Windows 10 keskustelu

Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 482
No nyt on käyttökoneessa puhtaana asennettu 21H1 päivitys. Meni helposti sisään ja ilman ongelmia :thumbsup: Yllättävän vähän aikaa siinä kesti (varmaan reilu puoli tuntia) vaikka onkin HDD levy.

Kyllähän tämä vanha läppäri toimii nyt pikkuisen nopeammin kaikessa kun ei ole kaikenlaista prosessointia taustalla.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
koskaan en ole itse "hakemalla hakenut ongelmia" vaihtamalla rautaa windowsin alta ilman uudelleen asennusta.
Asiantuntijat joilla ei ole asioista edes omakohtaista kokemusta on niitä asiantuntijoita jotka voisivat olla vaan hiljaa. Nyky windowseilla ei ole mitään ongelmaa vaikka rauta vaihtuu varsin radikaalisti. Itte olen Intel alustasta siirtänyt SSD:n AMD alustaan ilman mitään ongelmia. Ja näin on ollut jo varmaan win7 lähtien. XP jne oli varsin hankalia kapistuksia saada uuteen rautaan toimimaan, onnistui kyllä mutta sai tapella.

Joo, ja pari muutakin kikkaa löytyy, mutta virallisesti tuettuja ne eivät ole. MS:n speksit sanovat, että Win11 Home edellyttää MS-tiliä.
No kyllä sen voidaan sanoa olevan virallisesti tuettu koska yleensäkin mahdollisuus ja työkalut sen locaalin tilin tekemiseen on tarjottua. Näin ei ollut kaikissa betta versioissa kun asiaa testasin. Sieltä ei löytynyt koko työkaluja locaalin tilin tekemiseen. Ei onnistunu GUI:lla eikä powershellistä.
 

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
If installing a Windows 11 Home edition with an Internet connection, follow the steps below instead:

1) Enter a fake email address (ex: "fake@fake.com"), click/tap on Next.
2) Enter a fake password, and click/tap on Sign in.
3) Click/tap on Next when you see Oops, something went wrong.
4) Select Don't sign in with a Microsoft account, and click/tap on Next
Vaikutti epäilyttävältä, joten kokeilin, ja eihän se toimi. On saattanut toimia silloin kesäkuussa, jolloin alkuperäinen ohje on elevenfoorumiin pantu. Mutta ei toimi enää. Vaan tulee ilmoitus etttä tuollaista MS-tiliä ei löydy.

Eikös voitaisi lopettaa selvästi virheellisten ohjeiden levitys.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
Asiantuntijat joilla ei ole asioista edes omakohtaista kokemusta on niitä asiantuntijoita jotka voisivat olla vaan hiljaa...
Sen takia laitoinkin tuon "hakemalla hakenut ongelmia" lainausmerkkeihin, koska Windows on tosiaan parantunut tuolta osin huomattavasti. Ja kuten sanoitkin jopa isompikin alustavaihdos Intel - >AMD tai toisinpäin onnistuu nykyään melko usein ongelmitta.
Mutta silti itse kyllä mieluummin konetta vaihtaessa asennan Windowsin uudelleen ja tarvittavien ohjelmien kohdalla katson esimerkiksi appdata kansion talteen.
Toki jos on iso määrä kamaa c asemalla, niin silloin voi olla helpompi ainakin aloittaa siirtämällä koko asema Windowsin kera uuteen koneeseen.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No kyllä sen voidaan sanoa olevan virallisesti tuettu koska yleensäkin mahdollisuus ja työkalut sen locaalin tilin tekemiseen on tarjottua. Näin ei ollut kaikissa betta versioissa kun asiaa testasin. Sieltä ei löytynyt koko työkaluja locaalin tilin tekemiseen. Ei onnistunu GUI:lla eikä powershellistä.
Joo, mutta jos MS sanoo, että Home edellyttää MS-tiliä, niin se voi olla yksi kaunis päivä, kun kikkailemalla aikaansaatu mahdollisuus paikalliseen tiliin katoaa. Sitä minä vaan tarkoitin.

Ja pitäähän se MS-tili olla siinä asennusvaiheessa joka tapauksessa, vaikka sen myöhemmin voisikin poistaa. Vai oliko tuon vaatimyksen kiertämiseksi olemassa jotain julkaisuversiossa oikeasti toimivia kikkoja? Betassa sen pystyi ohittamaan useammallakin tavalla.
 

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Minunko vika se oli? Ikävä asenne sinulla.
Ai minullako on ikävä asenne? Kyllä neuvojana esiintyvän pitäisi, oman tuoreen kokemuksen puuttuessa, yrittää varmistaa löytämiensä ja edelleen jakamiensa ohjeiden pätevyys. Etenkin tällaisella alalla, josa faktat ovat kovin lyhytikäisiä, ja netti on täynnä vanhentunutta tai muuten virheellistä "tietoa". Ikävä kyllä.
 

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Linkissä on jollekin nörtille testattavaa!

En ole näitä itse kokeillut, joten nämä ohjeet eivät välttämättä toimi!

[Tip] How to Install Windows 11 With Local User Account – AskVG

"Last updated on October 19, 2021"

METHOD 1: End Task Network Connection Flow EXE

METHOD 2: Use Sign-in Options -> Offline Account

METHOD 3: Use an Invalid Locked Account to Sign In

METHOD 4: Disconnect Internet at “Let’s Add Your Microsoft Account” Page

METHOD 5: Disable Network Adapter Using Device Manager at Setup Time
Minun tuoreen kokemukseni mukaan menetelmä 1 toimii ja on ainoa tiedossa oleva tapa, jolla Windows Homen saa asennettua käyttäen paikallista tunnusta. Siis verkko pois ja kun asennusohjelma tarjoutuu yhdistämään verkkoon, niin stopataan Network Connection Flow (shift-F10, task manager). Menetelmä 2 toimii, jos on Windows Pro. Menetelmät 3 ja 4 eivät toimi. Menetelmää 5 en ole kokeillut, mutta käytännössä se on sama kuin menetelmä 1.

Mutta vaikka Windowsin siis saakin asennettua ilman MS-tunnusta, niin useimmat kuitenkin tarvitsevat MS-tunnuksen päästäkseen käyttämään Microsoftin palveluja. Esimerkiksi OneDriven käyttämättä jättäminen on vain tyhmää, ja Storea tarvitaan monessa asiassa, joita ei tässä kannata luetella. Verkkopalvelut ovat tärkeä osa Windows-kokonaisuutta, aivan samoin kuin Google ilman Google-tunnusta on pelkkä hakukone ja Apple ilman Apple ID:tä ei taida olla edes kuviteltavissa. Toki pelaamiseen riittää pelkkä "wintoosa".

Joten siis minä ja Microsoft suosittelemme MS-tunnuksen käyttöä etenkin asennusvaiheessa. Jos jatkossa haluaa käyttää kirjautumiseen paikallista tunnusta, niin se on kyllä mahdollista.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984
Mutta vaikka Windowsin siis saakin asennettua ilman MS-tunnusta, niin useimmat kuitenkin tarvitsevat MS-tunnuksen päästäkseen käyttämään Microsoftin palveluja.
On niitä muitakin palveluita. Mainitsitkin myöhemmin noi kuukkeli ja apple id, monelle kun riittää että on se yksi pakko tunnus, ei tartte montaa.

Esimerkiksi OneDriven käyttämättä jättäminen on vain tyhmää
On niitä muitakin pilviä olemassa.

Storea tarvitaan monessa asiassa
Kuten missä? Varsin vähäistä on kyllä storen tarve ollut ja toisin kuin esim androidissa, niin windowsissa kuitenkin storea pystyy jonkin verran käyttämään ilman tunnustakin.
 

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Kuten missä? Varsin vähäistä on kyllä storen tarve ollut ja toisin kuin esim androidissa, niin windowsissa kuitenkin storea pystyy jonkin verran käyttämään ilman tunnustakin.
No mainitaan jokunen, joihin olen itse törmännyt:
- Jos koneeseesi on asennettu S-mode Windows, kuten vaimoni uudessa läppärissä, tarvitset Storen päästäksesi S-modesta eroon
- WSL-distrot haetaan Storesta, ja myös itse WSL on nykyään sieltä asennettavissa ja päivitettävissä
- Monenlaisia hyödyllisiä sovelluksia, jotka päivittyvät automaattisesti
- Monenlaisia hyödyttömiä sovelluksia
- Windows 11:n myötä Storen käyttöalue laajenee

Minä en ole vielä keksinyt miten Storea voisi hyödyllisesti käyttää ilman MS-tunnusta.

Ja vastauksena "on niitä muitakin"-kommentteihisi: Niin on.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
70
Pieni pävitys.
Homma toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Windows asenteli vaan uudet ajurit ja nettiin yhdistämisen jälkeen aktivoitui ihan itsestään. Updatella latasin muutaman puuttuvan ajurin samalla kuin viimeisimmät päivitykset. Kaikki softatkin tuntuvat toimivan. Ihan pirullaikseni heitin tämän HP Zbook 15 G2:n mukana tulleen SSD veljenpojalle menevään vanhaan HP probookiin. Sekin buuttasi työpöydälle hetken ajureita asenneltuaan ja muutaman ajurin jouduin hakemaan HP:n sivuilta, kun niille ei löydy Windows 10 ajuria. Sekin aktivoitui myös mukisematta. Harvemmin tulee microsoftia kehuttua, mutta ainakin tuo raudantunnistus ja ajureiden kaivaminen sekä aktivointi tuntuu onnistuvan kympissä mallikkaasti. Toki ongelmia varmaan tulee jos on vähän eksoottisempaa rautaa. Vielä kun profiilin kansiot voisi siirtää toiselle asemalle, ilman että update sekoaa.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
114
Vaikea ymmärtää tätä jankkausta.
Windows 10:n asennuksen voi aina siirtää toiseen koneeseen ilman mitään ongelmia. Windows 10 Home aktivoituu aina sellaisessa koneessa, joka on aktivoitunut joskus Pro-versiolla.
W10 voi edelleen aktivoida melkein kaikilla vanhoihin W7-koneisiin printatulla koodilla.
 

mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Latasin eilen 21H1 tikulle windowsin sivuilta. Onko tuossa mitään päivitystä entiseen keväiseen vai onko siinä viimeisimmät tietoturvat yms. setit?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 482
Itse kyllä alustin tikun FAT32 muotoon viikko sitten kun Windows 10 asensin uudestaan.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
14
Itse kyllä alustin tikun FAT32 muotoon viikko sitten kun Windows 10 asensin uudestaan.
No voi olla. Olen joskus muinoin ihmetellyt kun tikun luonti ei oikein onnistunut, formatoin sen ntfs - muotoon ja alkoi toimimaan. En muista oliko Microsoftin oma virallinen ohjelma vai yritinkö Linuxilla tehdä, mutta ntfs - muodossa varmasti toimii.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 482
No voi olla. Olen joskus muinoin ihmetellyt kun tikun luonti ei oikein onnistunut, formatoin sen ntfs - muotoon ja alkoi toimimaan. En muista oliko Microsoftin oma virallinen ohjelma vai yritinkö Linuxilla tehdä, mutta ntfs - muodossa varmasti toimii.
Juu mä en edes miettinyt tälläisiä vaihtoehtoja (en tiennyt) kun win10 tikkua aloin tehdä. Nyt kun luin jotain nettijuttua asiasta niin siellä oli että FAT32 muodossa olisi 4GB tiedostonkoko rajoitus mitä NTFS muodossa ei sitten ole.

mutta hyvin toi oma tikku (8 GB) ainakin toimi ja sain windowsin asennettua. Windowsin omassa ohjelmalla tein asennusmedian.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 031
Itse ajattelin tehdä tuon Rufus ohjelmalla, halusin vain varmistaa, että menee kerrasta oikein.

mutta hyvin toi oma tikku (8 GB) ainakin toimi ja sain windowsin asennettua. Windowsin omassa ohjelmalla tein asennusmedian.
Mikäköhän tässä olisi nyt oikea tie, FAT32:n kanssa väitetään, että olisi 4GB rajoitus, ja nykyinen Windows 10 image menee yli tuon rajan.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
14
Itse ajattelin tehdä tuon Rufus ohjelmalla, halusin vain varmistaa, että menee kerrasta oikein.



Mikäköhän tässä olisi nyt oikea tie, FAT32:n kanssa väitetään, että olisi 4GB rajoitus, ja nykyinen Windows 10 image menee yli tuon rajan.
NTFS:n pitäisi toimia varmasti varsinkin muilla kuin Microsoftin omalla ohjelmalla. Linuxilla ainakin pitää ntfs - muotoon pistää jos haluaa tikun tehdä. Itse olen aina formatoinut ntfs - muotoon ja aina toiminut.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Itse ajattelin tehdä tuon Rufus ohjelmalla, halusin vain varmistaa, että menee kerrasta oikein.



Mikäköhän tässä olisi nyt oikea tie, FAT32:n kanssa väitetään, että olisi 4GB rajoitus, ja nykyinen Windows 10 image menee yli tuon rajan.
Eikös Fat32 maksimi tiedosto koko ole 4gb? Ethän sitä imagea ole suoraan tikulle kopioimassa
 
Liittynyt
18.04.2019
Viestejä
708
Jos USB-tikulla on NTFS-tiedostojärjestelmä, silloin onnistuu Windowsin asennus vain BIOS/MBR asennuksena.

Windowsin UEFI/GPT asennus USB-tikulta onnistuu vain jos USB-tikulla on FAT32-tiedostojärjestelmä, jolloin boottaus tapahtuu efi\boot\bootx64.efi -tiedostosta. Jos em. USB-tikulla on myös käynnistyssektori ja aktiivinen osio, silloin onnistuu myös Windowsin BIOS/MBR asennus USB-tikulta.

Mutta jos install.esd tai install.wim tiedoston koko on yli 4 Gt, silloin USB-tikulla oltava sekä FAT32 että NTFS tiedostojärjestelmä, jolloin onnistuu UEFI-boottaus USB-tikulta. Tai tehdään USB-tikku Microsoftin ohjeilla "Split the Windows image file into smaller files", jolloin riittää että USB-tikulla on vain FAT32-tiedostojärjestelmä.
 

mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Tikulla olikin FAT32 niin alustin sen NTFS:ksi. Latailin työkalun ja kun se oli valmis tiedostojärjestelmä olikin taas FAT32 eli mikkisoftan oma työkalu muutti sen takaisin.
 

Alensia

Custom-titteli
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 811
Hirveän hankalaksi yritetään tehdä maailman helpointa asiaa. Lataat sen Microsoftin oman työkalun ja käytät sitä. Tekee pomminvarmasti kaiken oikein, eikä tarvitse muuta kuin naksutella Seuraavaa.

Edit: eikä siis tarvitse itse alustaa mitään.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 031
Jos USB-tikulla on NTFS-tiedostojärjestelmä, silloin onnistuu Windowsin asennus vain BIOS/MBR asennuksena.

Windowsin UEFI/GPT asennus USB-tikulta onnistuu vain jos USB-tikulla on FAT32-tiedostojärjestelmä, jolloin boottaus tapahtuu efi\boot\bootx64.efi -tiedostosta. Jos em. USB-tikulla on myös käynnistyssektori ja aktiivinen osio, silloin onnistuu myös Windowsin BIOS/MBR asennus USB-tikulta.

Mutta jos install.esd tai install.wim tiedoston koko on yli 4 Gt, silloin USB-tikulla oltava sekä FAT32 että NTFS tiedostojärjestelmä, jolloin onnistuu UEFI-boottaus USB-tikulta. Tai tehdään USB-tikku Microsoftin ohjeilla "Split the Windows image file into smaller files", jolloin riittää että USB-tikulla on vain FAT32-tiedostojärjestelmä.
Saisiko saman suomeksi? :D

Tarkoitus olisi asentaa W10 nykyaikaiseen kokoonpanoon, ja sen enempää tietoa(taitoa) ei ole, eli mikä tulisi valita? :redface:
 
Liittynyt
18.04.2019
Viestejä
708
Toi työkalu näyttäisi alustavan joka tapauksessa sen FAT32-muotoon.
Tälläinen USB-tikku luodaan automaattisesti Windowsin lataussivun työkalulla.
- Jos USB-tikulla on FAT32-tiedostojärjestelmä, silloin Windowsin UEFI/GPT asennuksessa USB-tikku käynnistyy efi\boot\bootx64.efi -tiedostosta.
- Jos FAT32-tiedostojärjestelmän lisäksi USB-tikulla on myös käynnistyssektori ja aktiivinen osio, silloin onnistuu myös Windowsin BIOS/MBR asennus USB-tikulta.

edit: Rufusin ohjeet tässä viestissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
14
Toi työkalu näyttäisi alustavan joka tapauksessa sen FAT32-muotoon.
Juu varmaan se on noin. Itselle jäänyt varmaan päähän se ntfs kun taisi olla Linuxilla woeusb - niminen ohjelma jossa piti olla ntfs muodossa tai tikulta ei pystynyt boottaamaan. Ja silti onnistui UEFI tilassa asennus eli woeusb teki itse FAT32 osion sille mistä se buuttasi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 482
Hirveän hankalaksi yritetään tehdä maailman helpointa asiaa. Lataat sen Microsoftin oman työkalun ja käytät sitä. Tekee pomminvarmasti kaiken oikein, eikä tarvitse muuta kuin naksutella Seuraavaa.

Edit: eikä siis tarvitse itse alustaa mitään.
Eli siis jos muistitikulla on rojua niin sitä ei tarvitse ensin alustaa ennen kun alkaa mikkisoftalla tekemään asennusmediaa? Mikkisofta siivoaa tikun samalla?
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Jos tikulla on mitään tärkeää niin kopsaa ne talteen ensin jonnekin mutta niinkuin Alensia sanoi, se asennustyökalu jyrää sen tikun kyllä itse.
 
Liittynyt
18.04.2019
Viestejä
708
Tarkoitus olisi asentaa W10 nykyaikaiseen kokoonpanoon
Miksi et asenna suoraan W11 versiota?


- W11 puhtaassa asennuksessa ei tarvita 7/8/10/11 tuoteavaita, jos samassa koneessa on aiemmin ollut W10 tai W11 asennettuna, valitse "Minulla ei ole tuoteavainta".
- Tehdasasennetuissa 8/10/11 koneissa tuoteavain on lisätty koneen emolevylle tehtaalla. Jos tuoteavainta kysytään, valitse "Minulla ei ole tuoteavainta".

W11 hyväksyy myös OEM-version tuoteavaimen.

"I would have to disagree. I just activated Windows 11 Pro with a Windows 7 Pro OEM product key from a COA label. Once Windows 11 accepted the Windows 7 product key and activated, the installed product key changed to the generic OEM product key of NF6HC-QH89W-F8WYV-WWXV4-WFG6P."


"Kari and Ghot - and, in my case, an OEM sticker key for Win 7 Pro worked, with the understanding that the original such Win 7 is no longer being run on its original machine."

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.09.2021
Viestejä
307
Mulla on retail versio kympistä ja mietin onnistuuko sen levyn siirtäminen uuteen emolevyyn asentamalla tarvittavat ajurit.
Toimiiko aktivointi ilman microsoft tiliä ja mitä ongelmia voi ilmetä?

En haluisi asentaa uudelleen lukuisten softien ja päivityksien vuoksi.
 

hrk

Liittynyt
23.07.2017
Viestejä
1 730
Saisiko saman suomeksi? :D

Tarkoitus olisi asentaa W10 nykyaikaiseen kokoonpanoon, ja sen enempää tietoa(taitoa) ei ole, eli mikä tulisi valita? :redface:
Yksinkertaisin varmasti toimiva menetelmä win10 -asennustikun tekemiseen on tämä:

Lataa Windows 10 (microsoft.com)

Ja vastaava Windows 11:

Windows 11:n lataaminen (microsoft.com)

Hiukan pitää niitä ohjeita tutkia.

Tämä nyt on vain vastaus kysymykseen. Kyllä asennuksessa muutakin tietotaitoa tarvitaan. Esimerkiksi
ennen asennukseen ryhtymistä kannattaa kopioida toiselle USB-tikulle asennuskohteen verkkoajuri. Juuri eilen tutustuin upouuteen HP-läppäriin, jonka wifille ei Windows 11 -asennusmedialta löytynyt ajuria. Kun verkoon sai yhteyden, niin kaikki muut puuttuvat ajurit kyllä löytyivät Windows updatesta, tässä tapauksessa.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Onnistuu, saattaa itkeä aktivoinnista mutta joko yksinkertaisesti odottamalla muutaman tunnin tai sitten annat avaimen uudelleen.

Miten se on NYT aktivoituna, tiliin sidottu vai ei?
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Kyllä sen teknisesti pitäs onnistua, mua viisaammat sanovat että poista piirisarja-ajurit huolella ennen kun laitat uuteen emoon kiinni. Ja pidä se avain siinä lähellä jos alkaa kitinä että aktivointi ei voimassa, uudelleensyöttämisen pitäs korjata se.
 
Liittynyt
13.03.2019
Viestejä
300
Aargh: Miten Deaktivoida Windows 10 EDU takaisin HOME versioksi?

HPn tupakkiaski johon heitin kuukausi sitten EDUn sisään ja nyt tarttes saada se pois.
Koneen ulkopuolelta & paketista ei löyty Win 10 product key;tä ja kun uudelleenasentaa ohjelmiston niin se piru kaivaa sen eduversion
esiin. Luulin että kone kaivaisi Biosista alkuperäisen avaimen??

Pitääkö luoda toiset mikkis tunnarit ettei se enää osaa yhdistää konetta tuohon Eduun?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 560
Viestejä
4 166 325
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom