Onko teitä koskaan kaduttanut, että ostitte pelin alesta, koska peliä pelattuanne tuntui että tekijä olisi ansainnut enemmän rahaa?
Nyt suomalaista
Infraa pelatessa tuli sellainen tunne.
Ei ole mikään peli kolahtanut näin kovaa moneen vuoteen. Pelin teema on älyttömän uniikki ja freesi: ei taistella avaruusolioita, salaliittoja tai hulluja tekoälyjä vastaan, vaan rakennusinsinööri Markku Siltanen lähtee tarkastamaan kaupungin rapistunutta infrastruktuuria ensimmäistä kertaa vuosiin. Taidetyylistä tulee todella vahvasti mieleen Half-Life 2. Tarina on todella arkinen ja maanläheinen pelimittapuulla: korruption ja kähminnän seurauksena kaupungin infran huoltaminen on laiminlyöty ja kaikki kaunis on luhistumassa. Aivan joka paikkaan on lätkitty vitsejä ja viittauksia, joista suurin osa tuntuu olevan nimenomaan suomalaisille suunnattuja. Kovin moni ulkomaalainen tuskin tajuaa, mitä hauskaa on esimerkiksi Winterfellin saastuttavassa kaivosyhtiössä.
Itse pelaaminen on ensimmäisen persoonan pulmanratkontaa. Varsinainen homma on laitosten turvallisuuspuutteiden havainnointi, joita taltioidaan mukana kulkevalla kameralla. (Tästä erikoispisteet. Olen aina tykännyt paljon valokuvausmekaniikoista peleissä.) Käytännössä kuitenkin tarkoitus on etsiä reitti eteenpäin käyttämällä ympäristöstä löytyviä laitteita, joilla vaikka palautetaan vedenpumppaamo toimintaan jotta saadaan automaattiovi auki. Ympäristössä on kuitenkin paljon muutakin tekemistä, ja usein isoimpana sivutavoitteena on korjata laitoksissa ilmenevät viat. Pulmat on välillä logiikkapohjaisia, mutta ikävän usein pelkkää kadonneen esineen metsästystä. Sen kerran, kun jouduin kuikuilemaan läpipeluuohjetta, en ollut tajunnut että eräässä kojelaudassa oleva punainen valo olikin painike. (Onneksi peli paranee edetessään. Huomaa, että se on tehty osissa.)
Peli periaatteessa toistaa itseään: saavutaan laitokseen, korjataan ongelmat, ja ovi seuraavaan laitokseen aukeaa. Alueet ovat kuitenkin isoja, mielenkiintoisia ja täynnä tutkittavaa. Koko ajan on kutkuttava tunne, että nyt seikkaillaan alueilla joilla on asiaton oleskelu ehdottomasti kielletty. Alueilta löytyy omia minitarinoitaan Fallout-tyyliin ja niillä on muitakin salaisuuksia tarjottavanaan.
Kaikille Infra ei varmasti sovi, mutta minuun se iski kuin miljoona volttia. Infra on unelmapelini. Jotain juuri tällaista olen aina halunnut pelata, mutten ole osannut toivoa. Olen tosin vasta puolivälissä, koska peli on ainakin viisi kertaa pitempi kuin luulin, mutta lopun pitäisi olla täysi katastrofi jotta tästä ei tulisi yhtä kaikkien aikojen lempipeleistäni.