Oletteko (ikinä) ajatelleet asioita sellaisesta kulmasta että Trump voisi käyttää hyväkseen median hänestä luomaa kuvaa arvaamattomana jne. Voisi ajatella esim. vasta/neuvotteluosapuolen silloin miettivän, että on se hullu voi vaikka toteuttaa, pitäsköhän tulla vastaan -> Trump saavuttaa juuri sen mitä alunperin tavoittelikin (lisää sotilaita Grönlantiin -> viesti Kiinalle että nyt ei ole nössö Biden enää puikoissa, EU/-maat panostamaan itse omaan puolustukseensa, Ukraina ja Venäjä neuvottelupöytään (toivottavasti lopulta), Kanada mahdollisesti luopumaan/lieventämään nykyistä kiistaa edeltäviäkin tullejaan Yhdysvalloille (tietyn arvon ylittävästä kaupasta joillekin aloille satojen prosenttien tulleja). Trumphan on sanonut, ettei välitä miten häntä valtamediassa nimitellään mutta voisiko hän myös tarkoituksella syöttää täkyjä joihin tietää median tarttuvan halutessaan antaa mahdollisimman negatiivisen kuvan itsestään.
Eli ihan perusneuvottelutaktiikkaa, ovea naamaan niin jalalle tallaaminen ei tunnukaan enää niin pahalta.
Tämä Forbes (breaking news/live tms) Youtubessa on aika hyvä: ei juontajien/"asiantuntijoiden" puolueellista kommentointia:
Katsokaa Trumpin esiintymistä, vastaa rauhallisesti toimittajien asiallisiin kysymyksiin. Ei vedä överiksi vaikka jaaritteleva/toisteleva tyylinsä varmaan ärsyttääkin monia. Voihan olla että toimittajaporukassa ei mukana vaikka CNN:ää, MSNBC:tä tms, joilta tulee monesti älyttömimmät kysymykset (tyyliin paljasta hei nyt livenä miten aiot päästä neuvottelutavoitteeseen että vastustajakin saa tietää, kysytään samasta asiasta useaan kertaan jne).
Sinällään Trump kyllä pelaa korkeilla panoksilla, on aina mahdollista että keikuttaa venettä liiaksi siirtämällä ehkä pienemmässä mittakaavasa toimivia taktiikoita maailmanpolitiikkaan missä on vähän monimutkaisemmat riippuvuussuhteet. Saattaa olla, että alkuun voimapolitiikalla Yhdysvallat hyötyy saamalla investointeja/yrityksiä palaamaan, saa paikattua kauppatasetta mutta toisaalta toimet voivat pitkään jatkuessaan osua pahastikin omaan kansaan (inflaatio), mitä kansainvälisten suhteiden heikentymisestä seuraa pidemmällä aikavälillä, pörssin reagointi jne.