Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Trumppihan tässä on ongelma, joka ei narsistisena typeryksenä voi myöntää olleensa väärässä Putinin suhteen. Ehkä yksi pakokeino olisi, jos Euroopan maat lähettäisivät tukijoukkoja Ukrainaan ja Trumppi sitten ei kovin intoisen oloisesti ilmoittaisi, että Yhdysvallat on kaikesta huolimatta Eurooppalaisten liittolaistensa tukena.

Onhan esimerkiksi nytkin USA Israelin tukena, vaikka Israel lahtaa siviilejä päivittäin. Ja joo tiedän että siellä seassa on niitä militantteja. Ja muutenkaan Israel keskustelu ei kuulu tähän keskusteluun, mutta otin sen esiin, että USAlla on vaihtoehto tukea Eurooppaa, jos otetaan agressiivisempi linja Venäjää kohtaa.
Trumpia ja jenkkejä ei enää kannata laskea littolaiseksi. Läntiset yhteiskunnat ei pysty tekee semmoisia of the books maksuja Trumpille, jotta sen apuun voisi luottaa. Putin jne diktaattorit pystyy ostaa sille kultaisia vessanpönttöjä, joten he saa tahtonsa läpi hänen päässä. Ja tämä liittyy kaikkeen.

Putin taas ei tule suostumaan rauhaan, jossa hän ei saa koko Ukrainaa, ellei länsi suostu poistamaan pakotteet ja anna lupaukset länsimaalaisten yhtiöiden paluusta. Venäjän talous ei muuten koskaan palaudu, ja vaikka saisi koko Ukrainan, on se silti ongelmissa. Toki se voi koittaa kiristää eurooppaa, energialla ja viljalla, jos eurooppa ei pysty irtautumaan kaasuriippuvuudesta.

Mutta mun mielestä meidän pitäisi laittaa kaikki pakotteet lakeihin ja pyrkiä aktiivisesti päästä eroon maista EU:ssa, jotka ajaa Putinin asiaa. Olkoonkin ne vain poliittisia toimijoita, ja kansa haluaisi pysyä EU:ssa, he on silti valinnut johtajat, jotka ovat Putinin puolella, on perusteltua pyrkiä noista eroon. Helppoa se ei ole, mutta tehtävissä. Vaatii vaan sitä tekemistä.
 
Venäjä vaatii aina paljon, ja pyytää sitten vielä lisää.

Eipä siis kannata liikaa hötkyillä verbaliikan kanssa vaan katsoa saako Venäjä ja Ukraina sittenkin aikaiseksi joitain mielekästä. Luulenpa, että ukrainalaisille ei tarvitse ulkopuolisten erikseen selittää venäläistä mielenlaatua. (vrt. älä opeta isääsi...)

Ei tietenkään tarvitse.

Ainoastaan idiootit kuvittelee, että kyseessä on tulitauko/rauhanneuvottelut. Kiovassa ja Kremlissä tiedetään, että koko performanssi esitetään, koska yritys on vaikuttaa Trumpiin.

Kyse on siitä, jatkaako USA tiedustelutiedon jakamista ja suostuuko myymään aseita/hyväksymään muiden maiden aseiden antamisen Ukrainalle, jotka ovat ITARin alla (=USA valmisteisia/sisältää USA:n osia).

Rubio ja Kellogg varmasti ymmärtävät, että Kremli käytännössä näyttää keskisormea, koska lähetti sirkuksen jota johtaa pelle (Putin itse ehdotti tapaamista Zelenskyn kanssa, mutta kun Zelensky tarttuikin siihen, niin perui). Jos Venäjä haluaisi edes antaa kuvan olevansa tosissaan, niin delegaatiossa olisi Lavrov ja Ushakov.
 
Offtopicia:

Päivän hyvä työ tehty. Lähikaupan kauppias ja kauppiatar lahjoitti peräkärryn Ukrainaan. Keräävät sinne nyt tavaraa. Totesin, että enköhän mä pari päivää selviä ilman röökiä. Ostin suunnilleen samalla (vähillä)rahalla Eloveenan suklaakauravälipalakeksejä.
 
Taitaa olla sama lähikauppa, meiltäkin pistettiin jonkinlainen setti kaikenlaista tavaraa keräykseen eli tehtiin "noutotilaus" heidän verkkokaupastaan kommentilla "UKRAINA-APU". Lisäksi tuli kotoa vietyä vielä vähän muuta tavaraa samaan keräykseen.
 
On mielestäni sama kauppa. Ainakin mitä tuolla radiopuhelin keskusteluissa ja sitten Cellmapperissä on näkynyt. Asun tässä kivenheiton päässä kerrostaloissa toisessa kaupungissa :lol:
 
Donald Trump on kertonut eurooppalaisille johtajille, että Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole valmis lopettamaan sotaa.

Trump oli keskustellut myös sunnuntaina eurooppalaisten johtajien kanssa, ja tuolloin hän oli ilmaissut halukkuutensa iskeä Putinia pakotteilla, mikäli Venäjän diktaattori ei suostuisi tulitaukoon.

Maanantaina Putinin kanssa käymänsä puhelun jälkeen Trump kuitenkin muutti mieltään ja ilmoitti eurooppalaisille johtajille, ettei ole valmis pakotetoimiin.
Eurooppa kohtaa taas raa'an todellisuuden. Putin ei aio lopettaa sotaa ja Trump on cuck. Jotkut eurooppalaiset johtajat varmasti jo toivoivat että Trump auttaa tekemään jonkin pikaisen purkkaviritelmä rauhan jotta kauppasuhteet saadaan taas palautettua ja voidaan unohtaa koko asia, mutta todellisuus on eri.

Ratkaisun avaimet on taas Euroopalla eikä apua tule mistään suunnasta. Jos Eurooppa ei aio haastaa Venäjää sotilaallisesti niin nyt tarvitaan ultimaattinen pakoteydinpommi. Euroopan on kiellettävä kaikilta maailman mailta kaikki yhteistyö ja kauppa Venäjän kanssa tai sitten poistuttava pysyvästi EU markkinoilta. Yritysjohtajille ja ulkomaisille poliitikoille jotka kaveeraa Venäjän kanssa tulee asettaa henkilökohtaiset syytteet terrorismin tukemisesta.
 
Katsotaan sitten taas mitä mieltä se on huomenna.
 
Drooneja menee nyt venäjälle jatkuvasti. (X-tililtä Maks_NAFO_FELLA)

GrimmacXcAAG_lb
 
Lavrov tyrmäsi Vatikaanissa järjestettävät rauhanneuvottelut​

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ilmoitti, että Venäjä ei osallistu rauhanneuvotteluihin jotka oli määrä järjestää Vatikaanissa.

Lavrov puhui asiasta venäläisessä historiakonferenssissa. Aiheesta uutisoi venäläismedia RBK.

– Monet ihmiset fantasioivat siitä, milloin ja missä tapaaminen tapahtuu. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään ideoita. Ponnisteluja ei pidä tuhlata epärealistisiin vaihtoehtoihin. Kuvitelkaa Vatikaania neuvottelupaikkana, se olisi hieman vulgaaria, Lavrov sanoi.

Lavrov täsmensi, että kyse olisi kahden ortodoksisen maan edustajien tapaamisesta ”katolisella alustalla”, mikä ei olisi ”kovin mukavaa” Vatikaanille itselleen.

Eli tästähän kun 1+1 laskee, niin Turkin neuvottelu oli pelkkää silmänlumetta ja ajanpeluuta. Eikös sielläkin kuitenkin uskota eri satuolentoihin kuin Moskovassa?

..Minkä toki vähänkään omalla järjellään ajattelevat jo tiesivätkin etukäteen, ettei mitään todellista neuvotteluhalua Moskovassa ole. Kunhan taiteillaan Trumpin ja pakotteiden välillä näennäisesti.
 
No shit, Sherlock.

Ratkaisevaa on se, että joko USA:n kongressi kyllästyy tähän bullshittiin vai ei.

Vai ainako annetaan Putinille uusi "viimeinen mahdollisuus".
 
Veikkaan että Trump ei aseta mitään 500% tulleja, ei pakotteita. Vedättää vain Eurooppaa näillä "lupauksilla" ja väliin soittelee bestikselle eli toveri Putinille ja kyselee kuulumisia.
 
Näin minäkin luulen. EU:n tulee laittaa omat kovemmat pakotteensa voimaan, eikä odotella trumpion sarjatakinkääntöjä ja mielenvaihduntoja.

Toivottavasti Ukraina nyt moninkertaistaa pitkän matkan droonihyökkäysten volyymin ja frekvenssin, sekä sotilaskentokenttiä ym. että hiilivety- ja muuta teollisuutta vastaan. Nuo sattuu lujaa, eikä ryssällä tunnu olevan keinoja kokonaan estää. Hyvä hinta/laatu -suhde
 
Näin minäkin luulen. EU:n tulee laittaa omat kovemmat pakotteensa voimaan, eikä odotella trumpion sarjatakinkääntöjä ja mielenvaihduntoja.

Suunnitteilla on seuraava pakotepaketti, johon kuuluisi 20 pankin sulkeminen SWIFTistä, öljylle alempi hintakatto (tarvitsee USA:n tuen G7:ssä) ja pakotteet Nord Stream 2.

No shit, Sherlock.

Ratkaisevaa on se, että joko USA:n kongressi kyllästyy tähän bullshittiin vai ei.

Vai ainako annetaan Putinille uusi "viimeinen mahdollisuus".
Tuntuu että kaikki ovat syyllistyneet tähän klassiseen virheeseen:

Yleensä paskamaat uhoavat ilman katetta, mutta myös Eurooppa ja varsinkin USA nyt Trumpin aikana on juosseet häntä koipien välissä vastuuta karkuun. Taitaa olla jo 2 viikkoa kulunut siitä kun Venäjä piti pakottaa aselepoon tai iskeä massiiviset pakotteet niskaan.
 
Viimeksi muokattu:

En oo kyl nähny EU:n pelaavan tätä peliä. Se tekee omat virheensä sisäisellä väännöllä.
 
Nämä uhkailut ja bluffit pitäisi katsoa ja lyödä kortit pöytään..."Go ahead, make my day". Tässä kohtaa nämä bunkkerirunkkarit ja muut norsunluutorneissaan kaviaarin napostelun lomassa meuhaavat tapaukset laskisivat alleen hyvin sukkelaan.
 
En oo kyl nähny EU:n pelaavan tätä peliä. Se tekee omat virheensä sisäisellä väännöllä.
Koko viimeiset 3v on ollut tätä meininkiä. Puhutaan jostain sanktiosta Venäjälle tai tuesta Ukrainalle, mutta jänistetään juuri ennen maaliviivaa tai parhaimmillaan tehdään asioita 1-2v myöhässä. Viimeisin luisto taitaa olla Taurus-ohjukset.
 
Olihan tuo aivan säälittävä homma nuo erikoiskovat pakotteet joita Macron, Merz ja Starmer hehkuttivat ja yläfemmoja toisilleen jakoivat ja valokuvia räiskittiin. Sitten lopputulos joku yksi kaksi paskanhaileeta pakotetta. Tämä on jotain teatteria noille.

slikka.png
 
Millaisia pakotteita sitten hehkutettiin? Mä kun en muista nähneeni kuin puheen pakotteista. Ei siis mitään hehkutusta "erikoiskovistia" pakotteista, vaan puhuttiin uusista pakotteista.
Koko viimeiset 3v on ollut tätä meininkiä. Puhutaan jostain sanktiosta Venäjälle tai tuesta Ukrainalle, mutta jänistetään juuri ennen maaliviivaa tai parhaimmillaan tehdään asioita 1-2v myöhässä. Viimeisin luisto taitaa olla Taurus-ohjukset.
Joo EU ei voi vaikuttaa taurus asiaan. Saksa valmistajana päättää, saako niitä viedä vai ei ja taas tuli sanansa syövä liittokanselri. Voitais tehdä ruotsin kanssa toimiva vaihtoehto tuolle.

EU:n ongelma on tuo monien maiden sisäpoliittinen peli ja pari Putinin alusvaltioksi haluavaa johtatajaa. Mutta ei EU ja euroopan maat ole mielestäni uhkaillut mitään ultimaatteja. Toki jos on, niin saanet laitettua tänne ne linkit ja myönnän olevani väärässä. En vain muista mitään tuollaista. On kyllä uhkailtu pakotteilla, mutta niitähän on aina laitettu.
 
Ei kai siitä ole mitään tietoa, että Saksa olisi jotenkin pakittamassa Taurus-asiassa?

Sen sijaan siitä on ollut puhetta, että näistä ja muista asetoimituksista ollaan jatkossa hys-hys. Joten jos ja kun Tauruksia toimitetaan, me saatetaan tietää siitä samana päivänä kun niitä käytetään tositoimissa....
 
Millaisia pakotteita sitten hehkutettiin? Mä kun en muista nähneeni kuin puheen pakotteista. Ei siis mitään hehkutusta "erikoiskovistia" pakotteista, vaan puhuttiin uusista pakotteista.

Joo EU ei voi vaikuttaa taurus asiaan. Saksa valmistajana päättää, saako niitä viedä vai ei ja taas tuli sanansa syövä liittokanselri. Voitais tehdä ruotsin kanssa toimiva vaihtoehto tuolle.

EU:n ongelma on tuo monien maiden sisäpoliittinen peli ja pari Putinin alusvaltioksi haluavaa johtatajaa. Mutta ei EU ja euroopan maat ole mielestäni uhkaillut mitään ultimaatteja. Toki jos on, niin saanet laitettua tänne ne linkit ja myönnän olevani väärässä. En vain muista mitään tuollaista. On kyllä uhkailtu pakotteilla, mutta niitähän on aina laitettu.
En ole ensinnäkään koskaan puhunut EU:sta mitään vaan Euroopan maista yleisesti.

Toiseksi viimeksi kaksi viikkoa sitten sanottiin hyvin suoraa että jos Venäjä ei suostu välittömään 30 pvä tulitaukoon niin Venäjää vastaan kohdistetaan uusia pakotteita ja Ukrainan sotilastukea lisätään. Nyt mitään ei ole tapahtunut ja tätä ei voi kuitata sillä että Ukrainalle lähetetään joku jo valmiiksi budjetoitu kiintiöpaketti joka olisi muutenkin sinne lähetetty.
Sama kohtalo on käynyt tuolle Ukrainaan lähetettäville rauhanturvajoukoillekin. Paljon puhetta oli alussa, mutta yksitellen siitäkin livettiin karkuun. Ei tätä Euroopan vastuun välttelyä voi sillä valkopestä että yksittäisvaltiot syyttää unionia tai muita maita ja unioni tai eurooppalainen kollektiivi syyttää yksittäisiä valtioita ristiinrastiin.

En ala antamaan mitään linkkejä uutisiin jotka on olleet aivan äsken pinnalla ja kuitenkin kaikkien tiedossa.
 
Trumpin sekoilu ja flipfloppailu tässä on ollut suurimpana ongelmana. Alunperin Trump sitoutui koviin pakotteisiin ellei tulitaukoa tule, mutta sitten peruutti siitä heti kun antoi Putinin taas hieman aivopestä itseään.
 
En ole ensinnäkään koskaan puhunut EU:sta mitään vaan Euroopan maista yleisesti.

Toiseksi viimeksi kaksi viikkoa sitten sanottiin hyvin suoraa että jos Venäjä ei suostu välittömään 30 pvä tulitaukoon niin Venäjää vastaan kohdistetaan uusia pakotteita ja Ukrainan sotilastukea lisätään. Nyt mitään ei ole tapahtunut ja tätä ei voi kuitata sillä että Ukrainalle lähetetään joku jo valmiiksi budjetoitu kiintiöpaketti joka olisi muutenkin sinne lähetetty.
Sama kohtalo on käynyt tuolle Ukrainaan lähetettäville rauhanturvajoukoillekin. Paljon puhetta oli alussa, mutta yksitellen siitäkin livettiin karkuun. Ei tätä Euroopan vastuun välttelyä voi sillä valkopestä että yksittäisvaltiot syyttää unionia tai muita maita ja unioni tai eurooppalainen kollektiivi syyttää yksittäisiä valtioita ristiinrastiin.

En ala antamaan mitään linkkejä uutisiin jotka on olleet aivan äsken pinnalla ja kuitenkin kaikkien tiedossa.
Eli pakotteita luvattiin, niitä tuli myös, mutta jotenkin se on nyt kääntynyt, että ultimaattumia ja jotain paljon kovempaa luvattiin?
 
Ei kai siitä ole mitään tietoa, että Saksa olisi jotenkin pakittamassa Taurus-asiassa?

Sen sijaan siitä on ollut puhetta, että näistä ja muista asetoimituksista ollaan jatkossa hys-hys. Joten jos ja kun Tauruksia toimitetaan, me saatetaan tietää siitä samana päivänä kun niitä käytetään tositoimissa....
Muistelin, että Mertz olis peruutellut tuossa asiassa, mutta ilmeisesti viestintä onkin, että näistä ei enää puhuta. Tulee jos tulee ja ei tule jos ei tule. Käsittääkseni Saksalla kuitenkin on noita menossa vanhaksi, joten ehkä näemme noita tuolla.
 
Eli pakotteita luvattiin, niitä tuli myös, mutta jotenkin se on nyt kääntynyt, että ultimaattumia ja jotain paljon kovempaa luvattiin?
Yhteistyössä USA:n kanssa puuhailtiin superkovia pakotteita, joilla olisi esim. Venäjän öljykauppa tyrehdytetty käytännössä kokonaan.

Donald Trumpin sekoilu on syynä siihen, ettei tämä ole toteutunut.
 
Joo jenkit on puhunut vaikka mitä. Se on selvää, ne sekoilee joka asiassa. Mutta käsittääkseni EU on pitänyt aika tasaista linjaa. jos teette tätä, niin tulee pakotteita. Ei mitään jenkkimäistä viestintää, jossa luvataan "kaikki teillä kaatuu" jne ultimatumia, jos eivät tee, kuten stable genius haluaa. Mutta todellisuudessa mitään ei tehdä, ei edes pakotteita. Tällaista en ole EU:lta nähnyt.

Ja siksi puhun EU:sta, koska yksittäiset maat ja niiden pakotteet on turhia pl. britit, jotka ei voi toimia, kuin itsenäisenä toimijana.
 
Ammuttiin alas juuri ennen kuin laukaisi ohjukset Ukrainaan.

Jokin tuossa ei ihan täsmää... :)

Ei kai toi oo tää sama ankka joka pyöri eilen? Eli yrittivät ampua siviililentskarin alas, mutta huti tuli. Tuosta liikkui jotain muuta videota, jossa väitettiin että olis ollut TU-22M joka olis pudotettu, mutta selvästikään ei....

EDIT. kannattaa odottaa jos tähän tulisi vahvistusta luotetavista lähteistä.
Aserajoitukset poistettu? Tiedottaa Breiking New Ukraine sivusto
"Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat poistivat rajoitukset sotilastarvikkeiden toimittamiselle Ukrainaan, - Saksan liittokansleri Mertz."
 
Viimeksi muokattu:
Aserajoitukset poistettu? Tiedottaa Breiking New Ukraine sivusto.
"Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat poistivat rajoitukset sotilastarvikkeiden toimittamiselle Ukrainaan, - Saksan liittokansleri Mertz."
Jos vaikka linkkiä lähteeseen? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisesta sivustosta, eikä sellaista löydy Googlellakaan. Missään muussakaan mediassa ei näy ainakaan vielä mitään tällaista uutista.
 
Haku löysi lähteeksi 'Breaking the News' ja sen lähteeksi 'Merz said at a forum organized by the WDR television.', joten luotettavuus pelkästään tämän tiedon varassa on lähellä nollaa.
 
Nyt löytyi tosiaan joku "breakingthenews.net" ja sieltä tällainen jorina, jossa ei ole itsessään mitään lähteitä. Tosiaan luotettavuus tällaisenaan puhdas nolla.

Britain, France, Germany and the United States have lifted restrictions on the range of military supplies to Ukraine, German Chancellor Friedrich Merz said on Monday.

"There are no longer any range restrictions on weapons supplied to Ukraine - neither by the British, nor by the French, nor by us, nor by the Americans. This means that Ukraine can now defend itself, including, for example, by striking military positions on Russian territory," Merz said at a forum organized by the WDR television.

The move opens the door for the supply of Taurus missiles and long-range strikes with Western weapons into Russian territory.

Edit.
Myös X:ssä on puhetta tuosta ja kommenteissa vastaavia epäilyjä jutun todenperäisyydestä.

Täällä lähteeksi on sanottu venäläinen Ria Novosti:
 
Kyiv Independent taitaa olla nyt luotettavin media joka tuosta on uutisoinut:

Edit: Nyt Euronews:
 
Viimeksi muokattu:
Kyiv Independent taitaa olla nyt luotettavin media joka tuosta on uutisoinut:

Edit: Nyt Euronews:

Olisi vaan toivonut että olisi tieto tullut julki vasta siinä vaiheessa, kun kohteissa alkanut paukkua.
 
Nasse setä on taas vaihteeksi tosi vihainen
Valitettavasti Putin ja Venäjä osaavat täysin pelata Trumppia. Aina kun Trump suuttuu niin he antavat juuri sen verran siimaa että Trump jää odottelemaan seuraavia 2vk päästä pidettäviä neuvotteluja tjsp. Sitten Putin ei ilmaannu paikalle, Trump suuttuu, taas annetaan pikkuisen siimaa ja takaisin lähtöruutuun.

1748270260740.png
 
Nasse setä on taas vaihteeksi tosi vihainen
Trump tajuaa sen, minkä koko muu maailma on tajunnut jo ainakin helmikuusta 2022 lähtien tai paljon kauaemminkin.

Mutta talk is cheap. Trumpin sanat eivät ole minkään arvoisia sikäli kun TAASKAAN hän ei ryhdy mihinkään käytännön toimiin Venäjää vastaan.
 
Olisi vaan toivonut että olisi tieto tullut julki vasta siinä vaiheessa, kun kohteissa alkanut paukkua.

Itse en usko, että Ukrainalla enää on länsiohjuksia.

Saksalla toimintakuntoisia Tauruksia on arvioiden mukaan 150-250 ja varastossa 500 (joiden kunnostamiseen menee aikaa).

Kuinka monta noista edes Ukrainalle liikenee, Euroopassa taitaa edelleen ohjustuotannon määrä olla pyöreä nolla.

Jos jotain syytä tuolle julistukselle antaa, niin itse veikkaisin vastausviestinä Venäjän ydinaseuhkailuun (eli että se ei toimi).
 
Teoriassahan tämä mahdollistaa sen, että F-16 -hävittäjät tekee yllätysiskun suoraan Moskovaan tutkapinnan alapuolelta viistäen kuin Mathias Rust konsanaan. Tai jotain vastaavaa. (Ehkä se "jokin vastaava" onnistuu helpommin...) Liitopommeista tuskin tulee pulaa, joten tällaisia pommituksia voisi tehdä mielin määrin, jos itse hävittäjä matkasta järkevällä todennäköisyydellä selviää.

ATACMS-ohjuksissakin on kantamaa jopa 300 km, mutta se on sitten kokonaan toinen juttu, että vieläkö Ukrainalla on noita yhtään vai ei. Lisää tuskin pahemmin on tulossa... Storm Shadowitkin voi olla aika vähissä.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
278 413
Viestejä
4 787 589
Jäsenet
77 751
Uusin jäsen
Laci

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom