- Liittynyt
- 23.12.2016
- Viestejä
- 733
Hyvin toiminut Windows 10 alusta saakka, mutta ainut ongelma oli ajoittain kun joskus käynnistä-valikko ns. kuoli. Mutta nyttemmin on ollut kaikki hienosti toiminnassa.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Valitettavasti minulla ei ole apua, mutta vähän samankaltainen ongelma. Joskus näyttö sammuu, mutta melko usein ei. Joskus jopa käy niin että saattaa olla toista tuntia sammuneena ja sitten yhtäkkiä menee taas päälle.Minulla on asetuksena, että näyttö sammuu tunnin käyttämättömyyden jälkeen ja lepotilaan ei mene koskaan. Nyt uusimmalla buildillani (Ryzen 3600 + Asus TUF B450 Pro-Gaming) näyttö ei kuitenkaan sammu koskaan vaikka asetus on tsekattu että on oikein. Kokeilin niinkin että buuttasin koneen enkä käynnistänyt mitään ohjelmaa ja näyttö vaan loimotti päällä tunnin jälkeenkin. Mistäs lähteä katselemaan mikä konetta hereillä pitää?
Joulukuun alussa, jossain mielenhäiriössä ja ilman lisenssiä sorruin halpoihinhintoihin. Täällä foorumilla joku veijari vieläpä suositteli. En sitten huomannut rastittaa kohtaa että lähettävät emaililla koodin, kun jotenkin kuvittelin sen tulevan kun kerran emailinkin joutui tilatessa syöttämään. Noh, lisenssikoodi tuli kuitenkin muutamaa viikkoa myöhemmin emailiin ja nyt helmikuun lopussa myös postissa. Jokainen voi päätellä mistä nämä koodit sitten tulevat ja kuinka lisenssiehtojen mukaisia ne ovatEn tiedä halvimmasta enkä laillisuudestakaan, mutta tuolla on win10pro 34,9e ja home 21,9e ja ainakin väittävät postittavansa lisenssitarran ..
"Päivitä koneesi käyttöjärjestelmää laillisesti mutta silti erittäin edullisesti. Suomen paras hinta! Mahdollisuus saada lisenssitiedot s-postin kautta. Alkuperäisen lisenssitarran aina toimitetaan postissa."
Ohjelmistot
Joulukuun alussa, jossain mielenhäiriössä ja ilman lisenssiä sorruin halpoihinhintoihin. Täällä foorumilla joku veijari vieläpä suositteli. En sitten huomannut rastittaa kohtaa että lähettävät emaililla koodin, kun jotenkin kuvittelin sen tulevan kun kerran emailinkin joutui tilatessa syöttämään. Noh, lisenssikoodi tuli kuitenkin muutamaa viikkoa myöhemmin emailiin ja nyt helmikuun lopussa myös postissa. Jokainen voi päätellä mistä nämä koodit sitten tulevat ja kuinka lisenssiehtojen mukaisia ne ovat
![]()
Koodissa ei sinällään mitään vikaa. Niin kauan kun toimii ja hedmanit kumppaneineen ei vie mun nallepuh-läppäriä, niin mun mielenrauhaakaan ei paljon hetkauta. Parempi varmaan joku refurb-koodi kun ebayssä sadalle käyttäjälle jaettu...Eikö koodi ole hyvä? Onko siinä joku vika?
Win 10 virransäästötilan toimimisessa tuntuu olevan monella ongelmia ja "ratkaisujakin" on sitten se tusina jos toinenkin. Jotkut ei saa toimimaan koskaan kunnolla...Eli vaikkei hiirtä tai näppistä hipaisekaan kone hyrähtää käyntiin ja jää päälle. Eikä taida sitten mennä edes uudelleen lepotilaan
vaikka joku 15min määritelty asetuksiin jolloi pitäisi mennä..
powercfg -lastwake
powercfg -devicequery wake_armed
powercfg -requests
Omalla kohdalla ollut ainakin usein syynä tämä:Mulla on nyt ollut windows 10 pääkoneella jonkin aikaa. Seuraava ongelma on että kone ei pysy lepotilassa vaan jossain vaiheessa lähtee tulille itsestään.. Tapahtuu joka kerran esim jos yöksi yritän jättää lepotilaan.
Katso tämä ketjun viesteistä muutamat viestit viestistä #5512 eteenpäin (eli about edelliseltä sivulta tai jotain ja jotain).Windows 7 herjaa, että Windows mennyt vanhaksi ja pitäisi päivittää Windows 10-järjestelmään. Miten tuollaisen päivityksen saa helpoiten tehtyä ja tietysti edullisimmin?
Omalla kohdalla ollut ainakin usein syynä tämä:
Edit Power plan ja Change advanced power settings
(Control Panel\Hardware and Sound\Power Options\Edit Plan Settings - Change advanced power settings )
Ja sieltä Power Options - Sleep - ja katso että Allow wake timersin alta kaikki on varmasti asennossa Disabled. Jos on Enabled niin voi herätä.
Kympin päivitykset ovat taas aiheuttaneet osalle käyttäjistä epämiellyttäviä yllätyksiä.
![]()
Windows 10’s latest update fail could be its most serious yet
KB4532693 is apparently deleting fileswww.techradar.com
Kiitos neuvoistaNyt seuraava ongelma. Eihän tässä paskassa ole Windows Wordia? Mistä sellaisen nyt saa ja saako ilmaiseksi?
Maksuton Microsoft 365 Online | Word, Excel, PowerPoint
Microsoft 365:n verkkoversiolla voit tarkastella, muokata ja jakaa Word-, Excel-, PowerPoint- ja OneNote-tiedostoja eri laitteillasi suoraan selaimessa.products.office.com
Eihän itse Wordia ikinä ole tullut Windowsin mukana, Wordpad kyllä on edelleen, jolla voi vähän muotoillakin tekstiä.Eihän tässä paskassa ole Windows Wordia? Mistä sellaisen nyt saa ja saako ilmaiseksi?
Vieläkö ne tuota KB4532693 päivitystä jakaa?
Poistin sen koneelta, jossa tyhjensi kansioita ja laitoin päivitykset tauolle. Mutta tuleeko se tauon jälkeen takas?
Ennen pystyi manuaalisesti valitsemaan mitkä päivitykset asentaa ja mitkä ei... mutta miten sen voi Win10:ssä tehdä?
Nämä jutut kyllä tosi hemmetin vähänhoukuttelee vaihtamaan seiskasta kymppiin.. Olisi yksi 10 Pron lisenssi tallessa mutta kynnys vaihtoon on kova. Saako Pro-versiossa viivästettyä tai jotenkin estettyä automaattiset päivitykset? Tai lähinnä jotenkin niin että siihen saisi vaikka kuukauden viivästettyä päivityksiä joiden bugit illä välin varmaan ehtisi ilmaantua jos niitä on?Seiska vaan on jotenkin niin huoleton.
Sen verran voisin sivusta kommentoida että suurimmalla osalla kympin käyttäjistä ei (liene?) ole minkäänlaisia ongelmia. Itsellä eikä kenelläkään tutulla ole ollut juuri mitään ongelmia päivitysten kanssa, vaikka kaikki on automaatilla ja tulevat heti kun tulevat.Nämä jutut kyllä tosi hemmetin vähänhoukuttelee vaihtamaan seiskasta kymppiin.. Olisi yksi 10 Pron lisenssi tallessa mutta kynnys vaihtoon on kova. Saako Pro-versiossa viivästettyä tai jotenkin estettyä automaattiset päivitykset? Tai lähinnä jotenkin niin että siihen saisi vaikka kuukauden viivästettyä päivityksiä joiden bugit illä välin varmaan ehtisi ilmaantua jos niitä on?Seiska vaan on jotenkin niin huoleton.
Suunilleen huuhti-lokakuu sykleissä nuo päivitykset ovat valuneet.Koskas sitä tämän vuoden ekaa isoa (failaus) päivityspakettia vois alkaa odottelemaan?
Millähän helvetillä tuon saa pois? Ei ollut vielä pari kk. sitten ja muutoksia en ole ryhmäkäytäntöihin tehnyt itse ainakaan, enkä ole insider.
Varmaan ryhmäkäytännöt saa defaultiksi jostain, jos jotenkin ne muuttuneet.
RK-editorista vaan ota mitään selvää, aivan vitun sekava viritys.
Ja OEM win10 Pro, 1909.
Thinkpad T420, jos sillä nyt mitään väliä.
![]()
Sama tilanne itsellä. Tuo korjasiPoista vaikka koko WindowsUpdate -avain sieltä
Ok kiitti, regeditillä adminina siis.Katso rekisteristä HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\Policies\Microsoft\Windows\WindowsUpdate. Poista vaikka koko WindowsUpdate -avain sieltä ja käynnistä Windows Update -palvelu uudelleen. Kaikki Group Policyn kautta tehdyt muutokset näkyy tuolla ja ne on jostain tulleet koneellesi.
Ok kiitti, regeditillä adminina siis.
Eli:
En ole ATK-velho, eli mitäs tuosta eteenpäin?
Katso rekisteristä HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\Policies\Microsoft\Windows\WindowsUpdate. Poista vaikka koko WindowsUpdate -avain sieltä ja käynnistä Windows Update -palvelu uudelleen. Kaikki Group Policyn kautta tehdyt muutokset näkyy tuolla ja ne on jostain tulleet koneellesi.
Mulla on ollut nyt vähän aikaa ongelmana se, että esim. CS pelatessa windows saattaa yhtäkkiä aloittaa päivityksen ilman kysymistä. Ennen tätä ei käynyt ikinä, mutta nykään Windows alkaa käynnistämään itseänsä ja siihen tulee lukemaan "Organisaatioisi hallinnoi päivitysasetuksia". Mietin että johtuuko se siitä kun yhdistin joitain juttuja esim s-postin windowsin kanssa. Ennen muistaakseni ei ole ollut tuota "Organisaatioisi hallinnoi päivitysasetuksia" vaan ollut pelkkä käsitellään päivityksiä.
Miten tuon saa siis pois ettei päivitykset tulisi keskellä matsia vaan käynnistäessä uudestaan ja sammuttaessa?
Mulla on ollut nyt vähän aikaa ongelmana se, että esim. CS pelatessa windows saattaa yhtäkkiä aloittaa päivityksen ilman kysymistä. Ennen tätä ei käynyt ikinä, mutta nykään Windows alkaa käynnistämään itseänsä ja siihen tulee lukemaan "Organisaatioisi hallinnoi päivitysasetuksia". Mietin että johtuuko se siitä kun yhdistin joitain juttuja esim s-postin windowsin kanssa. Ennen muistaakseni ei ole ollut tuota "Organisaatioisi hallinnoi päivitysasetuksia" vaan ollut pelkkä käsitellään päivityksiä.
Miten tuon saa siis pois ettei päivitykset tulisi keskellä matsia vaan käynnistäessä uudestaan ja sammuttaessa?
Onko sulla mikä win10 versio?KB4551762
Koittanut manuaalisesti ladata?Juurikin tuo 1909
Juu kokeilin, sama juttu.![]()
Kaikki ajurit viimeisimmät, mitään default ohjelmia poistellut?samat errorit kuin aikaisemminkin
Juu, se on ilmainen. Mikähän linee jumittanut updaten? Ja tietysti vianmäärityksen kokeillut?ilmainen?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.