Ei minusta Ukrainan tarvitse mihinkään alueluovutuksiin alentua. Alueita harvemmin on luovutettu edes selvästi hävinneen osapuolen osalta toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkkinä nyt Koreat tai nuo Georgian alueet jotka Venäjä otti haltuunsa 2008 mutta joita käytännössä mikään maa ei ole tunnustanut kuuluvan Venäjälle. Näen todennäköisimpänä että sota jollain aikavälillä muuttuu kylmäksi ja rintamalinjat jäävät suurin piirtein nykyisille sijoilleen jos kumpikaan osapuoli ei enää näe että pystyisivät hyökkäämällä muuttamaan linjoja merkittävästi. Onhan tämäkin aika raaka pala purtavaksi Ukrainalle, mutta jos eivät pysty valtaamaan sotimalla alueita takaisin niin tällainen jatkuva sotatila ei oikein palvele heitä jos puhutaan vuosista tai vuosikymmenistä (tuo Donbasin sotahan alkoi jo 2014 eikä sitäkään saatu ikinä päätökseen).
Nyt vedetään linjoja suoriksi urakalla. Kyllä tuo 2022 alkanut invaasio oli yllätys valtaosalle väestöstä. Ei pidetty muuta kuin paikallisena juttuna.