• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Venäjän hybridivaikuttaminen Suomessa

Tämä Kangaspuro tuolla selittämässä aivan käsittämätöntä Kremlin propagandaa. Miksi Yle on kutsunut tämän myyrän tuonne?

Raik ja Savolainen onneksi mukana eivätkä niele tuon Z miehen soopaa.
Mahtaisiko lopulta tämän hybridioperaation ja siihen liittyvien vakavien ulostusten myötä jonkinlainen trendi siitä, että tietyn luvun mukaisia toimia alettaisiin tutkia ja ajaa oikeusjärjestelmässä? Suomettumisen jälkeinen puhdistus voisi alkaa tästä jälki-jälkisuomettumisesta ja YYA 2.0 -ajattelusta ja ulottua sinne DDR-aikaan sitten kun aikaa riittää.

Kovasti tämä näyttäisi siltä, että Suomeen voi tulla hakemaan turvapaikkaan venäjän armeijan maastopuku päällä ja rynkky olalla.
Hieman edgysti ajatellen siltähän se näyttää, kunhan ei ole tunnuksia. Tunnuksettoman sotilaan touhu voidaan kai melkein puhua mustasta valkoiseksi, kun on poloisia turvapaikanhakijoita. Tunnuksellisten tapauksessa ei enää olisi mitään retorista keinoa kiemurrella siitä, että maahan on hyökätty. Ainakin haluan uskoa, että siinä vaiheessa ammuttaisiin pysäyttävät laukaukset hetkeäkään miettimättä. Eivät ne rajamiehet ihan mitä tahansa käskyjä tottele vaikka nykyiseltä bobrikovilaiselta virkamieskunnalta näyttääkin melkoista settiä tulevan.

Toisaalta taas kumpi tahansa olisi selkeästi hyökkäys, johon myös Suomen ulkopuolelta reagoitaisiin, joten se ei taida kuitenkaan kuulua ryssän palettiin tällä hetkellä.
 
APULAISoikeuskansleri...siis onko tämä jotain vasemman käden hommia, ei niin tärkeitä, että antaa jonkun... APULAISgangsterin ohjeistaa tässä asiassa !
APULAINEN päättää hallituksen yli, ei xxxxxx soikoon.
Sauli, nyt jyrähdä !!
 
Ilmeisesti oikea pääkanisteri on oikke "ulkomailla" ja häneltä toivotaan toimia kun palaa Suomeen.

Ei näitä hommia pojat näin hoideta. Tällainen möhläys olisi pitänyt hoitaa kuntoon vartissa alaisen paskanlaukomisten jälkeen, jos on jotain vastuuta ja kunniaa. Ihan sama missä on. Itse hoitaisin vaikka olisin päätynyt toisella puolella maailmaa kartellin vieraana ilotaloon. Tuollaisessa asemassa kai pitäisi olla tavoitettavissa, etenkin jos on tiedossa että varamiehen ammattitaito on tätä tasoa.
 
Joku voisi kysyä näiltä meidän päättäjiltä, miksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa jne onnistuu tämä rajojen sulkeminen ja pyrkijöiden käännyttäminen vaikka sitten voimalla.

Sääntö Suomi, kun muut ajattelevat kansallista turvallisuutta sekä omassa maassaan, että EU:n alueella, niin täällä toivotellaan kaikki tervetulleiksi koska x,y,z.
 
Ilmeisesti oikea pääkanisteri on oikke "ulkomailla" ja häneltä toivotaan toimia kun palaa Suomeen.

Ei näitä hommia pojat näin hoideta. Tällainen möhläys olisi pitänyt hoitaa kuntoon vartissa alaisen paskanlaukomisten jälkeen, jos on jotain vastuuta ja kunniaa. Ihan sama missä on. Itse hoitaisin vaikka olisin päätynyt toisella puolella maailmaa kartellin vieraana ilotaloon. Tuollaisessa asemassa kai pitäisi olla tavoitettavissa, etenkin jos on tiedossa että varamiehen ammattitaito on tätä tasoa.
Ai Pöysti on "työmatkalla"?

Sama tyyppi siis joka ylenteli VTV:n kuuluisaa työmatkaaja Yli-VIikaria, jolla unohtui siinä yhteydessä oikeiden duunien tekeminen.

Kuulostaa siltä, että tässä on jonkinlainen kaava.
 
Joku voisi kysyä näiltä meidän päättäjiltä, miksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa jne onnistuu tämä rajojen sulkeminen ja pyrkijöiden käännyttäminen vaikka sitten voimalla.
Luulisin tämän johtuvan siitä, että mainituissa maissa on rautaesiripun romahduksen jälkeen puhdistettu hallintoa - osittain jo ihan siitäkin syystä että hallinto osin lakkasi olemasta, osittain siksi että mädännäisyys ja vääryys oli niin ilmeistä.

Täällä instituutioiden infiltraatioon on vältetty kajoamasta. K-sanan käyttöä välttäisin, koska YYA:n haju, suomettuminen ja mädätys on jotain muuta kuin sillä sanalla yleisesti tarkoitettu.

Ai Pöysti on "työmatkalla"?
En tiedä missä on, mutta vissiin ei ole maassa. En ole ehtinyt edesottamuksiaan seurata, mutta päättelen tämän siitä, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja odottaa toimia kun hän palaa maahan.
 
Kyllä se kesäkuuhun mennessä palailee. Ei tässä kiireitä...
Mielellään näkisi, että huomenna kello kahdeksan aamulla meillä olisi ihan uudet oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri. Se olisi järjestettävissä jos vaan olisi munaa. Tai no, vaatisi se vähän yhtenäisyyttäkin ja hallituksessa on kielipuolue jonka suurin siipi on marxilais-stalinistinen, sekä pääministeri joka oli maan kovin mokuttaja 8 vuotta sitten.
 
image.png

Tämän näköinen kaveri on tällä hetkellä se Suomen vaikutusvaltaisin mies, joka tahtoo pitää ne rajat auki kaikille, joiden älykkyysosamäärä riittää sanomaan turvapaikka.

Muutamia herran hienoimpia saavutuksia elämän varrelta;
- Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu vuosina 2002-2007
- Puolusti afrikkalaisia tuomitsemalla Tatu Vaajasen lausunnot afrikkalaisten alhaisemmasta älykkyysosamäärästä kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan
- Vaati vuonna 2014 Opetushallitusta lopettamaan suvivirren laulamisen sekä muut typerät suomalaiset perinteet kouluissa, koska ne ovat ongelmallisia yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden nimissä
- Esti vuonna 2023 itärajan sulkemisen, jotta saamme maahamme lisää Venäjälle kelpaamatonta ja sopeutumatonta ainesta - sekä kenties koulutettuja sotilaitakin

Sitä saa mitä tilaa, Suomen kansa. Tärkeintä tälle miehelle on se, että suomalainen kulttuuri tuhotaan tai ainakin piilotetaan näkyvistä, jotta afrikkalaiset, irakilaiset ja miksei vaikka venäläisetkin kunniavieraamme kokevat olonsa tervetulleeksi ja yhdenvertaiseksi. Meidän maamme on teidän maanne, tervetuloa uudet kunniakansalaiset!

Palautetta Mikolle hienosti hoidetuista tehtävistä voi lähettää osoitteeseen: mikko.puumalainen [at] gov.fi.
Ja lisäyksenä vielä "ansiolistaan", tämä valittiin apulaisoikeuskanslerin virkaan vuonna 2007 oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) ehdotuksesta, hyväksyjänä kuka muu kuin itse Tarja Halonen (Putinin puudeli).
 
Kaikki Halosen tekemät nimitykset pitäisi kansallisen turvallisuuden nimissä uudelleenarvioida.
Halosen kaudella tapahtunut on täynnä Venäjän hybridivaikuttamista. Toki se ei ollut niin aggressiivista kuin nyt, koska kaaoksesta kohti NL 2.0 nouseminen vasta alkoi. Eikä ennen puhuttu hybridivaikuttamisesta sen ihmeemmin kuin vihapuheesta tai valeuutisista. Ehkä perinteinen nimitys niille toiminnoille olisi ollut vakoilu, soluttautuminen tai "erikoisoperaatiot".
 
– Sisäministeriössä on tehty valmisteluasiakirjoja, joilla voidaan vastata rajan turvallisuustilanteeseen. Ne ovat kovia keinoja, mutta välttämättömiä keinoja. Näiden osalta emme voi nyt jatkaa valmistelua siihen, että asiakirjoja saataisiin valtioneuvoston istuntoon, Rantanen sanoi.

– Valmistelua kuitenkin jatketaan, koska meidän tehtävämme on varmistaa suomalaisten turvallisuus. Tässä ei voida jäädä seisoskelemaan tumput suorana, Rantanen lisäsi.

Sisäministeriössä valmistellaan kovia keinoja, joita ei voida käyttää, mutta valmistellaan kumminkin, koska ei haluta jäädä seisomaan tumput suorina. Suomalaisten turvallisuus etusijalla. On kyllä just niin ryhdikästä toimintaa kuin odotinkin :D

Noh, ainakin porvareilla on nyt muutakin mietittävää, niin ovat hetken poissa pahanteosta. Toivottavasti Putin järjestää viihdettä koko vaalikauden ajaksi.
 
Onkos hallitukselle isokin temppu vaihtaa apulaisoikeuskansleri vähän enemmän maalaisjärkeä käyttävään tyyppiin?
 
Ja lisäyksenä vielä "ansiolistaan", tämä valittiin apulaisoikeuskanslerin virkaan vuonna 2007 oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) ehdotuksesta, hyväksyjänä kuka muu kuin itse Tarja Halonen (Putinin puudeli).
Eikös tämä sama Puumalainen torpannut kantelut Päivi Nergistä ja valtiovarainministeriön virkamiehistä, koska epäillyt eivät itse nähneet toimissaan mitään ongelmaa... Alkaa Puumalaisen taustat vähän valjeta...
 
Onkos hallitukselle isokin temppu vaihtaa apulaisoikeuskansleri vähän enemmän maalaisjärkeä käyttävään tyyppiin?

Toistan sen minkä sanoin jo tuolla aiemmin. Oikeuskanslerin lausunnot ovat neuvoa-antavia, eivät sitovia. Hallitus voi halutessaan ohittaa ne oikeuskanslerin lausunnot ja silti viedä lain eduskuntaan.
 
Tässähän nähdään hyvin hallituksen vastuunkanto nyt, ajavatko Suomen etua vaiko turvaavatko oman perseen.
 
Toistan sen minkä sanoin jo tuolla aiemmin. Oikeuskanslerin lausunnot ovat neuvoa-antavia, eivät sitovia. Hallitus voi halutessaan ohittaa ne oikeuskanslerin lausunnot ja silti viedä lain eduskuntaan.

Periaatteessa, mutta käytännössä kynnys kävellä oikeuskanslerin toimiston yli on aika korkea. Toki jos tarve on tarpeeksi kova, niin niinkin luultavasti tehdään ja todetaan että haastakaa oikeuteen. Se olisi tässä tilanteessa todennäköisesti se oikeampi tapa, koska näyttää vahvasti siltä että tietyillä lakiasiantuntijoilla on omituinen käsitys, ettei valtion turvallisuudella ole mitään merkitystä vaikka se olisi lakeihin kirjoitettukin. Se on semmoista kun idealisti törmää raakaan todellisuuteen, mutta pitää pakonomaisella vimmalla kiinni idealismistaan omaksi vahingokseen...
 
No ei se nyt niin hirveän korkea ole, Sipilän hallitus ohitti oikeuskanslerin niin useasti, että edellinen oikeuskansleri oikein avautui asiasta Hesarille aikanaan. Toki tuon seurauksena Sipilän hallituksen lakiehdotukset sitten törmäilivät tämän tästä siihen perustuslakiin siellä eduskunnassa.
 
Onkos hallitukselle isokin temppu vaihtaa apulaisoikeuskansleri vähän enemmän maalaisjärkeä käyttävään tyyppiin?

Ei varmaan, mutta mä veikkaan että tässä nyt odotetaan EU:n yhteistä päätöstä valmiustason nostamisesta korkeimmalle tasolle sitten WW2:n, jolloin hallitus ja presidentti voi kävellä oikeuskanslereiden yms yli. Se tosin antaa myös luvan ampua tarvittaessa rajalle.

Ei varmaan tarvitse ketään muistuttaa että Talvisota alkoi 30.11. vuonna 1939 hieman samoissa merkeissä.
 
Kyllä nauretaan monessa paikassa maailmalla Suomen kyvyttömyyttä, idässä ja lännessä, on tämä kyllä sellainen farssi nyt jo tässäkin vaiheessa. Ensin ei ole halua ja sitten kun olisi jo vähän haluakin, ei ole kykyä kun pitää vielä edelleenkin leikkiä mallioppilasta ja varoa ettei kukaan vaan missään pahoita mieltään.

Miten ihmeessä kaveri joka on ollut uransa aikana yhden ainoan kerran oikeassa työpaikassa (Turun AKK:ssa kehitysjohtajana) eikä saanut siellä mitään aikaiseksi (paitsi nimikilpailun jota ei koskan järjestetty) saisi Suomen itärajan nyt kiinni? Tämä ei tullut minulle yllätyksenä. Pahvinukke.

Tummaa Afrikan Wagneria lappaa maahan. Onneksi erosin armeijasta ei tarvi olla tuolla talvella passissa kun tulevat jollain museotankeilla seuraavaksi.

Kansainvälisiä sopimuksia tosiaan voidaan olla noudattamatta jos kyseessä on hätätila. Ja vihollinen ei noudata mitään sopimuksia.
 
Periaatteessa, mutta käytännössä kynnys kävellä oikeuskanslerin toimiston yli on aika korkea. Toki jos tarve on tarpeeksi kova, niin niinkin luultavasti tehdään ja todetaan että haastakaa oikeuteen. Se olisi tässä tilanteessa todennäköisesti se oikeampi tapa, koska näyttää vahvasti siltä että tietyillä lakiasiantuntijoilla on omituinen käsitys, ettei valtion turvallisuudella ole mitään merkitystä vaikka se olisi lakeihin kirjoitettukin. Se on semmoista kun idealisti törmää raakaan todellisuuteen, mutta pitää pakonomaisella vimmalla kiinni idealismistaan omaksi vahingokseen...

Huom. APULAISoikeuskanslerin, ei OIKEAN kanslerin, vaan hänen APULAISEN...ennenvanhaan kaikki APULAIS-nimikkeellä olevat, olivat kuin apulaisia , tyhmimpiin kysymyksiin, joita oikea johtaja ei viitsinyt/halunnut hoitaa.
Nyt tämä APULAIS-apuhoitaja johtaa yli hallituksen päätösten...Mitä helkuttia..!! Yksi henkilö saa päättää omien mieltymysten mukaan !!
 
Jälleen kerran, kyseessä on vain neuvoa-antava mielipide.
Suomessa on vain yksi taho, joka päättää minkämoisia lakeja täällä säädetään, ja se taho on eduskunta.
 
Ja lisäyksenä vielä "ansiolistaan", tämä valittiin apulaisoikeuskanslerin virkaan vuonna 2007 oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) ehdotuksesta, hyväksyjänä kuka muu kuin itse Tarja Halonen (Putinin puudeli).
Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on todellakin itsensä pääpirun, Tarja Halosen, virkaansa hyväksymä henkilö Tuija Braxin ehdotuksesta.

Tiedättekö mikä Tarja Halosta, Mikko Puumalaista ja Tuija Brax:ia yhdistää? Ymmärtääkseni he kaikki ovat olleet Demokraattisten lakimiesten eli DemLan jäseniä

DemLa oli alunperin kommunististen ja kansandemokraattisten lakimiesten yhdistys. DemLa on liittynyt mm. Suomi-Neuvostoliitto -seuraan. Sitä pidetään nykyisinkin hyvin vihervasemmistolaissävytteisenä, joka on monilla tavoilla vaikuttanut mm. Suomen umpilöperöön maahanmuutopolitiikkaan.

Mieleen tulee kysymys, että miten paljon DemLan ja sen jäsenten toimintaa motivoidaan itärajan takaa?
 
Huom. APULAISoikeuskanslerin, ei OIKEAN kanslerin, vaan hänen APULAISEN...ennenvanhaan kaikki APULAIS-nimikkeellä olevat, olivat kuin apulaisia , tyhmimpiin kysymyksiin, joita oikea johtaja ei viitsinyt/halunnut hoitaa.
Nyt tämä APULAIS-apuhoitaja johtaa yli hallituksen päätösten...Mitä helkuttia..!! Yksi henkilö saa päättää omien mieltymysten mukaan !!
Oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin tehtävät perustuvat lakiin. Molemmat näistä nimittää virkaan presidentti (joka ilmeisesti oli Halonen?). Apulaisoikeuskansleri valvoo tehtävässään tuomioistuinten ja muiden viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta. Kyse ei ole mistään juoksupojasta, vaikka termi sellaiseen pikaisella tulkinnalla voisikin viitata.

Vaikka minäkään en byrokratiasta aina pidä, niin toisaalta lain selkeä noudattaminen on kuitenkin yksi meidän oikeusvaltion virstanpylväistä. Harmi vaan, kun sitä tunnutaan mm. tällaisissa asioissa noudatettavan tarpeettomankin pilkuntarkasti ja se sitten saattaa lyödä näpeille pahimmillaan niin kovaa, ettei kiinnostaisi kokeilla. Haluaisin uskoa, ettei sieltä taustalta todellisuudessa löydy mitään venäjämielistä ideologiaa, vaan pikemminkin pelko siitä, ettei itse vaan vahingossakaan tee virhettä työssään.

Toivottavasti hallitus löytää tarvittavat menetelmät edetä ripeästi. Pahoin vaan pelkään, että tämä menee tällaiseksi loputtomaksi "meillä on vielä keinoja "-höpöttelyksi, eikä mitään konkreettista saada todellisuudessa aikaiseksi. Rajanylityspisteiden sulkeminen ei välttämättä muuta mitään näiden tunkeutujien osalta, mutta se aiheuttaa kaikenlaista muuta ongelmaa.

Valtioneuvoston oikeuskansleri on riippumaton, ylin laillisuusvalvoja eduskunnan oikeusasiamiehen ohella. Oikeuskanslerin nimittää tasavallan presidentti. Oikeuskanslerin tehtäviä hoitavat myös presidentin nimittämä apulaisoikeuskansleri ja presidentin määräämä apulaisoikeuskanslerin sijainen.

Oikeuskanslerilla on yksinään päätösvalta kaikissa virkaansa kuuluvissa asioissa. Apulaisoikeuskansleri ja apulaisoikeuskanslerin sijainen ratkaisevat käsiteltävikseen kuuluvat asiat samalla vallalla kuin oikeuskansleri. Oikeuskansleri johtaa oikeuskanslerinvirastoa.
---
Apulaisoikeuskansleri ratkaisee asiat, jotka eivät ensisijaisesti kuulu oikeuskanslerille. Käytännössä apulaisoikeuskansleri ratkaisee suurimman osan kanteluasioista. Apulaisoikeuskansleri valvoo tuomioistuinten ja muiden viranomaisten toiminnan lainmukaisuutta muun muassa käsittelemällä kanteluita ja tekemällä laillisuusvalvontakäyntejä. Lisäksi apulaisoikeuskansleri tarkastaa valtioneuvoston pöytäkirjat. Apulaisoikeuskansleri toimii myös oikeuskanslerin sijaisena, ja tällöin hänen tehtäviään hoitaa apulaisoikeuskanslerin sijainen.

Oikeuskanslerina toimii oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti ja apulaisoikeuskanslerina oikeustieteen tohtori, varatuomari Mikko Puumalainen. Apulaisoikeuskanslerin sijaisena toimii oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari Petri Martikainen.
---
Oikeuskanslerin tehtävät perustuvat lakiin.
 
Jatkan vielä DemLa-porukasta (Mikko Puumalainen yms), joka nähtävästi tekee kaikkensa, jotta Suomi ei voisi sulkea Venäjän vastaista rajaa.

Tarja Halonen (DemLa) teki presidenttinä hartiavoimin töitä, jotta Suomi liityi mukaan Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen vuonna 2012, jolloin Halonen päätti toisen presidenttikautensa. Maat, kuten Venäjä, eivät tietenkään liittyneet siihen.

Suurlähettiläs Pasi Patokallio on muistelmissaan kuvannut, millä tavalla Halonen runttasi Ottawan sopimusta läpi. Hän ei katsonut asiaa ollenkaan Suomen näkökulmasta, eikä siitä näkökulmasta, mitkä muut maat osallistuvat sopimukseen. Haloselle tärkeät viiteryhmät, kuten vasemmanlaiden demarit ja Sadankomitean ja Rauhanliiton kaltaiset kansalaisjärjestöt ajoivat voimakkaasti miinakieltoa. Se oli Haloselle Suomen etuja tärkeämpää.

Puumalaisen ja Halosen toiminnan motiiveja voi vain ihmetellä.

Viimeksi muokattu:
Yle:
Siinä säädettiin sellainen laki, että kansallisen hätätilan perusteella Suomen hallitus voi päättää, että tilapäisesti emme noudata kaikkia kansainvälisiä sopimuksia niinkuin normaalipäivänä
Kansallinen hätätila on arvatenkin vähän epämääräinen termi, mutta itse olisin kyllä tilannetta tulkitsemassa niin, että tämänhetkinen tilanne on enemmänkin mallia huolenaihe kuin hätätila. Voi toki kehittyä hätätilaksi, mutta en kyllä vielä ole pystynyt taivuttelemaan itseäni siihen luuloon, että nykymäärillä kyseessä olisi mikään hätätila. Kyllä minkäänlaisen hätätilan julistamiseen pitää olla jo aika painavat perusteet, ja minusta tämänhetkinen "hätätila" on toistaiseksi mallia "Venäjä ryppyilee". Jos hallitus tahtoo ottaa käyttöön kovempia toimia, säätäköön sitten mahdollisuuksien mukaan sen sallivat lait - niin toimitaan oikeusvaltiossa. Hieman kyllä huolettaa minuakin tämä tilanne ja todennäköisesti toimintatavoissa on jotakin korjattavaa, mutta toistaiseksi tilanne ei vaikuta niin vakavalta, että oikeusvaltiokäytännöistä olisi nähdäkseni perusteltua poiketa.
 
Jatkan vielä DemLa-porukasta (Mikko Puumalainen yms), joka nähtävästi tekee kaikkensa, jotta Suomi ei voisi sulkea Venäjän vastaista rajaa.

Tarja Halonen (DemLa) teki presidenttinä hartiavoimin töitä, jotta Suomi liityi mukaan Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen vuonna 2012, jolloin Halonen päätti toisen presidenttikautensa. Maat, kuten Venäjä, eivät tietenkään liittyneet siihen.

Suurlähettiläs Pasi Patokallio on muistelmissaan kuvannut, millä tavalla Halonen runttasi Ottawan sopimusta läpi. Hän ei katsonut asiaa ollenkaan Suomen näkökulmasta, eikä siitä näkökulmasta, mitkä muut maat osallistuvat sopimukseen. Haloselle tärkeät viiteryhmät, kuten vasemmanlaiden demarit ja Sadankomitean ja Rauhanliiton kaltaiset kansalaisjärjestöt ajoivat voimakkaasti miinakieltoa. Se oli Haloselle Suomen etuja järkeämpää.

Puumalaisen ja Halosen toiminnan motiiveja voi vain ihmetellä.

Ottaen huomioon, että Halonen ei ole enää ollut presidentti viimeiseen liki 12 vuoteen, niin tämä ei nyt varmaan ole ihan ketjun aiheeseen liittyvää…
 
Ketjun aihehan on Venäjän hybridivaikuttaminen Suomessa, ei Venäjän hybridivaikuttaminen Suomessa marraskuussa 2023. En ymmärrä miten Halonen ei olisi ketjun aiheeseen liittyvää, Putinko ei millään tavoin pyrkinyt vaikuttamaan mihinkään Suomessa kaveeratessaan Halosen kanssa?
 
Yle:

Kansallinen hätätila on arvatenkin vähän epämääräinen termi, mutta itse olisin kyllä tilannetta tulkitsemassa niin, että tämänhetkinen tilanne on enemmänkin mallia huolenaihe kuin hätätila. Voi toki kehittyä hätätilaksi, mutta en kyllä vielä ole pystynyt taivuttelemaan itseäni siihen luuloon, että nykymäärillä kyseessä olisi mikään hätätila. Kyllä minkäänlaisen hätätilan julistamiseen pitää olla jo aika painavat perusteet, ja minusta tämänhetkinen "hätätila" on toistaiseksi mallia "Venäjä ryppyilee". Jos hallitus tahtoo ottaa käyttöön kovempia toimia, säätäköön sitten mahdollisuuksien mukaan sen sallivat lait - niin toimitaan oikeusvaltiossa. Hieman kyllä huolettaa minuakin tämä tilanne ja todennäköisesti toimintatavoissa on jotakin korjattavaa, mutta toistaiseksi tilanne ei vaikuta niin vakavalta, että oikeusvaltiokäytännöistä olisi nähdäkseni perusteltua poiketa.

Luulisi hitaammankin tajuavan että tässä vaiheessa Venäjä vasta kokeilee kepillä jäätä ja Suomen reaktiota, eli nykyisten tulijamäärien katselu on turhaa. Operaation lähtiessä kunnolla käyntiin tulijoita voi olla tuhansia päivässä, ja siinä vaiheessa on myöhäistä ruveta enää miettimään toimenpiteitä sillä peli on jo menetetty.

Suomesta on hyvää vauhtia tulossa koko Euroopan heikko lenkki, eli avoin raja jonka potentiaalisesti maailman jokainen "pakolainen" (eli nykyisiin oloihinsa tyytymätön) voi halutessaan ylittää. Vielä kun nuo Niinistön sanat leviävät kunnolla maailmalla, eli miten Suomi ei saa palautettua juuri ketään minnekään ja käytännössä kaikki tulijat saavat jäädä, niin soppa on valmis.
 
Laissa lukee myös:
Rajanylityspaikkoja ei saa sulkea, rajanylitysliikennettä ei saa rajoittaa eikä kansainvälisen suojelun hakemista saa keskittää enempää kuin mikä on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.

Kieltämättä aika vaikea argumentoida, että tuollainen joitakin kymmeniä turvapaikanhakijoita päivässä tahti aiheuttaisi vielä vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle.

Eli hallituksella on varmaan kaksi vaihtoehtoa, odottaa, että tilanne pahenee ”tarpeeksi” tai sitten lähteä hakemaan eduskunnasta erityislakia jolla tämä nykyinen tilanne katetaan.
 
Jos näin olisi, ei kaikkia oleellisia rajanylityspaikkoja olisi myöskään saanut sulkea. Nyt on tehty juuri niin, että rajanylitys maateitse Venäjältä on tehty järkyttävän hankalaksi kaikille muille paitsi asyylihuutelijoille.

Kyllä lisäksi voidaan siirtää juhlapaikanhaku toisaalle tai vaikka sulkea raja kokonaan vihollisen suuntaan. Ei sitä ole sen vaikeampi perustella. "Välttämätön" on erittäin suhteellinen termi jota ei voi tulkita cocktailkutsufilosofisesti. Ei välttämätöntä ole kuin hengittää eikä oikeastaan sekin jos osaa vetää pussin päähänsä. Lähinnä kuolla on pakko, ja sekin on uskon asia.
 
Lait oikeusvaltioissa eivät vain yksinkertaisesti toimi noin. Se ”välttämätön” oikeasti tarkoittaa jotakin, eikä hallitus voi lähteä ohittamaan sitä ja tekemään mitä vain huvittaa koska ”suhteellisuus”.
 
Kieltämättä aika vaikea argumentoida, että tuollainen joitakin kymmeniä turvapaikanhakijoita päivässä tahti aiheuttaisi vielä vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle.

Eli hallituksella on varmaan kaksi vaihtoehtoa, odottaa, että tilanne pahenee ”tarpeeksi” tai sitten lähteä hakemaan eduskunnasta erityislakia jolla tämä nykyinen tilanne katetaan.
Näitä pykäliä on Suomessa kierretty ennenkin jos vain on ollut halua.

Suomi vietiin euro-rahaliittoon täysin laittomalla operaatiolla. Euro-äänestys olisi ehdottomasti vaatinut 2/3 enemmistön eduskunnassa, mutta perustuslakivaliokunta vain päätti, että määräenemmistö riittää. Lisäksi perusteltiin, että EU-liittymissopimus vuodelta 1994 kattaa myös euroon liittymisen. Tämä oli täysi vale, koska vuonna 1994 perustuslakivaliokunta nimenomaan linjasi, että EU-liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista talous- ja rahaliittoon.

Eli Suomen valtion raha voidaan vaihtaa muuksi pelkällä määräenemmistöisellä eduskuntapäätöksellä, mutta Venäjän hybridioperaatiota ei voi torjua mitenkään.:facepalm:
 
Sanonta, joka sopii tähän sinisilmäiseen ajattelutapaan on: "The road to hell is paved with good intentions".

Surkeaa katsottavaa, miten varsinkaan viimeiseen 8 vuoteen asialle ei ole tehty mitään konkeettista, että tämmöiseen olisi kunnolla valmistauduttu. Ja nyt kaikki on vain puhetasolla, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Ainoa positiivinen asia tässä on, että jotkut puolueet heräävät ehkä ajattelemaan nyt vähän laajemmin asiaa ja asioista voidaan puhua ilman rasismisyyttelyä.

Munattomia ovat tämän maan päättäjät olleet jo pitkään. Jos nyt tulijamäärä hiipuisi, niin todennäköisesti jäätäisiin taas pyörittelemään peukaloita, että "noh kyllä tästä näemmä selvittiin, ei tullut ihan kauheasti". Ja seuraavaa aaltoa odotellessa...
 
Kieltämättä aika vaikea argumentoida, että tuollainen joitakin kymmeniä turvapaikanhakijoita päivässä tahti aiheuttaisi vielä vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle.

Ei se ole lainkaan vaikeaa, jos katselee asioita tapahtumaketjuina, eikä silmät lapuilla että mitä just nyt tapahtuu. On erittäin suuri todennäköisyys, että homma eskaloituu totaalisesti lapasesta ja tämä luonnollisestikin tulee torjua het alkuunsa.

Mutta samaa paskaahan se aina täällä Suomessa. Väkivaltaiset rikollisjengit levittäytyy Ruotsista Suomeen, mutta eihän mitään voi tehdä kun muutama rikolinen sinne tänne, kunnes huomataankin et oho kusessa ollaan mut ei olisi voinut mitenkään arvata. Tai tai.
 
Luulisi hitaammankin tajuavan että tässä vaiheessa Venäjä vasta kokeilee kepillä jäätä ja Suomen reaktiota, eli nykyisten tulijamäärien katselu on turhaa. Operaation lähtiessä kunnolla käyntiin tulijoita voi olla tuhansia päivässä, ja siinä vaiheessa on myöhäistä ruveta enää miettimään toimenpiteitä sillä peli on jo menetetty.

Suomesta on hyvää vauhtia tulossa koko Euroopan heikko lenkki, eli avoin raja jonka potentiaalisesti maailman jokainen "pakolainen" (eli nykyisiin oloihinsa tyytymätön) voi halutessaan ylittää. Vielä kun nuo Niinistön sanat leviävät kunnolla maailmalla, eli miten Suomi ei saa palautettua juuri ketään minnekään ja käytännössä kaikki tulijat saavat jäädä, niin soppa on valmis.
Kuten sanoin, minulla on kyllä huoleni tilanteesta. Laki on kuitenkin mikä on, ja jos siihen ei olla tyytyväisiä, kannattaa yrittää pikapikaa tehdä asialle jotain eikä voivotella apulaisoikeusmiehen linjausta. Tämä ei ole mikään kansallinen hätätila tällä hetkellä, mutta myönnän kyllä, että se voi kehittyä sellaiseksi. Jos nykytilanne kuitenkin halutaan tulkita hätätilaksi, se on syytä perustella sellaiseksi erittäin painavasti. Tulkitsen tilanne nyt kuitenkin niin, ettei edes tämä turvallisuutta painottava ja maahanmuuttoa aika vahvasti vastustava hallituskaan arvioi kykenevänsä näin tekemään, joten todennäköisesti asiaa on varsin hankala perustella. Kyllähän tilanne on hankala, mutta oikeusvaltiossa ei voida ilman hyvin painavia perusteluja poiketa oikeusvaltion normaaleista käytännöistä/laeista - muuten pienenee kynnys tehdä jatkossakin niin, ja jollain aikavälillä uhkana onkin sitten, että päätyykin itse "väärinajattelijoiden" joukkoihin.
 
Ei se ole lainkaan vaikeaa, jos katselee asioita tapahtumaketjuina, eikä silmät lapuilla että mitä just nyt tapahtuu. On erittäin suuri todennäköisyys, että homma eskaloituu totaalisesti lapasesta ja tämä luonnollisestikin tulee torjua het alkuunsa.

Toki tuolle on suuri todennäköisyys. Mutta se, että niitä rajoja ei saa laittaa täysin kiinni, kun rajanylittäjiä on se muutama kymmenen päivässä, ei tarkoita, että niitä ei saisi laittaa kiinni, jos niitä olisi muutamia satoja (puhumattakaan tuhansista) päivässä.

Oikeastaan tämä sama homma mentiin läpi jo koronan kohdalla. Hallitus ei voi etupainotteisesti lähteä tekemään tuollaisia rajoja rajoituksia vain ”kaiken varalta”. Vaan niille rajoituksille pitää olla akuutti tarvi.
 
Korona-aikana oli kyllä itäraja varsin tehokkaasti kiinni. Ja enemmän vielä Venäjän kuin Suomen ansiosta oikeastaan... Muistaakseni Venäjä pisti rajan ensin kiinni kun Suomi vielä arvuutteli joskus 2020.

Ehkä silloinkin kaksoiskansalaiset pääsi liikkumaan, en ole varma.
 
Lait oikeusvaltioissa eivät vain yksinkertaisesti toimi noin. Se ”välttämätön” oikeasti tarkoittaa jotakin, eikä hallitus voi lähteä ohittamaan sitä ja tekemään mitä vain huvittaa koska ”suhteellisuus”.
Juuri näinhän tapahtui jo. Rajanylityspaikkoja(käytännössä kaikki aktiivisemmat yhdellä rajalla) suljettiin, koska se koettiin välttämättömäksi. Siitä ei ollut akuutisti asiaan liittyvää hyötyä, vaikka toisaalta se olisi muuten perusteltua pakotemielessä. Kuitenkin pidettiin välttämättömyysperusteen mukaisena, vaikka toimenpiteellä on merkittäviä muita vaikutuksia eikä se lainkaan vaikuttanut ilmiöön, jonka takia se tehtiin. Kyllä ne lait oikeusvaltiossa näyttävät toimivan juuri näin, siis jos halutaan. Jos taas ei haluta, kaikki on väärin.

Korona-aikana oli kyllä itäraja varsin tehokkaasti kiinni. Ja enemmän vielä Venäjän kuin Suomen ansiosta oikeastaan... Muistaakseni Venäjä pisti rajan ensin kiinni kun Suomi vielä arvuutteli joskus 2020.

Ehkä silloinkin kaksoiskansalaiset pääsi liikkumaan, en ole varma.
Tämäkin kertoo siitä, että melko köykäisin perustein ylittyy kynnys, kun siltä tuntuu. Jopa laittomia maan sisäisiä rajoja voidaan perustaa eikä tästä tule seuraamuksia. Miksei nyt siis tehdä mitään? Koska ei haluta.
 
Jos nyt otetaan askel taakepäin ja mietitään ihan realistisesti miten tämä menisi jos suomi "laittaisi itärajan kiinni". Mitä tapahtuisi? Tavaraliikenne ja normaalit ihmiset eivät enää noin vain kulkisikaan. Sitten nämä maahantunkeutujat, luuletko oikeasti että heidät jätettäisiin sinne ulkopuolelle jäätymään? Aivan samalla tavalla heidät otettaisiin sisään kuten nytkin. Tästä performanssista on haittaa vain ja ainoastaan tavallisille ihmisille, ei mitään vaikutusta siihen montako kymmentä tai sataa maahantunkeutujaa lampsii päivässä rajan yli taikasanan avulla.

Eli koko rajan sulkeminen on lähtökohtaisesti typerä ja turha idea, se ei auta yhtään mitään ja siitä on ainoastaan haittaa.

AINOA toimiva keino on käsitellä se hakemus välittömästi siinä rajalla ja 99,99% tapauksissa antaa 15 min sisällä hylätty päätös ja käännyttää takaisin. Mikäli eivät pääse suoraan venäjälle niin SÄILÖÖN (vankilaan) ja vaikka sitten lentokoneella takaisin kotiin. Joo, se maksaa. Mutta paljon vähemmän kuin tämä nykyinen vokki rumba. On aivan ehdottoman tärkeää saada ne säilöönottokeskukset käyttöön ja tätä hylky ja putkan kautta kotiin prosessia pitää mainostaa somessa. Samalla tavalla kuin australia teki. Tässä on ollut 8 vuotta aikaa. Mitään ei ole tehty. EI MITÄÄN
Se on vaan parempi tottua pikkuhiljaa, että venäjälle ei mennä ja eikä tulla suomeen itärajan yli.
 
Sanonta, joka sopii tähän sinisilmäiseen ajattelutapaan on: "The road to hell is paved with good intentions".

Surkeaa katsottavaa, miten varsinkaan viimeiseen 8 vuoteen asialle ei ole tehty mitään konkeettista, että tämmöiseen olisi kunnolla valmistauduttu. Ja nyt kaikki on vain puhetasolla, mutta mitään konkreettista ei tapahdu. Ainoa positiivinen asia tässä on, että jotkut puolueet heräävät ehkä ajattelemaan nyt vähän laajemmin asiaa ja asioista voidaan puhua ilman rasismisyyttelyä.

Munattomia ovat tämän maan päättäjät olleet jo pitkään. Jos nyt tulijamäärä hiipuisi, niin todennäköisesti jäätäisiin taas pyörittelemään peukaloita, että "noh kyllä tästä näemmä selvittiin, ei tullut ihan kauheasti". Ja seuraavaa aaltoa odotellessa...
Nimenomaan. Ihmiset äänestää Sannan Marinin ja Tarja Halosen kaltaisia ihmisiä ja heidän kannattajiaan valtaan ja sitten ilakoidaan siitä että "jes saatiin naisjohtaja", "jes kylläpä ravisteltiin vanhoja rakenteita", "jes persut ärsyynty tästäkin hähähä" yms. Kaikki poliittinen päätöksen teko, valinnat yms. on puhtaasti tunteellisuuden, fiiliksen, kiusanteon ja valtion/yhteiskunnan näkökulmasta sivuseikkojen ympäröimää. Sitten myöhemmin kun "cleanup squad" saapuu paikalle ja riskit realisoituu niin huomataankin että oho meillä ei ole maamiinoja, oho emme voi puolustaa rajoja, oho suomi on historian pahimmassa velkaantumisloukussa, oho emme pääsekään NATO:n enää vain sormia napsauttamalla jne.

Vasemmistoradikaaleille talous, turvallisuus, puolustus ja terveydenhuolto on toissijaista ja tärkeää taas on se että transu-pelle opettaa lapsille luikkarin käyttöä tai että sukupuolen voi vaihtaa ilmoituksella. :love: Lopputuloksen siis ei pitäisi olla yllätyksellinen kenellekään.

Kun yhteiskunta on äärimmäisen liberaali (sanan modernissa merkityksessä) eikä mikään ole pyhää niin olemme avanneet ovet käytännössä kaikelle vihollisvaltioiden ja vihollisentiteettien vaikutukselle. Tällaisen vuotokohdan kautta Kiina, Venäjä, muut roistovaltiot ja ystävävaltioidenkin aivopesty väestö tuo länsimaihin ja Suomeen woke-kulttuuria, radikaalivasemmistolaisuutta yms. ja heikkoälyinen helposti manipuloitava mutta kuitenkin äänioikeudellinen ihmismassa saadaan taistelemaan itseään ja omaa yhteiskuntaansa vastaan. Venäjä/NL kylväsi Suomeen tällaista kulttuuria kautta kylmän sodan ja nyt tänä päivänä tiktok on globaalisti suurin mädän levittäjä maailmassa.

Kun prosessi on liian pitkällä niin me emme voi enää pelastaa yhteiskuntaa perustuslakimuutoksilla, koska edes täysin yksimielinen hallitus ei pysty asiaa muuttamaan vaan tarvitaan kahden peräkkäisen hallituksen suostumus ja 2/3 määräenemmistö jälkimmäisen hallituksen eduskunnassa tai kiireellisenä 5/6 määräenemmistö. Seuraavassa vaiheessa sitten maahan tuodaan niin paljon ei-integroituvia pakolaisia että edes sellaista hallitusta ei enää saada. Tällaisessa vaiheessa vaihtoehdoksi suomalaisille jää maasta pakeneminen tai vallankumouksen yrittäminen.

Edit:
Eipä näytä tämä apulaiskanslerikaan olevan mikään "vain työtänsä hoitava virkamies" vaan jälleen yksi Venäjän ja laitavasemmiston myyrä:
 
Ja sitten pikakelaus lähihistorian poliittiseen todellisuuteen, tollasten mielikuvitushörhöilyjen sijaan.

2019:

Perussuomalaiset erottui muista puolueista Venäjää koskevissa vaalikonevastauksissa.

Liki puolet perussuomalaisten eurovaaliehdokkaista on sitä mieltä, että Venäjälle Ukrainan sodan ja Krimin valloituksen takia asetetut talouspakotteet tulisi purkaa. Asia ilmenee Ilta-Sanomien tästä löytyvään vaalikoneeseen annetuista vastauksista. Venäjä-politiikkaa koskevat kysymykset ja eurovaaliehdokkaiden niihin antamat vastaukset on koottuun juttuun.
IS:n mukaan perussuomalaisten ehdokkaat erottuvat Venäjää koskevissa vaalikonevastauksissa selvästi muiden puolueiden ehdokkaista

2018:

Perussuomalaiset hyppäsi Putinin kelkkaan – jopa Karjalan menetys näyttäytyy hyvänä asiana
Perussuomalaisten Venäjää mielistelevät tuoreet puheet panevat kysymään, onko puolue menossa Putinin johtaman Venäjän syliin, pohtii politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

2021:

Vakiintuneista puolueista Venäjä-myönteisimpiä ovat perussuomalaisten kannattajat. Heistä 48 prosentin mielestä ei ole mitään syytä suhtautua Venäjään kielteisesti. Vasemmistoliiton kannattajista tätä mieltä oli vain 22 prosenttia vastaajista. Päinvastaista mieltä oli 58 prosenttia kyselyyn osuneista puolueen kannattajista.

Suurin käänne on tapahtunut juuri vasemmistoliiton piirissä. Vielä vuonna 2004 liki kolme neljäsosaa vasemmistoliittoa äänestäneistä suhtautui Venäjään myönteisesti. Vasemmistoliiton nykyisistä kannattajista ei vastaavaa yhteyttä Venäjään enää juuri löydy, EVAn analyysissä todetaan.

Vain vihreiden kannattajat ovat vielä Venäjä-kriittisempiä.
 
Mielellään näkisi, että huomenna kello kahdeksan aamulla meillä olisi ihan uudet oikeuskansleri ja apulaisoikeuskansleri. Se olisi järjestettävissä jos vaan olisi munaa. Tai no, vaatisi se vähän yhtenäisyyttäkin ja hallituksessa on kielipuolue jonka suurin siipi on marxilais-stalinistinen, sekä pääministeri joka oli maan kovin mokuttaja 8 vuotta sitten.
Juuri näin. Tämähän herättäisi luottamusta ja veisi maata upeaan suuntaan, kun sen sijaan että palataan kirjoutuspöydän ääreen ja kirjoitetaan suunnitelmat lailliseen muotoon, pannaan valtionhallinnon laillisuusvalvojat vaihtoon "oikeisiin henkilöihin", että saadaan päätökset laillisiksi.
 
Ja sitten pikakelaus lähihistorian poliittiseen todellisuuteen, tollasten mielikuvitushörhöilyjen sijaan.

2019:

2018:

2021:

2019:

Se on vaan parempi tottua pikkuhiljaa, että venäjälle ei mennä ja eikä tulla suomeen itärajan yli.
Samaa mieltä. Se raja menee kyllä kokonaan kiinni tulevaisuudessa. Ei ole mitään syytä olettaa, että Venäjä ei laajentaisi sotaa myös Ukrainan ulkopuolelle tulevaisuudessa.

Hätäillä ei silti tarvitse. Eihän perinteistä mökin puuceetäkään koskaan tyhjennetty, kuin saavi oli puolillaan. Tyhjennettiin sitten kun se tuli täyteen.
 
Juuri näinhän tapahtui jo. Rajanylityspaikkoja(käytännössä kaikki aktiivisemmat yhdellä rajalla) suljettiin, koska se koettiin välttämättömäksi. Siitä ei ollut akuutisti asiaan liittyvää hyötyä, vaikka toisaalta se olisi muuten perusteltua pakotemielessä. Kuitenkin pidettiin välttämättömyysperusteen mukaisena, vaikka toimenpiteellä on merkittäviä muita vaikutuksia eikä se lainkaan vaikuttanut ilmiöön, jonka takia se tehtiin. Kyllä ne lait oikeusvaltiossa näyttävät toimivan juuri näin, siis jos halutaan. Jos taas ei haluta, kaikki on väärin.

Niin, homma toimii asteittain. Voi olla perusteltua, että tuo neljän rajanylityspaikan sulkeminen ja turvapaikanhakujen keskittäminen on välttämätöntä, jotta voidaan pyrkiä kontrolloimaan tilannetta.
Taaskin se, että suljettaisiin koko raja ja/tai keskitettäisiin se turvapaikkojen haku sinne Helsinki-Vantaalle, joka efektiivisesti poistaisi kyvyn hakea turvapaikkaa Venäjältä Suomeen ja estäisi suomalaisten kyvyn liikkua Suomen ja Venäjän välillä, on monta kertaluokkaa ankarampi toimi. Joten siihen vaadittavat perustelut ovat myös monta kertaa luokkaa tiukemmat.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 375
Viestejä
4 554 754
Jäsenet
74 960
Uusin jäsen
kaitamoinen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom