Virallinen kinkunpaisto 2024 + muut jouluruoat ja juomat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 142
On taas sen aika että aletaan virittelemään kinkkua ynnä muita joulun herkkuja kun aattoon on enää päivä muutama.

Virmasta tuli Wotkinsin tuoresuolattu 4,7kg joten sillä mennään. Tänä vuonna ajattelin lykkää paistopussiin ja toki kunnolla ylikypsäks. Perinteeksi on myös mudostuneet Hasselbackan perunat aattona jokka sopii kuin nenä päähän. Ja kaveriks tuhti kastike. Ja toki muut joulun herkut.

Kuumana kinkku on hyvää, mutta parastahan se on 2-3h paistosta ja lämpimänä. Kunnon miehekkäitä siivuja sekä rosollia niin siitä on aattoilta tehty. Kyytipojaksi hyvää vodkaa, mutta kohtuurella. Pitää muistaa että jouluna saa juoda mutta ei saa olla kännissä.

Pitää vielä etsiä joku Netfix-sarja mitä aattona kyylää takan loimussa vatta pystyssä ja toki pitää myös olla aattoyön sauna jossa loput sulatellaan ihan rauhassa.
 
Meillä on aika simppeli menu. Kinkku tietenkin, puikulaperunat, suolalohi, valkosipuli tuorejuusto +pari lisuketta ihan randomilla ja mikä tekee joulusta joulun on äitin tekemä maksalaatikko. Toki teen tuohon lisäksi kinkun paistoliemestä kermaisen kastikkeen. Mie en vaan pysty syömään porkkana- ja lanttulaatikkoa eikä näitä meidän ruokapöytään jouluna kuulu.

Vanhemmilta peritty tapa aatolle on aikainen sauna jonka jälkeen syödään ja sitten lapset saa lahjat. Tämä kaikki on mun taloudessa hoidettu klo1600 mennessä.

Kinkku parasta reilusti ylikypsänä myös täällä :tup:

Illalla parit natsi-siwan parhaimmat punaiset oluet ja tietenki se maailman paras jouluelokuva: Die Hard I

ps. vähän ehkä jännittää kun nyt ekaa kertaa ikinä olen lasten kanssa kolmistaan joulun :nb: ("lapset" = +15w < 18w :asif:)
 
Meillä on aika simppeli menu. Kinkku tietenkin, puikulaperunat, suolalohi, valkosipuli tuorejuusto +pari lisuketta ihan randomilla ja mikä tekee joulusta joulun on äitin tekemä maksalaatikko. Toki teen tuohon lisäksi kinkun paistoliemestä kermaisen kastikkeen. Mie en vaan pysty syömään porkkana- ja lanttulaatikkoa eikä näitä meidän ruokapöytään jouluna kuulu.

Vanhemmilta peritty tapa aatolle on aikainen sauna jonka jälkeen syödään ja sitten lapset saa lahjat. Tämä kaikki on mun taloudessa hoidettu klo1600 mennessä.

Kinkku parasta reilusti ylikypsänä myös täällä :tup:

Illalla parit natsi-siwan parhaimmat punaiset oluet ja tietenki se maailman paras jouluelokuva: Die Hard I

ps. vähän ehkä jännittää kun nyt ekaa kertaa ikinä olen lasten kanssa kolmistaan joulun :nb: ("lapset" = +15w < 18w :asif:)
EI liity sinuun mitenkään, mutta olen yrittänyt parikin kertaa tehdä kinkkuliemestä kastiketta mutta ei vaan toimi. Liian "kinkkuinen", paremmin toimii joku raskas pippurikermakasti millä ei ole mitään tekemistä kinkun kanssa. Saa vähän kontrastia.

Ja meillä kanssa käydään vieraissa ja hautausmaalla ja kotio siinä 16-17 kanttureilla jolloin saunaan ja sen jälkneen sitten syöntiä paljolti ja sitten lahjukset ja keskittymään leffan joka tänä vuonna on Deadpool & Wolverine. Eukko toki nukahtaa ekan vartin aikana mutta ei se niin nuukaa ole. Sitten kinkkua ja takan ääreen kattomaan Netflixiä.
 
Yleensä oltu jossain lämpimässä joulu viimeiset 6v mutta nyt saavuttiin jo viikko sitten takaisin kotosuomeen. Puutarhurina vaatii sen lämmön, kun kesä töissä ja ei kesälomaa silloin. Kinkku (5kg tuoresuolattu HK:n), joka itse paistetaan. Muuten ulkoistanut laatikot paikalliselta lounas/catering-paikalta (peruna, lanttu, porkkana sekä maksalaatikko), rosollia saarioiselta, lihapullat naudasta (itsetehtynä), graavilohi (itsetehtynä), saaristolaisleipä. Vaimo tkee kyllä vielä punajuurisinihomejuustolaatikot ja piparit (itsetehty taikina) lapsen kanssa.

Rentoa kotoilua, minun puolen lähisukua syömään about 13-14 aikoihin, lapsen joululahjojen avaamiset ja suklaata, joulutortut, piparit että kahvit päälle ja sitten taas oleskelua. Vieraat lähtevät ehkä 16-17 aikoihin, joululeffaa yms (ei mennyt Die hard 1/2 läpi perheelle) oleskelua taas. Ja lisää suklaata. Siinä se jouluaatto menee. 27.12 anoppilaan pohjanmaalle pariksi päiväksi, lisää lahjoja muttei enää jouluruokia toivottavasti.
 
Itse ostan joulukinkun aina joulun jälkeen. Saa paljon halvemmalla.

ScreenShot276.jpg


Samaten konvehdit. Juhlapöydän 300g rasiat kolme kpl vain vitosella. Yleensä tulee ostettua kuusi settiä (18 rasiaa). Riittää koko talveksi. Nämä kinkku, ja konvehtirasiat on yleensä tarjouksessa vain päivän, pari, joten tarkkana saa olla, ettei jää ilman.
 
Bataatti-porkkana -laatikkoa, juustoja, leipäjuustosalaatti, lihapullia, lohta, rapeiksi paistettuja uuniperunoita, oliiveja, hillosipulia, marinoituja katkarapuja ja muuta pientä.

Ja tietty se kinkku. Kinkku isoon pataan jäisenä ja aamuyöllä leivinuuniin. Päivällä sitten jossain vaiheessa pois ja vaahterasiirappikuorrutus. On nimittäin hyvää.
 
Uudenvuoden kinkku? Nauratti viime joulunakin kun eräs perheenäiti kärräsi kassalle about 10kg kinkun tapaninpäivän jälkeen. Kun sai niin halvalla :p
Mitä nauramista tuossa on?Voi hyvinkin olla että pienituloinen useamman lapsen perhe on syönyt yhden kinkun jouluna ja nyt ostettiin halvalla sianlihaa.
 
Lähinnä nauratti se tilanne kun itsellänikin oli mojova kinkku kärryssä. Ei tosin niin suuri kuin tällä kyseisellä naisella, mutta kuitenkin, jotenkin huvittava tilanne kun porukka ostaa kinkkuja joulun jälkeen. Oli siellä muitakin kyttäämässä alennuskinkkuja, mutta toi nainen sattui olemaan juuri mun edellä kassajonossa, ja pisti silmään.

Mitä tulee saunomiseen, niin se lämpiää päivittäin, mutta onhan siinä oma tunnelmansa istahtaa saunan lauteille jouluaattona. Ja olutkin tuntuu maistuvan jotenkin paremmalta kuin arkisin. Kait se on sitä joulun taikaa...
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 272
Viestejä
4 550 582
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom