Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[teppo mörkö]

Siitä, että Obelixkaan ei aina hyödyksi ole (syö esim. kuin hevoinen).

tarkoitin että missä tämä on ollut? ei tule Asterix-albumeista ainakaan heti mieleen.

 

[pätman]

RE7 tuli pelattua gamepassissa.

Pelinä mielestäni aika huono, alku ihan lupaavaa tunnelmallista, mutta tuodaan peliin joku ikivanha inventaariosysteemi. Ei jeesus, kolikko vie yhden slotin ja käsiase saman, lisäksi quest itemit kuten avaimet kuluttaa tilaa. Lopussa peli muuttuukin sysipaskaksi first person shooteriksi. Peli on myös lyhyt noin 10h meni itseltä, tosin onneksi vikat kolme tuntia lopu jo fiilis.

 

[Edqar]

tarkoitin että missä tämä on ollut? ei tule Asterix-albumeista ainakaan heti mieleen.

Ei tosiaan mikään virallinen sanonta ole sarjakuvista. Olen sitä kuullut jonkun joskus jossain käyttävän. Pidin sitä hauskana ja hyvänä, joten otin ns sanavarastooni.
/Off

 

[Heseman]

The Surge 2 (PC, Xbox gamepass)

Pelihahmo herää lentokoneen maahansyöksystä ainoana selviytyjänä ja alkaa tutkia Jerichon kaupunkia, jossa valloilleen päässeet naniitit aiheuttavat sekamelskaa. Pelissä seikkaillaan kartalla, jossa saa avattua lukuisia eri oikopolkuja ympäriinsä. Viholliset heräävät henkiin pelihahmon kuollessa bosseja lukuunottamatta. Kuulostaako tutulta? Jep, tekno-soulshan tämä.

The Surge 2:n (ja ilmeisesti myös ykkösen, jota en ole pelannut) erikoisuus on varusteiden päivitys ja tarkalleen sanottuna niiden tarvikkeiden keruu. Varusteet ovat ruumiinosakohtaisia ja vaativat omat komponenttinsa päivitykseen. Siinä missä soulsborneissa päivityskomponentit ovat random-kamaa, Surgessa ne saadaan tähtäämällä vihollisia eri ruumiinosiin. Kun osa on saanut tarpeeksi vahinkoa, sen voi lyödä irti ja kyseinen päivitysosa putoaa. Tämä tuo hieman vaihtelua pelkkään tappogrindaukseen verrattuna.

Peli ei ollut soulsbornekiro-veteraanille kauhean vaikea, monet bossit kaatuivat kerrasta. Tosin oli mukana yksi ärsyttävä bossi, joka vaati multa yli 40 yritystä. Loppari kaatui sitten neljännellä. Aikaa kului mun hitaahkolla etenemisellä reilut 40h. Aloitin tämän viime keväänä mutta se jäi tauolle kun laitoin gamepassin tauolle ja jatkoin sitä nyt loppuun. Ihan hyvä kevyt-souls, mutta jos on "no hit"-soulspelaaja niin sitten tästä ei välttämättä saa tästä kauheasti irti. Aloittelijoille tämä voi olla parempi lähtökohta tällaisiin peleihin.

 

[Dillescpl]

XCOM 2: War Of The Chosen

Peliä nyt 40h takana. Olen pelannut toiseksi helpoimmalla (veteran muistaakseni) ja ompas ollut tunteiden vuoristorataa. Ottelut ufojen kanssa ovat tulleet uniin saakka. Harvan pelin taistelu menee näin ihon alle kuin tässä. Mokat harmittaa vietävästi, kun taas vaikeiden taisteluiden voitosta tulee mahtava fiilis. Strategioita tulee mietittyä monesti myös pelisession jälkeen.

Tykkään vuoropohjaisuudesta kun saa miettiä siirtoja rauhassa. Tukikohdan rakentaminen ja sotilaisen kehittyminen on myös koukuttava elementti pelissä. Pelin alussa on ollut välillä aikamoisessa nesteessa ufojen kanssa, mutta nyt 40h kohdalla alkaa olla jo hyvin niskan päällä.

Loistava peli kaiken kaikkiaan. Tuskin kuitenkaan jaksan uudelleen ottaa peluuseen, kun tämän tarinan loppuun pääsen.

 

[Refloni]

Pari lyhyempää rykäystä.

The Fall

"Parhaan tarinan palkinto vuonna 2014!" kehui Epicin kauppa. Ulkonäöltään The Fall tuo mieleen suomalaisen pulmaseikkailu The Swapperin, joka on loistava. Odotukset olivat siis aika korkealla.

Jonkun sortin avaruussotilas putoaa avaruudesta planeetan pinnalle ja loukkaantuu vakavasti. Tämän taistelupuvussa majailevan tekoälyn (pelaaja) pitää ottaa ohjat ja hankkia tyypille jostain ensiapua. Tasoloikkakontrolleista huolimatta kyseessä onkin yllättäen klassinen seikkailupeli, jossa ratkotaan pulmia inventaarioesineiden avulla. Pulmat ovat ihan loogisia. Käyttöliittymässä on paljon parantamisen varaa, esimerkiksi joka kerta kun haluaa käyttää yhtään mitään hotspotia, pitää ottaa taskulamppu esille ja sihdata sitä, ja vasta sitten voi painaa toimintanappia. Kontrollit ovat todella kömpelöt ja ajavat asiansa juuri ja juuri. Peliin on tungettu myös jonkin verran taistelua, joka on kontrollien ansiosta hirveää paskaa.

Entä onko se tarina edes hyvä? No joo, mutta loppuu kuin seinään juuri kun pääsee kunnolla vauhtiin. "Kiitos Kickstarter-tukijoille ja käyhän ihmeessä ostamassa jatko-osa Epic Games Storesta", intoilee peli lopputeksteissään. Hiukan tuli kusetettu olo.

Gorogoa

Oudoimpia seikkailupelejä mitä olen pelannut. Sanattomassa seikkailussa joku fantasia-intialainen poika etsii hedelmiä, elämänsä tarkoitusta, nirvanaa tjsp. Tarina on todella hämärä ja tulkinnanvarainen. Pelimekaniikka perustuu 2x2 matriisiin, jossa siirrellään laattoja, jotka muodostavat pelimaailman. Pulmat perustuvat laattojen luovaan yhdistelyyn ja visuaaliseen kikkailuun. Maailma toimii unilogiikalla, mutta noudattaa omia outoja sääntöjään. Niiden keksiminen on pelin suola. Taide on todella nätin näköistä ja pulmat hienosti suunniteltuja, niistä tuli hieman mieleen The Room -sarja.

Ostin pelin alesta 7,5 eurolla ja sain siihen kulutettua 75 minuuttia - pääpeli plus ekstrana annettu vanha demo. Tuntihinta ei siis ole kaksinen, mutta peli on sen verran uniikki että kannattaa kokeilla.

 

[WanhaMuro]

The Outer Worlds.

Tämä aikanaan Falloutien tappajaksi kuvailtu peli pääsi vihdoin listalle. Itse olen Bethesdan pelien fani, sillä niistä on saanut suuresti hupia pitkään, tunti/euro suhteessa ja mikään muu pelitalo ei ole vielä lähelläkään. Parhaita paskoja pelejä koskaan.

No, Falloutin tappaja avaruudessa, Obsidian tekijänä (Fallout NV jees), mikä voisi mennä vikaan? Jätin pelin hankimatta julkaisussa koska tarinat eivät olleet kovin lupaavia, vaikka kovasti kutkutti ja ei kai se nyt sentään ihan surkea voi olla. Ostan myöskin hyvin harvoin suoraan julkkarissa pelejä, tämän tyylisillä peleillä on kuitenkin mahdollisuuksia. Yleensä pelit on vähän kuin viini, paranee sopivasti vähän vanhetessaan. Aika meni sittemmin muissa jutuissa ja peli vähän unohtui mutta GP.ssa se oli tarjoilla kun vihdoin sen nyt hankin.

Eli pelaamaan.

Alku oli lupaava, proffasta tykkäsin ja ensi planeetta ihan hyvä, tekemistä riitti ja vaikka en suuri karkkivärien ystävä ole, graafinen tyyli kuitenkln kelpasi hyvin. Perkit ja hahmonkehitys oli kyllä heti aika meh. mutta ei se välttämättä peliä kaada. Aikansa touhuttua oma avaruusalus, ja jee, avaruuteen. Hivenen tylsästi valittiin vaan kartalta avaruusasema ja sinne.

Asema myös oli vähän geneerinen mutta ei mitään, pääsyä Monarchille järjestelemään ja paikkoja tutkimaan. Aikani asemalla säädettyä sitten taas matkaan. Astuessani ulos aluksesta ensi ajatus oli, että tulinkohan oikeaan paikkaan kun näytti kovin tutulta. No, eteenpäin sanoi mummo lumessa ja taas mentiin ja juteltiin ja tapeltiin kunnes oli pakko myöntää...

Tämä Falloutin tappaja on ihan paska peli.

Unreal shooteri päälleliimatuilla hahmonkehityksellä, ilman mielenkiintoisia aseita, paskalla lootilla, tylsällä ympäristöllä, vielä tylsemmillä vihollisilla, paikallaan seisovilla zombi NPC.llä, ilman mitään tuntua avaruudesta mutta sinänsä ihan mukavalla ja toimivalla keskustelulla, pahat korporaatiot juonella ja osin ihan kivoilla questeilla jotka ei kuitenkaan yksinään riitä mihinkään.

Paskan päälle Obsidian logo ja viiskymppiä. Jos olisin tästä julkaisussa täyden hinnan maksanut...

Oikeasti, kuinka paljon Obsidian logo ja menneet suuruudet ovat antaneet hyvän miehen lisää tämän kikkareen arvioihin kun arvostelut ovat pääosin myönteisiä? TOW antaa kyllä surullisen kuvan Obsidianin nykytilasta kun joku keskinkertainen Fallout 76 nykyjään on hauskempi peli.

Ainakin netti keskustelujen mukaan tässä oli tarkoitus näyttää Bethesdalle kuinka asiat tehdään oikein, no ei todellakaan näytetty. Bugeja ei ollut ja pyöri kivasti mutta ei sillä kuuhun lennetä.

Aivan tajuton menetetty mahdollisuus ja halusin niin kovasti pitää tästä, koska tälläisiä pelejä ei ole yhtään liikaa mutta ei voi mitään. Uninstall ja ikuiseen limboon tuomittu tämä.

 

[Heseman]

Toi Outer Worlds oli mullekin yksi isoimpia pettymyksiä ikinä. En tajua, kuinka jengi pystyi pitämään sitä hyvänä. No, ehkä jos verrokkina on senaikainen Fallout 76, mutta miten kukaan muka sille asetti yhtään mitään odotuksia? Mä totesin sen jo E3-demon perusteella turhaksi. Välillä en vaan käsitä...

 

[Refloni]

Mun mielestä Outer Worlds oli ihan hyvä, vaikkei yltänytkään mitenkään Obsidianin aiempien mestariteosten rinnalle. Taistelu, loottiminen, maailma sun muut ei olleet kummoisia, mutta käsikirjoitus piti pelin pinnalla. Se on minulle tärkein asia tällaisissa peleissä.

 

[xarot]

Amnesia Rebirth

Alkuun peli oli todella painostava ja hirviö(t) pelottavia, mutta en tiedä miksi näin mutta tässä pelissä on hirviö napannut nyt niin monta kertaa kiinni, että lähinnä pinnalla on ärsytys että eikö tämä jo lopu. Samalla kaikki pelko on kaikonnut täysin. En sitten tiedä kuinka hirviöltä, joka tulee suoraan kohti umpinaiseen käytävään, pitäisi pystyä edes mitenkään järkevästi ohittamaan. Samalla pelaajan vintti tuntuu pimenevän tuon tuosta. Peliä on helpotettu sillä tavalla tyhmästi, että jos "kuolee" niin samaa kohtaa ei oikeastaan pääse enää yrittämään uudestaan vaan peli nakkaa suoraan eteenpäin ja sitten ihmetellään että missähän hemmetissä sitä nyt ollaan.

Hirviöitä aletaan myös jossain välissä viljelemään joka nurkan takana ja välillä ihan kasoittain, joka syö aikalailla tehon koko tunnelmasta.

 

[Insti]

Astro's Playroom (PS5)

Uusi konsoli saapui kuin saapuikin ja kun digitaalinen versio sattui tulemaan niin joutui pelejä lataamaan ja tämä oli valmiiksi asennettu, joten testiin meni.

Ensimmäisenä tulikin se, mitä pelistä jo tiesikin, ohjaimen sisään tippuu botteja ja ne heiluvat siellä. Se oli oikeasti hieno idea, harmi ettei tärinät itse pelissä sitten kyllä olleet mitenkään positiivisesti erottuvat. Myönnetään, olihan se ihan kiva, että eri alustat tuntuu ohjaimessa. Mutta, jos muutaman tunnin pelaamisen jälkeen kädet alkaa kihelmöimään, niin jossain on menty vikaan. Tietysti tässä demotaan ohjainta, niin kaikki herkut on ollut käytössä, mutta itse en pidä. Jos vibrat on tälläistä sukupolven aikana, niin toivottavasti pelaaja pystyy ottamaan tärinät pois. Liipasimet taas ovat kuin toiselta planeetalta, niistä pidin ja toivottavasti näitä käytetään myös tulevaisuudessa.

No itse peli sitten, jos jätetään nostalgiatrippi omaan osioon, niin peli oli ok. Vaikeustasoa ei mistään säädetty, joten peli oli helppo. Muutama "hieman" hankalampi kohta, mutta muuten ei voi sanoa että haastetta olisi ollut. Mutta pelissä kaikki toimi, ja kuolematkin johtui täysin itsestä. Dialogia pelissä ei ollut ja musiikitkin oli tasoa hissi. En tiedä pitikö tässä demota myös äänimaailmaa, mutta en ainakaan mitään uutta ja hienoa huomannut, äänet tulivat sieltä mistä pitikin, mutta siinä se.

Mutta sitten se nostalgiatrippi. Jokainen, joka on jonkun pleikkarin omistanut, tunnistaa varmaan kerättäviä. Vaikka itse olen omistanut jokaisen Playstationin (PS, PS2, PS3, PS4 ja nyt PS5), niin siltikin artefakteissa oli asioita, joita en tiennytkään olevan. Ja kun on pelannut aika monia ps-klassikoita, niin olihan sitä kuin kotonaan. Ja juuri sen takia, pelissä tuli nuohottua nurkat aika tarkkaan, että mitä kaikkia viittauksia löytyy.

Mutta loppujen lopuksi, peli oli todella lyhyt. Platina-trophyyn meni aikaa ehkä 5-6 tuntia. Itse pelissä ei kauaa mennyt, ehkä 4 tuntia. Jotenkin tuntuu, että annettavaa olisi ollut enemmän, nyt kaikki oli vähän lyhennetty ja nopeasti ohi. Ei silti, ilman nostalgiaa, lolisi jäänyt trofee hankkimatta. Ei pelissä mitään uudelleenpeluu-arvoa ole.

Ohjaimen demoamiseen peli oli loistava, mutta siihen se jäikin. Mitäänsanomaton tasoiloikka, ilman ohjain-kikkailuja ei pelillä paljoa olisi annettavaa.

PLUSSAT:
-Ohjaimen demoamiseen täydellinen peli
-Sopivan helppo lapsille
-Kontrolllit toimii kuten pitääkin



MIINUKSET:
-AIvan liian helppo aikuisille
-Kertaalleen pelattava peli
-Ilman ohjainta ei mitään annettavaa

2/5

 

[perato]

Dishonored: Death of the Outsider (PC)
Tässä taidan olla vasta toisessa isommassa tehtävässä menossa, mutta melkosta taapertamista ollut tähän asti. Melkeen kaks viikkoa sit alotin tän "tosissaan", mut ei oo imassut mukaansa vielä. Jotenki tästä puuttuu se juoni, mitä jaksais nyt seurata. En oikeen etes enää muista mitä tuolla piti tehä ja mihin tää kaikki tähtää. Tulee vähän semmonen skenaariopäk fiilis tästä. Pikkuärsytyksenä tuo kartta, jota ei saa jonki näppäimen alle, vaan pitää ensin mennä inventoryyn ja sieltä avata se kartta.

 

[Heseman]

The Evil Within (PC, Xbox gamepass)

Sanooko nimi Shinji Mikami mitään? Eikö, no entäs seuraavat pelit: Resident Evil 1 (alkuperäinen ja vuoden 2002 remake) & 4 ja Vanquish. Tyyppi oli pääjehuna näissä kaikissa kuten myös tässä vuoden 2014 survival horrorissa. Ja pakko myöntää, että ei tää äijä ihan turha ole. Vaikka tässä pelissä olikin muutamia ärsyttävyyksiä, on sen pelattavuus sen verran hyvä, että lopussa fiilis oli plussalla joistakin kohdista huolimatta.

Tarina alkaa, kun rikosetsivä Sebastian Castellanos tiimeineen saa kutsun paikalliseen mielisairaalaan, jossa on kasoittain ruumiita. Ja sitten meininki meneekin ihan sekavaksi. Välillä paetaan moottorisahamurhaajaa, välillä hiivitään zombieita karkuun tai puukotetaan päähän takaapäin tai vaikka räiskien, jos siltä tuntuu. Itse painotin hiippailuun ja tuntui koko ajan, että ammuksia on juuri riittävästi, muttei juuri koskaan liikaa. Miljöötkin vaihtelee maaseutukylästä toimistorakennuksiin ja kaupunkiraunioihin. Juonikin on aikamoista huttua eikä siitä saa kunnolla selkoa kuin vasta kun peli on läpi. Yllättäen paras paikka asioiden selkeyttämiseen oli hahmogalleria, joka aukeaa kun peli läpäisty. Mielestäni tällainen ei kuitenkaan ole kauhean hyvää kerrontaa, kun on pelatessa koko ajan ihan pihalla, että mitähän vittua tämäkin nyt meinaa.

Peli on siis survival horroria, joskaan mä en lue tätä kauhuksi, jännitykseksi pikemminkin. Gorea ja sisäelimiä kyllä löytyy, että jos kokee sen epämiellyttävänä niin tämä peli ei välttämättä sovi silloin pirtaan. Vihollisten kanssa selviytymisen lisäksi poimitaan ympäristöstä vihreää mönjää (jolla kehitetään Sebastianin kykyjä), ammuksia ja keräilykamoja. Ressuista tuttua menoa siis. Tallennuspisteitä on harvakseltaan ja vain joissakin kohdissa on mahdollisuus käydä manuaalisesti tallentamassa. Välillä tämä risoo, kun joutuu samoja kohtia jankkaamaan useamman kerran. Pomotaistelut eivät kovin vaikeita olleet, vaikka joitakin sai yrittää useita kertoja. Eikä peli mielestäni muutenkaan ylitsepääsemätön ollut normivaikeustasolla omalla hitaalla etenemisellä nurkat nuohoten ammusten toivossa.

Lisäreitäkin löytyy muutama ja pari ekaa kerrotaan Sebastianin kollegan, naispoliisi Kidmanin näkökulmasta. Ne taustoittavat pääpelin hämärää juonta ja netistä lukemani kommentin mukaan myös kakkososaa, jota en ole pelannut. Kolmas lisäri oli pelkkää räiskintää ja jaksoin sitä ehkä reilun vartin, jonka jälkeen laitoin pillit pussiin.

Pääpeli meni omalla pelityylilläni läpi noin 23,5 tunnissa ja kumpikin kahdesta ekasta lisäristä kesti noin 2,5h. Ja kuten totesin, oli tämä siis ihan positiivinen kokemus, vaikka tallennuspisteillä pihtailu välillä ärsyttikin. Toisaalta, se taitaakin olla yksi osa survival horrorin pelattavuutta.

 

[Raxama]

Ghost of Tsushima (PS4)
Nelospleikkarin viimeinen(?) yksinoikeuspeli sijoittuu 1200-luvun Tsushiman saarelle lähellä Japania, jonne mongolit tekevät hyökkäyksen ja valtaavat saaren. Samurai Jin Sakai selviytyy vaivoin hyökkäyksestä naisvaras Yunan avulla ja Jinin tehtävä on valloittaa saari takaisin mongoleilta. Tämä vaatii poikkeuksellisia taktiikoita, jotka ovat ristiriidassa hänen enoltaan saamien samuraioppien kanssa, ja tämä onkin yksi pelin juonen teemoja.

GoT on avoimen maailman hiekkalaatikko, jota pelatessa tuli vahvasti mieleen ainakin Red Dead Redemption 2, The Witcher 3, Sekiro sekä Assassin's Creedit. Valitettavasti peli ei onnistu nousemaan keskinkertaista korkeammalle ja tämä olkoonkin tiivistetty arvioni pelistä. Jaetaanpa tätä sitten vähän osiin, että mikä mätti.

Ensiksi tuo maailma. Vertaukset RDR2:een tulevat jatkuvasti mieleen, kun painetaan hevosella ympäri saarta. Sucker Punchilla ei vaan valitettavasti ole samanlaista osaamista (eikä taida olla resurssejakaan) kuin Rockstarilla. Miljöö tuntuu kovin tyhjältä ja ontolta, eikä siellä ole läheskään yhtä paljon tekemistä. Toki vaikka kalastelu olisi tuntunut vähän hölmöltä kesken sodan, mutta silti tuntui, että menen vaan jatkuvasti johonkin suuntaan ja aika harvassa olivat ne kerrat, kun erikseen poikkesin reitiltä. Usein valitsin vaan kartalta seuraavan kysymysmerkin, jos halusin löytää jotain uutta. Myöskään heppaan ei tule samanlaista kiintymistä kuin Arthurilla, kun sitä RDR2:ssa ruokittiin, harjattiin ja muutenkin se tuntui olevan osa ratsastajaa. Tässä se on vain keino mennä paikasta toiseen.

Tehtävät ovat aika tylsiä, vaikkakin hiukan paranevat kun päästään saaren pohjoisosaan. Pääosin ne ovat mongolien tappamista. Tai oikeastaan aina, ellei kyseessä ole paikalliset rosvot, jotka eivät nekään juuri eroa mongoleista. Välillä joudutaan jäljittämään porukkaa kuten Witcherissä, mutta sekin on käytännössä polun seuraamista, ruohikossa ei jäljitys onnistu. Jinillä ei ole Geraltin näkökykyä joten se on sinänsä ymmärrettävää, mutta vähän ontolta tämäkin tuntuu. Joskus tehtävä edellyttää panttivankien pelastamista, mutta siinäkin viholliset keskittyvät enemmän Jinin kimppuun. Välillä joku yksittäinen vihu kiinnostuu panttivangeista ja menee näiden eteen ja sen sijaan että vain kylmäisi ne, ilmeisesti alkaa kertoa pahaa suunnitelmaansa kuin Bond-pahikset ikään, kun Jinillä on reilusti aikaa rynnätä paikalle ja iskeä näitä selkään.

Ja nyt kun päästiin taisteluun... Se tuntuu olevan yhdistelmä Sekiroa ja Assassin's Creedejä. (Uusista Creedeistä en tiedä, viimeinen jota olen pelannut oli kolmonen silloin ilmestymisensä aikaan.) Eli pääosin taistelussa Jin on joukon keskellä ja siinä sitten yrittää tulkita, kuka on hyökkäämässä ja onko kyseessä punainen sekiromainen vaarahyökkäys, jota ei voi torjua vaan joka pitää väistää. Sekirossa vaan harvoin oli useampi viholllinen kimpussa kerralla (ellei sitten vetänyt puolta karttaa mobeja mukaansa), tässä kimppakiva on touhun nimi. Välillä on aitoja kaksintaistelujakin ja niissä sentään pystyy vähän paremmin lukemaan vihollista kun vain yksi, mutta silti mekaniikka ei toimi yhtä hyvin kuin tässä toisessa Japani-aiheisessa pelissä. Siinä esim. pystyi blokkia rämpyttämään, jolloin tällaiset huonommatkin kuten minä saivat mahdollisuuden. Jin taas on hidas torjumaan ja se pitäisi ajoittaa oikein, mikä ei minulta onnistu. Täällä yhdessä ketjussa linkattiin nopeustesti ja sen perusteella olen reilusti keskitasoa hitaampi reagoimaan niin ei ihmekään, jos jatkuvasti tuli osumaa. Ja jos nyt joku miettii, että kuinka pärjäsin Sekirossa, niin siinä on tosiaan usein vain yksi vihollinen (bossi) kerralla ja taisteluissa on tietty rytmi ja kun sen oppii, pärjää aika hyvin. Tässä taas joutuu jatkuvasti reagoimaan häröpallon keskellä ja tämä aiheutti allekirjoittaneessa lähinnä ragea. Erilaisia hyökkäyskombojakin on vähän tarjolla, mutta nekään eivät ole multa koskaan taipuneet niin rämpytys jää mulle usein ainoaksi vaihtoehdoksi. Viholliset myös torjuvat usein, jolloin niiden puolustus pitää murtaa erityisillä hyökkäystaidoilla, joita oppii lisää kun saa johtajia tapettua ja/tai vakoiltua. Näitä on neljää eri tyyppiä erilaisille vihollisille, eli miekka, kilpi, keihäs ja korsto.

Juoni on aika perus, eikä herätä suuria tunnekuohuja. Loppu sentään oli ihan jees ja yksi puolivälin puolustustehtävä. Hahmotkin olivat aika latteita, ainoastaan mainitut eno ja Yuna nousevat vähän harmaan massan yläpuolelle. Tästä Jinin poikeavista taistelumetodeista olisi saanut ehkä vähän enemmänkin juonessa irti, mutta joko eivät osanneet tai eivät halunneet liikaa ottaa kantaa. Toki sitäkin käsiteltiin, mutta latteaksi sekin vähä jäi.

Grafiikat oli ihan hienot, joskin tuntui ehkä hieman liian pastelliväreiltä tällaiseen kohtuu realistiseen pelimaailmaan. En tiedä, millaista värimaailma Japanissa on livenä, joten en osaa vertailla. En jaksa alkaa myöskään kaikkea pikkuärsytystä kirjaamaan, esimerkkinä voisi sentään mainita erään tehtävän, jossa vapautin vankeja leirissä ja nämä sitten seurasivat minua. Menin heinikkoon vihollisia piiloon, yksi vangeista hiippaili luokseni vihollisen nenän edestä ruohottomassa kohdassa, mutta tämä ei reagoinut vapaana hilluvaan vankiin mitenkään.

Tekstiseinän verran tuli tilitystä, mutta ei tämä nyt sentään maailman paskin peli ole. Ennemmin tätä siis pelaa kuin turpaansa ottaa. Tätä vaan on vissiin kehuttu jonkin verran, niin omien pelikokemusteni pohjalta en kyllä ymmärrä miksi. Pitänee vähän tutkailla muiden kommentteja netissä nyt kun on saanut omat fiilikset kirjatua ylös.

Niin, siitä myös plussaa, että japanilaiset sai puhumaan japania englannin sijaan.

Itekin nyt hiljakseen pelaillut Tsushimaa kun Prismasta sattui saamaan sopivaan 30€ hintaan ja epäilytti jo etukäteen maistuuko peli. Otan tän koko tekstin lainauksena, koska tässä nyt on paljon asioita mistä oon samaa mieltä. Pohjimmiltaan peli on kuitenkin vaihteeks yks "Open World: The Game" tyylinen teos, eli just sellanen mitä Ubisoft puskee vuosittain useemman pihalle vaan eri teemalla ja mekaniikoilla. Paljon tekemistä, mutta jos rupee miettimään et kuinka suuri osa siitä on oikeasti mielekästä, eikä vaan paikasta A paikkaan B menemistä ja perillä napin painamista, niin aika hiljasta alkaa olemaan sillä osastolla.

Mut kyllähän tässä on ihan hyviäkin juttuja. Sen sijaan et pitäs kokoajan hakata karttaa auki tai tuijottaa minimapissa olevaa merkkiä ja mennä siihen suuntaan, on pojat väsänneet tähän sellasen mekaniikan et jos lyöt merkin karttaan tai tehtävän objektiivi on aktiivisena, niin tuuli puhaltaa määränpään suuntaan. Touchpadia pyyhkimällä ylöspäin voi virkistää muistia et mihis suuntaan se puhalsikaan, ja tää on loppujenlopuks aika nerokas tapa saada huomio kiinnitettyä ite pelimaailmaan sen helvetin minimapin sijasta. Mut mitä siihen tekemiseen tulee, niin varsinkin noi kartalle ripotellut kysymysmerkit on suurin osa oikeasti aivan täyttä tauhkaa ja filleriä jota ois voinu harventaa todella rankalla kädellä. Tuntuu vaan ihan käsittämättömältä ajanhukalta kirjotella jotain haikuja keskellä puskaa tai mennä kylpyyn ja haaveilla omasta sedästä samalla kun lilluu siellä persposket paljaana. On siellä ihan ok kamaakin, ne kiipeilyhaasteet sen koukun kera on toistaseks maistunu ihan hyvin, legendojen metsästys pelkän kuvan ja kukkien värien perusteella on ollut ihan ok ja kaksintaistelut tarjoaa mukavasti haastetta hardilla jo. Linnotukset yms on vähän ristiriitasia itelle, sinällänsä ihan kivoja mut sinällänsä alkavat toistaa itteänsä aivan tuhottoman nopeasti, niinkun koko peli itseasiassa alkaa.

Pelimekaniikat taas itsessään ovat varsin ok, varmaan ainut syy minkä takia tää ei jo tuolta myyntipuolelta löydy. Taistelu on mukavaa, vaikkakin loppujenlopuks aika yksinkertaista, mutta peli ainakin antaa tarpeeks työkaluja joilla voi kokeilla muutella kokemusta haluamaansa suuntaan. Muutamia ärsykkeitä tosin mainitakseni niin se on aivan helvetin ärsyttävää jos sulla on väärä stance päällä pelin mielestä ja se alkaa siitä vinoilemaan. Sen sijaan et se olis yksinkertainen tekstimuistutus jossain nurkassa, mikä olis jo riittävän ärsyttävä ja kädestäpitomeininkiä herättävä asia, niin se koko saatanan peli lyödään jäihin kunnes teet just niinkun peli sanoo. Herää vaan kysymys et pitääkö kehittäjät pelaajia täysin aivokuolleina apinoina jotka ei osaa ajatella omilla aivoilla, vaan pitää jatkuvasti olla kertomassa mitä tehdä ja mitä painaa. Toinen on sitten hiippaileminen, joka on niin geneeristä paskaa et tuntuu et samanlaisen toteutuksen on nähny about kaikissa peleissä jotka ne mekaniikat haluaa väkisin tunkea mukaan, mutta eivät kuitenkaan uskalla olla täysverisiä hiippailupelejä. Eli toisinsanoen se on aivan saatanan helppoa, mutta sen hitaus on se mikä tappaa fiiliksen koko hommaa kohtaan, ja periaatteessa kun siitä ei mitään palkintoakaan saa ja samat kaverit voi pistää lihoiks nopeamminkin jos vaan jättää sen hiippailun väliin. Asia voi muuttua jos pelais sillä vaikeimmalla vaikeustasolla, mutta periaatteessa kun peli pakottaa sen verran noita ison vihollismäärän rähinöitä joiden vaikeustaso hardillakin vaihtelee todella helpon ja ärsyttävän väliltä. Ongelmana tosiaan se et peli voi ykskaks päättää et sun kimpussas on nyt kaks äijää miekkojen kanssa, kaks kilven kanssa, joku heiluu keihäällä ja sit joku läskiäijä on vielä viimeistelemässä paletin samalla kun muutama jousimies antaa rehtiä sit vähän kauempaa. Toki näihinkin tilanteisiin peli tarjoaa työkalut selviämiseen, mutta ei se niitten ärsyttävyyttä poista kun näet saman tilanteen viidennettä kertaa putkeen.

Mitäs sit vielä, maailma on tosiaan aika autio, mutta siellä on kyllä ihan näyttäviä alueita ihan runsaastikkin. Toistaseks ei oo ollu tarvetta jäädä pällistelemään, mut se on ihan kohtalaisen vakuuttavaa miten niinkin luumusta vehkeestä kun PS4 ollaan saatu sen verran tehoa irti et ollaan voitu lyödä tuulen mukana edes etäisesti realistisesti heiluvaa kasvustoa ihan koko ruudun täydeltä. Peli näyttää hyvältä OLEDilla HDR kera pelattuna, ja PS5:llä kun ryskyttää menemään niin peli myös pyörii tasasesti 60fps.

Juoni taas ei oo kiinnostanut oikeastaan pätkääkään vielä, Act 2 alko just. Iso paha mies tulee alistamaan armeijansa kera ja koska oot ite niin helvetin kova äijä ja yhden miehen armeija niin sähän voit pistää homman poikki pitkälti kokonaan yksin. Aika kliseinen, mutta siinä on se pieni lisämauste et siihen on tosiaan ympätty se aspekti mukaan et selviytyminen vaatii tekoja jotka ei välttämättä ole omien tai muiden moraalien kanssa linjassa, mutta jotenkin toikin on tuntunu jäävän hyvin paperinohueksi jonka myötä vaan herää ajatus et onko se nyt niin iso asia jos pitää valita sen ja kuoleman väliltä.

Ennemmin tätä pelaa kun turpaansa ottaa on pitkälti se osuvin lause tätä peliä kuvaamaan, mutta toisaalta ei se kaukana oo et ennemmin ottais turpaan kun tätä pelais. Pienissä pätkissä on maistunut ihan ok, mutta pieniä uupumuksen merkkejä alkaa olemaan jo ilmassa ton monotonisuuden ja toistavuuden osalta. Act 2 alko just, ja näyttäis että ovat sen verran älynneet et pohjoisosassa saarta on pikkasen erilaista sivutekemistä mitä Act 1 puolella oli, mutta en tiedä kantaako sekään kovin pitkälle.

The Evil Within (PC, Xbox gamepass)

Sanooko nimi Shinji Mikami mitään? Eikö, no entäs seuraavat pelit: Resident Evil 1 (alkuperäinen ja vuoden 2002 remake) & 4 ja Vanquish. Tyyppi oli pääjehuna näissä kaikissa kuten myös tässä vuoden 2014 survival horrorissa. Ja pakko myöntää, että ei tää äijä ihan turha ole. Vaikka tässä pelissä olikin muutamia ärsyttävyyksiä, on sen pelattavuus sen verran hyvä, että lopussa fiilis oli plussalla joistakin kohdista huolimatta.

Tarina alkaa, kun rikosetsivä Sebastian Castellanos tiimeineen saa kutsun paikalliseen mielisairaalaan, jossa on kasoittain ruumiita. Ja sitten meininki meneekin ihan sekavaksi. Välillä paetaan moottorisahamurhaajaa, välillä hiivitään zombieita karkuun tai puukotetaan päähän takaapäin tai vaikka räiskien, jos siltä tuntuu. Itse painotin hiippailuun ja tuntui koko ajan, että ammuksia on juuri riittävästi, muttei juuri koskaan liikaa. Miljöötkin vaihtelee maaseutukylästä toimistorakennuksiin ja kaupunkiraunioihin. Juonikin on aikamoista huttua eikä siitä saa kunnolla selkoa kuin vasta kun peli on läpi. Yllättäen paras paikka asioiden selkeyttämiseen oli hahmogalleria, joka aukeaa kun peli läpäisty. Mielestäni tällainen ei kuitenkaan ole kauhean hyvää kerrontaa, kun on pelatessa koko ajan ihan pihalla, että mitähän vittua tämäkin nyt meinaa.

Peli on siis survival horroria, joskaan mä en lue tätä kauhuksi, jännitykseksi pikemminkin. Gorea ja sisäelimiä kyllä löytyy, että jos kokee sen epämiellyttävänä niin tämä peli ei välttämättä sovi silloin pirtaan. Vihollisten kanssa selviytymisen lisäksi poimitaan ympäristöstä vihreää mönjää (jolla kehitetään Sebastianin kykyjä), ammuksia ja keräilykamoja. Ressuista tuttua menoa siis. Tallennuspisteitä on harvakseltaan ja vain joissakin kohdissa on mahdollisuus käydä manuaalisesti tallentamassa. Välillä tämä risoo, kun joutuu samoja kohtia jankkaamaan useamman kerran. Pomotaistelut eivät kovin vaikeita olleet, vaikka joitakin sai yrittää useita kertoja. Eikä peli mielestäni muutenkaan ylitsepääsemätön ollut normivaikeustasolla omalla hitaalla etenemisellä nurkat nuohoten ammusten toivossa.

Lisäreitäkin löytyy muutama ja pari ekaa kerrotaan Sebastianin kollegan, naispoliisi Kidmanin näkökulmasta. Ne taustoittavat pääpelin hämärää juonta ja netistä lukemani kommentin mukaan myös kakkososaa, jota en ole pelannut. Kolmas lisäri oli pelkkää räiskintää ja jaksoin sitä ehkä reilun vartin, jonka jälkeen laitoin pillit pussiin.

Pääpeli meni omalla pelityylilläni läpi noin 23,5 tunnissa ja kumpikin kahdesta ekasta lisäristä kesti noin 2,5h. Ja kuten totesin, oli tämä siis ihan positiivinen kokemus, vaikka tallennuspisteillä pihtailu välillä ärsyttikin. Toisaalta, se taitaakin olla yksi osa survival horrorin pelattavuutta.

Itellä on vähän ristiriitaset fiilikset tästä ekasta Evil Withinistä. Alku lupas kauhuakin, sit heti sen jälkeen oli sellasta ns. oikeeta survival horror meininkiä ja sen jälkeen homma menikin ihan räiskinnäks kun lanataan kaupungin läpi jollain bussilla ja tykitetään porukkaa siinä samalla. Ei vaan oikeen jääny sellasta selkeää kuvaa et mitä tää peli oikeastaan yritti olla, vaan sen sijaan jäi fiilis et se yritti olla monta eri asiaa samassa paketissa joka sit aiheutti sen et oikeastaan mikään osapuoli ei päässy täyteen loistoonsa.

Kokonaisuutena tää peli oli oikeastaan sen verran unohdettava, etten mä enään muista oikeastaan paria kohtaa lukuunottamatta yhtään mitään. Kieltämättä pelasin tän jo 2014/2015 muistaakseni, joten kai se on ihan luonnollista.

Mut jatko-osa olikin sit jo eri maata, se uppos aika hyvin ja sisäls sellasia asioita joita ei oikeastaan tullut edes ajateltua et ne vois survival horror tyyppisessä pelissä toimia. Kakkososassa on pari aluetta jotka on sellasia pienikokosia avoimia alueita joista löytyy tutkittavaa ja sivutehtäviä, mutta sen sijaan et se olis monotonista suorittamista vähän tohon aiemmin mainitun Tsushiman tyyliin, niin sinne ollaan ripoteltu sen verran ylläreitä joukkoon et homma pysyy mielenkiintosena, sekä ainakin Nightmarella pelatessa tuli sellanen fiilis et siitä tutkimisesta ja sivutehtävien tekemisestä oikeasti hyötyykin jotain sen sijaan et jo valmiiks helpohkosta pelistä tulee vielä helpompi kun käy hakemassa vähän parempia välineitä.

Eli jos ykkösosa uppos niin suosittelen vahvasti tsekkaamaan myös sen kakkososan, taitaa olla samassa Game Passissa ilmasena.

 

[itarumaa]

Remnant: From the Ashes. Hyvä esimerkki, miksi tätä Playstation Plus palvelua kannattaa pitää. Ihan tuntematon peli minulle, mutta oikein hauska, joskin ehkä itseään aika lailla toistava. Jopa online puoli toimii, varauksin, mutta keskimäärin on ollut ihan mukava pelata onlinea. Idiootteja on paljon vähemmän kuin esim GTA V pelissä mukana. Kaikki toimivat online pelit (mitä olen pelannut) ovat aina olleet enimmäkseen co-up pelejä, eikä tämä tee poikkeusta. Mukava tämä plussa, kun tulee sellaisia pelejä vastaan, joista ei olisi muuten kuullut. Peli muistuttaa niin Fallout 3:sta, kuin Conan Exiles peliä ympäristöiltään ja vaikeustaso on juuri sopiva, pääpahisten tappiminen kahden tai kolmen pelaajan toimesta on aika hienoa menoa.

 

[Heseman]

Eli jos ykkösosa [The Evil Within] uppos niin suosittelen vahvasti tsekkaamaan myös sen kakkososan, taitaa olla samassa Game Passissa ilmasena.

Juu, on korvan takana muttei vielä näy gamepassissa. Eiköhän se sinne kuitenkin joskus vielä tule, kun Microsoft kerta tätä nykyä omistaa Bethesdan.

 

[S3p]

Juu, on korvan takana muttei vielä näy gamepassissa. Eiköhän se sinne kuitenkin joskus vielä tule, kun Microsoft kerta tätä nykyä omistaa Bethesdan.

Täältä kans suositus TEW2:lle. Ja nyt kun siitä muistutitte täytyypä asentaa uudestaan

 

[Spotty]

ABZÛ

Rauhallinen sukeltelupeli, joka sopii mainiosti vaikka työpäivän stressin poistoon. Tarina kantoi hyvin itseään ilman yhtään sanaa tai tekstin pätkää. Toki olihan tarina todella lyhyt, mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Reilu puolitoista tuntia tuon pelaamiseen näytti menneen, ehkä saa venytettyä reilu kahteen jos oikein rauhassa etenee.

Peli ei kerro alussa kuka olet, mutta sukellellessasi todella kauniin maailman joukossa, aukeaa Atlantismaisten raunioiden mosaiikeista maailman tapahtumien kulku. Saat itse koota pienet tarinan palaset jos haluat, mutta voi myös vaan polskia läpi. Näin lyhyestä pelistä on vaikea sanoa mitään spoilaamatta, mutta rento yhden illan mittainen kauniilla äänimaailmalla ja musiikilla varustettu peli.

 

[perato]

ABZÛ

Rauhallinen sukeltelupeli, joka sopii mainiosti vaikka työpäivän stressin poistoon. Tarina kantoi hyvin itseään ilman yhtään sanaa tai tekstin pätkää. Toki olihan tarina todella lyhyt, mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Reilu puolitoista tuntia tuon pelaamiseen näytti menneen, ehkä saa venytettyä reilu kahteen jos oikein rauhassa etenee.

Peli ei kerro alussa kuka olet, mutta sukellellessasi todella kauniin maailman joukossa, aukeaa Atlantismaisten raunioiden mosaiikeista maailman tapahtumien kulku. Saat itse koota pienet tarinan palaset jos haluat, mutta voi myös vaan polskia läpi. Näin lyhyestä pelistä on vaikea sanoa mitään spoilaamatta, mutta rento yhden illan mittainen kauniilla äänimaailmalla ja musiikilla varustettu peli.

Heh, tää oli itelle semmonen semi kauhupeli =D.

 

[Refloni]

Call of the Sea

Iloinen ja värikäs Lovecraft -kauhutarina. Päähenkilö Norah Everhart saapuu tuntemattomalle Tyynenmeren saarelle pelastamaan aviomiestään, joka lähti jokin aikaa sitten pelastamaan Norahia itseään. Naista vaivaa outo täpläkuume, jonka ainoan parannuskeinon pitäisi löytyä saarelta. Hyvin nopeasti selviää että puolison tutkimusmatka päättyi köpelösti ja saarelta löytyy yhtä sun toista kummaa.

Call of the Sea on ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jossa tutkitaan satumaisen hienolta näyttävää trooppista saarta ja ratkotaan pulmia. Pulmat tulivat vähän yllätyksenä, koska peli vaikutti kävelysimulaattorilta, mutta en todellakaan valita. Pähkinät sopivat tarinaan hyvin ja vaikeustaso on kohdallaan, eli päätään joutui käyttämään, mutta läpipeluuohjeita ei tarvittu. Pulmanratkontaa helpotetaan muistikirjalla, johon seikkailija Dora Nora piirtelee oleellisimmat vihjeet talteen, joten fyysistä kynää ja paperia ei tarvitse kaivaa esiin. Tavallaan vähän sääli. Muistiinpanojen töhertäminen on osa genren viehätystä.

Mukana on pari jännää kohtaa, mutta Call of the Sea ei ole kauhupeli. Vaikka Lovecraftin hirviöt ja hulluus ovat tarinan peruspilareita, pelottelu ei ole pelin pointti, eikä tarvitse olla. Hauska nähdä että tutusta kuvastosta keitetään kasaan jotain erilaista.

Hinta on tosin pikkuisen suolainen siihen nähden, että peli on vain noin viisi tuntia pitkä ja kertakäyttöinen.

Tales of the Neon Sea (viikon Epic-lahjus)

Kyberpunkia ja pikseligrafiikkaa maustettuina moderneilla efekteillä? Tutulta kuulostaa. Neon Sea ei ole läheskään yhtä nätti kuin kehityslimbossa viihtyvä The Last Night, mutta ei peliä rumaksikaan voi haukkua.

Ai tämäkin oli seikkailupeli? Tasohyppelykuvakulma antoi odottaa... tasohyppelyä, mutta Neon Sean gameplay koostuukin minipeleistä ja logiikkapuzzleista. Sehän sopii. Tarinassa kyborgietsivä Rex jahtaa uransa isointa tapausta, ruttotohtorilta näyttävää sarjamurhaaja Nooaa. Peli sisältääkin ihan kiinnostavaa etsiväntyötä ja murhatutkimuksia - sekä pitkiä pätkiä pelaamista Rexin kissalla. Jep.

Hiomattomia kohtia löytyy. Käsikirjoitus on pohjimmiltaan hyvä, mutta tekstissä on paljon typoja ja tönkköjä käännöksiä ja fonttikin on ruma Arial, joka ei sovi pelin muuhun taidetyyliin yhtään. Neon Sea on lopputekstien perusteella Japanista, joten olisiko lokalisaatio tilattu halvimmalta tarjoajalta? Musiikki ei herätä mitään tunteita ja monet kappaleet päästävät kuuluvan popsahduksen alkaessaan alusta.

Suosittelen silti nappaamaan pelin kun vielä ilmaiseksi saa. Kyllä se ainakin ajan (~8h) väärti on.

 

[Spotty]

Call of the Sea

Iloinen ja värikäs Lovecraft -kauhutarina. Päähenkilö Norah Everhart saapuu tuntemattomalle Tyynenmeren saarelle pelastamaan aviomiestään, joka lähti jokin aikaa sitten pelastamaan Norahia itseään. Naista vaivaa outo täpläkuume, jonka ainoan parannuskeinon pitäisi löytyä saarelta. Hyvin nopeasti selviää että puolison tutkimusmatka päättyi köpelösti ja saarelta löytyy yhtä sun toista kummaa.

Call of the Sea on ensimmäisen persoonan seikkailupeli, jossa tutkitaan satumaisen hienolta näyttävää trooppista saarta ja ratkotaan pulmia. Pulmat tulivat vähän yllätyksenä, koska peli vaikutti kävelysimulaattorilta, mutta en todellakaan valita. Pähkinät sopivat tarinaan hyvin ja vaikeustaso on kohdallaan, eli päätään joutui käyttämään, mutta läpipeluuohjeita ei tarvittu. Pulmanratkontaa helpotetaan muistikirjalla, johon seikkailija Dora Nora piirtelee oleellisimmat vihjeet talteen, joten fyysistä kynää ja paperia ei tarvitse kaivaa esiin. Tavallaan vähän sääli. Muistiinpanojen töhertäminen on osa genren viehätystä.

Mukana on pari jännää kohtaa, mutta Call of the Sea ei ole kauhupeli. Vaikka Lovecraftin hirviöt ja hulluus ovat tarinan peruspilareita, pelottelu ei ole pelin pointti, eikä tarvitse olla. Hauska nähdä että tutusta kuvastosta keitetään kasaan jotain erilaista.

Hinta on tosin pikkuisen suolainen siihen nähden, että peli on vain noin viisi tuntia pitkä ja kertakäyttöinen.

Pistin tämän kuvauksen perusteella pelin ostoon ja en pettynyt, olin oikeastaan myyty jo ensimmäisen lauseen jälkeen

Kaksi tuntia alla ja mukava peli on, varmaan viikonloppuna tulee pelattua loppuun niin päivittelen tähän viestiin tunnelmat.

 

[Heseman]

Tell Me Why (PC, Xbox gamepass)

Tell Me Why on mm. Life is Strangen (ja vähän hiomattoman mutta kuitenkin siitä huolimatta mielestäni onnistuneen Vampyrin) kehittäneen Dontnod-pelistudion viime syksynä julkaistu peli. Jos LiS on tuttu, tietänee jo, millaisesta pelistä tässä on kyse. Kyse on siis eräänlaisesta modernista seikkailupelistä, jossa puzzlet ja inventaario on vedetty ihan minimiin ja pääpaino on hahmoissa ja niiden interaktiossa. Jotkut puhuvat jopa vähän ilkeämielisesti kävelysimulaattoreista, kun iso osa pelistä kuluu vaeltamiseen klikattavalta kohteelta toiselle.

Tarina kertoo Alaskalaisessa pikkukaupungissa kasvaneista Ronanin kaksoissisaruksista, jotka nuorina aikuisina palaavat kotitalolleen aikeenaan myydä se ja samalla lapsuuden traagiset muistot palaavat mieleen. Tarina itsessään ei siis sinänsä kauhean erikoinen ole lähtökohdiltaan eikä muutenkaan. Mikä sen sijaan on hyvinkin uutta peleissä on se, että toinen päähenkilöistä on transhenkilö. Mielestäni (näin valkoisena cis-heteromiehenä, joka ei tunne kuin cis-heteroita) tämä on ihan hyvin saatu sovitettua peliin siten, ettei se seikka koko ajan hypi silmille eikä myöskään sitä ole vain mainittu kerran ja sitten unohdettu. Monesti tällaiset normeista poikkeavat yksilöt ovat peleissä korkeintaan tyyliin kauppiaita, joitka puhuvat ja/tai pukeutuvat epätavallisesti. Mielestäni jos inklusiivisuutta halutaan lisätä, niin tällainen tapa, jossa keskitytään asiaan sitten kunnolla muttei saarnaavasti eikä naamaan hieroen on paljon parempi tapa tehdä sitä kuin muutaman repliikin sivuhahmot joka mahdollisessa pelissä. Eikä mielestäni myöskään joka pelin tarvitse olla tiedostava, aivot narikkaan -peleillekin on paikkansa ja suurin osa (kuten minäkin) halunnee enimmäkseen pelata siirtääkseen ajatukset pois tästä maailmasta vähäksi aikaa.

Kokonaisuutena peli on sellaista "ihan ok"-kamaa. Juoni ei siis paljoa hätkäyttänyt ja lopun paljastuskin oli vähän whatever. Parasta pelissä onkin mielestäni sisarusten keskinäiset kuittailut. Eikä pelissä sitten kauheasti muuta olekaan kuin juoni, dialogi ja jokunen puzzle. Ja sitä kävelyä. En tarkalleen tiedä, kauanko tähän mulla meni, mutta Howlongtobeat.comin mukainen 11h ei liene kaukana.

 

[Heseman]

Halo 3: ODST (PC, Xbox gamepass)

Halo on luultavasti yksi tunnetuimpia räiskintäpelisarjoja. Senhän piti alunperin tulla PC:lle mutta sitten Microsoft kaappasi sen Xboxin yksinoikeudeksi, josta jokunen taisi hieman ärsyyntyä. Varsinkin, kun Halo toimi Xboxilla sen verran hyvin, että painopiste siirtyi sen myötä räiskinnöissä PC:ltä konsoleille. Tai ainakin edesauttoi sitä huimasti. Itse toki tykkään enemmän hiiri-näppisohjauksesta, paditähtäyksellä kun osun yhtä hyvin kuin kännissä ampumaradalla (oletetusti, en ole koskaan näin tehnyt). Eikä Halokaan mulle koskaan ole mikään jumalpeli ollut. Alkuperäinen trilogia sentään ihan hyvä, varsinkin kakkosesta ja kolmosesta tykkäsin, kunnes pelasin nelosen Xbox 360:lla ja kiinnostus sarjaan kuoli. Ei padin vuoksi, vaan koska se oli niin huono.

Mutta takaisin ODST:hen. Lyhenne tulee Orbital Drop Shock Trooper, jotka pudotetaan New Mombasan kaupunkiin Covenantin (vahvasti uskonnollinen muukalaisyhteisö) hyökkäyksessä Maahan Halo 2:n loppupuolella. Tämä oli käsittääkseni alunperin tarkoitus olla lisäosa Halo 3:een, mutta päätettiin ilmeisesti ahneudessa julkaista täysihintaisena. Ei tässä kyllä kokonaisen pelin edestä sisältöä ollut. Juoni on aika köykäinen, tiimin Rookie joutuu muista erilleen ja vaeltelee kaupungin kaduilla etsien havaintoja muista tiimin jäsenistä. Kun jotain löytyy, käynnistyy kyseisen hahmon flashback. Kentissä on tuttua Halo-meininkiä, on räiskintää jalan, Warthog-maasturilla tai Scorpion-tankilla. Vähän liiankin tuttua, tuntui, että tämän kaiken on jo nähnyt muutamaan kertaan. Sama tunne oli jo viime keväänä pelaamassani Reachissa, joka sentään oli ehkä vähän tätä parempi. Ja kun pelin maailma ei ole yhtä vahvasti läsnä, jää tästä hyvin kevyt olo. Tämä on suunnattu lähinnä kovimmille Halo-faneille jotka kaipaavat lisää sitä samaa, muiden ei välttämättä kannata tämän takia vaivautua.

 

[Jumi]

Trackmania (2020)


Uusin Trackmania julkaistiin viime kesänä ja nyt on tullut kuukauden päivät pelattua. Peli on täyttä arcadea ja tarkoitus on ajaa mitä kummallisimpia ratoja. Yleensä radat ovat 10-60 sekuntia pitkiä mikä kuulostaa kummalliselta ja niin se oikeastaan onkin, tämä peli on ihan omanlaisensa. Käyttäjien tekemänä löytyy edellisistä trackmanioista tuttuja puzzlemaisia RPG-ratoja joihin voi hyvinkin mennä koko ilta ja yö. Fullspeed-radoissa taas on tarkoitus pitää kaasu pohjassa koko radan ajan, jottei juuri ennen maaliviivaa oleva kilometrin pituinen hyppy jää lyhyeksi. Rataeditorin takia radat eivät lopu kesken ja käyttäjien tekemät radat ovat oikeastaan aina parempia mitä viralliset.

Moninpeli on hauskaa ja sitä pelataan "omassa rauhassa" koska muihin autoihin ei voi törmäillä. Samasta syystä peliä voi pelata vaikka antarktikselta koska lagilla ei ole väliä. Muut pelaajat tai pelaajien nimet saa halutessa piiloon pikanapeista ja autojen skinit & custom-äänitorvet saa asetuksista pois päältä. Joku vitsiniekka spämmäsi viime matsissa "What are you doing step bro!???" tööttiään ylpeänä. Pelaajat ovat muutenkin hauskaa meemikansaa ja neuvovat tsätin kautta kikkoja miten radan voi selvittää. Ihan oikeasti, porukka on tässä pelissä hyvällä päällä. Johtuukohan siitä että kaikki on "samassa veneessä"?

Pelimuodoista yleisin on Timeattack, jossa samaa rataa ajetaan vapaasti (restart ja respawn napit toimivat) 5 minuuttia ja lopussa katsotaan oma sijoitus. Minun suosikkini on Rounds jossa kaikki lähtevät yhtä aikaa ja kun ensimmäinen pääsee maaliin muille jää enää 20 sekuntia aikaa, se meinaa sitä ettei respawn-nappia voi oikein käyttää ja pitää ajaa sopivan varovasti. Custom Rounds-servuja on aika vähän, mutta onneksi se löytyy myös 3-vs-3 joukkuepelinä Match Making Betan alta main menusta. Suosittelen kokeilemaan heti kun pelin perusteet alkavat olla hanskassa.

Pelin löytää Epic Storesta tai UPlay:stä (Ubisoft Connect), ilmaisversioon kuuluu Tutoriaali ja Spring2021 -radat. Joita voi pelata myös moninpelinä. Ns. oikeasta trackmania-kokemuksesta joutuu pulittamaan (Standard Pass) 10€/vuosi, jolloin pääsee käsiksi käyttäjien tekemiin ratoihin. Suosittelen.

Arvosana:
5/5 kyllä tätä pelaa mielellään aina seuraavaan ragequittiin asti, puolen tunnin päästä taas uudestaan.

EDIT: Linkin ketjussa neuvoja ajamiseen, sillä kaikki piilokikat eivät ole itsestään selviä:

Trackmania (2020)

Erikoinen Trackmania-pelisarja on jo 18 vuotta wanha, ja kesällä julkaistiin uusin versio. Ulkoisesti se näyttää täydeltä arcadekaahailulta ja sitä se oikeastaan onkin, mutta siinä on niin paljon muutakin jonka tajuaa vasta kun on pelannut jonkusen tunnin ja testaillut eri pelimuotoja. Pelissä...

bbs.io-tech.fi

 

[”diginatiivi”]

EVE online on peli johon tulee palattua vuosien tauonkin jälkeen. Aloitin 2000-luvulla jolloin pelasin aktiivisemmin kuin nykyään kerran viikossa tai jopa kaksi jos ei ole muita tärkeämpiä asioita jonossa.
Peliin on helppo päästä sisälle mutta jos luulet että vuoden pelattuasi hallitset pelin niin sinut palautetaan karvaasti maanpinnalle.
Itse tykkään pelissä mahdollisuuteen menettää ja hankkia jotain rahallisesti arvokasta (suurin menetys 5000 dollaria, voi olla enempikin nykyään).

Yleensäkin olen tykännyt peleistä joissa menetettyään jotain arvokasta vituttaa ankarasti hetken. Opettaapa keskittymään peliin, eli pelit joissa voi viedä toiselta vaikka housut jalasta niin taas hetken naurattaa.
Nykyisin pelaan yksinäisenä sutena etsien sopivia uhreja low ja null sec.

The victim of EVE Online's $5,000 gank says he's struggling with the aftermath

We talk to the victim and assassins of EVE Online's recent, exorbitantly expensive kill.

www.pcgamer.com

Top Losses by Ship | zkillboard.com

zkillboard.com is a killboard for the Massively Multiplayer Online Role Playing Game (MMORPG) EVE-Online.

zkillboard.com

 

[Heseman]

Wasteland 3 (PC, Xbox gamepass)

Syvä huokaus... Ensin vähän taustaa. Olin Wasteland 2:n backer aikanaan, tykkäsinhän Fallouteista paljon (ja mielestäni kolmonen ei ollut oikea Fallout). Peli piti tulla alunperin varmaan reilussa vuodessa, mutta eihän mikään näistä Kickstarter-peleistä tainnut pysyä aikataulussa. Odottelen edelleen Star Citizeniä... Lopulta se sitten julkaistiin, mutta olin pettynyt. En oikein tiennyt mitä odottaa, uutta retro-Falloutia ehkä mutta se W2 ei ollut sitä, ehkä kauniisti ajateltuna kevyt-Fallout pelkällä taktisella taistelulla. Mikä sinänsä ei kauheasti olisi haitannut, mutta se taistelu oli kovin tylsää. Vertailukohtana pidin vanhoja Fallouteja, jossa pystyi tähtäämään vihollista vaikka päähän tai raajoihin. Wasteland 2:ssa ei. Jagged Alliance 2:ssa pystyi, Wasteland 2:ssa ei. Jopa Fallout Tacticsissa muistaakseni pystyi tähän, vaikka siinä paljon ongelmia muuten mielestäni olikin. Ei W2 nyt sentään maailman paskin ollut, mutta kova pettymys kuitenkin, pelasin sen kuitenkin läpi.

Päätin kokeila tätä kolmosta, kun gamepass vielä pari päivää aktiivisena. Ja ei se kyllä yhtään ole parantanut kakkosesta niissä asioissa, jotka mua siinä rassasi. Edelleenkään ei pysty tähtäämään raajoihin tai päähän. Tai no pystyy, jos joku hemmetin mittari on täynnä. Huoh. Myös pelin kässäri tökki todella pahasti. Jos pelin tekstissä lukee tutoriaalissa "Oh fuck" niin jotain on pielessä. Lisäksi peli jumiutuu liian helposti ja muitakin ihmeellisiä bugeja esiintyi edelleen. Esim. koitin tehdä uutta rangeria ryhmääni mutta ruutua sulkiessa sain sen jumiutumaan kolme kertaa siten, että peli oli pakko tappaa task managerista. Painoin yhtä nappia liian aikaisin, kun se oli vielä ruudulla näkyvissä, olisi pitänyt sen antaa haihtua pois. Aika paskaa koodausta sanoisin jos peli jää tällaisesta jumiin. Lopullinen niitti oli, kun alun kaupungissa joku rosvojoukko hyökkäsi kimppuuni. Tapoin ne, mutta yksi hahmoistani tyrmättiin. Herätin tämän, mutta hahmo jäi tärisemään kuin horkassa. Totesin, että VMP ja poistin pelin.

Vähän sääliksi käy niitä, jotka tämän backeriksi rupesivat. Itse kiersin tämän kaukaa ja annoin rahani Figissä Pillars of Eternity kakkoseen etukäteen, olinhan ykkösenkin backer ollut. Oli kakkosessakin ongelmansa, mutta se ei sentään tökkinyt tällä lailla. Tykkäsin sen lisäreistä jopa peruspeliä enemmän. Suosittelenkin PoE-sarjaa ennemmin kuin tätä. Tai vaikka sitä Jagged Alliance kakkosta. Kaverini kehuu Silent Stormia (ja jätti W2:n kesken), itse en sille koskaan lämmennyt, mutta oli siinäkin sentään perusasiat kunnossa. Jopa siitä Wasteland 2:sta on paremmat muistot kuin tästä muutaman tunnin kokeilusta tämän kolmosen parissa.

 

[Chaosti]

Halo 3: ODST (PC, Xbox gamepass)

Halo on luultavasti yksi tunnetuimpia räiskintäpelisarjoja. Senhän piti alunperin tulla PC:lle mutta sitten Microsoft kaappasi sen Xboxin yksinoikeudeksi, josta jokunen taisi hieman ärsyyntyä. Varsinkin, kun Halo toimi Xboxilla sen verran hyvin, että painopiste siirtyi sen myötä räiskinnöissä PC:ltä konsoleille. Tai ainakin edesauttoi sitä huimasti. Itse toki tykkään enemmän hiiri-näppisohjauksesta, paditähtäyksellä kun osun yhtä hyvin kuin kännissä ampumaradalla (oletetusti, en ole koskaan näin tehnyt). Eikä Halokaan mulle koskaan ole mikään jumalpeli ollut. Alkuperäinen trilogia sentään ihan hyvä, varsinkin kakkosesta ja kolmosesta tykkäsin, kunnes pelasin nelosen Xbox 360:lla ja kiinnostus sarjaan kuoli. Ei padin vuoksi, vaan koska se oli niin huono.

Mutta takaisin ODST:hen. Lyhenne tulee Orbital Drop Shock Trooper, jotka pudotetaan New Mombasan kaupunkiin Covenantin (vahvasti uskonnollinen muukalaisyhteisö) hyökkäyksessä Maahan Halo 2:n loppupuolella. Tämä oli käsittääkseni alunperin tarkoitus olla lisäosa Halo 3:een, mutta päätettiin ilmeisesti ahneudessa julkaista täysihintaisena. Ei tässä kyllä kokonaisen pelin edestä sisältöä ollut. Juoni on aika köykäinen, tiimin Rookie joutuu muista erilleen ja vaeltelee kaupungin kaduilla etsien havaintoja muista tiimin jäsenistä. Kun jotain löytyy, käynnistyy kyseisen hahmon flashback. Kentissä on tuttua Halo-meininkiä, on räiskintää jalan, Warthog-maasturilla tai Scorpion-tankilla. Vähän liiankin tuttua, tuntui, että tämän kaiken on jo nähnyt muutamaan kertaan. Sama tunne oli jo viime keväänä pelaamassani Reachissa, joka sentään oli ehkä vähän tätä parempi. Ja kun pelin maailma ei ole yhtä vahvasti läsnä, jää tästä hyvin kevyt olo. Tämä on suunnattu lähinnä kovimmille Halo-faneille jotka kaipaavat lisää sitä samaa, muiden ei välttämättä kannata tämän takia vaivautua.

Ostin MCC:n, ja koska ODST jäi aikoinaan välistä, pelasin sen nyt ensimmäisenä. Yllätyksekseni tykkäsin enemmän Rookiella kaupungilla haahuilusta kuin enemmän perus-Halolta maistuvista takaumakohtauksista. Lähes tyhjän kaupungin kaduilla seikkaillessa on selittämättömän painostava tunnelma jota musiikki ja äänimailma tukee hienosti. Taisteluita piti lähestyä hieman varovaisesti koska nyt ei pelata Spartanilla vaan luokkaa köykäisemmällä ODST-sotilaalla. Välillä vihollispartiot tuli jopa kierrettyä koska taisteluun joutuminen tuntui vaaralliselta. Tämä puoli pelistä toimi itselleni todella hyvin 4/5.
Takaumat olivat sitten täyttä vintage Haloa enkä kaikista jaksanut hirveästi innostua. Toki ne pelasi ihan mielellään, ja mieleen jäi yksi hieno kohtaus jossa taisteltiin korkealla pilvenpiirtäjien huipulla. Tälle osuudelle kuitenkin "vain" 3/5.

 

[Heseman]

Uncharted: The Lost Legacy (PS4)
"Moderni Indiana Jones" kuvaillee Uncharted-pelisarjaa parhaiten. Siinä missä Indyissä tutkimusmatkailun ja aarteenmetsästyksen ohessa lahdattiin (pääasiassa) natseja, niin Unchartedeissa lahdataan pahisten yksityisarmeijoita. Aika överiä siis, mutta eipä näitä ole tarkoitettukaan liian vakavasti otettaviksi.

Pelisarjan päähenkilön Nathan Draken tarina päättyi sarjan neljännessä osassa, mutta Naughty Dog päätti puskea ulos vielä yhden pelin. Tässä itsenäisessä lisärissä pääosassa on kakkosessa esitelty (en enää muista, esiintyikö muissa peleissä) Chloe Frazer ja tällä aisaparinaan nelosessa esitelty entinen palkkasotilas Nadine Ross. Mimmienergiaa, siis, mutta eipä se kauheasti menoa mihinkään muuta. Tapahtumapaikkana on tällä kertaa Intia, jossa etsitään myyttisen Ganesha-jumalan syöksyhammasta.

Peli tuntui olevan vähän kuin miniversio nelosesta ja eräänlainen Uncharted Greatest Hits. Yksi kenttä on avoin alue, jossa ajetaan ympäriinsä ja tutkitaan siellä paikkoja vähän hiekkalaatikkotyyliin. Välillä rymistellään autolla takaa-ajossa, välillä kiipeillään ja välillä räiskitään. Kuten jo aiemmin täällä totesin, en tykkää paditähtäyksestä varsinkaan Pleikkarilla, mutta minkäs teet kun kyseessä yksinoikeuspeli. Juoni on aika perus, eikä pahis kauheasti kerätä tunteita. Pääosakaksikon sanailu on sentään ihan toimivaa. Grafiikat oli hienoja pleikkaripeliksi, tykkäsin tämän visuaalisuudesta enemmän kuin vaikkapa The Last of Us kakkosesta, joka varmaankin oli teknisesti parempi mutta kuitenkin tylsän realistisen harmaata.

Pelisarjan parhaat osat ovat mielestäni kakkonen ja nelonen, tämä ei yllä niiden tasolle mutta oli ainakin surkeaa kolmosta parempi. Ykkösestä en juuri mitään enää muista. Pituuttakin oli vähemmän kuin yleensä, 7,5h pelin sisäisen kellon mukaan kun vaikka nelosessa taisi mennä ainakin tuplasti sen verran. Sarjan faneille tätä voinee suositella, tosin taitavat suurimmaksi osaksi sen olla jo pelanneetkin.

 

[Raxama]

Unchartedit on itelle ollu aina jotenkin hyvin outoja. Niissä ei varsinaisesti mitään vikaakaan ole, mutta ei vaan helvetti enää mielenkiinto riitä yrittää pelata kolmosta tai nelosta. Kolmoselle annoin aikoinaan peräti kolmekin mahdollisuutta, mutta tajuan aina ennemmin tai myöhemmin et mua ei kiinnosta se tarina pätkääkään ja se pelattavuuskin on hyvin nihkeetä, siinäkään ei varsinaisesti mitään suurempaa vikaa paitsi pakotetut "wau kato miltä tää kallio näyttää ku kipeet"-kohdat säestettynä aika jäätävällä määrällä "kävellään hitaasti ja jutellaan" segmenttejä. Bonuksena tosiaan se et se kiipeily ei oikeastaan palvele minkäänlaista funktiota, työnnä tattia johonkin suuntaan ja kato kun asioita tapahtuu.

Uncharted on myös jostain syystä ainut pelisarja jossa Ludonarrative dissonance - Wikipedia tuntuu yrittävän potkia mun hampaita sisään jatkuvalla syötöllä. En tiedä onko se vaan niin jäätävän huonosti toteutettu tossa, eka lahtaat pienen armeijan verran väkeä kaveris kanssa ja perään hieman naureskelette toistenne vitseille ja kumpikaan ei sano mitään ikinä siitä et ollaan muuten kylmätty aika posketon määrä porukkaa tässä matkalla. Itseasiassa se ei kiinnosta ketään, eikä sitä ainakaan ykkösessä, kakkosessa tai siihen asti mitä kolmosta pelasin nostettu esille ollenkaan. Tykkäsin pelejä pelatessa ajatella ettei kukaan uskalla mainita sitä, koska tuhansia rivisotilaita (ja jotain saatanan mutantteja ykkösessä ja kakkosessa, haluisin kysyä et miks?) kylmännyt äijä ei varmaan paljon omantunnon tuskia pode yhdestä lisäruumiista ja kaverien alkaessa kyseenalastamaan moraaleita sais nopean lipun hautaan.

Tästä huolimatta oon kuitenkin aikoinaan pelannut ykkösen ja kakkosen ihan läpikin asti, kakkosen jopa useammin kun tuli pelattua siitä platina, liekö se sit ollut se viimenen yritys oikeasti tykätä näistä peleistä. Tuli jo siinä herkässä yläasteiässä ihmeteltyä ykköstä pelatessa et niin, mikä tässä onkaan niin hienoa. Eikä siinä, varmasti laadukkaita pelejä niille tarjolla jotka niistä tykkää, mutta koen vaan ettei ne mulle tarjoa tarinallisesti yhtään mitään ja pelillisesti oikeastaan vielä vähemmän, sillä Naughty Dogin ongelmana on oikeastaan jo ekasta Unchartedista asti ollu itelle se, että moni peli tarjoaa parempaa pelattavuutta useemmaltakin osa-alueelta. Naughty Dogin pelit tuntuvat tarjoavan jokseenkin kertakäyttösen tuntusen elämyksen suht vahvalla tarinalla ja näyttävillä kohtauksilla, ja jos noi ei jostain syystä iske niin niillä ei ihan kauheasti taida olla tarjottavaa.

Toki toi tarinan ja itse pelaamisen dissonanssi korjattiin sit Last of Usissa ihan kokonaan ja se jo tuntui huomattavasti vakuuttavammalta paketilta. Sekään ei jostain kumman syystä sit kolmenkaan mahdollisuuden jälkeen päässyt ikinä loppuun asti, sillä taas ite pelattavuudessa oli mun mielestä aika runsaastikkin parannettavaa ja missään vaiheessa ei heränny varsinaisesti fiilistä et palan halusta nähdä mitä tarinassa seuraavaks tapahtuu. Sen verran pitkälle sitä pelasin kuitenkin et katoin youtubesta sit tarinan lopun kun pelaaminen ei enää kiinnostanut, ja se tarina nyt varmaan olikin sen pelin vahvin osa-alue kun ite pelattavuudella ei varsinaisesti mitään mainitsemisen arvoista saavuteta. Tarinankin koen kuitenkin olevan about tasolla "ihan kiva", enkä ole kakkososaa hankkinut tai ajatellut hankkivanikaan missään vaiheessa. Ehkä se on tässä vaiheessa jo ihan selvää ettei kaikki pelit ole kaikille, ja vaikka metacriticissä keinuukin 90+ arvosanat, ei se välttämättä jonkun mielestä kovinkaan kaksinen teos siltikään ole.

 

[tenux]

Mortal Kombat 11.
Joskus miettinyt tuon hankkimista ja nyt tuli sopivastti ultimate versio steam tarjoukseen 30e, sisältäen kaikki dlc:t ja hahmot.
En tätä kyllä suosittele täyteen hintaan.
Pelannu mortal kombateja siitä 90-luvun puolivälistä asti, ei nyt ihan kaikki mitkä ilmestynyt ja näitä myös kolikkoautomaatista hakkasin, piti ihan etsiä ne lopetus ja erikoisliikkeet aikoinaan ja hupia riitti.

Hyvä peli, itselläni on xbox ohjain, ohjain on tässä must. silti liikesarjat ja lopetukset on melkoisen hankalia toteuttaa, mutta niitä oppii, hahmoja on paljon, joten kaikkiean muistaminen on mahdotonta.
Valitettavasti nämä sjw, yms liikkeet on tätäkin peliä pilanneet ja sensuroineet, mutta ei nyt liikaa, eikä se ole häiritsevää, mutta kyllä sen huomaa.
Lisäksi pelissä on paljon mikromaksuja yms, mutta näillä saa lähinnä kosmeettista hyötyä ja joitan tauntteja, ne eivät ole pakollisia, mutta ne saa myös grindaamalla, ja grindaamista tässä on ihan hitosti, mutta onpahan pelaamista
hienot animaatiot, välivideot, musiikit, pelattavuus on kohdillaan, paras tappelupeli mitä löytyy.
9/10, alennettuun hintaan, 7/10, jos ostaa täyteen hintaan.

 

[perato]

Metro 2033 Redux (PC)
Joo en päässyt puusta pitkälle ton Dishonored: DotD:n kanssa, ehkä toisessa tasossa vasta menossa ja peliaikaa kertynyt kohta neljälle eri kuukaudelle.
Tuli kuitenkin luettua Metro 2033 kirjana, ja päätin sit kokeilla tätä kirjan inspiroimaa peliä, jonka jo toki pariin otteeseen pelannut läpi. Ekalla kerralla pelatessa jäi aikanaan fiilikset, että ei mikään täydellinen peli, mutta silti tunnelmallinen ja mukiinmenevä räiskintä, joka vähän palautti mua nauttimaan myös raiteilla kulkevista peleistä. Nyt kolmannella kerralla on fiilikset todella paljon laimeammat. Sinällään ite peli on varmaan jotakuinki kaikille pelejä pelaaville tuttu, jaetaan ilmaseks joka vuosi millon minkäki kanavan kautta, Epicistä ainakin kahdesti, steamista ainakin 2-3 kertaa ja Humblestakin 2-3 kertaa tässä vuosien aikana.

Mutta jos mietit, että kehtaatko lukea kirjan ku pelin oot pelannut, nii kehtaat. Hirveän paljon näillä ei oo yhteistä. Vaikka pelin nimi on Metro 2033, nii enemmän fiilis, että tää vois olla vaikka "Viemäri 2033". Oikeastaan koko "metro" tunnelma jotenki loistaa poissaolollaan ja tässä vaan ryömitään tunneleissa, jotka ehkä muistuttaa toisinaan metrotunnelia. Suurinosa asemista onkin hökkelikyliä joita ei asemiksi tunnista. Lisäksi pelimaailma kärsii uskottavuudesta verrattuna kirjaan. Suurinosa porukasta on kuin se ydinsota olis tapahtunut kolme minuuttia sitten; hengailevat aseet sylissään notskilla. Enemmän siis semmosia pakolaisleirejä kuin mitään toimivia kyliä kuten kirjassa. Ei oikeen mitään semmosta fiilistä, että tää olis joku uusi yhteiskunta. Toisekseen jokainen asema tuntuu samalta ja maan pinnalla käydään turhankin usein eikä se ole niin uhkaavaa mitä se kirjassa oli. Ylipäätään kaikki uhat kirjasta on typistetty "jonkinsortin mutanttipeto" kategoriaan sekä ihmisvastustajiin, joita räiskitään ku maailmansodassa konsonaan.

 

[Insti]

Ratchet and Clank (PS4 - PS5)

Muistan, että teininä tuli pelattua alkuperäistä, muistamatta itse pelistä kuitenkaan mitään muuta kuin ettei se iskenyt silloin itselle.

Joten aika pienillä odotuksilla kävin tämän kimppuun. No kyllähän peli oli ihan ok, pelattavuus oli ihan ok, äänitehosteet ihan ok, suomenkielinen puhe hirveää. Jotenkin pelistä jäi hieman sellainen olo, että kaikki oli ok, muttei kuitenkaan iskenyt.

No sen verran iski kuitenkin, että pitää Rift Apart ostaa, viimeistään alennuksista.

3/5

 

[Raxama]

Metro 2033 Redux (PC)
Joo en päässyt puusta pitkälle ton Dishonored: DotD:n kanssa, ehkä toisessa tasossa vasta menossa ja peliaikaa kertynyt kohta neljälle eri kuukaudelle.
Tuli kuitenkin luettua Metro 2033 kirjana, ja päätin sit kokeilla tätä kirjan inspiroimaa peliä, jonka jo toki pariin otteeseen pelannut läpi. Ekalla kerralla pelatessa jäi aikanaan fiilikset, että ei mikään täydellinen peli, mutta silti tunnelmallinen ja mukiinmenevä räiskintä, joka vähän palautti mua nauttimaan myös raiteilla kulkevista peleistä. Nyt kolmannella kerralla on fiilikset todella paljon laimeammat. Sinällään ite peli on varmaan jotakuinki kaikille pelejä pelaaville tuttu, jaetaan ilmaseks joka vuosi millon minkäki kanavan kautta, Epicistä ainakin kahdesti, steamista ainakin 2-3 kertaa ja Humblestakin 2-3 kertaa tässä vuosien aikana.

Mutta jos mietit, että kehtaatko lukea kirjan ku pelin oot pelannut, nii kehtaat. Hirveän paljon näillä ei oo yhteistä. Vaikka pelin nimi on Metro 2033, nii enemmän fiilis, että tää vois olla vaikka "Viemäri 2033". Oikeastaan koko "metro" tunnelma jotenki loistaa poissaolollaan ja tässä vaan ryömitään tunneleissa, jotka ehkä muistuttaa toisinaan metrotunnelia. Suurinosa asemista onkin hökkelikyliä joita ei asemiksi tunnista. Lisäksi pelimaailma kärsii uskottavuudesta verrattuna kirjaan. Suurinosa porukasta on kuin se ydinsota olis tapahtunut kolme minuuttia sitten; hengailevat aseet sylissään notskilla. Enemmän siis semmosia pakolaisleirejä kuin mitään toimivia kyliä kuten kirjassa. Ei oikeen mitään semmosta fiilistä, että tää olis joku uusi yhteiskunta. Toisekseen jokainen asema tuntuu samalta ja maan pinnalla käydään turhankin usein eikä se ole niin uhkaavaa mitä se kirjassa oli. Ylipäätään kaikki uhat kirjasta on typistetty "jonkinsortin mutanttipeto" kategoriaan sekä ihmisvastustajiin, joita räiskitään ku maailmansodassa konsonaan.

Jos Metrosta puuttuis se tunneleiden tunnelma niin se olis mun mielestä täysin keskinkertanen teos. Valitettavasti maan päällä se tunnelma on tosi laiha, eikä siellä oikeastaan herää mitään sen kummosempia fiiliksiä ku se et oispa jo takas tunneleissa. Eikä niinkään et se tuntuis uhkaavalta paikalta, vaan koska se on aika tylsä. Taisin kyllä ite lyödä 2033 ekaa kertaa tulille niin oikeessa tilanteessa kun mahdollista, joku perjantai se oli alkusyksystä, ilta alkaa hämärtymään sopivasti niin aattelin lyödä kokeiluks tulille. Tunnelma siellä metrotunneleissa ja varsinkin niissä pienissä leireissä oli aika huikee varsinkin sillon 2012 millon ton ekan kerran pelasin läpi, se oli siihen aikaan edelleen yks parhaimman näkösistä peleistä ja se valaistus tunneleissa oli ainakin siihen aikaan vakuuttava ja toimi aika massiivisesti sen tunnelmanluomisen puolesta. Valitettavasti se ei kestä ikuisuuksia vaan sinne pinnalle palataan turhankin usein ja se tuntuu enemmänkin vaan suorittamiselta kunnes pääsee takas sinne parempaan ympäristöön. Eli vähän jäi sellanen fiilis et sen ylämaailman ois voinu tehdä huomattavasti uhkaavammaks ja painostavammaks mestaks mitä se loppujenlopuks oli, sit ois ollu jotain syytäkin vihata sinne menemistä.

Last Light ei mun muistaakseni oikeastaan kovinkaan huomattavia muutoksia mihinkään tehny, yhä pyörittiin metroissa ja maanpäällä vuorotellen. Hyvä peli sekin, tuli vedettyä joku viikonloppuyö yhdeltä istumalta lävitse. Mut Exodus sit taas tuntuu ottaneen sen tylsän maanpinnan maalitaulukseen ja ainakin muutaman ensimmäisen tunnin perusteella yrittää tehdä siitä jonkinlaisen open world temmellyskentän jossa riittää tutkittavaa ja pientä näpertelyä. Ei oikeen mun mieleen oleva kehityssuunta tällekkään sarjalle, joten se vähän jäi kesken, ja varmaan saattaa jäädäkkin kesken ellei pelattava aivan täysin lopu. Ne ekassa kahdessa osassa olevat tunnelit tuntuu olevan aikalailla täysin unohdettuja, tai ainakaan muutaman ekan tunnin aikana niitä ei ole oikeastaan cutscenejen ulkopuolella tullut nähtyä. Sääli sinänsä et pelisarjan paras anti mentiin uhraamaan sen huomattavasti heikomman puolesta.

 

[perato]

Jos Metrosta puuttuis se tunneleiden tunnelma niin se olis mun mielestä täysin keskinkertanen teos. Valitettavasti maan päällä se tunnelma on tosi laiha, eikä siellä oikeastaan herää mitään sen kummosempia fiiliksiä ku se et oispa jo takas tunneleissa. Eikä niinkään et se tuntuis uhkaavalta paikalta, vaan koska se on aika tylsä. Taisin kyllä ite lyödä 2033 ekaa kertaa tulille niin oikeessa tilanteessa kun mahdollista, joku perjantai se oli alkusyksystä, ilta alkaa hämärtymään sopivasti niin aattelin lyödä kokeiluks tulille. Tunnelma siellä metrotunneleissa ja varsinkin niissä pienissä leireissä oli aika huikee varsinkin sillon 2012 millon ton ekan kerran pelasin läpi, se oli siihen aikaan edelleen yks parhaimman näkösistä peleistä ja se valaistus tunneleissa oli ainakin siihen aikaan vakuuttava ja toimi aika massiivisesti sen tunnelmanluomisen puolesta. Valitettavasti se ei kestä ikuisuuksia vaan sinne pinnalle palataan turhankin usein ja se tuntuu enemmänkin vaan suorittamiselta kunnes pääsee takas sinne parempaan ympäristöön. Eli vähän jäi sellanen fiilis et sen ylämaailman ois voinu tehdä huomattavasti uhkaavammaks ja painostavammaks mestaks mitä se loppujenlopuks oli, sit ois ollu jotain syytäkin vihata sinne menemistä.

Mjoo, se ylämaailma oli ainakin tuossa ekassa kirjassa todella painostava Kremleineen ja monine selittämättömine asioineen. Mutta muuten tässä on jotenki sotkettu tuo metrotunneliosuus täysin. Jotenki kirjasta välitty se tunnelma paremmin, että kun lähit tunnelia kulkemaan nii oli vielä muutama sata metriä niitä "scoutteja", mutta sen jälkeen menit omilla valoilla tunnelia eteenpäin, siellä oli sit mitä oli. Nyt nää tunnelit on täynnä kaikkea ja monet pätkät vedetään jollaki kärryllä kuin Call of Dutyn ajotehtävässä konsonaan.

Muistan itekki, että ekalla peluukerralla se tunnelma tässä oli hirveän siisti, mutta jotenki nyt ei oo oikeen mitään tunnelmaa, enemmän semmonen "ai tämmönenkö tää olikin" fiilis moninpaikoin. Näin redux-versiolla pelatessa pakko kyl sanoa, että ihan hieno peli paikoin edelleen, varsinkin ton valaistuksen suhteen. Toki ääninäyttely yms. on sit ihan jöötiä, ja venäjäksikkään ei viiti kääntää ku menee sit puolet kommenteista täysin ohi.

 

[Raxama]

Mjoo, se ylämaailma oli ainakin tuossa ekassa kirjassa todella painostava Kremleineen ja monine selittämättömine asioineen. Mutta muuten tässä on jotenki sotkettu tuo metrotunneliosuus täysin. Jotenki kirjasta välitty se tunnelma paremmin, että kun lähit tunnelia kulkemaan nii oli vielä muutama sata metriä niitä "scoutteja", mutta sen jälkeen menit omilla valoilla tunnelia eteenpäin, siellä oli sit mitä oli. Nyt nää tunnelit on täynnä kaikkea ja monet pätkät vedetään jollaki kärryllä kuin Call of Dutyn ajotehtävässä konsonaan.

Muistan itekki, että ekalla peluukerralla se tunnelma tässä oli hirveän siisti, mutta jotenki nyt ei oo oikeen mitään tunnelmaa, enemmän semmonen "ai tämmönenkö tää olikin" fiilis moninpaikoin. Näin redux-versiolla pelatessa pakko kyl sanoa, että ihan hieno peli paikoin edelleen, varsinkin ton valaistuksen suhteen. Toki ääninäyttely yms. on sit ihan jöötiä, ja venäjäksikkään ei viiti kääntää ku menee sit puolet kommenteista täysin ohi.

No nyt kun mainitset niin olihan siellä tunneleissakin muutama nihkeämpi kohta, just ne putkimaiset kärryajelut sun muut, mutta jos mietin niitä maanalasia osuuksia nyt niin päällimmäisenä tulee mieleen ne kohokohdat, esimerkkinä nyt vaikkapa se Frontline jossa uskallettiin hieman isompaakin aluetta ja sokkeloa antaa ihmeteltäväks. Veikkaan vaan et tässä on aika kullannu muistot sen verta pahasti et muistan ton huomattavasti parempana kokemuksena mitä se oikeasti olikaan, sillä en tota oikeastaan sen ensimmäisen läpipeluun jälkeen oo käynnistellytkään. Eikä varmaankaan kannata, antaa sen olla muistoissa sellasena kun se on, turha sitä mennä pilaamaan enää kun voi olla pelimakukin kerinnyt kehittyä sen verran et siitä ei enää oiskaan ihan kauheasti hyvää sanottavaa.

 

[perato]

muistan ton huomattavasti parempana kokemuksena mitä se oikeasti olikaan, sillä en tota oikeastaan sen ensimmäisen läpipeluun jälkeen oo käynnistellytkään. Eikä varmaankaan kannata, antaa sen olla muistoissa sellasena kun se on, turha sitä mennä pilaamaan

Ainakin itellä kävi näin, että ehkä olis ollut parempi olla koskematta, ja tuskin olis käynnistänytkään ilman tuota kirjaa(taino ehkä Exoduksen takia olis voinu ottaa jonku trilogiarunin).

 

[Cattlewave]

Last of Us 2 jäi aikanaan kesken ja nyt aloin PS5 alusta uudelleen.
Päälimmäinen ajatus ollut viimeiset pelitunnit, eikö tämä lopu ikinä...

Luulin, että loppuu kun tietty kosto on suoritettu.
Sitten luulin, että loppuu maatalolla lesboiluun.
Luulin, että näytetään mitä toiselle osapuolelle tapahtuu, ja loppuu.

Ja paskat, jatkuu ja jatkuu... hieman venytetyltä alkaa vaikuttaa.

 

[Mr. Smith]

Plague Tale: Innocence

Näytti mielenkiintoiselta ja hyviä arvostelujakin on saanut niin tuli kopattua about kympillä GoG:sta. Ihan nätin näköinen "kävelysimulaattori" kevyellä hiippailulla ja muutamalla kevyellä puzzlella. 10h 11min sanoo GoG:n pelikello, satunnaisesti talsin ympäriinsä ja kattelin jos löytyy jotain kerättävää. Tarkoituksella en kuitenkaa joka nurkkaa käynyt koluamassa.

Tunnelma, ympäristöt ja musiikit olivat itselleni pelin parasta antia. Hahmot ovat aikalailla mitäänsanomattomia eikä yksikään jää sen kummemmin mieleen hyvässä eikä pahassa. Tarina alkaa, ja menee pitkälle ihan hyvänä ja mielenkiintoisena, mutta hajoaa aivan täysin käsiin ennen loppua. Plussan puolelle kuitenkin kokonaisuutena jäädään ja saattaahan tämän joku päivä vielä uudelleenkin kävellä läpi.

Spoileri: Tarinan loppupuolta

Rottien käyttö aseena, koska veressä on "Maculaa" joka mahdollistaa tämän. Mr. Grand Inquisitor ottaa penskasta verta itteensä ja kohta tapellaan mustat rottavoimat vs valkoiset rottavoimat. Voi jeebus mitä kuraa.

 

[Heseman]

Mulle ei Ruttotarina: Viattomuus kolahtanut yhtään kun sen viime vuonna pelasin ja spoilerista olin täysin samaa mieltä....

Beyond: Two Souls (PS4)
David Cage haluaa selvästi olla elokuvaohjaaja, kun tyypin pelit ovat tällaisia interaktiivisia elokuvia. Vähän kuin Hideo Kojimakin. Tosin siinä missä Kojiman pelit ovat korniudessaan viihdyttäviä, Cagen tuotokset yrittävät olla vakavia ja sen seurauksena ovat lähinnä jotain C-luokkaa. Fahrenheitista pidin aikanaan, vaikka jo silloin osa jengistä inhosi näitä pikarämpytyksiä (QTE). Heavy Rainista pidin aikanaan paljonkin. Detroitin pelasin seuraavana, mutta se oli aika puuduttavaa ja androidien sorron vertaaminen mustien historialliseen sortoon lähinnä noloa ja epäonnistunutta. Beyond jäi siis välistä ja viimein sain paikattua tämänkin "aukon" sivistyksessäni.

Tarina kertoo nuoresta naisesta nimeltä Jodie, jolla on selittämätön linkki henkimäiseen entiteettiin nimeltä Aiden. Jodieta näyttelee (ja naamansakin tälle lainannut) silloinen Ellen, nykyinen Elliot Page. Tästä sitten revitään hämärä juoni, jossa on mukana CIA, Pentagonin keksitty paranormalien ilmiöiden tutkimusosasto DPA ja ties mitä vielä. Mukana menossa myös Willem Dafoe. Pelinä tämä on siis interaktiivinen elokuva, jossa satunnaisesti painetaan jotakin padin nappia tai heilutellaan padia hölmösti. Jopa yksinkertainen esteen ylitys vaatii useamman napin yhtäaikaisen painamisen. Ei yhtä pahaa sekoilua tämän osalta vielä kuin Detroitissa, mutta lähellä. Eikä peli sitten juuri muuta sisälläkään. e: Niin, se unohtui mainita, että välillä peli yrittää olla Metal Gear Solid, mutta epäonnistuu surkeasti kiitos käytössä olevien kontrollien.

Juoni oli tosiaan aika pöljä, vaikka johonkin yli puoleenväliin asti jopa pidin pelistä jollain tasolla. Sitten vedetään naurettavuus totaalisen yli ja viimeiset tunnit olivatkin varsinaista naamapalmumaratonia. En käsitä, mitä hittoa Cage oli oikein vetänyt tätä kirjoittaessaan. Reilu kymmenen tuntia tähän meni, mutta viimeinen kolmannes oli vähän vaivalloista typerän kässärin ansiosta. Ehkä huonoin pelaamistani David Cagen peleistä.

 

[Pepsu]

Koneella tällä hetkellä Rage 2, Titanfall 2, Fallout 4, CP 2077 ja Halo 4: MCC PC-versio. Hakkaan jokaista näistä aika tiuhaan, joten 1 pelin nimeäminen vähän haastavaa. Rage alkoi hyvin, mutta aavikolla ajelu ja suunnilleen samanlaisten tukikohtien valtaamiseen kyllästyy äkkiä. Visuaalisesti ihan ok. Titanfall on ihan kiva, vaikka itse pelaisin miel. Enemmän jalkaväkimiehenä kuin BT:n kyydissä. Kolmonen aika must hankinta kuitenkin kun tulee. Fallout on valitettavasti ehkä maailman huonoiten optimoitu peli, muuten kenties paras ikinä tehty lähinnä modien ansiosta ja siksi että peli on kirjaimellisesti open world, jossa teet itse päätökset minne menet ja miten pelaat. Lisäksi voit valita pelaatko ensimmäisen vai kolmannen persoonan vinkkelistä. En tiedä muuta peliä jossa olisi tämä mahdollisuus. Modeja itsellä n. 70 tällä hetkellä, käy ja kukkuu ja näyttää ihan nätiltä, mutta framet n. 70-80 2080 Ti:llä ja 9900K:lla. Takana nyt vaatimattomat 3200 tuntia Cyberpunk on kivan näköinen ja siinä on paljon pelattavaa, mutta täytyy myöntää että pelin oppiminen on ollut itselle vähintään haastavaa. Suora toiminta kolahtaa skannaamista ja jutustelua enemmän. Nekin olisi mielestäni voinut toteuttaa eri tavalla. Haloa vasta aloin pelaamaan, mutta ainakin alku näyttää tosi lupaavalta. Tosi hyvin optimoitu, näyttää hyvältä, on tosi pelattava ja sitä itseään. Lämmin suositus. Infinite pakko hankinta. Far Cry 6 menee ostoon myös. Exodus oli itselle pienoinen pettymys vaikka näyttää tosi hyvältä ja pyörii nätisti. Ehkä tuntuu liian putkijuoksulta verrattuna Falloutiin, eikä örkkimeno ehkä ihan ominta.

 

[Heseman]

Infamous: Second Son (PS4, PS Now)
Yh mitä scheissea. Olisi jo Ghost of Tsushimasta pitänyt tajuta, että firman aiempi tuotos ei voi olla kauhean hyvä. Päähenkilö on rasittava (ja oikeastaan muutkin hahmot), juoni ärsyttävää ääripäihin menoa ja pelattavuus kankea. Ja mikä pahinta, näissä PS4:n alkupään peleissä oli trendinä tehdä kaikkea kikkaohjailua helppojen napinpainallusten sijaan. Eli esimerkiksi ovet avataan hipaisemalla sitä padin keskimmäistä ruutua vasemmalle sen sijaan, että painaisi X:ää. Tunnin jaksoin ja sen jälkeen seis. Onneksi PS Now'sta sai viikon ilmaisen kokeilun, niin ei tarvinnut rahoja tähän tuhlata.

Tearaway Unfolded (PS4, PS Now)
Ihan tuntematon peli, joka oli yhdellä "PS4 parhaat yksinoikeuspelit"-listalla ja kun PS Now'lla pääsee kokeilemaan niin kokeillaan. Peli on suomeksi puhuttu mikä paljastaa kohderyhmän, naperot. Eikä siinä mitään, peli oli ihan jees mitä hetken kokeilin ja graafinen tyyli ansaitsee erityismaininnan. Hahmot ja maailma on kuin sanomalehtien sivuista tehty, mikä antaa kivan ja originellin vaikutelman. Itse peli vaan oli yliyksinkertainen, eikä jaksanut kiinnostaa. Pitäisi varmaan olla sellaiset 30 vuotta nuorempi, niin sitten ehkä iskisi.

Gravity Rush 2 (PS4, PS Now)
Toinen sarjassamme outoja kokeiluja. Pelissä pelataan nuorta naista, jolla on kyky muokata painovoimaa ja sitä kautta esim. leijua taivaalla leijuvalta tasolta toiselle. Pelasin tätäkin sellaisen tunnin, jossa pääsi vähän käsitykseen siitä, mitä peli on. Kovin sekava olo tulee, kun siirtyy painoivoiman mukana tasolta toiselle ja kun vielä pinta voi olla vinossa tai jopa seinä, niin siinähän hetki kestää, että mikä maa mikä valuutta. Paras näistä kolmesta, mutta tuskin tätä jaksaisin sen vähintään 20h, mitä tämän läpipeluu olisi Howlongtobeat.comin mukaan kestänyt, mun pelityylillä luultavasti huomattavasti enemmän.

 

[RaivokasMagma]

Gravity Rush 2 (PS4, PS Now)
Toinen sarjassamme outoja kokeiluja. Pelissä pelataan nuorta naista, jolla on kyky muokata painovoimaa ja sitä kautta esim. leijua taivaalla leijuvalta tasolta toiselle. Pelasin tätäkin sellaisen tunnin, jossa pääsi vähän käsitykseen siitä, mitä peli on. Kovin sekava olo tulee, kun siirtyy painoivoiman mukana tasolta toiselle ja kun vielä pinta voi olla vinossa tai jopa seinä, niin siinähän hetki kestää, että mikä maa mikä valuutta. Paras näistä kolmesta, mutta tuskin tätä jaksaisin sen vähintään 20h, mitä tämän läpipeluu olisi Howlongtobeat.comin mukaan kestänyt, mun pelityylillä luultavasti huomattavasti enemmän.

Gravity Rush pelithän ovat yksi suosikkejani viime sukupolvelta (jos nyt näin saa sanoa). Eihän ne täydellisiä ole ja pelattavuudessa vähän säätöä kaipaisi, mutta se tyyli, musiikit, sydämmellisyys, hahmot kantoi aika paljon itselleni. Tuli jopa soundtrack CD:t tilattua idästä. Harmi kun Sony pisti Gravity Rush kakkosesta serverit kiinni, niin osa sisällöstä ei ole enää saatavilla.

 

[arcane]

Call of the Sea (PC)

Jossain puolivälissä Mystin tyylistä seikkailupuzzlea ja kävelysimulaattoria... mutta kallistuu kuitenkin aivan liikaa jälkimmäiseen.

Tarina ei minua erityisemmin koskettanut. Puzzlet olivat pääosin liian helppoja, varsinkin kun hahmo teki liian helpot muistiinpanot automaattisesti. Puzzleissa ei käytetä tavaroita, ja parin puzzlen lisäksi ei ole oikein muuta sisältöä kuin kävellä ja lukea kirjeitä ja kuunnella hahmon kommentointia. Pelihahmo on toooooooooooodella hidas, minulta jäi näkemättä kirjeiden cutscenet (bugin vuoksi peli näytti vain valkoista sumuista neliötä siinä missä video olisi pitänyt näkyä) ja teknisesti peli muutenkin oli aika ehhh.... alkupuolella ei kovin ihmeellisestä ulkonäöstä huolimatta huudatti konetta kuin viimestä päivää, liian nopea kameranliike sai aikaan silmäsärkyä ja kummallisesti kaikki "kiiltävät" näyttivät joltain tähtisädetikuilta. Kamera oli sen verran paha, että päädyin kokeilemaan Xbox ohjainta ja hidasta sensitivityä, jolla sitten pelaaminen onnistui ilman kummempia fyysisiä ongelmia.

Vaikka pelasin loppuun, en voi suositella. Liian helpot ja melko mielenkiinnottomat puzzlet, juoni mitäänsanomaton, lopussa täysin turha kahdesta erilaisesta lopusta valinta. Pääosin kaunis katsella, mutta se ei minulle riitä pelikokemukseksi.

 

[Nollakaks]

Dorfromantik (PC) Early access

Dorfromantik on Steam

Dorfromantik is a peaceful building strategy and puzzle game where you create a beautiful and ever-growing village landscape by placing tiles. Explore a variety of colorful biomes, discover and unlock new tiles and complete quests to fill your world with life!

store.steampowered.com

Simppeli ja rentouttava naksuttelu. Kuusikulmioilla tarkoitus rakentaa isoa metsää, kylää, rautatietä, peltoa, jokea. Tarkoituksena saada paljon pisteitä ennenkuin palat loppuu. Paloja saa lisää suorittamalla tehtäviä mm. tarpeeksi suuri metsä jne.

Suosittelen!

 

[Refloni]

3 out of 10: Season 1-2

Muutama osuva vitsi ja mukiinmenevä minipeli eivät pelasta kehnoa komediaa. Jos tarinapelin tarina on surkea, mitä jää jäljelle?

2/10

Portal Reloaded (modi)

Portal 2 on yksi lempipeleistäni ja isommat fanikampanjat tulee yleensä katsastettua.

Tällä(kin) kertaa pulmanratkontaa terästetään aikamatkustuksella, sillä modi tuo mukaan kolmannen portaalin, jolla voi hypätä 20 vuotta tulevaisuuteen. Tulevaisuudessa kuutiot ja portaalit ovat siellä minne ne menneisyydessä jätti, mutta laitos on ehtinyt ränsistyä ja voi olla että vaikka laser on lakannut toimimasta. Tulevaisuudesta voi myös tuoda menneisyyteen kamaa, jolloin esimerkiksi saman laatikon menneen ja tulevan version voi asettaa kahdelle eri napille ja avata oven. Jos laatikon aikaisempaa versiota nyt siirtää, tuleva versio hajoaa kvanttipartikkeleiksi, koska se estää takautuvasti laatikon hakemisen tulevaisuudesta ja luo tulevaisuuden laatikosta uuden version... Kuulostaako hankalalta? Niin onkin. Vaikeustasoa on väännetty reilusti ylöspäin, kuten Portalin fanimodeissa yleensä. Harmaita nystyröitään joutuu hieromaan paljon pelin 25 kentän aikana.

Juonessa on vähän yritystä, mutta se jää harmittavan kädenlämpöiseksi, koska nyt olisi ollut potentiaalia lähteä hulluttelemaan kunnolla. Aikamatkatarina Portalin maailmassa taipuisi vaikka mihin.

Murder by Numbers

Nonogrammien ratkontaa murhamysteerissä. Animetyylisessä seikkailussa johtolangat etsitään täyttämällä ristikoita, mutta myös juonen suhteen kannattaa olla hereillä. Päättelyketjut varmistetaan monivalintakysymyksillä ja oikeiden todisteiden esittämisellä. Vaikeustaso on helppo ainakin nonogrammiveteraanille.

Spoileri: Kuva

Jippii!

Varsinaisesta ristikonratkonnasta löytyy jonkun verran valitettavaa. Piirtäminen on vapaata eikä lukkiudu riville (lisää huolimattomuusvirheitä), tyhjät rastit eivät ilmaannu täysille riveille automaattisesti (lisää manuaalista hommaa) eikä peruutusnappia ole. Sähläykset joutuu korjaamaan itse ruutu kerrallaan. Musiikki on pulmapelille aivan liian energistä ja nopeatempoista, ja renkutukset käyvät äkkiä hermoille nonogrammeja ratkoessa.

Tarina on ok, ei nerokas mutta ei huonokaan. Juonenkäänteet arvaa etukäteen. Vitsejä on paljon ja osa niistä on hyviäkin. Pelimekaniikasta johtuen johtolankojen löytyminen on välillä naurettavan epäuskottavaa. Palataan poliisin murharyhmän tarkkaan syynäämälle rikospaikalle vielä kolmannen kerran, ihan siltä varalta että jotain jäi sittenkin huomaamatta. Ratkaiset nonogrammin ja löydät sohvan alta... salaperäisen salkun!

Murder by Numbers on ihan hyvä, mutta jos tekee animeteemaisen dekkaripelin, lähtee haastamaan jättiläisiä. MbN:llä ei ole mitään jakoa Ace Attorneyta tai Danganronpaa vastaan ja vertailu on pakollista. Tässä taistossa hihassa kannattaisi olla muitakin ässiä kuin yksi säällinen minipeli.

 

[Mete]

STALKER Anomaly on (ilmainen) standalone modipakki joka kasaa tuntuvasti parannellun Xray Enginen päälle kaikkien kolmen virallisen pelin alueet yhdeksi suureksi sandboxiksi. Se lienee tällä hetkellä suosituin versio STALKERista mikä näkyy mm. addonien määrässä joita valkkasin aimo läjän mukaan gun overhaul -nimisen valmispaketin muodossa, joka nimestään huolimatta muuttaa paljon muutakin. Lopputulos on ehkä immersiivisin versio tästä kokemuksesta jota olen tähän mennessä pelannut.

Pelin alussa valkataan jokin monesta factionista jotka ovat joko neutraaleja tai avoimen vihamielisiä toisilleen ja vaikeutta voi lisätä oman maun mukaan ironmanin kautta, tai kuollessaan voi ottaa kontrollin satunnaisesta heebosta joita on Zonella kerrallaan noin 600. Itse valkkasin Dutyn ja perusasetukset, joten armeijan kanssa olen hyvää pataa mutta Freedomin hipit ammutaan ensin ja kysellään vasta sitten. Tehtävät ovat sekoitus satunnaisesti generoituja tapa/etsi/pelasta -tyylisiä tehtäviä, alkuperäisten pelien tehtäviä (tai ainakin varsin samanlaisia, Lab X18 odottaa seuraavaksi jälleen kerran) ja modin omia tehtäviä joita en ole vielä päässyt kokemaan. Loop muodostuu käytännössä alueiden tutkimisesta ja ruumiiden penkomisesta tehtävien ohella kunnes on aika palata kotiin, kerätä massit, korjata vermeet ja ostaa uudet kudit ja tarvikkeet. Progression suurin rajoittaja on juurikin pelaajan talous ja parempien varusteiden hankkiminen ja tehostus. Varsinkin pelin alkumetreillä on melko vaikeaa kerätä massia, mutta hyvällä peluulla ja myyntitaidoilla saa pesämunan melko pian kasaan ja kunnon pyssyn ja vermeet päälle. Keskimääräinen ekskursio saattaa maksaa 10-30k ruplaa kudeissa ja medkiteissä, kun tehtävät palauttavat 5-15k ja loput kerätään myymällä. Koska STALKER ei ole RPG ja hahmon vahvuus riippuu pelaajan taidoista ynnättynä varusteiden laadulla, ainut keino rajoittaa power levelin liian nopeaa kasvua on tehdä jälkimmäisestä varsinaista ylämäkeen marssia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vihulaisilta tippuvat aseet ja varusteet ovat KAIKKI hajoamispisteessä ja niiden korjaaminen käyttökuntoon myytäväksi on yleensä taloudellisesti kannattamatonta. Jos eka ajatus on käydä savescumin avulla niittaamassa tusina banditia ja myymällä niiden AKt omassa tukikohdassa, voi sen pläänin unohtaa saman tien. Aseiden ja varusteiden paitsi ostaminen mutta myös ylläpito on varsinainen rahareikä ja 20% kestävyyden ase kannattaa korjata vain jos se on harvinainen, koska korjaaminen on vaihtoehtoisesti joko kallis tai hieman edullisempi mutta monimutkainen prosessi. Varusteet voi joko antaa teknikolle suoraan rahaa vastaan korjattavaksi ja unohtaa samalla kaikki edellisen reissun tuotot tai käyttää erinäisiä työkalupakkeja. Vähän kulunut ase tarvitsee lähinnä öljyä ja putsausta ja liivin voi ommella kuntoon, mutta kuluneemmat tavarat vaativat ensin järeämpiä (ja kalliimpia) työkaluja ja 50% alle mentäessä ainut vaihtoehto on osien manuaalinen vaihto, kunhan sopivat sellaiset on ensin löytänyt ja korjannut käyttökelpoisiksi.

Olen ehkä noin 25 tunnin jälkeen kerännyt ja kuluttanut massia muutama sata tonnia ja löytänyt juuri tarvittavan työkalupakin teknikolle, jotta hän voi alkaa parantelemaan varusteitani. Alueita on vielä ainakin puolet koluamatta. Teknisen räpläilyn lisäksi pelistä löytyy mojovasti immersiota, sillä pelaan täysin ilman HUDia ja rempatuilla grafiikoilla. Realistisuutta tuovat paskantamista lukuunottamatta tarpeet, joihin kuuluu syöminen, juominen ja nukkuminen. Kenttämuonaa ja vettä tulee olla aina mukana ja muistaa käydä ottamassa kerran päivässä kunnon unet, tai silmiä siristää, juokseminen tökkii ja lopulta hahmo pyörtyy. Hahmon kunnon arviointi puhtaasti graafisten efektien ja mututuntuman pohjalta voittaa kyllä jonkin mittarin tuijottamisen. Tähän lisäksi PDAn kautta kulkeva höpötys ja NPCeiden reagointi maailman tapahtumiin ja Zone tuntuu kaikessa murhaavuudessaan varsin elävältä paikalta.

Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen tähän STALKER-kokemukseen ja se on pitänyt minut otteessaan paljon pitempään kuin mikään muu versio. Suurin miinus tulee olennaisten tarvikkeiden kuten juurin päivitystyökalupakkien satunnaisuudesta.

 

[Bansheebot]

Populous: The Beginning

Jälleen yksi lapsuudenpeli, joka muistutti hyvin miksi käytin tässä pelissä niin paljon huijauskoodeja. Muutamassa viikossa etenin lähes loppusuoralle, kunnes erään kentän kohdalla oli pakko vetää henkeä ja pistää peli tauolle. Pelin vaatima mikromanagerointi on oikeasti niin rasittavaa, ettei tässä voi oikein puhua rennosta naksuttelusta.

Peruspelin saa korkeintaan 800*600-resoluutiolle, mutta onneksi pelillä on yhä laaja, modaava fanikunta joka julkaisi vastikään uusimman version runsaasti parannuksia sisältävän Multiverse Launcherista. Poistaa muuten aika paljon turhia rönsyjä ja tekee pelaamisesta vaivattomampaa. Moninpeliä en näillä taidoilla edes uskalla kokeilla.

 

[cptcharisma]

Star Wars Jedi Fallen Order

Aika överin Hollywoodmaista se tarina omasta mielestäni. Mustat henkilöt ovat tarinassa sankarillisia, korostetun vahvoja naishahmoja, kliseitä, pakollinen comic relief-hahmo... En ole suuri Star Wars-fani itse, en tiedä onko tämä mm elokuvasarjalle tyypillistä. Tämä peli oli tarjouksessa ja näytti ulkoasultaan ja lajityypiltään kiehtovalta.
Peli oli omille kyvyille kohtuullisen sopiva, ettei tarvinnut jäädä nysväämään ja grindaamaan pitkiksi ajoiksi, vaan tarinassa pääsi etenemäänkin. Kyllähän tuo pelattavuus oli ihan hyvä, valomiekalla oli mukava pistää menemään. En jäänyt keräilemään kaikkia salaisuuksia, kuten harvoissa peleissä jaksan tehdäkään. Tarjotut puzzlet tässä pelissä olivat kohtalaisen helpohkoja.
En tiedä onko pelillä kovin paljoa uudelleenpelaamisarvoa, mutta ainakin halukkaille aukeaa uusi new adventure + tyyppinen moodi.
Pelissä omasta mielestä(kuten monissa) oli turhia kerättävät sälät eli nämä eriväriset miekantupet yms materiaalit. Jos peliin osti DeLuxe edition, peliin sai mitä: Pari hassua skiniä ja soundtrackin. Weak.
Mutta joo. Ainakin kohtalaisen helppoa 'Souls Like'-tyyppiä ja SW-faneja varmaan miellyttänee.

 

[Heseman]

Horizon: Zero Dawn - The Frozen Wilds DLC (PS4)
Vaikka olen pitkän linjan PC-pelaaja, niin sekakäyttäjä minusta tuli sellaiset 12 vuotta sitten, kun hommasin Pleikkari kolmosen. Nelosen hommasin vasta Pron muodossa tuossa reilu neljä vuotta sitten, kun kiinnostavien pelien kriittinen massa ylittyi; Bloodborne oli julkaistu jo aiemmin ja Horizon 2017 alkuvuonna, konsolin sai jopa sen kanssa bundlena. Päätin hommata sen muutamaa vuotta aiemmin näkemäni E3-demon perusteella ja se olikin eka pelaamani pelini tällä konsolilla. No, ei se nyt ihan niin hyvä sitten ollutkaan, kuin ylihypettyneessä mielessäni kuvittelin. Ei sinänsä huono (siitä kertoo jo se, että tuli platinapysti kerättyä), mutta ei kuitenkaan vastannut odotuksiani. Pikku hiljaa olen oppinut olemaan hypettymättä liikaa. Tai ainakin hillitsemään hypettymistäni. No, pelasin pelin läpi ja myin eteenpäin enkä sen kummemmin miettinyt sitä, kunnes Sony teki PR-liikkeen ja julkaisi koronakaranteenia auttamaan pelejä ilmaiseksi ladattavaksi PS Storesta. Lähinnä indiepelejä, mutta myös Horizonin Complete Editionin. Pitihän se lisärikin sit lopulta kokea.

Nimensä mukaisesti lisärissä mennään kylmään pohjoiseen. Toki tällaista maastoa oli muistaakseni jo peruspelissäkin, mutta täällä ei oikein muuta olekaan. Aloykin tätä koko ajan kommentoi. Juoni aika peruskamaa, vähän saa lisätietoa peruspelin mystisestä Sylens-hahmosta mutta sekin jää sivulauseen tasolle. Uusia koneita on kolmisen kappaletta, eli ei montaa. Ne tosin ovat vittumaisia pirulaisia normaalillakin vaikeustasolla. V-käyrä kohosi, kun heti lisärin alkuun sijoitettiin yksi tällainen vieläpä demonisena versiona, eli korruptoituneitakin kovempana ja pikkiriikkisellä areenalla. Yritä siinä neljän vuoden tauon jälkeen muistella, että miten hitossa tätä nyt pelattiinkaan. Tätä tulee muutamassa muussakin kohtaa, että yrittää pienellä areenalla loikkia karkuun kun Aloy jumiutuu johonkin oksaan samalla kun demonikone spammaa aluehyökkäyksiä. Loppua kohti alkoi taidotkin palautua, mutta kyllä taistelut silti vähän turhan pitkiksi välillä venyivät.

Mutta mutta, kyllä se lopulta selvisi, miksi peruspeliin käytin sen 60h ja tähän lisäriinkin meni sellaiset 19h, kun kaikki pystit siitä keräsin. Laitoin kyllä tarinamoodille juonen läpäisyn jälkeen pystijahdin aikaan, ei olisi kiinnostus muuten riittänyt. Mutta silti, jos tämä olisi huonompi peli niin olisin vaan juonen jälkeen siirtynyt kylmästi seuraavaan peliin, kyllä tässä pelissä jotain onnistunutta on. Ei toki täysin, esim. Aloy on mielestäni vähän ylihyvä hahmo kaikessa ja sen vuoksi hieman tylsä. Mutta toki tästä on hyvä parantaa, jos tulossa olevassa Forbidden Westissä saataisiin vähän säröä ja sen kautta särmää hahmoon. Ja kun pelissä tulee mieleen, että mitähän tuolla mäen päällä on, käynpäs siellä tutkimassa, niin se on mielestäni hyvän pelin merkki.

Tosiaan tämä Horizon - Complete Edition on siis ladattavissa PS Storesta toukokuun puoliväliin asti ilmaiseksi ja käsittääkseni se myös jää tilille, kun siitä kuittikin tuli. Jos siis konsoli löytyy nurkasta niin ei maksa mitään, hieman aikaa vaan.

 

[Sothis]

PREY (2006)

Jonkin ajatuksen kautta päädyin googlettamaan kyseisen klassikkopelin nimen, ja huomasin, että tähän myydään taas avaimia - Steamiin vieläpä! Gaming Dragonsista
neljä euroa ja risat. Avain tuli heti sähköpostiin, sitten aktivointi Steamissa ja eikun lataamaan huikeat 1,6GB pelitiedostoja. Aivan mahtava ensimmäisen persoonan räiskintä.
Yksinkertaisella config-filun puukottamisella sai 4k resoluutionkin toimimaan. Oijjoi, tämähän on vallan mahtavaa! Opiskelijaversiota aikanaan pelasin, kun tätä ei pystynyt
ostamaan mistään. Nyt peli löytyy Steam-tililtä ja pääsee pelaamaan täydessä 4k-loistossa, kyllä kelpaa.

Muoks: Tätä ei siis Steamista pysty suoraan ostamaan...