Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[itarumaa]

Erica on aika erikoinen peli, kahdesti olen läpi sen pelannut. Jotain uutta ainakin, kännykällä piti ohjata pelihahmoa.

 

[Refloni]

Paradise Killer

Kosmisia jumalia palvovan kuolemankultin paratiisisaarella on tapahtunut joukkomurha. Sitä selvittämään hälytetään tuhat vuotta sellissä viettänyt mestarietsivä Lady Love Dies, jonka tehtävä on tutkia saari rannasta toiseen, kuulustella epäiltyjä ja selvittää totuus. Jokainen tietysti valehtelee omista syistään.

Dekkaripelin maailma ja taustatarina ovat aivan pähkähulluja, suorastaan psykedeelisiä. Hahmot ovat kuolemattomia puolijumalia, jotka pukeutuvat ja poseeraavat kuin JoJon merkillisissä seikkailuissa. Demoneita ja aaveita pyörii joka puolella saarta, joka näyttää modernin lomakeskuksen ja jonkun väkivaltaisen jumalan temppelin yhdistelmältä. Taidetyyli taas yhdistelee 70-luvun funkia brutalistiseen arkkitehtuuriin ja animevaikutteisiin. Asetelma on niin omaperäinen, että liikutuin kyyneliin jo intron aikana. Näin tällaisen määrän luovaa hulluutta viimeksi varmaan Disco Elysiumissa.

Pelissä luonnollisesti joristaan hahmojen kanssa tuntikausia, mutta myös tutkimusmatkailu on tärkeässä osassa. Johtolankojen lisäksi kaikkialle on ripoteltu verikristalleja, joilla voi ostaa kaikkea tiedonjyvistä kosmeettisiin kilkkeisiin ja pikamatkustukseen. Välillä saa metroidvania-tyyliin uusia kykyjä, jotka helpottavat tasohyppelyä. Keräsin kaiken mielelläni, vaikka osa tutkittavasta oli selvää täytettä.

Pelin lopussa odottaa oikeudenkäynti, jossa käydään todisteet läpi ja teloitetaan syylliset. Danganronpa-vaikutteet ovat selviä. Käräjäsaliin saa saapastella koska tahansa, kun kuvittelee selvittäneensä rikoksen, mutta useimmat pelaajat varmasti kaivavat jokaisen vihjeen esiin. Mekaanisesti oikeudenkäynti on aika suoraviivainen eikä syyllisiä ole vaikea päätellä, jos on kerännyt kaikki johtolangat. Red herringejä kyllä on ja lopussa voi vielä mokata.

Mielikuvituksen lentoa, nautinnollista etsiväntyötä ja musiikkikin on mahtavaa. Ihana peli.

Saints Row 2

Ensimmäinen Saints Row on Xbox-eksklu, joten aloitetaan sarjaan tutustuminen nyt kakkososasta. Peli on GTA-mukaelma, jossa vedetään rikollisjengiä avoimessa maailmassa. Oman hahmonsa saa kustomoida todella tarkasti. Päätarinan tehtävien lisäksi on laajat mahdollisuudet vapaalle kohellukselle, mutta en jaksanut tehdä sitä kovin paljon pelin huonoista puolista johtuen.

PC-porttaus on nimittäin juosten kustu. Joka kerta kun nousee ajoneuvon kyytiin, on noin 10% mahdollisuus että peli kaatuu. Räiskintä on selvästi tasapainotettu ohjaimelle ja hiirellä se on liian helppoa vaikeimmallakin tasolla. Välinäytöksissä objektit ovat usein väärillä paikoilla ja vaikka hahmon pyssy leijailee 20 senttiä tämän kädestä vasempaan. FPS hiihtää usein 15-20 välillä - koneella, joka pyörittää Cyberpunkia grafiikkanupit kaakossa. (Tai no, ainakin idässä.)

Rumakin peli on. Nolkytluvun tyyliin värimaailma on harmaanruskean haalistunut. Saints Row 2:n käsitys "pitkästä" piirtoetäisyydestä on se, että hahmot, autot ja esineet putkahtavat tyhjästä parinkymmenen metrin päähän. Poliisitakaa-ajoissa varsinkin nenän eteen spawnaavat tiesulut raastavat hermoja. Hädin tuskin ehtii reagoida.

GTA:sta pelisarja erottuu huumorillaan. Meininki on tahallisen yliammuttua. "Sankarit" ovat täydellisiä psykopaatteja ja siviilit ohimennen tapettavia kulisseja (voisin vannoa, että ne hyppäävät välillä auton alle tahallaan). Vitsejä lauotaan tasaisesti ja ne ovat yleensä ihan hauskojakin. Heikoimmillaan peli on, kun se yrittää ottaa itsensä vakavammin. Varsinkin kostokierre vihollisjengin kanssa The Brotherhood -tehtävälinjalla yltyy turhan synkäksi eikä sovi muun pelin kepeyteen.

The Thirdistä on isommat odotukset. Siinä ilmeisesti perseilyä on lisätty reilusti ja remasteroidussa versiossa myös tekniikka lienee kunnossa.

 

[KoneenKokoaja]

Mä olin vähän ehkä epäsattumalta juuri tuossa muutamaa kuukautta aiemmin, katselin huvikseen tuota peliä koskevia videoita, mm. pelin AI:n suunnittelusta. Mahdollisesti Youtube oli näitä nostanut koska peli oli ollut ilmaisena Epicissa, olin sen sieltä napannut mutta ensin en ollut varsinaisesti kiinnitänyt siihen huomiota tai siihen että peli on varsin kattava, kun suurin osa noista Epicin ilmaispeleistä on täysin EVVK pikkupelejä. Mielestäni Alienin AI oli hieman skriptatun oloinen, se tuntui todella todella tykkäävän tahkota ympäriinsä jos yritin piileskellä jossain ja odottaa että se menisi hiiteen jotta voisin turvallisemmin edetä ja lootata paikkoja. Jos se lähtikin lopulta pois ränniinsä, se tuli heti 3 sekuntia myöhemmin takaisin. Toki yksinkertaisesti sriptatttu se ei ollut, mutta monessa kohtaa tuntui kun peli kertoi alienille että tuolla 20x10 metrin alueella se pelaaja takuulla on, ota ja löydä.

Käsittääkseni se on tarkoituksella suunniteltu tälläiseksi, jotta pelaaja joutuisi käyttämään rakentamiaan väleineitään huijatakseen alienin pois siltä ainoalta kulkureitiltä minkä ohi pitää päästä. Kuten koputtelemalla jakoavaimella seiniä, heittelemällä flareja tai käyttämällä avaruusaseman kaiutinjärjestelmää huijaamaan äänillä AI:ta. Ongelma on ehkä vähän se, että peli ei aina kauhean hyvin selitä miten mitäkin välinettä pystyy käyttämään vaan se pitää itse keksiä lisäksi harjoitteluun ei hirveästi viitsi kuluttaa tavaraa kun sitä voi rakentaa niin rajallisesti. Toisaalta tämäkin voi olla tarkoituksella suunniteltu näin, koska se, että joudut itse keksimään kaikki asiat luo selviämiseen painostavampaa tunnelmaa ja ahaa elämyksi kun keksit jonkun uuden ovelan tavan huijata AI:ta. Monet kohdat voi selvittää yleensä hyvin monella eri tavalla niin aivan kaikkia keinoja ei tarvitse edes keksiä.

 

[perato]

Käsittääkseni se on tarkoituksella suunniteltu tälläiseksi, jotta pelaaja joutuisi käyttämään rakentamiaan väleineitään huijatakseen alienin pois siltä ainoalta kulkureitiltä minkä ohi pitää päästä. Kuten koputtelemalla jakoavaimella seiniä, heittelemällä flareja tai käyttämällä avaruusaseman kaiutinjärjestelmää huijaamaan äänillä AI:ta. Ongelma on ehkä vähän se, että peli ei aina kauhean hyvin selitä miten mitäkin välinettä pystyy käyttämään vaan se pitää itse keksiä lisäksi harjoitteluun ei hirveästi viitsi kuluttaa tavaraa kun sitä voi rakentaa niin rajallisesti. Toisaalta tämäkin voi olla tarkoituksella suunniteltu näin, koska se, että joudut itse keksimään kaikki asiat luo selviämiseen painostavampaa tunnelmaa ja ahaa elämyksi kun keksit jonkun uuden ovelan tavan huijata AI:ta. Monet kohdat voi selvittää yleensä hyvin monella eri tavalla niin aivan kaikkia keinoja ei tarvitse edes keksiä.

Tokihan pelissä on nyt niitä vaikeusasteita joilla pelaaminen pidentää ton jojon pituutta, eli käy pitempään pois, voi pitempään tehä asioita, ei tuu heti iholle. Se ei juuri muuhun vaikuta, koska kuolema koittaa kuitenkin heti.

 

[KoneenKokoaja]

Tokihan pelissä on nyt niitä vaikeusasteita joilla pelaaminen pidentää ton jojon pituutta, eli käy pitempään pois, voi pitempään tehä asioita, ei tuu heti iholle. Se ei juuri muuhun vaikuta, koska kuolema koittaa kuitenkin heti.

Vaikeustason lisääminen heikentää liiketunnistimen toimintaa lisäämällä häiriöitä ja virheellistä liiketunnistusta. Helpolla vaikeustasolla liiketunnistin antaa tarkkaa tietoa alienin sijainnista. Vaikeustaso lisää myös alienin älykkyyttä ja aggressiivisuutta. Myös saatavilla olevien tarvikkeiden määrä vähenee vaikeammilla vaikeustasoilla, joten medkitteja ja roinaa mitä käyttää voi valmistaa vähemmän ja ammuksia on vähemmän. Vaikeammilla vaikeustasoilla myös karttaa voi päivittää vähemmän kun helpolla saa apustuksia siihen miten paljon karttaa näkee jo ennenkuin menee uudelle alueelle. Vaikeustaso vaikuttaa aika moneen juttuun Alien Isolationissa.

 

[Heseman]

The Evil Within 2 (PC, Xbox gamepass)
Keväällä tuli ykkönen vedettyä läpi ja kun tämä kakkonen tuli kesällä gamepassiin niin tuli sekin nyt juuri läpäistyä. Vähän erilainen kuin ykkönen mutta jos piti siitä, niin pitänee tästäkin. Sen verran on viittauksia ykköseen, että sen läpäisy auttaa ymmärtämään tarinassa olevia juttuja paremmin.

Juonena ykkösen päähenkilö, rikostutkija Sebastian Castellanos päätyy takaisin outoon Stem-maailmaan. Tarinassa keskitytään tällä kertaa enemmän Sebastianiin ja tämän historiaan, sen enempää en kerro kun menee jo spoilerialueelle. Pelimekaniikka on taasen muuttunut melkoisesti. Jos ykköstä kuvailee selviytymiskauhuputkena niin tämä muistuttaa paikoitellen avoimen maailman seikkailua, putkia on lähinnä kun siirrytään aluellta toiselle. Tutut turvahuoneet ovat täällä taas, ja ne toimivat myös tukikohtina avoimia alueita tutkiessa. Muutamia sivutehtäviäkin on mukana pääjuonen lisäksi, joista saa erinäisiä tarvikkeita avuksi Stemissä selviytymiseen.

Pelasin Nightmare-vaikeustasolla (hard), kun peli ehdotti sitä ykkösen veteraaneille. Se olikin oikeastaan aika sopiva, kuolema koitti lähes ainoastaan kun juoni pakotti huoneeseen pomon tai örkkilauman kera. Muuten etenin hiippailemalla ja listimällä vihollisia (joista tuli vähän mieleen The Last of Usin sieni-ihmiset) veitsellä takaapäin. Tällä säästi myös kallisarvoisia ammuksia tarpeellisiin paikkoihin. Nurkkia nuohoamalla mukaan tarttui myös kiitettävästi rakentelukamaa, jolla voi tehdä lisää ammuksia ja varsijousen nuolia. Viholliset ovat aika tyhmiä ja suurin osa on vaaraksi ainoastaan noissa skripatuissa kohdissa laumana, muuten on helppo hiipiä niiden kimppuun tai vaikka vilahtaa hetkeksi näkyviin ja vaania nurkan takana iskien kun tulee tarpeeksi lähelle. Jos pelaaja huomataan niin ei hätää, usein lyhyt juoksu nurkan taakse riittää. Jos ei, niin monesti voi paeta turvahuoneeseen, joka automaattisesti karistaa vihut. Avoin maailma siis ei mielestäni kovinkaan vaikea ollut edes tällä Nightmarella.

Tsekkasin pelin keskimääräiset läpäisyajat ja tässä ne olivat 17h luokkaa, jos pelasi perusteellisemmin. Mä nuohosin avointa maailmaa ja etenin varovaisesti, minkä seurauksena mulla meni yli 30h läpäisyyn. Avoimen maailman vuoksi osa selviytymiskauhusta on kadotettu matkalla. Esimerkiksi kun valtaosa vihollisista pudottaa kuollessaan kykyparannuksiin tarvittavaa vihreää mönjää, en nähnyt vihuja yleensä edes uhkana vaan kokemuspistelähteinä. Kuitenkin juoni on tässä mielestäni jopa parempi kuin ykkösessä, etenkin loppu. Vaikka ykkönen olikin vähän hiomaton timantti, niin pidin kuitenkin tästäkin, eri syistä vaan.

 

[xarot]

The Painscreek Killings (PC)

Olen aina pitänyt seikkailupeleistä, ongelmanratkaisusta, murhamysteereistä ja Agatha Christien romaaneista. Tämä peli jysähti kuin tuhat volttia.

Peli on käytännössä ensimmäisen persoonan kävelysimulaattori, jossa saavutaan toimittajana autioon kaupunkiin tutkimaan Painscreekin murhamysteeriä. Peli ei alusta asti anna minkäänlaisia vihjeitä, vaan koko homman selvittäminen jää pelaajan kontolle. Suurin osa pelistä luetaan muistiinpanoja, etsitään avaimia, avataan lukkoja, arvataan kombinaatioita, ja koitetaan keksiä kuka teki, mitä ja koska ja mitä kaiken takana on. Vihjeet johdattavat tarkoituksella välillä harhaan ja valheita esiintyy. Kaikilla tarinoilla on lopulta iso merkitys pelin kannalta.

Jossain vaiheessa peliä tuli ehkä lyhyenläntä kyllästyminen lukkoihin ja peli tuntui enemmänkin lukon- ja pöytälaatikonavaussimulaattorilta, mutta en kuitenkaan jäänyt missään vaiheessa pahasti jumiin. Pelissä ei ole lainkaan NPC:eitä vaan kaikki paikat ovat autioita ja kaikki ovet tuntuvat olevan pääsääntöisesti lukossa. Piilossa olevia kätköjäkin löytyy.

Juoni oli suorastaan herkullinen ja peliä ei malttanut lopettaa millään pelaamasta. Enpä muista milloin näin kovalla innolla olisi tahkonut jotain peliä eteenpäin. Pelissä ei ole varsinaisia kauhuelementtejä paitsi eräässä kohdassa sain kyllä sellaisen slaagin hiljaisessa rakennuksessa että Resident Evilit sun muut hömpät jäävät kyllä heittämällä toiseksi. Peli kertoo antavansa pelaajan leikkiä etsivää ja onnistuu siinä täydellisesti. Grafiikoiden osalta peli on enemmänkin toimiva eivätkä ne lyö silmille, musiikki taas on aika yksitoikkoista painostavaa pimputusta. Tunnelmaltaan peli tuntuu siltä kuin joku kyttäisi koko ajan.

Kyllä tämä on itselle Return of the Obra Dinnin kanssa yksi viime vuosien kovimpia tekeleitä.

 

[perato]

Enter the Gungeon (PC Epicin ilmaistarjonta osa XX)
Joo ja ei. Vähän ku vahingossa asensin tämän testatakseni, että oliko steamin latausnopeudessa vai netissä jotain vikaa. Päätin sit testata ku kerta tuli koneelle suht vauhdilla. Eipä vaan jaksanut kiinnostaa paria kymmentä minuuttia enempää, ei jotenki innosta nää pikseligrafiikat ja bullet hellit. Varmaan joskus 10 vuotta sitte olisin pelannut pitempäänki, mut nyt tietää ettei kannata turhaa yrittää tehä tylsästä mielenkiintosta.

 

[BFFAF]

Far Cry: New Dawn

Mulla on sikäli kurja tilanne, että monista syistä joudun käyttämään kotona kännykän nettiä, joten pelien lataus PlayStation Storesta on käytännössä mahdotonta ja toisekseen nyt ei edes ole varaa ostaa uusia pelejä. Kaikki omat, mielenkiintoiset pelit on pelattu kyllästymiseen asti.

Sitten muistinkin joskus ostaneeni tämän jostain alennuksesta. En ole koskaan edes kokeillut yhtäkään Far Cry -peliä, joten mitään ähkyä en sarjaa kohtaan tunne, mutta Ubi-kaava toki on tuttu, niin aika helposti sujahdin peliin sisään. Rakastan Borderlands 2:sta, mutta kolmonen oli valtava pettymys, niin tämä Far Cry menee tässä pieninä paloina nautiskellen, kun tässä on pikkupikkupikkupikkuriikkisen Borderlands-viboja. Peli ei oikeastaan herätä juurikaan tunteita. Maailma hauskan värikäs. Tarinasta nyt tajua mitään, kunhan grindailen menemään ja tapan kaikki. Sitä odotellessa, kun käteisvarannot ovat jälleen paremmassa kunnossa ja pääsee ostamaan Disco Elysiumin!

 

[xarot]

Vampyr (PC)

Vampyyripeli jossa keskustelua on näköjään aika paljon ja keskustelut vaikuttavat todella pitkäveteisiltä jorinoilta ja yhdentekeviltä. Taistelu on vähän kuin Souls kännissä, mikään ei oikein toimi kuten pitäisi, vaikka ei taistelu varsinaisen vaikeaa edes ole ollut, hidasta ja pitkäveteistä vain sekin. To-del-la tylsää huitomista. Mikään tässä pelissä ei nyt tällä hetkellä varsinaisesti vedä puoleensa jokusen tunnin pelaamisen jälkeen, joten lienee aika unohtaa tämä tekele. Pelilistalla on liikaa oikeita klassikkoja pelaamatta joten jos ei myöhemmin esim. jonkun hehkutuksen perusteella tule kipinää niin antaa olla ja siirrytään seuraavaan. Tämän pelin pelaaminen tuntuu työltä.

 

[perato]

Darkest Dungeon (PC, Epicin ilmaistarjonta osa XXI)
Toisin kuin tuo edellinen, tämä nappas jollakin tavalla heti. Ei kuitenkaa nieluun asti uponnut koukku. Mukavaa vuoropohjaista luolaston koluamista ryhmällä. Kuitenkin tässä pelissä tulee vähän sama fiilis kuin esim. Into the Breachissa, että tätä vois olla kivempi pelata jossain sohvalla tai sängyssä muutama vuoro etiäpäin padilta, ku tietokoneella. Toisaalta peli on melko monimutkainen statseineen, osumisprosentteineen yms. että en tiä sit kaipaisko tästä jonku vähän enemmän lite version mobiilille. Pelissä on aika paljon kaikennäköistä asiaa joka pitäs ehkä vaan "muistaa", ja ainoa tapa oppia asioita on kokeilemalla, joten ainakin itellä tuli aika nopeaa vastaan se, että katotaan suoraan netistä, kerta peli ei tarjoa mitään vihjeitä saati muistikirjaa tai keinoa itse tallentaa juttuja.(esim. mikä työkalu mihinkin curioon on hyvä, eri välineitä on joku <10 ja curioita varmaan 100 erilaista).

Suosittelen kuitenkin testaamaan mikäli yhtään joku vuoropohjainen koluaminen kiinnostaa, juuri näitä pelejä missä otetaan aina kolme askelta eteen/taakse ja toiset 2 päinvastaiseen suuntaan. Progressiota on siis pitkällä välillä, mutta toisinaan otetaan selkään tai vauhti hidastuu kun ryhmä ottaa "osumaa" tai jopa osa ryhmästä kuolee. Vähän kuin nämä uudet Xcomit mutta eri teemalla.

 

[pätman]

Psychonauts 2 (Xbox Series X)

Helvetin kova. Kevyesti oma GOTY tällä hetkellä. Hyvin uskollinen alkuperäiselle, mutta kaikin puolin hiotumpi ja monipuolisempi. Kekseliäitä ja hyvin suunniteltuja tasoja, graaffisesti kivan näköistä ja pyöri 60 tai 120freimiä valinnan mukaan. Välillä tuntu että peliä kehitetty pienessä pössyssä hyvällä tapaa. Pituutta omalla pelityylillä oli yli 20tuntia ja jopa juoni piti otteessa. Peli on suht helppo, voi olla jollekkin heikkous.

 

[Heseman]

GreedFall (PC, Xbox gamepass)
Noniin, sain tämän viimein loppuun kun keväällä aloitin. Pelasin siis pätkissä, pistin aina välillä Gamepassin tauolle pelatakseni muuta. Ei siis pelin vika, niillä hetkillä vaan kiinnosti pelata muuta. Lyhyesti, jos tykkäät ropeista niin tää kannattaa tsekata.

Tämä on siis roolipeliseikkailu pelihahmon takaa kuvattuna. Vähän Mass Effectin tapainen liikkuminen siis, mutta fantasiaelementtejä sisältävässä siirtomaa-aikaisessa maailmassa. Tarina lähtee käyntiin, kun "De Sardet, legat of the Congregation of Merchants" (tätä fraasia kuulee vähän liikaa pelin aikana) lähtee Teer Fradeen saarelle etsimään parannusta mystiseen ja tappavaan malichor-tautiin. Saarella on vastassa eri ryhmittymiä, joilla jokaisella on omat poliittiset agendansa eikä kukaan ole täysin puhtoinen. Seuraa siis selkäänpuukotuksia ja muuta, kun konflikti paikallisten asukkaiden ja ryhmittymien välillä on väistämätön.

Taistelu toi kovasti mieleen Soulsit, varsinkin pomomatseissa. Erityisen vaikeaa se ei ollut Soulsbornbekiro-veteraanille kuin alussa, kun koitin areenasivutehtäväketjua turhan aikaisin. Palkkioksi siitä sai kuitenkin hyvän miekan, että se kannattaa. Sivutehtäviä kannattaa muutenkin tehdä heti kun mahdollista, sillä ne sitoutuvat yllättävän vahvasti pääjuoneen ja vaikuttavat osaltaan myös siihen, minkä lopun viidestä saa. Mä vanhana ällöhyviksenä sain parhaan, testasin nopeasti toisen kun oli helposti mahdollista.

GreedFall on näitä uhanalaisiksi käyneitä AA-pelejä, eli niillä on oma charminsa, vaikka viimeinen silaus onkin jäänyt tekemättä. Maastossa törmää hyvin usein näkymättömiin seiniin. Tekstityksessä on typoja ja välillä dialogi poikkeaa siitä. Varsinkin alussa kovin helposti tuli vihollisten loottia kerätessä klikattua vahingossa kaveria ja jatkuva "Green Blood my friend! Do you need something?" vähän ärsytti. Muutenkin kaverit toistivat vähän turhan samoja lauseita aina taistelussa. Taisteluista ja maastosta kertyy taskut täyteen tilpehööriä, joille ne usein keksinyt mitään käyttöä, kun en rakennellut mitään, en kokenut tarvetta eikä niihin riittänyt taitopisteetkään kun painotin puhumiskykyihin.

Pikku vioistaan huolimatta hyvä rope siis ja niitä harvoja tämäntyylisiä, mitä tätä nykyä julkaistaan. Tähän julkaistiin hiljattain uusi nettilisäri, joka ei kuulunut gamepassiin. Netin mukaan siinä olisi muutama tunti pelattavaa, mutta itse en siis osaa sanoa. Peruspeliin mulla meni sellaiset reilut 50h, kun kävin kartat läpi ja kaikki sivutehtävät.

 

[Jumi]

Darkest Dungeon (PC, Epicin ilmaistarjonta osa XXI)
<snip>
Pelissä on aika paljon kaikennäköistä asiaa joka pitäs ehkä vaan "muistaa", ja ainoa tapa oppia asioita on kokeilemalla, joten ainakin itellä tuli aika nopeaa vastaan se, että katotaan suoraan netistä, kerta peli ei tarjoa mitään vihjeitä saati muistikirjaa tai keinoa itse tallentaa juttuja.(esim. mikä työkalu mihinkin curioon on hyvä, eri välineitä on joku <10 ja curioita varmaan 100 erilaista).
<snip>

Minäki tykkäsin Darkest Dungeonista, mutta tuo kaiken tietäminen ja muistaminen oli raivostuttavaa. Pelasin sitten selain toisessa monitorissa. Toinen mikä harmitti oli jatkuvat vastoinkäymiset, kolme askelta eteen ja kaksi askelta taakse. En kertakaikkiaan tottunut siihen vaikka ymmärsin sen olevan pelin luoteen mukaista.

 

[shakal]

GreedFall (PC, Xbox gamepass)

Move out of the way, things are about to get dicey

 

[perato]

Minäki tykkäsin Darkest Dungeonista, mutta tuo kaiken tietäminen ja muistaminen oli raivostuttavaa. Pelasin sitten selain toisessa monitorissa. Toinen mikä harmitti oli jatkuvat vastoinkäymiset, kolme askelta eteen ja kaksi askelta taakse. En kertakaikkiaan tottunut siihen vaikka ymmärsin sen olevan pelin luoteen mukaista.

Tämmösessä pelissä on minusta jotenkin tympäisevää jos ei tavallaan tiedä, että mikä se on se riski ja "palkinto". En oikeastaan vieläkään ole ihan varma, että "pelaanko peliä oikein" vai pitäisikö ottaa enemmän riskiä tai vähemmän riskiä. Tämänki pelin kohalla kuitenkin ilmeisesti yksi läpipeluu voi viedä kymmeniä tunteja, nii olisi ehkä jotenkin ollut mielekkäämpää jos alussa olisi saanut jollain keinoin enemmän selville, että junnaanko jo paikallaan vai eteneekö tämä johonkin. Pelissä on kuitenkin paljon eri juttuja, joita pitäisi huomioida (esim. negatiiviset traitit, jotka muuttuu entistä vaikeammiksi jos niitä ei hoida). Ja tosiaan sit, et pienestäkin jutusta rankaistaan (etkö avannutkaan juuri tätä arkkua jollain lapiolla, saatpa tästä negatiivisen traitin jonka poistaminen vie viikon ja maksaa neljäsosan koko retkikunnan tuotoista).

Kuitenki varmaan eniten ärsyttää tuo "kertoja"ääni joka heittelee jotain juttuja taistelun tuoksinassa.

 

[CaseAce]

Tämmösessä pelissä on minusta jotenkin tympäisevää jos ei tavallaan tiedä, että mikä se on se riski ja "palkinto". En oikeastaan vieläkään ole ihan varma, että "pelaanko peliä oikein" vai pitäisikö ottaa enemmän riskiä tai vähemmän riskiä.

No mutta eikö se vähän niin mene oikeassakin elämässä. Et voi etukäteen tietää miten joku päätös vaikuttaa tuleviin tapahtumiin, ja et tiedä kuinka paljon kannattaa ottaa riskiä. Ja joskus ihan mitättömän tuntuiset valinnat puree sua takalistoon myöhemmin.

 

[Jumi]

ei tavallaan tiedä, että mikä se on se riski ja "palkinto". En oikeastaan vieläkään ole ihan varma, että "pelaanko peliä oikein" vai pitäisikö ottaa enemmän riskiä tai vähemmän riskiä.

Juuri tuo! Oon pelannu Darkest Dungeonia viimeksi vuonna 2017 joten en ihan kaikkea muista. Steam sanoo pelitunneiksi 66h enkä läpäissyt peliä, mutta muistaakseni pari hahmoa oli 5 levelillä joka tais olla maksimi.

Raivostuttavaa että hahmoja pitää kehittää, mutta sitten siellä on randomia joka paikassa, ja ei tosiaan edes voi arvioida edes kannattaako riski ottaa. Pidän tärkeänä että pelaaja voi itse vaikuttaa pelin kulkuun. FLT (Faster Than Light) oli sama ongelma, liian randomi. Useamman kerran peli on loppunut siihen kun 0-15 minuutin aikanan vihun ohjus on osunut ohjuksella omaan ohjaamoon. Ongelmat kasautuvat ja mitään ei ole tehtävissä, edes harvinainen pako jossa jää vain häviölle ei onnistu! Ja sitten oli vielä niitä satunnaiskohtauksia:
"Do you want to go inside? Yes/No"
-Juuh, se ukko kuoli. (iso takapakki)
-Oho! Ukko nousi tason! (tällä ei ole juuri väliä)
Täysin random. Ei kannata koskaan tehdä mitään FLT:ssä.

Suorastaan inhoan tuollaisia pelejä ja se vie iloin voitostakin! Mitä väliä että on joskus voittanut pelin, sehän oli pelkkää tuuria eikä omaa ansiota. Pelkkä nopan heitto pelin alussa, vaikka luulee komentavansa miehistöä ja tekevänsä hyviä päätöksiä!


Trackmania 2020 (PC) traileri
Olen kirjoittanut kai tästä pelistä jo talvella ja pelaan vieläkin päivittäin. Normaalin kilpa-ajon lisäksi pelissä on karttaeditori jolla voi tehdä vaikka mitä. Käyttäjät ovatkin keksineet 15 vuoden kuluessa ties mitä karttatyyppejä 5 sekunnin täydellisistä ajoista 3 tunnin maratooneihin.

Kun vertaa Trackmanian LOL-mappien randomiutta äskeiseen Darkest Dungeon/FLT avautumiseen, niin hauskasti tässä pelissä ymmärrän sen. Oikeastaan nykyään tulee pelattua vain niitä Hekun Unlimited LoL -servulla! On tullut monesti mietittyä mikä tekee Trackmanian randomista paremman kuin muissa peleissä....

 

[Artsi_]

Witcher 3 + DLC

Pelasin wild hunt pelin julkaisun aikana peruspelin läpi, aivan jäätävän hyvä mutta jostain syystä valinnat johti hyvään loppuun. Nyt 5-6 vuotta myöhemmin DLC kans kaikki yhteensoittoon ja jonkinverran sivutehtäviä. Ainavain parani peli. Juoni lore kaikki sopi omaan makuun todella hyvin ei paremmin olisi voinut toisaalta mennä. Vahva suositus jos ei ole pelattu luultavasti nostan kautta aikain parhaaksi yksinpeliksi mitä olen pelannut. Seuraavaa peliä ei heti keksi mitä alkaisi pelaamaan.

 

[Junaski]

Nioh PC

"Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa, ei mikään nosta tätä tunnelmaa"

 

[Insti]

The Last of Us Remastered - Left Behind

Tämäkin kuten TLOU tuli pelattua läpi viimeksi vuonna 2016. Silloin pelasin sen heti varsinaisen pelin jälkeen, nyt oli jokunen kuukausi väliä pelien välillä. Muistikuvat pelistä oli kyllä tarkat, tosin lopun muistin aivan eritavalla, lisäksi joutuu nyt lueskelemaan että mitäs siitä Ellien ja Rileyn viimeisistä hetkistä ykkösosassa olikaan. Jotenkin nyt tuli olo, että jotain puuttui, en vain tiedä vielä että mikä.

Mutta peli itsessään oli taattua Naughty Dogia, hyvässä ja pahassa. Kontrollit olivat ehkä hiotummat (?) kuin ykkösosassa, tai sitten se, että Ellie pystyi salamurhaamaan pidemmältä matkalta helpotti hommaa. Edelleen tuli yllätyskuolemia, kun Naksuttelijat tulivat nurkan takaa ja itse on liikkumatta ja heti kun painaa puukota nappulaa niin tuleekin animaatio, jossa se pirulainen iskee kaulaan kiinni. No onneksi checkpointit ovat lähellä. Äänimaailma oli varsinkin Coloradossa mukavaa kuultavaa, tuulen humina ja kaukaa kuuluvat tartutettujen äänet tekivät vaikutuksen.

Pelin alkuhan oli pitkään pelkkää kävelysimulaattoria ja kun miettii että pelin läpäisy kesti vähän yli kaksi tuntia, niin vähän jäi olo, että turhaa täytettä, vaikka siinä kehitetäänkin suhdetta Rileyn kanssa. Loppuosassa oli taas enemmän menoa ja varsinkin ostoskeskuksen viimeinen taistelu meinasi jälleen aiheuttaa hermoromahduksen. Lopussa olevassa läpipeluuvideossa on valehtelematta leikattu melkein kymmenen kuolemaa, ennenkuin sitten taisin keksiä siihen keinon, jolloin se menikin aivan liian helposti läpi. Muistan, että tämä tuotti hankaluuksia viime kerrallakin ja niin tälläkin kertaa. Nyt oli myös lähellä, että vaihdan vaikeustason helpolle, jostain syystä tuo kohta ei vaan meinannut mennä läpi.

Mutta kaikessa lyhykäisyydessään, peli oli ihan hyvä lisä päätarinaan. Oliko se tarpeellinen juonen kannalta, niin ei mielestäni.

Arvosanaa en tästä nyt anna, kannattaa se pelata jos Remastered-versio on hallussa, tai jos ei niin katsoo alta läpipeluuvideon.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Edit. Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla God of Waria, sitä en ajatellut tallentaa mutta sen jälkeen tulee sitten henkisesti raskas TLOU Part 2.

 

[vipe]

The Last of Us - Part 2

Vihdoin tuli tuo jauhettua läpi, joskus julkaisussa ostin jo eikä kerennyt kuin tunnin tms. pelata silloin, ja unohtui backlogin syövereihin.

En siis tarkalleen tiedä, mitä PS5 toi tähän lisää PS4 verrattuna, mutta kovin nätiltä ja sulavalta näytti.

Itse juoni - tai sen kaksijakoisuus hahmojen välillä - tuli itselle täysin yllätyksenä. Hyvin oli onnistunut spoilereilta välttymään. Mutta tuli parissa illassa Ellien osuus pelattua ja kaikki nurkat koluttua, niin pieni taisteluväsymys tuli kun homma ikään kuin alkoi "alusta" Abbylla.

No vähän suoraviivaisempi ote, ei joka laatikkoa jaksanut enää koluta eikä jokaista örkkiä lahdata, niin pari iltaa lisää ja lopputekstit rullasi näytöllä.

Tarina oli tosiaan aika rankka ja verta ja kyyneliä ei juuri säästelty. Ihan hyvä peli mielestäni, ja hyvää fiilistelyä, varmaan joku 8,5/10 voisi antaa. Tykkään silti Unchartedeista enemmän, tietyn Indiana Jonesmaisuuden takia ja kun maisemat vaihtuu tiuhaan ja on överiksi vedettyä toimintaa paljon. Aika paljon tässä oli noita kävelykohtia mitkä pitkästytti jossain määrin.

Tässä muutaman kuukauden sisään saanut näistä isommista eepoksista läpi God of War, Far Cry 5, AC Valhalla ja nyt tämä TLOU2. Taktiikka selvästi toimii, että pelaan vain yhtä tarinavetoista kerrallaan (ja siinä sivussa toki FPSia PC:llä).

Seuraavana backlogilla olis Days Gone, RDR2 (kolmas yritys jo, en tiedä innostuuko vieläkään) ja Horizon Zero Dawn, ehkä tuo viimeisin sopis tähän väliin. Kaikkia siis tullut aikoinaan jo kokeiltua mutta nyt läpi saakka. Tai sitten Resident Evil Village kehiin, ilmeisesti ei kovin pitkä ole.

 

[bulgur]

The Last of Us Part II (PS5)

Tuli viimeinkin tässä kesälomalla aloitettua tämä vaikka PS5-päivitys jo aiemmin saapuikin. Kaikenlaiset spoilerit jätin gamergaten tms aikoihin lukematta (itkuja toki seurasin huvittuneena), joten pääsin pelin kimppuun ilman ennakkoasenteita sun muita. Peli osu ja uppos meikäläiselle täydellisesti. Pelasin peliä iltasella vaimon mentyä nukkumaan ja joka päivä oikein odotin et pääsee taas pelin kimppuun. Samalla innolla en kovin monia pelejä oo yli 30 vuoden pelaamisuran aikana pelannu. Järisyttävän hieno kokemus.

Plussia tai miinuksia en sen kummemmin ala erittelee mut itse oisin ehkä inasen jostain kohtaa peliä lyhentänyt vaikka ei peli tylsäks käynyt missään välissä. Tunnelma oli usein parempi ja jännittävämpi kuin missään kauhupeleissä tai muissa. Henkilöhahmot upeita ja nyt jopa hahmojen ja muiden tyyppien kohtalot tosissaan kiinnosti niin että ahmin kaikki paperit ja lappuset mitä pelimaailmasta löysin. Liian usein moiset tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa eikä ne jaksa alkuintoilun jälkeen enää kiinnostaa.

Heittämällä parhaita pelikokemuksia ikinä ja sen myötä nousee kyllä suosikkipelieni listalle kaikkien aikojen yhdeksi parhaista videopeleistä.

5 / 5.

 

[BFFAF]

Edellinen peli oli siis FarCry: New Dawn, mutta n. 10h pelaamisen jälkeen tajusin miten geneerinen, itseään toistava ja täysin ontto kuori peli on ja päätä kiukuissani pudistellen poistin turhan teoksen ja tässä on itellä ollut iso pelillinen kriisi siitä lähtien. Mikään ei innosta, mikään ei kiinnosta. Nyt kun taloudelliset resurssit sallisivat taas tuhlaamisen peleihin, niin en uskalla ostaa edes kauan unelmoimaani Disco Elysiumia, kun tullut Days Gonea lukuunottamatta petyttyä kaikkiin tuotoksiin mitä kokeillut Nier: Automatasta Ghost of Tshushimaan. Alkoi ahdistaa perkeleesti. Mitä nyt!? Pläräsin Pleikkarini kirjastoa ja latasin sieltä kovolle pelaamattomat Battlefield V, Yakuza 0, Hitman 2 ja Thronebreaker: The Witcher Talesin.

Olen joutunut oikeassa elämässäni toimimaan keskellä erään sodan kiivaita taisteluita, nähnyt mitä kranaatti-isku ja toisaalta tarkka-ampujan osuma päähän tekevät ihmiskeholle, ja näin ollen Battfieldin simppeli, mutta erittäin toimiva tutoriaali sai jopa hieman silmiä kostumaan ja kun itse pelaaminen alkoi... Oli pettymys valtava. Niin turhia, ennalta-arvattavia ja typeriä hahmoja ja miljoona kertaa nähtyä toimintaa... Odotin kai jonkun sortin pahanmielen teosta, jossa sota on vain ja ainoastaan näytetty sairaimpana paskana mitä ihmiskunta itselleen on keksinyt.

Rakastin The Witcher 3:ssa gwentiä, ehkä liikaakin ja housuihini lorahti hieman hunajaista pisulia, kun sain pelistä tulevan itsenäinen peli. Pelaan siis PS4:llä ja yksinkertaisesti en vain osaa tällaista korttipeliä pelata kotikonsolilla, pevkele! Oispa PSP ottanut tuulta alleen ja olisi pleikkapojun Switchin korvike!

Hitman 2:ssa on potentiaalia, mutta! Vaikka olen ladannut kaikki palikat konsolille, niin en pysty pelaamaan kuin ensimmäisen tehtävän! Ja toisekseen, tässä tehtävässä siis pitää tappaa siellä merenrantahuvilassa se ruskea tukkainen nainen. Koitin mitä erilaisimpia tapoja tappaa nainen, mutta n. 8/10 yrityksistä päättyi siihen, että mut havaittiin ja tämä supersalamurhaaja on semmonen kaveri, ettei esim. uskalla hypätä 2,5m korkeudesta, ettei varpaankynsi katkeasi, niin mun ohjaama 47 tulitettiin aina kuoliaaksi. Kujiemme kalpeimmat kulkijat kertokaa, kertokaa minulle pitääkö tässä ihan tosiaan joka 3sek välein katsoa sillä ihme näkymällä missä vihulaiset on? Meneekö joka tehtävä näin? Vihaan noita milloin-mikäkin-katse, jolla näkee milloin mitäkin peleissä. Haluaisin ihan itse havainnoida ilman superkatseita ja nappien rämppäämistä mitä tapahtuu ja kus kulkevi missä. Mulla on teille lifehack! Jos olet sokea, älä pelaa videopelejä, vaan kuuntele vaikkapa radiota! No, ainoa järkevä tapa teloittaa nainen oli rynnätä hänen luokseen, ampua päähän ja juosta karkuun. Kukaan ei juossu perään tai muuta, vaikka huoneessa oli kaksi muutakin henkilöä. Tylsää. Mutta kyselen pelistä toisaalla, siltä jotenkin jäi kutkuttelemaan mieleen ja ehkä kypsyn ihmisenä ja saan sen verran lisää elämänkokemusta, että innostun pelistä ihan tosissani!

Sitten päädyin surumielisenä ja leuka rinnassa pelaamaan Yakuza nollaa. Ostin pelin aikoinaan kolmisen vuotta sitten. Taisin siinä ennen tätä pelata RDR2:n läpi, ja vaikka peli oli valtava pettymys itselle, niin olihan se viimeistelty teos, johon mun täytyi vaan sitten itse keksiä tarinoita, kun se oikea tarina oli aivan täysin yllätyksetön, jankkaava ja typerä. Tuntui kuin se olisi kirjoitettu 10v kakaralle. Joka tapauksessa nautin pelaamisesta suurimman osan ajasta. Kertoo pelistä paljon, että tällainen peliin älyttömästi pettynyt kaverikin silti pitää pelikokemusta suuresti positiivisena! Tämän jälkeen aloin pelata Yakuzaa, kun kuulin sen olevan valtava peli täynnä tekemistä ja ok tarinalla vieläpä. Mitä helvettiä!? Olinkin pienillä kaduilla, jotka päättyivät näkymättömiin seiniin, kauppoihin pääsyä piti odottaa mustan latausruudun verran, ukkeli hönki eteenpäin kuin kauhistunut gaselli ja taistelu oli pelkkää yhden napin run... rämppäämistä. Halusin niin pitää tästä, yhyy!

Viikko sitten alkoi siis peliahdistus kalvaa niin syvällä sisimmässäni, että en keksinyt muuta kuin kokeilla yllä olevia pelejä vuorotellen. Yllä kerroin jo muista peleistä ja lopulta käynnistin vain Yakuzaa yhä uudelleen ja uudelleen, mutta n. 30min päästä suljin Pleikan kyllästyneenä. Jaksoin tonkin verran peliä vain siksi, että oli vähän samaa kuin paljon pitämässäni Sleeping Dogissa. Siinä pikku hiljaa huomasin, etten ollu Yakuzaa vuosia sitten pelatessani näköjään lukenut tai ymmärtänyt yhtään mitään mistään, sillä tuli vastaan taas se joku lierihattu, joka opetti lisää taistelutaitoja ja mullahan oli rahaa vaikka kuinka, jolla kasvattaa taistelukykyjä monipuolisemmiksi ja ostaa sitä sun tätä parantamaan suojausta tai muuta. Löytyi myös läjä CP:tä, joilla sai ostettua lisää sahramia soppaan! Kokeilin lähinnä sitä taistelua, et minkälaista se oli uusien iskujen yms. myötä, ja hämmennyin, että jo alkuvaiheessa oli niin monimuotoista tappelua, josta löytyi syvyyttä. Miten olinkaan kuvitellut sen olleen vain neliön nus... näpyttelemistä. Samalla osui sattumalta kohdalle sivutehtäviä, joista n. puolet saattoi hyvillä mielin rämpyttää läpi menettämättä mitään, mutta monet yllättivät aivan täysin meikäläisen, vaikka yleensä osaan erittäin hyvin aavistaa mitä tuleman mitää ja jotkut saivat ihan oikeasti naurahtamaan! Kävin myös läpi kaikki pikkupelit, jotka löysin ja tykästyin ennen kaikkea niihin miniautoihin! Haluan löytää lisää osia tehdäkseni autostani paremman ja voittaa ensimmäisen kisani! Pallon lyöntikin on ihan hauskaa ja rentouttavaa vähän kerrallaan pelatessa. Pelin pieni kartta tuntui silloin vuosia sitten aivan naurettavan pieneltä, mutta hämmennyin siitä, ettei se enää haitannutkaan lainkaan, kun joka paikassa oli jotakin ja kaikkialle pääsi helposti ja nopeasti. Löysin maasta myös sellaisia kivoja tyttökortteja, joiden myötä silmäni pyrkivät tarkemmin tutkimaan ympäristöä, jotta missä kimaltelee ikään kuin vihreitä timantteja. Lopulta alkoi ärsyttää, etten muistanut pelin juonesta paljoakaan ja kaikki hahmot oli kadonnut jonnekin alitajunnan pohjamutiin, joten halusin vain hieman muistaa tarinaa paremmin. Ja sille tielle jäin! Lisäksi innostuin yhä enemmän huomatessani, että lähes aivan kaikesta mitä pelissä teen, juoksemisesta lähtien, palkitaan pelaajaa, loistavaa! Tarinassa oli aivan puuntakaa tulevia yllätyksiä, erilaista vuorovaikutusta "kuin peleissä yleensä" ja ylipäänsä peli, joka aluksi tuntui joltain PS2:sen alelaari-peliltä, alkoikin avata Pandoran lipastaan tuoden esille valtavasti syvyyttä helposti pelattavassa muodossa tietäen olevansa videopeli, eikä mikään tosielämän simulaattori! Aivan loistavaa viihdettä, vaikka nyt olen siinä vaiheessa, kun Kazuma-san alkaa toimia kiinteistöbisneksessä ja pieni suvantovaihe meneillään, mutta tiedän jo nyt, että peli tuo pian taas jotain yllättävää ja mielenkiintoista silmieni eteen! Jos ei anna pinnan hämätä, pelaamisen helppous yhdistettynä yllätyksiä täynnä olevaan tarinaan ja yllättävän monipuoliseen, mutta käyttäjäystävälliseen taisteluun kiinnostaa, niin pelatkaa ihmeessä!

8/10! Välillä hieman alle, tarinassa välillä 10/10 hetkiäkin.

Mutta kuka kehveli sen minikartan on suunnitellut!?

Ennen kaikkea Yakuzaa pelatessa tajusin, etten ole kyllästynyt pelaamiseen, vaan olen kyllästynyt "hollywoodmaiseen" käsikirjoittamiseen, hahmoihin ja dialogiin. Selvästi kaipaan jotain muuta kuin länsimaisille markkinoille, länsimaisia ihmisiä miellyttämään tehtyjä länsimaalaisen oloisia tarinoita kertoviin peleihin, joten laitankin Disco Elysiumin tällä sekunnilla latautumaan ja kerron siitä aikanani kenties teillekin muistelmani!

Mutta nyt! Olen valvonut 2,5 vuorokautta nuorimman lapseni, vasta viisi kuukautisen kanssa, ja juuri tuli vahdinvaihdos, niin hyppään sohvalle, vedän peiton korville ja sukellan Kazuman ja Goron maailmaan kunnes silmäni valuvat väkisin kiinni!

 

[BFFAF]

Tuossa seiskan maissa olin jo heti polla pinkeänä pelaamassa ennen päivän rientoja. Jatkoin hetken Yakuzaa, mutta en vain voinut mitään kalvavalle tunteelle aivojen videopelilisäkkeessä, hippotalagameuksessani. En aluksi ymmärtänyt mistä kyse, mutta kupillisen terästämätöntä vihreääteetä juodessa ymmärsin mistä kyse! Hitman 2 oli jäänyt kummittelemaan alitajuntaani! Suljin Yakuzan ja hyppäsin salamurhafiiliksiin.

En siis aiemmin saanut pelissä toimimaan kuin ensimmäisen tehtävän jostain syystä. Yrittäessäni jatkaa peliä, peli hyppäsi Storeen ja siellä taas näkyi, että tarvittavat osat oli jo ladattu, joten poistin koko pelin ja latasin uudestaan, ja nyt toimii!

Aikaisemmin peliä kokeillesani koin sen yksinkertaisena ja typeränä menetettynä mahdollisuutena, vaikka näin siinä paljon hyvää. Ehdin kolmisen tuntia pelata tätä ja täytyy sanoa, että ensinnäkin peli taisi bugata aiemmin pahemman kerran, mm. joka ikinen kerta päästessäni takaisin moottoriveneelle sen ympärillä oli seitsemän vartijaa toisissaan kiinni. Luulin olevan joku pelillinen juttu, että pitää taistelemalla taistella itsensä vapauteen. Myöskin haulikko oli aivan tehoton jouduin ampumaan aivan point blank -etäisyydeltä kolme kertaa vihollista päähän, jotta kuolisi. Myös kohteeni käyttäytyi kummasti. Myrkytettyäni hänet hän jäi joka kerta heilumaan vain paikalleen. Paljon muutakin ihmeellistä oli ja luulin olevan osa peliä. Nyt uudelleen latauksen jälkeen kaikki toimii aivan eri tavalla eli loogisesti.

Toisekseen, ihmettelin aikasemmalla kerralla, että todellako tätä peliä pelataan supernäkö päällä ja siitäkin huolimatta paras tapa salamurhata kohde on juosta liki, ampua päähän ja juosta karkuun. Ajattelin koko peliä aivan väärin. Apua! Nyt täytyy lopettaa, sillä jään junasta pois, mutta tää peli aukesi kunnolla nyt aamulla. Piti vain ymmärtää sen sielu! Tämähän on kuin 3D shakkia!

 

[Make]

Outlast 2

En ole oikein syttynyt tälle. Tuntuu liikaa kävely-/juoksu"simulaattorilta" ja nykyhetken ja menneisyyden välillä hyppiminen ärsyttää ja sekoittaa pidemmän päälle. En ole vielä pelannut tarinaa kokonaan läpi mutta olen jo melko loppupuolella niin kehtaan tulla arvostelemaan.

 

[perato]

Darkest Dungeon (PC, Epicin ilmaistarjonta osa XXI)
Toisin kuin tuo edellinen, tämä nappas jollakin tavalla heti. Ei kuitenkaa nieluun asti uponnut koukku. Mukavaa vuoropohjaista luolaston koluamista ryhmällä. Kuitenkin tässä pelissä tulee vähän sama fiilis kuin esim. Into the Breachissa, että tätä vois olla kivempi pelata jossain sohvalla tai sängyssä muutama vuoro etiäpäin padilta, ku tietokoneella. Toisaalta peli on melko monimutkainen statseineen, osumisprosentteineen yms. että en tiä sit kaipaisko tästä jonku vähän enemmän lite version mobiilille. Pelissä on aika paljon kaikennäköistä asiaa joka pitäs ehkä vaan "muistaa", ja ainoa tapa oppia asioita on kokeilemalla, joten ainakin itellä tuli aika nopeaa vastaan se, että katotaan suoraan netistä, kerta peli ei tarjoa mitään vihjeitä saati muistikirjaa tai keinoa itse tallentaa juttuja.(esim. mikä työkalu mihinkin curioon on hyvä, eri välineitä on joku <10 ja curioita varmaan 100 erilaista).

Suosittelen kuitenkin testaamaan mikäli yhtään joku vuoropohjainen koluaminen kiinnostaa, juuri näitä pelejä missä otetaan aina kolme askelta eteen/taakse ja toiset 2 päinvastaiseen suuntaan. Progressiota on siis pitkällä välillä, mutta toisinaan otetaan selkään tai vauhti hidastuu kun ryhmä ottaa "osumaa" tai jopa osa ryhmästä kuolee. Vähän kuin nämä uudet Xcomit mutta eri teemalla.

Tätä nyt tullut sit kuitenki läpsyteltyä enemmän, jonkin verran wiki turvana. Ei kuitenkaa mitenkää erityisen tavoitteellista, kerran kävin Darkestissa wipettämässä koko tiimin, muuten lähinnä naksutellut luolastoja ja "kehittänyt" hahmoja. Sen verran mainittakoon, että onhan tuossa pelissä sentää sitteki joku muistikirja noille curioille, eli näyttää millä välineellä oot saanut siitä curiotyypistä jotain kivaa ulos.

Myös Surviving Mars tuli alotettua, mutta tämä onkin näin aluks jättänyt todella kylmäksi. En tiä mikä on, mutta yleensä tämmösten rakenteluiden ystävänä tää tuntuu jotenki todella oudolta. Kontrollit tuntuu vaikealta oppia kun liikutellaan yksiköitä mut sit kuitenki pitäs rakennella, ja toisaalta tutoriaali kävi varsin pintapuolisesti asioita läpi. Eli paljolti vaan kokeillen pelaa, mutta ei oikeen tunnu edistyvän tuo pelaaminen nyt muutamassa tunnissa.

 

[Eqilo]

Päivitellääs pari omaa kuluvan vuoden projektia kans tänne.

Wolfenstein The New Order: Paluu Wolfensteinen pariin. Viimeksi pelannut lienee Enemy Territorya joskus yli 10v sitten ja lähdin ilman kummempia odotuksia tämän kimppuun. Alusta asti näkyy, että The New Orderin maailma on kyllä tyylikkäästi rakennettu ahdistavaksi natsi-dystopiaksi, jossa ei ihmisillä paljon ilon aiheita ole. Tarina vie miestä milloin mihinkin natsien päänahkojen perässä kituvan vastarintaliikkeen puolta pitäen. Pelin taitopisteet on ihan ovelasti rakennettu tavallaan saavutusten päälle, eli kun tapat porukkaa kranaateilla niin saat kanniskella enemmän kranaatteja tai kun murhaat tarpeeksi ihmisiä puukolla voit kohta viskoa myös puukkoja jne. Itselleni toimii mutta ei välttämättä kaikille. Omalla kohdallani nämä etenivät aika hyvin pelin edetessä itsestään mutta välillä tuli vähän muutettua pelityyliä, jotta saa avattua tiettyjä kykyjä.

Parhaimmilla Wolfensteinin pelaaminen on todella timanttia kun aseet laulaa ja rokki soi. Välillä peli koittaa rohkaista hiiviskelemään, jopa pakottaa pari kertaa, mutta halutessaan rytinää pääsee jatkamaan melko äkkiä. Pelissä oli vähän kummallinen head-bob ja välillä tuli vähän etova fiilis, vaikka en herkkä tällaisille tietääkseni ole. Kaikkiaan tykkäsin kyllä - Kun tämän + seuraavan osan (Old Blood) sai pakettina n. 6 euroon niin ei voi kun suositella. Piste pois vähän vanhentuneesta teknisestä ulkoasusta ja yllättävistä kaatumisista, joita itselle mahtui pari kappaletta, 4/5

Titanfall 2: Ajattelin että ostaisin Titanfall ykkösen ensin, mutta selvisi ettei siinä ole yksinpeliä, joten tähän päädyttiin. Vitosella ostin Steamin alennuksista, joten lyhyt läpipeluu 7,5 tuntia läpäisee silti oman "euro per tunti huvia" arvioinnin. Tätä olisin kyllä kernaasti pelannut lisääkin, mutta ei kuitenkaan perse kestä opetella moninpeliä. Tarina on hyvällä tavalla peruskauraa, ääninäyttely hyvää ja pelattavuus (kontrollit ym) on huippuluokkaa. Jos vertailukohtaa hakee niin Apex Legends on samanlainen. Nälkä jäi, eli jos Titanfall 3 joskus tulee kunnon yksinpelikamppiksella niin varmasti hommaan ennemmin tai myöhemmin. Arvio 5/5 jos alennuksella löytyy ja yksinpeli tähtäimessä. Täyttä hintaa en suosittele maksamaan koska peli on tosiaan usein alennuksessa ja loppusestaan todella lyhyt.

Druidstone: The Secret of the Menhir Forest: Tämä tuli hetken mielijohteesta otettua alennuksesta parin positiivisen nettikomentin perusteella - Hyvä löytö! Reilu 20 tuntia tuli pelattua ja suurin osa saavutuksista metsästeltynä myös. Syvyyttä pelissä ei ole liikaa että peruspelaaja siihen hukkuisi, vaan voi aika hyvin luistella perinteisillä warru / ranged / mage / healer -tyylisillä perustyypeillä pelin läpi. Hahmoluokat ym. ovat melko peruskauraa vaikka pelaaja voikin itse valita mitä taitoja haluaa poimia ja mitä varusteita ostaa. Minulle tällainen passaa kyllä hyvin ja kuljen niitä raiteita mitä pelinkehittäjät tarjoilevat. Tykkäsin mahdollisuudesta palata tehtäviin myöhemmin uudestaan jos kiinnostaa metsästää täydet kykypisteet ja tähdet. Ymmärrän jos tallennussysteemi ei kaikille ole mieleen: Kesken "kartan" et voi tallentaa vaan homma alkaa aina alusta. 4/5 kuitenkin.

 

[Jurppii]

Pari tuntia vasta pelannut mutta Arkane Studion itseltäni väliin jäänyt Prey on kyllä onnistunut vanhemmaksi peliksi jo pariin kertaan vetämään WTF:n päälle.

 

[King Im Jo]

Pari tuntia vasta pelannut mutta Arkane Studion itseltäni väliin jäänyt Prey on kyllä onnistunut vanhemmaksi peliksi jo pariin kertaan vetämään WTF:n päälle.

Prey yllättävän hyvä. Suosittelen sitä lisäriäkin(Mooncrash) kokeilemaan kunhan peruspeli läpi. Hieman erilainen tyyli.

 

[Partis]

Prey yllättävän hyvä. Suosittelen sitä lisäriäkin(Mooncrash) kokeilemaan kunhan peruspeli läpi. Hieman erilainen tyyli.

Kutsuminen tuota "hieman erilaiseksi" on aikamoista vähättelyä kun kyseessä on roguelite.

 

[King Im Jo]

Kutsumalla tuota "hieman erilaiseksi" on aikamoista vähättelyä kun kyseessä on roguelite.

Totta. Mutta samaa pelin perustaa käyttävänä ei sitä voi paljon erilaiseksikaan sanoa. Toki se peruspeli on juonivetosempi mutta mekaniikka sama kummassakin periaatteessa.

 

[Refloni]

Pari tuntia vasta pelannut mutta Arkane Studion itseltäni väliin jäänyt Prey on kyllä onnistunut vanhemmaksi peliksi jo pariin kertaan vetämään WTF:n päälle.

Vuonna 2017 julkaistu on "vanhempi peli"? Prey on kyllä loistava, mutta tuskin sille iästä mitään bonuspisteitä kannattaa antaa.

 

[Jurppii]

Vuonna 2017 julkaistu on "vanhempi peli"? Prey on kyllä loistava, mutta tuskin sille iästä mitään bonuspisteitä kannattaa antaa.

Enemmän ehkä viittasin siihen, että peli oli mennyt täysin ohi ja olin välttynyt spoilaantumasta alun juonikuvioista kaikki nämä vuodet, vaikka peliskeneä jollain tasolla kärkynkin hyvien pelien osalta. Oikeastaan Deathloopin kautta tähän päädyin kun kattelin, että onhan siellä D2 jälkeen muutakin tullut.

 

[Jurppii]

Prey alkoi rasittaa aika pian. Phantomit respaa tyhjennettyihin paikkoihin entistä kovempina, peli ei varsinaisesti loista FPS-puolellaan ja turretit kestää vahinkoa: Ejjole. Haastavat pelit on jees mutta samojen mestojen läpi tekisi mieli seuraavalla kertaa juosta eikä joka kerta hiipiä Talos I:n aulassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kuulemma tää tästä muuttuu demigod-tason OP-juoksuksi kuin Doomia pelaisi joten sitä odotellessa...

 

[perato]

Prey alkoi rasittaa aika pian. Phantomit respaa tyhjennettyihin paikkoihin entistä kovempina, peli ei varsinaisesti loista FPS-puolellaan ja turretit kestää vahinkoa: Ejjole. Haastavat pelit on jees mutta samojen mestojen läpi tekisi mieli seuraavalla kertaa juosta eikä joka kerta hiipiä Talos I:n aulassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kuulemma tää tästä muuttuu demigod-tason OP-juoksuksi kuin Doomia pelaisi joten sitä odotellessa...

Kovin aggressiivisestihan nuo ei seuraa, joten aika pian sitä oppii juoksemaan niistä ohi uusintakierroilla. Pari kertaa pelannut, toisella kertaa huma skilleillä ja toisella kertaa alien skilleillä. Molemmilla joutu vähän erillä tavalla pelaamaan, mutta en kokenut mitenkää mahottoman vaikeana missää vaiheessa. Alieni vaati ehkä vähemmän edestakas juoksua kun ei ollut nii paljo tarvetta aseille ja tarvikkeille.

 

[swttii]

Kovin aggressiivisestihan nuo ei seuraa, joten aika pian sitä oppii juoksemaan niistä ohi uusintakierroilla. Pari kertaa pelannut, toisella kertaa huma skilleillä ja toisella kertaa alien skilleillä. Molemmilla joutu vähän erillä tavalla pelaamaan, mutta en kokenut mitenkää mahottoman vaikeana missää vaiheessa. Alieni vaati ehkä vähemmän edestakas juoksua kun ei ollut nii paljo tarvetta aseille ja tarvikkeille.

Kerran pelasin ja en oo mikään ekspertti, mutta jotku skillit ja aseet oli enemmän "OP". Joten luulen että alkupuolen vaikeustaso riippuu vähän siitä minkä pelityylin valitsee. Yleensä ongelmiin on myös monta eri ratkaisua/reittiä kun asioita miettii.

 

[Jurppii]

Pelihän ei ole varsinaisesti vaikea jos pelaa varman päälle, kantaa turretteja ympäriinsä, juoksee takaisin palvelusdroidin luokse parantamaan ja korjaamaan, parantelee itsensä ajan kanssa juoma-automaateilla jne. Menee vaan niin hitaaksi ettei jaksa.

 

[perato]

Kerran pelasin ja en oo mikään ekspertti, mutta jotku skillit ja aseet oli enemmän "OP". Joten luulen että alkupuolen vaikeustaso riippuu vähän siitä minkä pelityylin valitsee. Yleensä ongelmiin on myös monta eri ratkaisua/reittiä kun asioita miettii.

Pelihän ei ole varsinaisesti vaikea jos pelaa varman päälle, kantaa turretteja ympäriinsä, juoksee takaisin palvelusdroidin luokse parantamaan ja korjaamaan, parantelee itsensä ajan kanssa juoma-automaateilla jne. Menee vaan niin hitaaksi ettei jaksa.

Njoo, muutama "op" skillihän tuossa oli ja tuolla ihmisellä oli enemmän tosiaan tuota backtrackailua just noiden turrettien yms. kanssa. Alienilla sit tais olla kaikenmaailman regeniä ja psi hyökkäystä yms. että aseet oli pitkälti turhia ja sitä keräs lähinnä niitä violetteja kuutioita antavia tavaroita.

Mukavintahan tuossa pelissä oli oikeastaan just se, että skilleillä ja kikkailemalla saatto päästä paikkoihin mihin kaikki eivät tajunneet että on mahollisuutta päästä ennen tiettyä vaihetta pelistä.

On kyl viimisen 5v ajalta yks omista lempipeleistäni ja tuo lisäri, vaikka erilainen olikin jätti myös todella mukavan fiiliksen.

 

[swttii]

Njoo, muutama "op" skillihän tuossa oli ja tuolla ihmisellä oli enemmän tosiaan tuota backtrackailua just noiden turrettien yms. kanssa. Alienilla sit tais olla kaikenmaailman regeniä ja psi hyökkäystä yms. että aseet oli pitkälti turhia ja sitä keräs lähinnä niitä violetteja kuutioita antavia tavaroita.

Mukavintahan tuossa pelissä oli oikeastaan just se, että skilleillä ja kikkailemalla saatto päästä paikkoihin mihin kaikki eivät tajunneet että on mahollisuutta päästä ennen tiettyä vaihetta pelistä.

On kyl viimisen 5v ajalta yks omista lempipeleistäni ja tuo lisäri, vaikka erilainen olikin jätti myös todella mukavan fiiliksen.

Jos ei oo jo tuttu, kannattaa kattoa youtubesta NoClip dokumentti Preystä, valotti itselle vielä lisää noita erilaisia tapoja joita olin täysin missannu osan. Dokumenttia en ehkä suosittele muille jotka ei vielä peliä ole pelanneet, paitsi jos päättänyt ettei aio pelata loppuun.

Todella hieno peli myös minun mielestäni, suurin miinus että äänet bugailee enkä ole saanut korjattua vaikka olen montaa eri asiaa kokeillut.

 

[sbasil]

Stunt Car Racer. Autopelien Tetris. Hyvä, ellei jopa loistava ja löytyi myös selaimessa toimiva versio

Stunt Car Remake

 

[BFFAF]

Tasan 15h putkeen tässä paukuttanut Yakuza 0:llaa, hupsista shaatana! Ilmeisesti peli jaksaa kannatella vähän pidempäänkin pelkillä minipeleillä yms., sillä viimeksi olen pelannut tarinatehtävää n. 20h sitten. Pelikello näytti nyt 62h. En jaksa odottaa, että saan käsiini sen spinoff-pelin, jossa pelataankin poliisin puolella! Tilasin myös oikeassa elämässä tämän pelin myötä hanafuda-pelikortit, sillä rakastuin koi koi -peliin!

Ostin tuossa taannoin myös Maneaterin ja vallan mainiota hupia semmosissa max. tunnin pätkissä, jos olette kuten minä eli katsonut joka ikisen hai-dokumentin, jonka vain käpäläänne olette saaneet!

 

[Jumi]

Diablo 2 Resurrected (PC, Switch, Playstationit, Xboxit)

Pelasin D2:n piraattiversiota aika paljon joskus 2001 ilman moninpeliä. Pidin pelistä mutten niin paljoa että olisin pelannut yötä myöten.

Olen pelannut nyt kolme päivää yksin omassa rauhassa niinku ennen vanhaan, mutta "online-hahmolla". Online-hahmon tein vain jotta voin jossain välissä käydä kauppaa muiden kanssa. Saa nähdä miten se tapahtuu.

Nyt 2021 kun kuulin alkuvalikon tutun musiikin niin suu vääntyi hymyyn, mutta sen enempää en ole huomannut nostalgian peliä kannattelevan. Pelaaminen on niin pirun nautinnollista että näin keski-ikäisenä jaksoin pelata aivan koko päivän 12h, eikä sitä ole tapahtunut viimeksi kuin joskus 2008. Pakko mainita silti että genreä nykypäivänä pelaavat ovat pitäneet D2:n pelaamista vähän tönkkönä, minua ei ole haitannut kun en genreä ole pelannut.

Väittäisin että tämä on nyt jopa parempi kuin 2000-luvulla. Silloin pelit olivat yleisesti hyviä eikä D2:n erottunut joukosta niin paljoa, mutta nyt 2020-luvulla kun vertaa toinen toistaan muistuttaviin tylsiin ison rahat AAA-peleihin ero on huima! Toinen henkilökohtainen muutos on että nyt luin hitusen oppaita ja otin mallia millaisia hahmoja voi rakentaa. Ne tuovat ylimääräisen pelaamisen tason ja tavoitteita, eteneminen on ollut myös nopeampaa kuin silloin kun hahmo "toimii" paremmin.

Hiiren sijaan pelaan gamepadilla ja se toimii yllättävän hyvin. Ukkeli liikkuu sinne minne tahtoo ja esim. pomotaisteluissa väistely on helppoa, mutta potioneiden käyttäminen inventaariosta on hitaampaa. Taitojen käyttö onnistuu pikanäppäimistä (18 kpl) ja sekin toimii hyvin, paitsi luin netistä että joissain taidoissa ei. Sorceressin Blizzard kuulemma hakeutuu automaattisesti vihun päälle, mutta koska vihu liikkuu se menee hukkaan. Se pitäisi tehdä siihen kohti mihin vihu on liikkumassa.

Suosittelen. Hyvä valinta genren ekaksi peliksi ja toimii ilman nostalgiaa.

 

[arcane]

It Takes Two

Tuli tämä co-op seikkailu vihdoin läpäistyä. Hirveästi on eri mekaniikkoja, mutta syvyyttä kahluualtaan verran. Vaikea jotenkin uppoutua peliin, joka ei haasta teknisesti tai älyllisesti oikeastaan millään tavoin, vaikka olisi visuaalisesti kiva. Monipuolisimpia pelejä, joita tiedän, mutta uudet mekaniikat hylätään lähes yhtä nopeasti kuin ne esitellään. Meinaa unohtua jo, mitä minä edes näin ja koin matkan varrella

Kovin tyypillinen hollywood-peli, että päähahmot todella ei-tykättäviä, koko ajan on Jack Black -tason ähellys ja öhellys menossa, hahmojen on koko ajan pakko huudella jotain ja osa tasoista muistuttaa aika kliseisä huumehouretasoja. Samalla pelialue on melko tyhjä putki jossa ei ole sisällöllisesti oikein mitään annettavaa, ellei kamalasti innostu katsomaan vaan maisemia. Muutenkin vähän liikaa sellaisia 80-/90-luvun nostalgiaan olevia viittauksia, jotka noh, ovat vaan viittauksia....

Jää co-op pelinä sellaiseksi "ihan kiva" -tason popcorn-viihteeksi, jonka pelasi marinasta huolimatta mielellään kerran. AAA-pelin hinta (40€) tällä myös on kun tuotantoarvot on niin isot, mutta kovasti maistuu sieluton markkinointi ja analysointi -osasto. Itse maksoin 30€, joka sekin oli aivan liikaa. Toimisi kuitenkin varmasti paljon paremmin sellaisille, jotka osaavat kytkeä aivot nollille tai haluavat jotain helppoa viihdettä. Tai jos toinen pelaajista vasta tutustuu pelien maailmaan.

---

Tämän lisäksi aloittelin joku puolitoista viikkoa sitten pelaamaan kaikki Resident Evilit läpi. RE1, RE2 ja RE3: Nemesis olen jo ehtinyt, seuraavaksi sitten etenee Code Veronicaan...

 

[perato]

Xcom: Chimera Squad (PC Steam)
Humble Monthlystä tuli tämä viime maaliskuussa Controlin ohella napattua. Pitkään tätä jumitti, että jaksaako edes innostua, mutta nyt ku oli pelaamisessa taas vähän semmosta "mitä pelais" nii tuli käynnisteltyä. Olen kyl tykännyt tähän asti. Vähän kuin XCOM litenä. Käytännössä peli toimii kuin aiemmat modernit XCOM:t mutta muutamalla isolla poikkeuksella. Pelimekaniikka on ns. Breach, jossa jokaiseen taisteluun rynnätään jostain ovesta tms., jonka jälkeen taistelu käydään ja kun kaikki on lyöty siirrytään seuraavaan breachiin. Hahmoja ei siis liikutella kuin taistelussa, mikä omaan silmään jouhevoittaa peliä mukavasti. Ei ole mitään siirto/overwatch rämpyttelyä. Toinen suurempi poikkeama edellisiin on, että hahmot on persoonia, eikä niiden saa antaa kuolla. Myös minkäänlainen epäonnistuminen ei ole sallittua tehtävien tavoitteissa. Itse pelailen normalilla, mutta näkisin kyllä, että nämä kaksi asiaa tuottaa isoja ongelmia vaikeammilla tasoilla, koska itsekin jouduin pari kohtaa yrittämään useamman kerran ja silloinki tuntu olevan lähinnä jostain critistä(/vihun missistä) kiinni että onnistuin. Muuten pääasiassa peli on kohtalaisen helppo normalilla. Basen rakentelu on ohkasempaa ja toki vähän erilaista, sekin ainakin normalilla vähän liian helppoa, oletan että pelistä on jäljellä vielä 1/3, mutta kaikki basessa on jo käytännössä tehty.

Huonoina puolina mainittakoon, että peli on viimeistelemättömän tuntuinen, paljon kamera yms. bugeja toimintakohtauksien aikana. UI ei tunnu hyvältä varsinkaan basessa. Myös nämä "persoonat" on aivan perseestä. Lähes kaikki on joko synkistelijöitä tai "quirky". Täysin tarpeetonta huulen heittoa varsinkin kun kirjoitus on näin huonoa.

 

[Refloni]

Pari quicksaven naputtamiseen keskittyvää peliä.

Dishonored 2

Arkanen steampunk-hiippailu jatkuu. Dishonored 2 on hyvin samanlainen peli kuin edeltäjänsä. Pelaajalle annetaan supervoimat ja tavoite puoliavoimessa kartassa, tyyli vapaa. Jokaiseen ongelmaan on monta ratkaisua:

...tosin kuten kuvasta näkyy, peli vääntää rautalangasta aivan liikaa. Tutoriaali pitää pelaajaa täydellisenä idioottina, kuten AAA-peleille on tavallista. Päätään pääsee silti välillä käyttämään - eräässäkin kohdassa voi oikaista, jos osaa ratkaista itse hankalan logiikkapähkinän, ja sen hoksaaminen että kloroformipullot toimivat nukutuskranaatteina on täysin pelaajasta kiinni. Tällaiset oivallukset olivat minulle pelin huippuhetkiä.

Koodilukot on liian helppo brutettaa. Kolmenumeroisen koodin kaikkien yhdistelmien kokeilu vie muutaman minuutin, joten sen runnoo mieluummin väkisin läpi kuin lähtee etsimään oikeaa yhdistelmää ties mistä. Neljän numeron koodia en olisi enää lähtenyt arvailemaan.

Dishonored tekee pasifismin mahdollisuudesta ison numeron ja lähdin itsekin pelaamaan tätä ajatuksena, että ketään ei tapeta. Se saattoi olla virhe. Viholliset kuolevat helposti vahingossa ja huomaamatta, ja on harvoin etukäteen selvää, mitkä kuolemat pistetään pelaajan syyksi ja mitkä ei.

• Vihollissotilas juoksee sähköaitaan täysin oma-aloitteisesti? Tappo. Hyi sinua.
• Pelaaja avaa roskapöntön, josta tulvahtava ampiaisparvi tappaa lähimmän vartijan? Valitettava onnettomuus. Ei lasketa.

Peli säilyttää muutaman autoseivin, mutta checkpointteja on niin tiheässä, että varatallennukset täyttyvät parissa minuutissa. Jouduin aloittamaan yhden tehtävän kokonaan alusta, kun en huomannut että viisi minuuttia sitten kolkattu jannu olikin heittänyt henkensä. Taukovalikossa on tilastosivu, josta voi katsoa montako tappoa on kertynyt meneillään olevan tehtävän aikana, ja koko loppupeli menikin sitä vilkuillessa. Tarkistin tappolaskurin joka ikisen kolkkauksen ja käsikähmän jälkeen, ja neuroottinen tapa pelastikin pasifistireissuni pariin otteeseen.

Tarina, maailma ja hahmot ovat samaa hyvää keskitasoa kuin ensimmäisessä pelissä. Kaikki toimii, mutta mitään järisyttäviä juonenkäänteitä ja silmäkulmat kostuttavia hetkiä on ihan turha odottaa. Kädenlämpöinen tarina on pettymys pelissä, jossa on muuten mestariteoksen aineksia.

Serious Sam: First & Second Encounter

Croteamin Talos Principle on kaikkien aikojen lempipelini. Jätin saman firman klassisen Serious Samin kuitenkin monta vuotta noteeraamatta, koska peli vaikutti täysin aivottomalta räiskinnältä. Vanha kunnon GOG päätti kuitenkin tarjoilla ensimmäisen pelin ilmaiseksi ja toisen eurolla. Tartuin sarjaan ajatuksella "jos nyt tätäkin vilkaisisi".

Serious Sam on kuin onkin aivoton räiskintä. Ja hauska sellainen.

Pelissä juostaan muinaissivilisaatioiden kaupungeissa ammuskelemassa hirviöitä. Vihollisissa ja aseissa on vaihtelua ja räiskiminen tuntuu hyvältä. Isoimmissa taisteluissa on hieno, eeppinen tunnelma. Tarina on täysin yhdentekevä ja pelin yrittämä "huumori" on niin käsittämättömän surkeaa, että se jo vähän hymyilyttää.

Pomoja lukuunottamatta panossienet ovat harvinaisia, joten vaikeustaso perustuu valtaviin vihollislaumoihin. Örkkejä tulee niskaan jatkuvalla syötöllä. Väijytyksiä on joka paikassa eikä peli pelaa rehdisti. Viholliset syntyvät yleensä tyhjästä ja hyvin usein pelaajan selän taakse. Onneksi jokaisen kentän lopussa on tilastot ja tapot listattu tyyliin "345/380 vihollista tapettu", joten tiesin että vihollisvyöry ei missään vaiheessa peliä ole loputon. Siltä kyllä tuntui vähän väliä.

Osa salaisuuksista on aivan hevonpaskaa, yksi täysin samanlainen kiviseinä kuin muut onkin särkyvä ja sen takana on jotain kivaa. Monta tällaista jemmaa jäi löytämättä, mistä peli myöskin muistutti joka kentän lopussa. Pitäkää tunkkinne.

Rautakautinen pelisuunnittelu koetteli välillä hermoja, mutta alepelinä Serious Sam oli laadukasta viihdettä. Jos sen seuraavankin osan nyt ostaisi.

 

[Oopi]

12 minutes gama passista tuli testattua ja poistettua saman tien, kun sain huonoimman loppuratkaisun auki netin ohjeiden perusteella. Kyseessä on tällainen indietuotanto, jossa ollaan jumissa parissa huoneessa ja touhu alkaa aina alusta. Vaikutti ekat 20 minuuttia ihan mielenkiintoiselta, mutta sitten jatkuva samojen repliikkien kuunteleminen päivästä toiseen alkoi ahdistaa. Peli on ylhäältä päin kuvattu, eikä hahmoihin oikein saa otetta, vaikka hyvät ääninäyttelijät ovatkin mukana. Mutta itse pelattavuus on todella tylsää ja itseään toistavaa esineiden etsimistä ja klikkailua, eikä sitä yksinkertaisesti parin tunnin päästä oikein jaksanut, kun tuntui enemmän työltä koko touhu.

Luin netistä kyllästyttyäni pelin tarinan ja varmasti pääsin vähemmällä vaivalla kuin jos olisi itse pelannut ohjeiden mukaan juonen läpi. Että ihan hyvä idea pelissä ja ok tarina, mutta kun on vaan niin pirun tylsää touhua muuten, niin ei vain jaksa, kun ei siitä varsinaisesti mitään maksanut. Netin mukaan on jakanut mielipiteitä peli myös suuresti, jotkut vaikuttavat siitä pitävänkin.

 

[Budwei]

Vintage Story (PC)
URL: Home

Noin kuukausi sitten törmäsin Youtubessa peliin nimeltä Vintage Story. Peli on early-access versiona saatavilla pelin kotisivuilta. Vintage Story perustuu johonkin Minecraft modiin, jota pelintekijä on käsittääkseni aikaisemmin koodannut. Vintage Story on vienyt kaiken vapaa-ajan ja muut pelit ovat armotta jääneet tauolle.

Vintage Story näyttää, tuntuu ja maistuu aivan kuin Minecraft. Pelissä on myös sitä samaa fiilistä kuin Minecraftissa sen alku aikoina. Tiettyjä pelimekaniikoita on viety pidemmälle ja hiottu hyvin erilaiseen suuntaan. Erilaisuus tulee esille jo ensimmäisten työkalujen kohdalla. Esimerkiksi flint-kirves tai flint-lapio valmistetaan erilaisella tavalla. Kirveen tai lapion pääosa knappaillaan eräänlaisessa minipelissä. Jatkossa on hyvin monenlaisia craftaus mekaniikoita: saviastioiden muotoilua ja polttamista, metallit sulatetaan ja kaadetaan muottiin tai nakutellaan vasaralla jne. Työkalujen valmistus ei siis ole pelkästään materiaalien hankintaa ja sitten vain crafting gridin käyttämistä.

Esimerkki:
Knapping – Vintage Story Wiki

Vintage Story on siis early-access vaiheessa, peli ei ole vielä valmis. Peli ei kerro pelaajalle mitä hänen pitäisi tehdä. Pelin sisäisestä helppi-systeemistä löytyy perusteet selviytymiseen. Pelin sisäinen helppi tarjoaa kattavat perustiedot blokeista ja resepteistä, mutta wiki on korvaamaton. Community foorumeilla, redditissä ja discordissa on avuliasta väkeä, joten kysyvä ei nälkään kuole. Eteneminen pelissä menee sujuvasti kivikaudelta kuparista valmistettuihin työkaluihin, sitten bronssiin, rautaan ja teräkseen. Pelissä on vuodenajat, joka määrittää pelissä tahtia. Talveen valmistautuminen on tietyllä tavalla rauhoittavaa puuhaa. Pelaajan tulee tehdä pellot ja aidata ne ettei puput syö kaikkea. Pelaaja voi viljellä viljaa ja vihanneksia, metsästää, kerätä marjoja ja sieniä. Ruokaa voidaan valmistaa ja purkittaa talven varalle ja säilöä ne kellariin, joka entisestää jatkaa säilyvyyttä.

Vintage Storyssa on myös mekaanisia koneita, joita itse olen käyttänyt vielä hyvin vähän. Olen edennyt pelissä vaiheeseen, että olen voinut valmistaa tuulimyllyn. Tuulimyllyn voimalla voin jauhaa viljat jauhoiksi tai tietyt kivet jauheeksi, ettei tarvitse käsipelillä sitä tehdä.

Seuraavaksi edessäni on talvi. Pelissä lokakuu vaihtuu kohta jo marraskuuksi ja ilma viilenee. Ruokaa on kellari pullollaan, puuta ja materiaaleja on kerätty pitkin kesää ja syksyä. Talvella olisi tarkoitus tutkiskella tarkemmin lähialueen luolat. Tavoitteena olisi löytää rautaa, joka on seuraava askel. Lumi tuo uudet haasteet liikkuvuuteen, lumi käsittääkseni hidastaa pelaajan liikkumista.

Suosittelen tutustumaan

 

[VanhaVihtahousu]

Disco elysium PC

Ihan huikea point and click seikkailu Virolais? studiolta missä keskipisteenä on tuntemattoman uhrin murhan selvittäminen. Himmailin sen aikaa että sai vetää pelin kokonaan ääninäyteltynä ja voi pojat kun kannattikin odottaa. Lenval Brown vetää aivan huikean setin ollen vastuussa noin 80% pelin dialogista.
Ja se dialogi? Sitä riittää pelissä ja kaikki ratkaisut tapahtuvat dialogi pohjaisesti noppaa heittämällä ja todennäköisyyksiä arvioimalla. Sitä riittää niin paljon että peli ei varmasti ole kaikkien teekuppi ja itsekin jouduin skippaamaan välillä osan informaatio tulvan keskellä. Siitä huolimatta se kaikki on laadukasta jos jaksaa kuunnella/lukea.
Tunnelma ja miljöö on pelissä mahtava ja toivottavasti saa vielä joskus palailla näihin maisemiin uusien seikkailuiden parissa missä melankolia on käsin kosketeltavaa. Jo heti pelin alussa tajuaa kuinka himmeää meininkiä on luvassa pelkästään katsomalla peiliin. Harvassa pelissä saa nauraa vedet silmissä ja seuraavan nurkan saattaa ollakin taas todella synkkää shittiä tarjolla.

Pari miinustakin on pakko antaa. Pikamatkustuspisteitä olisi voinut olla enemmänkin koska hiirellä juoksentelu on todella puuduttavaa ja vaihdoinkin pelin loppupuolella Xbox ohjaimeen.
Pelin loppuratkaisu oli pieni pettymys mutta taas toisaalta en tiedä onko mahdollista saada eri loppu eri valinnoilla. Peli loppuikin ehkä hiukan yllättäen.
Pienistä puutteistaan 5/5 ja virkistävän erilainen kokemus. Peli kesti Noin 55 tuntia kun koitti tehdä kaiken mahdollisen.

 

[Refloni]

The Forgotten City

Hyvän mysteeripelin tunnistaa siitä, että se pyörii mielessä pelikertojen ulkopuolellakin. Edellisten muutaman päivän ajan olen ajatellut The Forgotten Cityä käytännössä koko valveillaoloaikani. Pohdin hahmosuhteita ja laadin teorioita töissä, työmatkoilla ja syödessä. Ainoa toinen peli joka pystyi samaan oli Zero Escape -sarjan helmi Virtue's Last Reward, mutta The Forgotten Cityä kehtaa suositella isommalle yleisölle. Se on lyhyempi, napakammin kirjoitettu ja animeton.

Pelaaja putkahtaa aikaportaalin kautta roomalaiseen pikkukaupunkiin, jota riivaa outo kirous. Jos yksikin kaupungin asukkaista tekee synnin, heistä jokainen heittää henkensä. Nyt tuntematon asukas on aikeissa mokata ja tapattaa kaikki. Pelaajan tehtävä on selvittää kuka, missä, miten, milloin, mitä helvettiä ja ennen kaikkea miksi. Apuna on aikasilmukka, jonka avulla saman päivän voi elää uudestaan niin monta kertaa kuin on tarpeen, eli kaupungin tuhoutuminen ei tarkoita game overia jos ehtii juosta ajoissa takaisin aikatunneliin. Tempun avulla voi esimerkiksi ratkaista pulmia salakuljettamalla tavaraa edellisiltä aikalinjoilta. Tappavan synnin estäminen on vasta alkua, sillä kaupunki on täynnä arvoituksia.

Pelillisesti tämä on ensimmäisen persoonan seikkailupeli. Suurin osa ajasta kuluu ympäri kaupunkia kipittäessä ja hyvin kirjoitetuille hahmoille jutustellessa. Välillä pääsee käyttämään päätään pulmanratkontaan, mutta mukaan on eksynyt myös tylsää luolaryynäystä ja taistelua. Ei onneksi paljon. Grafiikat ovat kauniin näköisiä lukuunottamatta hahmomalleja, jotka ovat kotoisin outolaakson syvästä päästä. Mukana on hyviä pikkuideoita, kuten nopeaan matkantekoon sopivat köysiradat ja infolaatikko, joka tarjoaa kaikista luettavista dokumenteista lyhyen tiivistelmän. Peli uskaltaa jopa näyttää alastomilla marmoripatsailla pippelin.

Juoni on nerokas, pala palalta aukeava mysteeri. Juonenkäänteet tiputtavat leuan lattiaan ja saavat ihmettelemään omaa typeryyttä. Eräskin käänne tuntui suunnilleen seuraavalta:

Olet pelannut metsään sijoittuvaa selviytymispeliä muutaman tunnin, kunnes pääjuoni vie luolassa asuvan erakon luo. Erakko kertoo, että metsän puut kasvavat ylösalaisin lehdet maassa ja juuret taivaissa, ja pelaajan takana seuraa koko ajan hirvi, jonka askeleet voi kuulla ja josta näkee vilauksen jos kääntyy tarpeeksi nopeasti. Erakon höpinät kuulostavat absurdeilta, kai nyt olisit huomannut kuluneiden tuntien aikana? Palaat metsään ja toteat, että tilanne on täsmälleen kuten erakko sanoi. Ja on ollut pelin alusta asti. Miten voit olla näin sokea?

Kaikki käänteet pohjustetaan, tarina on yllättävä mutta täysin looginen ja loistava dialogi kruunaa kaiken. Fantastista. Ainoastaan aivan lopusta on valittamista.

Tämän pelin spoilaaminen on syntiä. ÄLÄ klikkaa seuraavaa auki jos et ole pelannut peliä. Mene ostamaan The Forgotten City ja pelaa se läpi. Et kadu.

Spoileri: Loppu

Pelin lopussa päästään kohtaamaan henkilö, joka loi kaupungin ja laati sen julman lain. Roomalaiset tunsivat hänet Plutona, kreikkalaisille hän oli Haades. Kuoleman jumalan luo johtaa sarja ovia, joista kulkiessani toistin mielessäni erästä lausetta - tai oikeastaan rukousta.

Älä ole avaruusolio, älä ole avaruusolio, rakas peli ole kiltti äläkä anna hänen olla avaruusolio.

Avasin viimeisen oven....

Spoileri

...ja huokaisin erittäin syvään.

Vanhaa ja väsynyttä käännettä onneksi pehmennetään - taas kerran - hienolla dialogilla. Juoni säilyy koherenttina eikä taannu B-luokan scifihömpäksi, vaikka pahis nyt sattuu olemaan avaruusolio. Peli malttaa keskittyä sitomaan tähänastiset langanpätkät yhteen, eikä lopussa sinänsä ole muuta valittamista. Varsinkin vihoviimeinen kohtaus nostaa suupielet korviin.

Olisipa kaupungin takapiru silti ollut jotain muuta. Vaikkapa vanha velho tai aidosti jumalallista alkuperää. Vähintäänkin pahiksen taustan olisi voinut jättää edes vähän tulkinnanvaraiseksi.