Remnant: From the Ashes. Hyvä esimerkki, miksi tätä Playstation Plus palvelua kannattaa pitää. Ihan tuntematon peli minulle, mutta oikein hauska, joskin ehkä itseään aika lailla toistava. Jopa online puoli toimii, varauksin, mutta keskimäärin on ollut ihan mukava pelata onlinea. Idiootteja on paljon vähemmän kuin esim GTA V pelissä mukana. Kaikki toimivat online pelit (mitä olen pelannut) ovat aina olleet enimmäkseen co-up pelejä, eikä tämä tee poikkeusta. Mukava tämä plussa, kun tulee sellaisia pelejä vastaan, joista ei olisi muuten kuullut. Peli muistuttaa niin Fallout 3:sta, kuin Conan Exiles peliä ympäristöiltään ja vaikeustaso on juuri sopiva, pääpahisten tappiminen kahden tai kolmen pelaajan toimesta on aika hienoa menoa.
Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä
- Keskustelun aloittaja Saatana
- Aloitettu
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Juu, on korvan takana muttei vielä näy gamepassissa. Eiköhän se sinne kuitenkin joskus vielä tule, kun Microsoft kerta tätä nykyä omistaa Bethesdan.
- Liittynyt
- 25.10.2019
- Viestejä
- 396
Täältä kans suositus TEW2:lle. Ja nyt kun siitä muistutitte täytyypä asentaa uudestaan
ABZÛ
Rauhallinen sukeltelupeli, joka sopii mainiosti vaikka työpäivän stressin poistoon. Tarina kantoi hyvin itseään ilman yhtään sanaa tai tekstin pätkää. Toki olihan tarina todella lyhyt, mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Reilu puolitoista tuntia tuon pelaamiseen näytti menneen, ehkä saa venytettyä reilu kahteen jos oikein rauhassa etenee.
Peli ei kerro alussa kuka olet, mutta sukellellessasi todella kauniin maailman joukossa, aukeaa Atlantismaisten raunioiden mosaiikeista maailman tapahtumien kulku. Saat itse koota pienet tarinan palaset jos haluat, mutta voi myös vaan polskia läpi. Näin lyhyestä pelistä on vaikea sanoa mitään spoilaamatta, mutta rento yhden illan mittainen kauniilla äänimaailmalla ja musiikilla varustettu peli.
Rauhallinen sukeltelupeli, joka sopii mainiosti vaikka työpäivän stressin poistoon. Tarina kantoi hyvin itseään ilman yhtään sanaa tai tekstin pätkää. Toki olihan tarina todella lyhyt, mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Reilu puolitoista tuntia tuon pelaamiseen näytti menneen, ehkä saa venytettyä reilu kahteen jos oikein rauhassa etenee.
Peli ei kerro alussa kuka olet, mutta sukellellessasi todella kauniin maailman joukossa, aukeaa Atlantismaisten raunioiden mosaiikeista maailman tapahtumien kulku. Saat itse koota pienet tarinan palaset jos haluat, mutta voi myös vaan polskia läpi. Näin lyhyestä pelistä on vaikea sanoa mitään spoilaamatta, mutta rento yhden illan mittainen kauniilla äänimaailmalla ja musiikilla varustettu peli.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 262
Heh, tää oli itelle semmonen semi kauhupeli =D.
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 252
Call of the Sea
Iloinen ja värikäs Lovecraft -kauhutarina. Päähenkilö Norah Everhart saapuu tuntemattomalle Tyynenmeren saarelle pelastamaan aviomiestään, joka lähti jokin aikaa sitten pelastamaan Norahia itseään. Naista vaivaa outo täpläkuume, jonka ainoan parannuskeinon pitäisi löytyä saarelta. Hyvin nopeasti selviää että puolison tutkimusmatka päättyi köpelösti ja saarelta löytyy yhtä sun toista kummaa.
Call of the Sea on ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jossa tutkitaan satumaisen hienolta näyttävää trooppista saarta ja ratkotaan pulmia. Pulmat tulivat vähän yllätyksenä, koska peli vaikutti kävelysimulaattorilta, mutta en todellakaan valita. Pähkinät sopivat tarinaan hyvin ja vaikeustaso on kohdallaan, eli päätään joutui käyttämään, mutta läpipeluuohjeita ei tarvittu. Pulmanratkontaa helpotetaan muistikirjalla, johon seikkailijaDora Nora piirtelee oleellisimmat vihjeet talteen, joten fyysistä kynää ja paperia ei tarvitse kaivaa esiin. Tavallaan vähän sääli. Muistiinpanojen töhertäminen on osa genren viehätystä.
Mukana on pari jännää kohtaa, mutta Call of the Sea ei ole kauhupeli. Vaikka Lovecraftin hirviöt ja hulluus ovat tarinan peruspilareita, pelottelu ei ole pelin pointti, eikä tarvitse olla. Hauska nähdä että tutusta kuvastosta keitetään kasaan jotain erilaista.
Hinta on tosin pikkuisen suolainen siihen nähden, että peli on vain noin viisi tuntia pitkä ja kertakäyttöinen.
Tales of the Neon Sea (viikon Epic-lahjus)
Kyberpunkia ja pikseligrafiikkaa maustettuina moderneilla efekteillä? Tutulta kuulostaa. Neon Sea ei ole läheskään yhtä nätti kuin kehityslimbossa viihtyvä The Last Night, mutta ei peliä rumaksikaan voi haukkua.
Ai tämäkin oli seikkailupeli? Tasohyppelykuvakulma antoi odottaa... tasohyppelyä, mutta Neon Sean gameplay koostuukin minipeleistä ja logiikkapuzzleista. Sehän sopii. Tarinassa kyborgietsivä Rex jahtaa uransa isointa tapausta, ruttotohtorilta näyttävää sarjamurhaaja Nooaa. Peli sisältääkin ihan kiinnostavaa etsiväntyötä ja murhatutkimuksia - sekä pitkiä pätkiä pelaamista Rexin kissalla. Jep.
Hiomattomia kohtia löytyy. Käsikirjoitus on pohjimmiltaan hyvä, mutta tekstissä on paljon typoja ja tönkköjä käännöksiä ja fonttikin on ruma Arial, joka ei sovi pelin muuhun taidetyyliin yhtään. Neon Sea on lopputekstien perusteella Japanista, joten olisiko lokalisaatio tilattu halvimmalta tarjoajalta? Musiikki ei herätä mitään tunteita ja monet kappaleet päästävät kuuluvan popsahduksen alkaessaan alusta.
Suosittelen silti nappaamaan pelin kun vielä ilmaiseksi saa. Kyllä se ainakin ajan (~8h) väärti on.
Iloinen ja värikäs Lovecraft -kauhutarina. Päähenkilö Norah Everhart saapuu tuntemattomalle Tyynenmeren saarelle pelastamaan aviomiestään, joka lähti jokin aikaa sitten pelastamaan Norahia itseään. Naista vaivaa outo täpläkuume, jonka ainoan parannuskeinon pitäisi löytyä saarelta. Hyvin nopeasti selviää että puolison tutkimusmatka päättyi köpelösti ja saarelta löytyy yhtä sun toista kummaa.
Call of the Sea on ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jossa tutkitaan satumaisen hienolta näyttävää trooppista saarta ja ratkotaan pulmia. Pulmat tulivat vähän yllätyksenä, koska peli vaikutti kävelysimulaattorilta, mutta en todellakaan valita. Pähkinät sopivat tarinaan hyvin ja vaikeustaso on kohdallaan, eli päätään joutui käyttämään, mutta läpipeluuohjeita ei tarvittu. Pulmanratkontaa helpotetaan muistikirjalla, johon seikkailija
Mukana on pari jännää kohtaa, mutta Call of the Sea ei ole kauhupeli. Vaikka Lovecraftin hirviöt ja hulluus ovat tarinan peruspilareita, pelottelu ei ole pelin pointti, eikä tarvitse olla. Hauska nähdä että tutusta kuvastosta keitetään kasaan jotain erilaista.
Hinta on tosin pikkuisen suolainen siihen nähden, että peli on vain noin viisi tuntia pitkä ja kertakäyttöinen.
Tales of the Neon Sea (viikon Epic-lahjus)
Kyberpunkia ja pikseligrafiikkaa maustettuina moderneilla efekteillä? Tutulta kuulostaa. Neon Sea ei ole läheskään yhtä nätti kuin kehityslimbossa viihtyvä The Last Night, mutta ei peliä rumaksikaan voi haukkua.
Ai tämäkin oli seikkailupeli? Tasohyppelykuvakulma antoi odottaa... tasohyppelyä, mutta Neon Sean gameplay koostuukin minipeleistä ja logiikkapuzzleista. Sehän sopii. Tarinassa kyborgietsivä Rex jahtaa uransa isointa tapausta, ruttotohtorilta näyttävää sarjamurhaaja Nooaa. Peli sisältääkin ihan kiinnostavaa etsiväntyötä ja murhatutkimuksia - sekä pitkiä pätkiä pelaamista Rexin kissalla. Jep.
Hiomattomia kohtia löytyy. Käsikirjoitus on pohjimmiltaan hyvä, mutta tekstissä on paljon typoja ja tönkköjä käännöksiä ja fonttikin on ruma Arial, joka ei sovi pelin muuhun taidetyyliin yhtään. Neon Sea on lopputekstien perusteella Japanista, joten olisiko lokalisaatio tilattu halvimmalta tarjoajalta? Musiikki ei herätä mitään tunteita ja monet kappaleet päästävät kuuluvan popsahduksen alkaessaan alusta.
Suosittelen silti nappaamaan pelin kun vielä ilmaiseksi saa. Kyllä se ainakin ajan (~8h) väärti on.
Pistin tämän kuvauksen perusteella pelin ostoon ja en pettynyt, olin oikeastaan myyty jo ensimmäisen lauseen jälkeen
Kaksi tuntia alla ja mukava peli on, varmaan viikonloppuna tulee pelattua loppuun niin päivittelen tähän viestiin tunnelmat.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Tell Me Why (PC, Xbox gamepass)
Tell Me Why on mm. Life is Strangen (ja vähän hiomattoman mutta kuitenkin siitä huolimatta mielestäni onnistuneen Vampyrin) kehittäneen Dontnod-pelistudion viime syksynä julkaistu peli. Jos LiS on tuttu, tietänee jo, millaisesta pelistä tässä on kyse. Kyse on siis eräänlaisesta modernista seikkailupelistä, jossa puzzlet ja inventaario on vedetty ihan minimiin ja pääpaino on hahmoissa ja niiden interaktiossa. Jotkut puhuvat jopa vähän ilkeämielisesti kävelysimulaattoreista, kun iso osa pelistä kuluu vaeltamiseen klikattavalta kohteelta toiselle.
Tarina kertoo Alaskalaisessa pikkukaupungissa kasvaneista Ronanin kaksoissisaruksista, jotka nuorina aikuisina palaavat kotitalolleen aikeenaan myydä se ja samalla lapsuuden traagiset muistot palaavat mieleen. Tarina itsessään ei siis sinänsä kauhean erikoinen ole lähtökohdiltaan eikä muutenkaan. Mikä sen sijaan on hyvinkin uutta peleissä on se, että toinen päähenkilöistä on transhenkilö. Mielestäni (näin valkoisena cis-heteromiehenä, joka ei tunne kuin cis-heteroita) tämä on ihan hyvin saatu sovitettua peliin siten, ettei se seikka koko ajan hypi silmille eikä myöskään sitä ole vain mainittu kerran ja sitten unohdettu. Monesti tällaiset normeista poikkeavat yksilöt ovat peleissä korkeintaan tyyliin kauppiaita, joitka puhuvat ja/tai pukeutuvat epätavallisesti. Mielestäni jos inklusiivisuutta halutaan lisätä, niin tällainen tapa, jossa keskitytään asiaan sitten kunnolla muttei saarnaavasti eikä naamaan hieroen on paljon parempi tapa tehdä sitä kuin muutaman repliikin sivuhahmot joka mahdollisessa pelissä. Eikä mielestäni myöskään joka pelin tarvitse olla tiedostava, aivot narikkaan -peleillekin on paikkansa ja suurin osa (kuten minäkin) halunnee enimmäkseen pelata siirtääkseen ajatukset pois tästä maailmasta vähäksi aikaa.
Kokonaisuutena peli on sellaista "ihan ok"-kamaa. Juoni ei siis paljoa hätkäyttänyt ja lopun paljastuskin oli vähän whatever. Parasta pelissä onkin mielestäni sisarusten keskinäiset kuittailut. Eikä pelissä sitten kauheasti muuta olekaan kuin juoni, dialogi ja jokunen puzzle. Ja sitä kävelyä. En tarkalleen tiedä, kauanko tähän mulla meni, mutta Howlongtobeat.comin mukainen 11h ei liene kaukana.
Tell Me Why on mm. Life is Strangen (ja vähän hiomattoman mutta kuitenkin siitä huolimatta mielestäni onnistuneen Vampyrin) kehittäneen Dontnod-pelistudion viime syksynä julkaistu peli. Jos LiS on tuttu, tietänee jo, millaisesta pelistä tässä on kyse. Kyse on siis eräänlaisesta modernista seikkailupelistä, jossa puzzlet ja inventaario on vedetty ihan minimiin ja pääpaino on hahmoissa ja niiden interaktiossa. Jotkut puhuvat jopa vähän ilkeämielisesti kävelysimulaattoreista, kun iso osa pelistä kuluu vaeltamiseen klikattavalta kohteelta toiselle.
Tarina kertoo Alaskalaisessa pikkukaupungissa kasvaneista Ronanin kaksoissisaruksista, jotka nuorina aikuisina palaavat kotitalolleen aikeenaan myydä se ja samalla lapsuuden traagiset muistot palaavat mieleen. Tarina itsessään ei siis sinänsä kauhean erikoinen ole lähtökohdiltaan eikä muutenkaan. Mikä sen sijaan on hyvinkin uutta peleissä on se, että toinen päähenkilöistä on transhenkilö. Mielestäni (näin valkoisena cis-heteromiehenä, joka ei tunne kuin cis-heteroita) tämä on ihan hyvin saatu sovitettua peliin siten, ettei se seikka koko ajan hypi silmille eikä myöskään sitä ole vain mainittu kerran ja sitten unohdettu. Monesti tällaiset normeista poikkeavat yksilöt ovat peleissä korkeintaan tyyliin kauppiaita, joitka puhuvat ja/tai pukeutuvat epätavallisesti. Mielestäni jos inklusiivisuutta halutaan lisätä, niin tällainen tapa, jossa keskitytään asiaan sitten kunnolla muttei saarnaavasti eikä naamaan hieroen on paljon parempi tapa tehdä sitä kuin muutaman repliikin sivuhahmot joka mahdollisessa pelissä. Eikä mielestäni myöskään joka pelin tarvitse olla tiedostava, aivot narikkaan -peleillekin on paikkansa ja suurin osa (kuten minäkin) halunnee enimmäkseen pelata siirtääkseen ajatukset pois tästä maailmasta vähäksi aikaa.
Kokonaisuutena peli on sellaista "ihan ok"-kamaa. Juoni ei siis paljoa hätkäyttänyt ja lopun paljastuskin oli vähän whatever. Parasta pelissä onkin mielestäni sisarusten keskinäiset kuittailut. Eikä pelissä sitten kauheasti muuta olekaan kuin juoni, dialogi ja jokunen puzzle. Ja sitä kävelyä. En tarkalleen tiedä, kauanko tähän mulla meni, mutta Howlongtobeat.comin mukainen 11h ei liene kaukana.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Halo 3: ODST (PC, Xbox gamepass)
Halo on luultavasti yksi tunnetuimpia räiskintäpelisarjoja. Senhän piti alunperin tulla PC:lle mutta sitten Microsoft kaappasi sen Xboxin yksinoikeudeksi, josta jokunen taisi hieman ärsyyntyä. Varsinkin, kun Halo toimi Xboxilla sen verran hyvin, että painopiste siirtyi sen myötä räiskinnöissä PC:ltä konsoleille. Tai ainakin edesauttoi sitä huimasti. Itse toki tykkään enemmän hiiri-näppisohjauksesta, paditähtäyksellä kun osun yhtä hyvin kuin kännissä ampumaradalla (oletetusti, en ole koskaan näin tehnyt). Eikä Halokaan mulle koskaan ole mikään jumalpeli ollut. Alkuperäinen trilogia sentään ihan hyvä, varsinkin kakkosesta ja kolmosesta tykkäsin, kunnes pelasin nelosen Xbox 360:lla ja kiinnostus sarjaan kuoli. Ei padin vuoksi, vaan koska se oli niin huono.
Mutta takaisin ODST:hen. Lyhenne tulee Orbital Drop Shock Trooper, jotka pudotetaan New Mombasan kaupunkiin Covenantin (vahvasti uskonnollinen muukalaisyhteisö) hyökkäyksessä Maahan Halo 2:n loppupuolella. Tämä oli käsittääkseni alunperin tarkoitus olla lisäosa Halo 3:een, mutta päätettiin ilmeisesti ahneudessa julkaista täysihintaisena. Ei tässä kyllä kokonaisen pelin edestä sisältöä ollut. Juoni on aika köykäinen, tiimin Rookie joutuu muista erilleen ja vaeltelee kaupungin kaduilla etsien havaintoja muista tiimin jäsenistä. Kun jotain löytyy, käynnistyy kyseisen hahmon flashback. Kentissä on tuttua Halo-meininkiä, on räiskintää jalan, Warthog-maasturilla tai Scorpion-tankilla. Vähän liiankin tuttua, tuntui, että tämän kaiken on jo nähnyt muutamaan kertaan. Sama tunne oli jo viime keväänä pelaamassani Reachissa, joka sentään oli ehkä vähän tätä parempi. Ja kun pelin maailma ei ole yhtä vahvasti läsnä, jää tästä hyvin kevyt olo. Tämä on suunnattu lähinnä kovimmille Halo-faneille jotka kaipaavat lisää sitä samaa, muiden ei välttämättä kannata tämän takia vaivautua.
Halo on luultavasti yksi tunnetuimpia räiskintäpelisarjoja. Senhän piti alunperin tulla PC:lle mutta sitten Microsoft kaappasi sen Xboxin yksinoikeudeksi, josta jokunen taisi hieman ärsyyntyä. Varsinkin, kun Halo toimi Xboxilla sen verran hyvin, että painopiste siirtyi sen myötä räiskinnöissä PC:ltä konsoleille. Tai ainakin edesauttoi sitä huimasti. Itse toki tykkään enemmän hiiri-näppisohjauksesta, paditähtäyksellä kun osun yhtä hyvin kuin kännissä ampumaradalla (oletetusti, en ole koskaan näin tehnyt). Eikä Halokaan mulle koskaan ole mikään jumalpeli ollut. Alkuperäinen trilogia sentään ihan hyvä, varsinkin kakkosesta ja kolmosesta tykkäsin, kunnes pelasin nelosen Xbox 360:lla ja kiinnostus sarjaan kuoli. Ei padin vuoksi, vaan koska se oli niin huono.
Mutta takaisin ODST:hen. Lyhenne tulee Orbital Drop Shock Trooper, jotka pudotetaan New Mombasan kaupunkiin Covenantin (vahvasti uskonnollinen muukalaisyhteisö) hyökkäyksessä Maahan Halo 2:n loppupuolella. Tämä oli käsittääkseni alunperin tarkoitus olla lisäosa Halo 3:een, mutta päätettiin ilmeisesti ahneudessa julkaista täysihintaisena. Ei tässä kyllä kokonaisen pelin edestä sisältöä ollut. Juoni on aika köykäinen, tiimin Rookie joutuu muista erilleen ja vaeltelee kaupungin kaduilla etsien havaintoja muista tiimin jäsenistä. Kun jotain löytyy, käynnistyy kyseisen hahmon flashback. Kentissä on tuttua Halo-meininkiä, on räiskintää jalan, Warthog-maasturilla tai Scorpion-tankilla. Vähän liiankin tuttua, tuntui, että tämän kaiken on jo nähnyt muutamaan kertaan. Sama tunne oli jo viime keväänä pelaamassani Reachissa, joka sentään oli ehkä vähän tätä parempi. Ja kun pelin maailma ei ole yhtä vahvasti läsnä, jää tästä hyvin kevyt olo. Tämä on suunnattu lähinnä kovimmille Halo-faneille jotka kaipaavat lisää sitä samaa, muiden ei välttämättä kannata tämän takia vaivautua.
- Liittynyt
- 27.03.2017
- Viestejä
- 3 302
Trackmania (2020)
Uusin Trackmania julkaistiin viime kesänä ja nyt on tullut kuukauden päivät pelattua. Peli on täyttä arcadea ja tarkoitus on ajaa mitä kummallisimpia ratoja. Yleensä radat ovat 10-60 sekuntia pitkiä mikä kuulostaa kummalliselta ja niin se oikeastaan onkin, tämä peli on ihan omanlaisensa. Käyttäjien tekemänä löytyy edellisistä trackmanioista tuttuja puzzlemaisia RPG-ratoja joihin voi hyvinkin mennä koko ilta ja yö. Fullspeed-radoissa taas on tarkoitus pitää kaasu pohjassa koko radan ajan, jottei juuri ennen maaliviivaa oleva kilometrin pituinen hyppy jää lyhyeksi. Rataeditorin takia radat eivät lopu kesken ja käyttäjien tekemät radat ovat oikeastaan aina parempia mitä viralliset.
Moninpeli on hauskaa ja sitä pelataan "omassa rauhassa" koska muihin autoihin ei voi törmäillä. Samasta syystä peliä voi pelata vaikka antarktikselta koska lagilla ei ole väliä. Muut pelaajat tai pelaajien nimet saa halutessa piiloon pikanapeista ja autojen skinit & custom-äänitorvet saa asetuksista pois päältä. Joku vitsiniekka spämmäsi viime matsissa "What are you doing step bro!???" tööttiään ylpeänä. Pelaajat ovat muutenkin hauskaa meemikansaa ja neuvovat tsätin kautta kikkoja miten radan voi selvittää. Ihan oikeasti, porukka on tässä pelissä hyvällä päällä. Johtuukohan siitä että kaikki on "samassa veneessä"?
Pelimuodoista yleisin on Timeattack, jossa samaa rataa ajetaan vapaasti (restart ja respawn napit toimivat) 5 minuuttia ja lopussa katsotaan oma sijoitus. Minun suosikkini on Rounds jossa kaikki lähtevät yhtä aikaa ja kun ensimmäinen pääsee maaliin muille jää enää 20 sekuntia aikaa, se meinaa sitä ettei respawn-nappia voi oikein käyttää ja pitää ajaa sopivan varovasti. Custom Rounds-servuja on aika vähän, mutta onneksi se löytyy myös 3-vs-3 joukkuepelinä Match Making Betan alta main menusta. Suosittelen kokeilemaan heti kun pelin perusteet alkavat olla hanskassa.
Pelin löytää Epic Storesta tai UPlay:stä (Ubisoft Connect), ilmaisversioon kuuluu Tutoriaali ja Spring2021 -radat. Joita voi pelata myös moninpelinä. Ns. oikeasta trackmania-kokemuksesta joutuu pulittamaan (Standard Pass) 10€/vuosi, jolloin pääsee käsiksi käyttäjien tekemiin ratoihin. Suosittelen.
Arvosana:
5/5 kyllä tätä pelaa mielellään aina seuraavaan ragequittiin asti, puolen tunnin päästä taas uudestaan.
EDIT: Linkin ketjussa neuvoja ajamiseen, sillä kaikki piilokikat eivät ole itsestään selviä:
Uusin Trackmania julkaistiin viime kesänä ja nyt on tullut kuukauden päivät pelattua. Peli on täyttä arcadea ja tarkoitus on ajaa mitä kummallisimpia ratoja. Yleensä radat ovat 10-60 sekuntia pitkiä mikä kuulostaa kummalliselta ja niin se oikeastaan onkin, tämä peli on ihan omanlaisensa. Käyttäjien tekemänä löytyy edellisistä trackmanioista tuttuja puzzlemaisia RPG-ratoja joihin voi hyvinkin mennä koko ilta ja yö. Fullspeed-radoissa taas on tarkoitus pitää kaasu pohjassa koko radan ajan, jottei juuri ennen maaliviivaa oleva kilometrin pituinen hyppy jää lyhyeksi. Rataeditorin takia radat eivät lopu kesken ja käyttäjien tekemät radat ovat oikeastaan aina parempia mitä viralliset.
Moninpeli on hauskaa ja sitä pelataan "omassa rauhassa" koska muihin autoihin ei voi törmäillä. Samasta syystä peliä voi pelata vaikka antarktikselta koska lagilla ei ole väliä. Muut pelaajat tai pelaajien nimet saa halutessa piiloon pikanapeista ja autojen skinit & custom-äänitorvet saa asetuksista pois päältä. Joku vitsiniekka spämmäsi viime matsissa "What are you doing step bro!???" tööttiään ylpeänä.
Pelaajat ovat muutenkin hauskaa meemikansaa ja neuvovat tsätin kautta kikkoja miten radan voi selvittää. Ihan oikeasti, porukka on tässä pelissä hyvällä päällä. Johtuukohan siitä että kaikki on "samassa veneessä"?Pelimuodoista yleisin on Timeattack, jossa samaa rataa ajetaan vapaasti (restart ja respawn napit toimivat) 5 minuuttia ja lopussa katsotaan oma sijoitus. Minun suosikkini on Rounds jossa kaikki lähtevät yhtä aikaa ja kun ensimmäinen pääsee maaliin muille jää enää 20 sekuntia aikaa, se meinaa sitä ettei respawn-nappia voi oikein käyttää ja pitää ajaa sopivan varovasti. Custom Rounds-servuja on aika vähän, mutta onneksi se löytyy myös 3-vs-3 joukkuepelinä Match Making Betan alta main menusta. Suosittelen kokeilemaan heti kun pelin perusteet alkavat olla hanskassa.
Pelin löytää Epic Storesta tai UPlay:stä (Ubisoft Connect), ilmaisversioon kuuluu Tutoriaali ja Spring2021 -radat. Joita voi pelata myös moninpelinä. Ns. oikeasta trackmania-kokemuksesta joutuu pulittamaan (Standard Pass) 10€/vuosi, jolloin pääsee käsiksi käyttäjien tekemiin ratoihin. Suosittelen.
Arvosana:
5/5 kyllä tätä pelaa mielellään aina seuraavaan ragequittiin asti, puolen tunnin päästä taas uudestaan.
EDIT: Linkin ketjussa neuvoja ajamiseen, sillä kaikki piilokikat eivät ole itsestään selviä:
Trackmania (2020)
Erikoinen Trackmania-pelisarja on jo 18 vuotta wanha, ja kesällä julkaistiin uusin versio. Ulkoisesti se näyttää täydeltä arcadekaahailulta ja sitä se oikeastaan onkin, mutta siinä on niin paljon muutakin jonka tajuaa vasta kun on pelannut jonkusen tunnin ja testaillut eri pelimuotoja. Pelissä...
bbs.io-tech.fi
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 993
EVE online on peli johon tulee palattua vuosien tauonkin jälkeen. Aloitin 2000-luvulla jolloin pelasin aktiivisemmin kuin nykyään kerran viikossa tai jopa kaksi jos ei ole muita tärkeämpiä asioita jonossa.
Peliin on helppo päästä sisälle mutta jos luulet että vuoden pelattuasi hallitset pelin niin sinut palautetaan karvaasti maanpinnalle.
Itse tykkään pelissä mahdollisuuteen menettää ja hankkia jotain rahallisesti arvokasta (suurin menetys 5000 dollaria, voi olla enempikin nykyään).
Yleensäkin olen tykännyt peleistä joissa menetettyään jotain arvokasta vituttaa ankarasti hetken. Opettaapa keskittymään peliin, eli pelit joissa voi viedä toiselta vaikka housut jalasta niin taas hetken naurattaa.
Nykyisin pelaan yksinäisenä sutena etsien sopivia uhreja low ja null sec.
www.pcgamer.com
zkillboard.com
Peliin on helppo päästä sisälle mutta jos luulet että vuoden pelattuasi hallitset pelin niin sinut palautetaan karvaasti maanpinnalle.
Itse tykkään pelissä mahdollisuuteen menettää ja hankkia jotain rahallisesti arvokasta (suurin menetys 5000 dollaria, voi olla enempikin nykyään).
Yleensäkin olen tykännyt peleistä joissa menetettyään jotain arvokasta vituttaa ankarasti hetken. Opettaapa keskittymään peliin, eli pelit joissa voi viedä toiselta vaikka housut jalasta niin taas hetken naurattaa.
Nykyisin pelaan yksinäisenä sutena etsien sopivia uhreja low ja null sec.
The victim of EVE Online's $5,000 gank says he's struggling with the aftermath
We talk to the victim and assassins of EVE Online's recent, exorbitantly expensive kill.
Top Losses by Ship | zkillboard.com
zkillboard.com is a killboard for the Massively Multiplayer Online Role Playing Game (MMORPG) EVE-Online.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Wasteland 3 (PC, Xbox gamepass)
Syvä huokaus... Ensin vähän taustaa. Olin Wasteland 2:n backer aikanaan, tykkäsinhän Fallouteista paljon (ja mielestäni kolmonen ei ollut oikea Fallout). Peli piti tulla alunperin varmaan reilussa vuodessa, mutta eihän mikään näistä Kickstarter-peleistä tainnut pysyä aikataulussa. Odottelen edelleen Star Citizeniä... Lopulta se sitten julkaistiin, mutta olin pettynyt. En oikein tiennyt mitä odottaa, uutta retro-Falloutia ehkä mutta se W2 ei ollut sitä, ehkä kauniisti ajateltuna kevyt-Fallout pelkällä taktisella taistelulla. Mikä sinänsä ei kauheasti olisi haitannut, mutta se taistelu oli kovin tylsää. Vertailukohtana pidin vanhoja Fallouteja, jossa pystyi tähtäämään vihollista vaikka päähän tai raajoihin. Wasteland 2:ssa ei. Jagged Alliance 2:ssa pystyi, Wasteland 2:ssa ei. Jopa Fallout Tacticsissa muistaakseni pystyi tähän, vaikka siinä paljon ongelmia muuten mielestäni olikin. Ei W2 nyt sentään maailman paskin ollut, mutta kova pettymys kuitenkin, pelasin sen kuitenkin läpi.
Päätin kokeila tätä kolmosta, kun gamepass vielä pari päivää aktiivisena. Ja ei se kyllä yhtään ole parantanut kakkosesta niissä asioissa, jotka mua siinä rassasi. Edelleenkään ei pysty tähtäämään raajoihin tai päähän. Tai no pystyy, jos joku hemmetin mittari on täynnä. Huoh. Myös pelin kässäri tökki todella pahasti. Jos pelin tekstissä lukee tutoriaalissa "Oh fuck" niin jotain on pielessä. Lisäksi peli jumiutuu liian helposti ja muitakin ihmeellisiä bugeja esiintyi edelleen. Esim. koitin tehdä uutta rangeria ryhmääni mutta ruutua sulkiessa sain sen jumiutumaan kolme kertaa siten, että peli oli pakko tappaa task managerista. Painoin yhtä nappia liian aikaisin, kun se oli vielä ruudulla näkyvissä, olisi pitänyt sen antaa haihtua pois. Aika paskaa koodausta sanoisin jos peli jää tällaisesta jumiin. Lopullinen niitti oli, kun alun kaupungissa joku rosvojoukko hyökkäsi kimppuuni. Tapoin ne, mutta yksi hahmoistani tyrmättiin. Herätin tämän, mutta hahmo jäi tärisemään kuin horkassa. Totesin, että VMP ja poistin pelin.
Vähän sääliksi käy niitä, jotka tämän backeriksi rupesivat. Itse kiersin tämän kaukaa ja annoin rahani Figissä Pillars of Eternity kakkoseen etukäteen, olinhan ykkösenkin backer ollut. Oli kakkosessakin ongelmansa, mutta se ei sentään tökkinyt tällä lailla. Tykkäsin sen lisäreistä jopa peruspeliä enemmän. Suosittelenkin PoE-sarjaa ennemmin kuin tätä. Tai vaikka sitä Jagged Alliance kakkosta. Kaverini kehuu Silent Stormia (ja jätti W2:n kesken), itse en sille koskaan lämmennyt, mutta oli siinäkin sentään perusasiat kunnossa. Jopa siitä Wasteland 2:sta on paremmat muistot kuin tästä muutaman tunnin kokeilusta tämän kolmosen parissa.
Syvä huokaus... Ensin vähän taustaa. Olin Wasteland 2:n backer aikanaan, tykkäsinhän Fallouteista paljon (ja mielestäni kolmonen ei ollut oikea Fallout). Peli piti tulla alunperin varmaan reilussa vuodessa, mutta eihän mikään näistä Kickstarter-peleistä tainnut pysyä aikataulussa. Odottelen edelleen Star Citizeniä... Lopulta se sitten julkaistiin, mutta olin pettynyt. En oikein tiennyt mitä odottaa, uutta retro-Falloutia ehkä mutta se W2 ei ollut sitä, ehkä kauniisti ajateltuna kevyt-Fallout pelkällä taktisella taistelulla. Mikä sinänsä ei kauheasti olisi haitannut, mutta se taistelu oli kovin tylsää. Vertailukohtana pidin vanhoja Fallouteja, jossa pystyi tähtäämään vihollista vaikka päähän tai raajoihin. Wasteland 2:ssa ei. Jagged Alliance 2:ssa pystyi, Wasteland 2:ssa ei. Jopa Fallout Tacticsissa muistaakseni pystyi tähän, vaikka siinä paljon ongelmia muuten mielestäni olikin. Ei W2 nyt sentään maailman paskin ollut, mutta kova pettymys kuitenkin, pelasin sen kuitenkin läpi.
Päätin kokeila tätä kolmosta, kun gamepass vielä pari päivää aktiivisena. Ja ei se kyllä yhtään ole parantanut kakkosesta niissä asioissa, jotka mua siinä rassasi. Edelleenkään ei pysty tähtäämään raajoihin tai päähän. Tai no pystyy, jos joku hemmetin mittari on täynnä. Huoh. Myös pelin kässäri tökki todella pahasti. Jos pelin tekstissä lukee tutoriaalissa "Oh fuck" niin jotain on pielessä. Lisäksi peli jumiutuu liian helposti ja muitakin ihmeellisiä bugeja esiintyi edelleen. Esim. koitin tehdä uutta rangeria ryhmääni mutta ruutua sulkiessa sain sen jumiutumaan kolme kertaa siten, että peli oli pakko tappaa task managerista. Painoin yhtä nappia liian aikaisin, kun se oli vielä ruudulla näkyvissä, olisi pitänyt sen antaa haihtua pois. Aika paskaa koodausta sanoisin jos peli jää tällaisesta jumiin. Lopullinen niitti oli, kun alun kaupungissa joku rosvojoukko hyökkäsi kimppuuni. Tapoin ne, mutta yksi hahmoistani tyrmättiin. Herätin tämän, mutta hahmo jäi tärisemään kuin horkassa. Totesin, että VMP ja poistin pelin.
Vähän sääliksi käy niitä, jotka tämän backeriksi rupesivat. Itse kiersin tämän kaukaa ja annoin rahani Figissä Pillars of Eternity kakkoseen etukäteen, olinhan ykkösenkin backer ollut. Oli kakkosessakin ongelmansa, mutta se ei sentään tökkinyt tällä lailla. Tykkäsin sen lisäreistä jopa peruspeliä enemmän. Suosittelenkin PoE-sarjaa ennemmin kuin tätä. Tai vaikka sitä Jagged Alliance kakkosta. Kaverini kehuu Silent Stormia (ja jätti W2:n kesken), itse en sille koskaan lämmennyt, mutta oli siinäkin sentään perusasiat kunnossa. Jopa siitä Wasteland 2:sta on paremmat muistot kuin tästä muutaman tunnin kokeilusta tämän kolmosen parissa.
Ostin MCC:n, ja koska ODST jäi aikoinaan välistä, pelasin sen nyt ensimmäisenä. Yllätyksekseni tykkäsin enemmän Rookiella kaupungilla haahuilusta kuin enemmän perus-Halolta maistuvista takaumakohtauksista. Lähes tyhjän kaupungin kaduilla seikkaillessa on selittämättömän painostava tunnelma jota musiikki ja äänimailma tukee hienosti. Taisteluita piti lähestyä hieman varovaisesti koska nyt ei pelata Spartanilla vaan luokkaa köykäisemmällä ODST-sotilaalla. Välillä vihollispartiot tuli jopa kierrettyä koska taisteluun joutuminen tuntui vaaralliselta. Tämä puoli pelistä toimi itselleni todella hyvin 4/5.
Takaumat olivat sitten täyttä vintage Haloa enkä kaikista jaksanut hirveästi innostua. Toki ne pelasi ihan mielellään, ja mieleen jäi yksi hieno kohtaus jossa taisteltiin korkealla pilvenpiirtäjien huipulla. Tälle osuudelle kuitenkin "vain" 3/5.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Uncharted: The Lost Legacy (PS4)
"Moderni Indiana Jones" kuvaillee Uncharted-pelisarjaa parhaiten. Siinä missä Indyissä tutkimusmatkailun ja aarteenmetsästyksen ohessa lahdattiin (pääasiassa) natseja, niin Unchartedeissa lahdataan pahisten yksityisarmeijoita. Aika överiä siis, mutta eipä näitä ole tarkoitettukaan liian vakavasti otettaviksi.
Pelisarjan päähenkilön Nathan Draken tarina päättyi sarjan neljännessä osassa, mutta Naughty Dog päätti puskea ulos vielä yhden pelin. Tässä itsenäisessä lisärissä pääosassa on kakkosessa esitelty (en enää muista, esiintyikö muissa peleissä) Chloe Frazer ja tällä aisaparinaan nelosessa esitelty entinen palkkasotilas Nadine Ross. Mimmienergiaa, siis, mutta eipä se kauheasti menoa mihinkään muuta. Tapahtumapaikkana on tällä kertaa Intia, jossa etsitään myyttisen Ganesha-jumalan syöksyhammasta.
Peli tuntui olevan vähän kuin miniversio nelosesta ja eräänlainen Uncharted Greatest Hits. Yksi kenttä on avoin alue, jossa ajetaan ympäriinsä ja tutkitaan siellä paikkoja vähän hiekkalaatikkotyyliin. Välillä rymistellään autolla takaa-ajossa, välillä kiipeillään ja välillä räiskitään. Kuten jo aiemmin täällä totesin, en tykkää paditähtäyksestä varsinkaan Pleikkarilla, mutta minkäs teet kun kyseessä yksinoikeuspeli. Juoni on aika perus, eikä pahis kauheasti kerätä tunteita. Pääosakaksikon sanailu on sentään ihan toimivaa. Grafiikat oli hienoja pleikkaripeliksi, tykkäsin tämän visuaalisuudesta enemmän kuin vaikkapa The Last of Us kakkosesta, joka varmaankin oli teknisesti parempi mutta kuitenkin tylsän realistisen harmaata.
Pelisarjan parhaat osat ovat mielestäni kakkonen ja nelonen, tämä ei yllä niiden tasolle mutta oli ainakin surkeaa kolmosta parempi. Ykkösestä en juuri mitään enää muista. Pituuttakin oli vähemmän kuin yleensä, 7,5h pelin sisäisen kellon mukaan kun vaikka nelosessa taisi mennä ainakin tuplasti sen verran. Sarjan faneille tätä voinee suositella, tosin taitavat suurimmaksi osaksi sen olla jo pelanneetkin.
"Moderni Indiana Jones" kuvaillee Uncharted-pelisarjaa parhaiten. Siinä missä Indyissä tutkimusmatkailun ja aarteenmetsästyksen ohessa lahdattiin (pääasiassa) natseja, niin Unchartedeissa lahdataan pahisten yksityisarmeijoita. Aika överiä siis, mutta eipä näitä ole tarkoitettukaan liian vakavasti otettaviksi.
Pelisarjan päähenkilön Nathan Draken tarina päättyi sarjan neljännessä osassa, mutta Naughty Dog päätti puskea ulos vielä yhden pelin. Tässä itsenäisessä lisärissä pääosassa on kakkosessa esitelty (en enää muista, esiintyikö muissa peleissä) Chloe Frazer ja tällä aisaparinaan nelosessa esitelty entinen palkkasotilas Nadine Ross. Mimmienergiaa, siis, mutta eipä se kauheasti menoa mihinkään muuta. Tapahtumapaikkana on tällä kertaa Intia, jossa etsitään myyttisen Ganesha-jumalan syöksyhammasta.
Peli tuntui olevan vähän kuin miniversio nelosesta ja eräänlainen Uncharted Greatest Hits. Yksi kenttä on avoin alue, jossa ajetaan ympäriinsä ja tutkitaan siellä paikkoja vähän hiekkalaatikkotyyliin. Välillä rymistellään autolla takaa-ajossa, välillä kiipeillään ja välillä räiskitään. Kuten jo aiemmin täällä totesin, en tykkää paditähtäyksestä varsinkaan Pleikkarilla, mutta minkäs teet kun kyseessä yksinoikeuspeli. Juoni on aika perus, eikä pahis kauheasti kerätä tunteita. Pääosakaksikon sanailu on sentään ihan toimivaa. Grafiikat oli hienoja pleikkaripeliksi, tykkäsin tämän visuaalisuudesta enemmän kuin vaikkapa The Last of Us kakkosesta, joka varmaankin oli teknisesti parempi mutta kuitenkin tylsän realistisen harmaata.
Pelisarjan parhaat osat ovat mielestäni kakkonen ja nelonen, tämä ei yllä niiden tasolle mutta oli ainakin surkeaa kolmosta parempi. Ykkösestä en juuri mitään enää muista. Pituuttakin oli vähemmän kuin yleensä, 7,5h pelin sisäisen kellon mukaan kun vaikka nelosessa taisi mennä ainakin tuplasti sen verran. Sarjan faneille tätä voinee suositella, tosin taitavat suurimmaksi osaksi sen olla jo pelanneetkin.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 888
Unchartedit on itelle ollu aina jotenkin hyvin outoja. Niissä ei varsinaisesti mitään vikaakaan ole, mutta ei vaan helvetti enää mielenkiinto riitä yrittää pelata kolmosta tai nelosta. Kolmoselle annoin aikoinaan peräti kolmekin mahdollisuutta, mutta tajuan aina ennemmin tai myöhemmin et mua ei kiinnosta se tarina pätkääkään ja se pelattavuuskin on hyvin nihkeetä, siinäkään ei varsinaisesti mitään suurempaa vikaa paitsi pakotetut "wau kato miltä tää kallio näyttää ku kipeet"-kohdat säestettynä aika jäätävällä määrällä "kävellään hitaasti ja jutellaan" segmenttejä. Bonuksena tosiaan se et se kiipeily ei oikeastaan palvele minkäänlaista funktiota, työnnä tattia johonkin suuntaan ja kato kun asioita tapahtuu.
Uncharted on myös jostain syystä ainut pelisarja jossa Ludonarrative dissonance - Wikipedia tuntuu yrittävän potkia mun hampaita sisään jatkuvalla syötöllä. En tiedä onko se vaan niin jäätävän huonosti toteutettu tossa, eka lahtaat pienen armeijan verran väkeä kaveris kanssa ja perään hieman naureskelette toistenne vitseille ja kumpikaan ei sano mitään ikinä siitä et ollaan muuten kylmätty aika posketon määrä porukkaa tässä matkalla. Itseasiassa se ei kiinnosta ketään, eikä sitä ainakaan ykkösessä, kakkosessa tai siihen asti mitä kolmosta pelasin nostettu esille ollenkaan. Tykkäsin pelejä pelatessa ajatella ettei kukaan uskalla mainita sitä, koska tuhansia rivisotilaita (ja jotain saatanan mutantteja ykkösessä ja kakkosessa, haluisin kysyä et miks?) kylmännyt äijä ei varmaan paljon omantunnon tuskia pode yhdestä lisäruumiista ja kaverien alkaessa kyseenalastamaan moraaleita sais nopean lipun hautaan.
Tästä huolimatta oon kuitenkin aikoinaan pelannut ykkösen ja kakkosen ihan läpikin asti, kakkosen jopa useammin kun tuli pelattua siitä platina, liekö se sit ollut se viimenen yritys oikeasti tykätä näistä peleistä. Tuli jo siinä herkässä yläasteiässä ihmeteltyä ykköstä pelatessa et niin, mikä tässä onkaan niin hienoa. Eikä siinä, varmasti laadukkaita pelejä niille tarjolla jotka niistä tykkää, mutta koen vaan ettei ne mulle tarjoa tarinallisesti yhtään mitään ja pelillisesti oikeastaan vielä vähemmän, sillä Naughty Dogin ongelmana on oikeastaan jo ekasta Unchartedista asti ollu itelle se, että moni peli tarjoaa parempaa pelattavuutta useemmaltakin osa-alueelta. Naughty Dogin pelit tuntuvat tarjoavan jokseenkin kertakäyttösen tuntusen elämyksen suht vahvalla tarinalla ja näyttävillä kohtauksilla, ja jos noi ei jostain syystä iske niin niillä ei ihan kauheasti taida olla tarjottavaa.
Toki toi tarinan ja itse pelaamisen dissonanssi korjattiin sit Last of Usissa ihan kokonaan ja se jo tuntui huomattavasti vakuuttavammalta paketilta. Sekään ei jostain kumman syystä sit kolmenkaan mahdollisuuden jälkeen päässyt ikinä loppuun asti, sillä taas ite pelattavuudessa oli mun mielestä aika runsaastikkin parannettavaa ja missään vaiheessa ei heränny varsinaisesti fiilistä et palan halusta nähdä mitä tarinassa seuraavaks tapahtuu. Sen verran pitkälle sitä pelasin kuitenkin et katoin youtubesta sit tarinan lopun kun pelaaminen ei enää kiinnostanut, ja se tarina nyt varmaan olikin sen pelin vahvin osa-alue kun ite pelattavuudella ei varsinaisesti mitään mainitsemisen arvoista saavuteta. Tarinankin koen kuitenkin olevan about tasolla "ihan kiva", enkä ole kakkososaa hankkinut tai ajatellut hankkivanikaan missään vaiheessa. Ehkä se on tässä vaiheessa jo ihan selvää ettei kaikki pelit ole kaikille, ja vaikka metacriticissä keinuukin 90+ arvosanat, ei se välttämättä jonkun mielestä kovinkaan kaksinen teos siltikään ole.
Uncharted on myös jostain syystä ainut pelisarja jossa Ludonarrative dissonance - Wikipedia tuntuu yrittävän potkia mun hampaita sisään jatkuvalla syötöllä. En tiedä onko se vaan niin jäätävän huonosti toteutettu tossa, eka lahtaat pienen armeijan verran väkeä kaveris kanssa ja perään hieman naureskelette toistenne vitseille ja kumpikaan ei sano mitään ikinä siitä et ollaan muuten kylmätty aika posketon määrä porukkaa tässä matkalla. Itseasiassa se ei kiinnosta ketään, eikä sitä ainakaan ykkösessä, kakkosessa tai siihen asti mitä kolmosta pelasin nostettu esille ollenkaan. Tykkäsin pelejä pelatessa ajatella ettei kukaan uskalla mainita sitä, koska tuhansia rivisotilaita (ja jotain saatanan mutantteja ykkösessä ja kakkosessa, haluisin kysyä et miks?) kylmännyt äijä ei varmaan paljon omantunnon tuskia pode yhdestä lisäruumiista ja kaverien alkaessa kyseenalastamaan moraaleita sais nopean lipun hautaan.
Tästä huolimatta oon kuitenkin aikoinaan pelannut ykkösen ja kakkosen ihan läpikin asti, kakkosen jopa useammin kun tuli pelattua siitä platina, liekö se sit ollut se viimenen yritys oikeasti tykätä näistä peleistä. Tuli jo siinä herkässä yläasteiässä ihmeteltyä ykköstä pelatessa et niin, mikä tässä onkaan niin hienoa. Eikä siinä, varmasti laadukkaita pelejä niille tarjolla jotka niistä tykkää, mutta koen vaan ettei ne mulle tarjoa tarinallisesti yhtään mitään ja pelillisesti oikeastaan vielä vähemmän, sillä Naughty Dogin ongelmana on oikeastaan jo ekasta Unchartedista asti ollu itelle se, että moni peli tarjoaa parempaa pelattavuutta useemmaltakin osa-alueelta. Naughty Dogin pelit tuntuvat tarjoavan jokseenkin kertakäyttösen tuntusen elämyksen suht vahvalla tarinalla ja näyttävillä kohtauksilla, ja jos noi ei jostain syystä iske niin niillä ei ihan kauheasti taida olla tarjottavaa.
Toki toi tarinan ja itse pelaamisen dissonanssi korjattiin sit Last of Usissa ihan kokonaan ja se jo tuntui huomattavasti vakuuttavammalta paketilta. Sekään ei jostain kumman syystä sit kolmenkaan mahdollisuuden jälkeen päässyt ikinä loppuun asti, sillä taas ite pelattavuudessa oli mun mielestä aika runsaastikkin parannettavaa ja missään vaiheessa ei heränny varsinaisesti fiilistä et palan halusta nähdä mitä tarinassa seuraavaks tapahtuu. Sen verran pitkälle sitä pelasin kuitenkin et katoin youtubesta sit tarinan lopun kun pelaaminen ei enää kiinnostanut, ja se tarina nyt varmaan olikin sen pelin vahvin osa-alue kun ite pelattavuudella ei varsinaisesti mitään mainitsemisen arvoista saavuteta. Tarinankin koen kuitenkin olevan about tasolla "ihan kiva", enkä ole kakkososaa hankkinut tai ajatellut hankkivanikaan missään vaiheessa. Ehkä se on tässä vaiheessa jo ihan selvää ettei kaikki pelit ole kaikille, ja vaikka metacriticissä keinuukin 90+ arvosanat, ei se välttämättä jonkun mielestä kovinkaan kaksinen teos siltikään ole.
Mortal Kombat 11.
Joskus miettinyt tuon hankkimista ja nyt tuli sopivastti ultimate versio steam tarjoukseen 30e, sisältäen kaikki dlc:t ja hahmot.
En tätä kyllä suosittele täyteen hintaan.
Pelannu mortal kombateja siitä 90-luvun puolivälistä asti, ei nyt ihan kaikki mitkä ilmestynyt ja näitä myös kolikkoautomaatista hakkasin, piti ihan etsiä ne lopetus ja erikoisliikkeet aikoinaan ja hupia riitti.
Hyvä peli, itselläni on xbox ohjain, ohjain on tässä must. silti liikesarjat ja lopetukset on melkoisen hankalia toteuttaa, mutta niitä oppii, hahmoja on paljon, joten kaikkiean muistaminen on mahdotonta.
Valitettavasti nämä sjw, yms liikkeet on tätäkin peliä pilanneet ja sensuroineet, mutta ei nyt liikaa, eikä se ole häiritsevää, mutta kyllä sen huomaa.
Lisäksi pelissä on paljon mikromaksuja yms, mutta näillä saa lähinnä kosmeettista hyötyä ja joitan tauntteja, ne eivät ole pakollisia, mutta ne saa myös grindaamalla, ja grindaamista tässä on ihan hitosti, mutta onpahan pelaamista
hienot animaatiot, välivideot, musiikit, pelattavuus on kohdillaan, paras tappelupeli mitä löytyy.
9/10, alennettuun hintaan, 7/10, jos ostaa täyteen hintaan.
Joskus miettinyt tuon hankkimista ja nyt tuli sopivastti ultimate versio steam tarjoukseen 30e, sisältäen kaikki dlc:t ja hahmot.
En tätä kyllä suosittele täyteen hintaan.
Pelannu mortal kombateja siitä 90-luvun puolivälistä asti, ei nyt ihan kaikki mitkä ilmestynyt ja näitä myös kolikkoautomaatista hakkasin, piti ihan etsiä ne lopetus ja erikoisliikkeet aikoinaan ja hupia riitti.
Hyvä peli, itselläni on xbox ohjain, ohjain on tässä must. silti liikesarjat ja lopetukset on melkoisen hankalia toteuttaa, mutta niitä oppii, hahmoja on paljon, joten kaikkiean muistaminen on mahdotonta.
Valitettavasti nämä sjw, yms liikkeet on tätäkin peliä pilanneet ja sensuroineet, mutta ei nyt liikaa, eikä se ole häiritsevää, mutta kyllä sen huomaa.
Lisäksi pelissä on paljon mikromaksuja yms, mutta näillä saa lähinnä kosmeettista hyötyä ja joitan tauntteja, ne eivät ole pakollisia, mutta ne saa myös grindaamalla, ja grindaamista tässä on ihan hitosti, mutta onpahan pelaamista
hienot animaatiot, välivideot, musiikit, pelattavuus on kohdillaan, paras tappelupeli mitä löytyy.
9/10, alennettuun hintaan, 7/10, jos ostaa täyteen hintaan.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 262
Metro 2033 Redux (PC)
Joo en päässyt puusta pitkälle ton Dishonored: DotD:n kanssa, ehkä toisessa tasossa vasta menossa ja peliaikaa kertynyt kohta neljälle eri kuukaudelle.
Tuli kuitenkin luettua Metro 2033 kirjana, ja päätin sit kokeilla tätä kirjan inspiroimaa peliä, jonka jo toki pariin otteeseen pelannut läpi. Ekalla kerralla pelatessa jäi aikanaan fiilikset, että ei mikään täydellinen peli, mutta silti tunnelmallinen ja mukiinmenevä räiskintä, joka vähän palautti mua nauttimaan myös raiteilla kulkevista peleistä. Nyt kolmannella kerralla on fiilikset todella paljon laimeammat. Sinällään ite peli on varmaan jotakuinki kaikille pelejä pelaaville tuttu, jaetaan ilmaseks joka vuosi millon minkäki kanavan kautta, Epicistä ainakin kahdesti, steamista ainakin 2-3 kertaa ja Humblestakin 2-3 kertaa tässä vuosien aikana.
Mutta jos mietit, että kehtaatko lukea kirjan ku pelin oot pelannut, nii kehtaat. Hirveän paljon näillä ei oo yhteistä. Vaikka pelin nimi on Metro 2033, nii enemmän fiilis, että tää vois olla vaikka "Viemäri 2033". Oikeastaan koko "metro" tunnelma jotenki loistaa poissaolollaan ja tässä vaan ryömitään tunneleissa, jotka ehkä muistuttaa toisinaan metrotunnelia. Suurinosa asemista onkin hökkelikyliä joita ei asemiksi tunnista. Lisäksi pelimaailma kärsii uskottavuudesta verrattuna kirjaan. Suurinosa porukasta on kuin se ydinsota olis tapahtunut kolme minuuttia sitten; hengailevat aseet sylissään notskilla. Enemmän siis semmosia pakolaisleirejä kuin mitään toimivia kyliä kuten kirjassa. Ei oikeen mitään semmosta fiilistä, että tää olis joku uusi yhteiskunta. Toisekseen jokainen asema tuntuu samalta ja maan pinnalla käydään turhankin usein eikä se ole niin uhkaavaa mitä se kirjassa oli. Ylipäätään kaikki uhat kirjasta on typistetty "jonkinsortin mutanttipeto" kategoriaan sekä ihmisvastustajiin, joita räiskitään ku maailmansodassa konsonaan.
Joo en päässyt puusta pitkälle ton Dishonored: DotD:n kanssa, ehkä toisessa tasossa vasta menossa ja peliaikaa kertynyt kohta neljälle eri kuukaudelle.
Tuli kuitenkin luettua Metro 2033 kirjana, ja päätin sit kokeilla tätä kirjan inspiroimaa peliä, jonka jo toki pariin otteeseen pelannut läpi. Ekalla kerralla pelatessa jäi aikanaan fiilikset, että ei mikään täydellinen peli, mutta silti tunnelmallinen ja mukiinmenevä räiskintä, joka vähän palautti mua nauttimaan myös raiteilla kulkevista peleistä. Nyt kolmannella kerralla on fiilikset todella paljon laimeammat. Sinällään ite peli on varmaan jotakuinki kaikille pelejä pelaaville tuttu, jaetaan ilmaseks joka vuosi millon minkäki kanavan kautta, Epicistä ainakin kahdesti, steamista ainakin 2-3 kertaa ja Humblestakin 2-3 kertaa tässä vuosien aikana.
Mutta jos mietit, että kehtaatko lukea kirjan ku pelin oot pelannut, nii kehtaat. Hirveän paljon näillä ei oo yhteistä. Vaikka pelin nimi on Metro 2033, nii enemmän fiilis, että tää vois olla vaikka "Viemäri 2033". Oikeastaan koko "metro" tunnelma jotenki loistaa poissaolollaan ja tässä vaan ryömitään tunneleissa, jotka ehkä muistuttaa toisinaan metrotunnelia. Suurinosa asemista onkin hökkelikyliä joita ei asemiksi tunnista. Lisäksi pelimaailma kärsii uskottavuudesta verrattuna kirjaan. Suurinosa porukasta on kuin se ydinsota olis tapahtunut kolme minuuttia sitten; hengailevat aseet sylissään notskilla. Enemmän siis semmosia pakolaisleirejä kuin mitään toimivia kyliä kuten kirjassa. Ei oikeen mitään semmosta fiilistä, että tää olis joku uusi yhteiskunta. Toisekseen jokainen asema tuntuu samalta ja maan pinnalla käydään turhankin usein eikä se ole niin uhkaavaa mitä se kirjassa oli. Ylipäätään kaikki uhat kirjasta on typistetty "jonkinsortin mutanttipeto" kategoriaan sekä ihmisvastustajiin, joita räiskitään ku maailmansodassa konsonaan.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 490
Ratchet and Clank (PS4 - PS5)
Muistan, että teininä tuli pelattua alkuperäistä, muistamatta itse pelistä kuitenkaan mitään muuta kuin ettei se iskenyt silloin itselle.
Joten aika pienillä odotuksilla kävin tämän kimppuun. No kyllähän peli oli ihan ok, pelattavuus oli ihan ok, äänitehosteet ihan ok, suomenkielinen puhe hirveää. Jotenkin pelistä jäi hieman sellainen olo, että kaikki oli ok, muttei kuitenkaan iskenyt.
No sen verran iski kuitenkin, että pitää Rift Apart ostaa, viimeistään alennuksista.
3/5
Muistan, että teininä tuli pelattua alkuperäistä, muistamatta itse pelistä kuitenkaan mitään muuta kuin ettei se iskenyt silloin itselle.
Joten aika pienillä odotuksilla kävin tämän kimppuun. No kyllähän peli oli ihan ok, pelattavuus oli ihan ok, äänitehosteet ihan ok, suomenkielinen puhe hirveää. Jotenkin pelistä jäi hieman sellainen olo, että kaikki oli ok, muttei kuitenkaan iskenyt.
No sen verran iski kuitenkin, että pitää Rift Apart ostaa, viimeistään alennuksista.
3/5
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 888
Jos Metrosta puuttuis se tunneleiden tunnelma niin se olis mun mielestä täysin keskinkertanen teos. Valitettavasti maan päällä se tunnelma on tosi laiha, eikä siellä oikeastaan herää mitään sen kummosempia fiiliksiä ku se et oispa jo takas tunneleissa. Eikä niinkään et se tuntuis uhkaavalta paikalta, vaan koska se on aika tylsä. Taisin kyllä ite lyödä 2033 ekaa kertaa tulille niin oikeessa tilanteessa kun mahdollista, joku perjantai se oli alkusyksystä, ilta alkaa hämärtymään sopivasti niin aattelin lyödä kokeiluks tulille. Tunnelma siellä metrotunneleissa ja varsinkin niissä pienissä leireissä oli aika huikee varsinkin sillon 2012 millon ton ekan kerran pelasin läpi, se oli siihen aikaan edelleen yks parhaimman näkösistä peleistä ja se valaistus tunneleissa oli ainakin siihen aikaan vakuuttava ja toimi aika massiivisesti sen tunnelmanluomisen puolesta. Valitettavasti se ei kestä ikuisuuksia vaan sinne pinnalle palataan turhankin usein ja se tuntuu enemmänkin vaan suorittamiselta kunnes pääsee takas sinne parempaan ympäristöön. Eli vähän jäi sellanen fiilis et sen ylämaailman ois voinu tehdä huomattavasti uhkaavammaks ja painostavammaks mestaks mitä se loppujenlopuks oli, sit ois ollu jotain syytäkin vihata sinne menemistä.
Last Light ei mun muistaakseni oikeastaan kovinkaan huomattavia muutoksia mihinkään tehny, yhä pyörittiin metroissa ja maanpäällä vuorotellen. Hyvä peli sekin, tuli vedettyä joku viikonloppuyö yhdeltä istumalta lävitse. Mut Exodus sit taas tuntuu ottaneen sen tylsän maanpinnan maalitaulukseen ja ainakin muutaman ensimmäisen tunnin perusteella yrittää tehdä siitä jonkinlaisen open world temmellyskentän jossa riittää tutkittavaa ja pientä näpertelyä. Ei oikeen mun mieleen oleva kehityssuunta tällekkään sarjalle, joten se vähän jäi kesken, ja varmaan saattaa jäädäkkin kesken ellei pelattava aivan täysin lopu. Ne ekassa kahdessa osassa olevat tunnelit tuntuu olevan aikalailla täysin unohdettuja, tai ainakaan muutaman ekan tunnin aikana niitä ei ole oikeastaan cutscenejen ulkopuolella tullut nähtyä. Sääli sinänsä et pelisarjan paras anti mentiin uhraamaan sen huomattavasti heikomman puolesta.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 262
Mjoo, se ylämaailma oli ainakin tuossa ekassa kirjassa todella painostava Kremleineen ja monine selittämättömine asioineen. Mutta muuten tässä on jotenki sotkettu tuo metrotunneliosuus täysin. Jotenki kirjasta välitty se tunnelma paremmin, että kun lähit tunnelia kulkemaan nii oli vielä muutama sata metriä niitä "scoutteja", mutta sen jälkeen menit omilla valoilla tunnelia eteenpäin, siellä oli sit mitä oli. Nyt nää tunnelit on täynnä kaikkea ja monet pätkät vedetään jollaki kärryllä kuin Call of Dutyn ajotehtävässä konsonaan.
Muistan itekki, että ekalla peluukerralla se tunnelma tässä oli hirveän siisti, mutta jotenki nyt ei oo oikeen mitään tunnelmaa, enemmän semmonen "ai tämmönenkö tää olikin" fiilis moninpaikoin. Näin redux-versiolla pelatessa pakko kyl sanoa, että ihan hieno peli paikoin edelleen, varsinkin ton valaistuksen suhteen. Toki ääninäyttely yms. on sit ihan jöötiä, ja venäjäksikkään ei viiti kääntää ku menee sit puolet kommenteista täysin ohi.
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 888
No nyt kun mainitset niin olihan siellä tunneleissakin muutama nihkeämpi kohta, just ne putkimaiset kärryajelut sun muut, mutta jos mietin niitä maanalasia osuuksia nyt niin päällimmäisenä tulee mieleen ne kohokohdat, esimerkkinä nyt vaikkapa se Frontline jossa uskallettiin hieman isompaakin aluetta ja sokkeloa antaa ihmeteltäväks. Veikkaan vaan et tässä on aika kullannu muistot sen verta pahasti et muistan ton huomattavasti parempana kokemuksena mitä se oikeasti olikaan, sillä en tota oikeastaan sen ensimmäisen läpipeluun jälkeen oo käynnistellytkään. Eikä varmaankaan kannata, antaa sen olla muistoissa sellasena kun se on, turha sitä mennä pilaamaan enää kun voi olla pelimakukin kerinnyt kehittyä sen verran et siitä ei enää oiskaan ihan kauheasti hyvää sanottavaa.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 262
Ainakin itellä kävi näin, että ehkä olis ollut parempi olla koskematta, ja tuskin olis käynnistänytkään ilman tuota kirjaa(taino ehkä Exoduksen takia olis voinu ottaa jonku trilogiarunin).
- Liittynyt
- 27.03.2019
- Viestejä
- 123
Last of Us 2 jäi aikanaan kesken ja nyt aloin PS5 alusta uudelleen.
Päälimmäinen ajatus ollut viimeiset pelitunnit, eikö tämä lopu ikinä...
Luulin, että loppuu kun tietty kosto on suoritettu.
Sitten luulin, että loppuu maatalolla lesboiluun.
Luulin, että näytetään mitä toiselle osapuolelle tapahtuu, ja loppuu.
Ja paskat, jatkuu ja jatkuu... hieman venytetyltä alkaa vaikuttaa.
Päälimmäinen ajatus ollut viimeiset pelitunnit, eikö tämä lopu ikinä...
Luulin, että loppuu kun tietty kosto on suoritettu.
Sitten luulin, että loppuu maatalolla lesboiluun.
Luulin, että näytetään mitä toiselle osapuolelle tapahtuu, ja loppuu.
Ja paskat, jatkuu ja jatkuu... hieman venytetyltä alkaa vaikuttaa.
- Liittynyt
- 21.10.2016
- Viestejä
- 1 226
Plague Tale: Innocence
Näytti mielenkiintoiselta ja hyviä arvostelujakin on saanut niin tuli kopattua about kympillä GoG:sta. Ihan nätin näköinen "kävelysimulaattori" kevyellä hiippailulla ja muutamalla kevyellä puzzlella. 10h 11min sanoo GoG:n pelikello, satunnaisesti talsin ympäriinsä ja kattelin jos löytyy jotain kerättävää. Tarkoituksella en kuitenkaa joka nurkkaa käynyt koluamassa.
Tunnelma, ympäristöt ja musiikit olivat itselleni pelin parasta antia. Hahmot ovat aikalailla mitäänsanomattomia eikä yksikään jää sen kummemmin mieleen hyvässä eikä pahassa. Tarina alkaa, ja menee pitkälle ihan hyvänä ja mielenkiintoisena, mutta hajoaa aivan täysin käsiin ennen loppua. Plussan puolelle kuitenkin kokonaisuutena jäädään ja saattaahan tämän joku päivä vielä uudelleenkin kävellä läpi.
Näytti mielenkiintoiselta ja hyviä arvostelujakin on saanut niin tuli kopattua about kympillä GoG:sta. Ihan nätin näköinen "kävelysimulaattori" kevyellä hiippailulla ja muutamalla kevyellä puzzlella. 10h 11min sanoo GoG:n pelikello, satunnaisesti talsin ympäriinsä ja kattelin jos löytyy jotain kerättävää. Tarkoituksella en kuitenkaa joka nurkkaa käynyt koluamassa.
Tunnelma, ympäristöt ja musiikit olivat itselleni pelin parasta antia. Hahmot ovat aikalailla mitäänsanomattomia eikä yksikään jää sen kummemmin mieleen hyvässä eikä pahassa. Tarina alkaa, ja menee pitkälle ihan hyvänä ja mielenkiintoisena, mutta hajoaa aivan täysin käsiin ennen loppua. Plussan puolelle kuitenkin kokonaisuutena jäädään ja saattaahan tämän joku päivä vielä uudelleenkin kävellä läpi.
Rottien käyttö aseena, koska veressä on "Maculaa" joka mahdollistaa tämän. Mr. Grand Inquisitor ottaa penskasta verta itteensä ja kohta tapellaan mustat rottavoimat vs valkoiset rottavoimat. Voi jeebus mitä kuraa.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Mulle ei Ruttotarina: Viattomuus kolahtanut yhtään kun sen viime vuonna pelasin ja spoilerista olin täysin samaa mieltä....
Beyond: Two Souls (PS4)
David Cage haluaa selvästi olla elokuvaohjaaja, kun tyypin pelit ovat tällaisia interaktiivisia elokuvia. Vähän kuin Hideo Kojimakin. Tosin siinä missä Kojiman pelit ovat korniudessaan viihdyttäviä, Cagen tuotokset yrittävät olla vakavia ja sen seurauksena ovat lähinnä jotain C-luokkaa. Fahrenheitista pidin aikanaan, vaikka jo silloin osa jengistä inhosi näitä pikarämpytyksiä (QTE). Heavy Rainista pidin aikanaan paljonkin. Detroitin pelasin seuraavana, mutta se oli aika puuduttavaa ja androidien sorron vertaaminen mustien historialliseen sortoon lähinnä noloa ja epäonnistunutta. Beyond jäi siis välistä ja viimein sain paikattua tämänkin "aukon" sivistyksessäni.
Tarina kertoo nuoresta naisesta nimeltä Jodie, jolla on selittämätön linkki henkimäiseen entiteettiin nimeltä Aiden. Jodieta näyttelee (ja naamansakin tälle lainannut) silloinen Ellen, nykyinen Elliot Page. Tästä sitten revitään hämärä juoni, jossa on mukana CIA, Pentagonin keksitty paranormalien ilmiöiden tutkimusosasto DPA ja ties mitä vielä. Mukana menossa myös Willem Dafoe. Pelinä tämä on siis interaktiivinen elokuva, jossa satunnaisesti painetaan jotakin padin nappia tai heilutellaan padia hölmösti. Jopa yksinkertainen esteen ylitys vaatii useamman napin yhtäaikaisen painamisen. Ei yhtä pahaa sekoilua tämän osalta vielä kuin Detroitissa, mutta lähellä. Eikä peli sitten juuri muuta sisälläkään. e: Niin, se unohtui mainita, että välillä peli yrittää olla Metal Gear Solid, mutta epäonnistuu surkeasti kiitos käytössä olevien kontrollien.
Juoni oli tosiaan aika pöljä, vaikka johonkin yli puoleenväliin asti jopa pidin pelistä jollain tasolla. Sitten vedetään naurettavuus totaalisen yli ja viimeiset tunnit olivatkin varsinaista naamapalmumaratonia. En käsitä, mitä hittoa Cage oli oikein vetänyt tätä kirjoittaessaan. Reilu kymmenen tuntia tähän meni, mutta viimeinen kolmannes oli vähän vaivalloista typerän kässärin ansiosta. Ehkä huonoin pelaamistani David Cagen peleistä.
Beyond: Two Souls (PS4)
David Cage haluaa selvästi olla elokuvaohjaaja, kun tyypin pelit ovat tällaisia interaktiivisia elokuvia. Vähän kuin Hideo Kojimakin. Tosin siinä missä Kojiman pelit ovat korniudessaan viihdyttäviä, Cagen tuotokset yrittävät olla vakavia ja sen seurauksena ovat lähinnä jotain C-luokkaa. Fahrenheitista pidin aikanaan, vaikka jo silloin osa jengistä inhosi näitä pikarämpytyksiä (QTE). Heavy Rainista pidin aikanaan paljonkin. Detroitin pelasin seuraavana, mutta se oli aika puuduttavaa ja androidien sorron vertaaminen mustien historialliseen sortoon lähinnä noloa ja epäonnistunutta. Beyond jäi siis välistä ja viimein sain paikattua tämänkin "aukon" sivistyksessäni.
Tarina kertoo nuoresta naisesta nimeltä Jodie, jolla on selittämätön linkki henkimäiseen entiteettiin nimeltä Aiden. Jodieta näyttelee (ja naamansakin tälle lainannut) silloinen Ellen, nykyinen Elliot Page. Tästä sitten revitään hämärä juoni, jossa on mukana CIA, Pentagonin keksitty paranormalien ilmiöiden tutkimusosasto DPA ja ties mitä vielä. Mukana menossa myös Willem Dafoe. Pelinä tämä on siis interaktiivinen elokuva, jossa satunnaisesti painetaan jotakin padin nappia tai heilutellaan padia hölmösti. Jopa yksinkertainen esteen ylitys vaatii useamman napin yhtäaikaisen painamisen. Ei yhtä pahaa sekoilua tämän osalta vielä kuin Detroitissa, mutta lähellä. Eikä peli sitten juuri muuta sisälläkään. e: Niin, se unohtui mainita, että välillä peli yrittää olla Metal Gear Solid, mutta epäonnistuu surkeasti kiitos käytössä olevien kontrollien.
Juoni oli tosiaan aika pöljä, vaikka johonkin yli puoleenväliin asti jopa pidin pelistä jollain tasolla. Sitten vedetään naurettavuus totaalisen yli ja viimeiset tunnit olivatkin varsinaista naamapalmumaratonia. En käsitä, mitä hittoa Cage oli oikein vetänyt tätä kirjoittaessaan. Reilu kymmenen tuntia tähän meni, mutta viimeinen kolmannes oli vähän vaivalloista typerän kässärin ansiosta. Ehkä huonoin pelaamistani David Cagen peleistä.
Sc@tter
Tukijäsen
- Liittynyt
- 27.09.2017
- Viestejä
- 540
Koneella tällä hetkellä Rage 2, Titanfall 2, Fallout 4, CP 2077 ja Halo 4: MCC PC-versio. Hakkaan jokaista näistä aika tiuhaan, joten 1 pelin nimeäminen vähän haastavaa. Rage alkoi hyvin, mutta aavikolla ajelu ja suunnilleen samanlaisten tukikohtien valtaamiseen kyllästyy äkkiä. Visuaalisesti ihan ok. Titanfall on ihan kiva, vaikka itse pelaisin miel. Enemmän jalkaväkimiehenä kuin BT:n kyydissä. Kolmonen aika must hankinta kuitenkin kun tulee. Fallout on valitettavasti ehkä maailman huonoiten optimoitu peli, muuten kenties paras ikinä tehty lähinnä modien ansiosta ja siksi että peli on kirjaimellisesti open world, jossa teet itse päätökset minne menet ja miten pelaat. Lisäksi voit valita pelaatko ensimmäisen vai kolmannen persoonan vinkkelistä. En tiedä muuta peliä jossa olisi tämä mahdollisuus. Modeja itsellä n. 70 tällä hetkellä, käy ja kukkuu ja näyttää ihan nätiltä, mutta framet n. 70-80 2080 Ti:llä ja 9900K:lla. Takana nyt vaatimattomat 3200 tuntia 
Cyberpunk on kivan näköinen ja siinä on paljon pelattavaa, mutta täytyy myöntää että pelin oppiminen on ollut itselle vähintään haastavaa. Suora toiminta kolahtaa skannaamista ja jutustelua enemmän. Nekin olisi mielestäni voinut toteuttaa eri tavalla. Haloa vasta aloin pelaamaan, mutta ainakin alku näyttää tosi lupaavalta. Tosi hyvin optimoitu, näyttää hyvältä, on tosi pelattava ja sitä itseään. Lämmin suositus. Infinite pakko hankinta. Far Cry 6 menee ostoon myös. Exodus oli itselle pienoinen pettymys vaikka näyttää tosi hyvältä ja pyörii nätisti. Ehkä tuntuu liian putkijuoksulta verrattuna Falloutiin, eikä örkkimeno ehkä ihan ominta.
Cyberpunk on kivan näköinen ja siinä on paljon pelattavaa, mutta täytyy myöntää että pelin oppiminen on ollut itselle vähintään haastavaa. Suora toiminta kolahtaa skannaamista ja jutustelua enemmän. Nekin olisi mielestäni voinut toteuttaa eri tavalla. Haloa vasta aloin pelaamaan, mutta ainakin alku näyttää tosi lupaavalta. Tosi hyvin optimoitu, näyttää hyvältä, on tosi pelattava ja sitä itseään. Lämmin suositus. Infinite pakko hankinta. Far Cry 6 menee ostoon myös. Exodus oli itselle pienoinen pettymys vaikka näyttää tosi hyvältä ja pyörii nätisti. Ehkä tuntuu liian putkijuoksulta verrattuna Falloutiin, eikä örkkimeno ehkä ihan ominta.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Infamous: Second Son (PS4, PS Now)
Yh mitä scheissea. Olisi jo Ghost of Tsushimasta pitänyt tajuta, että firman aiempi tuotos ei voi olla kauhean hyvä. Päähenkilö on rasittava (ja oikeastaan muutkin hahmot), juoni ärsyttävää ääripäihin menoa ja pelattavuus kankea. Ja mikä pahinta, näissä PS4:n alkupään peleissä oli trendinä tehdä kaikkea kikkaohjailua helppojen napinpainallusten sijaan. Eli esimerkiksi ovet avataan hipaisemalla sitä padin keskimmäistä ruutua vasemmalle sen sijaan, että painaisi X:ää. Tunnin jaksoin ja sen jälkeen seis. Onneksi PS Now'sta sai viikon ilmaisen kokeilun, niin ei tarvinnut rahoja tähän tuhlata.
Tearaway Unfolded (PS4, PS Now)
Ihan tuntematon peli, joka oli yhdellä "PS4 parhaat yksinoikeuspelit"-listalla ja kun PS Now'lla pääsee kokeilemaan niin kokeillaan. Peli on suomeksi puhuttu mikä paljastaa kohderyhmän, naperot. Eikä siinä mitään, peli oli ihan jees mitä hetken kokeilin ja graafinen tyyli ansaitsee erityismaininnan. Hahmot ja maailma on kuin sanomalehtien sivuista tehty, mikä antaa kivan ja originellin vaikutelman. Itse peli vaan oli yliyksinkertainen, eikä jaksanut kiinnostaa. Pitäisi varmaan olla sellaiset 30 vuotta nuorempi, niin sitten ehkä iskisi.
Gravity Rush 2 (PS4, PS Now)
Toinen sarjassamme outoja kokeiluja. Pelissä pelataan nuorta naista, jolla on kyky muokata painovoimaa ja sitä kautta esim. leijua taivaalla leijuvalta tasolta toiselle. Pelasin tätäkin sellaisen tunnin, jossa pääsi vähän käsitykseen siitä, mitä peli on. Kovin sekava olo tulee, kun siirtyy painoivoiman mukana tasolta toiselle ja kun vielä pinta voi olla vinossa tai jopa seinä, niin siinähän hetki kestää, että mikä maa mikä valuutta. Paras näistä kolmesta, mutta tuskin tätä jaksaisin sen vähintään 20h, mitä tämän läpipeluu olisi Howlongtobeat.comin mukaan kestänyt, mun pelityylillä luultavasti huomattavasti enemmän.
Yh mitä scheissea. Olisi jo Ghost of Tsushimasta pitänyt tajuta, että firman aiempi tuotos ei voi olla kauhean hyvä. Päähenkilö on rasittava (ja oikeastaan muutkin hahmot), juoni ärsyttävää ääripäihin menoa ja pelattavuus kankea. Ja mikä pahinta, näissä PS4:n alkupään peleissä oli trendinä tehdä kaikkea kikkaohjailua helppojen napinpainallusten sijaan. Eli esimerkiksi ovet avataan hipaisemalla sitä padin keskimmäistä ruutua vasemmalle sen sijaan, että painaisi X:ää. Tunnin jaksoin ja sen jälkeen seis. Onneksi PS Now'sta sai viikon ilmaisen kokeilun, niin ei tarvinnut rahoja tähän tuhlata.
Tearaway Unfolded (PS4, PS Now)
Ihan tuntematon peli, joka oli yhdellä "PS4 parhaat yksinoikeuspelit"-listalla ja kun PS Now'lla pääsee kokeilemaan niin kokeillaan. Peli on suomeksi puhuttu mikä paljastaa kohderyhmän, naperot. Eikä siinä mitään, peli oli ihan jees mitä hetken kokeilin ja graafinen tyyli ansaitsee erityismaininnan. Hahmot ja maailma on kuin sanomalehtien sivuista tehty, mikä antaa kivan ja originellin vaikutelman. Itse peli vaan oli yliyksinkertainen, eikä jaksanut kiinnostaa. Pitäisi varmaan olla sellaiset 30 vuotta nuorempi, niin sitten ehkä iskisi.
Gravity Rush 2 (PS4, PS Now)
Toinen sarjassamme outoja kokeiluja. Pelissä pelataan nuorta naista, jolla on kyky muokata painovoimaa ja sitä kautta esim. leijua taivaalla leijuvalta tasolta toiselle. Pelasin tätäkin sellaisen tunnin, jossa pääsi vähän käsitykseen siitä, mitä peli on. Kovin sekava olo tulee, kun siirtyy painoivoiman mukana tasolta toiselle ja kun vielä pinta voi olla vinossa tai jopa seinä, niin siinähän hetki kestää, että mikä maa mikä valuutta. Paras näistä kolmesta, mutta tuskin tätä jaksaisin sen vähintään 20h, mitä tämän läpipeluu olisi Howlongtobeat.comin mukaan kestänyt, mun pelityylillä luultavasti huomattavasti enemmän.
- Liittynyt
- 12.01.2017
- Viestejä
- 690
Gravity Rush pelithän ovat yksi suosikkejani viime sukupolvelta (jos nyt näin saa sanoa). Eihän ne täydellisiä ole ja pelattavuudessa vähän säätöä kaipaisi, mutta se tyyli, musiikit, sydämmellisyys, hahmot kantoi aika paljon itselleni. Tuli jopa soundtrack CD:t tilattua idästä. Harmi kun Sony pisti Gravity Rush kakkosesta serverit kiinni, niin osa sisällöstä ei ole enää saatavilla.
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 738
Call of the Sea (PC)
Jossain puolivälissä Mystin tyylistä seikkailupuzzlea ja kävelysimulaattoria... mutta kallistuu kuitenkin aivan liikaa jälkimmäiseen.
Tarina ei minua erityisemmin koskettanut. Puzzlet olivat pääosin liian helppoja, varsinkin kun hahmo teki liian helpot muistiinpanot automaattisesti. Puzzleissa ei käytetä tavaroita, ja parin puzzlen lisäksi ei ole oikein muuta sisältöä kuin kävellä ja lukea kirjeitä ja kuunnella hahmon kommentointia. Pelihahmo on toooooooooooodella hidas, minulta jäi näkemättä kirjeiden cutscenet (bugin vuoksi peli näytti vain valkoista sumuista neliötä siinä missä video olisi pitänyt näkyä) ja teknisesti peli muutenkin oli aika ehhh.... alkupuolella ei kovin ihmeellisestä ulkonäöstä huolimatta huudatti konetta kuin viimestä päivää, liian nopea kameranliike sai aikaan silmäsärkyä ja kummallisesti kaikki "kiiltävät" näyttivät joltain tähtisädetikuilta. Kamera oli sen verran paha, että päädyin kokeilemaan Xbox ohjainta ja hidasta sensitivityä, jolla sitten pelaaminen onnistui ilman kummempia fyysisiä ongelmia.
Vaikka pelasin loppuun, en voi suositella. Liian helpot ja melko mielenkiinnottomat puzzlet, juoni mitäänsanomaton, lopussa täysin turha kahdesta erilaisesta lopusta valinta. Pääosin kaunis katsella, mutta se ei minulle riitä pelikokemukseksi.
Jossain puolivälissä Mystin tyylistä seikkailupuzzlea ja kävelysimulaattoria... mutta kallistuu kuitenkin aivan liikaa jälkimmäiseen.
Tarina ei minua erityisemmin koskettanut. Puzzlet olivat pääosin liian helppoja, varsinkin kun hahmo teki liian helpot muistiinpanot automaattisesti. Puzzleissa ei käytetä tavaroita, ja parin puzzlen lisäksi ei ole oikein muuta sisältöä kuin kävellä ja lukea kirjeitä ja kuunnella hahmon kommentointia. Pelihahmo on toooooooooooodella hidas, minulta jäi näkemättä kirjeiden cutscenet (bugin vuoksi peli näytti vain valkoista sumuista neliötä siinä missä video olisi pitänyt näkyä) ja teknisesti peli muutenkin oli aika ehhh.... alkupuolella ei kovin ihmeellisestä ulkonäöstä huolimatta huudatti konetta kuin viimestä päivää, liian nopea kameranliike sai aikaan silmäsärkyä ja kummallisesti kaikki "kiiltävät" näyttivät joltain tähtisädetikuilta. Kamera oli sen verran paha, että päädyin kokeilemaan Xbox ohjainta ja hidasta sensitivityä, jolla sitten pelaaminen onnistui ilman kummempia fyysisiä ongelmia.
Vaikka pelasin loppuun, en voi suositella. Liian helpot ja melko mielenkiinnottomat puzzlet, juoni mitäänsanomaton, lopussa täysin turha kahdesta erilaisesta lopusta valinta. Pääosin kaunis katsella, mutta se ei minulle riitä pelikokemukseksi.
- Liittynyt
- 29.04.2020
- Viestejä
- 72
Dorfromantik (PC) Early access
store.steampowered.com
Simppeli ja rentouttava naksuttelu. Kuusikulmioilla tarkoitus rakentaa isoa metsää, kylää, rautatietä, peltoa, jokea. Tarkoituksena saada paljon pisteitä ennenkuin palat loppuu. Paloja saa lisää suorittamalla tehtäviä mm. tarpeeksi suuri metsä jne.
Suosittelen!
Save 40% on Dorfromantik on Steam
Dorfromantik is a peaceful building strategy and puzzle game where you create a beautiful and ever-growing village landscape by placing tiles. Explore a variety of colorful biomes, discover and unlock new tiles and complete quests to fill your world with life!
Simppeli ja rentouttava naksuttelu. Kuusikulmioilla tarkoitus rakentaa isoa metsää, kylää, rautatietä, peltoa, jokea. Tarkoituksena saada paljon pisteitä ennenkuin palat loppuu. Paloja saa lisää suorittamalla tehtäviä mm. tarpeeksi suuri metsä jne.
Suosittelen!
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 252
3 out of 10: Season 1-2
Muutama osuva vitsi ja mukiinmenevä minipeli eivät pelasta kehnoa komediaa. Jos tarinapelin tarina on surkea, mitä jää jäljelle?
2/10
Portal Reloaded (modi)
Portal 2 on yksi lempipeleistäni ja isommat fanikampanjat tulee yleensä katsastettua.
Tällä(kin) kertaa pulmanratkontaa terästetään aikamatkustuksella, sillä modi tuo mukaan kolmannen portaalin, jolla voi hypätä 20 vuotta tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa kuutiot ja portaalit ovat siellä minne ne menneisyydessä jätti, mutta laitos on ehtinyt ränsistyä ja voi olla että vaikka laser on lakannut toimimasta. Tulevaisuudesta voi myös tuoda menneisyyteen kamaa, jolloin esimerkiksi saman laatikon menneen ja tulevan version voi asettaa kahdelle eri napille ja avata oven. Jos laatikon aikaisempaa versiota nyt siirtää, tuleva versio hajoaa kvanttipartikkeleiksi, koska se estää takautuvasti laatikon hakemisen tulevaisuudesta ja luo tulevaisuuden laatikosta uuden version... Kuulostaako hankalalta? Niin onkin. Vaikeustasoa on väännetty reilusti ylöspäin, kuten Portalin fanimodeissa yleensä. Harmaita nystyröitään joutuu hieromaan paljon pelin 25 kentän aikana.
Juonessa on vähän yritystä, mutta se jää harmittavan kädenlämpöiseksi, koska nyt olisi ollut potentiaalia lähteä hulluttelemaan kunnolla. Aikamatkatarina Portalin maailmassa taipuisi vaikka mihin.
Murder by Numbers
Nonogrammien ratkontaa murhamysteerissä. Animetyylisessä seikkailussa johtolangat etsitään täyttämällä ristikoita, mutta myös juonen suhteen kannattaa olla hereillä. Päättelyketjut varmistetaan monivalintakysymyksillä ja oikeiden todisteiden esittämisellä. Vaikeustaso on helppo ainakin nonogrammiveteraanille.
Jippii!
Varsinaisesta ristikonratkonnasta löytyy jonkun verran valitettavaa. Piirtäminen on vapaata eikä lukkiudu riville (lisää huolimattomuusvirheitä), tyhjät rastit eivät ilmaannu täysille riveille automaattisesti (lisää manuaalista hommaa) eikä peruutusnappia ole. Sähläykset joutuu korjaamaan itse ruutu kerrallaan. Musiikki on pulmapelille aivan liian energistä ja nopeatempoista, ja renkutukset käyvät äkkiä hermoille nonogrammeja ratkoessa.
Tarina on ok, ei nerokas mutta ei huonokaan. Juonenkäänteet arvaa etukäteen. Vitsejä on paljon ja osa niistä on hyviäkin. Pelimekaniikasta johtuen johtolankojen löytyminen on välillä naurettavan epäuskottavaa. Palataan poliisin murharyhmän tarkkaan syynäämälle rikospaikalle vielä kolmannen kerran, ihan siltä varalta että jotain jäi sittenkin huomaamatta. Ratkaiset nonogrammin ja löydät sohvan alta... salaperäisen salkun!
Murder by Numbers on ihan hyvä, mutta jos tekee animeteemaisen dekkaripelin, lähtee haastamaan jättiläisiä. MbN:llä ei ole mitään jakoa Ace Attorneyta tai Danganronpaa vastaan ja vertailu on pakollista. Tässä taistossa hihassa kannattaisi olla muitakin ässiä kuin yksi säällinen minipeli.
Muutama osuva vitsi ja mukiinmenevä minipeli eivät pelasta kehnoa komediaa. Jos tarinapelin tarina on surkea, mitä jää jäljelle?
2/10
Portal Reloaded (modi)
Portal 2 on yksi lempipeleistäni ja isommat fanikampanjat tulee yleensä katsastettua.
Tällä(kin) kertaa pulmanratkontaa terästetään aikamatkustuksella, sillä modi tuo mukaan kolmannen portaalin, jolla voi hypätä 20 vuotta tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa kuutiot ja portaalit ovat siellä minne ne menneisyydessä jätti, mutta laitos on ehtinyt ränsistyä ja voi olla että vaikka laser on lakannut toimimasta. Tulevaisuudesta voi myös tuoda menneisyyteen kamaa, jolloin esimerkiksi saman laatikon menneen ja tulevan version voi asettaa kahdelle eri napille ja avata oven. Jos laatikon aikaisempaa versiota nyt siirtää, tuleva versio hajoaa kvanttipartikkeleiksi, koska se estää takautuvasti laatikon hakemisen tulevaisuudesta ja luo tulevaisuuden laatikosta uuden version... Kuulostaako hankalalta? Niin onkin. Vaikeustasoa on väännetty reilusti ylöspäin, kuten Portalin fanimodeissa yleensä. Harmaita nystyröitään joutuu hieromaan paljon pelin 25 kentän aikana.
Juonessa on vähän yritystä, mutta se jää harmittavan kädenlämpöiseksi, koska nyt olisi ollut potentiaalia lähteä hulluttelemaan kunnolla. Aikamatkatarina Portalin maailmassa taipuisi vaikka mihin.
Murder by Numbers
Nonogrammien ratkontaa murhamysteerissä. Animetyylisessä seikkailussa johtolangat etsitään täyttämällä ristikoita, mutta myös juonen suhteen kannattaa olla hereillä. Päättelyketjut varmistetaan monivalintakysymyksillä ja oikeiden todisteiden esittämisellä. Vaikeustaso on helppo ainakin nonogrammiveteraanille.
Jippii!
Tarina on ok, ei nerokas mutta ei huonokaan. Juonenkäänteet arvaa etukäteen. Vitsejä on paljon ja osa niistä on hyviäkin. Pelimekaniikasta johtuen johtolankojen löytyminen on välillä naurettavan epäuskottavaa. Palataan poliisin murharyhmän tarkkaan syynäämälle rikospaikalle vielä kolmannen kerran, ihan siltä varalta että jotain jäi sittenkin huomaamatta. Ratkaiset nonogrammin ja löydät sohvan alta... salaperäisen salkun!
Murder by Numbers on ihan hyvä, mutta jos tekee animeteemaisen dekkaripelin, lähtee haastamaan jättiläisiä. MbN:llä ei ole mitään jakoa Ace Attorneyta tai Danganronpaa vastaan ja vertailu on pakollista. Tässä taistossa hihassa kannattaisi olla muitakin ässiä kuin yksi säällinen minipeli.
- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 968
STALKER Anomaly on (ilmainen) standalone modipakki joka kasaa tuntuvasti parannellun Xray Enginen päälle kaikkien kolmen virallisen pelin alueet yhdeksi suureksi sandboxiksi. Se lienee tällä hetkellä suosituin versio STALKERista mikä näkyy mm. addonien määrässä joita valkkasin aimo läjän mukaan gun overhaul -nimisen valmispaketin muodossa, joka nimestään huolimatta muuttaa paljon muutakin. Lopputulos on ehkä immersiivisin versio tästä kokemuksesta jota olen tähän mennessä pelannut.
Pelin alussa valkataan jokin monesta factionista jotka ovat joko neutraaleja tai avoimen vihamielisiä toisilleen ja vaikeutta voi lisätä oman maun mukaan ironmanin kautta, tai kuollessaan voi ottaa kontrollin satunnaisesta heebosta joita on Zonella kerrallaan noin 600. Itse valkkasin Dutyn ja perusasetukset, joten armeijan kanssa olen hyvää pataa mutta Freedomin hipit ammutaan ensin ja kysellään vasta sitten. Tehtävät ovat sekoitus satunnaisesti generoituja tapa/etsi/pelasta -tyylisiä tehtäviä, alkuperäisten pelien tehtäviä (tai ainakin varsin samanlaisia, Lab X18 odottaa seuraavaksi jälleen kerran) ja modin omia tehtäviä joita en ole vielä päässyt kokemaan. Loop muodostuu käytännössä alueiden tutkimisesta ja ruumiiden penkomisesta tehtävien ohella kunnes on aika palata kotiin, kerätä massit, korjata vermeet ja ostaa uudet kudit ja tarvikkeet. Progression suurin rajoittaja on juurikin pelaajan talous ja parempien varusteiden hankkiminen ja tehostus. Varsinkin pelin alkumetreillä on melko vaikeaa kerätä massia, mutta hyvällä peluulla ja myyntitaidoilla saa pesämunan melko pian kasaan ja kunnon pyssyn ja vermeet päälle. Keskimääräinen ekskursio saattaa maksaa 10-30k ruplaa kudeissa ja medkiteissä, kun tehtävät palauttavat 5-15k ja loput kerätään myymällä. Koska STALKER ei ole RPG ja hahmon vahvuus riippuu pelaajan taidoista ynnättynä varusteiden laadulla, ainut keino rajoittaa power levelin liian nopeaa kasvua on tehdä jälkimmäisestä varsinaista ylämäkeen marssia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vihulaisilta tippuvat aseet ja varusteet ovat KAIKKI hajoamispisteessä ja niiden korjaaminen käyttökuntoon myytäväksi on yleensä taloudellisesti kannattamatonta. Jos eka ajatus on käydä savescumin avulla niittaamassa tusina banditia ja myymällä niiden AKt omassa tukikohdassa, voi sen pläänin unohtaa saman tien. Aseiden ja varusteiden paitsi ostaminen mutta myös ylläpito on varsinainen rahareikä ja 20% kestävyyden ase kannattaa korjata vain jos se on harvinainen, koska korjaaminen on vaihtoehtoisesti joko kallis tai hieman edullisempi mutta monimutkainen prosessi. Varusteet voi joko antaa teknikolle suoraan rahaa vastaan korjattavaksi ja unohtaa samalla kaikki edellisen reissun tuotot tai käyttää erinäisiä työkalupakkeja. Vähän kulunut ase tarvitsee lähinnä öljyä ja putsausta ja liivin voi ommella kuntoon, mutta kuluneemmat tavarat vaativat ensin järeämpiä (ja kalliimpia) työkaluja ja 50% alle mentäessä ainut vaihtoehto on osien manuaalinen vaihto, kunhan sopivat sellaiset on ensin löytänyt ja korjannut käyttökelpoisiksi.
Olen ehkä noin 25 tunnin jälkeen kerännyt ja kuluttanut massia muutama sata tonnia ja löytänyt juuri tarvittavan työkalupakin teknikolle, jotta hän voi alkaa parantelemaan varusteitani. Alueita on vielä ainakin puolet koluamatta. Teknisen räpläilyn lisäksi pelistä löytyy mojovasti immersiota, sillä pelaan täysin ilman HUDia ja rempatuilla grafiikoilla. Realistisuutta tuovat paskantamista lukuunottamatta tarpeet, joihin kuuluu syöminen, juominen ja nukkuminen. Kenttämuonaa ja vettä tulee olla aina mukana ja muistaa käydä ottamassa kerran päivässä kunnon unet, tai silmiä siristää, juokseminen tökkii ja lopulta hahmo pyörtyy. Hahmon kunnon arviointi puhtaasti graafisten efektien ja mututuntuman pohjalta voittaa kyllä jonkin mittarin tuijottamisen. Tähän lisäksi PDAn kautta kulkeva höpötys ja NPCeiden reagointi maailman tapahtumiin ja Zone tuntuu kaikessa murhaavuudessaan varsin elävältä paikalta.
Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen tähän STALKER-kokemukseen ja se on pitänyt minut otteessaan paljon pitempään kuin mikään muu versio. Suurin miinus tulee olennaisten tarvikkeiden kuten juurin päivitystyökalupakkien satunnaisuudesta.
Pelin alussa valkataan jokin monesta factionista jotka ovat joko neutraaleja tai avoimen vihamielisiä toisilleen ja vaikeutta voi lisätä oman maun mukaan ironmanin kautta, tai kuollessaan voi ottaa kontrollin satunnaisesta heebosta joita on Zonella kerrallaan noin 600. Itse valkkasin Dutyn ja perusasetukset, joten armeijan kanssa olen hyvää pataa mutta Freedomin hipit ammutaan ensin ja kysellään vasta sitten. Tehtävät ovat sekoitus satunnaisesti generoituja tapa/etsi/pelasta -tyylisiä tehtäviä, alkuperäisten pelien tehtäviä (tai ainakin varsin samanlaisia, Lab X18 odottaa seuraavaksi jälleen kerran) ja modin omia tehtäviä joita en ole vielä päässyt kokemaan. Loop muodostuu käytännössä alueiden tutkimisesta ja ruumiiden penkomisesta tehtävien ohella kunnes on aika palata kotiin, kerätä massit, korjata vermeet ja ostaa uudet kudit ja tarvikkeet. Progression suurin rajoittaja on juurikin pelaajan talous ja parempien varusteiden hankkiminen ja tehostus. Varsinkin pelin alkumetreillä on melko vaikeaa kerätä massia, mutta hyvällä peluulla ja myyntitaidoilla saa pesämunan melko pian kasaan ja kunnon pyssyn ja vermeet päälle. Keskimääräinen ekskursio saattaa maksaa 10-30k ruplaa kudeissa ja medkiteissä, kun tehtävät palauttavat 5-15k ja loput kerätään myymällä. Koska STALKER ei ole RPG ja hahmon vahvuus riippuu pelaajan taidoista ynnättynä varusteiden laadulla, ainut keino rajoittaa power levelin liian nopeaa kasvua on tehdä jälkimmäisestä varsinaista ylämäkeen marssia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vihulaisilta tippuvat aseet ja varusteet ovat KAIKKI hajoamispisteessä ja niiden korjaaminen käyttökuntoon myytäväksi on yleensä taloudellisesti kannattamatonta. Jos eka ajatus on käydä savescumin avulla niittaamassa tusina banditia ja myymällä niiden AKt omassa tukikohdassa, voi sen pläänin unohtaa saman tien. Aseiden ja varusteiden paitsi ostaminen mutta myös ylläpito on varsinainen rahareikä ja 20% kestävyyden ase kannattaa korjata vain jos se on harvinainen, koska korjaaminen on vaihtoehtoisesti joko kallis tai hieman edullisempi mutta monimutkainen prosessi. Varusteet voi joko antaa teknikolle suoraan rahaa vastaan korjattavaksi ja unohtaa samalla kaikki edellisen reissun tuotot tai käyttää erinäisiä työkalupakkeja. Vähän kulunut ase tarvitsee lähinnä öljyä ja putsausta ja liivin voi ommella kuntoon, mutta kuluneemmat tavarat vaativat ensin järeämpiä (ja kalliimpia) työkaluja ja 50% alle mentäessä ainut vaihtoehto on osien manuaalinen vaihto, kunhan sopivat sellaiset on ensin löytänyt ja korjannut käyttökelpoisiksi.
Olen ehkä noin 25 tunnin jälkeen kerännyt ja kuluttanut massia muutama sata tonnia ja löytänyt juuri tarvittavan työkalupakin teknikolle, jotta hän voi alkaa parantelemaan varusteitani. Alueita on vielä ainakin puolet koluamatta. Teknisen räpläilyn lisäksi pelistä löytyy mojovasti immersiota, sillä pelaan täysin ilman HUDia ja rempatuilla grafiikoilla. Realistisuutta tuovat paskantamista lukuunottamatta tarpeet, joihin kuuluu syöminen, juominen ja nukkuminen. Kenttämuonaa ja vettä tulee olla aina mukana ja muistaa käydä ottamassa kerran päivässä kunnon unet, tai silmiä siristää, juokseminen tökkii ja lopulta hahmo pyörtyy. Hahmon kunnon arviointi puhtaasti graafisten efektien ja mututuntuman pohjalta voittaa kyllä jonkin mittarin tuijottamisen. Tähän lisäksi PDAn kautta kulkeva höpötys ja NPCeiden reagointi maailman tapahtumiin ja Zone tuntuu kaikessa murhaavuudessaan varsin elävältä paikalta.
Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen tähän STALKER-kokemukseen ja se on pitänyt minut otteessaan paljon pitempään kuin mikään muu versio. Suurin miinus tulee olennaisten tarvikkeiden kuten juurin päivitystyökalupakkien satunnaisuudesta.
- Liittynyt
- 17.04.2017
- Viestejä
- 311
Populous: The Beginning
Jälleen yksi lapsuudenpeli, joka muistutti hyvin miksi käytin tässä pelissä niin paljon huijauskoodeja. Muutamassa viikossa etenin lähes loppusuoralle, kunnes erään kentän kohdalla oli pakko vetää henkeä ja pistää peli tauolle. Pelin vaatima mikromanagerointi on oikeasti niin rasittavaa, ettei tässä voi oikein puhua rennosta naksuttelusta.
Peruspelin saa korkeintaan 800*600-resoluutiolle, mutta onneksi pelillä on yhä laaja, modaava fanikunta joka julkaisi vastikään uusimman version runsaasti parannuksia sisältävän Multiverse Launcherista. Poistaa muuten aika paljon turhia rönsyjä ja tekee pelaamisesta vaivattomampaa. Moninpeliä en näillä taidoilla edes uskalla kokeilla.
Jälleen yksi lapsuudenpeli, joka muistutti hyvin miksi käytin tässä pelissä niin paljon huijauskoodeja. Muutamassa viikossa etenin lähes loppusuoralle, kunnes erään kentän kohdalla oli pakko vetää henkeä ja pistää peli tauolle. Pelin vaatima mikromanagerointi on oikeasti niin rasittavaa, ettei tässä voi oikein puhua rennosta naksuttelusta.
Peruspelin saa korkeintaan 800*600-resoluutiolle, mutta onneksi pelillä on yhä laaja, modaava fanikunta joka julkaisi vastikään uusimman version runsaasti parannuksia sisältävän Multiverse Launcherista. Poistaa muuten aika paljon turhia rönsyjä ja tekee pelaamisesta vaivattomampaa. Moninpeliä en näillä taidoilla edes uskalla kokeilla.
- Liittynyt
- 08.04.2021
- Viestejä
- 132
Star Wars Jedi Fallen Order
Aika överin Hollywoodmaista se tarina omasta mielestäni. Mustat henkilöt ovat tarinassa sankarillisia, korostetun vahvoja naishahmoja, kliseitä, pakollinen comic relief-hahmo... En ole suuri Star Wars-fani itse, en tiedä onko tämä mm elokuvasarjalle tyypillistä. Tämä peli oli tarjouksessa ja näytti ulkoasultaan ja lajityypiltään kiehtovalta.
Peli oli omille kyvyille kohtuullisen sopiva, ettei tarvinnut jäädä nysväämään ja grindaamaan pitkiksi ajoiksi, vaan tarinassa pääsi etenemäänkin. Kyllähän tuo pelattavuus oli ihan hyvä, valomiekalla oli mukava pistää menemään. En jäänyt keräilemään kaikkia salaisuuksia, kuten harvoissa peleissä jaksan tehdäkään. Tarjotut puzzlet tässä pelissä olivat kohtalaisen helpohkoja.
En tiedä onko pelillä kovin paljoa uudelleenpelaamisarvoa, mutta ainakin halukkaille aukeaa uusi new adventure + tyyppinen moodi.
Pelissä omasta mielestä(kuten monissa) oli turhia kerättävät sälät eli nämä eriväriset miekantupet yms materiaalit. Jos peliin osti DeLuxe edition, peliin sai mitä: Pari hassua skiniä ja soundtrackin. Weak.
Mutta joo. Ainakin kohtalaisen helppoa 'Souls Like'-tyyppiä ja SW-faneja varmaan miellyttänee.
Aika överin Hollywoodmaista se tarina omasta mielestäni. Mustat henkilöt ovat tarinassa sankarillisia, korostetun vahvoja naishahmoja, kliseitä, pakollinen comic relief-hahmo... En ole suuri Star Wars-fani itse, en tiedä onko tämä mm elokuvasarjalle tyypillistä. Tämä peli oli tarjouksessa ja näytti ulkoasultaan ja lajityypiltään kiehtovalta.
Peli oli omille kyvyille kohtuullisen sopiva, ettei tarvinnut jäädä nysväämään ja grindaamaan pitkiksi ajoiksi, vaan tarinassa pääsi etenemäänkin. Kyllähän tuo pelattavuus oli ihan hyvä, valomiekalla oli mukava pistää menemään. En jäänyt keräilemään kaikkia salaisuuksia, kuten harvoissa peleissä jaksan tehdäkään. Tarjotut puzzlet tässä pelissä olivat kohtalaisen helpohkoja.
En tiedä onko pelillä kovin paljoa uudelleenpelaamisarvoa, mutta ainakin halukkaille aukeaa uusi new adventure + tyyppinen moodi.
Pelissä omasta mielestä(kuten monissa) oli turhia kerättävät sälät eli nämä eriväriset miekantupet yms materiaalit. Jos peliin osti DeLuxe edition, peliin sai mitä: Pari hassua skiniä ja soundtrackin. Weak.
Mutta joo. Ainakin kohtalaisen helppoa 'Souls Like'-tyyppiä ja SW-faneja varmaan miellyttänee.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Horizon: Zero Dawn - The Frozen Wilds DLC (PS4)
Vaikka olen pitkän linjan PC-pelaaja, niin sekakäyttäjä minusta tuli sellaiset 12 vuotta sitten, kun hommasin Pleikkari kolmosen. Nelosen hommasin vasta Pron muodossa tuossa reilu neljä vuotta sitten, kun kiinnostavien pelien kriittinen massa ylittyi; Bloodborne oli julkaistu jo aiemmin ja Horizon 2017 alkuvuonna, konsolin sai jopa sen kanssa bundlena. Päätin hommata sen muutamaa vuotta aiemmin näkemäni E3-demon perusteella ja se olikin eka pelaamani pelini tällä konsolilla. No, ei se nyt ihan niin hyvä sitten ollutkaan, kuin ylihypettyneessä mielessäni kuvittelin. Ei sinänsä huono (siitä kertoo jo se, että tuli platinapysti kerättyä), mutta ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. Pikku hiljaa olen oppinut olemaan hypettymättä liikaa. Tai ainakin hillitsemään hypettymistäni. No, pelasin pelin läpi ja myin eteenpäin enkä sen kummemmin miettinyt sitä, kunnes Sony teki PR-liikkeen ja julkaisi koronakaranteenia auttamaan pelejä ilmaiseksi ladattavaksi PS Storesta. Lähinnä indiepelejä, mutta myös Horizonin Complete Editionin. Pitihän se lisärikin sit lopulta kokea.
Nimensä mukaisesti lisärissä mennään kylmään pohjoiseen. Toki tällaista maastoa oli muistaakseni jo peruspelissäkin, mutta täällä ei oikein muuta olekaan. Aloykin tätä koko ajan kommentoi. Juoni aika peruskamaa, vähän saa lisätietoa peruspelin mystisestä Sylens-hahmosta mutta sekin jää sivulauseen tasolle. Uusia koneita on kolmisen kappaletta, eli ei montaa. Ne tosin ovat vittumaisia pirulaisia normaalillakin vaikeustasolla. V-käyrä kohosi, kun heti lisärin alkuun sijoitettiin yksi tällainen vieläpä demonisena versiona, eli korruptoituneitakin kovempana ja pikkiriikkisellä areenalla. Yritä siinä neljän vuoden tauon jälkeen muistella, että miten hitossa tätä nyt pelattiinkaan. Tätä tulee muutamassa muussakin kohtaa, että yrittää pienellä areenalla loikkia karkuun kun Aloy jumiutuu johonkin oksaan samalla kun demonikone spammaa aluehyökkäyksiä. Loppua kohti alkoi taidotkin palautua, mutta kyllä taistelut silti vähän turhan pitkiksi välillä venyivät.
Mutta mutta, kyllä se lopulta selvisi, miksi peruspeliin käytin sen 60h ja tähän lisäriinkin meni sellaiset 19h, kun kaikki pystit siitä keräsin. Laitoin kyllä tarinamoodille juonen läpäisyn jälkeen pystijahdin aikaan, ei olisi kiinnostus muuten riittänyt. Mutta silti, jos tämä olisi huonompi peli niin olisin vaan juonen jälkeen siirtynyt kylmästi seuraavaan peliin, kyllä tässä pelissä jotain onnistunutta on. Ei toki täysin, esim. Aloy on mielestäni vähän ylihyvä hahmo kaikessa ja sen vuoksi hieman tylsä. Mutta toki tästä on hyvä parantaa, jos tulossa olevassa Forbidden Westissä saataisiin vähän säröä ja sen kautta särmää hahmoon. Ja kun pelissä tulee mieleen, että mitähän tuolla mäen päällä on, käynpäs siellä tutkimassa, niin se on mielestäni hyvän pelin merkki.
Tosiaan tämä Horizon - Complete Edition on siis ladattavissa PS Storesta toukokuun puoliväliin asti ilmaiseksi ja käsittääkseni se myös jää tilille, kun siitä kuittikin tuli. Jos siis konsoli löytyy nurkasta niin ei maksa mitään, hieman aikaa vaan.
Vaikka olen pitkän linjan PC-pelaaja, niin sekakäyttäjä minusta tuli sellaiset 12 vuotta sitten, kun hommasin Pleikkari kolmosen. Nelosen hommasin vasta Pron muodossa tuossa reilu neljä vuotta sitten, kun kiinnostavien pelien kriittinen massa ylittyi; Bloodborne oli julkaistu jo aiemmin ja Horizon 2017 alkuvuonna, konsolin sai jopa sen kanssa bundlena. Päätin hommata sen muutamaa vuotta aiemmin näkemäni E3-demon perusteella ja se olikin eka pelaamani pelini tällä konsolilla. No, ei se nyt ihan niin hyvä sitten ollutkaan, kuin ylihypettyneessä mielessäni kuvittelin. Ei sinänsä huono (siitä kertoo jo se, että tuli platinapysti kerättyä), mutta ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. Pikku hiljaa olen oppinut olemaan hypettymättä liikaa. Tai ainakin hillitsemään hypettymistäni. No, pelasin pelin läpi ja myin eteenpäin enkä sen kummemmin miettinyt sitä, kunnes Sony teki PR-liikkeen ja julkaisi koronakaranteenia auttamaan pelejä ilmaiseksi ladattavaksi PS Storesta. Lähinnä indiepelejä, mutta myös Horizonin Complete Editionin. Pitihän se lisärikin sit lopulta kokea.
Nimensä mukaisesti lisärissä mennään kylmään pohjoiseen. Toki tällaista maastoa oli muistaakseni jo peruspelissäkin, mutta täällä ei oikein muuta olekaan. Aloykin tätä koko ajan kommentoi. Juoni aika peruskamaa, vähän saa lisätietoa peruspelin mystisestä Sylens-hahmosta mutta sekin jää sivulauseen tasolle. Uusia koneita on kolmisen kappaletta, eli ei montaa. Ne tosin ovat vittumaisia pirulaisia normaalillakin vaikeustasolla. V-käyrä kohosi, kun heti lisärin alkuun sijoitettiin yksi tällainen vieläpä demonisena versiona, eli korruptoituneitakin kovempana ja pikkiriikkisellä areenalla. Yritä siinä neljän vuoden tauon jälkeen muistella, että miten hitossa tätä nyt pelattiinkaan. Tätä tulee muutamassa muussakin kohtaa, että yrittää pienellä areenalla loikkia karkuun kun Aloy jumiutuu johonkin oksaan samalla kun demonikone spammaa aluehyökkäyksiä. Loppua kohti alkoi taidotkin palautua, mutta kyllä taistelut silti vähän turhan pitkiksi välillä venyivät.
Mutta mutta, kyllä se lopulta selvisi, miksi peruspeliin käytin sen 60h ja tähän lisäriinkin meni sellaiset 19h, kun kaikki pystit siitä keräsin. Laitoin kyllä tarinamoodille juonen läpäisyn jälkeen pystijahdin aikaan, ei olisi kiinnostus muuten riittänyt. Mutta silti, jos tämä olisi huonompi peli niin olisin vaan juonen jälkeen siirtynyt kylmästi seuraavaan peliin, kyllä tässä pelissä jotain onnistunutta on. Ei toki täysin, esim. Aloy on mielestäni vähän ylihyvä hahmo kaikessa ja sen vuoksi hieman tylsä. Mutta toki tästä on hyvä parantaa, jos tulossa olevassa Forbidden Westissä saataisiin vähän säröä ja sen kautta särmää hahmoon. Ja kun pelissä tulee mieleen, että mitähän tuolla mäen päällä on, käynpäs siellä tutkimassa, niin se on mielestäni hyvän pelin merkki.
Tosiaan tämä Horizon - Complete Edition on siis ladattavissa PS Storesta toukokuun puoliväliin asti ilmaiseksi ja käsittääkseni se myös jää tilille, kun siitä kuittikin tuli. Jos siis konsoli löytyy nurkasta niin ei maksa mitään, hieman aikaa vaan.
Sothis
★★★
- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 614
PREY (2006)
Jonkin ajatuksen kautta päädyin googlettamaan kyseisen klassikkopelin nimen, ja huomasin, että tähän myydään taas avaimia - Steamiin vieläpä! Gaming Dragonsista
neljä euroa ja risat. Avain tuli heti sähköpostiin, sitten aktivointi Steamissa ja eikun lataamaan huikeat 1,6GB pelitiedostoja. Aivan mahtava ensimmäisen persoonan räiskintä.
Yksinkertaisella config-filun puukottamisella sai 4k resoluutionkin toimimaan. Oijjoi, tämähän on vallan mahtavaa! Opiskelijaversiota aikanaan pelasin, kun tätä ei pystynyt
ostamaan mistään. Nyt peli löytyy Steam-tililtä ja pääsee pelaamaan täydessä 4k-loistossa, kyllä kelpaa.
Muoks: Tätä ei siis Steamista pysty suoraan ostamaan...
Jonkin ajatuksen kautta päädyin googlettamaan kyseisen klassikkopelin nimen, ja huomasin, että tähän myydään taas avaimia - Steamiin vieläpä! Gaming Dragonsista
neljä euroa ja risat. Avain tuli heti sähköpostiin, sitten aktivointi Steamissa ja eikun lataamaan huikeat 1,6GB pelitiedostoja. Aivan mahtava ensimmäisen persoonan räiskintä.
Yksinkertaisella config-filun puukottamisella sai 4k resoluutionkin toimimaan. Oijjoi, tämähän on vallan mahtavaa! Opiskelijaversiota aikanaan pelasin, kun tätä ei pystynyt
ostamaan mistään. Nyt peli löytyy Steam-tililtä ja pääsee pelaamaan täydessä 4k-loistossa, kyllä kelpaa.
Muoks: Tätä ei siis Steamista pysty suoraan ostamaan...
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
The Medium (PC, Xbox gamepass)
Jälleen yksi kävelysimulaattori, jossa tällä kertaa pääosassa on nuori naismeedio Marianne, jolla on kyky nähdä henkimaailmaan ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa. Välillä ruudulla on jopa Marianne ja tämän henkimaailman ilmennys samaan aikaan. Peli koostuu siis kevyistä puzzleista ja kävelystä. Juoni oli sellaista OK-kamaa, joskin vasta lopussa siitä alkoi saada kunnollisen kuvan. Erityismaininta visuaalisesta ilmeestä, joka on esteettisesti ehkä yksi parhaista näkemiäni viime vuosina. Unrealin nelosmoottori on hyvässä käytössä tässä. Pelillä oli kestoa sellaiset 8,5h, joista pari ekaa mietin, että "mitähän tästä tulee" ennen kuin alkoi päästä sisään. Ei mikään kauhean ikimuistoinen teos, mutta oli tämä sentään vähän parempi kuin vaikkapa vuoden 2019 Blair Witch -peli, joka on samalta firmalta ja jonka viime vuonna pelasin (gamepassilla myös).
Jälleen yksi kävelysimulaattori, jossa tällä kertaa pääosassa on nuori naismeedio Marianne, jolla on kyky nähdä henkimaailmaan ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa. Välillä ruudulla on jopa Marianne ja tämän henkimaailman ilmennys samaan aikaan. Peli koostuu siis kevyistä puzzleista ja kävelystä. Juoni oli sellaista OK-kamaa, joskin vasta lopussa siitä alkoi saada kunnollisen kuvan. Erityismaininta visuaalisesta ilmeestä, joka on esteettisesti ehkä yksi parhaista näkemiäni viime vuosina. Unrealin nelosmoottori on hyvässä käytössä tässä. Pelillä oli kestoa sellaiset 8,5h, joista pari ekaa mietin, että "mitähän tästä tulee" ennen kuin alkoi päästä sisään. Ei mikään kauhean ikimuistoinen teos, mutta oli tämä sentään vähän parempi kuin vaikkapa vuoden 2019 Blair Witch -peli, joka on samalta firmalta ja jonka viime vuonna pelasin (gamepassilla myös).
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 738
Ori and the Blind Forest (PC, Xbox gamepass)
Ihan oknp/5 tasohyppely. Kaunis, mutta ärsyttäviä pakenemiskohtia, todella runsaasti äkkikuolemia, metroidvaniaa ei nähnytkään. Ei jättänyt minusta oikein mitään sellaista fiilistä, että peliä pitäisi erityisesti kehua tai sen pariin enää palata.
Ihan oknp/5 tasohyppely. Kaunis, mutta ärsyttäviä pakenemiskohtia, todella runsaasti äkkikuolemia, metroidvaniaa ei nähnytkään. Ei jättänyt minusta oikein mitään sellaista fiilistä, että peliä pitäisi erityisesti kehua tai sen pariin enää palata.
- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 993
Jos joku muistaa Dynamite Danin niin veikkaan että lähellä ollaan.
- Liittynyt
- 23.10.2016
- Viestejä
- 1 738
En ymmärrä mitään mitä yrität sanoa.
Joka tapauksessa, jatkoin heti Ori and the Will of the Wispsiin, jota arvelin kokeillla vaikka Blind forest ei sytyttänytkään. Ja onhan tämä heti ihan toisesta maailmasta, tuntuu heti alkuun huomattavasti paremmalta peliltä. Kontrollit tarkemmat, maailmassa selkeämpi focus, keräiltävät innostavat ja spirit bow on mukava. Ensimmäisen 1,5h perusteella tulen nauttimaan tästä huomattavasti enemmän, eikä kannattanut skipata.
- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 993
Spectrum peli kyseessä ja sairaan vaikea loppua kohti. Jos nyt selventää.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
NieR: Automata (PC, Xbox gamepass)
Aluksi tää vaikutti ihan positiiviselta. Tyyli, musiikki ja taistelu tuntui hyvältä, mutta ei jumalauta sitä tallennussysteemiä. Esim. ekan tehtävän aikana ei voi ilmeisesti tallentaa lainkaan. Kuolinkin vissiin kentän viimeiseen bossiin vajaan 45 minuutin pelaamisen jälkeen ja samalla kuoli myös motivaationi tyystin. Ei tällaista jaksa enää vuonna 2021. Jopa vanhoissa Final Fantasyissä oli tiiviimmin tallennuspisteitä.
Aluksi tää vaikutti ihan positiiviselta. Tyyli, musiikki ja taistelu tuntui hyvältä, mutta ei jumalauta sitä tallennussysteemiä. Esim. ekan tehtävän aikana ei voi ilmeisesti tallentaa lainkaan. Kuolinkin vissiin kentän viimeiseen bossiin vajaan 45 minuutin pelaamisen jälkeen ja samalla kuoli myös motivaationi tyystin. Ei tällaista jaksa enää vuonna 2021. Jopa vanhoissa Final Fantasyissä oli tiiviimmin tallennuspisteitä.
Se tutoriaali on onneksi poikkeus, koko loppupelin ajan tallennuspisteitä on enemmän kuin riittävästi. Itsekin ihmettelin, että mikä logiikka oli pelinkehittäjillä laittaa tuollainen motivaatiohaaste heti alkuun, mutta jos peli muuten upposi, niin suosittelen lämpimästi kahlaamaan tutoriaalin uudestaan läpi ja antamaan "oikealle" pelille mahdollisuuden. Tutoriaalin ajaksi voi myös laskea vaikeustasoa helpoksi, jolloin kuoleminen on jo hankalaa, ja nostaa sen sitten haluamakseen kun peli ns. alkaa.
Edit: Ja tämä suositus tulee henkilöltä, jota liian harvassa olevat tallennusmahdollisuudet rassaavat suunnattomasti, eli loppupeli menee hyvin "seulani" läpi
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 252
Hahah, tuli ihan oma Nier-kokemus mieleen, josta kirjoitin tänne puoli vuotta sitten
Varsinainen pelisuunnittelun älynväläys. Intro on pahasti ylipitkä tällaista perseilyä varten, mutta sen jälkeen saa tosiaan seivailla suht vapaasti. Ja (mieto gameplay-spoileri) paljon myöhemmin peli unohtaa mitä alunperin sanoi ja se alkaa autoseivata kaikessa hiljaisuudessa.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Se tutoriaali on onneksi poikkeus, koko loppupelin ajan tallennuspisteitä on enemmän kuin riittävästi. Itsekin ihmettelin, että mikä logiikka oli pelinkehittäjillä laittaa tuollainen motivaatiohaaste heti alkuun, mutta jos peli muuten upposi, niin suosittelen lämpimästi kahlaamaan tutoriaalin uudestaan läpi ja antamaan "oikealle" pelille mahdollisuuden. Tutoriaalin ajaksi voi myös laskea vaikeustasoa helpoksi, jolloin kuoleminen on jo hankalaa, ja nostaa sen sitten haluamakseen kun peli ns. alkaa.
Edit: Ja tämä suositus tulee henkilöltä, jota liian harvassa olevat tallennusmahdollisuudet rassaavat suunnattomasti, eli loppupeli menee hyvin "seulani" läpi
Ok, kiitti tiedosta, ehkä tälle voisi vielä antaa tsäänssin sitten joskus kun haavat on arpeutuneet.Hahah, tuli ihan oma Nier-kokemus mieleen, josta kirjoitin tänne puoli vuotta sitten
Varsinainen pelisuunnittelun älynväläys. Intro on pahasti ylipitkä tällaista perseilyä varten, mutta sen jälkeen saa tosiaan seivailla suht vapaasti. Ja (mieto gameplay-spoileri) paljon myöhemmin peli unohtaa mitä alunperin sanoi ja se alkaa autoseivata kaikessa hiljaisuudessa.
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 796
Vihdoin sain tämä kehutun tapauksen työn alle ja kyllä mulle riitti käytännössä yksi "ilta" (no taisi olla päivä kun aloitin ja myöhään meni). Ähky tuli jo siitä. Tutorial ei tuntunut tutorialilta vaan itse peliltä ja sitten itse peli taas on aivan liikaa täys tavaraa. Alku oli oikein mukava ja idea on hauska, mutta sitten siitä ei oteta oikeastaan mitään irti koska on ollut pakko tunkea vielä se ja tää ja toi juttu mukaan ja koska voidaan, että mitäs jos keksitään yhdistää nämä ja noi ja vielä nekin, että pääsee eteenpäin. Tämä on suurin ongelma minulle ihan kaikissa näissä vastaavissa peleissä, jostain hemmetin syystä sen itse pelin tekemisen sijaan on keskitytty siihen, että peliin saadaan 247 000 erilaista tavaraa joita kaikkia tarvitsee jossain muodossa. Sitten kun muuta sisältöä ei oikeastaan ole, kun tarina on ohut kuin oljenkorsi ja se ei etene, niin aika vähän jää itseasiassa enää "pelattavaa" ennemminkin alkaa tuntua grindaamiselta. Voi kunpa tähän olisi panostettu enemmän nimen omaan pelillisesti eikä vain lisäämällä tauhkan määrää. Puolet tavarasta pois ja enemmän peliä, niin tämä olisi ihan huikean hyvä teos.
Ymmärrän kyllä, että jotkut tykkää tälläisistä, ei siinä mitään väärää ole. Jotkut tykkää myös esim. Falloutissa rakentaa jotain taloja. Jokainen tyylillään, minä tarvitsisin vähän enemmän, jonkun syyn, palkinnon, onnistumisia enkä sitä, että no nyt sä pääset rakentamaan tästä uudesta jutusta 10x monimutkaisemman liukuhihnakompleksin, koska me linjattiin, että on kiva rankaista pelaajaa joka onnistui saamaan edes jotain toimivaa aikaiseksi. Tai siltä se tuntuu, kun eteen lyödään monimutkaisempaa ja monimutkaisempaa kokonaisuutta joita tehdään vähän kuin tekemisen ilosta. Vaikka nykyään mukana onkin joku "loppu" niin kyllähän se on ihan päälleliimattua, kuten vihollisetkin yms.
Tälläisenään sellainen 7/10 korkeintaan, koska alkaa puuduttamaan ja nopeasti sen jälkeen kun päässyt jyvälle jutuista, grindannut sikana tehdäkseen toimivan systeemin ja pitäisi aloittaa käytännössä sama homma alusta, mutta monimutkaisemmin, koska nyt vaan täytyy.
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 30.03.2017
- Viestejä
- 1 252
Spiritfarer
Manalan lautturi Kharon lähtee eläkkeelle ja jättää Stella-tyttösen (pelaajan) hoitamaan virkaansa. Styx-joki onkin pelissä meri, jota seilaillaan ristiin rastiin laivalla ja poimitaan turrihahmoisia sieluja viimeiselle matkalleen. Jokaisen ongelmat pitäisi ratkoa ennen kuin ne suostuvat siirtymään seuraavaan elämään. Itse laivaa päivitetään naurettavuuksiin asti rakentamalla sen kannelle omavarainen kylä, jossa kasvatetaan ruokaa ja kehitetään resursseja merimatkojen aikana.
Pelin piirrosgrafiikka on nättiä ja tunnelma on mukavan rentoa road trip -höntsäilyä. Tekemisen määrä kasvaa pikkuhiljaa pelin edetessä. Pelkän onkimisen sijaan pitää korjata sadot, laittaa ruokaa, jalostaa resurssit, rakentaa talot ja ruokkia matkustajat. Viimeinen alkaa ärsyttämään pelin loppupuolella. Osa porukasta on käsittämättömän nirsoa ruokavalionsa suhteen ja eikä tarjottu ruoka kelpaa, vaikka nälkäkuolema uhkaisi. Ruokkimiseen liittyvät dialogit joutuu myös hakkaamaan läpi aivan liian monta kertaa.
Spiritfarerin teemana on kuolema ja hyvästien heittäminen rakkaille, joten veikkasin vahvasti että kyyneliin tämä tulee päättymään. Eipä päättynytkään. Tarina on kyllä emotionaalinen, mutta myös ennalta-arvattava, eivätkä hahmot ole kovin kummoisia. Heipan sanominen tutuille turreille on toki haikeaa, mutta kun kässäri on tasoa ihan ok, sama koskee myös tunnelatausta.
Onkohan vika minussa? Ehkä olen pelannut liikaa taiteellisia indiepelejä ja turtunut tämäntyyppiseen tearjerkingiin? Edellinen peli joka pysäytti kunnolla taisi olla Hellblade puoli vuotta sitten. Voisi kaivaa pelaamattomien laarista vaikka This War of Minen ja kokeilla saisiko siitä säväreitä. Jonka tehneestä firmasta puheenollen...
Frostpunk
Elämää maakuopassa. Jääkausi on tuhonnut maailman ja muutama kymmenen eloonjäänyttä värjöttelee jäätikkökraatterissa steampunk-teknologian ylläpitäminä. Ideana olisi rakentaa kuoppaan kaupunki ja selvitä hengissä. Peli yrittää rakentaa hyvin synkkää "selviydy keinolla millä hyvänsä" -tunnelmaa, mikä ei alkuunkaan sovi yhteen gameplayn kanssa.
Peli on nimittäin liian helppo. Läpäisin sen ensimmäisellä yrittämällä. Kunhan on saanut olennaisimmat laitokset pystyyn, kenelläkään ei ole enää mistään pulaa ja yli puolet väestöstä voi asua onnellisesti työttöminä vapaaherroina. Robotit hoitavat vaaralliset työt, kamiinat hehkuvat mansikkana ja resursseja riittää. Kuolema korjasi porukkaa vain aivan alussa ja lopussa. Frostpunkissa on vaikeustasot, mutta ensimmäisellä pelikerralla niihin ei pääse käsiksi.
Pelissä on onneksi tavoite, joten utopiaansa ei ehdi tylsistyä. Hari Seldonin kriisit iskevät väliajoin ja niistä pitäisi selvitä. Miten pärjäät vaikka kapinaliikettä tai pakolaistulvaa vastaan? "Vanha yhteiskunta ei toimi, meidän on selvittävä hinnalla millä hyvänsä", sanoo peli ja lyö eteen laeista koostuvan politiikkapuun. Lähdin rakentamaan poliisivaltiota (vaihtoehto olisi ollut teokratia), mutta lakkasin kehittämästä järjestelmää kun loput lait olisivat vieneet yhteiskuntaa suuntaan, josta en pitänyt. Minun kaupungissani kansalaisia ohjataan jämäkästi mutta lempeästi, propagandaa tai vankien hakkaamista ei aloiteta. Eikä tarvitsekaan. Täydestä fasismista olisi luultavasti saanut saavutuksen, mutta peli sentään tunnusti moraalisuuteni lopputeksteissä.
Helppoudestaan huolimatta Frostpunk on koukuttava ja hauska. Pelasin pääkampanjan läpi, mutta muitakin skenaarioita löytyy. Voisi katsoa seuraavaksi niitä - ja säätää vaikeustason slidereita hieman kovemmalle.
Manalan lautturi Kharon lähtee eläkkeelle ja jättää Stella-tyttösen (pelaajan) hoitamaan virkaansa. Styx-joki onkin pelissä meri, jota seilaillaan ristiin rastiin laivalla ja poimitaan turrihahmoisia sieluja viimeiselle matkalleen. Jokaisen ongelmat pitäisi ratkoa ennen kuin ne suostuvat siirtymään seuraavaan elämään. Itse laivaa päivitetään naurettavuuksiin asti rakentamalla sen kannelle omavarainen kylä, jossa kasvatetaan ruokaa ja kehitetään resursseja merimatkojen aikana.
Pelin piirrosgrafiikka on nättiä ja tunnelma on mukavan rentoa road trip -höntsäilyä. Tekemisen määrä kasvaa pikkuhiljaa pelin edetessä. Pelkän onkimisen sijaan pitää korjata sadot, laittaa ruokaa, jalostaa resurssit, rakentaa talot ja ruokkia matkustajat. Viimeinen alkaa ärsyttämään pelin loppupuolella. Osa porukasta on käsittämättömän nirsoa ruokavalionsa suhteen ja eikä tarjottu ruoka kelpaa, vaikka nälkäkuolema uhkaisi. Ruokkimiseen liittyvät dialogit joutuu myös hakkaamaan läpi aivan liian monta kertaa.
Spiritfarerin teemana on kuolema ja hyvästien heittäminen rakkaille, joten veikkasin vahvasti että kyyneliin tämä tulee päättymään. Eipä päättynytkään. Tarina on kyllä emotionaalinen, mutta myös ennalta-arvattava, eivätkä hahmot ole kovin kummoisia. Heipan sanominen tutuille turreille on toki haikeaa, mutta kun kässäri on tasoa ihan ok, sama koskee myös tunnelatausta.
Onkohan vika minussa? Ehkä olen pelannut liikaa taiteellisia indiepelejä ja turtunut tämäntyyppiseen tearjerkingiin? Edellinen peli joka pysäytti kunnolla taisi olla Hellblade puoli vuotta sitten. Voisi kaivaa pelaamattomien laarista vaikka This War of Minen ja kokeilla saisiko siitä säväreitä. Jonka tehneestä firmasta puheenollen...
Frostpunk
Elämää maakuopassa. Jääkausi on tuhonnut maailman ja muutama kymmenen eloonjäänyttä värjöttelee jäätikkökraatterissa steampunk-teknologian ylläpitäminä. Ideana olisi rakentaa kuoppaan kaupunki ja selvitä hengissä. Peli yrittää rakentaa hyvin synkkää "selviydy keinolla millä hyvänsä" -tunnelmaa, mikä ei alkuunkaan sovi yhteen gameplayn kanssa.
Peli on nimittäin liian helppo. Läpäisin sen ensimmäisellä yrittämällä. Kunhan on saanut olennaisimmat laitokset pystyyn, kenelläkään ei ole enää mistään pulaa ja yli puolet väestöstä voi asua onnellisesti työttöminä vapaaherroina. Robotit hoitavat vaaralliset työt, kamiinat hehkuvat mansikkana ja resursseja riittää. Kuolema korjasi porukkaa vain aivan alussa ja lopussa. Frostpunkissa on vaikeustasot, mutta ensimmäisellä pelikerralla niihin ei pääse käsiksi.
Pelissä on onneksi tavoite, joten utopiaansa ei ehdi tylsistyä. Hari Seldonin kriisit iskevät väliajoin ja niistä pitäisi selvitä. Miten pärjäät vaikka kapinaliikettä tai pakolaistulvaa vastaan? "Vanha yhteiskunta ei toimi, meidän on selvittävä hinnalla millä hyvänsä", sanoo peli ja lyö eteen laeista koostuvan politiikkapuun. Lähdin rakentamaan poliisivaltiota (vaihtoehto olisi ollut teokratia), mutta lakkasin kehittämästä järjestelmää kun loput lait olisivat vieneet yhteiskuntaa suuntaan, josta en pitänyt. Minun kaupungissani kansalaisia ohjataan jämäkästi mutta lempeästi, propagandaa tai vankien hakkaamista ei aloiteta. Eikä tarvitsekaan. Täydestä fasismista olisi luultavasti saanut saavutuksen, mutta peli sentään tunnusti moraalisuuteni lopputeksteissä.
Lopussa kyllä tulee lisää haastetta. Pelissä on "loppubossi" eli valtava lumimyrsky, joka estää ruoantuotannon, tappaa kaiken kaupungin ulkopuolella ja pudottaa lämpötilat ennätyslukemiin. Samalla pitää käsitellä joukkoa pakolaisia (jotka sain kyllä kaikki majoitettua mukavasti). Finaalissa lämpötila laskee muutamaksi tunniksi naurettavaan -150 celsiusasteeseen, jota ei voi torjua enää yhtään millään. Lämpöreaktori paahtaa täysillä ja ylikellotettuna räjähdyksenkin uhalla ja joka asukas kykkii parhaissa mahdollisissa eristystaloissa, ja silti joka iikan perse on jäässä. Tunnit pitää vain kestää ja toivoa että aivan kaikki eivät jäädy kalikoiksi. Sen jälkeen myrsky hälvenee ja peli onkin läpi.
- Liittynyt
- 16.10.2019
- Viestejä
- 1 505
Wolfenstein: Youngblood (PC, Xbox gamepass)
Hell yeah, dude! B.J. Blazkowicz on palannut kurmottamaan natseja... Mitä, B.J. on kadonnut ja pelissä ohjataan toista hänen kaksostyttäristään? No ei se mitään, luvassa on mielenkiintoisia hahmoja, joiden kanssa vietetään tehtävien välissä aikaa... Mitä, siskokset ovat helvetin rasittavia eikä muut hahmot ole edes statistien tasoisia? No ei sekään mitään, luvassa on hyvää yksinpeliräiskintää... Mitä, tämä on joku helvetin väkisin väännetty co-op? FFFUUUUU
Joo eli aika heikko tekele oli tämä. Co-oppina en pelannut vaan yksin. Räiskintä itsessään on sarjan aiempien osien (New Order jne.) mukaisesti erinomaista, mutta kaikki muu sitten sakkaakin. Rasittavat kaksoissiskot, totaalisen yhdentekevät sivuhahmot, tylsät sivutehtävät, tylsät päätehtävät, pakotettu co-op, mitä hemmettiä siellä Machinegamesilla oikein ajateltiin? Vai Bethesdako tästä on vastuussa? Tämä peli on periaatteessa yksi iso teaseri Wolfenstein: New kolmososasta, joka kaiketi on tulossa sitten joskus. Tästä jäi lähinnä mieleen kaksi asiaa; jo mainitsemani erinomainen räiskintä ja superpaska lopputaistelu, jossa piti vääntää helpoimmalle, että siitä pääsi jotenkin hengissä. Modeemissanikin oli sopivasti vikaa eikä Xbox-verkkoon päässyt, joten jäi pystitkin siitä lopputaistelusta saamatta mutta ihan vitun sama, kunhan on ohi.
Hell yeah, dude! B.J. Blazkowicz on palannut kurmottamaan natseja... Mitä, B.J. on kadonnut ja pelissä ohjataan toista hänen kaksostyttäristään? No ei se mitään, luvassa on mielenkiintoisia hahmoja, joiden kanssa vietetään tehtävien välissä aikaa... Mitä, siskokset ovat helvetin rasittavia eikä muut hahmot ole edes statistien tasoisia? No ei sekään mitään, luvassa on hyvää yksinpeliräiskintää... Mitä, tämä on joku helvetin väkisin väännetty co-op? FFFUUUUU
Joo eli aika heikko tekele oli tämä. Co-oppina en pelannut vaan yksin. Räiskintä itsessään on sarjan aiempien osien (New Order jne.) mukaisesti erinomaista, mutta kaikki muu sitten sakkaakin. Rasittavat kaksoissiskot, totaalisen yhdentekevät sivuhahmot, tylsät sivutehtävät, tylsät päätehtävät, pakotettu co-op, mitä hemmettiä siellä Machinegamesilla oikein ajateltiin? Vai Bethesdako tästä on vastuussa? Tämä peli on periaatteessa yksi iso teaseri Wolfenstein: New kolmososasta, joka kaiketi on tulossa sitten joskus. Tästä jäi lähinnä mieleen kaksi asiaa; jo mainitsemani erinomainen räiskintä ja superpaska lopputaistelu, jossa piti vääntää helpoimmalle, että siitä pääsi jotenkin hengissä. Modeemissanikin oli sopivasti vikaa eikä Xbox-verkkoon päässyt, joten jäi pystitkin siitä lopputaistelusta saamatta mutta ihan vitun sama, kunhan on ohi.
- Liittynyt
- 28.10.2016
- Viestejä
- 6 262
Menihän se läpi. Ei mikää kehuttava kokonaisuus, jotenki palasi taas niihin ykkösen tunnelmiin. Kakkosen loistavat tasot puuttu kokonaan, ei oikeen ollut mitään semmosta siihen verrattavaakaan ja lähinnä muisteli, että "ainiin se oli siistiä sillon". Muutenki koko tuo Outsider&Void juttu on itelle ollut se luotaantyöntävin osa koko pelisarjassa, joten ei oikee mitää motia lukea mitää worldbuildingia siihen liittyen. Nykyisiä pelitunteja ku kattoo, nii tuskin tulee tähän toiseen kertaan eläessä tartuttua, jos ei sit joku hirvee pelivimma tuu jossain vaiheessa päälle.
Just Cause 4. Ihan ok, plussapelinä saatu. Tuntui, että peli ei oikein itsekään tiedä, että mihin suuntaan tämä pelisarja pitäisi viedä, niin sitten oli vähän kaikkea. Maailma itsessään on aika turha jos vaikka GTA-sarjaan vertaa. Pelasin läpi ja siinä se, ei ole mielenkiintoa jatkaa enempää. 2/5.
Uutiset
-
Audezen Maxwell 2 -kuulokkeet tarjoavat premium-ääntä pelaajille
9.1.2026 15:00
-
Intelin Wildcat Lake saapuu markkinoille Core 3 -sarjana
9.1.2026 12:49
-
Live: io-techin Tekniikkapodcast (2/2026)
9.1.2026 11:08
-
be quiet! julkisti CES-messuilla uusia coolereita ja laajensi tuotevalikoimaansa pelihiiriin
9.1.2026 01:25
-
HP marssitti CES-messuille näppäimistöksi naamioituneen tietokoneen ja kymmeniä uutuuskannettavia
9.1.2026 00:46
Uusimmat viestit
-
Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)- Viimeisin: finWeazel
-
-
-
-
