Jaa luulin sen perustuvan voimaan, turhaan näköjään maksaneet jättimäistä armeijaa.
Jenkkien suurvalta perustu luottamukseen, luottamuksella sai rahaa, rahalla sai voimaa, voimalla luottamusta.
Voimalla pakottamalla ei saa aitoa luottamusta, aitojen liittolaisten luottamus pohjasi siihen että jenkit miellettiin luotettavaksi.
Eurooppalaiset tai USA ei ole valmiita sotimaan Venäjää vastaan Ukrainassa. Se on aivan sama mikä lippulappu on allekirjoitettu. Jos isoja, massiivisesti varustettuja joukkoja ei kukaan ole valmis Ukrainaan laittamaan, niin paperinpalaan ei tule uskomaan myöskään Venäjä. Tai Ukraina.
2022 alkea Ukrainan saama tuki kyllä vähän viestii toista, vaikka ei mitään kumppanuuksia, liittoumia, lisäksi Ukraina on osoittanut että se on tuen arvoinen. Kärjistäen niiden lippulappusten puute on ollut este ettei sinne ole virallisesti ukkoja lähetetty.
Jos turvatakuita annetaan, niin niiiden toimivuus perustuu siihen että sovitun mukaan myös toimitaan, sen mukaiset suunnitelmat pitää olla, sen mukaiset resurssit. Niiden ajatus tietenkin se ettei tarvitsee. jos ne usottavat niin riski pienenee.
Koska Nato jäsenyys toisi ne uskottavasti, niin se toki syy miksi venäjä vastustaa. Nato maille Ukrainan Nato jäsenys tietenkin kevyin tie tarjota ne turvatakuut.
Ilman Nato jäsenyyttä voi toki tarjota turvatakuita, ehkä kalliimpi tie, niihin pitää rakentaa uskottavat suunnitelmat, Ukrainan oman puolustuskyvyn vahvistaminen, prosessit miten toimitaan kriisin kärjistyessä, ilmatuesta, ilmatilan sulku, ne tyssä aiemmin lappusten puutteeseen, samoin aseet mitkä tarvii isäntämaan operointi tukea. siis se että voidaan ilmasta, mereltä antaa tukea. Virallisesti lähettää tarvittavaa henkilökuntaa jne.
Nato jäsenyys, tai vastaavat takuut antava puolustus liittoutuminen olisi se juttu niin takuuiden antajaille kuin Ukrainalle.