- Liittynyt
- 26.10.2016
- Viestejä
- 7 635
Onha nuo Trumpin teemat nyt aika hauskoja. Laitetaan Meksikoon ja Kanadalle tariffeja, samalla rikotaan itse neuvottelema kauppasopimus.
Tehdään aluevaatimuksia liittolaisvaltiolta, jonka kanssa on jo puolustus ja uhteistyösopimus. Eli halutaan käytännössä rikkoa nykyiset sopimukset. Tuo horjuttaa muiden luottamusta ja veikkaan jenkkien mahdollisuuden pitää tukikohtia muissa strategisesti tärkeissä paikoissa heikkenevän huomattavasti.
Kenen etua tämmöisellä sitten ajetaan? Ei ainakaan jenkkien hallinnon. Joo saattaa saada Grönlannin, mutta menettää kaikki muut liittolaiset. Ja nyt ei puhuta vain Euroopasta. Ja miksi? Koska pelätään Kiinalaisia aluksia arktisella merellä.
Helpompi on rikkoa freedom of navigation Alaskan kohdalla. NATOsta Trump ei voi erota, mutta tällaiset toimet kyllä ajaa siihen. Samoin Tyynenmeren alueen liitot happanemaan käsiin. Ketäs tämmöinen palvelee eniten? Paria diktaattoria idässä.
Kannattaa siis varautua, että EU joutuu oikeasti alkaa varautumaan ja muuttamaan itseään liittovaltioksi. Jenkkien luottamusta koitetaan nyt hajoittaa ja mielestäni se on tietyllä tasolla jo onnistunut.