Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[napsu]

Ghost of Tsushima on muuten ihan onnistunut peli, mutta totaalisen ylipitkä.

 

[Jumi]

Hellpoint (PC)

Scifi souls-like. En ollut kuullut koko pelistä ennenkuin gog.com lähetti tänään sähköpostia että gogista löytyy ilmaiseksi vielä jonkin aikaa. Steamissä hinta on 30€ ja arvostelut positiivisia.

Takana on vasta reilu tunti ja eka bossi selätetty. Aivan aluksi silmään pisti kummalliselta tuntuva liikkuminen, ehkä se johtuu animaatioista jotka näyttävät vähän tönköiltä, koska liikkuminen on oikeasti terävää ja nopeaa. Taistelu on soulssia ja pelissä on erillinen hyppynappi joten silloin tällöin tulee pientä tasoloikkaa ja vertikaalisuutta pelkkään tasaisella juoksemiseen.

Peli on selvästi tehty pelaajille joille soulsit ovat tuttuja ja kuolemia tulee varsinkin alussa. Täytyy myöntää että kerkesin melkein turhautua tuon ensimmäisen tunnin aikana, mutta sitten aloin vain juosta vihujen ohi ja tutkin paikat jotta tajusin minne pitäisi edes mennä.

Kenttäsuunnittelu tuntuisi olevan hyvää oikoreitteineen ja mukana on myös mysteerijuoni joka alkoi vähän kiinnostamaan ekan bossin jälkeen. Asetuksia pitää koittaa vielä vähän säätää koska jotkut nurkat ovat pilkko pimeitä ja muuten valot loistavat kirkkaasti.

Hyvältä tuntuu. Taidan pelata tämän loppuun asti ja harvinaisesti pääsee pelaamaan täysin sokkona.

Takana 8 tuntia ja 3 pomoa nurin. Tässä scifi souls-likessä on pari ärsyttävyyttä:

-Pomojen iskujen hitboxit eivät vastaa todellisuutta, oma ukkeli ottaa monesti damagea vaikka iskun "selvästi" väistäisi. Kummallisesti juuri tuollaisesta osumasta ei tule kunnon palautetta (ääni/animaatio) ja yhtäkkiä pelaaja vain huomaa että oma hp on 20%. Tuo on tapahtunut jokaisen pomon kohdalla silloin kun olen "liian lähellä" eli veitsen isku etäisyydellä ja silloinkin vain tiettyjen iskujen kohdalla. Erittäin ärsyttävää ja tuntuu vähän bugilta.

-Laajat sokkelokentät. Sens Fortress oli Dark Soulsissa mukavaa vaihtelua ja tutkimusmatkailua, mutta tässä se vedetään välissä potenssiin 3, ilman ansoja tosin. Tietyissä kohdissa mutkaa, risteystä, tikapuita ja portaita on niin paljon että paraskin suunnistaja menettää suuntavaistonsa. Se on varmasti pelintekijöiden tarkoituskin, mutta kyllä harmittaa lähteä etsimään paikkaa mihin kuoli viimeksi. Pelissä on "navigation upgrade" joka jättää silloin tällöin pienen valon ilmaan leijumaan merkiksi siitä että tässä olet ollut, mutta senkin kanssa eteneminen on tuskaista. Joka paikassa ei onneksi ole noin sokkeloista, mutta mainitsemisen arvoinen asia.

Valituksista huolimatta plussan puolella vielä ja todennäköisesti pelaan pitkästä aikaa jonkun pelin loppuun asti. Se on hyvä keksintö että vihuja hakkaamalla tyhjä "estus" täyttyy pikku hiljaa ja kun se on täynnä saa lisää hp:tä. Harmikseni juoni ei ole edennyt eikä mysteeri auennut oikeastaan yhtään.

 

[RaivokasMagma]

The Corruption Within (PC, 2021), Cosmic Void ja Dave Seaman

Ensimmäisen persoonan lyhyt kauhu point and click peli. Seurannut kehittäjiä sosiaalisessa mediassa pitemmän aikaa, niin mukavuuttani ostin kun ilmestyi. Saatavilla Steamista ja Itch.iosta.

Pelin sijoittuu viktorianiseen Englantiin, jossa perhe on retkellä. Vaimolla ja lapsilla luonto kutsuu, mutta he eivät sitten palaa. Perheen isä lähtee etsimään heitä ja löytää sitten ison kartanon. Tästä lähtee seikkailu, kunhan ensin kartanon isännät kutsuvat sisään.

Peli itsessään ei ole hirveän pitkä, suunnilleen pari tuntia menee läpäisyssä. Pulmat eivät ole kauheita pähkinöitä, muutamassa paikassa käytetään esineitä silloin kuin pelaajahahmo päättää että sen aika on. Muutamassa kohtaa esineet yhdistyvät kun sen aika on. Joitakin pisteitä pitää klikata useamman kerran, että niistä saa jotain irti.

Pelin grafiikat ovat klassista pikseligrafiikkaa ja käyttävät rajattua custom palettia, joka antaa kivan purppuraisen vaikutelman. Musiikit ja äänet sopivat mukavasti.

Voin suositella, vaikka loppua kohti ärsytti, kun jäin jumiin sen takia kun en ollut tutkinut yhtä huonetta ihan kunnolla, niin sai rampata ympäri kartanoa ja lääniä.

 

[Heseman]

Spiritfarer (PC)

Spiritfarerin pääosassa on Stella, joka lemmikkikissansa Daffodilin kanssa päätyy antiikin Kreikan mytologiasta tutun manalan lautturi Charonin pestiin kuskaamaan henkiä tuonpuoleiseen. Tai no itse asiassa se on vain osa peliä, isoin osa ajasta menee laivan ylläpitoon, reissaamiseen ja muihin aktiviteetteihin. Mietinkin etukäteen, että jos tässä vaan kuskataan henkiä niin kuinka tähän voi mennä howlongtobeat.comin mukaan jengillä 20-30h.

Pelissä siis saadaan alussa laiva ja sitä parannellaan pikku hiljaa lisäämällä sinne esim. keittiö, saha, metallinsulattamo, sepänpaja tai ihan vaan majoituksia hengille. Niille tulee vähän väliä nälkä, mutta välillä en ehtinyt enkä jaksanut ruokkia eivätkä kovin moksiskaan tuntuneet olevan, mitä nyt välillä pyytelivätkin ruokaa. Välitilassa ei vissiin kauheasti keho kulu, vaikkei saisikaan ruokaa. Muutenkin aika iso osa aktiviteeteista tuntuu olevan vapaaehtoisia ellei halua kerätä joka ruokareseptiä, onkia joka kalaa jne. Toki "juoni" ei etene, jos tiettyjä toimia ei tee, henget yleensä haluavat vähintään oman talon ja että Stella tekee laivalle jonkin tietyn rakennuksen. Sanoin tuossa "juoni", koska se on varsin minimalistinen ja käy ilmi vain jos tarkkaan seuraa kaikki keskustelut henkien kanssa. Pelaamani versio oli Lily update -versio, jossa on lisätty yksi uusi henki pelin loppupuolelle, joka vääntää rautalankaa mielestäni turhan paljon. Tällaiset voisi jättää tarkoituksella avoimemmiksi ja jos jollekin ei asiat selviä riittävästi, voi katsoa vaikka Tubesta selitysvideon, eiköhän tästäkin sellainen löydy.

Stellan tehtävänä on siis valmistaa henkiä tuonpuoleiseen ja kuskata heidät ovelle. Tätä tehdään erinäisten questien välityksellä, esimerkkinä nuo laivan parannukset tai sitten pitää hankkia joku esine paikasta X. Ei kovin monimutkaista mutta sopii pelin kevyehköön tyyliin hyvin. Matkan varrella hengistä oppii kaikenlaista ja osa onkin persoonallisia tai muuten muistettavia tapauksia, esimerkkinä vaikka siilirouva, jonka talo tarvii siirtää tietyssä pisteessä laivan kannen tasalle, kun ei jaksa kiivetä enää tikkaita. Tai vegaani käärme, joka etsii sisäistä rauhaansa. Entä miltä kuulostaa ilves-leijonapariskunta, jonka mies flirttaillee kaikille laivan naispuolisille matkustajille kun sohvalla makoilultaan ehtii? Myös laivan ulkopuolella on hyvin muistettavia persoonia, kuten laivaan parannuksia myyvä puujalkavitsejä heittelevä hai tai höperö hylje, joka toimii bussikuskina (pikamatkustus). Pelistä mainitaan usein sen olevan kovin tunteellinen ja kyllä siinä tietty haikeus kieltämättä tulee, kun henkiä kuskaa viimeiselle matkalleen.

Kovasti tätä on tunnuttu kehuttavan, se oli jopa kyynikko Yahzeelle viime vuoden peli. En ihan niin ylös tätä rankkaisi, mutta hyvä joka tapauksessa. (Viime vuoden paras on mulle Haades, jos jotakuta kiinnostaa, kannattaa hankkia jos tulee vastaan BTW.) Stellan akrobatia tuntui välillä hiukan kankealta kun yritti päästä haastavimpiin koloihin, vika voi tosin olla pelaajassakin. Kuitenkin kokonaisuutena tämä oli mukavaa vaihtelua muuhun pelitarjontaan ja kuoleman temaattinen käsitely peleissä poikeavalla tavalla kiinnosti. Kannattaa tsekata, jos hyvä tarjous tulee vastaan.

 

[andelsssi]

Control (PC)

Tuli napattua kyseinen peli ilmaiseksi Epic Gamesilta. Peliltä en suuria odotellut kerta suomalaisen Remedy Entertaimentin tuotos, tarkemmin tässä ei epäröinnit alkanut itse firmasta vaan koska suomalaisten käden jälki. Itselläni suomalaisten kehittämistä peleistä PC/konsoli ei ole oikein koskaan jäänyt hyvä maku suuhun, mm. Dead Nation (PS3/PS4), mutta Control oli sinänsä ihan positiivinen yllätys tällä kertaa. Peli on myös saanut monilta kriitikoilta positiiviset arvioinnit sekä moni on tituleerannut pelin vuoden 2019 peliksi.

Peli on siis wikipedian mukan yliluonnollinen toimintaseikkailupeli, jossa ohjaat Jesse Faden nimistä henkilöä FBC viraston Vanhimmassa Talossa jossa vaihtoehtoiset ulottuvuudet ja todellisuudet risteytyvät, löytääkseen kadonneen veljensä. Virastoon on soluttautunut todellisuutta korruptoiva mystinen paha voima, ”sähinä” (Hiss) ja hahmolla on erillaisia yliluonnollisia kykyjä, kuten telekinesia ja lyhyen matkan teleporttaus, joiden avulla tätä pahaa voimaa taistellaan vastaan. Muita kykyjä saa löytämällä Object of Power -esineitä.

Itse olen kyseistä peliä pelannut alta pari tuntia, joten tämän ajan perusteella voin sanoa pelin olevan ihan OK kolmannen persoonan räiskintää maustettuna edellämainituilla yliluonnollisilla voimilla. Graafisesti peli on kyllä nätti ainakin, jos omaa näytönohjaimen ray tracing tuella ja Control on ilmeisesti ensimmäisiä pelejä, joka on tätä hyödyntänyt. Peli on myös saatavana PS4 ja Xbox One:lle, mutta ilmeisesti julkaisun aikoina moni, jotka omistivat vanhemman version edellä mainitusta konsoleista valittavat peliä pelikelvottomaksi ilmeisesti pelin olleen graafisesti liian raskas niille. Tämä ilmeisesti on kumminkin korjattu.

Kuitenkin omalle kohdalleni Control on niitä pelejä, joita ei jaksa pelata ydeltä istumalta montaa tuntia minkä huomaa pelitunneistani vaan on pikemminkin peli, jota tulee pelattua tyyliin kolme varttia kerralla ajan tapoksi. Suosittelen ottamaan pelin haltuun melki siinä kohtaa, kun se on hyvässä alennuksessa (tai pelin saa ilmaiseksi, jos käy tuuri) sillä mielestäni tästä pelistä 32€ on hitusen liikaa.

 

[teppo mörkö]

Thronebreaker: The Witcher Tales

Tarinasta saa paljon enemmän irti jos on lukenut Witcher-kirjat.

 

[Refloni]

Tarinasta saa paljon enemmän irti jos on lukenut Witcher-kirjat.

Olen lukenut kyllä. Sanoin siitä toisessa lauseessa.

Muistin Meven Noituri-kirjoista, joissa tämä löi Geraltin ritariksi

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelejä taas kerran.

Night in the Woods

Turriversio Life is Strangesta. Tässäkin päähenkilö on vasta aikuistunut nainen, joka palaa lapsuutensa tuppukylään ja tapaa uudestaan vanhat, vuosien varrella muuttuneet kaverinsa. Kissalta näyttävä Mae töhertelee päiväkirjaansa aivan kuten Max ja tunnelma herättää vahvoja nostalgiapärinöitä. Suuremmassa juonessa on yliluonnollisia elementtejä, mutta peli painottaa eniten ihmissuhteita. Muitakin samanlaisuuksia löytyy, kuten hengailukohtauksia kahviloissa ja ennen pelaajan saapumista kadonnut kaverinkaveri.

Pelin maailma on vähän erikoinen sekoitus todellista ja keksittyä. Possum Springsin kaupunki on Yhdysvalloissa ja maailmankartta ja ajanlasku samoja kuin oikeasti, mutta mytologia, uskonto ja tähtitaivas (jota käsitellään pelissä paljon) ovat erilaisia. Taidetyyli on yksinkertaista mutta eloisaa vektorigrafiikkaa.

Life is Strangesta poiketen dialogi on hyvää. Vitsit hymyilyttävät ja hahmot toimivat. Pelaaminen on n. 80-prosenttisesti dialogin kliksuttelua, loppu tasohyppelyä ja minipelejä.

Spectrum Retreat

Sekoitus kävelysimua ja Portal-tyylistä pulmapeliä. Genrejä ei ole yhdistetty mitenkään sulavasti, vaan ensin kävellään ja kuunnellaan löpinöitä kymmenen minuuttia hienossa hotellissa, ja sitten ratkotaan puoli tuntia pulmia abstrakteissa scifikammioissa, ja sitten taas kävellään ja löpistään. Osuudet ovat kuin eri peleistä. Scifipuzzlet ovat hyviä, mutta niissä on vähän liikaa edestakaisin ramppaamista. Hotellipuolessa sitä on aivan liikaa.

Tarinassa pitäisi päästä pakoon robottien pyörittämästä hotellista. Grafiikat ovat nätit ja pelissä on painostava, vähän kauhua hipova tunnelma. Slendermanin näköiset robotit ovat aika karmivia eikä rakennuksen geometria toimi ihan kuten luulisi. Ainoa hyppysäikky oli ennalta-arvattava, koska peli päätti naulata hahmon jalat lattiaan kun olin lukemassa erästä kylttiä, ja arvasin siksi että jotain tapahtuu kun käännyn.

Olin aluksi innoissani, että tutoriaali kunnioitti pelaajan ajattelukykyä. Alussa ei ollut mitään nappulaprompteja tai kävelemään opettelua, vaan kaiken sai selvittää itse kokeilemalla ja asetusten vilkuilulla. Aika nopeasti kuvioihin tulee kuitenkin sidekick, joka rakastaa rautalankaa ja ratkaisee kaikki hotellipulmat pelaajan puolesta. Apuri kertaa tarinaa, kommentoi kaikkea eikä tuki suutaan edes dokumenttien lukemisen ajaksi. Luojan kiitos tyyppiä joutuu kestämään vain hotelliosioissa ja varsinaiset pulmahuoneet saa ratkaista itse.

Tarina on kliseinen ja aika tavallinen tämäntyyppiselle pulmapelille. Yllätyksiä ei kannata odottaa.

 

[Insti]

Last of Us (PS5)

Tuli nyt pelattua tämä helmi uudestaan, viimeksi pelasin vuonna 2016 pelin läpi ja nyt kun se tuolla PS+ Collectionissa oli niin pitihän se koittaa uusiksi. Pidin pelistä kuin hullu puurosta ja omat mietteet Part 2:sta on pelin omassa ketjussa. Samalla tuli koko läpipeluu nauhoitettua, saattaisi siitä tehdä läpipeluuvideonkin vielä jos jaksaa. Tulihan sitä videota 133Gt. Mutta...

Aika on kullannut kyllä muistot. Tarinahan on pelissä edelleenkin aivan 6/5. Aivan kaikkia juttuja ei enää muistanut, pääpiirteet kylläkin. Mutta kun vertaa Part 2:n pelattavuuteen niin siinä kyllä uudempi vei voiton suvereenisti. Vaikka mitään ongelmaa ei periaatteessa ollutkaan, niin olihan jatko-osa huomattavasti hiotumpi kontrolleiltaan. Kuinka monta kertaa tulikaan kuoltua kun liikahti hiukan liian nopeasti ja koko pirun mappi perässä. Lisäksi tuntui, että viholliset bongasivat nurkkien takaakin.

Lisäksi taistelut, varsinkin ihmisiä vastaan oli kyyryssä olemista ja odottaa että juoksevat luodin eteen. Tuntui, että hiippailu oli huomattavasti hankalampaa, ja se oli se mikä aiheutti muutaman kerran fiiliksen, ettei pelaaminen ollutkaan niin hauskaa. Lisäksi kuoleman jälkeiset spawnit olivat vähän hassuja, välillä oli osa vihollista hävinnyt kuoleman jälkeen. En tiedä oliko se huonon pelaajan auttamista, kun ei muuten pääse etenemään mutta se vei vähän fiilistä.

Lopputulemana on, että peli on kyllä edelleen rautaa, mutta Part 2:n hiotumpi pelattavuus vei tältä sen parhaan terän. Juoni vie kyllä jatko-osaa heittämällä. Seuraavaksi pitää Left Behind pelata läpi, siitä muistelisin että se oli lyhyt, mutta vaikeampi kuin tämä. Saa nähdä onnistuuko läpipeluu ollenkaan enää, kun tämänkin kanssa oli ongelmia jo. Ehkäpä siitäkin jaksaa videon tallentaa ja jos sitten alkaisi enemmänkin näitä "tuottamaan"

 

[Refloni]

Klassikoita 00-luvulta. Ilman nostalgialaseja, koska en pelannut näitä niiden ilmestyessä. Kummankin kanssa joutui kikkailemaan, lataamaan modeja ja sörkkimään ini-tiedostoja, jotta ne sai pyörimään Windows 10:llä 1440p-resoluutiolla.

Star Wars: Republic Commando (2005)

Tähtien sotaa rivijermun näkökulmasta. Star Wars -elokuvat ja valtaosa peleistä keskittyvät suuriin sankareihin, joiden teot ja valinnat ratkaisevat koko galaksin kohtalon. Tässä sen sijaan hypätään kloonisotilaan nahkoihin ja taistellaan ruohonjuuritasolla. Jedejä tai sithejä pelissä ei nähdä, eikä heitä tule ikävä.

Republic Commando on räiskintäpeli, jossa johdetaan neljän sotilaan erikoisyksikköä. Kauhistuin jo etukäteen ajatellessani oviaukot tukkivia ja hyödyttömästi edestakaisin juoksentelevia apureita. Peli onnistuikin yllättämään, koska tiimin komentaminen on intuitiivista, kavereista on oikeasti hyötyä ja heidän kanssaan voi tehdä hienoja taktisia manöövereitä. Yleiset taktiikat on mäpätty hankalasti F1-F4-näppäimiin ja taistelutoverit jumiutuvat joskus harvoin maastoon, mutta muuten homma toimii kuin junan vessa. Tekoälyyn on selvästi panostettu kunnolla. Tiimikavereilla on myös omat persoonallisuutensa ja sanailua on hauska kuunnella.

Laajempaa tarinaa ei oikeastaan ole. Pelin kampanja koostuu muutamasta isosta operaatiosta, jossa tehdään mitä käsketään, lähes kaikki tavoitteet ovat lyhyellä tähtäimellä ja kokonaiskuva jää pimentoon. Silkkaa realismia siis. Kentät ovat kyllä täynnä pienempiä tarinoita ja hahmovetoinen dialogi on hyvää.

Tehtäväsuunnittelu on monipuolista ja erilaisia aseita ja vihollisia tarpeeksi. Osa vastustajista ja varsinkin pomoista on hirveitä panossieniä, mutta ne kaatuvat kranaateilla, erikoispyssyillä ja tiimin koordinoinnilla. Aika nopeasti oppii, milloin järeä kalusto kannattaa ottaa esiin. Tietyissä kohdissa vihuja tulee loputtomasti, mutta peli yleensä kertoo tämän tavalla tai toisella, joten asiaa ei tarvitse arvailla. Haastetta on paljon, mutta se tuntuu reilulta.

Prince of Persia: The Sands of Time (2003)

Assassin's Creedin protoversio. Ensimmäinen AC oli kuulemma alunperin seuraava Prince of Persia, ja sen huomaa. Sands of Timessa tehdään kahta asiaa, kiipeillään ja tapellaan, ja kumpikin vaikuttaa aika tutulta.

Kontrollit ovat jotenkin löysät ja leijuvan tuntuiset nykypeleihin verrattuna, joten ne vaativat totuttelua. Peliohjaimen nappulat piti määrittää käsipelillä eikä peli tunnistanut kaikkia ohjaimen nappeja. Jouduin lopulta avittamaan näppäimistöllä niissä (harvoissa) kohdissa, kun piti kävellä hitaasti tai käyttää ensimmäisen persoonan kameraa.

Taistelu on pääpiirteittäin toimivaa. Lyö, väistä, blokkaa ja ponnista. Viholliset ovat maagisia hiekkazombeja, jotka pitää maahan lyömisen jälkeen vielä viimeistellä mukana kulkevalla aikatikarilla, muuten mokomat virkoavat muutamassa sekunnissa. Tikarilla voi myös hidastaa aikaa ja jähmettää vihollisia. Ärsyttävästi vihuja spawnaa jokaisessa taistelussa lisää, eikä koskaan voi olla varma paljonko niitä on vielä tulossa. Spawnipaikat ovat myös välillä epäreiluja, kun zombeja tupsahtaa selän taakse tai suojeltavan matkakumppanin viereen.

Kiipeily on ihan kivaa reitinetsintä- ja rytmipuzzleilua. Mukana on tosin paljon aikarajan sisällä selvitettäviä temppuratoja, jotka ovat usein vääristä syistä vaikeita. Suunnitelma on usein jotain sellaista kuin "Juokse seinää pitkin rotkon yli, väistä välinäytöksen laukaisevaa checkpointtia, varo piikkejä, ota huomioon äkillisesti muuttuva kamerakulma pudotuksen jälkeen". Kamera on hengenvaarallisen huono, ja se heilahtaa eri kulmaan esim. ilmalentojen aikana useammin kuin ei heilahda.

Peli on välinäytösten kanssa aivan liian innokas. Joka kerta kun jotain tapahtuu tai johonkin pitää kiinnittää huomiota, kontrolli viedään pelaajalta. Jokaisen mekanismin toiminta, kaikkien uusien paikkojen esittely, prinssi pistää miekkansa teatraalisesti tuppeen jokaisen taistelun jälkeen... Välillä tuntui, että ainakin kolmannes peliajasta menee pelkästään erilaisia välinäytöksiä tapittaessa.

Tarinassa ei ole juuri kehumista. Taikatiimalasin hiekka on tuhoamassa maailmaa, Disneyn Aladdinista karannut ilkeä suurvisiiri käkättää partaansa ja kaunis itämainen prinsessa iskee silmänsä pelaajaan. Tarinaa rasittavat myös tekniset ongelmat, sillä peli on ajalta ennen kuin tekstitykset keksittiin, eikä hahmojen puheesta saa välillä mitään selvää. Tykkäsin kuitenkin lopusta paljon.

Latausruutuja ei ole, mikä on vaikuttavaa vuoden 2003 tekniikalla.

 

[limpparialimpparia]

Aloitin uusiksi pelaamaan läpi Uncharted 4: A Thief’s Endiä. Tällä kertaa PS5:llä. Ensimmäisenä yllätyin siitä, että tämähän oli tosi hyvännäköinen peli. Pidän myös siitä, että pelihahmo reagoi hienosti ympäristöön. Ottaa kiinni seinistä ja menee ihmisjoukon välistä sivuttain. Tappelu on myös hyvin toteutettu. Tappelu ei ole mitään huidontaa vaan osapuolet vastaavat sulavasti toisen liikkeisiin. Outoa kuitenkin, että en ole huomannut mitään selkeää väistöliikettä tai käsillä torjuntaa.

Pitkästä aikaa kiva pelata peliä, jossa ei ole mitään kykypuun kehittämistä. Ja putkijuoksukin voi olla plussaa, kun on näin hyvin tehty. Pääsee suoraan pelaamaan ja sopii työssäkäyvälle perheelliselle kuin nenä päähän, kun ei tarvitse kerralla käyttää tuntikaupalla aikaa.

Summa summarum, erittäin hyvät fiilikset ja tulen varmaan parin viikon aikana pelaamaan läpi.

 

[xarot]

The Dagger of Amon Ra (PC, 1992)

Sierran peli vuodelta 1992 jossa on paljon vaikutteita Agatha Christien romaaneista. Nuori nainen pääsee töihin sanomalehteen ja ensimmäinen juttu koskee kadonnutta Amon Ra -tikaria. Kunhan alusta päästään itse pääkallopaikalle, aloitetaan pääasiassa jutustelulla ja paikkojen tutkimisella. Myöhemmin murhia alkaa tapahtua lähes liukuhihnalta ja päähenkilö itsekin on jatkuvassa vaarassa.

En yleensä käytä läpipeluuohjeita seikkailupeleissä kuin niissä tilanteissa, joissa alan epäillä onkohan jokin bugi kyseessä. Ns. läpi harmaan kiven, mutta tämän kanssa jouduin luovuttamaan parissa kohdassa.

Keskustelua on ensimmäisessä kahdessa osassa paljon ja kömpelö käyttöliittymä tekee siitä melko tuskaista, saati että muistaisi mitä kukin sanoi. Olisi pitänyt tehdä paljon muistiinpanoja. Pahin ongelma pelissä oli jo heti alkumetreillä, kun tiesin mitä olisi pitänyt tehdä, en tiennyt että miten (liikuta päähenkilö tismalleen oikeaan kohtaan). Oli pakko katsoa videolta miten tuo tapahtui ja senkin jälkeen meni tuurilla.

Kunhan ensimmäinen murha tapahtuu, pääsee toden teolla tutkimaan henkilöiden liikkumisia, motiiveja, johtolankoja ja niin edelleen. En muista mitään toista peliä jossa pääsisi näin hyvin leikkimään etsivää. Pieni ongelma on vain siinä, että npc:t suhaavat ympäri huoneita täysin sattumanvaraisesti, eli viereisessä huoneessa saattaa olla kööri koolla samaan aikaan kun murha tapahtuu siinä vieressä. Suuri ongelma on myös se, että peli vyöryy eteenpäin vaikka et välttämättä haluaisi. Missasin useita aikasidonnaisia keskusteluja käsittääkseni kun en vain tiennyt että peli olikin jo mennyt eteenpäin. No nyt käytännössä ei ole hajuakaan kuka se murhaaja edes voisi olla.

Eikä siinä vielä kaikki, pelissä on se seikkailupelien kirottu perisynti että saatat joutua pelissä eteenpäin vaikkei hallussa olisi tarvittavia esineitä ja se on myös täynnä äkkikuolemia, eikä peli anna edes koko ajan tallentaa. Tässä ilmeisesti nyt toiseksi viimeisessä osassa menossa ja huomaan että yksi itemi on käyttökelvoton. Eli siis 10-15 savea taaksepäin. Loppupuolelta löytyi bugikin, ja jouduin googlailemaan onkohan tarvittavat esineet nyt oikeasti varmasti hallussani. Toinenkin pulma löytyi eli jouduin ns. dead endiin tahtomattani ja tässäkään en tiennyt miten tehdä vaikka tiesin mitä tehdä. En vihaa mitään seikkailupeleissä niin kuin dead endejä tai että pelissä voi edetä ilman tarvittavia tavaroita. Onneksi näistä on käytännössä nykyään päästy eroon.

Jos nämä puutteet jättää pois, niin kuitenkin pelissä on ollut paljon imua ja paljon yksityiskohtia ja ideaa. En kuitenkaan suosittele pelaamaan ilman läpipeluuohjeita. Ehkä jos jaksan niin tämän voisi joskus pelata ns. ajatuksen kanssa kunnolla läpi kun nyt tietää miten tehdä ja mitä tehdä.

 

[Booldie]

AMID EVIL
Retro FPS joka ammentaa maailmanrakennuksessa Hereticistä ja Hexenistä, mutta on pelillisesti lähempänä alkuperäistä Quakea.
Aseet ovat erinäisiä "taikasauvoja" (ja KIRVES) jotka kattavat suurimman osan FPS pelien standardiarsenaalista.. On haulikko, raketinheitin, konetuliase jne. Tapetut viholliset jättävät jälkeen sieluja joita keräämällä voit aktivoida "soul moden", joka käytännössä turboahtaa arsenaalisi.
Kartat näyttävät paikotellen todella mahtavilta etenkin jos käyttää RTXää ja viimeisten episodien kartat ovat asettelultaan melko epätavallisia.
Peli on jaettu seitsemään episodiin joista jokaisessa on omat viholliset, pomot ja karttojen teemat, näin peli ei ole aivan niin puuduttava kuin jotkin muut räiskinnät tapaavat olla loppua kohden.

Pidin tästä enemmän kuin DUSKista, pelistä löytyy demo jota kannattaa kokeilla jos tämän tyyliset kiinnostaa.
Negatiivisena asiana mainittakoon että peli ei ole sieltä vaikeimmasta päästä. Jos olet kokenut FPS peleissä niin kannattaa suoraan etsiä Hard tai Evil vaikeusasteen portaali Hub alueelta.

 

[villeer]

NieR Replicant ver.1.22474487139...

Kyseessä on Toylogicin kehittämä uusi versio 2010 julkaistusta Nier Replicant action RPG:stä. Pelin muutokset sijoittavat jonnekin remasterin ja remaken väliin. Esimerkiksi taistelumekaniikkaa on viety eteenpäin konsultoimalla PlatinumGames:ia, joka vastasi jatko-osasta NieR: Automata. Myös tarinaan on tehty pieniä lisäyksiä.

Alkuperäinen versio ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta jatko-osa on pelattu läpi. Tykkäsin Automatasta loppujen lopuksi paljon, vaikka sen läpikäyminen oli välillä kokonaisuudessaan sellaista tuskaa, että siitä tuntui saavan masennuksen. Tältä pohjalta odotukset olivat korkealla ja mukava huomata, että ne täyttyivät.

Parasta pelissä on ehdottomasti tarina. Kun tuohon yhdistetään hyvä soundtrack, joistain kohtauksista pelissä tulee upeita; jopa koskettavia. Koin, että välitin pelin hahmojen kohtalosta. Mukava myös huomata, että peli on täysin ääninäytelty, mikä entuudestaan antaa lisää omaa persoonaa joka henkilölle.

Itse videopelinä tämä on ihan ok. Vihollisia on mukava paiskoa ympäri taistelukenttää, vaikkakin sama strategia tuntuu toimivan jokaiseen. Open world menettelee. En muistaakseni joutunut kertaakaan sen kummemmin etsimään sieltä mitään salaisuutta tai asetta. Kaikki tuntui tulevan eteen itsestään. Ehkä isoin moite on se, että samoja kohtia joutuu pelaamaan monta kertaa läpi, jos haluaa saada kaiken irti tarinasta. Tämä tuntui välillä puuduttavalta. Toisaalta palkinto, jonka tuosta saa lopuksi, on sen verran hieno, että se oli kaiken arvoista.

Yhteenvetona suosittelen vahvasti, jos arvostaa hyvää tarinaa pelissä.

 

[RaivokasMagma]

Lyhkäisiä tarinavetoisia pelejä vedelly viime aikona.

Imperial Grace Demo (Synstoria 2021)

Visual novel, jossa olet kuningaskunnan perijä. Eräänä yönä kuningas, isäsi murhataan ja sinusta tulee sitten kuningaskungan pääjehu. Haasteina on miten muut suhtautuvat naispuoliseen hallitsijaan ja kaikenmaailman pyrkit, jotka yrittävät syöstä tavalla tai toisella sinut vallasta. Ja miten sen kumppanin löytäminen myös?

Peli on siis tarinavetoinen visual novel ja pientä resurssien hallintaa. Teet valintoja, jotka käyttävät resursseja. Esimerkkinä miten hoitaa tilanne, jossa sisäkkö seurustelee jonkun paronin kanssa, joka voi saada aikaisemmin tietoon isäsi murhasta. Kiristätkö vai teetkö sopimuksen? On myös pieniä juttuja, jossa saat päättää miten toimitaan. Kaksi maajussia tappelee toistensa kanssa, miten ratkaiset tilanteen? Kumpiki vankilaan, telottaa vai jonkinlaista sopimusta? Nämä valinnat voivat myös käyttää resursseja.

Sisältää myös pientä kuningaskunnan hallintaa, jolla saat resursseja. Verotatko kuinka paljon, panostatko uskonnon ylläpitöön, mihin panosta kaupankäynnissä jne.

Koska peli on lyhyt demo, näiden mekaniikkojen suhteita toisiin ei vielä tiedetä. Mutta julmetun lupaavalta vaikuttaa. Suosittelen.

Florence (Mountains/Annapurna Interactive, 2018 mobiili, 2020 PC-versio)

Keveillä pulmilla varustettu dialogiton tarina peli. Kerrotaan pääasiassa visuaalien kanssa.

Florence on nuori aikuinen nainen, jonka äiti soittelee ja kiusaa "Onkos vielä poikaystävää?". Eräänä päivänä hän näkee kadulla komean sellon soittajan ja jonkin ajan päästä sitä aletaan seurustelemaan ja miten siinä sitten käykään.

Tarinassa edetään pienien pulmien höystämänä. Esimerkiksi poikaystävän kanssa muutetaan yhteen, miten järjestellään tavarat? Heiluta hammasharjaa jotta hampaat saadaan puhtaaksi.

Tarina oli ihan söötti ja mukava yhden illan juttu. Halvalla saapi, niin samahan se on vetästä läpi. Suosittelen.

Deliver Us From Evil (Galen Games, 2021)

Myös visual novel. Tässä olet enkeli Ariel, jonka arkkienkeli Mikael (komia mies muuten ) lähettää maahan tutkimaan, mistä mystiset syntiä kuvastavat perhoset tulevat. Mikael antaa sinulle nimen, Keldran, jonka pitäisi auttaa tässä hommassa. Kun Ariel löytää Keldranin luo, siellä myös Ace niminen mies (komia myös ), johon Ariel törmäsi pian saavuttuaan maahan. Mikä rooli näillä mystisillä miehillä on tässä kaikessa?

Hieman perinteisempi otome visual novel. Komeat taustataiteet, hahmomallit ovat komeita (vaikken en ole koskaan tykännyt punasta kasvoissa), myös pientä ääninäyttelyä paikoitellen. Musiikit sopivat tilanteisiin.

Voin suositella illan huviksi. Tekeillä myös kolmas romanssi vaihtoehto.

GRIS (Nomada Studio, 2018)

Lyhyt 2D-tasoloikka. Pelaat Gris nimisellä tytöllä, joka herää värittömästä maailmasta ja yrittää ilmeisesti laulaa, mutta ääntä ei tule. Tästä lähetään sitten matkaan ympäri oudon maailman.

2D-tasoloikaksi aika helppo, vaikka muutamassa salaisuuden etsinnässä lensi muutama ärräppää. Pientä pulman ratkaisua, miten esimerkiksi saada kaksi painoa pysähtymään samaan kohtaan jääluolassa.

Erittäin komeat 2D-grafiikat, paljon kameran zoomailua edes taas. Musiikit loivat kivat tunnelmat. Peli tuntui hyvältä pelata.

Voin suositella, vaikka meni pikkusen ohi mikä oli tarinan jyvä. Vissin pitäisi kaikki salaisuudet etsiä....

 

[itarumaa]

Vampyr,

tämän takia maksan Playstation Plussaa, että saa näitä kuukausipelejä, jotka joku muu taho on valkannut valmiiksi. Alussa sekava peli, mutta sitten alkoi kiinnostus herätä, kun edes vähän ymmärsi missä mennään ja nyt on mielenkiinto kasvanut peliä kohtaan todella paljon.

Hieno, erikoinen peli, jossa vaikeustason säätö on jotain ihan erikoista, mitä ei ole tullut vastaan. Näyttää hyvältä, kuulostaa erinomaiselta ja en malta odottaa, että pääsen pelin pelattua loppuun asti.

Toki tässä on omat murheensa, kuten pikamatkustuksen puute yms, mutta kokonaisuus on ehdottomasti plussan puolella.

Kaupunkilaisten kanssa keskustelu muistuttaa hieman AC:Syndicate pelien murhamysteerejä, jossa kerätään vihjeitä eri kansalaisilta ja sittenhän voi purra kiitokseksi, jos haluaa, vampyyrinä kun pelataan. Se tekee pelistä todella mielenkiintoisen, koska jokaista hahmoa pitää miettiä tarkasti, että käyttääkö henkilöä oman pelihahmon kehittämiseen vai ei.

 

[Heseman]

Mä tykkäsin kanssa Vampyristä kun viime vuoden keväällä sitä pelasin. Sellainen... miten sen nyt sanoisi... hyvällä tavalla kustannustehokkaasti tehty peli. Se vaan kun juuri oli alkanut koronakaranteenit ja pelissä oli joka paikassa varoituksia espanjantaudista ja neuvottiin yskimään nenäliinaan niin tuli vähän surrealistinen olo. Mulle tuli pelin miljööstä myös vahvat Bloodborne-vibat ja osa bosseista oli kyllä vaikeudessaankin sitä tasoa. Pääsin kuitenkin sen läpi.

 

[xarot]

Primordia (PC)

Post-apokalyptinen seikkailu. Alusta asti jotenkin peli tökki, ensimmäinen pikselinmetsästys rosoisesta grafiikasta alkoi jo ottamaan hieman otsaan. Musiikki itseään toistavaa, hahmot ihan ok, paitsi mukana oleva robottikaveri tuppaa kettuilemaan jatkuvasti. Grafiikka tuttuun tapaan kehnompaa kuin 90-luvun seikkailujen, alt-tab vetää näytön resettiä vaille pimeäksi. Pelimaailma aika onnettoman pieni, puzzleihin ilmeisesti monta erilaista lähestymistapaa. Ainakin jos mokasijotain niin sitten kannatti ladata tallennus ja yritellä uudelleen.

Puzzlet ovat kohtalaisen loogisia mutta sitten pelissä on informaatiokiska-puzzle ilmeisesti pelin loppupuolella, jossa pitää metsästää (tai käytännössä arvailla) sanoja tekstin seasta ja kirjoittaa ne ruudulle jotta pääsee seuraavan sanapuzzlen äärelle. Todella surkeasti tehty puzzle, joka pilasi ainakin omalla kohdallani pelin kun joutui lopulta taipumaan läppäreihin. Vihjeet ohjasivat väärille raiteille, ja käytännössä omat arvaukseni olisivat voineet olla yhtä hyviä kuin se mikä lopulta olisi ollut oikea ratkaisu.

Vähän alkaa olla kyllä taisteluväsymystä näihin Wadjetin yms. peleihin, kyllä näitä paremman puutteessa pelaa vaikka mökillä mutta ei niistä kovin moni ole ollut mitenkään mieleenpainuvia klassikoita joita tulisi ikinä uudelleen enää pelattua. Strangelandkin on näköjään ostettuna, mutta nyt ärsytys on liian suuri.

 

[pagus]

Hard Reset Redux, Steam-linkki

Tämä on mm. Shadow Warrior 2 studiosta tutun Flying Wild Hogin tekemä, suhteellisen nopeatempoinen FPS yksinpeli. Jos joskus on Doom, Quake, Unreal, Serious Sam ym maistunut niin kannattaa ehdottomasti kokeilla. Aseita on tavallaan kaksi joihin saa erilaisia päivityksiä, kuten haulikon, kranaatit ja toiseen railgun. Peliä voi pelata monella eri tavalla ja aseita voi yhdistellä.

Tarina ei ole mitenkään erinomainen mutta ihan hauska ja tarinaa kerrottiin osittain Max Paynestakin tutulla sarjakuvituksella. Aloitin normaali-vaikeudella ja totesin sen olevan aivan liian helppo joten vaihdoin vaikeampaan (Hard).

Pyörii todella erinomaisesti ja sulavasti, lämmöt pysyi RTX 3080 kanssa jossain 55C ja kuorma 75w-150w vaikka 1440p ja kaikki Ultra. Valaistukset oli tehty tosi hienosti. Vahva suositus nopeiden FPS-pelien ystäville.

 

[arcane]

Toisen kerran läpäisin, kun en löytänyt mitään mikä olisi samalla tavalla iskenyt taktiikkafiiliksiin. Tällä kertaa hain viimeisen achievementin, "Warden", joka vaatii pelin kaikkien tasojen läpäisemistä Hardilla ilman, että missään välissä pudottaa vaikeustasoa. Ensimmäiselle pelikerralle olisi saattanut olla vähän turhan haastava, mutta toisella pelikerralla sujui varsin hyvin.

Käytetystä ajasta ehkä 17,5h ensimmäistä pelikertaa normalilla, ~13h Hardilla (+ pari modikenttää kokeiltu).

Roimasti aliarvostettu, en ymmärrä mikä ihmisiä tämän pelin osalta hiertää. Alennuksista kun tämän jouluna osti, niin sai todella reilusti viihdettä.

 

[pagus]

Toisen kerran läpäisin, kun en löytänyt mitään mikä olisi samalla tavalla iskenyt taktiikkafiiliksiin. Tällä kertaa hain viimeisen achievementin, "Warden", joka vaatii pelin kaikkien tasojen läpäisemistä Hardilla ilman, että missään välissä pudottaa vaikeustasoa. Ensimmäiselle pelikerralle olisi saattanut olla vähän turhan haastava, mutta toisella pelikerralla sujui varsin hyvin.

Käytetystä ajasta ehkä 17,5h ensimmäistä pelikertaa normalilla, ~13h Hardilla (+ pari modikenttää kokeiltu).

Roimasti aliarvostettu, en ymmärrä mikä ihmisiä tämän pelin osalta hiertää. Alennuksista kun tämän jouluna osti, niin sai todella reilusti viihdettä.

Kuulostaa hyvältä, lisäsin itsekin toivomuslistaan ja tarvii ostaa seuraavassa alessa.
Hieman mennyt koko peli jostain syystä itseltäni ohitse vaikka seurasin Legend of Grimrock (Almost Human) puuhasteluja. Nyt eri studio mutta osittain samat tekijät.

 

[teppo mörkö]

Olen lukenut kyllä. Sanoin siitä toisessa lauseessa.

Oiskohan tämä neuvo ollut niille, jotka eivät ole vielä pelanneet kyseistä peliä?

 

[identitettivaras]

Alien Isolation.

Yllättävän viihdyttävä peli. Sopivan jännittävä myös. Pelasin hard tasolla jota peli suositteli. En ole tän tyylistä peliä koskaan pelannut.

Yleensä mulla menee tälläisten(single player, maailma ei-luokkaa Skyrim) pelien pelaamisessa joku kuukausi tai reilu sellainen, tuo ei mitenkään lyhyeltä peliltä vaikuttanut, mutta oli niin mukaansatempaava että tuli pelattua se alle parissa viikossa. Ihan kaikkea lisäjuttuja en pelistä löytänyt, pelin loputtua mietin että pitäisikö yrittää pelata peliä pidempään ja löytää esim. kaikki Nostromon tallenteet, mutta vähän poikkeuksellisesti ajattelin että tuo riittää, teoriassa ne voisi kuunnella varmaankin Youtubesta, mutta tykkään enemmän etsimisestä ja löytämisestä, kuin mitä se itse sisältö on. Se että pelissä on vain muutama tallenne myös vähän latistaa mahdollisuutta tutkia avaruusasemaa enemmänkin. Yksittäisen missionin alkuun voi ladata toki. Löysin noista tallenteista korkeintaan puolet, ja jonkin verran muitakin juttuja ei tullut löydettyä. Yritin kyllä kaikki katsella mitä tuli vastaan mutta paljon olisi varmaan pitänyt palata takaisinpäin kun saa uuden työkalun jolla pääsee uusiin paikkoihin.

Mä olin vähän ehkä epäsattumalta juuri tuossa muutamaa kuukautta aiemmin, katselin huvikseen tuota peliä koskevia videoita, mm. pelin AI:n suunnittelusta. Mahdollisesti Youtube oli näitä nostanut koska peli oli ollut ilmaisena Epicissa, olin sen sieltä napannut mutta ensin en ollut varsinaisesti kiinnitänyt siihen huomiota tai siihen että peli on varsin kattava, kun suurin osa noista Epicin ilmaispeleistä on täysin EVVK pikkupelejä. Mielestäni Alienin AI oli hieman skriptatun oloinen, se tuntui todella todella tykkäävän tahkota ympäriinsä jos yritin piileskellä jossain ja odottaa että se menisi hiiteen jotta voisin turvallisemmin edetä ja lootata paikkoja. Jos se lähtikin lopulta pois ränniinsä, se tuli heti 3 sekuntia myöhemmin takaisin. Toki yksinkertaisesti sriptatttu se ei ollut, mutta monessa kohtaa tuntui kun peli kertoi alienille että tuolla 20x10 metrin alueella se pelaaja takuulla on, ota ja löydä.

Pelissä oli myös sisällössä/stoorissa muutama pieni yllätys, myös se tavallaan oli viihdyttävä kun sen huomasi koko ajan tapahtuvan, että lähes kaikki ei-vihamieliset hahmot keitä pelaaja kohtaa, he lopulta kuolevat. Ei erityisen elokuvamainen peli. Elokuvalle kyllä hyvin uskollinen.

 

[Booldie]

Tuli eilen taputeltua tuo Mass Effect Legendary Edition (näköjään viikonloppualessa jos kiinnostaa) insanity vaikeusasteella:
Olin alkuperäiset läpäissyt jo aikanaan.

Mass Effect:
Melko vanhentuneen oloinen monilla osa-alueilla "remasteroinnista" huolimatta.. Toki, ymmärrettävää kun alkuperäinen tuli 2007 ja kyseessä on remasterointi eikä remake
Peli näyttää ihan käypäseltä mutta etenkin animaatiot ovat melkoista katsottavaa välillä
Todella helppo korkeimmasta vaikeusasteesta huolimatta
Citadelin hissit voi skipata, varmaan paras uudistus
..Näistä huolimatta, nautin uudelleenpeluusta melko paljon... En sitten tiedä kuinka paljon meni nostalgian voimalla

Mass Effect 2:
Menee itsellä samaan sarjaan Terminator 2, Alien 2 ja Dead Space 2 kanssa.. Yksi kaikkien aikojen parhaista jatko-osista.. Oli Collectoreiden laivadesignista sitten mitä mieltä hyvänsä
Kuten alkuperäinen ME2, massiivinen parannus ensimmäiseen verrattuna (IMHO) melkeinpä jokaisella osa-alueella.. Turha, tyhjillä planeetoilla köröttely loistaa poissaolollaan
Näyttää ihan käypäseltä remasteroituna mutta ikä huokuu vieläkin pääosin animaatioista
Vaikein näistä kolmesta jos insanityllä päätät pelata

Mass Effect 3:
En ollut mikään ME3n suurin ystävä kun se julkaistiin.. Enkä ole vieläkään. Tuntuu suoraan sanottuna downgradelta jos pelaa suoraan ME2 päälle
Väripaletti on omaan silmään hieman ihmeellinen (suuri kontrasti + sinifiltteri ?) ja tällä on ilmeisesti haettu karua tunnelmaa sillä onhan peli melko synkeä (Citadel DLC poislukien) jo alkumetreistä lähtien
Peli vaikuttaa laiskalta usealla alueella, tarinassa todella monta "horde"tyyppistä tehtävää jotka selkeästi tulevat alkuperäisen multiplayerin puolelta
Verrattuna edellisiin.. Tuntuu jotenkin todella antiklimaattiselta taistella

Spoileri: boileri

Cerberusta (ihmisiä)

vastaan todella isossa osassa peliä
Bugisin näistä kolmesta.. Pelasin ohjaimella ja tuntui että Shepard ei välillä suostunut siirtymään suojasta tai muutenkaan tekemään mitä haluat.. Myös joitain ongelmia tekstuureiden kanssa etenkin Omega DLCssä

Nostalgian huumassa, pelien uudelleen kokeminen oli ihan jees ja pystyin näkemään puutteiden läpi. En myöskään muistanut läheskään kaikkia yksityiskohtia joten tämäkin auttoi ylläpitämään mielenkiintoa.
En ole varma miten pelit, etenkin ensimmäinen uppoaa porukalle joka ei koskaan pelannut alkuperäisiä julkaisuja.. Ensimmäinen Mass Effect on hieman ihmeellinen ja varmaan 60% pelistä ajellaan pääosin tyhjillä planeetoilla (tai "putkessa" jos päätehtävä).
Vaikka trilogian tarinassa on monta silmien pyörittelyn arvoista kohtaa niin ei siitä eeppisyyttä puutu.. Ja Mass Effectin suolahan on se että voit pelata kaikki kolme peliä samalla hahmolla ja edellisessä pelissä tehdyt päätökset kantautuvat seuraavaan ainakin jossain määrin. Ainoa toinen pelisarja jossa olen tämän kohdannut on Pillars of Eternity.

edit:
Yksi iso miinus Legendary Editioniin tulee noista cinematiceista joiden laatua ei ole ilmeisesti nostettu millään mittarilla ja osa näyttää jopa rakeisilta.

tl;dr
Jos et koskaan pelannut yhtäkään MEtä, ikääntynyt pelattavuus/ilme, ajoittainen juusto ei haittaa ja pidät roolipeleistä, hanki ihmeessä.
Jos pelasit alkuperäisiä julkaisuja ja pidit niistä, en näe syytä jättää näitä (uudelleen)pelaamatta.

 

[Lars_A]

Metro Exodus PS5

Viimein sain vedettyä trilogian viimeisen pelin maaliin. Kokonaisuus ihan ok, paljon olisi potentiaalia jos ihan perusjuttuja olisi viilattu kuntoon, immersio menee kun pitää taistella peliä vastaan.

+ Visuaalisuus, osa maisemista todella kauniita
+ Juoni, vaikka välillä mennään aika syvissä stereotypioissa niin silti jaksoi jännittää
+ Aseet ja niiden modaus, hyvin erilaisia kaikki

- Entistä suurempi osa pelissä on QuickTime event tai niitä vastaavia missä hirviö lyödään sentin päähän naamasta, hiippaile sitten siinä

- Eksyminen on tosiasia, kartta ja kompassi on niin ylimalkaiset että jatkuvasti ollaan hukassa

- Animaatiot yleisesti on aika karuja

- Muutama loppupään pimeä kenttä, aivan turhaa räpiköintiä pimeässä, rajansa kaikella

- Hirviöiden animaatio / hyökkäys on aivan random, yhtäkkiä selin oleva hirviö on naamalla tai laukauksen menee ohi kun animaatiot bugaa

 

[Bansheebot]

Juoppo-siili

Vanhalta tikulta löytyi tämmöinen kummajainen. Ei googlekaan löytänyt mitään peliin liittyvään, joten taitaa olla aika uniikki tapaus
Keräät eri viinaksia, jotka tuovat sinulle lisää aikaa ja samalla yrität välttää tykkejä ja rotkoon putoamista.

 

[arcane]

Juoppo-siili

Vanhalta tikulta löytyi tämmöinen kummajainen. Ei googlekaan löytänyt mitään peliin liittyvään, joten taitaa olla aika uniikki tapaus

Onko tikun vuosikerrasta mitään näkemystä? Tämä saattaisi kiinnostaa esimerkiksi Suomen pelimuseota, tai väkeä joka yrittää arkistoida ja säilyttää suomalaisia videopelejä.

 

[Tommi M]

Juoppo-siili

Vanhalta tikulta löytyi tämmöinen kummajainen. Ei googlekaan löytänyt mitään peliin liittyvään, joten taitaa olla aika uniikki tapaus

Jos viitit niin uppaa ihmeessä Archive.orggiin niin pääsee muutkin testaamaan ja pysyy tallessa.

 

[Bansheebot]

Onko tikun vuosikerrasta mitään näkemystä? Tämä saattaisi kiinnostaa esimerkiksi Suomen pelimuseota, tai väkeä joka yrittää arkistoida ja säilyttää suomalaisia videopelejä.

Latauspäivä on vuodelta 2009, mutta pelin tiedostot ovat 2004-06 väliltä, joten peli ilmeisesti on peräisin tuolta aikakaudelta. Täytyypä jossain vaihessa upata archiveen talteen.

 

[Heseman]

Persona 5 Royal (PS4)
TL;DR: Jos pelaat elämäsi aikana vain yhden japsiropen, kannattaa ehdottomasti harkita tätä.

Kun PS4:n elinkaari alkaa olla lopuillaan, kävin viime vuonna läpi muutaman listan sen parhaista peleistä. Tämä oli yksi mainituista. Sarja on aiemmin mulle tuttu vain nimeltä. Mietin kyllä aikanaan Persona 4 Goldenin ja PS Vitan hommaamista työreissuille kehujen vuoksi, mutta se sitten jäi. Nyt vajaa 150 pelituntia myöhemmin tuli yksi aukko pelisivistyksessä viimein tukittua.

En siis tunne sarjaa sen kummemmin, mutta käsittääkseni kaikissa sen peleissä on sama periaate. Päähahmo on lukiolaispoika, joka törmää outoihin ihmiöihin varjomaailmassa ja joutuu selvittelemään niitä köörinsä kanssa ja samalla koittaa selviytyä koulusta ja sosiaalisen elämän haasteista. Arki on eräänlaista kevyttä elämäsimulaattoria ja varjomaailma japsiropea, jossa taistellaan vuoropohjaisesti vihollisia vastaan ja kerätään kokemuspisteitä ja leveleitä. Varjomaailman erikoisuus on isoimpien pahantekijöiden kieroutuneisuudesta syntyneet pahuuden keskittymät eli palatsit, joiden sydämestä löytyy kieroituneisuuden lähde eli aarre. Kun aarre varastetaan, konnan kierous katoaa ja tämä tunnustaa tekonsa. Tämä voi kuulostaa kovin naiivilta ja tavallaan se onkin, mutta toisaalta sopii lukiolaisilmapiiriin, kun silloin maailma on vielä kovin naiivia. Tiedän kokemuksesta.

Tarina alkaa, kun päähenkilö pelastaa nuoren naisen päihtyneen pahantekijän kynsistä kadulla. Tämäpä ei vaan olekaan mikään sekundaurpo vaan kiero korkean luokan poliitikko, joka kääntää suhteillaan tilanteen päälaelleen. Päähenkilö saa viattomana syytteen päällekarkauksesta ja joutuu vaihtamaan koulua. (Tarinan teemana onkin vallan väärinkäyttö, mikä on viime vuosien tapahtumien myötä noussut parrasvaloihin. Peli julkaistiin alunperin Japanissa 2016 lopulla.) Uudessa koulussa sitten törmätään varjomaailmaan, puhuvaan Morgana-kissaan ja kerätään pikku hiljaa kasaan posse nimeltä Sydänten Varjovarkaat. Varjomaailman keikoilla palatseissa ja satunnaisgeneroituvissa Mementoissa ei pelkät aseet riitä, tarvitaan myös taikuutta vastaavia entiteettejä eli Personat, joista sarjan nimikin tullee. Varkaat käyttävät koodinimiä ja päähahmo on Joker, kun pystyy keräämään useita persoonia ja vaihtamaan niitä tarpeen tulen, kuten pokeripakan valttikorttikin. Tai mulla kyseessä oli Dzookaa, kun japaninkielisillä äänillä pelasin. Kokeilin hetken enkkudubbausta ja totesin vaan, että "Ei". Juoni on sanoisinko pelien paremmasta päästä. Ei kauhean syvällinen kuitenkaan, mutta piti hyvin otteessaan ja jotain kertoo sekin, että vaikka peli kestikin mulla melkein 150h niin en kokenut pitkästyneeni kertaakaan.

Palatsiin siis tunkeudutaan, selvitetään reitti aarteelle ja tämän jälkeen jätetään kohteelle käyntikortti, jotta aarteen voi käydä pöllimässä. Nämä ovat siis erilliset kerrat ja jos kamat ei ole parasta mitä löytyy, niin kannattaa käydä päivittämässä varusteet viimeistään ennen aarrekeikkaa, jolloin on vuorossa myös se pakollinen pomomatsi. Nämä eivät kovin vaikeita olleet, paitsi yksi puolenvälin kikkabossi, jonka myötä piti laskea vaikeustaso kaikista helpoimmalle. Ja kun sieltä ei enää voi sitä korottaa, niin sitten mentiinkin Safe-vaikeustasolla loppupeli. *Insert hollow victory meme* Vähän harmitti, mulla oli varmaan väärä persoona messissä mutta ei siinä useamman tunnin tappelun jälkeen enää jaksanut alkaa niiden kanssa kikkailemaan. No, pidin pelin juonesta ja elämäsimulaattoripuolesta muutenkin taisteluita enemmän eikä tässä iässä enää jaksa muutenkaan ottaa moisesta niin kauheasti pulttia, piti Doom Eternalissakin laskea helpoimmalle kun olen niin hidas tätä nykyä.

Taistelu on siis vuoropohjaista. Normaalien lähi- ja kaukoaseiden lisäksi on nuo persoonat, joilla on erilaisia maagisia kykyjä. Osa näiden hyökkäyksistä on vaikkapa tulipohjaisia, osa sähkö, jää, ydin, kirous tai siunaus, näin esimerkkeinä. Viholliset voivat olla herkkiä tietyn tyyppisille hyökkäyksille mutta toisaalta myös joka hahmon persoonalla on oma Akilleen kantapäänsä. Ainoastaan korkeimpien tasojen vihollisilla ja päähahmon persoonilla ei ole heikkouksia ja sinne pääsy vaatii kikkailuja. Jos osuu viholliseen kriittisesti, saa uusintavuoron. Tämä on myös mahdollista siirtää tiimikaverille viestikapulan tyyliin. Jos näitä onnistuu hyvin ketjuttamaan, saa paljon tuhoa aikaan. Vuorolla on mahdollisia myös erilaiset apubuffit omille tai negabuffit vihollisille, aivopesu, hämmennys, raivo... Syvyyttä siis taistelusta tuntuu löytyvän.

Elämäsimulaattori on sitten se toinen pelin iso osa. Koulun jälkeen on yleensä iltapäivä ja ilta vapaata, eli päivässä ehtii kaksi mahdollista aktiviteettia. Kaikki ei kutenkaan kuluta aikaa, esim. kaupoissa voi ravata ostoksilla vaikka kuinka ympäri kaupunkia, mutta jos on vaikka osa-aikaisena kaupan kassalla töissä, ottaa vastaan burgeriketjun syöntihaasteen tai viettää aikaa kavereiden kanssa hengaten niin tämä kuluttaa aina yhden aktiviteettiajan. Vaihtoehtoja on lukuisia ja ne pääasiassa jakautuvat kahteen osaan; sosiaalisia taitoja kehittäviin ja luottohenkilöiden suhteen parantamiseen. Luottoväen kanssa hengaaminen kannattaa, sillä tästä on erilaisia hyötyjä. Joko saa paikalliselta lääkäriltä parempia troppeja ja halvemmalla, enemmän kokemusta taisteluista myös vaihtopenkin väelle tai uusia kykyjä taisteluihin. Kaikki luottohenkilöt eivät osallistu näes varjomaailman keikkoihin, mutta ovat muuten apuna. Ajankäytön dilemma oli mielenkiintoista, kun koko ajan haluaisi kehittää sosiaalisia taitoja mutta myös luuriin tulee koko ajan kutsua viettämään aikaa. Tosin sain peliajassa oliko nyt jo elokuussa sosiaaliset taidot maksimiin, niin siinä tuntui jäävän puolet jännityksestä sitten pois. Pelin lopussa oli vaan viisi luottohenkilöä jäänyt kehittämättä tappiin 23:sta ja olisin saanut noista vielä yhden lisää, mutta menin pällinä tekemään loppupuolella väärän valinnan. En tiedä, onko sekä soliaaliset että luottoväki saada kaikki tappiin yhdellä pelikerralla, mutta aika lähelle kuitenkin pääsin. Ja kaikki luotot eivät ole yhtä tärkeitä pelin kannalta. Myös sosiaalisia taitoja pitää päivittää, sillä osa luottohenkilön tasoista aukeaa vasta tietyn tason saavutettua vaikkapa kiltteydessä tai karismaattisuudessa.

Pannaan negatiiviset jutut ennen positiivisia. Niitä en kauheasti kyllä keksi. Välillä juonellisista syistä Morgana sanoo, etten voi mennä ulos tai tehdä ylipäätään mitään, vaan pitää mennä suoraan nukkumaan päivän päätteeksi. Anna mun itse päättää se, perhanan katti! Tämä tuntuu vähän halvalta keinolta viedä pelaajalta vaikutusmahdollisuuksia. Tallennuspaikat on sidottu vapaaseen etenemiseen normimaailmassa, varjomaailmassa pitää löytää turvahuone tai palata palatsin tai Mementojen alkuun tallentaakseen. Vaikka niitä ihan kohtuullisesti onkin, niin en ole koskaan pitänyt kiinteistä tallennuspaikoista verrattuna vapaaseen tallennukseen. Jotkut perustelevat tätä jännityksen luomisella, itse taas mietin, että jos kone kaatuu jostain syystä tai menee sähköt, niin voi jäädä pitkäkin pätkä tallentamatta. Onneksi ei seudullani ole sähkökatkoja (ihan kaupungissa asun) eikä Pleikkari kaatuile ainakaan tämän pelin parissa. Lisäksi posse tuntuu olevan täynnä jees-miehiä ja -naisia, joille päähenkilö on parasta, mitä heille on ikinä tapahtunut sitten valmiiksi viipaloidun leivän. Keskenään heillä on pientä skismaa muttei koskaan päähenkilöä kohtaan. Varjovarkaat on myös kovin ylihyvää sakkia, koskaan eivät mitään väärää valintaa tee ja ainoastaan pahiksia kohtaan ollaan kovia. Vähän tylsää tämmöinen ylimoraalisuus.

Mutta sitten plussat. Kuten jo vähän mainitsinkin, pelin rytmitys on erinomaista. Juoni etenee hyvin ja pitää otteessaan koko pelin pitkän keston. Ajankäyttöä joutuu harkitsemaan (tai tsekkaamaan vinkkejä netistä), kun kaikkea ei ehdi tekemään. Luottohenkilöiden suhteen kehittyessä heidän tarinansa alkavat aueta ja vaikka nekään eivät mitään kauhean syvällisiä olleet, aloin pitää heistä, myös niistä joista en aluksi niin välittänytkään. Tekstiä tuli paljon, mutta se kuvastanee hyvin, kuinka monipuolinen kokonaisuus on kyseessä. Ja raapaisin tässä oikeastaan vaan pintaa, kyllä tästä pelistä saisi vaikka kuinka juttua aikaiseksi. Tämä taitaa Final Fantasy VII:n (se alkuperäinen, PS3:lla tosin) ohella olla ainoa japsirope, jonka olen pelannut läpi. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä on klassikona samaa tasoa sen kanssa. Myös sanoisin jopa yksi PS4:n top 5 -peleistä. Maksoin tästä vähän päälle kolmekymppiä ja vielä digidigiversiona, eli jälleenmyynti ei ole mahdollista, muttei haittaa pätkääkään. Saavutin pelissä tosilopun ja platinapystin enkä tiedä, jaksanko tällaista järkälettä enää toista kertaa lähteä uusiksi pelaamaan, vaikka se erinomainen olikin.

Jos tämäntyyliset kiinnostaa mutta olohuoneesta ei Mustaa Tornia löydy, niin Persona 4 Golden löytyy PC:llekin. Se tosin on PS2-aikakauden peli, että kannattaa kalibroida odotukset grafiikoiden suhteen. Toisaalta Sony vissiin aikoo tuoda enemmänkin yksinoikeuspelejään PC:lle, että tämäkin saattaa sinne joskus tässä eksyä.

e: No voe perhana, tietysti jotain oleellista jäi mainitsematta. Pelin musiikki on hyvää, paikoitellen jopa erinomaista ja sopii loistavasti kulloiseenkin hetkeen.

 

[Mete]

Alkuperäinen Persona 5 on ehkä ykkösenä listalla "en tiedä oliko tämä lopulta pelaamisen arvoinen". Puuduttavan pitkä ja pituuteen suhteutettuna silti vähän sisältöä. Olen vankasti Persona 2:n leirissä ja tusinasta läpipelaamastani SMT/Persona-pelistä Persona 5:stä tykkäsin vähiten.

 

[Heseman]

Alkuperäinen Persona 5 on ehkä ykkösenä listalla "en tiedä oliko tämä lopulta pelaamisen arvoinen". Puuduttavan pitkä ja pituuteen suhteutettuna silti vähän sisältöä. Olen vankasti Persona 2:n leirissä ja tusinasta läpipelaamastani SMT/Persona-pelistä Persona 5:stä tykkäsin vähiten.

Ihan mahdollista, tää oli mun ensikosketukseni sarjaan. Tosin jos sarjan huonoinkin on tätä tasoa...

 

[Mete]

Ihan mahdollista, tää oli mun ensikosketukseni sarjaan. Tosin jos sarjan huonoinkin on tätä tasoa...

1 ja 2 ovat varsin eri puusta veistettyjä vrt 3/4/5. SMT:t taasen ovat puhdasverisiä luolamateluita.

Jos haluaa päästä sarjan kovimpaan ytimeen niin tsekkaa Nocturne. HD-versio julkaistiin keväällä mutta on näistä "remastereista" laiskempaa sorttia. Kirjoittelin arvostelun aikanaan:

Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

Obduction (PC) Oli varmaan kaksi kuukautta tauolla, kun mielenkiinto lopahti yhdessä puzzlessa kokonaan. Takaisin tullessa jouduin vilkaisemaan läpipeluuohjetta kerran, koska en yksinkertaisesti muistanut minne olin menossa. Ja ohjetta vilkaisin siinä vaiheessa, kun olin tasan pyörittelemässä...

bbs.io-tech.fi

 

[Heseman]

Far Cry 5 (PC)
Ilmaisviikonloppu tästä menossa, niin piti tätäkin sitten kokeilla. Muutaman tunnin pelasin ja sitten loppui kiinnostus, ei jaksa grindata tukikohtia tai pelastella panttivankeja. Samaa tylsää Jiminy cockthroat -kamaa, mitä Ubisoft tätä nykyä lähes pelkästään tuottaa. Tarinan asetelma oli ilmestyessään varsin provokatiivinen, mutta ei siitä oikein sen kummempaa itse peliin seurannut. Nämä pseudokristilliset lahkolaiset olisi voinut vaihtaa mihin tahansa geneerisiin terroristeihin ja lopputulos ei olisi muuttunut pätkääkään. Pelin alku muuten muistutti kovasti Outlast kakkosta, mutta siinä sentään oli oma kieroutunut charminsa.

 

[Heseman]

Abzû (PS4)
Rento puolitoistatuntinen vedenalainen seikkailu. Esteettisesti upea ja toi kovasti mieleen Journeyn. Sopi hyvin sunnuntai-iltapäivään.

 

[Mete]

Nioh 2 tarjoaa varsin lihaisan Souls-tyylisen kokemuksen, joskin vertailukohtia löytyy oikeastaan vain premissistä (hankala action-peli) ja perusloopista (tanssi mököjen kanssa, etene checkpointilta toiselle, tapa bossi). Muuten tämä tekee varsin monta asiaa omalla tavallaan. Teknisyyttä löytyy vaikka muille jakaa ja pelityyli vaihtelee paljon aseen mukaan. Avoin maailma on vaihtunut missioihin mikä sopii, joskin kiinnostaisi myös nähdä miten tämä sarja toimisi Soulsin tyylisellä avoimella maailmalla.

Mekaniikkoja on ehkä liikaakin. Pikkubonuksia saa kerättyä sieltä täältä ja näitä olisi ehkä voinut karsia. Muiden pelaajien hautakivien kautta heidät saa joko kutsuttua apuun tai dueliin, mikä on helppo keino kerätä hyviä romppeita. Sisältö ei lopu heti kesken, sillä PC-versio sisältää myös DLC:t jotka lisäävät ~35 missiota lisää. Uskon, että 100 tuntia menee lopulta rikki.

 

[Booldie]

Tulipahan vihdoin jyyrittyä nuo Doom Eternalin Ancient Gods lisärit..
Siitä kun läpäisin itse pääpelin, on jo yli puoli vuotta joten oli melko tiukkaa kyntää part 1 kylmiltään nightmarella. Pakko myöntää että kuolin varmaan 30 kertaa ensimmäisessä kartassa.. Oli sen verran kankeaa.
Molemmissa lisäreissä on kolme uutta karttaa(/tehtävää, kummin sen haluaa muotoilla) joista ainakin puolet ovat haastavuudeltaan raskaampia kuin mikään mitä pääpelissä on tarjolla.
Taistelut tuntuvat välillä todella pitkittyneiltä mutta niiden läpäiseminen tuntuu myös todella hyvältä. Muutamissa paikoin joudut useampaa Cyberdemonia tai Marauderia vastaan samanaikaisesti.

Part 1 oli minusta vahvempi vaikkakin loppuvastus oli melko rasittava.
Tämä lisäri pakottaa sinut käyttämään Plasma Riflen Microwave Beamia, jota en rehellisesti käyttänyt varmaan kertaakaan pääpelin aikana.

Part 2 tuo peliin liudan uusia vihollisia joista kaikki ovat variaatioita jo olemassaolevista demoneista. Kartat ovat vaikuttavia ja varsinkin Immoran backdrop oli hauskaa seurattavaa.
Pakko myöntää että en tarinasta tiedä juurikaan mitään, sillä skippasin suurimman osan cutsceneistä. Eipä kai kukaan Doomia tarinan vuoksi pelaa?

Jos molemmat lisärit maksaisivat pakettina 20€, pitäisin hintaa ihan käypäsenä.. Mutta yhden hinta on 20€ ja en rehellisesti ole varma onko niissä riittävästi sisältöä oikeuttamaan tuota hintalappua. En kyllä 100% läpäissyt kumpaakaan, jätin useasta Escalation encounterista toisen vaiheen tekemättä ja en myöskään jaksanut höylätä yhtäkään Slayer Gatea.
Lisäreiden vakioareenat olivat aivan riittävän haastavia tämänhetkiselle itselle.

 

[Heseman]

DUSK (PC)
Sanooko GLQuake mitään? Jos sanoo, olet todennäköisesti tämän pelin kohderyhmää. Dusk on nimittäin hyvin retrohenkinen nopeatempoinen räiskintä, jossa ei ole mitään staminamittareita eikä aseiden latausta. Grafiikkakin on oletuksena retron rosoista, mutta pyörinee sen vuoksi vaikka perunoilla. Viholliset ovat varsin tyhmiä ja jopa tappelevat keskenään jos vahingoittavat toisiaan, kuten jo Doomissa ja Quakessa tekivät. Quaken lisäksi jotenkin tuli mieleen Unreal, varmaan värikkäistä valoista johtuen. Musiikkikin on asiaankuuluvaa heviä, tuli välillä Mick Gordonin Doom-soundtrack mieleen. Tykkäsin, ei suurta eikä syvällistäkään menoa mutta viihdytti sen kymmenisen tuntia, mitä mulla kampanjaan meni. Tähän voisi ehkä palata joskus myöhemmin uudelleen.

 

[arcane]

Musiikkikin on asiaankuuluvaa heviä, tuli välillä Mick Gordonin Doom-soundtrack mieleen.

Andrew Hulshult, joka Duskin musiikit on tehnyt, teki sittemmin soundtrackin myös Doom Eternalin DLC-lisäosiin kun Mick Gordon lähti pois.

 

[Murhh]

The long dark, sky co-op modilla. Ihan kivaa vaihtelua tämä on moninpelinä vaikka modi on vielä keskeneräinen ja melko buginen. Ihan pelattavassa kunnossa kuitenkin.

 

[arcane]

HADES (PC, Xbox Game Pass)

Saa jäädä kesken. Pelasin Hydraan asti parit runit, mutta eääähhhh, minusta on tullut vaan liian nirso.

Monella tapaa laadukas, mutta minulle puuttui se koukku. Joka huone tuntuu samalta, viholliset kestävät liikaa, saatavissa päivityksissä ei ole mitään synergioita vaan lähinnä tylsääkin tylsempiä "tekee 36% lisää damagea", grindaus pelin helpottamiseksi ei kiinnosta, ohjaimella liikaa napinhakkausta. Roguelikeksi tuntuu olevan oikeastaan hyvin vähän vaihtelua.

Ei tule minkäänlaista fiilistä, että minulla olisi jonkinlaista osaa tai arpaa siitä miten tehokas tai uniikki hahmosta tulee, joka pitäisi olla mielestäni näiden pelien pääasia. Aina kun ajattelin, että hei, entäs jos jousipyssyni ampuisi monta nuolta JA osuessaan iskisi chain-lightningin, niin ei, pelin mielestä ainoa vaihtoehto on korvata multishot sähköiskulla, molempia ei saa. Voit vaan ottaa pari prosenttia tehokkaamman multishotin tai hitusen paremman sähköiskun.... jaaaa kiinnostukseni kuihtui tähän täysin.

Monella tapaa laadukas, mutta kuitenkin fiilikseltään täysin tasapaksu ja yhdentekevä. Juonen vuoksi ei ole tarvetta pelata muuten melko tasapaksua hakkaamista.

 

[Booldie]

Monella tapaa laadukas, mutta kuitenkin fiilikseltään täysin tasapaksu ja yhdentekevä.

Jäi vähän samat fiilikset, muistelisin että vaati ~20 runia Hell modella että pääsin loppuun asti ja en sen jälkeen ole koskenut koko peliin, vaikka grindattavaa olisi ollut. "Voittoruni" taisi olla alle 30 minuuttia mutta peliaikaa oli varmasti yli 15h tässä vaiheessa.. Joka minusta henkii siitä, että onnistuminen on todella riippuvainen "huone RNGstä".. Mutta varmasti tähänkin peliin löytyy ne omat speedrunnerit jotka pystyvät toistuvasti läpäisemään pelin Hell modessa, puhtaalla tallennuksella.
Ja minusta pelin "maailmat"/kartat menevät hyvästä huonoon.. Etenkin kolmannen ja neljännen maailman viholliset ovat todella rasittavia.. Mutta toki haastetta on jotenkin lisättävä.

 

[Heseman]

Haades tosiaan vaatii sen, että onnetar on suotuisa jumalten palkkioissa. Kun aloin päästä useammin toiseksi viimeiseen ja viimeiseen maailmaan niin tiesi aika nopeasti, tuleeko hyvä rundi vai ei. Alussahan kun ensimmäisen kerran jouduin uudestaan ekaa bossia vastaan niin reaktioni oli "Voi ny v..." mutta sitten kun pelasin enemmän niin siitä tuli vain yksi suojatien hidastuseste muiden joukossa. Sitten seuraavan maailman viholliset ja sen bossi ja niin edelleen. Kun lopulta pääsin ekan kierroksen ekan (ja toistaiseksi ainoan) kerran läpi, niin mulla oli healtti täysissä ja maksimi lisäelämät ja silti viimeinen bossi vei ne kaikki ja oli milli enää jäljellä, kun sain lopullisen iskun perille. Yleensä en tosiaan tällaisille "Tee sama asia uudestaan ja uudestaan kunnes osaat"-peleille lämpene, tämä ja Soulsbornekirot on olleet poikkeus.

 

[arcane]

Mulla on joku ongelma roguelikejen kanssa, joiden koen etenevän liian hitaasti tai liian alitehoisena. Hades oli minun mieleeni juurikin liian hidastempoinen. Oikeastaan ainoa missä olen jaksanut hitaat runit on Slay the Spire. En myöskään pidä siitä, jos roguelike hirveästi pihtaa jotain unlockattavaa tai antaa runien välille uutta tehokkuutta, koska se tekee pelin vaikeustasokäyrästä nurinkurisen, koska mitä pidempään vaan jaksat pelata, sitä helpompi pelistä tulee. Tähänkin on poikkeus ollut Gunfire Reborn, joskin suuri syy siinä on moninpeli.

Näitä roguelikeja olen jaksanut: Nuclear Throne, Caveblazers, Slay the Spire, Gunfire Reborn, Monolith, Blazing Beaks

Näitä roguelikeja en ole jaksanut: Enter the Gungeon, Hades, Binding of Isaac, Rogue Legacy, Dead Cells, FTL, Noita

Useimmissa noissa mitä en ole jaksanut on vika, että koen ne tympäännyttäviksi ja tuskallisen hitaasti alkaviksi. Siinä vaiheessa kun vaikeustaso ja peli alkaa mielenkiintoiseksi alan olemaan jo kyllästynyt, ja jos kuolema koittaa nopeasti, pitäisi taas jaksaa sitä heikkoa alkuosaa uudestaan ja uudestaan.

 

[Booldie]

Mulla on joku ongelma roguelikejen kanssa, joiden koen etenevän liian hitaasti tai liian alitehoisena. Hades oli minun mieleeni juurikin liian hidastempoinen. Oikeastaan ainoa missä olen jaksanut hitaat runit on Slay the Spire. En myöskään pidä siitä, jos roguelike hirveästi pihtaa jotain unlockattavaa tai antaa runien välille uutta tehokkuutta, koska se tekee pelin vaikeustasokäyrästä nurinkurisen, koska mitä pidempään vaan jaksat pelata, sitä helpompi pelistä tulee. Tähänkin on poikkeus ollut Gunfire Reborn, joskin suuri syy siinä on moninpeli.

Näitä roguelikeja olen jaksanut: Nuclear Throne, Caveblazers, Slay the Spire, Gunfire Reborn, Monolith, Blazing Beaks

Näitä roguelikeja en ole jaksanut: Enter the Gungeon, Hades, Binding of Isaac, Rogue Legacy, Dead Cells, FTL, Noita

Useimmissa noissa mitä en ole jaksanut on vika, että koen ne tympäännyttäviksi ja tuskallisen hitaasti alkaviksi. Siinä vaiheessa kun vaikeustaso ja peli alkaa mielenkiintoiseksi alan olemaan jo kyllästynyt, ja jos kuolema koittaa nopeasti, pitäisi taas jaksaa sitä heikkoa alkuosaa uudestaan ja uudestaan.

Ookko nää Risk of Raineja kokeillut? Molemmat ovat omasta mielestä todella hyviä (en kyllä mikään Roguelike konössööri ole) ja molemmissa on co-op.
Myönnettäköön että runit alkavat melko hitaasti mutta muuttuvat melko hektisiksi.



Normaali bossfight, lievän lumipalloefektin jälkeen.

edit:
Ensimmäisessä oli hirveä säätö että sai multiplayerin toimimaan, muistaakseni piti ladata joku kolmannen osapuolen virtual LAN softa tjsp. Voi olla että korjasivat tämän jälkikäteen. Toisessa osassa moninpeli toimii "natiivisti".

 

[Lyd]

Alien Isolation.

Yllättävän viihdyttävä peli. Sopivan jännittävä myös. Pelasin hard tasolla jota peli suositteli. En ole tän tyylistä peliä koskaan pelannut.

Tämä meni eilen itsellä myös läpi ja tuli testattua kerran sitä Survivor Modeakin. Lopussa etenkin alkoi tuon Alienin skriptaus häiritä, kun omalla äänettömyydellä ei ollut mitään merkitystä ja vedinkin sen lopun aika rambona läpi. Harmitti jälkikäteen että olisi pitänyt kierrellä mestoilla enemmän katselemassa paikkoja ja avaamassa kaikki ovet ja luukut mitä saa, mutta on siinä niin paljon kenttiä etten sitten enää jaksanut. Viihdyttävä tarina kuitenkin ja aivan uskomattoman hieno pelimaailma.

Harmittaa itseä kun on vanhana niin turta etten saa mitään säväreitä tällaisten pelien pelaamisesta.

 

[perato]

Tuli otettua Dying Lightistä kolmas läpipeluu, eka pelikerta sillon ku koneen päivitti ja toinen seuraavana vuonna Following lisärin kanssa. Aikalailla samoja pelitunteja ku viime kerroillakin, eli pitää edelleen otteessaan pelimekaniikan ja tunnelman vuoksi. Pikkusen tässä tökkii tuo pääjuonen yms. synkkyys verrattuna sivutehtävien perseilyyn jossa jokainen hahmo on joku ihme karikatyyri tai outo pelle. Sit juostaan koska se vaan sanoo, että "juokse tonne". Sentää päähahmo edes vähän aukoo näille sit päätä.

Following tuntuu vähän liian kiirehdityltä ja sen tempo on missä sattuu. Peli tuntu hyvin nopeaa olevan 90% completed. Lisärissä tulee uusi reputation "track" ja auto(mukana uus skill puu sekä auton upgrade). Auton skillipuu tulee hyvin nopeaa täyteen ajamalla vaan ympyrää pellolla ja tuo reputation juttu tuli hetkessä täyteen, niin että en ehtinyt käydä edes sen Jasirin juttusilla ku se hyppäs tasosta 1 -> 6. Volatile hivet oli ihan mielenkiintosia, mutta ainakin legendary statseilla(15-26 lisärin aikana) ne oli aika helppoja jopa nightmarella vaan juosta läpi ja ampua kaikkea. Periaatteessa tuo avoin alue olis ihan mielenkiintoinen noiden vihujen kanssa, mutta auton kanssa on aika voittamaton, joten ne ei oikeastaan muodosta mitään uhkaa enää.

 

[Riksy]

HADES (PC, Xbox Game Pass)

Saa jäädä kesken. Pelasin Hydraan asti parit runit, mutta eääähhhh, minusta on tullut vaan liian nirso.

Monella tapaa laadukas, mutta minulle puuttui se koukku. Joka huone tuntuu samalta, viholliset kestävät liikaa, saatavissa päivityksissä ei ole mitään synergioita vaan lähinnä tylsääkin tylsempiä "tekee 36% lisää damagea", grindaus pelin helpottamiseksi ei kiinnosta, ohjaimella liikaa napinhakkausta. Roguelikeksi tuntuu olevan oikeastaan hyvin vähän vaihtelua.

Ei tule minkäänlaista fiilistä, että minulla olisi jonkinlaista osaa tai arpaa siitä miten tehokas tai uniikki hahmosta tulee, joka pitäisi olla mielestäni näiden pelien pääasia. Aina kun ajattelin, että hei, entäs jos jousipyssyni ampuisi monta nuolta JA osuessaan iskisi chain-lightningin, niin ei, pelin mielestä ainoa vaihtoehto on korvata multishot sähköiskulla, molempia ei saa. Voit vaan ottaa pari prosenttia tehokkaamman multishotin tai hitusen paremman sähköiskun.... jaaaa kiinnostukseni kuihtui tähän täysin.

Monella tapaa laadukas, mutta kuitenkin fiilikseltään täysin tasapaksu ja yhdentekevä. Juonen vuoksi ei ole tarvetta pelata muuten melko tasapaksua hakkaamista.

On kyllä jännä miten erilaisesta peli voi ihmisiin kolahtaa. Ite en oo muuta peliä nyt varmaan kuukauteen pelannut ja eilen tuli creditsit vasta. Mutta tottahan se on että grindaamista tuo peli vaatii, mutta itsellä tuo maailma ja sen tarina jaksoi kantaa hienosti. Ja vaikka peli on nyt"läpi" ajattelin vielä grindata muutamat puuttuvat jutut ja sitten laittaa naftaliin pelin. Taistelu mekaniikka on itse asiassa yllättävän monipuolinen kun siihen hieman uppoutuu ja on hauska koittaa keksiä miten mistäkin buildista saisi tehokkaan milläkin kertaa. Aina se ei onnistu mutta sitten kun onnistuu muuttuu peli melkein liian helpoksi.

 

[itarumaa]

Until Dawn. Kolmannen kerran pelasin läpi ja taas jäi kaksi henkiin, mutta pelasin sen viimeisen luvun uudestaan ja nyt jäi jopa 7 hahmoa jäljelle. Hienon näköinen kauhupeli, ihan omanlaisensa ja varsin brutaali myös. 4/5.
Vampyr. Alku oli sekava, sitten innostuin ja loppua kohden taas mielenkiinto hyytyi. Onneksi pystyi hahmon nollaamaan siten, että sain sijoitettua uudestaan XP:t, muuten en olisi päässyt loppupomosta läpi. Kaatui myös varsin usein, varmaan melkein kymmenen kertaa. Voisin varauksin suositella, hienon näköinen ja kuuloinen peli, pelimekaniikka on vähän kömpelö ja taistelua oli vähän liikaakin. 3.5/5.

 

[91danger91]

HADES (PC, Xbox Game Pass)

Saa jäädä kesken. Pelasin Hydraan asti parit runit, mutta eääähhhh, minusta on tullut vaan liian nirso.

Monella tapaa laadukas, mutta minulle puuttui se koukku. Joka huone tuntuu samalta, viholliset kestävät liikaa, saatavissa päivityksissä ei ole mitään synergioita vaan lähinnä tylsääkin tylsempiä "tekee 36% lisää damagea", grindaus pelin helpottamiseksi ei kiinnosta, ohjaimella liikaa napinhakkausta. Roguelikeksi tuntuu olevan oikeastaan hyvin vähän vaihtelua.

Ei tule minkäänlaista fiilistä, että minulla olisi jonkinlaista osaa tai arpaa siitä miten tehokas tai uniikki hahmosta tulee, joka pitäisi olla mielestäni näiden pelien pääasia. Aina kun ajattelin, että hei, entäs jos jousipyssyni ampuisi monta nuolta JA osuessaan iskisi chain-lightningin, niin ei, pelin mielestä ainoa vaihtoehto on korvata multishot sähköiskulla, molempia ei saa. Voit vaan ottaa pari prosenttia tehokkaamman multishotin tai hitusen paremman sähköiskun.... jaaaa kiinnostukseni kuihtui tähän täysin.

Monella tapaa laadukas, mutta kuitenkin fiilikseltään täysin tasapaksu ja yhdentekevä. Juonen vuoksi ei ole tarvetta pelata muuten melko tasapaksua hakkaamista.

Satuitko huomaamaan tämän? En itse pelannut God Modella, mutta veikkaan että tuo päällä niin peli menee aika helposti läpi.


Itse pelasin päästoorin läpi ja tein vielä epiloguenkin. Pelikello tikittää noin 60 tunnin kohdalla eli hyvin riitti sisältöä. Vielä olisi jotain pikkujuttuja tekemättä, mutta taidan tässä kohtaa ne skipata. Pääbossi tuli 30 kertaa mätkittyä eli jonkin verran sai grindata. Oma ennätykseni oli peräti 7 onnistunutta yritystä putkeen.