- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 1 683
Yhden tutun veneen perästä lähti joku vuosi sitten muutaman vuoden ikäinen 250 heppainen Mercury Verado.
Vene oli kotipihassa trailerilla autokatoksessa ja vielä kone kohti autokatoksen takaseinää, silti varkaat onnistuivat viemään peräpeiliin lukitun koneen sekä kaukohallintalaitteen yllättävän siististi ja nopeasti, autokatos on vielä kiinni talossa ja koko perhe nukkui talon toisessa päässä, mutta edes koira ei reagoinut koneen irottamisesta syntyneisiin ääniin.
Kaiken lisäksi vene oli ollut autokatoksessa vain parin päivän ajan ennen varkautta, koska se oli nostettu vakio laituripaikaltaan mereltä ja tuttavalla oli tarkoitus viedä se mökilleen seuraavana viikonloppuna.
Eli kyllä ammattivarkaat saavat koneen irti kohtuullisen nopeasti ja ilman turhia ääniä, jos tarve on.
Siinä eivät lukot ole kuin pienenä hidasteena.
Kippari testasi lukkoja jossain numerossaan muistaakseni viime vuonna ja niissä testeissä kaikki lukot antautuivat alle 45 sekunnin.