodat?

Joku Obama kuka pommitti menemään enemmän ku kukaan koskaan sensijaan lasketaan hyväksi ja järkeväksi pressaksi.
Olkiukkoilu on sellainen taidelaji, että... Ja vielä kun faktat puhuvat muuta, niin että.

Jos Obamaa ja Trumpia haluaa vertailla iskujen käsittelyyn, niin tuossa
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=niGjfLZ3nXo
(Kimmelin versio toki viihdyttävämpi)
 
Eli nimenomaan tätä keskustelua et ole seurannut? Esim Gazan tulitauosta tuli käytännössä pelkkkä kehuja niin kauan kun tulitauko piti

Tähän olikin jo meemi: itse asiassa Trump vähensi esim syöpätutkimuksen rahoitusta ja hän on silti mahtava pressa omiensa mukaan

No Obama toki pystyi - ja pystyy edelleen - muodostamaan kokonaisia lauseita ja vastaamaan kysymykseen sekä muistaa suurinpiirtein maiden ja keskustelukumppanin nimet. Mutta anna joku lähde tuolle pommitukselle.

Tämän lähteen mukaan:

Se todellisuus vääristyy, kun lukevat jutut Twitterin seinältä. BBC ja YLE valehtelee, mutta tämä random tyyppi tai Valavuori puhuu totta, ihan varmasti puhuu. Kunnes ne todistetaan valehtelevan, mielipide ei tässä muutu.

Medialla on aina joku linja, jota noudattavat, sit siihen tulee päälle tekijöiden asenne. Ja kun sen lopettamista joku tulee kuitenkin vaatimaan, niin se ei toimi. Oikeasti siitä ei vain pääse eroon.
 
Samaa settiä meidän "vastuullinen media" kuten yle meille syöttää. Saisi trumpetti vetää ylen kanssa rosikseen suorasta valehtelusta tai vähintään vääristelystä kansalle.
Mitkä on niitä valheita, joista sun mielestä meidän lakeja on täällä rikottu? Ja pitäisikö meidän sitten vastavuoroisesti haastaa Trump, koska lähes pelkästään valehtelee? Summaksi jenkkien 8v BKT?
 
Medialla on aina joku linja, jota noudattavat, sit siihen tulee päälle tekijöiden asenne.
Trumpin poliittinen linja ei ole suosittu Euroopassa (protektionismi, uhkailu, kyykyttäminen , sopimusten rikkominen, poukkoilu sinne tänne jne jne). Siihen vielä päälle 12v tarkkailuluokkalaisen retoriikka, niin uskottavuus valtionpäämiehenä on jokseenkin nolla. Vaikea siitä on kovin hehkuttavia lehtijuttuja kirjoitella, koska poikkeaa niin paljon "normaalista" valtionpäämiehen tyylistä.

Eurooppa ei näe Trumpia "hyvänä" ihmisenä, eikä yhteistyökumppanina.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
292 127
Viestejä
5 000 103
Jäsenet
80 207
Uusin jäsen
Tietämätönkortti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom