• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Jos eivät ole aivan tumpeloita, niin aika pieni mahdollisuus tuollaisesta tuossa asemassa olisi jäädä kiinni. Tietoja on viety, tämä lienee selvää. Ei ole kovin vaikea vaikka sd-kortilla välittää dataa venäläisille. Venäjämyönteisyyttä USA:n nykyhallinnosta ei puutu. Trump, Musk ja Gabbard noin alkuun tulee mieleen, kaikilla valtava pääsy moniin aineistoihin.
Ei kai nyt sd-korteilla. Jätetään vain joku oman, liittovaltion verkon ulkopuolisen DOGE-serverin levynkulma vahingossa auki, ja jos kyberturvallisuusyksikön lakkauttamisesta huolimatta joku huomaa, niin se oli puhdas move fast and break things-vahinko.
 
Huolestuttavaa tässä on, että parissa kuukaudessa ollaan päädytty tilanteeseen, jossa tämä ei todellakaan ole enää vitsi.

Samaan karmeaan kokonaisuuteen kuuluu sekin, että Suomeen on tulossa mm. F-35 -hävittäjiä USA:sta, enkä pidä enää ollenkaan mahdottomana, että ne ovat todellisessa tilanteessa käyttökelvottomia johtuen USA:n, eli siis Trumpin/Muskin eristäytyvästä, venäjämielisestä politiikasta ja/tai teknisesti niihin asettamista rajoitteista. Kuulostaa kaukaa haetulta, mutta niin kuulosti kaikki muukin nyt livenä koettava USA:n sekoilu vielä muutama viikko sitten.

Samaa liipataan tässäkin artikkelissa:
 
Viimeksi muokattu:

Joo siis, tämä on ihan totta. Vaikea itsekään uskoa? Miten tähän edes ollaan tultu?

USA:n johto on, ei pelkästään venäjämyönteinen vaan suorastaan venäjärakastavainen. USA:ssa kyllä väläytellään jo maanpetos- korttia Trumpille, mutta nähtäväksi jää johtaako amerikkalaisten ajatukset ja se, mitä me päivittäin todistetaan, mihinkään konkreettiseen. Trump on ihan oikeasti suorittamassa ylpeästi ja äänekkäästi, maanpetosta. Ihan kirjaimellisesti näin. Tuhoamassa aivan kaiken mihin USA on vuosikymmeniä kuluttanut aikaa ja vaivaa rakentaakseen, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhdellä porkkanalla ei pitäisi olla tämänkaltaista valtaa.

Yhdysvaltalainen Institute for the Study of War ottaa asiaan myöskin kantaa. Tämä on siis se sama ISW jonka raportteja ollaan totuttu päivittäin lukemaan Ukrainan sodasta. ISW:n mukaan USA:n tuen vähentäminen tai kokonaan lopettaminen johtaa suoraan USA:n vaikutusvallan pienenemiseen maailmalla. Ja jos jollakin se pienenee, jollakin toisella loogisesti ajatellen suurenee.

ISW:n mukaan Venäjä, Iran, Pohjois-Korea ja Kiina ovat muodostaneet ryhmittymän, jonka tavoitteena on kukistaa Yhdysvallat ja sen liittolaiset kaikkialla maailmassa.
Venäjän johtama ryhmittymä näkee todennäköisesti Yhdysvaltojen luopumisen Ukrainan tukemisesta osoituksena siitä, että Yhdysvallat hylkää myös muut liittolaisensa, ajatushautomo arvioi.
Yhdysvaltojen Ukrainalle antaman avun leikkaaminen on suoraan näiden vastustajien tavoitteiden mukaista ja askel kohti Yhdysvaltojen vaikutusvallan kaventamista maailmassa, ISW toteaa.
Lisäksi Yhdysvaltojen nykyhallinon äärimmäinen tiedevastaisuus herättää globaalia huolta.

Yhdysvaltojen kielipoliisien yritys sensuroida tiedettä ulkomailla asti herättää huolta – tällaista ei ole nähty edes Kiinalta (yle)

Kyseessä on siis USA:n tuki stipendien kautta ja muutenkin lähinnä läntisen maailman yliopistoille, nyt tuki nähtävästi sidotaan siihen että sanat kuten "tasa-arvo" ja "ilmastonmuutos" kiellettäisiin yliopistoissa. Eikä siis vain USA:ssa, vaan globaalisti mahdollisimman monesssa paikassa. Tämä on täysin käsittämätöntä, ihan suoraa tiedevastaisuutta ja kaikella tavalla ajatellen järjenvastaista. Luulisi että edes Elon Musk reilusti tieteentekemiseen sijoittaneena yksilönä taistelisi tämänkaltaista hulluutta vastaan, mutta ei. Tästä vähän vedän johtopäätöstä, ei hänellä ole oikeasti mikään tarkoitus Marsiin päästä. Perustelen väitteeni sillä, että ihmisen elämistä Marsissa liittyy niin paljon poikkitieteellisiä ongelmia, ettei niiden selvittämiseksi voida viljellä "kiellettyjä sanoja".
...
Lisäksi alla näistä Trumpin allekirjoittamista päätöksistä, allaoleva uutinen on 3-4 päivää vanha mutta kertoo hyvin siitä missä mennään. Ensimmäisen kuukauden aikana virkaanastujaisistaan Trump hallintoineen sai aikaiseksi ennätykselliset 80 valitusta eri oikeusasteille vain neljässä viikossa. Jos vuodessa tulisi saman verran oikeusjuttuja häntä vastaan, puhuttaisiin lähes tuhannesta oikeuskäsittelystä(!)

Rajua runtua Trumpille – kolme tappiota 90 minuutissa -IS

Nyt on siis tuomarit torpanneet ainakin 3 Trumpin päätöstä, jotka koskevat liittovaltion rahoituksen jäädyttämistä, ulkomaanavun maksamista ja pakolaisohjelman keskeyttämistä. Nämä kampittavat suoraan Trumpin hallinon päätöksiä. Eräs tuomari otti kantaa 3 miljardin dollarin liittovaltion menojen maksujen lopettamisesta, ja kertoi että "koko Trumpin määräys oli "järjetön ja epäkäytännöllinen". Toinen tuomari määräsi Trumpin hallinnon maksamaan ulkomaanavustuksiin liittyvät maksut välittömästi. Kolmas tuomari kertoili, että presidentti Trumpin päätös käytännössä mitätöi kongressin hyväksymän pakolaisohjelman ja Trumpin toimet käytännössä merkitsisivät käytännössä kongressin yli kävelemistä. Trumpille siis tuli stoppi.
 
Sosiaalipsykologi kertoo aika itsestäänselvyyksiä, mutta kuvailee Trumpin luonnetta ja narsismin tyyppiä ihan hyvin. Mitenhän Musk istuu tähän asetelmaan?

Trumpille pääasia ei ole tehdä hyviä päätöksiä, vaan kerätä valtaa ja käyttää sitä vallan käyttämisen ilosta. Siihen kuuluu ristiriidat ja riitely, koska voi polkea muita maanrakoon. Ehkä mukana on osittain sadistisiakin piirteitä. Musk ehkä vähän samaa sarjaa. Trumpin vastustaminen ja faktojen oikominen on täysin hyödytöntä, koska Trump ei välitä faktoista.
 
Ei vaan oikein ole uskottavuutta suomalaisella lehdistöllä. Sen verran asenteellista oli jutut ennen vaaleja. Jos ei pystytä asioista kertomaan objektiivisesti ilman omaa asenteellisuutta niin se on ikävää. Pätkän vertaa en noiden paskeisiin enää usko. Olkoot sitten oikeassa tai väärässä.
 
Kerro toki edes yksi konkreettinen esimerkki asenteellisuudesta joka ei jo nyt ole realisoitunut käytännön toimena parissa viikossa jollain tapaa.
 
Ei vaan oikein ole uskottavuutta suomalaisella lehdistöllä. Sen verran asenteellista oli jutut ennen vaaleja. Jos ei pystytä asioista kertomaan objektiivisesti ilman omaa asenteellisuutta niin se on ikävää. Pätkän vertaa en noiden paskeisiin enää usko. Olkoot sitten oikeassa tai väärässä.
Millä medialla sitten on uskottavuutta?
 
Ei vaan oikein ole uskottavuutta suomalaisella lehdistöllä. Sen verran asenteellista oli jutut ennen vaaleja. Jos ei pystytä asioista kertomaan objektiivisesti ilman omaa asenteellisuutta niin se on ikävää. Pätkän vertaa en noiden paskeisiin enää usko. Olkoot sitten oikeassa tai väärässä.
Mihin uutiseen viittaat?
 
Molemmat mokasi.

Trumppi provosoitui ja täten vaikea tehdä sopimuksia tällaisen henkilön kanssa.

Zelenskyy tuli paikalle rähisemään ja kun ei edes osaa englantia kunnolla. Ja ei viitsinyt käyttää tulkkia on tässä tulos.
 
Noh, bidenin johtajuus näyttää satakertaa paremmalta kuin trumpin, jolla on vaikeuksia tuomita venäjän hyökkäystä ja asettua selvästi ukrainan puolelle. Trump suoraan teki myönnytyksen ettei ukraina pääse natoon ja tulee alue luovutuksia. Muutenkin puhelee että ukrainalla olisi joku vastuu sodan lopettamisessa ja ihmishenkien säästämisessä, kun putin aloitti sen sodan ja putin tapattaa omaa väkeään rintamalla.

Tuossa sodassa on vain häviäjiä, Ukraina ei tule koskaan saamaan menetettyjä alueitaan takaisin. Nyt pitäis niellä tappio, koska porukkaa kuolee ihan huolella ja Putin ei anna periksi. Niin perseestä kuin se onkin, niin vahvemmat määrää🤷
 
Miten Zele rähisi ja mikä siinä hänen englanninkielessä oli ongelma?

Rähisemällä Vancen kanssa ja viisastelemalla Trumpille. Tönkeröenglanti ei auttanut asiaa.

Zelenskyyn olisi pitänyt tulla paikalle nöyränä lakki kourassa pyytämään ne tyypilliset 60 miljardia.
 
Tuossa sodassa on vain häviäjiä, Ukraina ei tule koskaan saamaan menetettyjä alueitaan takaisin. Nyt pitäis niellä tappio, koska porukkaa kuolee ihan huolella ja Putin ei anna periksi. Niin perseestä kuin se onkin, niin vahvemmat määrää🤷

Ja se tappio tulee olemaan Ukrainan hävittäminen valtiona ja ukrainalaisten pakkovenäläistäminen.

Plus sen jälkeen me pääsemme ihan itse sotimaan, mutta varmaan olisi parempi vain antautua, että kuolemilta vältytään.

Antaa Trumpin ja Putinin neuvotella Suomen kohtalo, eikö niin.
 
Rähisemällä Vancen kanssa ja viisastelemalla Trumpille. Tönkeröenglanti ei auttanut asiaa.

Zelenskyyn olisi pitänyt tulla paikalle nöyränä lakki kourassa pyytämään ne tyypilliset 60 miljardia.
Näinhän se tämän päivän talking points ohjeistaa sanomaan, totta tosiaan.

Jännästi myös sama talking point mitä Elon levittelee ammatikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa sodassa on vain häviäjiä, Ukraina ei tule koskaan saamaan menetettyjä alueitaan takaisin. Nyt pitäis niellä tappio, koska porukkaa kuolee ihan huolella ja Putin ei anna periksi. Niin perseestä kuin se onkin, niin vahvemmat määrää🤷
Eurooppa saisi ottaa ohjat käsiin ja paitsi aseistaa Ukrainaa kaikin mahdollisin tavoin, niin myös lähettää sinne joukkoja ja alkaa pommittamaan heidän isoja kaupunkejaan ja infraansa parkkipaikoiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Menee filosofian puolelle pohtia antautuako vaiko tapella, jos lopputulos on varma teki niin tai näin. Vähän sama kuin miettiä että suostuuko kuolemansairas syöpäpotilas eutanasiaan vai sinnitteleekö ja kärsii loppuun asti.
 
Venäjän väliaikaisen hallituksen antautuessa kommunisteille antautumista perusteltiin sillä: että mielummin kauhea loppu kuin loputon kauhu.

Käytännössä kävi juuri päinvastoin. Kauhean lopun sijaan saatiin loputon kauhu.

Ukraina on saman valinnan edessä. Trumpin diili on juuri tuo: ottakaa mielummin kauhea loppu kuin loputon kauhu. Todellisuudessa Ukraina saisi kauhean lopun sijaan loputtoman kauhun.
 
Nykymenolla Ukraina saa loputtoman kauhun riippumatta siitä mitä valitsee.
 
Mikä on se Suomen ja Euroopan end game plan tähän sotaan?

Trump sen sijaan haluaa rauhan ja lopettaa sodan. Tämäkö on huono juttu? Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
 
donaldin mukaan jenkkien ei pidä huolehtia Putinista, vaan muista "ongelmista", jotta heistä ei tule kuin Euroopasta.
donald jatkaa myös asylum seeker => asylum (mielisairaala) sekoiluaan.
1740996421243.png
 
Unohdit kuviosta Putinin. Putin ei halua rauhaa. Kovasti näillä "rauhaa", eli antautumista ja Ukrainan tuhoa toivovilla jää Putin kokonaan teksteissä mainitsematta, miksi näin?
 
Mikä on se Suomen ja Euroopan end game plan tähän sotaan?

Trump sen sijaan haluaa rauhan ja lopettaa sodan. Tämäkö on huono juttu? Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

Eli eurooppa on tosissaan ja haluaa myös USA:n mukaan rauhansuunnitelmaan. Ei kannata sanoa ettei eurooppa toimi. Eurooppa ajaa rauhaa Ukrainaan, mutta vain sellaiseen jossa myös Ukraina on mukana neuvotteluissa. Kuten kuuluu ollakin.
 
Mikä on se Suomen ja Euroopan end game plan tähän sotaan?

Trump sen sijaan haluaa rauhan ja lopettaa sodan. Tämäkö on huono juttu? Parempi laiha sopu kuin lihava riita.

No mikä se Trumpin suunnitelma on pakottaa Venäjä rauhaan?

Onko mitään muuta kuin yrittää tarjota Ukraina ja itäinen Eurooppa hopeatarjottimella (joka tarkoittaa lisää sotaa)
 
donaldin mukaan jenkkien ei pidä huolehtia Putinista, vaan muista "ongelmista", jotta heistä ei tule kuin Euroopasta.
donald jatkaa myös asylum seeker => asylum (mielisairaala) sekoiluaan.
1740996421243.png
Jos Trump ei olisi vapauttanut loppiaisen hassuttelijoita, silkkitien palkkamurhaajaa, itse tuomittu seksuaalirikoksista ja suunnilleen hakenut Taten veljeksiä omalla kyydillä.. en silti uskoisi
 
donaldin mukaan jenkkien ei pidä huolehtia Putinista, vaan muista "ongelmista", jotta heistä ei tule kuin Euroopasta.
donald jatkaa myös asylum seeker => asylum (mielisairaala) sekoiluaan.
1740996421243.png
Trumpin viestin perusteella myös Putinin jengistä pitäisi olla huolissaan. Nuo on kuitenkin todistetusti niitä raiskaajia ja murhaajia, jotka vyöryy kutsumatta rajan yli.
 
Jahas, Peskovin mukaan Zelenskyi olisi pakotettava rauhaan, sillä muuten hän ei sitä halua. Putiniahan tähän rauhaan ei tulisi pakottaa. Tämäkin kanta uppoaa noihin Trumpin kannattajiin kuin voi puuroon.
Looginen askel Trumpille on tietenkin aloittaa asetoimitukset venäjälle. Kyllä ne aina syyn löytää, pitää vaan olla pokkaa valehdella kaikesta päin naamaa.
 
No varmaan sen takia euroopalla ei ole suunnitelmia sodan lopettamiseksi kun nyt voidaan viimeiseen ukranalaiseen asti ensin puolustaa eurooppaa. Sitte vasta tarvii jotain alkaa diskuteeraamaan.
 
Ei venäjä halua keskustella Euroopan kanssa Euroopan tulevaisuudesta. Se haluaa keskustella USAn kanssa Euroopan tulevaisuudesta, ja tarjota antautumisehdot Euroopalle.
Juuri näin, Europasta on jo tullut ehdotus rajatusta tulitauosta ja kattaviin neuvotteluihin on halua ja kykyä, mutta eihän Putinilla ole mitään järkeä neuvotella järkevien tahojen kanssa kun vaihtoehtona on häntä fanittava idiootti.
 
donaldin mukaan jenkkien ei pidä huolehtia Putinista, vaan muista "ongelmista", jotta heistä ei tule kuin Euroopasta.
donald jatkaa myös asylum seeker => asylum (mielisairaala) sekoiluaan.
1740996421243.png

Samaan aikaan taas yksi Trumpin vapauttama kaveri riehuu ja tulee poliisin ampumaksi. Mutta nämähän eivät ole mikään ongelma.
 
Mikä on se Suomen ja Euroopan end game plan tähän sotaan?

Trump sen sijaan haluaa rauhan ja lopettaa sodan. Tämäkö on huono juttu? Parempi laiha sopu kuin lihava riita.
Jos Trumpin 'rauha' hyväksytään, katoaa rauhan seurauksena kymmeniä- tai satojatuhansia ukrainalaisia 'jonnekin venäjälle', lapset viedään vanhemmiltaan ja uudelleenkoulutetaan, ukrainalainen kulttuuri ruoditaan ja hävitetään juuriaan myöten ja tapahtuu paljon muuta pahaa.
Valtaosa maan kynnelle kykenevästä väestöstä pakenee länsimaihin jättäen jäljelle tyhjiön venäläisille maahanmuuttajille.

Transnistria ja myöhemmin Moldova liitetään suoraan osaksi Venäjää. Putinin puudelit (Unkari, Slovakia) tekevät löyhän liittouman Venäjän kanssa, ja maat joko potkitaan pois EU:sta ja NATOsta (ainakin NATOsta ja EU:ssa ehkä siirretään sisäpiirin ulkopuolelle).

Tämän jälkeen Viro, Latvia ja Liettua alkavat kokemaan ennennäkemätöntä painostusta mediassa ja sosiaalisessa mediassa (maan sisälle soluttautuneet venäjämieliset trollit, joita tälläkin foorumilla riittää). Lisäksi maitten suvereniteettia aletaan yhä enemmän häiritsemään ja loukkaamaan.
Itämeren kaapelit katkotaan lopullisesti, ja Venäjän sota-alukset alkavat partioimaan alueella entistäkin ahkerammin puuttuen kaikkeen, joissa Venäjällä saattaisi olla pienintäkään intressiä.

Seuraava vaihe on sitten Suwalkin käytävän laajentaminen ja sen venäläismiehitys. Ja lopulta suora hyökkäys kaikkiin Baltian maihin.

Seuraavana listalla on sitten Suomi, Romania ja Bulgaria. Myöhemmin myös Puolaa aletaan uhkaamaan.

Tämä kaikki siis, ellei joku/jokin tuolla rapakon takana saa suurta porkkanapiirakkaa kuriin.
(Toivottavasti mitään tästä pahanilmanlintuilusta ei todellisuudessa tapahdu)
 
Viimeksi muokattu:
Eipä Zelensky luvannut pyytää jenkeiltä anteeksi tuossa sunnuntaisen EU-kokouksen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Väisti kysymykset ja käytti kaikkeen tulkkia (jonka jutuista oli välillä hyvin vaikea ottaa selvää tai ehkä Zelensky sitten vain puhui noin epämääräisesti). Ja Zelensky kertoi, että ministerit voivat allekirjoittaa sopimuksen. Saas nähdä vaatiiko jenkit silti virallisen anteeksipyynnön.

Mikä tuon USA:n vierailun tarkoitus sitten edes oli? Zelenskyn mukaan Trump kutsui ja siksi hän meni. Mutta eikös jossain mainittu, että ukrainalaiset nimenomaan pyysivät tuota tapaamista? Luuliko Zelensky tosiaan pystyvänsä neuvottelemaan Trumpin kanssa paremman sopimuksen?
 
Putinin puudelit (Unkari, Slovakia) tekevät löyhän liittouman Venäjän kanssa, ja maat joko potkitaan pois EU:sta ja NATOsta (ainakin NATOsta ja EU:ssa ehkä siirretään sisäpiirin ulkopuolelle).
NATO:ssa ja EU:ssa ei taida kummassakaan olla mekanismeja, jolla jäsenmaa voidaan varsinaisesti erottaa liitosta. Voidaan toki käyttää erilaisia "ei enää leikitä teidän kanssa" eristämisiä, mutta erottaa ei ihan hevillä voi.
 
Miksi Suomi ei antautunut aikoinaan Neuvostoliitolle? Olisiko se ollut parempi? Ukrainan itsenäisyys on pidemmän päälle parempi.
Jep! Tai miksi Neuvostoliitto ei antautunut Saksalle? Olisi saatu Leningradikin kauhea piiritys loppumaan! Lähtökohtaisesti antautuminen yksipuolista hyökkääjää vastaan on ollut todella kohtalokas päätös.
 
Miksi Suomi ei antautunut aikoinaan Neuvostoliitolle? Olisiko se ollut parempi? Ukrainan itsenäisyys on pidemmän päälle parempi.
No, Suomi sai neuvoteltua rauhan jossa antoi enemmän alueita Neuvostoliitolle kuin mitä Neuvostoliitto sodan kautta oli vallannut ja lisäksi sitoutui maksamaan järjettömiä sotakorvaussummia vaikka Neuvostoliitto aloitti sodan. Kyllä Ukrainakin vähintään vastaavan diilin saisi neuvoteltua ottaen huomioon että Ukrainalla on vielä se miljoona miestä asevoimissa kun Suomella oli tiukempi tilanne.
 
Huolestuttavaa tässä on, että parissa kuukaudessa ollaan päädytty tilanteeseen, jossa tämä ei todellakaan ole enää vitsi.

Samaan karmeaan kokonaisuuteen kuuluu sekin, että Suomeen on tulossa mm. F-35 -hävittäjiä USA:sta, enkä pidä enää ollenkaan mahdottomana, että ne ovat todellisessa tilanteessa käyttökelvottomia johtuen USA:n, eli siis Trumpin/Muskin eristäytyvästä, venäjämielisestä politiikasta ja/tai teknisesti niihin asettamista rajoitteista. Kuulostaa kaukaa haetulta, mutta niin kuulosti kaikki muukin nyt livenä koettava USA:n sekoilu vielä muutama viikko sitten.

Samaa liipataan tässäkin artikkelissa:
Tää F35 disablointi on juuri tätä Trumpin dealmaker menoa. Jos Putin tarjoaa jenkeille vaikka 10 miljoonaa per vuosi per disabloitu eurooppalaisomisteinen jenkkihävittäjä, niin mikä on se Euroopan vastine tuolle. Ollaan äkkiä tilanteessa jossa pitää maksaa jotain vuosittaisia lunnaita jottei jenkit ota venäläisten rahoja ja disabloi sillä verukkeella älyaseita.

Samalla konservatiivit hurraa kun ”ilmaista” rahaa tulee ovista ja ikkunoista samalla kun libit ownaantuu.
 
Vuoropuhelu Ukrainan kannalta, USAn puolelta syytä voi vain arvailla, mutta vaikuttaa vähän siltä että kulisseissa oli jo päätetty hylätä niin Ukraina kuin Natokin, tarvittiin enää pieni show sitä varten.
Juoni ja toteutus oli kuin WWE:n matseista. Niissä Trump on paljon ollut paikalla, kerran myös itse ottelijana.
 
No, Suomi sai neuvoteltua rauhan jossa antoi enemmän alueita Neuvostoliitolle kuin mitä Neuvostoliitto sodan kautta oli vallannut ja lisäksi sitoutui maksamaan järjettömiä sotakorvaussummia vaikka Neuvostoliitto aloitti sodan. Kyllä Ukrainakin vähintään vastaavan diilin saisi neuvoteltua ottaen huomioon että Ukrainalla on vielä se miljoona miestä asevoimissa kun Suomella oli tiukempi tilanne.
Menee ohi, mutta miten kävi niille jotka pyllisti? Viro, Latvia, Liettua, Ukraina..? Riiassakin on muistaakseni puolet porukasta venäjänkielistä, se on väestönvaihtoa
 
Jos Trumpin 'rauha' hyväksytään, katoaa rauhan seurauksena kymmeniä- tai satojatuhansia ukrainalaisia 'jonnekin venäjälle', lapset viedään vanhemmiltaan ja uudelleenkoulutetaan, ukrainalainen kulttuuri ruoditaan ja hävitetään juuriaan myöten ja tapahtuu paljon muuta pahaa.
Valtaosa maan kynnelle kykenevästä väestöstä pakenee länsimaihin jättäen jäljelle tyhjiön venäläisille maahanmuuttajille.

Transnistria ja myöhemmin Moldova liitetään suoraan osaksi Venäjää. Putinin puudelit (Unkari, Slovakia) tekevät löyhän liittouman Venäjän kanssa, ja maat joko potkitaan pois EU:sta ja NATOsta (ainakin NATOsta ja EU:ssa ehkä siirretään sisäpiirin ulkopuolelle).

Tämän jälkeen Viro, Latvia ja Liettua alkavat kokemaan ennennäkemätöntä painostusta mediassa ja sosiaalisessa mediassa (maan sisälle soluttautuneet venäjämieliset trollit, joita tälläkin foorumilla riittää). Lisäksi maitten suvereniteettia aletaan yhä enemmän häiritsemään ja loukkaamaan.
Itämeren kaapelit katkotaan lopullisesti, ja Venäjän sota-alukset alkavat partioimaan alueella entistäkin ahkerammin puuttuen kaikkeen, joissa Venäjällä saattaisi olla pienintäkään intressiä.

Seuraava vaihe on sitten Suwalkin käytävän laajentaminen ja sen venäläismiehitys. Ja lopulta suora hyökkäys kaikkiin Baltian maihin.

Seuraavana listalla on sitten Suomi, Romania ja Bulgaria. Myöhemmin myös Puolaa aletaan uhkaamaan.

Tämä kaikki siis, ellei joku/jokin tuolla rapakon takana saa suurta porkkanapiirakkaa kuriin.
(Toivottavasti mitään tästä pahanilmanlintuilusta ei todellisuudessa tapahdu)
Unkarin ja Slovakian Natosta erottamisesta en tiedä, mutta muuten tämä kaikki tulee tapahtumaan seuraavan 5-10v sisällä. Oikeastaan ainut avoin kysymys on kuinka voimakkaasti USA tukee Venäjää sen valloituksissa. Kohauttaako vain olkapäitään ja katsoo sivusta, vai osallistuuko aktiivisemmin mm. materiaaliavulla ja Euroopan jenkkikaluston disabloinnilla, jne.
 
En varmaan vielä kirjoittanut tänne, tai unohdin jos kirjoitin, mutta leikittelin ajatuksella että Yhdysvallat eristäytyy täysin.

50 vuoden päästä Yhdysvaltoihin voi päästä erikoisluvalla seuraamaan valtion kokoista museota jossa pörrätään veekasilla ja tehdään patsaita kuolemattomalle johtajalle ja kreationismi on ainut sallittu versio. Varmaan melko näky kun Euroopassa samaan aikaan ajellaan kylmäfuusion kyydittämillä luotijunilla ja syödään lähes ilmaista labralihaa
 
500 miljoonaa eurooppalaista ei kyllä oikeasti tarvitsisi apua 300 miljoonalta amerikkalaiselta 140 miljoonaa venäläistä vastaan. Valitettavasti Kreml on saanut tännekin kylvettyä paljon kahtiajakoa ja sille omien kesken riitelylle löytyy tekijöitä.

Toki nyt varmaan pitäisi laskea nuo 300 + 140 yhteen, kun trump osoittaa lojaalisuuttaan työnantajalleen.
 
En varmaan vielä kirjoittanut tänne, tai unohdin jos kirjoitin, mutta leikittelin ajatuksella että Yhdysvallat eristäytyy täysin.

50 vuoden päästä Yhdysvaltoihin voi päästä erikoisluvalla seuraamaan valtion kokoista museota jossa pörrätään veekasilla ja tehdään patsaita kuolemattomalle johtajalle ja kreationismi on ainut sallittu versio. Varmaan melko näky kun Euroopassa samaan aikaan ajellaan kylmäfuusion kyydittämillä luotijunilla ja syödään lähes ilmaista labralihaa
Toi labraliha voi olla monille liian woke, ne pyrkii jenkkeihin silloin 😁
 
En varmaan vielä kirjoittanut tänne, tai unohdin jos kirjoitin, mutta leikittelin ajatuksella että Yhdysvallat eristäytyy täysin.

50 vuoden päästä Yhdysvaltoihin voi päästä erikoisluvalla seuraamaan valtion kokoista museota jossa pörrätään veekasilla ja tehdään patsaita kuolemattomalle johtajalle ja kreationismi on ainut sallittu versio. Varmaan melko näky kun Euroopassa samaan aikaan ajellaan kylmäfuusion kyydittämillä luotijunilla ja syödään lähes ilmaista labralihaa
En ymmärrä millä mentaaliakrobatialla tilanteen saa väännettyä tuohon asentoon. Kyllä se on Kiina siinä kohtaa jossa syödään ilmaista lihaa, Euroopassa syödään kaalia ja juodaan vodkaa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 572
Viestejä
4 886 049
Jäsenet
78 844
Uusin jäsen
Mg80

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom