VR-keskustelua (Oculus Rift, HTC Vive, GearVR ja PSVR)

Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Bestwarelta tuli seurantakoodi HP Reverb G2 -laseista. Oma laite ykkösbatchin loppupäässä. Seuraavaksi alkaa kakkosbatchin lähetys.
Minullekkin tuli vähän ennen klo 16 seurantakoodi. Tilannut olin 8. Heinäkuuta.
Tänne tuli kans Bestwarelta seurantakoodia tunti sitten. Katsotaan milloin saapuu.
Joko teillä toimii seurantakoodi? Minulla ei vielä. Rahti lähti jo eilen, mutta tänään tuli vasta automaattiviestissä seurantakoodi. Koodin sain sinänsä aspalta jo eilen, mutta kai hetki vielä menee, että se löytyy järjestelmästä.

Edit.
No nyt löytyy seurantakoodi ja toimitus huomiseksi o_O
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.04.2020
Viestejä
19
Tein tilaukseni syyskuun puolella Compusatilta enkä ole vieläkään saanut laseja. Kuulemma ehkä tammikuussa. Siksi kyselin aikaisemmin muita Compusatista tilanneita. Kun #CHMKLZ näyttää tehneen tilauksen selvästi minun jälkeeni ja sai omansa 3.12. erästä. Voi olla, että tilauksellani kate on huonompi, kun tilausajankohdastani hinta on noussut kymppejä. Tästä tehty reklamaatio ja näyttää, että asia ratkaistaan Kuluttajaneuvonnassa.
No jo on kyllä kummaa toimintaa. Selvästi vielä sivuilla sanottiin että "Toimitus tilausten saapumisjärjestyksessä" En kyllä vieläkään ymmärrä että millä ihmeellä sain tilaukseni jo kun muut minua aikasemmin tilanneet odottelee vieläkin.. Edit 698,58€ maksoi sillon kun tilasin.
 
Liittynyt
14.12.2020
Viestejä
12

Syyskuun 22. maksoi 668,47 + postit. Jotenkin menee maku, kun valehdellaan päin naamaa. Molempien erien yhteydessä kyselin ja ekan jälkeen sanoivat, että seuraavasta saa. Toisen jälkeen "ei vieläkään tullut tarpeeksi". Kahtellaan kuin käy. Tilasin eilen verkkiksestä. Kiitos CHMKLZ kun laitoit viestiä, saa vähän vipuvartta taistoon. Mitkä on muuten fiilikset laseista, ootko ehtinyt testaamaan?

Huvikseen pistin Decagearista sen kympin sisään, tai no 8 ja rapiat euroissa. Jononumero 47 tuhatta jotain, siinä menee varmaan vuosi helposti. Ei kyllä malta enää odottaa, kun jo odottanut näin kauan kunnon releitä ja vihdoin jotain olis saatavilla jotenkin järkevään hintaan...
 
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
81

Perusin ite ainakin nyt Compusatin tilauksen ton sun homman takia. Pitäkööt paskansa jos vetää tollee välistä tilauksia.

1608050804694.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
81
Perusin ite ainakin nyt Compusatin tilauksen ton sun homman takia. Pitäkööt paskansa jos vetää tollee välistä tilauksia.

Jatkoa tähän. Compusat tais heittää mulle bänniä kun en voi kirjautua ees omalle käyttäjälle enää google tunnuksilla. En myöskään voi tehdä tilausta ja kirjautua google-tunnuksilla tilausvaiheessa. Ei tarvi miettiä tilaako sieltä koskaan mitään
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
494
Linssiadapteri printtailtu thingiversestä ja siirretty siihen Rift CV1 varten aikanaan hankitut linssit. Total cost ~0€ :hammer:
Oculus prescription lens adaptor (Quest 2, Quest and Rift S) by tanvach

IMG_20201215_191554.jpg

Sopii hienosti paikalleen, ja kuva on todella paljon terävämpi (sweet spot suurempi) kuin sangalliset lasit päässä Kyöstin alla.
FOV on suurempi, eikä tarvitse pelätä linssien naarmuuntumista.
Lasien kehykset eivät enää näy kuvan alareunassa, ja heijastukset vähenivät.
Quest 2:n tarkka kuvanlaatu pääsee nyt viimeinkin oikeuksiinsa!

Pienenä miinuksena oma nokka ottaa hieman reunaan kiinni välillä, mutta Questin mukana tullut glasses spacer korjaa asian.
Rift CV1 VRcover ei myöskään sovi paikalleen ilman glasses spaceria (facial interface ei pysy kunnolla kiinni), joten tämä ei itseäni haittaa.

Arvosanaksi 7/5 kokonaisuus :kippis:

Sopii näihin 10€ rilleihin, linssien siirto on suht helppoa, tässä adaterissa on merkki nenätyynyn saranan kohdalla, joten linssit saa melko helposti oikeaan asentoon.
Suosittelen, tuolta puljusta on tullut muutenkin muutamat rillit ostettua. Nämä tulee kiinasta postilla n. parissa viikossa.
Black Round Glasses #550021 | Zenni Optical Eyeglasses

Jos täällä on tarvetta näille adaptereille, voin näitä pientä korvausta vastaan tehdä pienen sarjan tekkiläisille.
 
Liittynyt
14.12.2020
Viestejä
12
Jatkoa tähän. Compusat tais heittää mulle bänniä kun en voi kirjautua ees omalle käyttäjälle enää google tunnuksilla. En myöskään voi tehdä tilausta ja kirjautua google-tunnuksilla tilausvaiheessa. Ei tarvi miettiä tilaako sieltä koskaan mitään
Lol!! Näin sitä hoidetaan asiakaspalvelua. Mitä laitoit niille siihen peruutusviestiin, että noin herneet veti nenään?
 
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
81
Lol!! Näin sitä hoidetaan asiakaspalvelua. Mitä laitoit niille siihen peruutusviestiin, että noin herneet veti nenään?
"Te ette ilmeisesti toimita noita Reverb G2 laseja tilausjärjestyksessä :) Haluan peruuttaa tilaukseni XXXXX"

Ei ton enempää :D Erittäin jännä
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 116
Jos on uskominen Bestwareen niin ensviikolla pitäs lähteä Reverb tulemaan. :nb: Kaikkien myöhästelyjen jälkeen..
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 919
Itsellenikin lähti Bestwarelta tulemaan ja ilmeisesti vielä pikana, koska arvioitu toimitusaika olisi jo huomenna. Saa nähdä, mutta tyytyväinen olen, mikäli viikonlopuksi ehtii.
 
Liittynyt
15.04.2017
Viestejä
127

Sama homma, hetki sitten pamahti viestiä ja toimitus luvattu huomiseksi. Katotaan vaan saako UPS toimitettua kotiin asti vai meneekö perinteisesti lähimpään postiin.
 
Liittynyt
02.12.2020
Viestejä
12
Huomenna olis tilipäivä ja meinasin pistää Reverb G2 tilaukseen. Onko vinkkiä heittää mistä se irtoaisi nopeiten/varmimmin suht nopsaan?

Itse tilasin compusatilta hp vr3000 g2:n eilen ja toimitusajaksi kerrottiin tammikuun aikana, mutta tilauksen jälkeen soitin heille ja kysyin tarkempaa toimitusaikaa, niin kertoivat että on mahdollista että heille saapuu yksi erä toiselta tukkurilta muutaman päivän sisällä ja siitä on muutama vapaana vielä. Eli on mahdollista että saan omani jo ennen joulua!
 
Liittynyt
27.05.2018
Viestejä
181
Myynti palstalla näkyy olevan yhdet avaamattomat G2 lasit myynnissä 750€, mikäli jotain kiinnostaa.
 
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
81
Itse tilasin compusatilta hp vr3000 g2:n eilen ja toimitusajaksi kerrottiin tammikuun aikana, mutta tilauksen jälkeen soitin heille ja kysyin tarkempaa toimitusaikaa, niin kertoivat että on mahdollista että heille saapuu yksi erä toiselta tukkurilta muutaman päivän sisällä ja siitä on muutama vapaana vielä. Eli on mahdollista että saan omani jo ennen joulua!
CompuSatista oli just puhetta että sieltä ei ainakaan kannata tilailla kun ei postittele tilausjärjestyksessä ja valehtelee.
 
Liittynyt
27.09.2018
Viestejä
81
Eipä näytä valehtelevan, sain juuri compusatilta postin seurantakoodin!
Miks mulla on vahva epäilys et oot Compusat töissä kun sun ainoot viestit on, että mite Compusatilta on saanut ennen muita? Mulla o myös kaverilla tilaus compusatille viime kuulta noista laseista mitä ei oo vielä toimitettu tai annettu seurantakoodia ja sanottiin et vasta ens vuonna saa.

Yllättävän nopeesti sait just seurantakoodin myös hetikun sanottiin jotain pahaa compusatista :)
 
Liittynyt
14.12.2020
Viestejä
12
Jahas. Compusatilta tuli juuri viesti. "No niin saatiin toiselta tavaratoimittajalta lisää noita hp vr3000 g2 ja sinunkin tilaus lähtee toimitukseen tänään". Seurantakoodia ei vielä ole tullut.
 
Oma G2 on ohittanut jo Vantaan matkalla kohti Keski-Suomea:og: Bestwarelta tilattu, ei Compusat.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 894
Jahas. Compusatilta tuli juuri viesti. "No niin saatiin toiselta tavaratoimittajalta lisää noita hp vr3000 g2 ja sinunkin tilaus lähtee toimitukseen tänään". Seurantakoodia ei vielä ole tullut.
Nämä kommentit on kuin suolaa haavoihin. Itse kun päädyin odottamaan sitä QUEST 2:sta - Langattomuus on varmasti hieno kokemus, mutta jumpe mikä kuvanlaatu reverbissä, jopa kameran kautta! "Toivottavasti" kuvanlaadussa ei ole paljaalla silmällä noin suurta eroa. Ainakin Tyriel sanoi jossakin videossa Questin kuvan olevan parempi livenä... Onnea kaikille G2 saajille!
1608106287149.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110

Langattoman Kyöstin kuvanlaatu ongelmat ovat mun mielestä enemmänkin katsottaessa kauemmas. Läheltä kaikki on tosi hyvän näköistä, mutta kaukaisuuteen hiipii sitä puuroa ja sumuisuutta. Tähän varmaan kaikista eniten auttaa bitraten nosto (tämä helposti kasvattaa network viivettä).
 
Liittynyt
18.11.2020
Viestejä
15
Kertokaas sitten G2:n omistajat oliko teillä minkäänlaisia issukoita lasien käyttöönotossa. Ois kyllä paskinta tuuria ikinä, jos minä olen ainut joka sai maanantaikappaleen. Mulla oli alunperin tuo vasen kuuloke pimeänä, mutta alkoi toimimaan ku vähän väänteli sankaa. Pari päivää sitten pimeni sama kuuloke taas, ja tällä kertaa lopullisesti, enkä ole enää saanut toimimaan. Rekisteröin tuon tuotteen tänään ja kokeilen saada HP:n kanssa jotain dialogia asiasta aikaiseksi.
 
Liittynyt
27.05.2018
Viestejä
181
Tuli takaisku tässä rift cv1 -> Quest2 siirtymisessä kun en osannut ajatella, että sisältö on ostettava uudestaan Quest2:een eikä sovellukset ole automaattisesti saatavilla siihen vaikka ne on aikanaan ostanut oculus kaupasta.
 
Oho. Luulin myös että Oculus kaupan kamat toimii Oculus laitteesta riippumatta. Kun katsoo noita hintoja, niin ei liene kovin mielekästä ostella uudestaan. Joudutkohan pelaamaan Oculus store pelejä sitten Virtual desktopin kautta (joka pitää tietysti myös ostaa... :/)?
 
Just tässä selvittelen miten tää oikeen menee. Ilmeisesti jos haluan pelata vaikka jo omistamaani Beat Saberia pitää minun ostaa ensin uudelleen tuo Virtual Desktop tuohon Quest2:seen, jonka jälkeen voin pelata Beat Saberia tietokoneeni kautta, mutta en edelleenkään pysty sitä lataamaan laitteeseen eli pelaamaan missään muualla.
 
Radium

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
514
Sääntönä on lähinnä se, että ne pelit, jotka on aloitettu tai julkaistu ennen Questin olemassaoloa joutuu ostamaan uusiksi, koska tekijät joutuivat tekemään pelin kahteen kertaan ilman mitään varautumista toiseen laitteeseen. Oculus ei anna uusilla peleillä käyttää tuplaostoa, ellei kehittäjältä löydy järkevää syytä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Just tässä selvittelen miten tää oikeen menee. Ilmeisesti jos haluan pelata vaikka jo omistamaani Beat Saberia pitää minun ostaa ensin uudelleen tuo Virtual Desktop tuohon Quest2:seen, jonka jälkeen voin pelata Beat Saberia tietokoneeni kautta, mutta en edelleenkään pysty sitä lataamaan laitteeseen eli pelaamaan missään muualla.
Beat Saber on yksi niistä peleistä joka ei ole cross-buy. Sen DLC:t tosin on jos yhtään lohduttaa. Kyösti ei ole PC vaan Android, joten aika usein niistä halutaan rahat erikseen. Tässä lista cross-buy peleistä: Kokemukset – Useissa Oculus-laitteissa käytettävät sovellukset | Oculus

Muutenkin voisi ehkä jatkaa tuolla varsinaisessa Quest threadissa...
 
Liittynyt
15.04.2017
Viestejä
127
Pikaisesti tuli tuota G2:sta testailtua. Verrokkina Odyssey+ ja Rift CV1.

Resoluutiossa iso harppaus edellisiin. Istuu ihan hyvin omaan lärviin, vaikkakin tuo alkuperäinen facecover ei ole itelle miellyttävin.

FOV ja värit isoin miinus. FOV ei tullut yllätyksenä, mutta kyllä se esim. Odysseyssä paljon parempi on. Väreistä lähinnä musta näyttää tummanharmaalta.

Nuo kuulokkeet vähän +-, ääni ihan ok mutta kun eivät ole korvissa kiinni niin herkästi kuulee ulkopuoliset äänet ja immersio kärsii.

Miinuksena myös ylimääräinen johto "helvetti" lisävirran takia, tämä toki oli tiedossa jo.

Täytyy tuota trackingiä testailla ajan kanssa myöhemmin. Ihan ok:lta tuntui pikakokeilulla.

Vähän jäi tämän "hypen" jälkeen fiilis, että tätäkö tuli odoteltua se + 6kk ;)
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Jahas. UPS oli käynyt työpäivän aikana oven takana ja yrittävät huomenna uudestaan. Miksi eivät ole voineet ilmoittaa kellonaikaa etukäteen?
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 107
Pikaisesti tuli tuota G2:sta testailtua. Verrokkina Odyssey+ ja Rift CV1.

Resoluutiossa iso harppaus edellisiin. Istuu ihan hyvin omaan lärviin, vaikkakin tuo alkuperäinen facecover ei ole itelle miellyttävin.

FOV ja värit isoin miinus. FOV ei tullut yllätyksenä, mutta kyllä se esim. Odysseyssä paljon parempi on. Väreistä lähinnä musta näyttää tummanharmaalta.

Nuo kuulokkeet vähän +-, ääni ihan ok mutta kun eivät ole korvissa kiinni niin herkästi kuulee ulkopuoliset äänet ja immersio kärsii.

Miinuksena myös ylimääräinen johto "helvetti" lisävirran takia, tämä toki oli tiedossa jo.

Täytyy tuota trackingiä testailla ajan kanssa myöhemmin. Ihan ok:lta tuntui pikakokeilulla.

Vähän jäi tämän "hypen" jälkeen fiilis, että tätäkö tuli odoteltua se + 6kk ;)
Odyssey+ ja CV1 näyttävät olevan OLED paneelilla niin taatusti on eroa mustan tasossa. Entäs god rayt? Tubettajien videoissa puuttuivat lähes kokonaan joten olisi iso parannus CV1:een.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
325
Mulle tuli G2 tänään kanssa ja vaikuttaisi ihan toimivalta yksilöltä. Kuva on tosi tarkka, mutta fov voisi tosiaan olla pikkusen isompi. Jonkin verran joutuu asettelemaan, että saa isomman sweetspotin ja ei se siltikään ihan reunoille riitä, mutta on aika hyvä kuitenkin. Mun päähän orkkispehmusteet sopii hyvin ja puristaa tasaisesti joka puolelta. Silmälasitkin menee alle.

Jotkut pelit on tosi vaativia. Assetto Corsa Competizionessa on 3 grafiikkapresettiä (VR Low, Medium, High) ja näistä paras/sulavin kokemus vaikuttaisi olevan "VR Low", vaikka näyttiksenä on uusi 6800 XT. Näyttää silti hyvältä. Saas nähdä miten Flight Simulator pyörii kun saa VR tuen.

Aiemmilla laseilla (DK2, Odyssey+) on käyttö jäänyt melko vähäiseksi alkuinnostuksen jälkeen, kun 4K ruutu on vaan näyttänyt niin paljon paremmalta, ja lasit olleet aina vähän vaivalloisia. Innostuisikohan nyt simuilemaan VR laseilla enemmän :think:
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Mun päähän orkkispehmusteet sopii hyvin ja puristaa tasaisesti joka puolelta. Silmälasitkin menee alle.
Jää fovia aika paljon kai käyttämättä, jos lasit mahtuu. Toki hyvä homma laseja käyttäville. Minulla hipoo silmäripset linssejä Odysseyksessä.

Sovin UPS:n kanssa huomiselle uuden toimituksen. Jos tällä kertaa onnistuisi luovutus. Koitan varmaan sitten kotona miten lähelle ruutua pääsee ilman pehmustetta. Pelottaa muutoin millaiselta pullonkorkilta fov saattaa tuntua.
 
Liittynyt
15.04.2017
Viestejä
127
Odyssey+ ja CV1 näyttävät olevan OLED paneelilla niin taatusti on eroa mustan tasossa. Entäs god rayt? Tubettajien videoissa puuttuivat lähes kokonaan joten olisi iso parannus CV1:een.
Joo, paneeleissa erot. Kattelin vaan jonkun youtube arvostelun ja siinä mainittiin, ettei mustan tasot kauheasti jää noille muille, mutta kyllä vaan jää.

Godrayt minimissä, tietyissä tilanteissa saattaa huomata, muttei todellakaan häiritse. Eli godrayn osalta hyvät on.

Fovia tulee jo mukavasti lisää kun painaa laseja kevyesti kohti naamaa. Erilaisen facemaskin kanssa varmasti paranee.
 
Liittynyt
10.02.2017
Viestejä
282
Eikös OLED headseteissä mustan taso jätetä aika harmaaksi, jotta vältytään "black smearilta".
Omassa CV1 Riftissä oli aikoinaan sellainen punertavan harmaa kuva "mustana".

Tänne phjoiseen G2 saapuu saksasta huomenna.
 
Ekalla Questilla black smear on ainakin edelleen läsnä. Esim Walkabout minigolfin Gothic kentän kellariväylät häntivät ärsyttävästi mustaa. Meinaa tulla vähän huono olokin kun se sotkee tilan hahmottamista. Muistan kyllä ajan CV1 kun sitä ei ollu vielä korjattu, se häntiminen oli todella häiritsevää.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Koitin äsken ensi kertaa asettaa G2 päähän. Omaan koon 60 pääkoppaan silmikon malli on sivuilta liian kapea. Tuntuu olevan suunniteltu lapselle tai pienipäiselle. Yritän säädöillä tuota viritellä, mutta pelkään pahoin joutuvani johonkin DIY-ratkaisuun parantaakseni istuvuutta.

Edit1.
Kokeilin ohjainta käteen. En pitänyt siitä. Samsung Odysseyn ohjain istuu käteen paljon paremmin. Pyörittelin G2 ohjainta aika kauan kädessä yrittäen pohtia, miten sitä on tarkoitus pidellä. Ehkä siihen oppii, mutta ei tuo ensikosketukselta mikään ergonomian riemuvoitto ole. Ja yleisolo kapuloiden laadusta on aika halpa rimpula kaikista napeista, liipasimista ja tikusta.
 
Ite tilasin jo etukäteen VRCoverin Samsung Odyssey Plus maskit ja velcrotarraa. Kuulemma jos korvaa sen vakiomaskin tolla niin paranee FOV ja istuu paremmin päähän isopäisille.
 
Pakko hankkia itsekin. Pää tulee kipeäksi, jos väkisin tunkee tuota vakiomaskia lähemmäksi. Saattaa tulla huonosta ergonomiasta muutenkin. Tuossa on useita millejä jos ei sentti varaa saada naamaa lähemmäksi paremmalla muotoilulla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Ite tilasin jo etukäteen VRCoverin Samsung Odyssey Plus maskit ja velcrotarraa. Kuulemma jos korvaa sen vakiomaskin tolla niin paranee FOV ja istuu paremmin päähän isopäisille.
Automaattisesti isompi FOV matalemmalla maskilla ei ole parempi. Joskus linssit ja softan linssiprofiili on laskettu jollekkin tietylle etäisyydelle ja tästä poikkeaminen vääristää geometrioita, varsinkin kuvan laidoilla. Tämä ehkä selkeimmin näkyy kun liikuttaa päätä ja tuntuu siltä että asiat eivät säilytä muotoaan niinkuin pitäisi. Tämä voi myös aiheuttaa pahoinvointia vaikka siihen ei kiinnittäisikään tietoisesti huomiota.

Kameroiden kanssa kai puhuttaisiin tynnyrivääristymästä tms.
 
Tuossa G2 ei isopäiset saa silmiä niin lähelle kun pieni/normaalipäiset, niin silmät ovat normaalista poiketen jo kauempana kuin suunniteltu. Hyvä pointti tuokin
 
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
32
Tuli eilen G2. Toimi teknisesti kyllä kaikki ihan hyvin. Mutta johdot häiritsevät liikaa, kun on tottunut jo Quest 2 langattomaan ihanuuteen. Ergonomian osalta hieman puristi sivusta. Päätin, että palautan ehkä takas vai haluuko joku...
 
Kelpais mut on niin monesta paikkaa tilattu maksamalla että ei voi maksaa könttänä :( Etköhä sä saa myytyä jollekki suht helposti jos haluut
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Koitin äsken ensi kertaa asettaa G2 päähän. Omaan koon 60 pääkoppaan silmikon malli on sivuilta liian kapea. Tuntuu olevan suunniteltu lapselle tai pienipäiselle. Yritän säädöillä tuota viritellä, mutta pelkään pahoin joutuvani johonkin DIY-ratkaisuun parantaakseni istuvuutta.

Edit1.
Kokeilin ohjainta käteen. En pitänyt siitä. Samsung Odysseyn ohjain istuu käteen paljon paremmin. Pyörittelin G2 ohjainta aika kauan kädessä yrittäen pohtia, miten sitä on tarkoitus pidellä. Ehkä siihen oppii, mutta ei tuo ensikosketukselta mikään ergonomian riemuvoitto ole. Ja yleisolo kapuloiden laadusta on aika halpa rimpula kaikista napeista, liipasimista ja tikusta.
Edit2.
Nyt kokeilin ensi kertaa käynnistää laitteen. Ja voi jessus olen mykistynyt kuvan tarkkuudesta. Todella selkeä parannus Samsung Odysseyksestä. En koittanut vielä mitään pimeitä tiloja, joissa musta vallitsisi eikä värit käyttämissäni ympäristöissä hävinneet Sampalle. Todella ilo on kuvaa katsoa. Fov on pienempi, etenkin jos ei saa siirrettyä maskia lähemmäksi naamaa. Onneksi löysin kulman, missä pystyn tuomaan maskia lähemmäksi, niin fov kasvaa riittävästi ollakseen mukava.

Ohjaimiin tottuu, kun niitä hetken käyttää. Joistain sovelluksista puuttuu vaan niihin automaattinen tuki ja esim Youtube VR:ssä en keksinyt, miten voin scrollata videovalintapalkkia.

Kaiken kaikkiaan hirveästi en ehtinyt vielä testata, kun päiväkoti-ikäinen poika valloitti laitteen ja eihän sitä enää meinannut häneltä takaisin saada. Onneksi pojalla on nukkumaanmenoajat.

Edit3.
Koitin asentaa vuosien takaisen tunnelmakuninkaan Aircarin. Resoluutiohyppäys tuntuu siinäkin valtavalta. Jotenkin tunnelma ei yltänyt kuitenkaan enää samalle tasolle kuin aiemmin Odysseyksellä ja mietin johtuuko heikommasta kontrastista ja haaleammista mustista. Vai lisäsikö aikaisemmin heikompi resoluutio ja sde jotenkin pelimaailman mystiikkaa. Pitäisi lyödä Samppa Odysseys tulille, jotta voisin sanoa mitään varman päälle. Tänään en jaksa sitä vielä tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

S3p

Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
398
Edit2.
Nyt kokeilin ensi kertaa käynnistää laitteen. Ja voi jessus olen mykistynyt kuvan tarkkuudesta. Todella selkeä parannus Samsung Odysseyksestä. En koittanut vielä mitään pimeitä tiloja, joissa musta vallitsisi eikä värit käyttämissäni ympäristöissä hävinneet Sampalle. Todella ilo on kuvaa katsoa. Fov on pienempi, etenkin jos ei saa siirrettyä maskia lähemmäksi naamaa. Onneksi löysin kulman, missä pystyn tuomaan maskia lähemmäksi, niin fov kasvaa riittävästi ollakseen mukava.

Ohjaimiin tottuu, kun niitä hetken käyttää. Joistain sovelluksista puuttuu vaan niihin automaattinen tuki ja esim Youtube VR:ssä en keksinyt, miten voin scrollata videovalintapalkkia.

Kaiken kaikkiaan hirveästi en ehtinyt vielä testata, kun päiväkoti-ikäinen poika valloitti laitteen ja eihän sitä enää meinannut häneltä takaisin saada. Onneksi pojalla on nukkumaanmenoajat.
Muuta kuin Half-Life: Alyx uusinta kierrokselle. Näyttää varmaa höpöltä nuilla laseilla
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 433
Viestejä
4 214 311
Jäsenet
71 054
Uusin jäsen
Zodiac1984

Hinta.fi

Ylös Bottom