Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Ile_26]

Phasmophobia

1-4 pelaajan coop missä tarkoituksena selvittää minkälainen kummitus talossa luuraa.

Pelissä on hienolla tavalla toteutettu voicechat missä puhe kuuluu vain tietyn matkan päähän ja jos kauemmas menee niin joutuu käyttämään radiopuhelinta.

Kummitus saattaa hyökätä, jolloin radiopuhelimet eivät toimi joten jäät yksin tilanteeseen mikäli et ole porukassa.

Ei loppujen lopuksi älyttömän pelottava, pikemminkin hauskaa hyvässä seurassa.

Pelin voi ladata steamista.

 

[vetten äärelle istutettu]

Paper Mario Sticker Star (N2DS XL)

Paljon haukuttu peli löytyi niin edulliseen hintaan tuossa jokunen viikko taaksepäin että piti ostaa hyllyyn ja heti ensitestissä tykästyin ja hetkeä myöhemmin vihastuin.

Peli on aivan uskomattoman epäreilu välillä, juttuja ei voi tietää ellei tiedä, joten haistatin pelille paskat aikalailla heti kättelyiden jälkeen ja walkthruu viereen, sillä peli tuntui erittäin miellyttävältä ja hauskalta noin muuten.

Ne vajaa 10 kohtaa mitä piti walkthruusta katsella, katselin asenteella että jos peli on epäreilu niin sitten minullakin on siihen lupa, vaikka en normaalisti hyväksy moista toimintaa mutta puzzlejen laatu luokkaa monkey island niin tulos on sitten tämä ja logiikkaa ei ole olemassa (case: sulata iso arktinen vuoristo asentamalla leivänpaahdintarra vuoren vieressä olevaan tiilikasaan) ja kun noi ns. erikoistarrat pitää vielä erikseen jostain salareista löytää niin aika nihkeää oli paikoitellen.

Bossit oli aivan sikavaikeita etenkin alussa, sitten se apuri vielä vittuilee päälle kun koko tarrakirjasto tykitetty niihin tyhjäksi että varmaan ois joku nopeampiki keino. No varmaan olis jos tietäs eli oikea tarra pitäs olla löydettynä oikeasta salarista ja vieläpä säästeltynä tänne oikeaan paikkaan ja pitäis vielä tietää että just se tarra on just tähän optimaalinen, mutta jos ei tiedä niin se on sitten voi voi. Ja mistään et voi tietää tai päätellä, koska edelleenkin logiikka on pahasti hukassa.

Etenkin noi 3-4 ekaa bossia meni siten että koko tarrakirjasto piti mätkiä niihin vastuksiin ja sitten tarrakirjasto tyhjänä piti saaha perfect blockeja josta spawnas uusia tarroja käytettäväksi. Tämä ei sinänsä haitannut, sillä bossitaistelut olivat oikeastaan todella hauskoja kun ne joutu jyystämään vaikeimman kautta.

Jossain chapterissa 4 peli sitten helpottui huomattavasti kun hyökkäysten laatu oli kauttaaltaan parempi joten pelin piilokikkojen tietäminen ei ollut enää välttämättömyys ja aikalailla kaikki hämärähommat loppuivat kuin seinään ja pelistä tuli oikeastaan todella miellyttävä kokemus. Käsikonsoliformaattiin liki täydellinen peli heikkouksineenkin.

Audiovisuaalisesti todella upea peli, kenttäsuunnittelu parhaimmillaan loistavaa ja bossitaistelut parhaimmillaan huikeita, mutta se epäreiluus etenkin pelin alkupuolella on iso iso miinus ja epäilen että onko tätä kukaan pystynyt pelaamaan läpi ilman ohjeita. Veikkaan että suurimmalla osalla pelin ostaneista peli on jäänyt kesken jos läpipeluuohjeita ei arvosteta.

Esimerkkitapauksena vielä yksi pelaamista harrastava ystäväni, joka sanoi että ei päässyt tässä pelissä yhtään mihinkään kun ei vaan mitään voinut tehdä ja mihinkään ei päässyt. Tämä kaverin suusta joka pelannut kaikki mariot, zeldat, metroidit ja muut "ne paremmat" nintendopelit läpi mitä on koskaan julkaistu. Kertonee paljon tästä pelistä ja sen sekavasta epäreiluudesta jos metroid-veteraanikin jumii heti alkuun turhautumiseen saakka, eikä sitten koskaan palannut edes pelin pariin.

8/10 - Hieno peli DS:lle ja kirjastoni yksi suosikeista mikä pursuaa fire emblemeitä, zeldoja yms. Tämä meni kärkipäähän.

PS: Color Splash (WiiU) on ilmeisesti tämän jatko-osa, jonka ostin aikanaan julkaisussa ja vihasin peliä kun en sitä "ymmärtänyt oikein", kun mielessä oli muut Paper Mariot jotka olivat aivan erilaisia. No, seuraavaksi voisi laittaa sen peluuseen uusin silmin kun pitäisi olla samaa, mutta parempana ja reilumpana.

 

[Rozor]

Far Cry Newdawn tuli pelattua läpi.

Olen pelannut Far Cry sarjan kaikki pelit primalia lukuun ottamatta.
Newdawn on suoraa jatkoa vitoselle, ja se voisi hyvin olla DLC. Pelissä on kuitenkin niin paljon muutoksia, että sillä on oma paikkansa itsenäisenä pelinä. Täyttä hintaa en maksaisi.

Peliaika 10-11h on todella lyhyt. Sen verran pelasin, että hahmon sain kehitettyä tappiin ja tarina läpi.
Hahmon kehitys on aika yhdentekevää, perkpointseja tulee siihen tahtiin, että muutamassa tunnissa on saanut kaikki perkit hankittua. Tarinaa pitää jonninverran pelata eteenpäin, että aseet saa tappiin. Kun aseet saa tappiin, loppupeli onkin helppoa.

Viholliset on ärsyttävän tarkkoja ampumaan. Jos sattuu olemaan tulilinjalla, niin vihollinen osuu jokaisen laukauksen ja heathbar laskee tasaisesti jokaisen kudin osuessa niin kauan kuin pääset suojaan. Esim autolla ajaessa takana tuleva vihollinen osuu jokaisen laukauksen, ja heathbar tippuu 2 sekunnin välein 10%.

Tarina ei oikein aluksi lähde vetämään, mutta kun se puolivälissä peliä alkaa toimimaan, niin peli onkin jo pelattu. Pelkkä pääjuoni ilman sivutehtäviä (pakollisia esim aseiden kehittämisen takia) kestää noin 5h.

Ihan hyvänä välipalana meni cyperpunkkia ja Far Cry 6 odottaessa. 20e enempää sen tästä maksaisi.

 

[Refloni]

Batman: Telltale Series + Enemy Within

Bruce Wayne: The Telltale Seriesissä pelataan enemmän Waynella kuin Batmanilla, mikä ei sinällään ole yllätys kun ottaa huomioon miten paljon Telltalen peleissä on keskustelua. Realistisestikin mies toki viettää vähemmän aikaa lepakkopuvussaan kuin sen ulkopuolella, mutta peliä, jossa supersankari itse saa näin paljon vähemmän ruutuaikaa, näkee harvoin.

Telltalen pelejä nämä ovat niin hyvässä kuin pahassa. Juoni on ihan mukiinmenevä, hahmot eivät aina käyttäydy loogisesti, tarina vääntää välillä väkisin eri suuntaan kuin mitä valitsi. (Päätä mennä ovesta B -> Katosta putoaa romua oven B eteen -> Hahmo juoksee ovesta A) Enginen puutteet, kuten pökkelöt animaatiot ja se että 10 NPC:tä joutuu esittämään valtavaa väkijoukkoa, pistävät välillä silmään. Samoja ympäristöjä kierrätetään uudestaan ja uudestaan, epäilemättä säästösyistä. Vähän naurattaa että esim. Crime Alleylle ja Stacked Deck -baariin palataan monta kertaa milloin mistäkin syystä. Se saa Gothamin tuntumaan pieneltä paikalta.

Ensimmäinen peli on tasoa ihan jees - tosin mielipiteeseeni saattaa vaikuttaa se että katsoin tästä läpipeluun joskus pelin ilmestymisen aikoihin. Tärkeimmän juonenkäänteen muisti, mutta paljon oli unohtunutkin.

Toinen peli sen sijaan korottaa panoksia kunnolla. Se näyttää hienommalta tummasävyisemmän taidetyylinsä vuoksi ja tarina on kertaluokkaa parempi hyvän hahmokirjoituksen vuoksi. Jopa jostain Arvuuttajasta on saatu uhkaava pahis. Valinnat on ovelasti sidottu suoraan hahmoihin ja jokaisen kanssa on kehittyvä "suhde", johon omat valinnat suoraan vaikuttavat.

Spoileri: Erään hahmon tilanne EP1:n lopussa

Hupsista.

Loppu oli mielenkiintoisen katastrofaalinen.

Spoileri: Loppu

Pelin lopussa Alfred on saanut Batmanista tarpeekseen ja haluaa jättää Brucen. Viimeisessä valinnassa joutuu valitsemaan sen välillä, antaako Alfredin lähteä vai luopuuko supersankarin urasta saadakseen pitää ystävänsä.

Tässä ei ole hyviä vaihtoehtoja. Minun Batmanini oli menettänyt kaikki liittolaisensa. Lucius Fox on kuollut, Gordon ja Kissanainen vihamielisiä tiettyjen valintojen vuoksi, Tiffanysta olisi saanut sidekickin mutta yritin vangita hänet ja ajoin pakosalle tytön tekemän murhan vuoksi. Ja nyt Alfred on lähdössä. Batman ei yksinkertaisesti pärjää yksin ja epäilemättä heittää henkensä jossain vaiheessa ilman kavereita ja Alfredin lääkintätaitoja.

Yhtä huono idea on luopua supersankaroinnista. Peli tekee (osittain validin) pointin siitä, että Batman on muuttanut Gothamin rikollisuuden fokusta pois mafiameiningistä ja enemmän superroistojen suuntaan. Toisin sanoen Batman on täyttänyt kaupungin roistoilla, jotka hautovat kaupungin tuhoa pienempien rikosten sijaan. Jos Batman nyt lopettaa, näillä roistoilla ei ole vastavoimaa ja he voivat tuhota kaupungin kaikessa rauhassa! Ylläoleva vaihtoehto johtaa myös samaan lopputulemaan, jos/kun Batman kuolee.

Valitsin jälkimmäisen siinä toivossa, että Bruce puhuu Alfredin ympäri jossain lähitulevaisuudessa tai alkaa ehkä taistella rikollisuutta vastaan joillain muilla keinoin.

Pelien mukana tuli "shadows-moodi", joka tekee pelistä tyylitellymmän poistamalla siitä suurimman osan väreistä. Umpiturha, mutta eipä tuota ole pakko käyttää.


Watch Dogs 2

Ubisoft-hiekkalaatikko, jossa pelataan OMG l33t HaXORz -tyylisellä hakkeriryhmällä, joka taistelee suuryritysten urkintaa vastaan. On kiva nähdä että hakkerikulttuuria nostetaan peleissä näkyville, mutta hahmojen dialogi on järkyttävän myötähävettävää meemikieltä. How do you do, fellow kids?

Jätin ensimmäisen pelin pelaamatta puhtaasti sen perusteella, mitä olin kuullut sen yrmystä päähenkilöstä. Aurinkoiseen San Fransiscoon sijoittuva WD2 taas on rennon hilpeä GTA-klooni, jossa taas kerran katulamput kaatuvat aivastuksesta ja ranteenpaksuinen puu pysäyttää vaikka junan. Kartta on kaunis, musiikit ja grafiikat hienoja. Tekemistä on hirvittävästi ja siitä tekemisen arvoista on lähinnä vain pääkampanja. Ei käynyt edes mielessä osallistua satunnaisgeneroituihin moninpelitehtäviin, saati ruveta metsästämään kartalta joka ikistä rahapussia ja taitopistettä.

Tehtävät ovat lähinnä hiippailua - tai ainakin ne voi hoitaa hiippailemalla. Lamautin pistää joka ukon kerralla kanveesiin ja siinä on loputtomat ammukset, mutta tyrmätyt viholliset heräilevät pikkuhiljaa, kyyristymisnappia ei ole eikä ruumiita voi siirtää. Lopulta on helpompaa ja nopeampaa antaa aseiden laulaa. Tappamisesta ei rangaista mitenkään, ei edes siviilien tappamisesta. Jos alkaa summamutikassa ampumaan vastaantulijoita, peli vain kohauttaa olkiaan ja joku soittaa poliisille - tämänkin voi tosin pelaaja estää.

Saman firman Assassin's Creed Valhallassa, jossa pelaaja on ryöstelevä viikinki, siviilien lahtaamisesta tulee game over! Tässä pelaaja on hakkeri ja kansalaisaktivisti! Peli ei noteeraa murhaamista mitenkään, vaikka tässä olisi ollut erinomainen paikka esim. vähentää tapoista XP:tä (jotka ovat pelissä hakkeriryhmän tukijoita). Hukattu mahdollisuus. Pelissä on kyllä enimmäkseen mahdollista pelata pasifistista hiippailijaa, vaikkei siitä mitenkään palkitakaan.

Spoileri: Kuva keskivaiheilta

"...and 382 murders."

Tarina on muutenkin, noh, Ubin tyylille uskollinen. Eräässä kohdassa päähenkilön kaveri valittaa siitä, miten hän on ainoa tummaihoinen "Googlen" työntekijä, ja miten työkaverit vilkuilevat häntä kuin hän olisi jonkinlainen rikollinen. Heppu kuitenkin ON kyberrikollinen, joten työkavereiden rasismi onkin realismia ja epäilyt täysin oikeutettuja... Kirjoittajien ei kannattaisi yrittää kommentoida rasismia, jos eivät jaksa ajatella asioita nenäänsä pitemmälle.

Sosiaalisia ominaisuuksia pakkosyötetään. Kartta on täynnä moninpelitehtäviä, jotka aktivoituvat automaattisesti jos menee liian lähelle. Ruudun täyttää valtava kyltti "VAROITUS! OLET POISTUMASSA TEHTÄVÄALUEELTA!" vaikka aioit pelkästään ajaa ohi. Peli mainostaa moninpelijuttujaan joka käänteessä. Muutamaan pelaajaan onnistuin törmäämään, lähinnä grieffaajiin, jotka räjäyttivät autoni ja tappoivat sivutehtävän kannalta tärkeitä NPC:itä. Kiitos vaan.

Tälläkin kertaa rikkinäisin pelimekaniikka on se, jolla voi kutsua paikalle ryhmän palkkasotureita (tällä kertaa Friscon katujengejä) hoitamaan tappamisen omasta puolesta. Näitä tyyppejä eivät normaalit säännöt koske. Olin jäädä jumiin yhdessä tehtävässä, kun en keksinyt millään miten lukitusta ovesta pääsisi läpi, kunnes älysin laittaa palkkasoturit oven toisella puolella olevan kohteen kimppuun. Jengiveljet saapastelivat ovesta sisään kuin kotiinsa ja pääsin livahtamaan sisään samalla ovenavauksella. Palkkikset tappavat tehokkaasti, toimivat hyvänä harhautuksena, ja heidät voi kutsua apuun aivan missä tahansa. Kuten tarkasti vartioidussa kattohuoneistossa, FBI:n päämajassa tai laivassa keskellä merta.

Valituksesta huolimatta pelissä on paljon hyvää. Hiippailu on mukavaa ja isompiin hakkerointeihin liittyvät putkipuzzlet on hauskoja, niihin en ehtinyt kyllästyä. Eräässä pelin huippukohdista hakkeroidaan satelliittiverkosto ja urkitaan sen kautta datakeskuksia ympäri maailmaa. Todella hieno kohtaus, vaikka mittakaava onkin väärä ja satelliitit näyttävät pienten valtioiden kokoisilta . On hyvä ettei peli ota itseään kovin vakavasti, joten hölmöille kohdille on helpompi nauraa.

Kohdatut bugit olivat lähinnä hauskoja. Eräs autolla varjostettava kohde päätti yhtäkkiä ajaa laiturilta mereen ja upposi sinne, jolloin tehtävä meni läpi ja hakkerit retostelivat miten he aikovat paljastaa tämän salasuhteen vaimolle. Yksi moottoripyöräilijä, johon törmäsin juoksuvauhtia, lensi 15 metriä ilmaan ja laskeutui siististi ajamani pickupin lavalle. Pelin HUD hajosi täydellisesti lopputekstien jälkeen, mutta eipä sillä siinä vaiheessa ollut enää väliäkään. Lopetin siis pelin teemalle uskollisesti tyylikkääseen Alt+F4:ään.

 

[S3p]

Tykkäsin enempi Watch Dogs 1 mitä tokasta. Kylläpä sen WD2 kerran pelas... ja senpä jälkee ei oo tullu paljo ubisoftin yksinpeleihin koskettua

 

[moukula]

Nyt tuli vastaan tiukka peli, eli suomalaisvalmisteinen Noita. Noita on Steam

Luolaseikkailu 90-luvun hengessä. Grafiikka vaikuttaa ensinäkemältä kököltä pikselimössöltä, mutta se on itseasiassa hyvin toimivaa. Pelattavuus ja responsiivisuus on hyvällä tasolla. Vaikeustaso erittäin vaativa, eli virheistä tulee kuonoon heti ja ankarasti. Jos kuolet, niin peli alkaa alusta. Pelin jokainen pikseli on "simuloitu", eli kaikki seinät voi särkeä ja esineet/asiat vaikuttavat keskenään. Nesteitä voi sekoittaa ja niistä muodostuu uusia nesteitä jne. Peli on haastavuudestaan huolimatta höystetty hyvällä huumorilla, ja esimerkiksi joistain kivitauluista voi tekstin seasta löytää pop-kulttuuriviittauksia, ja joidenkin hirviöiden nimet ovat suorastaan hupaisia. Versio 1.0 julkaistiin hiljattain, eli ei ole enää varsinaisesti kehitysasteella, mutta päivityksiä mm. uusien vihollisten ja kykyjen muodossa satelee jatkuvalla syötöllä siitä huolimatta.

Käytännössä lyhykäisyydessään pelin idea on liikuskella luolastoissa, tappaa vihollisia ja väistellä ansoja, tarkoituksena päästä pohjalle josta löytyy pääpahis. Luolista löytyy uusia tehokkaampia taikasauvoja ja muita esineitä. Tasojen välissä olevalla "Holy mountainilla" pystyy parantamaan itsensä ja palauttamaan kulutetut taiat (osa on loppumattomia). Turvapaikassa voi myös muokkailla keräämiään taikasauvoja ja lisätä niihin löytämiään taikoja. Taikojen säätäminen on itsessään hauskaa hommaa ja erilaisilla modifiereilla jostain pienestä tuhnakkeesta voi saada aikaan kunnon sädetykin.

Itse olen pelannut nyt noin 10 tuntia ja päässyt alaspäin neljännelle tasolle. Jonkin verran tuossa etenemisessä ja onnistumisessa on osuutta myös tuurilla, koska kentät ja niistä löytyvät tavarat ovat täysin satunnaisia. Samoiten kenttien välissä valittavat perkit ovat satunnaisia. Esim. melee tai fire immunity helpottaa etenemistä huomattavasti.

 

[Jumi]

Minä myös olen pelannut Noitaa paljon viime viikkoina koska Spelunky 2 alkoi jo kyllästyttää. Vielä näin 127h jälkeen aivan mahtava peli, oikeastaan peli vain paranee kun oppii lisää! Kerran olen mennyt läpi (kierros vei 90 minuuttia) ja olen avannut vasta noin 70% vihuista, taioista ja perkeistä. Enkä ole edes yrittänyt kymmenien tuntien maratoonipelejä jolloin pääsee aivan uusiin paikkoihin ja ties mitä.

Pelin suurin heikkous on minusta korkea kynnys aloittelijalle. Erityisesti minua ärsytti taikasauvojen käyttäytyminen kun en tajunnut miten ne toimivat, esim. sauvan pitää olla Shuffle=No jotta taiat tehdään järjestyksessä. Myös taioilla on erityisominaisuuksia, kuten esim. Luminous Drill (wiki) vähentää taikojen latausaikaa ja sen avulla huonostakin sauvasta voi saada superhyvän jos mana riittää. Spell wrapping on myös erittäin tärkeä tekniikka jota en olisi itse keksinyt!

Aivan mahtava peli, paljon oivallettavaa ja löydettävää kunhan oppii pelin logiikan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja hauskasti esim. Holy Mountainin teleportti katoaa jos sen yläpuolella oleva lokero joka pitää sisällään teleportatium nestettä hajoaa jostain syystä.

Btw, suosittelen etenkin vasta-alkajille paria Steam Workshop modia:
1. Tinker Wands Everywhere, voi muutella sauvojen taikoja missä vain
2. Gold is Forever, kulta ei katoa
3. Health Containers, 10% mahdollisuus saada 10hp health droppi

 

[miksu8]

Black Mesa. Suoraviivaista ja selkeää toimintaa ja kevyttä pulman ratkontaa. Välillä vähän liikaa käytäväjuoksua ja vipujen vääntämistä. Graffat riittävät ja Xenissä jopa hienot nykymittapuulla.

Ei ollutkaan ihan yksi yhteen HL1:n kanssa mitä luulin aluksi. Näitä HL1-2:n kaltaisia pelaisi kyllä enemmänkin. Parasta että nykypelien kädestä pitely puuttuu kokonaan ja peli ei koskaan varasta pelaajalta kontrollia, mihin nykypelit ja esim. Metro-sarja myös syyllistyvät.

 

[Yume]

Alien isolation (PC)

Aloitin pelin jo vuonna 2014 kun se julkaistiin, mutta jätin kesken kun se yksinkertaisesti ahdisti liikaa.
Nyt keräsin rohkeutta ja päätin pelata pelin pieni pala kerrallaan, eli noin 30 minuuttia päivässä muutaman viikon ajan.
No nyt vihdoinkin se on läpi ja loppujen lopuksi tuosta jäi kuitenkin todella positiivinen maku.

Peli on mekaniikoiltaan keskinkertainen, mutta ympäristö ja tunnelma vie mukanaan joten tuon antaa helposti anteeksi.
Alien-leffojen fanille peli on kyllä ihan timanttia ja leffoja on selkeästi kunnioitettu tuota tehdessä.

Pelinä 7/10, mutta Alien-fanina annan 8,5/10.

 

[vetten äärelle istutettu]

Dead Space (Xbox 360)

Olen myös pupupöksy, joten tätä on pitänyt panttailla oikeaan hetkeen kun ei halua ahdistua.

Noh noin tunti pelattuna ja ei tämä kyllä kauhistuttava ole, enemmänkin tää on peli mistä on tehty peli isolla Peellä ja porukka kieli poskella hyvällä huumorilla siellä studiolla työskennellyt. Vihollisetkin ääntelyineen aiheuttaa enempi semmosta innostunutta hymyilyä kuin pienintäkään kauhun tunnetta, eli tunnelmakin on hyvin uniikki. Eikä tämä mikään vitsipeli siis ole, vaan iham vakava paikka. Se mikä tästä tekee hyvän on että Asiat vaan on selkeästi tehty rakkaudesta peleihin eikä ole haettu elokivamaisuuksia tai mitään tekotaiteellista paskaa, vaan kyseessä on uniikki ja hieno pelikokemus joka kumartaa videopelien, ei minkään muun taidetyylin suuntaan.

Paljon sanottu vähäisestä kokemuksestani, mutta ehkä se kertoo kuinka paljon tämä tarjos mulle jo nyt.

Rakastuin tähän oitis kun piti opetella pelkästään nämä tämän pelin omat erityiset kontrollit ja totutella tuohon hahmoon tuossa ruudun reunassa, joka myös uniikilla tavalla toteutettu juttu. Klassikko. Onneksi on koko trilogia hyllyssä jo niin pääsee nautiskelemaan omaan tahtiin kaikki osat

E: voisihan tätä hieman määritelmiä venyttämällä kutsua myös metroidvaniaksikin, tulkitsee sen genren oikeastaan omalla tavallaan.

 

[BOT]

@patteli Tiedoksi sitten että Dead Space kaksi on tosi lineaarinen ja kauhupuoli lähinnä huvittavaa. Kolmatta en edes vaivautunut pelaamaan. Ykkönen on ainut hyvä ja onkin kyllä erittäin mieleenpainuva jännällä tarinalla.

 

[vetten äärelle istutettu]

Oli psn:ssä End of the year saleissa Doom 64 jotain 1.7e, peli joka suurelta osalta Doom-faneja varmaankin jäänyt kokematta koska aikansa N64 exclu.

Ehdoton suositukseni. Täyttä ehtaa klassista Doomia hienommalla mutta doom-uskottavalla tekniikalla.

5/5 hinta-laatusuhde 2 kentän perusteella

E: Pari kuvaa vielä, upeasta kaksiteräisestä moottorisahasta jota ei ainakaan PC:n doomeissa muistaakseni ole.

Sekä hyvä kaappaus doomin ikonisesta imppipimppisestä

Sekä

 

[arcane]

Green Hell (PC, Steam)

Hmmmmm. Todella ristiriitaisen fiiliksen jätti lopulta. 4 pelaajalla tätä pelailtiin noin 25h. Synkkää viidakkossa selviytymistä, jossa varotaan myrkkykäärmeitä, alkuasukkaita, vääränlaisia syötäviä, (iili)matoja, haavoja... tarinamuoto löytyy. Pelin parhaat hetket olivat mielestäni melko alussa, ehkä osin siksi että tutoriaalikin oli pelaamatta. Eksyiltiin pimeään metsään, ihmeteltiin miten saa tulen tehtyä, kuoltiin kuka mihinkin skorpionin pistoon ja muuhun. Oli selviytymisfiilis ja yhdessä keksittiin mitä kaikkea saa aikaan parista kepistä, liaaneista ja kivistä.

Jotenkin päädyttiin pelaamaan Survival modea. Aluksi aloitettiin liian vaikealla ja muutamia tunteja oli pelkkää synkkyyttä ja kuolemaa. Sitten aloiteltiin vähän helpommalla, joka tuntui jo melkein liiankin helpolta. Tässä oppi pelin salat ja cräftäiltiin kaikenlaista, kunnes sitten alkoi survival sujumaan jo niin hyvin, että edettiin uusille aluelle. Päästiinkin sitten jo kolmannelle kartalle kun jostain tuli info, että tähän se pelimaailma jo loppuukin. Päätettiin että no vaihdetaanpa vielä Storyn puolelle.

...ja sehän oli ohi muutamassa illassa, kun kaikki perusmekaniikat tiesi. Kun eihän tässä ole oikeastaan mitään muuta tarpeellista rakentaa kuin jousi, nuolia ja perusnuotioita muutama. Craftaamisesta on melkoisen vähän hyötyä, kun survival on loppujen lopuksi hyvinkin helppoa. Todella mukavia survival mekaniikoita ja pidin pelin crafting-systeemistä kaikessa kankeudessaan, mutta loppujen lopuksi pelihän on tosi yksinkertainen ja helppo. Kavereiden kanssa ihan hauskaa sompailla viidakossa, mutta en minä ymmärrä mikä hyöty tässä olisi rakentaa savimajoja, sulatella metallia tai tehdä armoreita, kun ei niistä mitään hyötyä ole kun pelin varsinainen tarinasisältö on ohitse muutamassa tunnissa, eikä viidakossa ole loppujen lopuksi oikein mitään selviytymistä kun kaikkea on tarjolla runsain mitoin eikä ole motivaattoria hankoittaa asioita.

Jos ei oltaisi aloitettu alusta, vaan oltaisiin vaikka pelattu suoraan story, vaikeammalla tai ei, niin aikaa olisi kulunut ehkä 15-20h. Se on huomattavan vähän, kun genrenä on survival ja crafting. Olisin mieluusti eksynyt viidakkoon enemmän ja laajemmin. Eli hyvä peli, mutta loppujen lopuksi aika sisältököyhä.

Lisää contenttia pitäisi tulla ensi vuonna kolmiosaisen Spirits of Amazonia -päivitysten kautta - ilmaisena. Jos nämä toisivat jotain oikeaa syytä tehdä muutakin kuin vaan juosta tarina läpi.

 

[BlackWolf]

Green Hell (PC, Steam)

Hmmmmm. Todella ristiriitaisen fiiliksen jätti lopulta. 4 pelaajalla tätä pelailtiin noin 25h. Synkkää viidakkossa selviytymistä, jossa varotaan myrkkykäärmeitä, alkuasukkaita, vääränlaisia syötäviä, (iili)matoja, haavoja... tarinamuoto löytyy. Pelin parhaat hetket olivat mielestäni melko alussa, ehkä osin siksi että tutoriaalikin oli pelaamatta. Eksyiltiin pimeään metsään, ihmeteltiin miten saa tulen tehtyä, kuoltiin kuka mihinkin skorpionin pistoon ja muuhun. Oli selviytymisfiilis ja yhdessä keksittiin mitä kaikkea saa aikaan parista kepistä, liaaneista ja kivistä.

Jotenkin päädyttiin pelaamaan Survival modea. Aluksi aloitettiin liian vaikealla ja muutamia tunteja oli pelkkää synkkyyttä ja kuolemaa. Sitten aloiteltiin vähän helpommalla, joka tuntui jo melkein liiankin helpolta. Tässä oppi pelin salat ja cräftäiltiin kaikenlaista, kunnes sitten alkoi survival sujumaan jo niin hyvin, että edettiin uusille aluelle. Päästiinkin sitten jo kolmannelle kartalle kun jostain tuli info, että tähän se pelimaailma jo loppuukin. Päätettiin että no vaihdetaanpa vielä Storyn puolelle.

...ja sehän oli ohi muutamassa illassa, kun kaikki perusmekaniikat tiesi. Kun eihän tässä ole oikeastaan mitään muuta tarpeellista rakentaa kuin jousi, nuolia ja perusnuotioita muutama. Craftaamisesta on melkoisen vähän hyötyä, kun survival on loppujen lopuksi hyvinkin helppoa. Todella mukavia survival mekaniikoita ja pidin pelin crafting-systeemistä kaikessa kankeudessaan, mutta loppujen lopuksi pelihän on tosi yksinkertainen ja helppo. Kavereiden kanssa ihan hauskaa sompailla viidakossa, mutta en minä ymmärrä mikä hyöty tässä olisi rakentaa savimajoja, sulatella metallia tai tehdä armoreita, kun ei niistä mitään hyötyä ole kun pelin varsinainen tarinasisältö on ohitse muutamassa tunnissa, eikä viidakossa ole loppujen lopuksi oikein mitään selviytymistä kun kaikkea on tarjolla runsain mitoin eikä ole motivaattoria hankoittaa asioita.

Jos ei oltaisi aloitettu alusta, vaan oltaisiin vaikka pelattu suoraan story, vaikeammalla tai ei, niin aikaa olisi kulunut ehkä 15-20h. Se on huomattavan vähän, kun genrenä on survival ja crafting. Olisin mieluusti eksynyt viidakkoon enemmän ja laajemmin. Eli hyvä peli, mutta loppujen lopuksi aika sisältököyhä.

Lisää contenttia pitäisi tulla ensi vuonna kolmiosaisen Spirits of Amazonia -päivitysten kautta - ilmaisena. Jos nämä toisivat jotain oikeaa syytä tehdä muutakin kuin vaan juosta tarina läpi.

Pitääpä pistää tämä seurantaan. Tässähän näkyy hyvinkin näiden pelien se suurin ongelma ja tässä tarkoitan "näillä" yleisesti survival pelejä on se kuvakulma mikä tahansa. Alussa se on ihan hauskaa ja jännittävää kun kaikki on uutta ja se henki on hiuskarvan varassa. Sitten kun mekaniikat on tuttuja ja tietää mistä saa mitäkin niin yleensä näissä vain loppuu se veto todella nopeasti. Jotkut on sitten turvautuneet johonkin rakenna taloja yms. touhuun ja se riittää osalle pelaajista ja hyvin harvassa on sellainen juoni mikä jaksaa kantaa maaliin. Sellaisen tekeminen tuntuu olevan todella monelle tän genren edustajista ylitsepääsemätön suoritus. Ikäänkuin on keksitty, että hei nyt tehdään survival peli ja sit craftataan. Lopputulos on, että joko se "peli" on sitten käytännössä pelkkää rakentamista ilman juonta (jotkut toki tykkää tästä) tai se survival ja craftaus muuttuu sellaiseksi pakkopullaksi mitä nyt vain pitää välillä juoda vettä ja ottaa laukusta evästä tyyliseksi. Valitettavan harvassa on sellaiset teokset missä se survival pysyisi mukana alusta loppuun ja samalla peli sisältäisi kuitenkin ihan oikean juonen ja se tasapaino säilyisi. Oikeastaan sellaisia ei edes taida olla olemassa. Tosi moni näistä sortuu lähinnä halpaan kikkailuun eli yliagressiivisiin hirviöihin, pelaajan tavaroiden viemisiin yms. muihin tekokikkailuihin kun on annettu liikaa resursseja heti alkuun ja se pelaaja pystyy pienellä vaivalla tekemään siitä survivalista juurikin sellaisen "noh otan vettä repusta" tyylisen sivuseikan.

 

[perato]

Alan Wake (pelkkä peruspeli).

Tämä oli steam-kirjaston "replay" kansiossa ja mietin hetken, notta miksi. Pläräsin hieman pelatut pelit listaa ja tämä löytyi sitten jostain 2014 vuodelta viimeksi pelattuna, joten pistin pyörimään. Oli aikanaan yks niistä peleistä Arkham Asylumin mitkä vähän kuin "palautti" nauttimaan tarinavetoisista yksinpeleistä moninpelien sijaan. Luulin vain pelaneeni tämän aika vasta ja käynnistettyä muistin, että mikä mätti. Peliin oleellisesti kuuluvien "käsikirjoitussivujen" nollaaminen ei onnistunut. Nyt netin syövereistä siihen löyty ohje ja eikun pelaamaan. Äkkiäpäs aika tämän parissa taas kului, joskin aika hyvin tuntui muistavan yli 6v takaisia asioita. Graafisesti alkaa jo ikääntyminen näkymään ja kenttäsuunnittelu oli huonompaa kuin muistin. Tympeähköä metsässä juoksentelua oli enemmän kuin muistin ja parempien osuuksien pituus taas lyhyempi. Ei siinä kyllä tämän pelasi kertaalleen läpi muistin virkistykseksi, mutta pelin päätyttyä ei jotenki jaksanut pelata tuota Special 1 ja 2 episodeja enempää. Parhaimmillaan peli oli kun se oli vähemmän "epärealistinen" ja se huononi loppua kohden joka paikassa leijuvine autoineen yms. Lisärit tuntuvat tarjoavan tätä jälkimmäistä lisää, joten ei oikeastaan ole intoa, varsinkin kun muistelen, ettei nämä vieneet tarinaa oikeastaan sen parempaan loppuun kuin mitä peruspeli tarjosi(jos ei jopa huonommaksi sen tehneet).

Jotenkin vaan tykkään näistä Remedyn peleistä(sekä MP3:sta).

 

[arcane]

Morkredd (PC, Xbox game pass)

Muutaman tunnin pallonpyörittely kahdelle pelaajalle. Kahdella hahmolla pyöritellään palloa, joka tuottaa valoa ympärilleen. Varjoihin käveleminen tappaa... siis myös kaverin varjon, eli kaverin takaa ei saa kiertää.

Tähän sitten yhdistellään melko kevyttä puzzlea, joitain vihollisia ja pieniä ajoitusjuttuja. Suhteellisen helppo, kestoa ehkä 3h, ei missään nimessä rasittava. Ei hirveän mieleenpainuva mutta kuitenkin varsin kelpo viihdyke 1-2 illan kaksinpeliksi. DLC olisi tarjolla, mutta ei nyt ihan niin paljoa kiinnosta. Steamissa hinta aivan liian korkea, Xbox game passista tuo kannattaa pelata jos kaipaa saman ruudun yhteistyöpelattavaa. Graafisesti aika minimaalinen, vähän tuli Limbo mieleen.

 

[Mr. Smith]

Alan Wake (pelkkä peruspeli).

Tämä oli steam-kirjaston "replay" kansiossa ja mietin hetken, notta miksi. Pläräsin hieman pelatut pelit listaa ja tämä löytyi sitten jostain 2014 vuodelta viimeksi pelattuna, joten pistin pyörimään. Oli aikanaan yks niistä peleistä Arkham Asylumin mitkä vähän kuin "palautti" nauttimaan tarinavetoisista yksinpeleistä moninpelien sijaan. Luulin vain pelaneeni tämän aika vasta ja käynnistettyä muistin, että mikä mätti. Peliin oleellisesti kuuluvien "käsikirjoitussivujen" nollaaminen ei onnistunut. Nyt netin syövereistä siihen löyty ohje ja eikun pelaamaan. Äkkiäpäs aika tämän parissa taas kului, joskin aika hyvin tuntui muistavan yli 6v takaisia asioita. Graafisesti alkaa jo ikääntyminen näkymään ja kenttäsuunnittelu oli huonompaa kuin muistin. Tympeähköä metsässä juoksentelua oli enemmän kuin muistin ja parempien osuuksien pituus taas lyhyempi. Ei siinä kyllä tämän pelasi kertaalleen läpi muistin virkistykseksi, mutta pelin päätyttyä ei jotenki jaksanut pelata tuota Special 1 ja 2 episodeja enempää. Parhaimmillaan peli oli kun se oli vähemmän "epärealistinen" ja se huononi loppua kohden joka paikassa leijuvine autoineen yms. Lisärit tuntuvat tarjoavan tätä jälkimmäistä lisää, joten ei oikeastaan ole intoa, varsinkin kun muistelen, ettei nämä vieneet tarinaa oikeastaan sen parempaan loppuun kuin mitä peruspeli tarjosi(jos ei jopa huonommaksi sen tehneet).

Jotenkin vaan tykkään näistä Remedyn peleistä(sekä MP3:sta).

Ihan samoja asioita mietiskelin itsekkin kun pelasin pelin uudemman kerran läpi Cyberpunkin julkaisua odotellessa. Graafisesti alkaa näyttää vanhalta mutta toisaalta tuossa tyylissä on omanlaisensa viehätys. Metsäjuoksut tympäsivät vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin.

Loppujen lopuksi peruspelin pelaa ihan mielellään, lisäepisodit ja American Nightmare ovat vähän hiinä ja hiinä.

 

[perato]

Ihan samoja asioita mietiskelin itsekkin kun pelasin pelin uudemman kerran läpi Cyberpunkin julkaisua odotellessa. Graafisesti alkaa näyttää vanhalta mutta toisaalta tuossa tyylissä on omanlaisensa viehätys. Metsäjuoksut tympäsivät vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin.

Loppujen lopuksi peruspelin pelaa ihan mielellään, lisäepisodit ja American Nightmare ovat vähän hiinä ja hiinä.

Mjoo, lähinnä se graafinen ulkoasu tökki ehkä hahmoanimaation osalta, sekä noissa metsäpätkissä ei ollut oikee jännitystä ku kaikki oli kirkasta ku päivällä ja aluskasvillisuutta ei esim. ollut ollenkaan nii bongaili vihuja oottelemassa siellä puiden takana yms. vaikka välillä sit olivat spawnaavia. Graafisesti kyl tyyliltään tykkään, mutta varsinki tuo kasvoanimaatio oli yllättävän jäykkää.

 

[shams]

art of rally (PC, Steam)

Mahtava ja yllättävä rallipeli. Grafiikoiltaan sarjakuvamainen / ei-realistinen, ja kuvakulma on aina auton ulkopuolelta, mutta fysiikat taas ovat melko realistiset ja ajaminen on todella mukavaa. Hauskana ideana rinnakkaistodellisuus missä B-ryhmää ei lakkautettukaan, ja sitä seuraa vieläkin nopeampi ja vaarallisempi S-ryhmä.

Steamissa arviot "overwhelmingly positive", eli muutkin näköjään tykkäävät.

 

[arcane]

Golf Peaks (PC)

Osa itch.ion aiempaa megabundlea. Ihan hauska pikkupuzzle. 121 tasoa, selvästi kännykkäpeli mutta menihän tuo PC:lläkin pelatessa. Odotin jotain vähän monipuolisempaa tai monimutkaisempaa. Taas tällainen "korttipeli", jolla ei ole korttipelin kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Pelaajalla vain on x määrä korttien muodossa olevia ennaltamäärättyjä toimintoja, joilla taso pitää selvittää. Mitään pakkaa, pakanrakennusta tai muuta ei ole.

Monster Train (PC, Xbox Game Pass)

Ihan pätevä korttipeli, mutta ei pärjää Slay the Spirelle. Ulkoasu jälleen jotenkin tosi geneeristä mobiilipelifantasiasoopaa. Pelimekaniikat toimivat, monta juttua toki kopioitu sellaisenaan Slay The Spirestä, mutta eipä se haittaa. Mukavasti tässä vissiin pääsee sekoittamaan aina 2 eri pakkatyyppiä, kun aloittaessa valitaan aina pääklaani ja tukiklaani, joiden kortteja pelin aikana saa. Aloituksen "puna" + "vihreä" yhdistelmällä meni toisella yrityksellä läpi. Käsikorttien manipulaatiota ainakin noissa kahdella ekalla pelikerralla ihan olemattoman vähän, kunhan pelasi hirviöt junaan ja sen jälkeen aina käteen tulleet kortit. Taidan pelata lisää, luotto on siihen että homma tästä vielä monimutkaistuu.

Tony Hawk's Pro Skater 1+2 (PC, Epic Game Store)

Mainio remake. 50% pelattu läpi sekä ykköstä (en ole pelannut alkuperäistä) ja kakkosta (alkuperäinen monet kerrat läpi). Eniten tässä häiritsee kaikenlaiset pelaajaa koukuttamassa pidetyt leveluppaukset ja turhat tilpehöörit, jota peli täynnä kauttaltaan. Lisäksi motion blurria tuntuu olevan, kun ensimmäisenä iltana pelatesssa silmäni eivät kovin kauaa jaksaneet. Nyt jo paremmi tottuneet, kun vähän FOVia säätänyt. THPS2 verrattuna yksi todella ärsyttävä muutos, eli kartoista on otettu kerättävät rahasetelit pois. Ne on korvattu per skeittari kerättävillä ominaisuuspisteillä, jota on kuitenkin vaan 2-4 per taso. Alkuperäisessä rahat olivat motivaattori hinkata koko kartan kaikki nurkat läpi. Nyt sitten tarkoitus olisi vierailla jokaisella skeittarilla erikseen? Osa salapaikoista on jotenkin kolkon tyhjiä, kun ne alunperin olivat täynnä rahaa, ja nyt vain yksi ominaisuuspiste per skeittari... ja tuo kauppa hyvin vahvasti enteilee sitä, että kuluu kuukausi tai kaksi niin Activision flippaa kytkintä, pelin sisäistä rahaa ei enää saa lainkaan ja kaikki on ostettavissa oikealla rahalla. Tuo kauppa on niin selvästi tehty oikean rahankäytön tarpeita ajatellen. Onneksi se kauppapaikan käyttö nyt ei kiinnosta oikein tippaakaan. Tästä napinasta huolimatta mainio tekele.

 

[hsalonen]

Liberated (GOG (Steamista halvemmalla), PC)

Hieno sarjakuvapeli. Tumma maailma, niinkuin INSIDE/Limbo ja Max Payne -tyylinen graafinen juonenkerronta. Juoni jää vähän ohueksi ja peli kestää sen 5h, mikä on kohtuullista 5€ peliksi ja juuri sopiva.

Miinuspisteitä siitä, että juoni on vähän niin ja näin, ja sen on kirjoittanut joku ei-käsikirjoittaja. Henkilöt jäävät yksiulotteiseksi ja henkistä kasvua ei tapahdu (joo, mutta olisi täysin 100% oikein, että yksi vanha jäärä olisi vaihtanut puolta lopussa). Kuitenkin aina on tiedossa, mitä tehdään ja miksi tehdään. Ja sitten pääpahista ei oikein ole, vaan se on ihmisten rakentama systeemi, joka tässä on se paha.

Tietenkin poliisi on pahan työkalu ja enabloija. Mutta jos juoni olisi parempi, niin suosittelisin varauksetta. Nyt jää vähän "meh" lopuksi, kun asiat.. no.. en spoilaa. En kuitenkaan usko, että nyt tuli se "closure" ja voitonmeininki lopussa.

Pelissä vaan mennään ja 2d-ammuskellaan, niinkuin Shadow Complex (joo, ehkä olisi tuoreempi esimerkki) - värimaailma on haettu Limbo/INSIDE ja sitten ammutaan pahiksia. Välillä on puzzleja, mutta ne oli helppoja ja ei niissä mennyt paria minuuttia kauempaa.

Kuva ei ole oma, mutta tästä saa kuvan pelin graafisesta ulkoasusta ja se on tätä koko peli:

Ööö.. 7/10 ja ostaisin uudestaan, ja paremmalla juonikuviolla tämä olisi 9/10, kun oli hyvä tunnelma ja peli toimi ok + kontrollit ok.

 

[perato]

Overcooked 2!
Aikalailla sitä samaa Overcookedia, en pettynyt, en yllättynyt. Loisto-ostos ottaen huomioon, että eka oli oman vuotensa parhaita pelejä ja tämä jatkaa sitä samaa rataa. Ärsyttävyydet karsiutunut pois, neljännet tähdet vaatii melkeempä jo useamman kuin kaksi(eli lisäpelattavaa on). Ehkä pari semmosta tasoa missä kaksinpelinä piti hinkata tasoa että sai sen kolme tähteä, muuten meni kyl melkee jokainen taso kerralla läpi, eli siinä mielessä helpompi, tosin nyt oli jo kokemustakin alla, että sekin voinee vaikuttaa. Ehkä siitä syystä ei ihan niin paljon tarvinut semmosta suunnittelua tai kommunikointia ku ekassa pelissä, tehtiin vaan. Ehittiin jouluna pelata peruspeli kertaalleen läpi ilman lisätasoja tai DLC:n kilkkeitä, eli pelattavaa vielä riittää kun season passikin hankkimatta.

Tony Hawk's Pro Skater 1+2
Joulun toinen peli ihan nostalgialaseilla tehty ostos. Harvoin maksaa näin paljon pelistä, mutta tarvi jotain positiivista, ei kovin syvällistä ja tunteita herättävää nii tähän tuli tartuttua ja olihan sitä ihan ku lapsi karkkikaupassa ku pelin ekoja tasoja pelas. Ja senki jälkeen ku tasot on pelattu on jaksanut peliä pelata. Vois hyvin olla, että jos olis Steamissa nii tulis taas metästettyä kaikki saavutukset niinku THPS HD:sta, mutta jää nähtäväksi kuinka paljon pitää paukuttaa. Jotain muutoksiahan tässä oli alkuperäisiin, mutta ei mitää hirveen mullistavaa.

 

[BlackWolf]

Overcooked 2!
Aikalailla sitä samaa Overcookedia, en pettynyt, en yllättynyt. Loisto-ostos ottaen huomioon, että eka oli oman vuotensa parhaita pelejä ja tämä jatkaa sitä samaa rataa. Ärsyttävyydet karsiutunut pois, neljännet tähdet vaatii melkeempä jo useamman kuin kaksi(eli lisäpelattavaa on). Ehkä pari semmosta tasoa missä kaksinpelinä piti hinkata tasoa että sai sen kolme tähteä, muuten meni kyl melkee jokainen taso kerralla läpi, eli siinä mielessä helpompi, tosin nyt oli jo kokemustakin alla, että sekin voinee vaikuttaa. Ehkä siitä syystä ei ihan niin paljon tarvinut semmosta suunnittelua tai kommunikointia ku ekassa pelissä, tehtiin vaan. Ehittiin jouluna pelata peruspeli kertaalleen läpi ilman lisätasoja tai DLC:n kilkkeitä, eli pelattavaa vielä riittää kun season passikin hankkimatta.

Minä en tykännyt tästä. Ekaa peliä pystyi pelaamaan varsin pitkälle jopa yksin. Tämä siis yhdellä hahmolla. Jos toinen pelaaja on huomattavastia sinua huonompi (ei pelaa paljon, ikä jne.) niin tämä ei anna mitään anteeksi. Oppimiskäyrä on aivan jumalattoman korkealla heti alusta ja mahdollisuudet paikata toista tehty minimalistisiksi. Jäi kesken.

Ekassa pelissä nimen omaan parasta oli se, että siinä pystyi saamaan yhden tähden ja etenemään käytännössä kaikissa mapeissa yhden suorituksella ja vaihtoehtoja oli miten paikata toisen tekemiset. Nyt tuntuu, että ei ollut mietitty läheskään yhtä hyvin sitä kokonaisuutta.

 

[perato]

Minä en tykännyt tästä. Ekaa peliä pystyi pelaamaan varsin pitkälle jopa yksin. Tämä siis yhdellä hahmolla. Jos toinen pelaaja on huomattavastia sinua huonompi (ei pelaa paljon, ikä jne.) niin tämä ei anna mitään anteeksi. Oppimiskäyrä on aivan jumalattoman korkealla heti alusta ja mahdollisuudet paikata toista tehty minimalistisiksi. Jäi kesken.

Ekassa pelissä nimen omaan parasta oli se, että siinä pystyi saamaan yhden tähden ja etenemään käytännössä kaikissa mapeissa yhden suorituksella ja vaihtoehtoja oli miten paikata toisen tekemiset. Nyt tuntuu, että ei ollut mietitty läheskään yhtä hyvin sitä kokonaisuutta.

Jaa, aika erikoista ku meillä koettiin että oli järestään liian helppo. Lähes joka tasosta tosiaan kolme tähteä ekalla yrittämällä ja tuo toinen osapuoli ei juuri pelaa ku näitä sohvacooppeja minun kanssa. Ykkösessä jouduttiin useita tasoja pelaan monia kertoja, että ne tähtöset tuli. Ehkä tässä enemmän semmosta yhteistyötä, että nakeltiin tavaroita kun taas ykkösessä oli paljon liikettä ku oli enemmän liikkuvia tasoja joissa piti pitää huoli, ettei jäänyt jonnekki ulkopuolelle. Välillä vaan tuntu, että kaikki meni pieleen, mut kuhan sai jotain tarjolle nii kolme tähteä tuli kivuttomasti. Neljännet tähdet toki jo sit asia erikseen. En kyl muista, että ykkösessä olis jotenki yksin voinut tehä asioita, paljon siellä jouduttii kommunikoimaan, että asiat sujui.

 

[arcane]

Druidstone: Secret of the Menhir Forest (PC)

Aliarvostetut pelit -topicissa tätä mainostinkin jo. 17,5h meni läpäisyyn normal-vaikeustasolla ja achievement-hunttauksella. Hyvä tasapaino puzzlea, tactical squadia ja pientä hahmojen päivitystä. Sopivan haastava, tosin loppupuolella jo suorastaan helppo. Voisi melkein pelata jossain vaiheessa hardilla uudestaan saadakseen viimeisen achievementin. Muistuttaa hyvin paljon Gloomhaven-lautapeliä. Erinomainen ostos Steam-aleista, hinta 5€.

 

[River Hudson]

Cyberpunk 2077. Hypeen nähden todella kökkö ja tylsä peli. Avoin maailma on aivan teennäisen tyhjä ja itseään toistava ja ainoa pelillinen anti on käytännössä juonitehtävien pelaaminen jotka nekin on osa melkosen huonoja. Hahmon kehittämisestä ei jaksa oikein innostua ja aseet yms. rojut on pelkkää levelihuoraamista. Sivutehtävät enemmän ja vähemmän samaa paskaa ja kaiken kruununa paska ajotuntuma autoilla joissa ei tunnu olevan 2077 keksitty autopilottia joka ajelisi haluttuun paikkaan itsekseen. Taitaa jäädä puolessa välissä kesken.

 

[Jumi]

Cyberpunk2077

(Ei SPOILEREITA)
Esiteininä sain Kyberpunk2020 kynäpaperiroolipelin joululahjaksi. Luin sääntökirjaa ja Night City lisäosaa paljon. Tuttu 2020-maailma ja tunnelma on saatu mukaan erittäin hyvin! Mutta sen tunteminen ei ole lähellekään pakollista, 70h aikana vastaan on tullut vain pari kohtausta joissa sen tuntemisesta olisi ollut hyötyä tai nostalgia-arvoa. Mielipiteessäni on jonkin verran nostalgialisää ja hypeä, mutta yritän olla realistinen.

Juoni ja tehtävät
En ole pelannut peliä vielä läpi sillä haluan kokea kaiken ja vielä näin 70h jälkeen on kartalla jäljellä puolet pienemmistä !?-tehtävistä ja vaikka kuinka monta sivutehtävää ja tietysti pääjuoni. Aloitin pelin Nomad:lla ja pelin ensimmäinen tunti oli kyllä pettymys. Odotin jotain CDProjectmaista spektaakkelia kun maaseudun ukkeli kävelee suurkaupunkiin... Plääh, pelkkä 2 minuutin (hieno) välivideo, mutta sen jälkeen ei tuntunut että on asunut kaupungissa jo puoli vuotta kuten olisi pitänyt. Seuraavaksi aloitan pelin Corpo:lla jolloin hahmo on sivistynyt ja saa joitain eri vastausvaihtoehtoja. Pääjuoneen se ei taida silti vaikuttaa, mutta pelin kulkuun ja NPC:ihin jonkinverran.

Vielä tässä vaiheessa on mysteeri kuinka paljon mikäkin vaikuttaa mihin, jos katu-uskottavuutta (Street Credit) löytyy tarpeeksi saa erimahdollisuuksia, tai jos on esim. käynyt tekemässä "mitättömän" näköisen tehtävän kartalta (ei edes sivutehtävä), niin myöhempään isoon tehtävään saa aivan uusia keskusteluvaihtoehtoja, koska kyseessä olikin "tärkeä" NPC. Kaikkea ei näy minimapissa waypointtina ja jos esim. "salapoliisitehtävän" juoksee läpi tutkimatta on täysin mahdollista että pitkä sivutehtävälinja jää kokonaan kokematta. Kuten Witcher3:ssa, ei tässäkään tule mitään varoitusta! Pelkästään "Mission Completed" ja pelaaja jatkaa seuraavalle waypointille tietämättä mitä menetti.

Gameplay
Alussa peli on hankala. Vihuja pitää ampua paljon ja muutenkin kaikki on uutta, pian kumminkin huomaa että oma hahmo voi vain seisoa avoimella ja tappaa kaikki. Nostamalla vaikeustason hardille alkaa peliin tulla jo jotain ideaa, hiipiminen, hakkerointi ja helpot salatapot ovat hyvä vaihtoehto kun oma hahmo ei kestä enää kuin 3 laukausta.

Erikoismaininta rynkyille, ne potkii paremmin ja enemmän mitä CoD:ssa! Eli rekyyli pitää osata kompensoida hiirellä jos meinaa räiskiä. Muuten aseiden damage on vähän mitä sattuu ja kokoajan löytyy parempaa pyssyä. Se vähän harmittaa jos haluaa käyttää jotain tiettyä legendaarista/ikonista asetta.

Liikkuminen on monipuolista. Ukkeli pystyy kiipeilemään ja hyppimään käsien varaan, joka tuo lisää etenemisvaihtoehtoja, ja ukkeli pääsekin piiloon/karkuun vaikka minne. 2020-maailmasta tutut Kerenzikov ja Sandevista refleksibuustereilla saa hidastettua aikaa bullet timeksi, ja muilla cyberruumiinosilla saa muita lisäominaisuuksia. Olisin silti toivonut vielä lisää kybernetiikkaa, nämä nykyiset jättää koko homman vähän puolitiehen, mutta ainakin nyt avoimen maailman roolipeli yrittää pysyä jotenkin koossa. Eikä muuten pysy, mahdoton tehtävä! Pelistä tuntuu tulevan liian helppo taas 30h päästä vaikeustason lisäämisen jälkeen, tai muuta pientä ärsytystä.

Bugit
Olen selvinnyt yhdellä ainoalla kaatumisella ja bugit ovat olleet muutenkin vähissä, jos vertaa reddit videoihin. Yksi ihan oikea pelinpysäyttäjäbugi tuli vastaan, mutta sain sen korjattua validoimalla filut.

Ai niin, Keanu Reeves (jonka tilalle CDProject aluksi suunnitteli Billy Idol vainaata [EDIT: ei olekaan kuollut, ehkä David Bowie?]). Täytyy sanoa että olen vähän pettynyt koska odotin aikamoista tykitystä legendaariselta rokkarilta ja ammattisotilaalta. Eih, suurin osa random vuorosanoista luetaan lapusta, jonka puolustukseksi voisi väittää että niitä vuorosanoja on aivan hillittömästi, kuten onkin. Onneksi joissain tärkeissä kohdissa tulee edes vähän tunnetta peliin, mutta ei siitä pääse mihinkään että Johnny voisi olla parempi.

5/5, Olin Witcher 3:n fani ja tämä on parempi. Helposti vuoden peli ja luvassa on taas monia hienoja ja ikimuistoisia hetkiä. Tähän ei muut pelit pysty!

 

[TheMeII]

jonka tilalle CDProject aluksi suunnitteli Billy Idol vainaata

Hmm, miks vainaa? eiks se oo iha elossa vielä?

 

[Jumi]

Hmm, miks vainaa? eiks se oo iha elossa vielä?

Hetkinen hetkinen... Niinpä onki.

 

[Jumi]

Hmm, miks vainaa? eiks se oo iha elossa vielä?

Se oliki David Bowie! Ehkä.

Näin syksyllä jonku uutisen jossa luki "Instead of Keanu Reeves CDProject though of bringing life of already dead rock star..." Nimeä ei sanottu, mutta kuvittelin sen olevan tuo Billy Idol ku se oli tehny tuon Cyberpunk albumin. Sitten nyt vasta tajusin David Bowie on ihan eri ukko! Varmaan Puolan pojillaki menny sekasin.

 

[Hans_K]

Immortals Fenyx Rising
Muutama kymmenen tuntia nyt tullut pelattua sitä versiota mikä tulee Ubisoft+ tilauksessa. Meni kyllä heittämällä omaan top 3 listaan parhaista 2020 peleistä.

Ei ole ollut bugeja ja sulavasti pyörii 1440p 60fps Very High. Alla 5700XT + 3700X.

Joiltain osin parempi "Zelda" kuin Breath of the Wild. BotW sisältää enemmän sellaista yksinolon fiilistelyä ja massiivista maailmaa, kun taas tämä on pääasiassa toimintapeli jossa on ihan kohtuukokoinen avoin maailma.

Pääkkitappelut on ainakin omaan makuun ihan riittävän uniikkeja kohtaamisia ja perusörkitkin sisältää sopivasti vaihtelua.

Toki tätäkin vaivaa se Ubisoftin perusongelma että kartta täyttyy kuvakkeista, mutta jos jättää maailman skannailun vähemmälle ja keskittyy vaan seikkailemaan, niin kyllä niitä kohteita tulee vastaan ihan luonnostaan. Tornien kiipeilystä on sentään luovuttu. Ainoa poikkeus on Horizon Zero Dawnin kaltaiset parit isommat patsaat joihin pitää kiivetä jotta kyseinen alue avautuu kartalla.

 

[Refloni]

Solitairica

Pasianssiin pohjautuva roguelite, joka muistuttaa hyvin paljon toissavuotista Dicey Dungeonsia. Satunnaisgeneroidut kentät, taidetyyli ja huumori, permadeath, pelimekaniikat ja isoin heikkous ovat kuin suoraan Dungeonsista. Noppien viskelyn tilalla on vain korttien lätkimistä. Solitairica on vanhempi, mutta pelasin DD:tä ensin, joten vertaillaan nyt näin päin.

Pelin isoin ongelma on liika satunnaisuus. Kaikista kyvyistä ja varustautumisesta huolimatta joskus käy vain huono korttituuri, eikä sille mahda yhtään mitään. Yhden runin paukuttaminen alusta loppuun lienee vajaan tunnin prosessi, ja homman aloittaminen alusta silkan RNG:n vuoksi aiheuttaa pahaa potutusta. Pelimekaniikka on tosin sen verran koukuttava että kynnys uuteen runiin on todella matala. Jospa tällä kertaa kävisi mäihä? Huonon tuurin vaikutusta voi sentään minimoida panostamalla puolustukseen ja hiilaamiseen.

Audiovisuaalisesti Solitairica on nätti ja viimeistelty, vaikka mukana onkin vähän mobiilipelin sivumakua simppelin käyttöliittymän ja kahden valuutan järjestelmän vuoksi. Mikromaksut ja mainokset on sentään jätetty pois, joten eipä tuosta voi oikein valittaakaan. Peli on suurimmaksi osaksi sanatonta hupia, joten se sopii hyvin podcastien tai pelistriimien sivutekemiseksi. Minulla se tulee jatkamaan sitä tehtävää nyt Into the Breachin ja Rebel Galaxyn jälkeen.


Draugen

The Longest Journey -mies Ragnar Tørnquistin uusin tekele on kävelysimulaattori. TLJ:n kaltaista eeppisyyttä ei tällä kertaa löydy, vaan Draugen on lyhyt ja maanläheinen kauhutarina. Jonkun sortin kirjailija Edward lähtee etsimään kadonnutta siskoaan Norjasta, jossa on tapahtunut jotain kummaa.

Kuten kaikissa kävelysimulaattoreissa, tässäkin tutkitaan hylättyä paikkaa, josta ihmiset ovat kadonneet syystä tai toisesta. Peli maalailee norjalaisesta tuppukylästä idyllistä ja seesteistä paikkaa, mutta itse en voinut olla ajattelematta miten ankeaa olisi asua tällaisessa pussinperässä, varsinkin 1920-luvulla. Tylsä tapahtumapaikka ei lopulta haittaa, sillä juoni itsessään on aika jännä.

Yksin ei tarvitse samoilla, vaan mukana on suupaltti sidekick. Teinityttö Alicen sanailua jäyhän päähenkilön kanssa on hauska seurata. Tämän suhde Edwardiin on vähän alusta asti vähän outo, koska Alice ei vaikuta olevan perheenjäsen, tyttöystävä eikä toisaalta pelkkä kaverikaan. Tämäkin mysteeri ratkeaa lopulta.

Peli on teknisesti vähän hiomaton. Tekstuurit tappelevat z-paikasta, vuoristo muuttaa muotoaan kun siihen zoomaa ja peli tykkää teleporttailla Alicea sopiviin paikkoihin Creepy Watson -tyyliin. Pahin kämmi löytyy silti asetuksista. Kaikki post processing -asetukset on upotettu samaan kytkimeen, joten vihaamaani depth of fieldiä ei saa pois päältä sammuttamatta samalla hyviäkin asetuksia. Varsinkin valaistus tuntuu hajoavan jos asetuksen laittaa nollille. Päätin lopulta pitää vivun kaakossa ja yrittää tottua depth of field -sumennuksiin. Motion blur oli sentään erillinen nappula.

Draugen oli lopulta pieni pettymys. Tarina on hyvä ja paketti pysyy kasassa hienosti, mutta legendaariselta Tørnquistilta olisi kuitenkin odottanut enemmän. Kolmetuntinen peli on liian lyhyt ja kunnianhimoton.

 

[arcane]

Unheard (PC)

yhhh, melko kehno. Kehuttu Obra Dinnin kaltaiseksi etsiväpeliksi.

Tässä kuunnellaan eritiloissa (taidegalleria, poliisiasema, sairaala) ihmisten välisiä keskusteluja, merkitään kuka on kuka, ja vastataan muutamaan kysymykseen tyyliin "kuka toi pommin" ja "kuka räjäytti pommin". Tasoja on vaivaiset 5 (yksi tutoriaali) ja ohi on 3,5 tunnissa. Heikkous on toooooodella stereotyyppiset ja ylivedetyt ääninäyttelyt. On typerää ranska-aksenttia käyttävä taiteilija maestro ja slaavilaista aksenttia puhuva Elvira. Joku jotain fyysistä tehdessään huohottaa niin, että kuulostaa väkinäiseltä pornolta. Peli on kiinalaisten, joten ehkä sitten kiinaksi pätevä? Luulisi kuitenkin, että valtaosin ääneen perustuvassa pelissä olisi ensiluokkainen ääninäyttely. Lisäksi tässä on jotenkin päätetty, että äänen suunnalla on väliä. Helvetin ärsyttävää kuunnella kuulokkeilla puhetta, joka tulee vain oikeasta korvasta tai vasemmasta korvasta. Ja sitten kuuluu joku harvinainen ovennarahdus, joka tulee 2x kovempaa kuin puheäänet. Ja kaikenlaiset muut äänet puuttuvat 99% tapauksissa kokonaan, kaikki selviää keskustelusta.

Vaikka jutuista yritetään tehdä monimutkaisia, oikeat tiedot on yleensä varsin helppo poimia, kunhan kuuntelee kaikki henkilöt läpi. Peli on hidastempoinen ja usein jotenkin mielenkiinnoton, kun samaa juttua joutuu kuuntelemaan moneen kertaan, ei ole tekstityksiä, eikä asioita voi kuunnella nopeutettuna.

Ihan veikeä idea, mutta pelikokemuksena odotin paljon enempi. 2,5 eurolla nyt ei kamalasti haittaa, mutta en minä tätä kamalasti suosittelisikaan.

 

[xarot]

Call of the Sea (PC)

Pelissä etsitään kadonnutta aviomiestä keskellä merta olevalla saarella. Kuvakulma on first person ja peli on lähempänä perinteistä point-and-clickiä. Grafiikka on näyttävää ja piirrosmaista. Jotain Cthulhu-teemaakin on sotkettu mukaan.

Aluksi peli vaikutti erittäin mielenkiintoiselta. Mutta sitten alkoi ärsyttämään. Eli kun kyseisen alueen kaikki hotspotit on löydetty, alkaa varsinainen pähkinöiden pureskelu mitä ihmettä pitäisi tehdä tai oikeastaan että miten. Huonossa mielessä pelissä on pakko jyystää kaikki mahdolliset hotspotit läpi, ehkä jopa useampaan kertaan, ettei mitään jää huomaamatta. Chapter2:n läiskäongelma meinasi jo räjäyttää aivonystyrät samoin kuin Chapter3:n seuraava isompi aivopähkinä. Suurin ärsyttävyys käyttöliittymässä on hitaus hotspottien tutkinnan välillä jotta seuraava hotspot taas aktivoituu.

Pelin suurin ongelma on siinä että maailmassa on vihjeitä mutta ne tuntuvat ohjaavan aivan väärille urille. Käymällä aivan kaikki hotspotit läpi ja etenkin se että päähenkilö kirjaa ne muistiin näyttävät olevan avain kaikkeen. Mikäli näin ei tapahdu niin ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia selvittää ongelmia. Etenkin eilen tuli varmaan kolme tuntia hierottua tuota yhtä pähkinää josta olin aika varma miten se pitäisi tehdä mutta pelintekijä oli kuitenkin päättänyt logiikan aivan toisin. Eli siis jopa

Spoileri

googlasin hieman kuinka urkuja soitetaan ja miten niiden logiikka toimii

vaikka tavallaan pelin vihjeiden piti olla aika selkeitä. No siitä kuitenkin selvittiin.

Tällaisenaan en peliä suosittelisi ilman läpipeluuohjeita, itse tarina vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta mutta jos joka pähkinässä kuluu useampi tunti niin pinnalle jää lähinnä ärsytys, etenkin kun pähkinöistä ei oikein jää mitää lapaseen. Tietysti jos Myst-peleistä pitää niin ehkä tämä niille uppoaa.

 

[arcane]

Call of the Sea (PC)

Mä yritin tätä pelata xbox game passista, mutta tuli ihan tavattoman paha silmäsärky ja paha olo kameran liikkeestä, eikä oikein minkäänlaisia graafisia säätöjä ollut, ja vsync teki hommasta jotenkin vielä hirveämmän. Tosin Steamin mukaan on tullut patchia, joka poistaisi motion blurria, head bobbingia ja "Added new game setting to reduce possible video game-induced seizures", joten pitää ehkä asentaa ja testata uudelleen.

Mysteissä ja muissa on mielestäni myös melko oleellista, että pelaaja itse tekee havainnot ympäröivästä maailmasta... se että päähenkilö on ihan jatkuvasti äänessä tuntui ärsyttävältä heti alkuunsa.

 

[xarot]

Mä yritin tätä pelata xbox game passista, mutta tuli ihan tavattoman paha silmäsärky ja paha olo kameran liikkeestä, eikä oikein minkäänlaisia graafisia säätöjä ollut, ja vsync teki hommasta jotenkin vielä hirveämmän. Tosin Steamin mukaan on tullut patchia, joka poistaisi motion blurria, head bobbingia ja "Added new game setting to reduce possible video game-induced seizures", joten pitää ehkä asentaa ja testata uudelleen.

Mysteissä ja muissa on mielestäni myös melko oleellista, että pelaaja itse tekee havainnot ympäröivästä maailmasta... se että päähenkilö on ihan jatkuvasti äänessä tuntui ärsyttävältä heti alkuunsa.

Outoa, itselläni on joskus tullut joissain peleissä sietämätöntä pahaa oloa muttei tuossa kyllä yhtään. Tuon head bobbingin sai muistaakseni nyt tosiaan pois päältä ja myöskin oudon "leijuva" hiiriohjaus parani kun jonkun asetuksen otti pois päältä. Näillä kokemus oli paljon parempi. Päähenkilö on äänessä lähinnä hotspotteja tutkiessa, en kokenut vielä sitä suoranaisen ärsyttäväksi. Oiskohan tässä nyt puolessa välissä peliä suunnilleen.

 

[TSIGA]

Dragon Quest XI S - Echoes Of an Elusive Age (Switch)

En ole koskaan pelannut aiemminkin yhtäkään DQ-peliä, joten XI S oli eka kosketus itselleni - eikä kaduta. Peli pyörii ja jopa näyttää Switchillä hyvältä, tarina ja hahmot ovat mielenkiintoisia ja tekemistä on paljon. Ja tällaiselle grindihullulle tapettavaa on paljon, ja voi vaikka jäädä lahtaamaan X ajaksi johonkin "nuotion" viereen jengiä ja aina aika-ajoin käydä lepäämässä ja tallentamassa. Vielä toistaiseksi ei ole tullut n. 15h jälkeen vaikeampia kohtia, tosin olen - oletettavasti - aika hyvin ylilevuttanut juurikin tuon grindauksen takia. eShopin aleista 30€ pulitin ja ollut tähän asti jokaisen euron arvoinen.

 

[vetten äärelle istutettu]

Hey Pikmin! (3DS)

8 kenttää tähän mennessä läpäisseenä kevyt suositus. Helppo, mutta rentouttava sivuttain vierivä pulmapeli. Ei mitään vikaa, mutta ei tämä ole mikään elämää suurempi elämyskään.

Parasta tässä on keveys ja iloisuus.

6/10 - jos halvalla saat, osta.

 

[BlackWolf]

Mä yritin tätä pelata xbox game passista, mutta tuli ihan tavattoman paha silmäsärky ja paha olo kameran liikkeestä, eikä oikein minkäänlaisia graafisia säätöjä ollut, ja vsync teki hommasta jotenkin vielä hirveämmän. Tosin Steamin mukaan on tullut patchia, joka poistaisi motion blurria, head bobbingia ja "Added new game setting to reduce possible video game-induced seizures", joten pitää ehkä asentaa ja testata uudelleen.

Mysteissä ja muissa on mielestäni myös melko oleellista, että pelaaja itse tekee havainnot ympäröivästä maailmasta... se että päähenkilö on ihan jatkuvasti äänessä tuntui ärsyttävältä heti alkuunsa.

Tähän olin jo tuonne game pass ketjuun antanut ohjeen.

Call of the Sea - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

Tolla saa fovin sellaiseksi, että ei enää okseta.

 

[arcane]

Mjoo, tosin Xbox Game Pass -versio on vissiin Steamia jäljessä, koska noita head bobing ym. vaihtoehtoja ei kyllä ollut tarjolla. Motion blur oli, mutta se ei auttanut yhtään mitään, heti kun aloitussaarella käänsin kameraa, pystyi jo toteamaan etten minä yksinkertaisesti voi pelata tätä.

Noh, katsotaan joskus huomattavasti myöhemmin uudelleen tai joskus toisella näyttölaitteella.

 

[BlackWolf]

Mjoo, tosin Xbox Game Pass -versio on vissiin Steamia jäljessä, koska noita head bobing ym. vaihtoehtoja ei kyllä ollut tarjolla. Motion blur oli, mutta se ei auttanut yhtään mitään, heti kun aloitussaarella käänsin kameraa, pystyi jo toteamaan etten minä yksinkertaisesti voi pelata tätä.

Noh, katsotaan joskus huomattavasti myöhemmin uudelleen tai joskus toisella näyttölaitteella.

En selvästi ollut tarpeeksi selkeä.
Lataa tämä.

Universal Unreal Engine 4 Unlocker - FRAMED. Screenshot Community

framedsc.github.io

Samalla sivulla on ohjeet miten sitä käytetään, sillä pääsee konsoliin pelissä, konsolissa kirjoittaa fov xxx missä xxx on haluttu fov. Mulle taisi fov 100 olla aika jees.
Mun piti tossa ohjelmassa vielä vaihtaa key binding, laitoin pilkkuun tai pisteeseen, ei jostain syystä toiminut § näppäimestä.

 

[arcane]

En selvästi ollut tarpeeksi selkeä.

En ollut itse tarpeeksi selkeä: FOV ei siis yksinään auta. Tässä on jotenkin tuo graafinen bloom / head bobbing / motion blur / depth of field / ruudunpäivityksen tasaus sellaisilla asetuksilla, että minulla ei vaan pää kestä katsella. Toimi vielä ihan ensimmäisessä huoneessa ja veneessä kun ei liikutellut kameraa, mutta jotenkin käy silmiin ja sitä myöten päähän heti siinä alun vehreässä rannassa, kun alan kääntelemään kameraa.

Saisi puolestani availla noi graafiset asetukset aika vapaasti säädettäviin asetusvalikon alle, niin voisi sitten kokeilemalla löytää mikä on se sopiva.

...tosin ilmeisesti vanhuus alkanut iskeä, koska tämä ei ole suinkaan ainoa peli, josta silmäni ovat häiriintyneet. Yleensä vikana on tähän asti ollut blur / depth of field / vsync / antialising (liian terävät/särisevät reunat). FOV ei suoraan vaikuta tähän, se on lähinnä muuten ollut ihan mukava saada korkeammaksi. Osasyy voi olla ihan tämä käyttämäni näyttökin, 144hz/GSYNC saattaisi ratkaista ongelmat kertaheitolla kun liike olisi terävämpää. Kuitenkin nämä huonovointisuus- ja silmäongelmat ovat kuitenkin tulleet lähes järjestään ainoastaan FPS-pelien kameroista. Joskus on tosin hävinnyt ihan vaan tekemällä muuta / nukkumalla ja myöhemmin uudelleen kokeilemalla, eli silmät ovat olleet jo valmiiksi rasittuneet.

 

[BlackWolf]

En ollut itse tarpeeksi selkeä: FOV ei siis yksinään auta. Tässä on jotenkin tuo graafinen bloom / head bobbing / motion blur / depth of field / ruudunpäivityksen tasaus sellaisilla asetuksilla, että minulla ei vaan pää kestä katsella. Toimi vielä ihan ensimmäisessä huoneessa ja veneessä kun ei liikutellut kameraa, mutta jotenkin käy silmiin ja sitä myöten päähän heti siinä alun vehreässä rannassa, kun alan kääntelemään kameraa.

Saisi puolestani availla noi graafiset asetukset aika vapaasti säädettäviin asetusvalikon alle, niin voisi sitten kokeilemalla löytää mikä on se sopiva.

...tosin ilmeisesti vanhuus alkanut iskeä, koska tämä ei ole suinkaan ainoa peli, josta silmäni ovat häiriintyneet. Yleensä vikana on tähän asti ollut blur / depth of field / vsync / antialising (liian terävät/särisevät reunat). FOV ei suoraan vaikuta tähän, se on lähinnä muuten ollut ihan mukava saada korkeammaksi. Osasyy voi olla ihan tämä käyttämäni näyttökin, 144hz/GSYNC saattaisi ratkaista ongelmat kertaheitolla kun liike olisi terävämpää. Kuitenkin nämä huonovointisuus- ja silmäongelmat ovat kuitenkin tulleet lähes järjestään ainoastaan FPS-pelien kameroista. Joskus on tosin hävinnyt ihan vaan tekemällä muuta / nukkumalla ja myöhemmin uudelleen kokeilemalla, eli silmät ovat olleet jo valmiiksi rasittuneet.

Joo, ymmärrän, olemme kaikki erilaisia. Minulla näyttö kohtuu lähellä niin jos fov on matala, kuten tossa pelissä varmaan joku 60 on oletuksena, niin se aiheuttaa pahaa oloa. Varmasti sohvalla jos istuisi ja katselisi telkkarista niin ei olisi samaa ongelmaa.

 

[vervex]

The Last of Us Remastered (The Last of Us & The Last of Us - Left Behind)
The Last of Us Part II

Pelasin Playstation Exclusivet putkeen ja täytyy sanoa, että Playstationin hankinta (PS5 on ensimmäinen pleikkarini) kannatti pelkästään jo tämän kokemuksen vuoksi. Mestariteos Part II jätti lähtemättömän vaikutuksen, joten keskityn pääasiassa siihen. Ensimmäisessä osassa alkaa valitettavasti ikä jo näkyä (alunperin tehty PS3:lle), mutta on sekin hieno (etenkin tarinan osalta). Läpäisystä on nyt kulunut muutama päivä ja edelleen ajattelen, että kyseessä on nerokkuudessaan ehkä vaikuttavin kulttuurikokemus ikinä (toivottavasti parempi odottaa jo kulman takana). Enpä olisi kulttuurin suurkuluttajana uskonut, että pleikkarin hankinta tähän vaaditaan =D. Samalla muodostui mielipide, että videopelit ovat tällä hetkellä kulttuurielämyksenä upein ja korkeimmalle tasolle pääsevä lajityyppi. Hyvin kirjoitettua draamaa on nykyään yllin kyllin, mutta vain pelin kautta osallistettuna sen vaikutus kokijaan voi olla tällaista.

Todennäköisesti pelikokemus olisi erilainen, mikäli olisi jättänyt pelaamatta ensimmäisen osan, koska sen myötä Ellien ja Joelin hahmoihin on muodostanut todella vahvoja tunteita. Onneksi en ollut joutunut myöskään spoilerien uhriksi (olin nähnyt youtube-videoita visuaalisesta näkökulmasta sekä tiesin, että peliä on kehuttu), koska sekin olisi syönyt tarinan tehoja. Huomaan, että tarinat on jo sekoittuneet päässäni, enkä enää muista kuinka kauan ensimmäisen osan pelaamiseen meni. Arvioisin, että Part II kesti lähes tuplaten kuin Remastered (tarkistin peliajat, niin Remastered oli vähän alle 30h ja Part II yli 40h).

Part II on huomattavasti surullisempi, synkkä, raastava, haastava ja suorastaan pelaamista kyseenalaistava. Ei todellakaan mitään kevyttä todellisuuspakoa. Henkilöhahmojen tekojen oikeutusta joutuu väkisin pohtimaan ja peli todellakin pääsee tarinankerronnallaan ihon alle. Suurin vaikutus tähän tulee kerronnan tasojen ja takaumien taidokkaan rytmityksen ansiosta. Kerronnallisten ratkaisujen tuloksena on runsaasti yllättäviä juonen käänteitä ja todellista tunteiden vuoristorataa. Olisi toki mielenkiintoista pelata tarina kronologisesti (toivottavasti tulee päivitys tai Remaster-versio, joka tämän mahdollistaa läpipeluun jälkeen), mutta tällöin tietyt taiten luodun tarinan jännitteet, henkilöiden ristiriitaisuudet sekä pelaajan reaktiot suhteessa niihin eivät pääsisi samalla tasolle. Henkilöhahmot ovat ristiriitoineen moniulotteisia ja monipuolisia taitoineen, luonteineen, pakkomielteineen kaikkineen - ei ole vain hyviä ja pahoja, vaan hahmot voivat olla tilanteesta riippuen äärimmäisen julmia tai kauniin epäitsekkäitä. Onneksi huumoriakaan ei ole unohdettu (sanailun ja vitsien lisäksi mm. erään hahmon treenihalut menevät komiikan puolelle).

Peli toki myös näyttää sekä kuulostaa hyvältä ja pelattavuuskin on genressään hyvää tasoa. Sää ja luonnonelementit toimivat niin kuin toivoa saattaa samalla tunnelmaa luoden ja kerrontaa tukien. Maisemia tulee jäätyä ihailemaan (välillä suorastaan henkeä haukkoen) ja musiikki tukee tarinaa. Pelitasot ovat riittävän laajoja, jotta peli ei tunnu putkijuoksulta. Pimeydessä kuuluvat murahtelut pistävät keskittymään ja vilkuilemaan ympärilleen. Pelihahmon liikkeet ovat enimmäkseen sulavia mm. esteiden ylityksissä ja väistöliikkeitä tehdessä kasvojen ilmeistä puhumattakaan. Kontrollit voisivat ehkä olla vielä paremmat, mutta syynä voi olla etten ole vielä sinut Playstationin ohjaimen asettelun kanssa. (Pääasiallinen haaste d-padin sijainti suhteessa vasempaan tattiin, joita molempia käytetään nopeissa kamppailutilanteissa. Kontrollien asetuksissakin voisi olla viilattavaa, koska tajusin vasta aivan pelin loppupuolella, että herkkyyttä yms. voisi säätää).

Kokonaisuus on äärettömän hieno ja lopulta jää vain kaipaamaan tätä lisää, vaikka pelaajana juuri joutunut kölin ali vedetyksi moneen kertaan. Useita mahdollisuuksia saagaa tästä on jatkaa. Jälleen kerran tarinaa on mahdotonta viedä kaikkia tyydyttävään suuntaan kuten ensimmäisen osan lopussa. Luotto Naughty Dogin ratkaisuihin on nyt huipussaan, joten odotukset seuraavien julkaisujen osalta tulevat olemaan äärimmäisen korkealla.

Uudelleenpelattavuus ei ole erityisen hyvä tällaisilla tarinavetoisilla seikkailuilla, mutta varmasti joskus tulee vielä palattua näiden pariin (etenkin, jos jatkoa seuraa). Todennäköisesti toinen kerta on huomattavasti helpompi ja kevyempi. Ehkä sitten arviokin syventyy ja tulee koluttua ne viimeisimmätkin nurkat pelialueista. Kateeksi käy niitä jotka pääsevät näistä ensimmäistä kertaa "nauttimaan".

Nyt on hyvä hengähtää jonkin lepposamman ja vähemmän ahdistavan pelin parissa eli ehkäpä pelaan seuraavaksi Cyberpunk 2077:n PC:llä loppuun. Valitettavasti avoimen maailman pelissä tarina ei voi saavuttaa samanlaista vaikuttavuutta kuin tarinan ehdoilla kulkeva hallittu kokonaisuus.

 

[Raxama]

Samalla muodostui mielipide, että videopelit ovat tällä hetkellä kulttuurielämyksenä upein ja korkeimmalle tasolle pääsevä lajityyppi. Hyvin kirjoitettua draamaa on nykyään yllin kyllin, mutta vain pelin kautta osallistettuna sen vaikutus kokijaan voi olla tällaista.

Pelit kyllä mahdollistaa huomattavan erilaisen kokemuksen ja otteen tarinankerrontaan kuin mikään muu media. Lähin vertauskuva mitä keksin on se, että kirjoissa ja elokuvissa yms ollaan lähinnä vaan matkassa mukana, kun taas hyvin toteutetuissa ja kirjoitetuissa peleissä parhaimmillaan tulee sellanen fiilis, että on ite puikoissa, vaikka kuljetkin sitä ennalta määrättyä reittiä. Toisaalta pelit myös mahdollistaa asioita joita ei oikeastaan kovinkaan helpolla muunlaisessa mediassa voi toteuttaa, esimerkkinä nyt vaikkapa muutamat erilaiset loput, sekä tekojen mukaan muovautuva tarina. Toisaalta ei nyt äkkiseltään tule mieleen peliä jossa toi pelaajan valintojen mukaan muovautuva tarina olisi ihan kunnolla realisoitu ja oltaisiin tehty muutamat reilusti toisistaan poikkeavat reitit loppuun asti, mutta toisaalta se olis myös aika helvetisti aikaa vaativa prosessi, ja loppujenlopuksi tuskin kannattava. Ennemmin varmaan moni studio tekee enemmän pelejä kuin yhden pelin johon ymppäävät monen pelin verran tavaraa, samalla kun suurin osa pelaajista kokee sen vain kerran ja jättää siihen.

 

[perato]

Resident Evil 2 (2019 Remake)
En oikeastaan ole Resident Evilejä pelannut kuin niitä ensimmäistä kolmea ihan lyhyitä pätkiä, eikä tästä oikeastaan mitään nostalgiaa tms. saa irti. Tämä oli kuitenkin niin kehuttu ja kerta oli modernoisoitu ihan reilulla kädellä niin tuli tartuttua tähän vähän kuin "joulunajan" peliksi, vaan empä ehtinyt tätä alotella ku vasta lähempänä uutta vuotta.

Nyt jo jonkin matkaa pelattuna ja jotenki ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta paikoitellen intensiivinen, toisaalta ei jotenki pidä otteessaan että jaksais pelata pieniä pätkiä pitempään. Kenttäsuunnittelu ehkä eniten tökkii sekä viholliset. Ennen tuota Tyranttia ei oikeen ole ollut vihollisia jotka jotenki herättäis mitää muuta ku "aha, este" fiiliksen. Ammuksia kertyy kun suurimman osan vihollisista pystyy vaan ohittamaan. Niiden ampuminen pääasiassa aika hyödytöntä jos ei saa päätä poksahtamaan, joten sama jättää ampumatta ja juosta ohi. Tunnelmaa on välillä paljon, välillä vähemmän. Nyt Tyrantin myötä tuli jonkinlaista jännitystä, mutta tiedä sit tuleeko tuosta enemmän ärsytys kun tuntuu tämä kenttä nyt jotenkin ahtaalta ja aivan selkeä ei ole aina missä se liikehtii, yläpuolella vai samassa kerroksessa. Näyttää kuitenkin aika helposti seuraavan kuin A:Isolationin Alienikin. Ei tarvinnut kuin hipsiä toiselle puolelle atriumia niin heti oli tämäkin vaihtamassa puolta, vaikka muuten ei näytä löytävän pelaajaa tietyistä huoneista ollenkaan.

Päähahmo(nainen) on tuntunut välillä vähän kököltä.

Inventory management ei oikeen napostele mutta se nyt on aika kiinteä osa ollut näitä pelejä.

Bow to your queen!

 

[xarot]

Control (PC)

Tätä on tullut pelattua jo pidempään lyhyissä jaksoissa. Max Paynen, Alan Waken ja Quantum Breakin jälkeen odotukset oli jotakuinkin korkealla.

Itse peli on tavallaan mielenkiintoinen ja päähenkilöllä on hauska pelata. Yliluonnolliset voimat ovat hauskoja käyttää. Ympäristöön ja tunnelmaan on panostettu. Peli on oikeastaan jopa aika vaikea. Mutta sitten:

- Aseet ovat mitäänsanomattomia tuhnuja ja ammuskelu on pelin huonointa antia, suorastaan uuvuttavaa
- Selän taakse tai suoraan naamalle tyhjästä spawnaavat viholliset
- Health regenin tai edes lääkintäpakkausten täysi puute
- Uskomaton määrä kerättävää tekstiä jota minä en ainakaan jaksa lukea
- Rasittava inventaarion jatkuva mikromanagerointi
- Turhauttavat bossit (tai lähinnä niiden ympäristöt ja yleinen sekamelska)
- Epäselvyys mihin pitäisi mennä seuraavaksi (tai miten)
- Taistelua on vähän liikaakin
- Kontrollit hanaavat vastaan sekavissa taisteluissa ainakin näppiksellä ja hiirellä

Haluaisin pitää pelistä ja kyllä tämä läpi menee, mutta aika ristiriitaiset fiilikset.

 

[Spotty]

Control (PC)

Tätä on tullut pelattua jo pidempään lyhyissä jaksoissa. Max Paynen, Alan Waken ja Quantum Breakin jälkeen odotukset oli jotakuinkin korkealla.

Itse peli on tavallaan mielenkiintoinen ja päähenkilöllä on hauska pelata. Yliluonnolliset voimat ovat hauskoja käyttää. Ympäristöön ja tunnelmaan on panostettu. Peli on oikeastaan jopa aika vaikea. Mutta sitten:

- Aseet ovat mitäänsanomattomia tuhnuja ja ammuskelu on pelin huonointa antia, suorastaan uuvuttavaa
- Selän taakse tai suoraan naamalle tyhjästä spawnaavat viholliset
- Health regenin tai edes lääkintäpakkausten täysi puute
- Uskomaton määrä kerättävää tekstiä jota minä en ainakaan jaksa lukea
- Rasittava inventaarion jatkuva mikromanagerointi
- Turhauttavat bossit (tai lähinnä niiden ympäristöt ja yleinen sekamelska)
- Epäselvyys mihin pitäisi mennä seuraavaksi (tai miten)
- Taistelua on vähän liikaakin
- Kontrollit hanaavat vastaan sekavissa taisteluissa ainakin näppiksellä ja hiirellä

Haluaisin pitää pelistä ja kyllä tämä läpi menee, mutta aika ristiriitaiset fiilikset.

Itselläni kyllä ihan päinvastaiset fiilikset Controllista, tuli juuri läpäistyä peli ja molemmat lisärit. Menee ehdottomasti tämän vuoden Top 3 -listalle. Max Payneistä ja eritoten Alan Wakesta pidin suuresti, Quantum Breakkiä en ole koskaan pelannut (koska ilmeisesti PC optimointi on päin peetä).

Disclaimer: Kuten yllä sanottu, pelistä saa paljon enemmän irti jos jaksaa lukea, kuunnella & katsoa maailmasta löytyvät "vihjeet"(infot?) sekä keskustella muiden hahmojen kanssa aina kun voi. Jos tunnistaa itsessään ettei tämä sovi omaan tyyliin, kannattaa varautua että juoni & maailma eivät ole yhtä vangitsevia, ehkä jopa vähän "onttoja".

Hyvät
+Juoni ja kerronta

Yliluonnollisen ystävänä juoni oli erittäin mielenkiintoinen ja mukavaa vaihtelua siitä mitä pelit yleensä tarjoavat. Keskustelut ja välivideot sekä kesken pelin saatavat "vihjevideot" oli hyvin tehty, ja oikeiden näyttelijöiden käyttäminen sopi hyvin pelin tyyliin.​

Maailmasta löytyy erittäin paljon yhden sivun mittaista luettavaa sekä 1-3 minuutin mittaisia äänitteitä ja videoita, joista saa paljon lisätietoa pelin tapahtumista ja menneisyydestä. Nämä kannattaa ehdottomasti kaikki lukea ja itse ainakin pidän tällaisesta vihjeiden ripottelusta, josta avautuu suurempi kokonaisuus.​

​

+Maailma

"Oldest House" on mielenkiintoinen paikka hylättyine huoneineen ja 60-luvun tunnelmallaan. Eri paikoista löytyvät vihjeet avaavat hyvin talon tarinaa ja kuinka sinne on päädytty.​

Omasta mielestäni kartta ja ohjeet olivat selkeitä. Ei ole yleistä quest markeria, vaan alueeksi annetaan esim. "Maintenance sector" ja kartta näyttää mistä osaa sektoria päämäärä löytyy.​

+Taistelu (ilman ammuskelua)

Ehdottomasti pelin hauskin osuus. En koskaan väsynyt tavaroiden lennättämiseen kohti vihollisia, ja levitoinnin yhdistäminen väistelyyn teki liikkumisesta sulavaa. Sivutehtäviä kannattaa tehdä, koska niistä (& pääquesteistä) saatavilla skill pointeilla on suuri merkitys, aika aikaisin on mahdollista avata '+50% throw damage' skilli niin alkavat vihut kaatumaan, ehkä liiankin helposti.​

Health regen löytyy, mutta HP latautuu vain noin ~15% asti. Vihollisia tappamalla/vahingoittamalla vihut tiputtavat healthpäkkejä, jotka saa taistelun tuoksinnassa napata.​

Itselleni hiiri + näppis kombo toimi oikein hyvin, koska esimerkiksi tavaroita lennättäessä maali lukittuu automaattisesti.​

​

Huonot
-Ammuskelu (ilman kykyjä)

Aseita löytyy erinäisiä, mutta päädyin itse pelaamaan vain kahdella ensimmäisellä (pistooli & "haulikko"). Huomaa, että peliä ei ole tehty räiskintäpeliksi ja ilman yliluonnollisia kykyjä taistelu olisi todella tylsää.​

​

-Mikromanagerointi

Kuten yllä sanottu, kaiken maailman sälää (+10 headshot damage, +50% shield strength, etc...) löytyy joka tuutista ja inventoryyn mahtuu vain 24kpl jokaista kerrallaan. Joutuu jatkuvasti demolishaan turhia, kunnes löytää omaan pelityyliin sopivimmat.​

​

-Valikoiden epäselvyys

Peli ei jaottele questejä pää-,sivu- ja DLC questeihin mikä oli välillä hämmentävää. Aloitin vahingossa pelaamaan DLC:tä ennen kuin olin mennyt pääpelin loppuun, mutta onneksi huomasin tämän sattumalta kesken kaiken(ei tosin olisi pelillisesti haitannut, kunhan vain halusin viimeistellä pääquestin ensin)​

​

​

Remedyn kerronnasta & irralisten vihjeiden keräämisestä pitäville: 9+/10
Muille: 7-8/10

​

Lisäreiden juonista on vaikea sanoa mitään spoilaamatta, sanotaan vaikka että peli & DLC:t tuntuvat (onnistuneelta) yritykseltä luoda yksi yhteinen universumi Remedyn eri pelisarjoille. Molemmista olisin mielelläni maksanut erikseenkin ja suosittelen pelaamaan järjestyksessä: pääjuoni -> AWE -> Foundation.

 

[Heseman]

Control oli itselleni vuoden 2019 paras peli. Visuaalisesti erittäin näyttävä etenkin esteettisesti ja räiskintä oli hyvää, joskin lähinnä viskoin esineillä viholisia kun se oli niin hauskaa. Pidin myös paljon (positiivisesti) hämärästä maailmasta. Myös ekasta lisäristä pidin, mutta toinen ei napannut, tuntui jotenkin lattealta. Sekin voi tehdä, että se liittyi Alan Wakeen josta en koskaan pahemmin innostunut.

Tässä muutamia viime aikoina läpipelaamiani pelejä ja niistä vähän kommentteja:

Mass Effect (PC)
Olen pitkän linjan Bioware-veteraani, jo Baldur's Gatet tuli aikoinaan useaan kertaan pelattua läpi. Myös Knights of the Old Republicista pidin paljon. Näin ollen olin tästä hyvin kiinnostunut sen julkaisun aikaan ja se tulikin vedettyä viisi kertaa läpi aikanaan. Nyt sitten kun hommasin viime vuonna puuttuneet ME3-lisärit niin ajattelin vetää nämä kaikki läpi uudestaan.

Alku oli hankalaa, kun Origin-versio ei halunnut edes käynnistyä. Lopulta se ilmeisesti ratkesi sillä, että itse Origin piti käynnistää admin-tilassa ja sen jälkeen itse peli. Tämän jälkeen ei sen suhteen ongelmia ollut, kunhan disabloi Originin overlayn mikä aiheutti ärsyttäviä framedroppeja. Seuraava ongelma oli pelin räiskintä, joka on alussa kauniisti sanottuna hanurista. Tuskastelin tätä muutaman tunnin, kunnes alkoi olla enemmän leveleitä alla ja aseilla alkoi osuakin johonkin. Myös pelin planeettojen sivutehtävien copy&paste-huoneet ja luolat olivat aika karseita ja samoja fraaseja toistavat viholliset lähinnä ärsyttävät "Go go go! Go go go! Go go go!" "I will destroy you! I will destroy you!" Ei tämä ihan Dragon Age 2 -tasoa ole, mutta aika lähellä kuitenkin. Myös pelin ajoneuvolla Makolla ajelu vuoristoissa on välillä turhauttavaa. Tämä on sääli, kun sivutehtävät kuitenkin syventävät pelin maailmaa. Mistä päästäänkin plussiin.

Pelin scifi-maailma on ihan omaa tasoaan ja imee hyvin mukaansa. Se on Biowaren itse kehittelemä (kuten Jade Empirenkin). Vaikutteita on imetty vaikka mistä ja tarkkaavaisimmat varmaan niitä ovat koostaneet listaan johonkin. Myös juoni on hyvä, mitä nyt tyypillisesti Biowarelta odottaakin (tai ainakin odotti, ennen EA:n aiheuttamaa tuhoa). Se etenee hyvin ja Saren on jopa hyvä pääpahis. Välillä fiilis on kuin huikeaa scifi-leffaa katsoisi! Varsinkin loppupuoli oli sellaista tunnekuohua, että huh huh... Muistinkin, että miksi pelasin sen aikanaan viisi kertaa läpi.

Spoileri

Itselleni Virmire oli pelin huipennus. Ilos ja loppu myös erinomaisia, mutteivat aivan pääse samalle tasolle.

Lisäreitä on pari. Bring Down the Sky on astetta parempi sivutehtävä, mutta Pinnacle Station on täysin turha torttu. Tulipahan se nyt kuitenkin viimein koettua, kun Origin-versio sen sisälsi ilmaiseksi.

Loppuun pakko mainita vielä yksi ärsytys. Parissa kentässä hahmoilta katosi tekstuurit kokonaan ja ne sai takaisin vain kikkailemalla valaistuksella konsolikomennolla, mikä teki pelistä heikomman näköisen. Löysin ratkaisun Googlaamalla ja sen mukaan ongelma liittyisi AMD:n prosessoreihin (mulla siis Ryzen 5 3600X), tiedä häntä. Ärsyttävä joka tapauksessa.

Vikoineenkin tämä on siis mielestäni erinomainen peli varsinkin juonen ja maailman osalta ja kannattaa tsekata, jos tykkää scifistä eikä ole vielä sitä pelannut. Remaster-versio myös tulossa trilogiasta tänä vuonna.

Marvel's Spider-man (PS4)
Skippasin tämän aikanaan kun Hämis ei hahmona pahemmin kiinnosta. Leffat on kyllä nähty (myös ne Amazing-paskat) ja katsoinpa jopa kakarana jotain Hämis-piirrettyä säännöllisesti, mutta silti ei koskaan isommin iskenyt. Myös taistelu näytti lähinnä Batman Arkham -kopiolta. Nyt sitten lähinnä mietin, kuinka typerä olinkaan...

Aloitetaan taistelusta. Se on siis hyvin paljon samanlaista kuin Batman Arkham -peleissä, mutta Hämis käyttää enemmän laitteita taistelussa kuin Bättis (muistaakseni, siitä on monta vuotta kun Arkham Cityä pelannut). Alussa voi salaa nappailla vihollisia seitin vangiksi, mutta monessa taistelussa on aaltoja ja vaikka ensimmäiset saisikin seititettyä huomaamatta niin toinen aalto on automaattisesti havainnut Hämiksen ja seuraa taistelu. Sinänsä taistelu on ihan hauskaa ja loppupuolella jopa haastavaa.

Pelissä on avoin maailma ja sen seurauksena erilaisia pieniä taskeja ja sivutehtäviä. Ne ovat lähinnä ihan ok. ei pahemmin kiusaa eikä kiihota. Seittiliitely Manhattanilla on kuitenkin varsin onnistunutta ja kuten monet muutkin peliä pelanneet, en käyttänyt pikamatkustusta kuin sen kerran kun juoni sitä vaati ominaisuuden esittelyn vuoksi.

Pelin paras osuus oli kuitenkin itselleni tarina ja hahmot. En siis pahemmin koe niitä itselleni tärkeiksi, mutta tässä ne toimivat erinomaisesti. Välillä juoni oli jopa koskettava ja lopputaistelussa tunsin hahmojen välisen tunneresonanssin ja siitä seuraavan konfliktin. Tällaista en kauhean usein koe varsinkaan peleissä. (Jos termini ovat mielestäsi tuubaa niin pahoittelen, olen insinööri, en tunne käsikirjoittamisen ja tarinankerronnan terminologiaa varsinkaan suomeksi.) Tällaista fiilistä en ole peleissä kokenut sitten... Mass Effectin (Pelasin tämän siis ME:n jälkeen.)

Jo siis pelkästään tarinan puolesta suosittelen tätä, jos vaan PS4 löytyy. Tämä on monessa PS4 parhaat yksinoikeuspelit -listassa kärkipäässä enkä nyt pelattuani kyllä yhtään ihmettele. (Jos muita omia suosikkejani eksklusiiveista kysyy niin God of War ja Bloodborne ehdottomasti.)

Mass Effect 2 (PC)
Saaga jatkuu osalla, jossa mielestäni alkoi jo näkyä EA:n vaikutus. Ei se välttämättä ole ainoa syy, mutta varmaan myös osaltaan vaikutti. Tämä ei siis mielestäni ole yhtä hyvä kuin ykkönen, vikoineenkin. Ei kuitenkaan varsinaisesti kauhean huono.

Alotetaan tarinasta, jossa on mielestäni otettu askel taaksepäin. Koko Cerberus-kuvio tuntuu vähän väkisin väännetyltä ja on nyt muka yhtäkkiä ainoa taho, jolta Shepard saa apua? Maan allianssikaan ei muka voi auttaa, paskan marjat. Tässä on yritetty selvästi luoda moraalista konfliktia kun joutuu ihmisten ylivaltaa ajavan, ihmis- ja alienkokeita tekevän terroristeiksi luokitellun järjestön kanssa toimimaan, mutta homma jää ihan puolitiehen. Jotta tällainen toimisi, olisi pitänyt laittaa Shepard kunnolla raastavien valintojen eteen, mutta eihän tällaista voi sallia kun pelaajat kaikkoavat. Lisäksi pelin tyylisuunta on paikoitellen jopa nolo, kuten esimerkkinä Mirandan sukkapuku. Minulla ei siis ole mitään kauniita naisia ja naishahmoja vastaan, päinvastoin. Tuo nyt vaan meni jo facepalmin puolelle eikä mielestäni sovi pelin maailmaan, kun ykkösessä naishahmot olivat hillitympiä ollen silti esteettisesti miellyttäviä. Juonessa ei myöskään ole kunnon pahista kuten ykkösen Saren, jolloin tarina tuntuu olevan vähän tuuliajolla. Tai no onhan siinä määränpää, mutta hyvän antagonistin puuttuessa kokemus jää vajaaksi. Illusive Man taas ei ole pahis vaan pikemminkin Shepardin kyseenalainen tuki.

Se missä kakkonen parantaa pelattavuutta varsinkin massojen mielipidettä ajatellen on räiskintä. Ykkönen oli kyllä varsinkin alussa hyvinkin kankea mutta kun tasoja on alla tarpeeksi, räiskintä oli siinä jo miellyttävää. Kakkonen uudisti tämän kokonaan virtaviivaistamalla ammuskelua ja tekemällä siitä vauhdikkaampaa. Eikä tässä sinänsä mitään vikaa ole, itse viihdyin heittelemällä warppia kulman takana majailevien vihollisten niskaan. Myös hahmonkehitys on hyvin karsittua ja välillä miettii, että onko siellä squad-ruudussa käyminen edes tarpeen.

Merkittäviä lisäreitä on muutama. Firewalker on heikko Mako-kopio muutamalla yksinkertaisella kentällä. Overlord on ihan jees seikkailu jossa ripaus System Shock -fiilistä. Lair of the Shadow Broker näistä paras ja pidin siitä ehkä jopa koko pelissä eniten. Arrival on pohjustusta kolmoseen mutta aika keskinkertainen tekele, edes kavereita ei saa mukaan. Vissiin muilla ääninäyttelijöillä oli kalenterit täynnä tai jotain...

Tekstini saattaa kuulostaa tylyltä, mutta ei tämä nyt sentään kelvoton tekele ole ja kannattaa tsekata varsinkin remasterin myötä. Pelasin sen kolme kertaa läpi silloin taannoin, kerran jopa insanityllä. Ykkönen on vaan mielestäni parempi, varsinkin kun sen vähän aikaa sitten pelasin. En tiedä, kuinka tarkkaan Biowarella oli suunnitelma trilogian varalle, mutta tuntuu, että matkan varrella on muuteltu suuntaa paljonkin. Tässä kakkosessa esim. puhutaan monessa kohtaa pimeästä energiasta, ikään kuin pedaten pohjaa kolmosen juonta varten. Se on kuitenkin kolmosessa unohdettu täysin. Vähän surku, että moni hyvin alkanut asia vesittyy joko vision puutteesta, pavunlaskijoiden vaikutuksesta tai näiden ja monen muun asian yhteisvaikutuksesta.

 

[vetten äärelle istutettu]

Forza Horizon 2 Fast and Furious (Xbox 360)

Pika-arvostelu, terveisin erittäin kova pädiautopeliharrastaja. Lisättäköön että tämä on ensikosketukseni Forzaan ja olen kyllä täysin järkyttynyt miten tämä on niin arvostettu ja pidetty sillä;

-Ajomallin ollessa parhaimmillaankin "ok", fysiikoiden mallinnus on aivan jumalatonta paskaa, tai oikeastaan niitä ei edes ole. Jos tätä peliä pitää tai on pitänyt ajomalliltaan tai fysiikoiltaan hyvänä, ei ole koskaan ajanut autoa liikenteessä eikä kilparadalla eikä varsinkaan osaa edes kuvitella miltä asioiden pitää tuntua tänne ohjaimen päähän kun auton jysäyttää seinään 200km/h. Tässä se on kun kävelisit pehmustettuun seinään pahki

Goolettelin asiaa ja vaikka tämä ei täysiverinen peli olekkaan niin edustaa kuitenkin tekniseltä puoleltaan täydellisesti Forza Horizon 2-peliä mitä ilmeisemmin.

0/5 mitä uskomatonta hemmettiä

Olen pelannut viimeiseen vuoteen niin paljon(10-20 en jaksa laskea) eri autopelejä läpi ja aikalailla kaikista niistä nauttien jopa enemmän kuin elämästä itsestään, eikä vähiten tälläkin hetkellä edelleen peluussa oleva NFS: Most Wanted (2012) joka on upein pädiAUTO(porno)peli mitä on ikinä tehty ja aivan eri universumista kuin tämä ripale, autopelistandardein tämä on kyllä selkeästi huonoimmasta päästä. Esim vasta pelaamani 20v vanha NFS Porsche 2000 on kaikilla merkittävillä tavoilla paljon parempi autopeli kuin tämä.

Kysynkin:
Millä perusteella kukaan on koskaan kehunut Forzaa jos tämä kyseinen tuote edustaa sitä sarjaa millään tavalla?