Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Kun tämä menee nyt ydinasekeskusteluksi, niin eiköhän Venäjältä niitä sen verran löydy kuitenkin että esim. Suomen laittaisi matalaksi. Kun täällä ei niitä ole, niin ei toki voi olla naapurillakaan. Ei vaikka räjäyttivät jo 62 vuotta sitten maailman suurimman ydinpommin. Nykyään, kun noita alkaa olla kaikenmaailman banaanivaltioillakin, niin: aivan varmasti Venäjällä ei olisi ydinaseita, varsinkaan toimivia.

Pientä rajaa, kiitos. Itseään voi pettää jos ahdistaa, mutta rajansa kaikella mitä suustaan päästää. Menee hiukan naurettavaksi ja alkaa ymmärtämään mitä se ns. länsipropaganda on.
 
Aivan varmasti nekin on totaalisen retuperällä ja ylläpitobudjetit käytetty korruptioon, mutta sillä ei varsinaisesti ole mitään väliä koska yksi toimiva kappale 40-luvun teknologiaa riittää lanaamaan Kiovan. Varmaan sieltä löytyy joku eläkkeelle jäänyt neukku kertomaan tarvittaessa ydinfysiikkaa tyhmemmille ja nuoremmille RUS-sukupolville.

Mitä tarkoitat "lanaamisella"?

Kiovan pinta-ala on n. 800 km^2.

Jos tarkastellaan 1940-luvun asetta niin valitaan vaikka 15 kilotonnin pommi, niin sen tekemä vahinko:

* tulipallon halkaisija on 180m(melko merkityksetön),
* tappavat palovammat saa n 2km^2 alueella (neljässadasosa koko kaupungista)
* todennäköisesti tappavan säteilyannoksen saa n. neljän neliökilometrin alueella (kahdessasadasosa koko kaupungista)
* huomattava ja paljon vahingoa tekevä, rakennuksia huomattavasti sortava (muttei suoraan suurinta osaa tappava) paineaalto iskee n. 10 neliökilometrin alueelle (kahdeksaskymmenesosa kiovan pinta-alasta),
* Ikkunat rikkova (ja ikkunoiden vieressä olevia ihmisiä sirpaleilla jonkin verran tappava) paineaalto ulottuu n. 75 km^2 alueelle (kymmenesosa koko kaupungin pinta-alasta)

Pitää mennä tuonne megatonnin luokkaan (eli vetypommeihin) että esim saadaan koko kaupungin ikkunat rikottua yhdellä pommilla. Ensimmäiset vetypommit tulivat vasta 1950-luvulla, ja olivat hyvin isoja. Käytännössä pitää mennä 1960-luvun puolelle, että vetypommi saatiin mukavan pieneen kokoon, että se on helppo toimittaa perille ilman hyvin isoa ja kallista ohjusta tai hyvin isoa pommikonetta.

Jos venäjä haluaisi Kiovan tuhota perusteellisesti, venäjä pystyisi sen tekemään ampumalla kiovaan muutaman ICBMn tai SLBMn joissa monta monen sadan kilotonnin taistelukärkeä.

Lyhyemmän kantaman ohjuksista taas Ukraina saisi todennäköisesti suurimman osan Patrioteilla ammuttua alas, ydinpommi joka on ottanut vahinkoa torjuntaohjuksesta jäänee suutariksi. Tussahtaa ehkä hiukan likaisena pommina, muttei räjähdä kunnolla. Mutta toisaalta (pieni) osa niistä lyhyemmänkin kantaman ohjuksita pääsisi varmaan läpi ja aiheuttaisi paljon tuhoa, vaikka suurin osa torjuttaisiinkin.

Paperilla Venäjällä on tosiaan paljon ohjuksia ja ydinkärkiä, mutta niiden todellinen tila voi olla paljon heikompi - ajan myötä pommien rikastusaste heikkenee luonnollisen radioaktiivisen hajoamisen myötä, ja monista ohjuksista voi olla ohjausjärjestelmät hajonneet tai jotain ruostunut puhki. Samoin pommien laukaisumekanismit voi joistain pommeista olla hajonneet. Mutta kyllä siellä toimiviakin ohjuksia on varmaan joukossa, ja vanhakin pommi todennäköisesti räjähtää vaikka teho voi olla huomattavasti heikentynyt (pommi jonka pitäisi olla vetypommi voi käytännössä toimia pelkkänä fissiopommina jos tritiumista suurin osa ei ole enää tritiumia)

Näkisin, että venäjä pystyisi ydinaseillaan tappamaan kymmeniä tai satoja miljoonia ihmisiä, muttei pysty aiheuttamaan mitään ihmiskunnan tuhoa tms.
 
Viimeksi muokattu:
Ydinaseet on kuitenkin se helpoin paikka varastaa rahaa kun niitä ei koskaan käytetä.

Ja sama valtio on vaikeuksissa panssarivaunujen ja sotilaiden vaatteiden kanssa niin...
Ja aika harva pystyy varmistaa, onko esim. ydin huollettu asianmukaisesti. Kuinka moni pystyy tarkistaa, että tritiumia on riittävästi, tuskin moni. Helppo paikka varastaa.
 
Voisiko nyt ne forumikenraalit mennä jauhaa johonkin muuhun sitä ydinasespekulaatiota? Kohta puoltoista vuotta ollu samaa schaissea.. ne ei liity mitenkään konkreettisesti ukrainan nyky tilaan..
Todellakin, eikä pelkästään ydinaseista spekulaatioita. Jos näitä foorumikenraaleja ja P.Toveria olisi uskominen, niin Venäjältä loppui kaikenmoiset aseet jo silloin reilu vuosi sitten. Ei vaan ihan siltä näytä, ja vielä kun atlantin toisella puolen lähtee pressavaalikampanjat kunnolla käyntiin, niin munattomat EU-maiden johtajat jää tappelemaan keskenään miten sinne Ukrainaan toimitellaan kypäriä ja ensiapupakkauksia. Jos niitäkään enään.

Faktahan on se, että vaikka kuinka täällä hekumoitu että vastahyökkäys etenee, niin eihän se niin kovin siltä vaikuta. Kaukana ovat vielä Venäjän pääpuolustuslinjoista. Kuten artikkelissakin alla spekuloidaan. Toki ei oo Pekka Toverilta kysytty :P

Muutamia poimintoja:

"UKRAINAN vastahyökkäys etenee edelleen hyvin hitaasti, sanoo Ukrainan sodan tilannekarttaa ylläpitävä John Helin.

Ukrainan joukot ovat tällä hetkellä lyhimmilläänkin 10–12 kilometrin päässä Venäjän pääpuolustuslinjasta etelän rintamalla, Helin sanoo.

Viimeisen kolmen viikon aikana Ukraina on edennyt enimmillään noin 8 kilometriä. Eniten on edetty alueilla, joilla Venäjän puolustus on ollut kevyempää ja Ukrainalla on ollut tilaa liikkua.

– Kyllä aika paljon pitäisi vielä edetä jatkuvasti tihenevää Venäjän puolustusta vastaan, mikäli pääpuolustuslinjalle halutaan, Helin sanoo."

"Brittitiedustelu kertoi tiistaina, että Ukrainan maahanlaskujoukot olisivat edenneet Krasnohorivkan itäpuolella lähellä Donetskin kaupunkia.

Kyseessä olisi yksi ensimmäisistä tapauksista Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen, kun Ukrainan joukot valtaavat takaisin maata Venäjän vuodesta 2014 miehittämällä alueella.

Helinin mukaan tieto on vielä epävarma ja se tulee asettaa kontekstiin. Alueella on viime aikoina ollut edestakaista liikettä Ukrainan ja Venäjän välillä.

– Alue, josta puhutaan on lähinnä muutamia peltoja, ja Venäjän kovemmat linnoitteet alkavat alueen itäpuolelta. Puhutaan paikasta, joka on ollut jo aiemmin harmaalla alueella."

"VASTAHYÖKKÄYKSEN verkkaisuus kertoo Helinin mukaan siitä, että Venäjä puolustaa nyt asemiaan oppikirjan mukaan.

Puolustuslinjoja on useassa tasassa, minkä lisäksi venäläisjoukot käyttävät aktiivisesti tykistöä, miinoja ja helikoptereita ukrainalaisjoukkojen torjumiseen.

– Venäjän toiminta ei ole mitenkään erityisen hyvää, se on vain valmisteltu oikein. Se suoriutuu nyt siitä, mistä sen olisi pitänyt odotusten mukaan suoriutua koko sodan ajan, Helin sanoo.

Ukraina reagoi tähän jo vastahyökkäyksensä alussa ja muutti taktiikkaansa. Alunperin Ukraina johti hyökkäystä panssarivaunuilla, mutta sittemmin se siirtyi käyttämään jalkaväkeä hyökkäyksen kärjessä."

Todellakin, eikä pelkästään ydinaseista spekulaatioita. Jos näitä foorumikenraaleja ja P.Toveria olisi uskominen, niin Venäjältä loppui kaikenmoiset aseet jo silloin reilu vuosi sitten.

Voisitko lopettaa tämän valehtelun/olkiukkoilun?

Kukaan ei ole väittänyt, että "venäjältä loppui tai loppuu kaikenmoiset aseet". Päin vastoin, venäjän propaganda väittää tätä Ukrainasta.

Ollaan vaan laskettu, että venäjältä käy tietynlaiset ohjukset vähiin.

Ja tämän on ihan käytännössäkin nähnyt venäjän ohjusten käytöstä; Venäjä on ampunut maakohteisiin paljon sekä
1) ilmatorjuntaohjuksia (s-300) että
2) hyvin kalliita (lentotukialuksia vastaan käytettäväksi suunniteltuja) merimaaliohjuksia (kh-22)
3) jonkin verran alunperin ydinlatauksella varustettuja ohjuksia joista ydinkärki poistettu

kun ne maakohteita varten tehdyt perinteisen taistelukärjen omaavat risteilyohjukset ovat ihan oikeasti käyneet vähiin.

Ei vaan ihan siltä näytä, ja vielä kun atlantin toisella puolen lähtee pressavaalikampanjat kunnolla käyntiin, niin munattomat EU-maiden johtajat jää tappelemaan keskenään miten sinne Ukrainaan toimitellaan kypäriä ja ensiapupakkauksia. Jos niitäkään enään.

Faktahan on se, että vaikka kuinka täällä hekumoitu että vastahyökkäys etenee, niin eihän se niin kovin siltä vaikuta. Kaukana ovat vielä Venäjän pääpuolustuslinjoista. Kuten artikkelissakin alla spekuloidaan. Toki ei oo Pekka Toverilta kysytty :p

Fakta on se, että kaikki venäjän menestys (sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä) on perustunut melkein täysin tykistön massiiviseen käyttöön.

Venäjä joutui vetäytymään syksyllä Hersonin rintamalta kun ei enää pystynyt toimittamaan ammuksia tykeilleen kun sillat oli tuhottu.

Samoin Harkovan seudun vastahyökkäyksessä oleellinen tekijä oli se, että Ukraina tuhosi venäjän ammusvarastoja HIMARSeilla, joskin osa Ukrainan menestyksestä siellä perustui myös ihan vaan yllätykseen.

Nyt tilanne on taas, että rata Melitopolin ja Krimin välillä on poikki, ammushuolto alkaa tahmata, ja viime viikkoina Venäjä on menettänyt tykistöään ennätystahtia ukrainan vastatykistötuleen.

Ja hyökkäys ei nykyaikana etene lineaarisesti tasaista vauhtia, vaan taistellaan pitkään linjalla hyvin pienillä rintamamuutoksilla, kunnes saadan kunnon läpimurto, ja sitten mennään nopeasti pitkiäkin matkoja läpimurtoa hyödyntäen.

Tämän vuoden hyökkäyksessä tätä läpimurtoa ei ole vielä tullut, mutta sitten kun se tulee, mennään taas kovaa. Se kuitenkaan ei todennäköisesti tapahdu tänään, eikä huomenna, eikä varmaan ensi viikollakaan.

Loppukesästä rintamalinja kuitenkin hyvin todennäköisesti näyttää melko erilaiselta kuin nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Todellakin, eikä pelkästään ydinaseista spekulaatioita. Jos näitä foorumikenraaleja ja P.Toveria olisi uskominen, niin Venäjältä loppui kaikenmoiset aseet jo silloin reilu vuosi sitten. Ei vaan ihan siltä näytä, ja vielä kun atlantin toisella puolen lähtee pressavaalikampanjat kunnolla käyntiin, niin munattomat EU-maiden johtajat jää tappelemaan keskenään miten sinne Ukrainaan toimitellaan kypäriä ja ensiapupakkauksia. Jos niitäkään enään.

Faktahan on se, että vaikka kuinka täällä hekumoitu että vastahyökkäys etenee, niin eihän se niin kovin siltä vaikuta. Kaukana ovat vielä Venäjän pääpuolustuslinjoista. Kuten artikkelissakin alla spekuloidaan. Toki ei oo Pekka Toverilta kysytty :P

Muutamia poimintoja:

"UKRAINAN vastahyökkäys etenee edelleen hyvin hitaasti, sanoo Ukrainan sodan tilannekarttaa ylläpitävä John Helin.

Ukrainan joukot ovat tällä hetkellä lyhimmilläänkin 10–12 kilometrin päässä Venäjän pääpuolustuslinjasta etelän rintamalla, Helin sanoo.

Viimeisen kolmen viikon aikana Ukraina on edennyt enimmillään noin 8 kilometriä. Eniten on edetty alueilla, joilla Venäjän puolustus on ollut kevyempää ja Ukrainalla on ollut tilaa liikkua.

– Kyllä aika paljon pitäisi vielä edetä jatkuvasti tihenevää Venäjän puolustusta vastaan, mikäli pääpuolustuslinjalle halutaan, Helin sanoo."

"Brittitiedustelu kertoi tiistaina, että Ukrainan maahanlaskujoukot olisivat edenneet Krasnohorivkan itäpuolella lähellä Donetskin kaupunkia.

Kyseessä olisi yksi ensimmäisistä tapauksista Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen, kun Ukrainan joukot valtaavat takaisin maata Venäjän vuodesta 2014 miehittämällä alueella.

Helinin mukaan tieto on vielä epävarma ja se tulee asettaa kontekstiin. Alueella on viime aikoina ollut edestakaista liikettä Ukrainan ja Venäjän välillä.

– Alue, josta puhutaan on lähinnä muutamia peltoja, ja Venäjän kovemmat linnoitteet alkavat alueen itäpuolelta. Puhutaan paikasta, joka on ollut jo aiemmin harmaalla alueella."

"VASTAHYÖKKÄYKSEN verkkaisuus kertoo Helinin mukaan siitä, että Venäjä puolustaa nyt asemiaan oppikirjan mukaan.

Puolustuslinjoja on useassa tasassa, minkä lisäksi venäläisjoukot käyttävät aktiivisesti tykistöä, miinoja ja helikoptereita ukrainalaisjoukkojen torjumiseen.

– Venäjän toiminta ei ole mitenkään erityisen hyvää, se on vain valmisteltu oikein. Se suoriutuu nyt siitä, mistä sen olisi pitänyt odotusten mukaan suoriutua koko sodan ajan, Helin sanoo.

Ukraina reagoi tähän jo vastahyökkäyksensä alussa ja muutti taktiikkaansa. Alunperin Ukraina johti hyökkäystä panssarivaunuilla, mutta sittemmin se siirtyi käyttämään jalkaväkeä hyökkäyksen kärjessä."

IMG_20230629_182420.jpg
 
Älä nyt suotta ota hätäistä varoitusta pelkästä kuvasta. Olisi hirveän kurjaa jos menee penaltya väärään osoitteeseen.

On ihan totta että vastaat viestiin joka vaikuttaa disinformaatiolta ja mielipidevaikuttamiselta, mutta se kuuluu myös sanallisesti ilmaista.

Kyllähän tuossa ihan selkeästi totuutta venyttäen pyrittiin luomaan vaikutelma vahvasta Suuresta ja Mahtavasta ja arvuuttelemaan onko Ukraina pelkästään heikko vai sortumassa. Suomeen kuten yleisemminkin vapaaseen maailmaan halutaan tappiomielialaa tai välinpitämättömyyttä, jotta sanktioiden ja sotilasavun kannatus laimenisi.

E: Enkä toki halua kannustamaa väittelemään mielipidevaikuttajien kanssa. Informaatiosodankäynnistä oleellisena osana örkkilän arsenaalia sen sijaan on hyvä välillä puhua.
 
Viimeksi muokattu:
Kevennys, mitä Ukrainalaiset aattelee Suomesta:
"Mitä enemmän nato maita, sen parempi"
"metallimusiikki"
"joulupukki"
"blondit"
"Kylmä"
jne :)

Pari jopa mainitsi Suomen tuen Ukrainalle.
..ja, että Nato ollut liian passiivinen sodan aikana.

Muutamia virkkeitä, mitä videosta tuli esille. Lisääkin on, jätin parhaat pois.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Blondit? Erehtyköhän ne maasta ja ajattelivat Ruotsia, tai Tanskaa, tai edes Norjaa :hmm:?
 
Siis miettikää sitä, että on yli vuoden aikana edetty tilanteesta UKRAINA KAATUU PÄIVISSÄ siihen tilanteeseen, että Venäjällä oli pieni Pepsimiehen mayhemi, Ukraina vastahyökkää ja Putinin asemaa mietitään.

Hienosti on muutosta saatu aikaan.
 
Voisitko lopettaa tämän valehtelun/olkiukkoilun?

Kukaan ei ole väittänyt, että "venäjältä loppui tai loppuu kaikenmoiset aseet". Päin vastoin, venäjän propaganda väittää tätä Ukrainasta.

Ollaan vaan laskettu, että venäjältä käy tietynlaiset ohjukset vähiin.

Ja tämän on ihan käytännössäkin nähnyt venäjän ohjusten käytöstä; Venäjä on ampunut maakohteisiin paljon sekä
1) ilmatorjuntaohjuksia (s-300) että
2) hyvin kalliita (lentotukialuksia vastaan käytettäväksi suunniteltuja) merimaaliohjuksia (kh-22)
3) jonkin verran alunperin ydinlatauksella varustettuja ohjuksia joista ydinkärki poistettu

kun ne maakohteita varten tehdyt perinteisen taistelukärjen omaavat risteilyohjukset ovat ihan oikeasti käyneet vähiin.

Fakta on se, että kaikki venäjän menestys (sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä) on perustunut melkein täysin tykistön massiiviseen käyttöön.

Venäjä joutui vetäytymään syksyllä Hersonin rintamalta kun ei enää pystynyt toimittamaan ammuksia tykeilleen kun sillat oli tuhottu.

Samoin Harkovan seudun vastahyökkäyksessä oleellinen tekijä oli se, että Ukraina tuhosi venäjän ammusvarastoja HIMARSeilla, joskin osa Ukrainan menestyksestä siellä perustui myös ihan vaan yllätykseen.

Nyt tilanne on taas, että rata Melitopolin ja Krimin välillä on poikki, ammushuolto alkaa tahmata, ja viime viikkoina Venäjä on menettänyt tykistöään ennätystahtia ukrainan vastatykistötuleen.

Ja hyökkäys ei nykyaikana etene lineaarisesti tasaista vauhtia, vaan taistellaan pitkään linjalla hyvin pienillä rintamamuutoksilla, kunnes saadan kunnon läpimurto, ja sitten mennään nopeasti pitkiäkin matkoja läpimurtoa hyödyntäen.

Tämän vuoden hyökkäyksessä tätä läpimurtoa ei ole vielä tullut, mutta sitten kun se tulee, mennään taas kovaa. Se kuitenkaan ei todennäköisesti tapahdu tänään, eikä huomenna, eikä varmaan ensi viikollakaan.

Loppukesästä rintamalinja kuitenkin hyvin todennäköisesti näyttää melko erilaiselta kuin nyt.
Onhan viime syksyn ja nykyhetken kohdalla kuitenkin valtava ero siinä, että nyt Ukrainaa vastassa on pitkään väsätyt linnoitukset siinä missä syksyllä keskeisin ”linnoitus” oli maasto jokineen. Omat postaukset 19.5.2023 edelleen ajankohtaisia ja kyllähän tässä vastahyökkäyksessä on jo nähty, että ilman lennoston tukea on todella vaikea edetä tankeilla ja tämä ihan varmasti oli tiedossa ja Leopardien hyödyntäminen on ollut ”toivotaan toivotaan” tyylistä touhua.
Onhan Venäjä ymmärtääkseni varautunut vastahyökkäykseen rakentamalla mittavan puolustuslinjan ja tästä Ukrainalla hyvät tiedot kiitos länsitiedustelun. Ihan varmasti on tarkkaan laskettu mitä nykykalustolla voidaan tehdä ja isompi vastahyökkäys sen takia odottelee - suoraanhan se hävittäjien puute on mainittu, ilman niitä voi vastahyökkäys mennä pannukakuksi ja sitä pannukakkua ei Ukraina voi ottaa vastaan.

Lisäksi Valko-Venäjän epävakaa tilanne päällä eli sille rajalle pitänee entistä enemmän sitoa voimia joka rajoittaa itäistä/eteläistä voimaa.

Melkoinen jumitilanne Ukrainalle tällä hetkellä, joku Wagneria vastaava ”palkka-armeija” länsimaista tekisi ihmeitä hetkessä.

Nimimerkillä ”pessimisti ei pety” :smoke:
Tarkoitan niitä sateliittikuvia Venäjän tekemistä puolustuslinjoista/linnotuksista - kyllä ne siellä on, eri asia toki millä kalustolla ja miehityksellä siellä ollaan, mutta vastahyökkäys edelleen odottelee niin eiköhän se ihan oikea uhka ole.
Ei tätä kesää enää paljoa jäljellä ole eli etenemistä pitää piakkoin tapahtua, muutoin menee lottoamiseksi miten kylmä talvi tulossa ja kuinka Venäjä pääsee niskan päälle tuhoamalla jälleen keskeistä energiainfraa. Toki Venäjän ohjukset vähentynyt merkittävästi samalla kun Ukrainan ilmapuolustus parantunut merkittävästi eli uhkakuvat ei ehkä niin pahat mitä voisi olla. Toisaalta Venäjä on Venäjä ja yhden rintamalinjan puhkeaminen saattaa riittää paniikkiin ja homma taputellaan sillä, mutta siihen asti en vähättelisi Venäjän asemaa puolustajana vahvasti miinoitettujen linnoitustensa kanssa, tuskainen homma edetä etenkin ilman kunnon ilmatukea.

(Aika hyvin veikkasin miten paljon Ukraina hyötyisi Wagner tyyppisestä palkka-armeijasta kun 22.5.2023 pieni porukka venäläisiä vapaaehtoisia sai Belgorodissa melkoisen shown päälle - palkka-armeija olisi siellä vieläkin).
 
Onhan viime syksyn ja nykyhetken kohdalla kuitenkin valtava ero siinä, että nyt Ukrainaa vastassa on pitkään väsätyt linnoitukset siinä missä syksyllä keskeisin ”linnoitus” oli maasto jokineen. Omat postaukset 19.5.2023 edelleen ajankohtaisia ja kyllähän tässä vastahyökkäyksessä on jo nähty, että ilman lennoston tukea on todella vaikea edetä tankeilla ja tämä ihan varmasti oli tiedossa ja Leopardien hyödyntäminen on ollut ”toivotaan toivotaan” tyylistä touhua.

Ei tätä kesää enää paljoa jäljellä ole eli etenemistä pitää piakkoin tapahtua, muutoin menee lottoamiseksi miten kylmä talvi tulossa ja kuinka Venäjä pääsee niskan päälle tuhoamalla jälleen keskeistä energiainfraa. Toki Venäjän ohjukset vähentynyt merkittävästi samalla kun Ukrainan ilmapuolustus parantunut merkittävästi eli uhkakuvat ei ehkä niin pahat mitä voisi olla. Toisaalta Venäjä on Venäjä ja yhden rintamalinjan puhkeaminen saattaa riittää paniikkiin ja homma taputellaan sillä, mutta siihen asti en vähättelisi Venäjän asemaa puolustajana vahvasti miinoitettujen linnoitustensa kanssa, tuskainen homma edetä etenkin ilman kunnon ilmatukea.

(Aika hyvin veikkasin miten paljon Ukraina hyötyisi Wagner tyyppisestä palkka-armeijasta kun 22.5.2023 pieni porukka venäläisiä vapaaehtoisia sai Belgorodissa melkoisen shown päälle - palkka-armeija olisi siellä vieläkin).
Ukraina saanee kyllä loppuvuonna jokerikorttina F-16 -hävittäjiä kaikkine leluineen, jonka luulisi auttavan asianhaaroissa huomattavasti suhteessa nyt vaikka viime talveen...

Muutenkaan en usko, että lännessä jaksetaan enää katsella samanlaista perseilyä Venäjän taholta kuin viime talvena, vaan sitten kyllä annetaan kaikki mahdollinen apu Ukrainalle ja lupa käyttää sitä myös rajan tuolla puolen... Tämähän voi olla tarpeellista siinäkin tapauksessa, että sotiminen Ukrainan alueella sinänsä päättyisi.
 
Menee toivottavasti vitsilinjalle, mutta tämän artikkelin mukaan Putin saattaisi harkita ryssämielistä, elähtänyttä ysärileffojen toimintasankaria Steven Seagalia Shoigun korvaajaksi. Nauttikaa reilun suolan kanssa. :D

Russian President Vladimir Putin is allegedly considering veteran Hollywood star and aikido expert Steven Seagal as a replacement for beleaguered Defense Minister Sergei Shoigu.

That is according to a number of Iranian outlets, which reported the news on Monday night, apparently citing the Russian state news agency Sputnik.

Parodiahorisontti kieppaa taas ympäri, jos tuossa on mitään pohjaa. Ei puutu enää kuin Van Damme USA:n pressaksi ja matsi UFC-kehässä heti kohta Muskin ja Zuckerbergin jälkeen.
 
Menee toivottavasti vitsilinjalle, mutta tämän artikkelin mukaan Putin saattaisi harkita ryssämielistä, elähtänyttä ysärileffojen toimintasankaria Steven Seagalia Shoigun korvaajaksi. Nauttikaa reilun suolan kanssa. :D

Parodiahorisontti kieppaa taas ympäri, jos tuossa on mitään pohjaa. Ei puutu enää kuin Van Damme USA:n pressaksi ja matsi UFC-kehässä heti kohta Muskin ja Zuckerbergin jälkeen.
Helposti se Shoigua pätevämpi silti voi olla... Miehellä on sentään jotain näkökulmaa siihen, miten hommat toimii lännessä, siis yleisellä tasolla vaikkei nyt erityisesti armeijasta niin tietäisikään. Poliisivoimien toiminnasta oletettavasti on aika hyvin perillä, koska on jotain apulaissheriffin tms. hommia muka tehnyt ja TV-ohjelmissa poliisin kanssa pyörinyt.
 
Ja näiden asioiden pitäis sun mielestä auttaa sodanjohtamisessa ilman kokemusta, vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vierailla aseilla ja tehdä kaverista Shoigusta pätevämpi? Aika sakeeta alkaa olla ja kertoo lähinnä vinoutuneesta kuvasta sen suhteen mitä nojatuolikenraaliuteen tulee. Joo, onhan tässä telkkarisarjoja katseltu.
 
Helposti se Shoigua pätevämpi silti voi olla... Miehellä on sentään jotain näkökulmaa siihen, miten hommat toimii lännessä, siis yleisellä tasolla vaikkei nyt erityisesti armeijasta niin tietäisikään. Poliisivoimien toiminnasta oletettavasti on aika hyvin perillä, koska on jotain apulaissheriffin tms. hommia muka tehnyt ja TV-ohjelmissa poliisin kanssa pyörinyt.

Voi hyvää päivää, toivottavasti tämä oli satiiria.
 
Pointti oli, että Shoigu nyt ainakin on epäpätevä ja Venäjän oman propagandan ja kulttuurin uhri ja tuote.

Seagalilla olisi ainakin tuore näkökulma eikä hänellä ole samanlaista historian taakkaa.

Mieshän on kilahtanut idiootti. Kyllä. Mutta sillä voi siitä huolimatta olla tuoretta näkökulmaa verrattuna näihin Neuvostoliiton papparaisiin.
 
Ei tässä oikeasti pysty kuin tuijottaa suu auki, että onko kaveri oikeasti ihan tosissaan mitä kirjoittaa. Suhteellisuudentaju on karannut sulta nyt ajat sitten jo jonnekin ihan toisiin sfääreihin. Mullakin vois olla ihan uutta tuoretta näkökulmaa esim. ydinvoimaloiden pyörittämisestä, mikä ei missään tapauksessa olisi hyvä asia niissä hommissa. Ihan sama pätee Seagaliin näkemyksineen etenkin, kun kaveri on aikamoinen saapas noin muutenkin.
 
Kunhan eivät Edward Snowdenia rekrytoi, sitten olisi ehkä aihetta isompaan huoleen...
 
Onhan viime syksyn ja nykyhetken kohdalla kuitenkin valtava ero siinä, että nyt Ukrainaa vastassa on pitkään väsätyt linnoitukset siinä missä syksyllä keskeisin ”linnoitus” oli maasto jokineen. Omat postaukset 19.5.2023 edelleen ajankohtaisia ja kyllähän tässä vastahyökkäyksessä on jo nähty, että ilman lennoston tukea on todella vaikea edetä tankeilla ja tämä ihan varmasti oli tiedossa ja Leopardien hyödyntäminen on ollut ”toivotaan toivotaan” tyylistä touhua.

Ei tätä kesää enää paljoa jäljellä ole eli etenemistä pitää piakkoin tapahtua, muutoin menee lottoamiseksi miten kylmä talvi tulossa ja kuinka Venäjä pääsee niskan päälle tuhoamalla jälleen keskeistä energiainfraa. Toki Venäjän ohjukset vähentynyt merkittävästi samalla kun Ukrainan ilmapuolustus parantunut merkittävästi eli uhkakuvat ei ehkä niin pahat mitä voisi olla. Toisaalta Venäjä on Venäjä ja yhden rintamalinjan puhkeaminen saattaa riittää paniikkiin ja homma taputellaan sillä, mutta siihen asti en vähättelisi Venäjän asemaa puolustajana vahvasti miinoitettujen linnoitustensa kanssa, tuskainen homma edetä etenkin ilman kunnon ilmatukea.

(Aika hyvin veikkasin miten paljon Ukraina hyötyisi Wagner tyyppisestä palkka-armeijasta kun 22.5.2023 pieni porukka venäläisiä vapaaehtoisia sai Belgorodissa melkoisen shown päälle - palkka-armeija olisi siellä vieläkin).
Tuo vapaaehtoisporukka ja Prigon porukan kasettikekkerimarssi osoitti hyvin, miten Venäjä on maavoimien osalta all in Ukrainassa ja muutenkin ei ole vara esim lentokoneiden ja ohjusten käyttöön, paitsi Ukrainassa vähäsen.

Muutenkin vaikuttaa siltä, että koko paska taitaa olla kaatumassa, kun pääterroristi on osoittautunut vikiseväksi röllipeikoksi. Ainut mikä on pelastanut on ison maan surkea tiedonvälitys ja kivikaudella oleva tila mm. internetin jne suhteen.. Sodan johtikin (shoigu &Co) ovat kadonneet, kuin pierusaharaan ja Valkovenäjän diktaattori hoiti neuvottelut Wagnerin kanssa..
 
Piti ottaa edit.. olkoon..
Palkka-armeijoissa on se toimimaton puoli Venäjällä nyt, että niille pitää maksaa joko sitä palkkaa tai varustaa ne niin huonosti, että kuolevat pois, ennen palkkapäivää ja kapinaa, maksamattomien palkkojen takia. Kummastakin vaihtoehdosta seuraa Venäjälle ongelmia. Rahat on loppu ja jopa puupäät tajuavat jossain vaiheessa jälkimmäisen ja eivät mene rintamalle.
 
Toihan sai venäjän kansallisuudenki viime syksynä. Hänen asianajajiensa mukaan häntä ei voida kuite armeijaan värvätä, koska ei oo palvellut venäjän armeijassa. Heheh..
Jos pääterroristi niin haluaa, niin voidaan määrätä. Kirjoittaa vain lapun, jossa asia sanotaan ja leimaa sen "duuma leimasimellaan" ja asia on hoidettu päivässä - parissa. Tavan kansa ei edes tiedä, että asiassa oli sen suhteen mitään ongelmaa. Toki tyytymättömyyttä varmasti herättää ylemmissä tahoissa, eli olisi ihan hyvä juttu. Asiaa osaamaton tunari johtroon ja tyytymättömyys päälle... Kannatan, auttaa Ukrainaa ja muuta maailmaa..
 
Monessa jutussa on mainittu että Prigon porukka pudotti muutaman hekon ja jonkin kalliin lentokoneen mutta mistään ei selvinnyt että mikä kone oli kysessä?
 
Monessa jutussa on mainittu että Prigon porukka pudotti muutaman hekon ja jonkin kalliin lentokoneen mutta mistään ei selvinnyt että mikä kone oli kysessä?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Eli "Lentävä komentokeskus", todella harvinainen ja kallis menetys.
 
Menee toivottavasti vitsilinjalle, mutta tämän artikkelin mukaan Putin saattaisi harkita ryssämielistä, elähtänyttä ysärileffojen toimintasankaria Steven Seagalia Shoigun korvaajaksi. Nauttikaa reilun suolan kanssa. :D

Parodiahorisontti kieppaa taas ympäri, jos tuossa on mitään pohjaa. Ei puutu enää kuin Van Damme USA:n pressaksi ja matsi UFC-kehässä heti kohta Muskin ja Zuckerbergin jälkeen.
No onhan näitä länsimaissakin, vielä ihan jopa vaaleilla valittuja. Esim. Iso arska Kalifornian kuvernöörinä, entinen koomikko/näyttelijä presidenttinä ja raskaansarjan nyrkkeilijä pääkaupungin pormestarina.
 
Noi ei tietenkään poista kykyjä poliitikkona. Ainakaan listaamasi ei ole suoriutunut huonosti. Seagalin en kuitenkaan usko pärjäävän kovin hyvin. Mutta se taas ei kauheasti haittaa.
 
Seagalia voisi olla haastava valita vaaleilla, aika kovat mainehaitat taustalla jo nykyään. Toki Venäjällä se ei haittaa kun riittää että Putin valitsee, kumileimasin-duuman kautta sitten virkaan. Ei hidasta pykäläviidakot, kun mukautuvat tarpeen mukaan.
 
Helposti se Shoigua pätevämpi silti voi olla... Miehellä on sentään jotain näkökulmaa siihen, miten hommat toimii lännessä, siis yleisellä tasolla vaikkei nyt erityisesti armeijasta niin tietäisikään. Poliisivoimien toiminnasta oletettavasti on aika hyvin perillä, koska on jotain apulaissheriffin tms. hommia muka tehnyt ja TV-ohjelmissa poliisin kanssa pyörinyt.

Teppo Merilokki on raiskaaja, joka pakeni USAsta venäjälle ettei joudu vankilaan tekosistaan.

Eiköhän sen kokemukset ja näkökulma poliisivoimien toiminnasta ole enemmän siltä puolelta, että miten välttyä jäämästä kiinni rikoksistaan.

Ja huonojen toimintaleffojen tekeminen pikemminkin tarkoittaa vaan sitä, että on totaalisen pihalla siitä, miten nämä hommat toimii. Jos olisi jotain ymmärrystä, olisi niissä leffoissakin vähän enemmän järkeä.

Ja tuo on säälittävin kaikista toimintaelokuvatähdistä - esittää kovaa jätkää, mutta aerobinen kuntokin on niin on huono ettei jaksa edes juosta paria askelta enempää. Sen sijaan tykkää käyttää ylimääräistä väkivaltaa ja antaa vielä viimeisen puristuksen sen jälkeen kun vastustaja on jo taputtanut tai lyö huvikseen stuntmiehiä/vastanäyttelijöitä sen jälkeen kun kamera on jo pysähtynyt yms. Sen kovuus on pelkkää 12-vuotiaan tasolla olevaa koulukiusaamista.

Mutta sen puolesta Teppo tosiaan sopisi täydellisesti venäjän armeijalle/puolustusministerille, että on pätevyydessä ja raakuudessa taattua venäjä-tasoa, vaikkei olekaan syntyperäinen venäläinen.
 
Viimeksi muokattu:
Tämähän sujuu Tepolta samaan malliin kuin Kiovan valtaus päivissä.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
ai taas räiskitäään ydinohjuksilla. No tossa syy sille.

Voi hervata olen nähnyt tuon keskustelun ehkä 100 kertaa tässä samassa keskustelu foorumissa. Niin onko sitä pakko ruokkia joka kerta. Ryssän pelotetta että kohta paukkuu. Aina löytyy näkymä joku hyödyllinen idiootti kysymään mitä tapahtuu jos käytetään pelotetta. Ja näkymä aina samat ukot lähtee siihen vastaamaan. Katsokaa omaa keskustelu historiaa. Ei sinällään huonoa ole vastata mitä tapahtuu mutta vitt* silti. Katsokaa peiliin katsoka rysyn menestystä, katsokaa päivät jolloin kirjoitatte. Niin tajauatte juoenen.

Segal pressaksi ois hyvä se on ihan yhtä hyvä kuin nykyinen tulee kuolemaan omaan paskaansa bunkerissa.
 
Eikös se segali nimenomaan kakkinut jossain housuihinsa kun tehtiin kuristus:

Puolen elämää kun on tullut jotain kamppailulajia harrastettua, niin Segalin säätö tuossa pari viestiä takaperin olevassa videossa sattuu kyllä silmään. Olkoonkin vaikka joku kata-esitys, niin silti tuo on kyllä niin irrallaan todellisuudesta olevaa koreografiaa kuin vain voi olla. No näyttäähän se kivalta kun on daneja vyössä kuin ryssien kenuilla mitaleja rinnassa. Muutenkin lukenut Segalin elämänkertaa sen verran, että kyllähän mies aikamoinen mulkku on niin kuin @hkultala jo tuossa totesikin. Pikkumainen, vittumainen, itsekeskeinen , läski-muka-toimintasankari. Lopetan off-topicin toteamalla että omiensa luokse on mies löytänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Vanha mies jo, ei maha mittään. 90luvulla oli kova jätkä kattella, alkoi vaan jo leffat himmeneen. Nykyään vähän muukin. En tiedä oliko linkki rikki vai johtuiko siitä, että yritin avata puhelimella?
 
Voi hervata olen nähnyt tuon keskustelun ehkä 100 kertaa tässä samassa keskustelu foorumissa. Niin onko sitä pakko ruokkia joka kerta. Ryssän pelotetta että kohta paukkuu. Aina löytyy näkymä joku hyödyllinen idiootti kysymään mitä tapahtuu jos käytetään pelotetta.
Miksi aiheen pitäisi olla tabu? Jos ydinsapelia kovasti puheissa heilutellaan niin kai se on sodan kulkuun liittyvä asia, josta pitäisi saada keskustella.
 
Jos en suoraan tuohon onko tabu vai ei, niin se muistaa että ytimien käytössä kyse on myös neuvosto/venäjän ydin probagannasta.
 
Tämä on hyvä muistaa kyllä kaikessa aiheeseen liittyvässä. Lähtökohtaisesti mihinkään Venäjän sanomaan ei voi luottaa. Toki Ukrainakin käy informaatiosotaa, mutta ehkä keinot on vähän sivistyneempiä.
 
Tarkointin että ytimillä pelottelu on neuvosto/venäjän propagandaa

Aina välillä sen nostavat pintaan, siihen kuuluu vahvasti mielikuvat suuresta tuhosta, ja stäteilypilvet lasketumisineen. tähän kuuluu vuosikymmenten mielikuvavaikuttaminen. Boomerit lapsineen ovat otollista määperään tähän vaikuttamiseen.

Toki ei nuo tehoa enään vanhaan malliin, ei ne voimalaonnettomuudet olleetkaan niin pahoja mitä mielikuvia synnytetty, eikä se putinnin pommi uhkailu enään pelotakkaan, ei ensimmäisen tule mieleen että koko eurooppa lasitetaan ja jäljelle jäävät sätyiletään.

No vaikuttaminenkin on muuttunut, nyt piirrettään karttoja että räjäytys aiheuttaa laskeuman joka kattaa koko ukrainan, no sitä ei korosteta että pahassa suunnassa verrattavissa lähinnä röntegen kuvaukseen, vaan vihjaillaan kaukokulkeutumisista. Tuolla voi vaikuttaa joka suuntaan, ja suomalaisetkin kuulleet siitä tsernobylistä, mutta muihin se ero että otettiin siitä rajusti, mutta moni jäi silti henkiin. Meillä suurempi huoli on radon.
 
Vähän sivummalta:

Säteilystä puhuttaessa vastuuta varmasti vältellään sen minkä voidaan eikä haluta tutkia "jäi henkiin" ei ole ihan realistinen arvio puhuttaessa miten säteilyä on saanut.
Wikipediassa on tuosta lisää Säteilysairaus – Wikipedia

Sattumalta katsoin juuri venäläisen elokuvan Tsernobyl 1986, valmistumisvuosi 2021. Yllätyin positiivisesti, enemmän henkilötason tarina kuin itse voimalaan keskittyvä.
Neuvostoaikaan ainakin pääsee nätisti kiinni ja erityisen ihastuttava pikku detaili on Tsigulit (Ladat) konepelti pystössä.
 
Tarkointin että ytimillä pelottelu on neuvosto/venäjän propagandaa

Tuossa olet aivan oikeassa, pelkkää propagandaa johon lännen vastine on tiedossa ja jauhaminen pelaa vain venäläisten pussiin.

Aina välillä sen nostavat pintaan, siihen kuuluu vahvasti mielikuvat suuresta tuhosta, ja stäteilypilvet lasketumisineen. tähän kuuluu vuosikymmenten mielikuvavaikuttaminen. Boomerit lapsineen ovat otollista määperään tähän vaikuttamiseen.

Toki ei nuo tehoa enään vanhaan malliin, ei ne voimalaonnettomuudet olleetkaan niin pahoja mitä mielikuvia synnytetty, eikä se putinnin pommi uhkailu enään pelotakkaan, ei ensimmäisen tule mieleen että koko eurooppa lasitetaan ja jäljelle jäävät sätyiletään.

No vaikuttaminenkin on muuttunut, nyt piirrettään karttoja että räjäytys aiheuttaa laskeuman joka kattaa koko ukrainan, no sitä ei korosteta että pahassa suunnassa verrattavissa lähinnä röntegen kuvaukseen, vaan vihjaillaan kaukokulkeutumisista. Tuolla voi vaikuttaa joka suuntaan, ja suomalaisetkin kuulleet siitä tsernobylistä, mutta muihin se ero että otettiin siitä rajusti, mutta moni jäi silti henkiin. Meillä suurempi huoli on radon.

Pakko kommentoida tuohon väittämään hiukan laajemmalla kuvalla. Jos viittaat ZNPP:n voimalaan, askelmerkit näyttävät pahalta.

Aloitetaan ensimmäisestä venäläisten aiheuttamasta suurimmasta luonnonkatastrofista Euroopassa 6.6 kun räjäyttivät Kakhovkan padon ja siitä aiheutuneista seuraamuksista venäjälle. Lännen vastaus oli luokkaa "paheksuva" ja läheteltiin jopa pelastusapua. Eli miten lännen "vastine" tulkittiin venäjällä tästä terroriteosta ? Luokkaa "tsot tsot ja aijai" eli päästiin kuin koira veräjästä ? Ja miten venäjällä suhtaudutaan heikkoon vastineeseen, lupa jatkaa ? Ukrainalaiset näkyvät tulkitsevan sen osasyyksi venäläisten nykyisiin toimiin.

ZNPP:n tilanne näyttäisi menevän tasan samalla pelikuviolla. Budanov joka kertoi venäläisten miinoittaneen padon ja räjäyttävän sen ennustaa samaa ydinvoimalan suhteen. Jäähdytysjärjestelmä on miinoitettu ja suunnitelma räjäyttämisestä hyväksytty. Tahallisen vedenpinnan nostoa vastannee viidennen reaktorin jättäminen määräysten vastaisesti "hot shutdown" tilaan ja kaikkien varosysteemien tarkoituksellinen hajoittaminen. Ja kuten Lapin toteaa " Russian forces have never mined anything for nothing ". ISW näkee kolme erilaista skenaariota voimalan suhteen, eikä mikään näytä hyvältä. Venäläinen media televisiossa , Zaharovan lausunnoilla ja lehdistössä luovat kuvaa Ukrainan järjestämästä "katastrofista". Taitaa se padon räjäyttämisen jälkeinen lupaus "kuukauden" jäähdytyskyvystä alkaa täyttyä kun venäläiset alkavat poistua tulevalta katastrofialueelta. Väittäisin että askelmerkit povaavat todennäköisyyttä "katastrofille" enemmän kuin sen jäämistä pois venäläisten "poltetun maan taktiikan" peräytymisestä. Olisi ihme vaikka venäläiset tänään päästäisivat Ukrainalaiset voimalan puikkoihin niin pystyykö laitosta pelastamaan jos turvalaitteet on tuhottu ja jäähdytysjärjestelmä miinoitettu, "rosatomin pakkovärvätty miehistö" evakuoitu Krimille ja jäähdytysvesi edelleen puuttuu ?

Mutta se että alkaa vähättelemään mahdollisen voimalaonnettomuuden seuraamuksia pelaa suoraan venäläisten pussiin. Tietenkin hyvä katsella kauempaa tuotakin Tsernobylin onnettomuutta, karttakin näyttää että selvittiin melko vähällä. Täällä voi vertailla 30 vuoden jälkeen säteilyä radoniin, muistetaan kuitenkin että sodan alussa "punaisessa metsässä" kaivelleet sotilaat on jo pistetty arkkuihin, ja muistetaan että sitä radioaktiivista ainetta kertyy eri määrät eri paikkoihin ja tuuli määrää kuka kuolee. Miten käy Euroopan vilja-aitan jos vilja on seuraavat 50v saastunut ? Jos siellä ketään on edes viljelemässä.. Kyseessä on kuitenkin nyt Euroopan suurin ja maailman 10:neksi suurin ydinvoimala.

Venäjä varmasti laskenut seuraamukset, viikkotolkulla länsi jauhaa kenen syy, ovat jo EU:n "terrorismia sponsoroivien valtioiden" listalla ja pahinta olisi että USA:kin liittyisi joukkoon, kaikki länsiyritykset poistuisivat rahaa tahkoamasta venäjältä. Seuraukset Ukrainalle ja Euroopalle ? Mahdolliset laskeutumat NATO maihin ? Toivotaan että Budanov olisi ensimmäisen kerran väärässä ennustuksissaan, jollei niin länsihän reagoi kuten ennenkin, liian myöhään...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
296 133
Viestejä
5 063 816
Jäsenet
81 031
Uusin jäsen
dige

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom