Vanilla oli niin jäätävää grindausfestiä ja täynnä nykyään antiikkisia pelimekaniikkoja, etten voi ymmärtää kuka tuota haluaa pelata. Aloitin itse wowin betassa ja jatkoin on/off lähes Wotlk:in loppuun. Taisin alussa nolife opiskelijana hakata peliä 0 - 12 tuntia päivässä ja silti 60 level cappiin pääseminen kesti kuukausia. Muistan elävästi, että peliaika oli yli 30 päivää kun vihdoin dingasin 60. Ja siitähän se grindi vasta alkoi, kun piti erilaisia rep grindejä tehdä ja juosta muutamaa surkeaa luolastoa siinä toivossa, että saisi edes vähemmän paremmat kamat, joiden avulla taas saatiin yksi raid pomo Molten Coresta/Onyxia kaadettua. Raiditkin oli 40 hengen kokoisia, jossa muutaman toilailu kostautui välittömästi wipenä. Silloin ei myöskään ollut lentäviä mountteja ja ensimmäisen hitaan mountin sai vasta levelillä 40. Nopeamman epic mountin sai lvl 60, eli kuukausien pelaamisen jälkeen. Pelkästään se paikasta toiseen mateleminen kävellen vei tuntikaupalla pelaikaa. Toihan se pelaamiseen sellaista tiettyä seikkailun ja tutkimusmatkailun fiilistä, mutta myös turhautti aika nopeasti. Muistan kun olin kaverin huntterille todella katkera, kun hänen juoksuvauhtinsa oli jollain aspectilla nopeampi.
Olihan niitä legendaarisiakin hetkiä, kuten ensimmäistä kertaa Molten Coreen pääseminen (BRD ja attunement),
Thunderfuryn takominen, mikä ei todellakaan ollut helppo juttu (serverillä oltiin ainoita, jotka tuossa onnistui ja sekin vaati muutaman ison killan yhteistyötä) tai se helvetinmoinen
war effort grindi Gates of Ahn'qirajia odotellessa. Vastaavia kuukausitolkulla aikaa vieviä tapahtumia, joita pystyi suorittamaan vain muutama henkilö serverillä ei taida nykywowissa enää ollakkaan? Näistä hetkistä huolimatta pelaaminen muuttui aika pian hyvin puuduttavaksi ja itseään toistavaksi.