Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Ja unohdetaan ydinaseet?

Valtaisiko NATO Moskovan vai mitä?
Sehän riippuu miten NATO tuon toteuttaa. Jos ne ilmoittaisi, että "Syyskuun 1. alkaa Ukrainassa NATOn julistama lentokieltoalue, jota valvoo NATOn ilmavoimat, tuhoten kaikki vieraassa maassa oleskelevat sotajoukot." Tuo siirtäisi sen poliittisen vastuun samalla tavalla Venäjälle, kun se on sillä nytkin.

Toki, en odota, että näin kävisi. Mutta NATOlla olisi tuohon kansainväliseen lakiin perustuva oikeus. Enkä usko, että Venäjä käyttää ydinaseita, kun sen maata ei uhata. Eikä se välttämättä käytä niitä muutenkaan, riippuen niiden kunnosta. Noi kun mätänee käsiin suhteellisen nopeasti.
 
Venäjä ei kaiketi ole tehnyt yhtään ydinkoetta sinä aikana kun on ollut olemassa. Eli silleensä ei ole mitään syytä olettaa että heillä olisi yhtään toimivaa ydinasetta Neuvostoliiton jäljiltä varastossa.
 
Kyllä ne pystyy ilmankin tekemään ydinaseita. Toinen juttu sitten onkin, onko niitä huollettu. Jos ei ole tritiumia vaihdettu ytimissä, niin 100kt pommi onkin kohta alle 1kt. Jenkit vaihtelee noita 8-10v välein, kun tuolla on sen verran pieni puoliintumisaika.
 
Sehän riippuu miten NATO tuon toteuttaa. Jos ne ilmoittaisi, että "Syyskuun 1. alkaa Ukrainassa NATOn julistama lentokieltoalue, jota valvoo NATOn ilmavoimat, tuhoten kaikki vieraassa maassa oleskelevat sotajoukot." Tuo siirtäisi sen poliittisen vastuun samalla tavalla Venäjälle, kun se on sillä nytkin.

Toki, en odota, että näin kävisi. Mutta NATOlla olisi tuohon kansainväliseen lakiin perustuva oikeus. Enkä usko, että Venäjä käyttää ydinaseita, kun sen maata ei uhata. Eikä se välttämättä käytä niitä muutenkaan, riippuen niiden kunnosta. Noi kun mätänee käsiin suhteellisen nopeasti.

Toki voidaan julistaa ihan mitä tahansa, mutta se käytännössä vaatii Venäjän ilmatorjunnan täydellistä tuhoamista (jos halutaan minimoida ne länsikoneiden alasampumiset) ja sitten niiden koneiden alas ampumisen. Mikä olisi Suomelta hyvä panos osallistua tähän?
 
Kiinalla on kylläkin maailman moderneimpia lentokalustoja, laivastoja sekä sotilasvarustuksia koko maailmassa USA:n jälkeen/kanssa. Lisäksi avaruussodankäynnissä ovat suvereeni ykkönen tällä hetkellä. Puhumattakaan siitä että kansa(ja todennäköisesti myös sotavoimat) on huomattavasti sitoutuneempia johtajan "visioihin" kuin Venäjällä.
Nojoo Kiinan aseita ei ole kyllä testattu yhtään missään vaan kaikki perustuu CCP:n propagandaan. Nekin harvat joita on myyty lähi-itään ja afrikkaan on olleet kohtuutonta paskaa. Uusien aseiden piiput vinossa, miehistönkuljetusvaunut jatkuvasti rikki yms. Kiinan uusin taisteluvaunu VN-20 on suunnitteluhistoriassa yksi idioottimaisimmista keksinnöistä. On väärin sanoa tai olettaa että Kiinan aseet olisivat neukkuromua, mutta ei Kiinan aseet pelaa teknologisesti todistettavasti edes samassa kategoriassa länsimaisten aseiden kanssa. Ja mitään avaruussodankäyntiä ei olekaan.

Ainoa isompi heikkous on kokemattomuus konflikteissa sekä kulttuuriset perinteet. Kiina on ollut pitkään hyvin pasifistinen valtakunta. Siksi on jotenkin hankala nähdä että Kiina kovin helposti aloittaisi sotilaallista(puhumattakaan invaasiosta) operaatiota Taiwania vastaan. Uskoisin että heidän paukut ovat enemmän sisäisessä vaikuttamisessa ja epävakauden luonnista sisältäpäin, Hong Kong tyyliin.
Vaikka en Kiinaa kutsuisi pasifistiseksi (aktiivisesti varastaa muiden maiden alueita ja on rajakonflikteissa Intian kanssa) maaksi niin tämä on jokseenkin paikkansa pitävää. Hong Kongia tosin ei epävakautettu sisältä päin millään vaikuttamisella vaan CCP tuhosi demokratian ja käytti mannerkiinan rikollisjärjestöjä, armeijaa ja poliisia ottamaan kontrollin Hong Kongissa.

Olisi korkea aika vähintään räjäyttää Krimille menevä siltä täysin poikki.
Nyt annetaan signaali, että voi ryssiä kaikessa rauhassa, ja siitä ei seuraa mitään.
Koska ydinvoimalakin on miinotettu, niin ryssivät varmasti senkin.
Venäjähän pudotti jenkkien dronen ja sen jälkeen vielä lentäjä palkittiin. USA ja Eurooppa otti kiltisti lakin päähän ja nöyristyi eikä laittanut ryssiä mihikään vastuuseen. Nyt Kiina on alkanut laivoilla häiriköimään USA:n sotalaivoja ja Venäjä tuhosi padon koska länsi ei uskalla vastata.
 
Ja unohdetaan ydinaseet?

Valtaisiko NATO Moskovan vai mitä?
Noin teoriittisella tasolla, jos Venäjä iskisi vaikka Puolassa johonki ammusvarastoon olisi vastaus todennäköisesti täydellinen ilmaherruus Ukrainassa ja sen lähistöllä. Sen jälkeen ainut operaatio mitä pystyy suoritetaan on vetäytyminen ripeällä tahdilla.

Jos taas mietitään noita ydinaseita niin kuinkakohan paljon niistä mahtavista neuvostoaseista on toimintakuntoisia ja mahtaako niitä kukaan uskaltaa edes ampua? Noissa jos on huolto kussut, mikä on enemmän kuin todennäköistä niin nehän räjähtää omille näpeille. Länsiaseita voi olla vähemmän, mutta ne on toimintakuntoisia ja paremman tiedustelun kautta osuvat varmasti Putinin sen hetkiseen kahvipöytään.
 
Toki voidaan julistaa ihan mitä tahansa, mutta se käytännössä vaatii Venäjän ilmatorjunnan täydellistä tuhoamista (jos halutaan minimoida ne länsikoneiden alasampumiset) ja sitten niiden koneiden alas ampumisen. Mikä olisi Suomelta hyvä panos osallistua tähän?

Meillä on tehtävä erilainen, kuten varautua Venäjän toimiin sen rajoilla. Samoin muilla rajamailla. Venäjän ilmatorjunta tuskin on mikään ongelma nykyisille lännen aseille ja koneille. Muutama parvi f-35:ia ja tänä vuonna AGM-88G AARGM-ER saapuu operationaaliseen käyttöön, ja sillä on ilkeä 300km range. 35:n pystyy toimimaan hyvin myös vanhemmalla variantilla, sillä Venäläisten kyky saada siihen lukitus on erittäin rajallinen.
 
Meillä on tehtävä erilainen, kuten varautua Venäjän toimiin sen rajoilla. Samoin muilla rajamailla. Venäjän ilmatorjunta tuskin on mikään ongelma nykyisille lännen aseille ja koneille. Muutama parvi f-35:ia ja tänä vuonna AGM-88G AARGM-ER saapuu operationaaliseen käyttöön, ja sillä on ilkeä 300km range.

Eli oikeasti se menisi näin "Yhdysvaltojen pitää ilmoittaa ja toimeenpanna lentokielto-alue"

Olen varma, että jenkkiäänestäjät olisivat asiasta innoissaan.
 
Jos taas mietitään noita ydinaseita niin kuinkakohan paljon niistä mahtavista neuvostoaseista on toimintakuntoisia ja mahtaako niitä kukaan uskaltaa edes ampua? Noissa jos on huolto kussut, mikä on enemmän kuin todennäköistä niin nehän räjähtää omille näpeille. Länsiaseita voi olla vähemmän, mutta ne on toimintakuntoisia ja paremman tiedustelun kautta osuvat varmasti Putinin sen hetkiseen kahvipöytään.
Ainakin taktisista ydinohjuksista riisuttuja raketteja on kyllä ammuskeltukin hämäysmielessä paljonkin Ukrainaan.

Tuskin ne nyt siis erityisellä todennäköisyydellä näpeille räjähtää, mutta niinkin voi toki käydä. Venäjällä on jonkin verran tavaraa räjähdellytkin näpeille, ainakin S-300 -ohjuksia.

Nukejahan kyllä ammutaan paljolti sukellusveneistä ja lentokoneista, jolloin riskit pienenee tässä suhteessa.
 
Kuinka niin? NATO olisi tuossa operaation johtajana. Jenkit voisi osallistua 35:lla pitäen AD:n kurissa. Muut hoitaa sitten maajoukkojen tuhontaa ja lentokoneita.

Ja jos venäläinen ydinase lentää vaikkapa Krakovaan niin kuka tekee ja mitä?

Ihan vaan sillä, että onko vastaus vaan että ei sellaista voi tapahtua, Kiina ei tule reagoimaan mitenkään ja venäläiset vain ajetaan pois Ukrainasta.

e. Ja sanotaan nyt vielä, että Venäjän bluffeja pitää katsoa (koska jos ydinaseilla uhkaillen saa riehua vapaasti, ei hyvä heilu. Mutta siltikään ei ole järkevää vain ignorettaa ydinaseiden olemassaolo tai sivuuttaa ne sillä ettei ne toimi kuitenkaan.
 
Se tapahtuu jos se tapahtuu. Johonkin se raja vain pitää vetää ja katsoa niitä uhkauksia läpi. Tässä on pikku hiljaa siirretty sitä eskalaatio rajaa eteenpäin. Ensiksi uskallettiin viedä kypäriä. Nyt puhutaan jo hävittäjistä. Tuo ydinasekysymys tulee jossain kohtaa sellaiseksi, että se vaan on pakko katsoa. "Me halutaan Suomi tai ammutaan Brysseliin ydinaseella". Mielellään tuossa kohtaa haluaisin, että NATO tosiaankin katsoo tuon kortin läpi. Jos Venäjä haluaa, niin se voi jo aloittaa sen ydinsodan. Kuitenkin tuollaisella ilmoituksella Venäjällä olisi myös aikaa vetää ne joukot pois sieltä. Kukaan ei pakota siinä Venäläisiä sotimaan Ukrainassa enempää.

En kyllä nyt keksi miten Kiina tuohon reagoisi. Ne tarvitsee lännen markkinoita enemmän, kuin Venäjän.

Mutta kuten sanoin, en oikein usko, että tuollaista tulee tapahtumaan. Katsotaan sitten, jos ydinvoimalassa tapahtuu myös "vahinkoja".
 
Ukraina ottaa sen riskin tälläkin hetkellä ja se on ihan ymmärrettävää.

Mutta täysimittainen NATO-Venäjä sota tekee ydinaseiden käytöstä huomattavasti todennäköisempää, eikä vain Ukrainassa.

Ja sen lisäksi millään NATO-maalla ei ole halua suoraan lähettää joukkoja. Se on helppo puhua, että NATOn tai YK:n pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta ne olisi ihan yksittäisiä maita, jotka ne riskit ja kaatuneet ottaa.

Joten sinänsä tällainen keskustelu on turhanpäiväistä fantasiointia.
 
Jos Ria Novosti kyselee räjähdyksen perään padon alueella, niin eiköhän se ole räjäytetty.
1686056032359.png

Telegram: Contact @rian_ru
 
Bukarestissä havaittu viimeyönä seismologinen tapahtuma eli ilmeisesti padon räjäytys.

"Explosion of Nova Kakhovka dam detected on magnetometer in Bucharest, Romania w +/- 5 min error."

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Miksi ei jos NATO on jo suoraan taistelemassa Venäjää vastaan? Mitä NATO tekisi tuossa vaiheessa, mitä se ei jo tee?

Ja olisi Venäjällä varmastikin huomattavasti alempi kynnys käyttää ydinaseita Ukrainassa.
Venäjän narratiivi sodasta Natoa vastaan on omille suunnattua, oikeat halut kohdata Nato taistelukentällä tuskin vastaa uhon määrää. Tämä koira on räksyttänyt jo useasti ydinaseista ynm koska tietää, ettei takki kestä jos oikeasti eskaloituisi homma länttä vastaan sotimiseksi. Ydinpommi skenaariolla uhotaan jotta puolustaminen pysyy fyysisesti vain Ukrainan käsissä ja muut kauempana.
 
Kahovkan padon tulvimisen mallinnus muutaman kuukauden takaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei tuosta padon eteläpuolelta ihan heittämällä mennä lähiaikoina yli.

---------------

Suomessa tp-utvassa on tehty päätös karkottaa 9 venäläistä tiedustelijaa. Kuinkahan paljon niitä vielä jäi?

Voisivat kaivella nivusista kasseja vielä sen verran, että aloittavat prosessin Venäläisen siivoamiseksi Ahvenanmaalta.

Suomi karkottaa maasta yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskentelevää henkilöä, jotka ovat toimineet tiedustelutehtävissä, valtioneuvosto tiedottaa.

Diplomaattien toiminta on ollut Wienin diplomaattisia suhteita koskevan yleissopimuksen vastaista, valtioneuvosto kertoo. Ulkoministeriö ilmoittaa asiasta Venäjän suurlähettiläälle.

Asiasta linjattiin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa tiistaina.

Kokous myös tuomitsee Kahovkan padon räjäytyksen.

Samaan aikaan Venäjällä TASS uutisoi Ukrainan tuhonneen itse Kahovkan padon. Jättivät luonnollisesti kertomatta kuinka Venäjä keskittää tykkitulta tulvaa pakenevien siviilien niskaan.

Venäjän valtion mediassa leviävä tieto tuhosta on Kremlin ja valtion organisaatioiden jakamaan tietoon perustuva ”totuus”.
 
Venäjän narratiivi sodasta Natoa vastaan on omille suunnattua, oikeat halut kohdata Nato taistelukentällä tuskin vastaa uhon määrää. Tämä koira on räksyttänyt jo useasti ydinaseista ynm koska tietää, ettei takki kestä jos oikeasti eskaloituisi homma länttä vastaan sotimiseksi. Ydinpommi skenaariolla uhotaan jotta puolustaminen pysyy fyysisesti vain Ukrainan käsissä ja muut kauempana.

No sehän on ihan selvää, että Venäjä haluaa välttää NATOa vastaan sotimisen. Siksi Puolan kautta voidaan viedä vapaasti kalustoa Ukrainaan, eikä ole riskiä että sinne iskisivät.

Pointti on se, että jos NATO-maat ovat jo suoraan taistelemassa, niin riski NATOn osallistumisesta on jo realisoitunut ja tuollaisia rajotteita ei ole.
 
Tälle minäkin oon nauranut itse mielessäni. Tuohon saakka koko toimielin on pelkkä vitsi.
Neuvostoliiton hajottua tehtiin ylipäätään se virhe, että Venäjä "automaattisesti" peri tiettyjä Neuvostoliiton etuja ja sopimuksia.

Kuten nyt hemmetti se Maarianhaminan lähetystökin! Come on! On kyllä suomettumisen huippu, ettei sitä VIELÄKÄÄN heitetä hemmettiin...
 
Suomessa tp-utvassa on tehty päätös karkottaa 9 venäläistä tiedustelijaa. Kuinkahan paljon niitä vielä jäi?
Eiköhän noita "tiedustelijoita" ole ihan SA-INTin käyneenäkin vaikka kuinka paljon ja monella muullakin sektorilla. Osa enemmänkin hyödyllisiä idiootteja ja osa ammattimaisempia vakoojia. Vaikka itänaapuri miltei kaiken ryssiikin, niin tuollaiset hommat siellä on perinteisesti osattu. Erinäisillä foorumeilla "ryssäbotteja" seuranneena monien kielitaito on sen verran hyvää, että lienevät Suomessa asuvia maahanmuuttajia tai vastaavia. Sopivan paikan tullen putte voikin sitten tulla vapauttamaan nämä rassukat ilkeiden suomipoikien sorrolta :poop:
 
Kuten nyt hemmetti se Maarianhaminan lähetystökin! Come on! On kyllä suomettumisen huippu, ettei sitä VIELÄKÄÄN heitetä hemmettiin...
Musta tuntuu että sitä pidetään jemmassa seuraavaa sanktiota/pakotepakettia varten. Eli seuraavan kerran kun ryssät tekee jotain entistä typerämpää, lähtee konsulaatti kävelemään.

Saisi kyllä tosiaan poistaa sen "konsulaatin" yhtäaikaa alueen demilitarisation kanssa ja laittaa sinne vaikka sotilastukikohdankin. Venäjän kansalaisille voisi myös ehkä menneistä vuosista sanktiota ja maanpuolustuksellisista syistä antaa ikuisen kiellon mennä Ahvenanmaalle.
 
Erikoinen 'sattuma' viimeyöltä. Valtiomediat venäjällä mm. TASS sekä monet venäläiset sodasta kirjoittavat Telegram-kanavat olivat puolesta yöstä eteenpäin epänormaalin aktiivisia. Yleensä uutisointi ja viestintä hiljenee puolen yön jälkeen, mutta nyt sodasta ja mm. venäläisten väitetystä menestyksestä 1500 kuolleen Ukrainalaisen, kymmenistä tuhotuista panssarivaunuista mukaanlukien useita Leopardeja, jauhaminen jatkui niin pitkään, että padon räjäyttäminen tuli julki.
Tänään venäjän puolustusministeriö on julkaissut videon näistä väitetystä Leopardien tuhoamisista. Merkillisiä pyörillä liikkuvia 'Leopardeja' jotka näyttävät monenkin mielestä puimureilta ja muilta maatalouskoneilta.

" Russian MoD published a video earlier today allegedly showing a Ka-52 heli firing at a "Leopard-2" tank, which they called "the first video evidence" of its kind.
However, these silhouettes are most reminiscent of combine harvesters. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tänään venäjän puolustusministeriö on julkaissut videon näistä väitetystä 'Leopardien tuhoamisista'. :hmm:

" Russian MoD published a video earlier today allegedly showing a Ka-52 heli firing at a "Leopard-2" tank, which they called "the first video evidence" of its kind.
However, these silhouettes are most reminiscent of combine harvesters. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tässä perinteinen Kremlin propagandisti tästä juuri hekumoi.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

no leopardi ku leopardi käy :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ehkä vähän mopo keulii, mutta ei olisi ihan mahdoton ajatus. Venäjää ei kiinnosta vittuakaan mitä heidän siviileille ja kylille tapahtuu ja tuolla saisi samalla voimannäytön lännelle.
 
Ja miksi Venäjä ei alkaisi pommittamaan NATO-maissa olevia varastoja, lentokenttiä ja tukikohtia? Nyt niillä on selkeät insentiivit olla tekemättä niin juuri sen takia, että NATO-maat eivät suoraan osallistu.

Ja eiköhän tuossa vaiheessa Kiinakin alkaisi massiivisesti tukea Venäjää aseellisesti.
Koska tietää häviävänsä tuossa tapauksessa ja saavansa kahta kauheammin takaisin. Ukrainassa näkyy jo venäjän kyvyttömyys ja vastaavasti länsitaktiikoiden ja aseiden teho.

Tästä eteenpäin offaa sinne Kiina-keskustelun puolelle, joten spoilereissa.
Toisekseen, miksi ihmeessä Kiina tukisi venäjää massiivisesti kun se tärkeimmät teknologia- ja rahahanat on länsimaat ja vastaavasti tärkein raaka-aineiden lähde tuota toimintaa varten venäjä?
Tuossa tilanteessa Kiina tekee suoraan sen, mikä on sen tarkoituskin ottaa haltuun historiallisesti omakseen katsomansa alueet ja nykyisen venäjän alueella olevat luonnonvarat, vieläpä käyttänet putlerin omia puheita 1:1 tuon perusteena. Taiwan sopii asiaan oikein hyvin, koska nimenomaan se katsoo Tuvan olevan osa Kiinaa, puhumattakaan muista alueista ja koko historiallisesta Manchuriasta.

Ainoa kysymysmerkin alainen asia on tuossa kohtaa, että onko jatkossa alueen ainoa venäjän kaupunki, johon on edes vähän rahaa laitettu nimeltään jatkossa Haishenwai vaiko Yongmingcheng. Sekin lienee selvää, kenen haltuun tosiasiallisesti Baikal ja todennäköisesti myös Altai päätyy, vaikka kulkisikin rajalla.

Kun pikkuhiljaa on lisätty aseapua, sillä on myös saatu hillittyä mitä Venäjä tekee. Jos taas NATO-maat lähtevät suoraan taistelemaan Ukrainaan, se olisi myös tällainen all-in-tilanne ja on ehkä ihan hyvä miettiä seurauksia, eikä vain todeta että Venäjä (tai Kiina) ei tee mitään.

Siellä ei enää ole mitään, mitä voi käytännössä pottiin laittaa tai mikäli määrällisesti on vielä romurautaa ja puliukkoja niin molempien kyvyttömyyden ovat ihan itse näyttäneet.
Kiinan nykyinen kanta ja toimet ovat sitä mitä ovat juurikin sen takia, että ei vielä usko moskovian siirtomaiden murenevat ympäriltä, koska ei ole suurempaa painetta länneltä. Vaan mikäli tulisi olemaan ja olisi selvää, että jatkossa aivan yksiselitteisesti olisi vain kaksi suurta tekijää niin Kiina kyllä ottaisi (historiallisesti) omansa pois, nopeasti ja ilmaiseksi kun tekee sitä joka tapauksessa hitaasti ja pikkurahalla. Samalla se parantaisi imagoaan lännen silmissä.

Kiinalla on Taiwanin suhteen kotikenttäetu kun taas USA:n armeija ja sen kalusto operoi kaikilla mantereilla.

Kannattaa vilkaista Taiwanin saarta ja heidän varustustaan niin huomaat, että se kotikenttäetu taitaa olla Taiwanilla.

Tässä niin ihmeellistä hehkutusta Kiinasta, että oli erikseen nostettava spoilerista. Huhhuh.
Kiinalla on kylläkin maailman moderneimpia lentokalustoja, laivastoja sekä sotilasvarustuksia koko maailmassa USA:n jälkeen/kanssa. Lisäksi avaruussodankäynnissä ovat suvereeni ykkönen tällä hetkellä. Puhumattakaan siitä että kansa(ja todennäköisesti myös sotavoimat) on huomattavasti sitoutuneempia johtajan "visioihin" kuin Venäjällä. Ainoa isompi heikkous on kokemattomuus konflikteissa sekä kulttuuriset perinteet. Kiina on ollut pitkään hyvin pasifistinen valtakunta. Siksi on jotenkin hankala nähdä että Kiina kovin helposti aloittaisi sotilaallista(puhumattakaan invaasiosta) operaatiota Taiwania vastaan. Uskoisin että heidän paukut ovat enemmän sisäisessä vaikuttamisessa ja epävakauden luonnista sisältäpäin, Hong Kong tyyliin.

Missä mielessä maailman modernimpia? Ei tästä ole montaa vuotta aikaa kun Kiinan valtionmedia oikein juhli, miten moottorinsa on nyt verrattavissa 80- luvun neukkumoottoreihin tehoiltaan. Kestävyydeltään ei, itsensäkään mukaan. J-20:stä on nähty vain ulkokuoret, eikä niitäkään ole hirveän läheltä kuvattu missään.
Tiedossa on, että Kiina on ostanut venäjältä vanhoja NL:n aikaisia projekteja, sekä asiantuntijoita harrastamaan näiden leikkaamista ja liimaamista ja varastanut amerikkalaisten dataa, siinäpä se.
Suurin osa lentokalustosta onkin Suhoita ja Migejä, kiinalaisten omalla elektroniikalla.
Ihan eri asia saada sitten rakentaa ne vehkeet kuin tietää mitä ne ovat.

Aivan samaa höpötystä oli myös venäjän ilmavoimista ja missä ne nyt on? Eivät ole käytännössä uskaltaneet lentää yli vuoteen. Pitkälti samaa kalustoa, ainoa merkittävä ero on se yksi vehje, jota ei ole sattuneesta syystä esitelty edes läheltä kenellekkään missään. Samaan aikaan IL-76:n ja Antonovien kopion tekemiseen piti palkata ukrainalaisia ja venäläisiä, edes se ei onnistunut suoraan Kiinalta.
Ja tietysti se salattu J-20 on nyt jokin wunderwuffe, uskotko itsekään? Su-57 on peitelty vähemmän. Kiinan elektroniikkatuotanto on toki parempaa kuin venäjällä, mutta lienee ihan selvää mikä tuossa on tilanne.

Laivasto, jokunen vuosi sitten tuli ensimmäinen lentotukialus ja se on surullisenkuuluisan Kuznetsovin sisaralus. Lentokalustona siellä on Su-33:n prototyyppi, venäjä kun ei ainakaan suostunut sitä myymään, niin ostivat Ukrainalle jääneen ja hylätyn neukkuproton (kuten itse aluksen ja kaiken muunkin), joka on paljon surkeampi kuin edes se Su-33.
Parhaimmat laivansa on amerikkalaisten kopioita ja sukellusveneensä venäläisten kopioita ja ensimmäisiä ainakin on lähinnä yksittäisiä kappaleita.

Missä ihmeen avaruussodankäynnissä oikein suvereeni ykkönen kun vasta nyt alkavat tekemään samoja kokeita avaruusohjelmassaan kuin NL ja USA melko tasan 50 vuotta sitten? Ovat varmaan näivettyvän venäjän ohi ajaneet, mutta, että oikein "suvereeni ykkönen", ei kai tuollaista väitä edes Kiinan puolueen lehdetkään.

Kaikki totalirstiset järjestelmät väittävät kilpaa miten juuri heidän kansansa on yhtenäistä ja sitoutunut suuriin päämääriin. Mikäli tuo tosiaan pitäisi paikkansa, niin oltaisko siellä edes siirrytty markkinatalouteen, vapaampaan matkusteluun yms. Eikö sen pelkän vision ja uskon siihen pitäisi riittää?

Taiwan ON sisäinen konflikti heidän näkökulmastaan. Lisäkseen Kiinassa on kovaan ääneen toisteltu, että vuoteen 2048, eli Kiinan kansantasavallan 100v synttäreihin mennessä selvittävät tuon tilanteen, sisäisen tilanteen.

Miksi ei jos NATO on jo suoraan taistelemassa Venäjää vastaan? Mitä NATO tekisi tuossa vaiheessa, mitä se ei jo tee?

Ja olisi Venäjällä varmastikin huomattavasti alempi kynnys käyttää ydinaseita Ukrainassa.

Meneekö hiukan propagandan uskomisen puolelle?
Noista ydinaseista sietää kysyä, että mitenkäs se toimivuus. Jos ihan käytännössä olevat uudehkot BTR:t ja kuormurit ryövätään moottoriöljyistä putipuhtaaksi ja jätetään heitteille, niin, etteivät toimi ja näitä vehkeitä sentään käytetään, tarkastellaan ja sen pystyy tekemään kuka tahansa ja missä kunnossa tahansa, niin mitä veikkaat ydinaseiden kohdalla, joita ei oletukseltakaan kukaan tule ikinä käyttämään ja tuskin edes tarkistamaan, niin harva kykynee ja selittämisellä ja peittelemällä pärjää?
Uskotko tosiaan, että ne varat on kiltisti laitettu huoltoon ja uusimiseen, juuri siellä, missä se ei näy millään tavalla, eikä ole kiinnijäämisriskiä?
Sieltähän olisi loogisesti ajatellen turvallisinta ensimmäisenä varastaa.

Toisekseen venäjällä tiedetään se, miten ääritilanteessa oikeasti käy, ihan vaikka uskoisivatkin, ettei ole korruptiota ja vehkeensä olisivat hehkutettujen speksien mukaisia. Suurin osa järjestelmässä olevista on edelleenkin järjestelmässä vain ja ainoastaan omaa ja läheistensä mukavuutta ja ylellisyyttä varten, ei imperiumia ja nationalistista uhoa. Sellaisiakin varmaan löytyy vaan maailmanloppuskenaariossa on selvää, ettei propagandistit, Shoigut sun muut ala mitään Patrushevien ja Duginien ydinsotaunelmia toteuttamaan.

Toki voidaan julistaa ihan mitä tahansa, mutta se käytännössä vaatii Venäjän ilmatorjunnan täydellistä tuhoamista (jos halutaan minimoida ne länsikoneiden alasampumiset) ja sitten niiden koneiden alas ampumisen. Mikä olisi Suomelta hyvä panos osallistua tähän?
Mikä ongelma on tuhota venäjän ilmatorjuntaa? Johan se on tositilanteessa nähty, ettei ole kaksista. Voisi myös olettaa, että on yksi eniten harjoiteltuja juttuja.

Ja jos venäläinen ydinase lentää vaikkapa Krakovaan niin kuka tekee ja mitä?

Ihan vaan sillä, että onko vastaus vaan että ei sellaista voi tapahtua, Kiina ei tule reagoimaan mitenkään ja venäläiset vain ajetaan pois Ukrainasta.

e. Ja sanotaan nyt vielä, että Venäjän bluffeja pitää katsoa (koska jos ydinaseilla uhkaillen saa riehua vapaasti, ei hyvä heilu. Mutta siltikään ei ole järkevää vain ignorettaa ydinaseiden olemassaolo tai sivuuttaa ne sillä ettei ne toimi kuitenkaan.

Vastaus on juuri sellainen, koska tuo koko tilanne on kuin lasten satukirjasta. Tai moskovian propagandasta.
Yksittäinen ohjus ei nyt vaan lennä Krakovaan tai mihinkään muuallekaan, varsinkaan mihinkään linjojen taakse.

Jos Krakovaan asti johonkin varastoille, huoltokeskuskuksiin yms alkaisi lentelemään ydinaseita niin tilanne olis molemminpuolinen ja mitä aiemmin mainitsinkaan? Menisikö Duginit ja Patrushevit henkilökohtaisesti tuon toteuttamaan? Vatnikeja on helppo palkata mielenosoituksiin ym esiintymisiin, mutta ydinaseiden käyttöön vähän vaikeampi. Toisekseen otetaan huomioon ilmatorjunta. Ukrainassa on jo nähty, mikä on homman nimi.

Kiinan reaktioon otin jo kantaa, todennäköisesti se näkisi mahdollisuuden valloittaa historialliset alueensa takaisin, jotka ovat nyt moskovian siirtomaita.

En kyllä nyt keksi miten Kiina tuohon reagoisi. Ne tarvitsee lännen markkinoita enemmän, kuin Venäjän.

Tarkalleen Kiinan ja venäjän välinen kauppa taisi olla 10% siitä, mitä Kiinan ja USAn.
Nykyisessä kv- oikeuden järjestelmässä venäjä on Kiinalle vain yksi ääni ja hämmentäjä, siksi tilanne on mikä on, kuten todettua. Käytännön tasolla venäjä on Kiinalle vain bensa-asema, oma pohjoinen Nigeria.
Avoimen sodan jälkeen on käytännössä varmaa, että moskovia supistuu ja YK:sta löytyy kyllä porsaanreikä asettaa moskovian asema turvallisuusneuvostossa kyseenalaiseksi vetoamalla NL:n hajoamisen aikaisiin yksityiskohtiin ja mitkä maat mistä luopuivat tai olivat luopumatta yms. Eikö Ukraina tästä jo nostellu kysymyksiä. Sitäpaitsi NL:n viimeinen maa oli Kazakstan.

Mutta täysimittainen NATO-Venäjä sota tekee ydinaseiden käytöstä huomattavasti todennäköisempää, eikä vain Ukrainassa.

Ja sen lisäksi millään NATO-maalla ei ole halua suoraan lähettää joukkoja. Se on helppo puhua, että NATOn tai YK:n pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta ne olisi ihan yksittäisiä maita, jotka ne riskit ja kaatuneet ottaa.

Joten sinänsä tällainen keskustelu on turhanpäiväistä fantasiointia.

Joka tekee vastaavasti venäjän lopullisesta tuhosta myös historiankirjoissa väistämätöntä. Siksi se ei ole kaksinen vaihtoehto myöskään niille Patrusheveille ja Dugineille tai Putlerille jos unohdetaan ne mukavuudenhaluiset Shoigut varamiehineen Flodiran rannikolta. Kas kun saattaisivat jäädä historiankirjoihin ihmisinä, jotka pyyhkäisivät lopullisesti maailmankartalta tuon kurjalan.

Ei sinne ole tarvetta NATO- mailla mitään maajoukkoja lähettää vaan lentokalustoa, kaatuneiden määrä niissä rajoittuu hyvin mataliin määriin, niin mataliin, että ne on perusteltavissa hyvinkin helposti, vaikka jokainen kaatunut lentäjä olisi erikseen keltaisen lehdistön otsikoissa.
Kenties jossain Italiassa, Espanjassa, Portugalissa ja Kreikassa tuo ei menisi niinkään läpi, mutta varmasti käytännössä Iso-Britanniassa, USAssa, Puolassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa, Norjassa jne.
Ensimmäiset lähettäisi operaatioon sitten vaikkapa ruokahuoltoa jos näkevät tarpeelliseksi.

Eiköhän noita "tiedustelijoita" ole ihan SA-INTin käyneenäkin vaikka kuinka paljon ja monella muullakin sektorilla. Osa enemmänkin hyödyllisiä idiootteja ja osa ammattimaisempia vakoojia. Vaikka itänaapuri miltei kaiken ryssiikin, niin tuollaiset hommat siellä on perinteisesti osattu. Erinäisillä foorumeilla "ryssäbotteja" seuranneena monien kielitaito on sen verran hyvää, että lienevät Suomessa asuvia maahanmuuttajia tai vastaavia. Sopivan paikan tullen putte voikin sitten tulla vapauttamaan nämä rassukat ilkeiden suomipoikien sorrolta :poop:
Mitä salaista varusmiespalveluksessa on? Onhan se materiaali avoimesti saatavilla olevaa muutenkin.
Propagandaan uskovia varmaan onkin 10-50% riippuen mittaustavasta, keitä kaikkia otetaan tuohon joukkoon, näiden iästä, yms.
Vaan enitenhän se propaganda yrittää juuri luoda tuollaista vastakkainasettelua ja ajaa niitä hiukankin epäileviä ihmisiä omaan suuntaansa. Siihen vaikuttaa varmasti jos ja kun ottavat henkilökohtaisesti yleiset puheet. Jokaisen leimaaminen vakoojaksi lähinnä pelaa Putlerin pussiin siirtäällä tuon väestönosan mielenmaisemaa. Osa niistä hyödyllisistä idiooteista on varmasti lähtenyt tuohon alun alkaenkin juuri siksi kun on on joko ottanut henkilökohtaisesti kaikki yleistävät puheet tai sitten kyllästynyt tuohon, että joka puolella leimataan vakoojaksi tms. Antaa Supon selvitellä noi.

Mitä taasen tulee viimeiseen niin ei propaganda tekosyihinsä tarvitse mitään todisteita, se kyllä tarvittaessa tekaisee ne itse, kuten esimerkiksi sodan syyt.
Jos olet tilannetta seurannut, niin venäjän propaganda Suomea vastaan onkin kääntynyt venäläisten tai venäjänkielisten sortohöpinöistä jo kauan sitten pois kun ovat huomanneet, ettei täällä ole mitään "saksanvenäläisiä" (nyt sorrun leimaamiseen itse, mutta tilastollisesti siellä niitä Putleria ymmärtäviä eniten taitaa olla) merkittävissä määrin, höpinöihin toisesta maailmansodasta, suomalaisten suorittamista kansanmurhista nyt jo ties missä etelässä eikä vain leningradin alueella ym hölynpölyyn.
Jos slaavilaisväestö olisi propagandana-aseena edelleen käytettävissä niin juuri nythän slaavien määrä lähes tuplaantui, joista melkoinen osa vieläpä venäjänkielisiä.
 
Mielenkiintoista olisi tietää mitä tämä padon räjäytystä seurannut veden virtaus aiheuttaa Krimille ja missä ajassa. Kanava kuivuu varmaan jossain vaiheessa ja Krim jää ilman vettä..? Mitä muuta..?
Tarkoittaako tämä että rysy paskoo loppupeleissä myös Krimin alueen kun tietää että peili on pelattu ja"ollaan saavutettu kaikki kolmen päivän sotilasoperaation tavoitteet."
 
Tarkoittaako tämä että rysy paskoo loppupeleissä myös Krimin alueen kun tietää että peili on pelattu ja"ollaan saavutettu kaikki kolmen päivän sotilasoperaation tavoitteet."
Kiinnostaneenko niitä enää muu kuin oman aseman ja selustan turvaaminen. Enkä nyt tarkoita rajoja vaan omaa persettä.
 
Washington Postin mukaan Ukraina suunnitellut Nord Stream putkien räjäytystä jo paljon ennenkuin ne tuhottiin. Lieneekö sitten myös toteuttanut sen, ei voi tietää.

Mistäpä sitä nyt voisi tietää, josko tuon padonkin ovat itse tuhonneet. Se kun sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
 
Mistäpä sitä nyt voisi tietää, josko tuon padonkin ovat itse tuhonneet. Se kun sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
No ihan siitä, että tuo nyt vaatii aika helvetin paljon räjähteitä sisälle, jotta tuon voi räjäyttää. Sit kun otetaan mukaan vielä Venäläistä viestintää, niin tää on selkeää.

Eikä Ukrainalaiset hyödy tuon tuhoamisesta muuta, kuin sympatiaa. Sitä niillä on jo aika riittävästi.
 
Mistäpä sitä nyt voisi tietää, josko tuon padonkin ovat itse tuhonneet. Se kun sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.
Oikeasti?

Sen tietää vaikkapa siitä, ettei Ukrainalla ole pahemmin ollut pääsyä padolle?

Ja se että toi olisi jollain "Storm Shadowilla" tuhottu, kuten joku r*ssäpropaganda väittää on ihan höpöhöpöä.

Muutenkin ajatuksena täysin älytön, että Ukraina tekisi miljardivahingot itselleen, ekologisen katastrofin ja hankaloittaisi omaa hyökkäämistään saavuttaakseen jotain (mitä?) hyötyä... Joo, pikkaisen siellä Venäjän ensimmäinen puolustuslinja upposi veden alle, jee!
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt ole tarkkaa lähdettä, mutta muistan hyvin tarkkaan Bidenin sanovan että Venäjän hyökätessä NordStream katkeaa, selkeä vihjaus siitä että jenkit katkaisee sen.
Muistan sen siitä kun väiteltiin taksikuskin kanssa ja se pysähtyi linja-autopysäkille, otti puhelimen käteensä ja näytti WaPo:sta tai jostain muustan sen puheen.
 
No ihan siitä, että tuo nyt vaatii aika helvetin paljon räjähteitä sisälle, jotta tuon voi räjäyttää. Sit kun otetaan mukaan vielä Venäläistä viestintää, niin tää on selkeää.

Eikä Ukrainalaiset hyödy tuon tuhoamisesta muuta, kuin sympatiaa. Sitä niillä on jo aika riittävästi.
Oikeasti?

Sen tietää vaikkapa siitä, ettei Ukrainalla ole pahemmin ollut pääsyä padolle?

Ja se että toi olisi jollain "Storm Shadowilla" tuhottu, kuten joku r*ssäpropaganda väittää on ihan höpöhöpöä.

Muutenkin ajatuksena täysin älytön, että Ukraina tekisi miljardivahingot itselleen, ekologisen katastrofin ja hankaloittaisi omaa hyökkäämistään saavuttaakseen jotain (mitä?) hyötyä... Joo, pikkaisen siellä Venäjän ensimmäinen puolustuslinja upposi veden alle, jee!
Onhan ne harkinnut, jopa kokeilleet padon sabotointia jo aiemmin:

"Kovalchuk considered flooding the river. The Ukrainians, he said, even conducted a test strike with a HIMARS launcher on one of the floodgates at the Nova Kakhovka dam, making three holes in the metal to see if the Dnieper’s water could be raised enough to stymie Russian crossings but not flood nearby villages."

Se oli sitä aikaa kun Ukraina oli puolustuskannalla. Tai piti Hersonin huoltoa saada tukittua.

Nyt osat ovat vaihtuneet.

Älkää nyt v*ttu lähtekö puskemaan tuollaista naurettavaa r*ssänarratiivia, ennen kuin teillä on jotain kättä pidempää... Ihan älytöntä! Terroristit ovat voittaneet joka kerta kun lähdette niiden narratiiviin mukaan!

Ei nyt ole tarkkaa lähdettä, mutta muistan hyvin tarkkaan Bidenin sanovan että Venäjän hyökätessä NordStream katkeaa, selkeä vihjaus siitä että jenkit katkaisee sen.
Muistan sen siitä kun väiteltiin taksikuskin kanssa ja se pysähtyi linja-autopysäkille, otti puhelimen käteensä ja näytti WaPo:sta tai jostain muustan sen puheen.
Jotain sellaista höpistiin jollain tavalla, mutta se ei ole mikään todiste mistään, eikä mitään näyttöä ole jenkkien syyllisyydestä enkä siihen usko, eikä siinä vaiheessa syksyä oikeastaan ollut kenellekään erityisen hyödyllistäkään panna niitä putkia paskaksi, koska kaasu ei enää muutenkaan virrannut.

Voi olla, että takana oli Ukrainan tukemat tahot. Mutta sittenkään en oikeastaan ymmärrä että miksi, koska putket oli tosiaan muutenkin seis. Lähinnä jotain hyvin pitkän tähtäimen etua tuosta voi Ukrainalle olla, mutta välitöntä hyötyä ei oikein.

Ylipäätään uskon NÄYTTÖÖN ja occamin partaveitseen enkä mihinkään teoreettisiin spekulaatioihin ja salaliittoihin.
 
Onhan ne harkinnut, jopa kokeilleet padon sabotointia jo aiemmin:

"Kovalchuk considered flooding the river. The Ukrainians, he said, even conducted a test strike with a HIMARS launcher on one of the floodgates at the Nova Kakhovka dam, making three holes in the metal to see if the Dnieper’s water could be raised enough to stymie Russian crossings but not flood nearby villages."

Joo tuolla oli hyvä hankaloittaa tuon käyttämistä huoltoväylänä. Tarvii kuitenkin pikkaisen enemmän räjähteitä, jotta tuo lähtee tuohon kuntoon.

Myös Ukraina hankaloittaisi tuolla omaa hyökkäystään ja helpottaisi venäläisten joukkojen keskittymistä. Nyt venäjä voi valvoa jokea vähemmällä joukolla, kun saarilla olleet on joutunut vetäytymään.

sulla on kyllä kyky löytää muualta syytä :)
 
Ei nyt ole tarkkaa lähdettä, mutta muistan hyvin tarkkaan Bidenin sanovan että Venäjän hyökätessä NordStream katkeaa, selkeä vihjaus siitä että jenkit katkaisee sen.
Muistan sen siitä kun väiteltiin taksikuskin kanssa ja se pysähtyi linja-autopysäkille, otti puhelimen käteensä ja näytti WaPo:sta tai jostain muustan sen puheen.
Jenkithän katkaisi sen jo 2022 alussa. Ne onnistui poliittisella painostuksella pidettyä sen suljettuna.
 
Älkää nyt v*ttu lähtekö puskemaan tuollaista naurettavaa r*ssänarratiivia, ennen kuin teillä on jotain kättä pidempää... Ihan älytöntä! Terroristit ovat voittaneet joka kerta kun lähdette niiden narratiiviin mukaan!
Silloin kun jätetään asiat tutkimatta ja ohitetaan totuus, niin ollaan juurikin sillä r*ssän tiellä. Propagandan määrä tässäkin ketjussa on huolestuttavaa, enkä puhu nyt puhu mistään tehtaankadun trolleista.
 
No mene sitten tutkimaan?

Minä puolestani odotan, että muut tutkii ja uskon sitä, mitä länsimaiset lähteet sanoo. Enkä esimerkiksi sinun kaalinhajuista mielipidettäsi.
 
Mielenkiintoista olisi tietää mitä tämä padon räjäytystä seurannut veden virtaus aiheuttaa Krimille ja missä ajassa. Kanava kuivuu varmaan jossain vaiheessa ja Krim jää ilman vettä..? Mitä muuta..?
Tarkoittaako tämä että rysy paskoo loppupeleissä myös Krimin alueen kun tietää että peili on pelattu ja"ollaan saavutettu kaikki kolmen päivän sotilasoperaation tavoitteet."

Videot väittävät että hanavesi on jo nyt vähän heikkoa -> Reddit - Dive into anything
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mielestäni asiallinen ja informatiivinen 8 minuutin pätkä padon tuhoutumisen seurauksista.

Pääpointteja:
- Tulvat osuvat enimmäkseen joen eteläiselle rannalle, jossa vähäisempää asutusta. Toki kuitenkin on asutusta.
- Venäjän rintamalinjan ei tarvitse olla yhtä vahva lännen päädyssä, koska tulviva joki muodostaa luonnollisen esteen sille kumpi sen haluaa ylittää.
- Ydinvoimalan jäähdytys on muutamien kuukausien ajan turvattu, jatkoon pitää varmaan jotain keksiä.
- Krimille vievä kanaali kuivahtaa jossain kohtaa ja siellä tulee murhetta veden kanssa.

E: Tykkään muutenkin tuon tubettajan videoista. Tuntuu ymmärtävän mistä puhuu.
 
Jotain sellaista höpistiin jollain tavalla, mutta se ei ole mikään todiste mistään, eikä mitään näyttöä ole jenkkien syyllisyydestä enkä siihen usko, eikä siinä vaiheessa syksyä oikeastaan ollut kenellekään erityisen hyödyllistäkään panna niitä putkia paskaksi, koska kaasu ei enää muutenkaan virrannut.

Voi olla, että takana oli Ukrainan tukemat tahot. Mutta sittenkään en oikeastaan ymmärrä että miksi, koska putket oli tosiaan muutenkin seis. Lähinnä jotain hyvin pitkän tähtäimen etua tuosta voi Ukrainalle olla, mutta välitöntä hyötyä ei oikein.

Ylipäätään uskon NÄYTTÖÖN ja occamin partaveitseen enkä mihinkään teoreettisiin spekulaatioihin ja salaliittoihin.

Eihän missään väitetään amerikkalaisten olevan Nord Streamin räjäytysten takana vaan, että Ukraina räjäytti putket ja amerikkalaisivat olivat tietoisia tästä ja jakoivat tiedon myös eurooppalaisille.

Motiivi on aivan ilmiselvä, se ettei Saksa ja Ranska aja rauhaa millä tahansa ehdoilla, jotta saavat halpaa kaasua. Sodan pitkittyminen oli vuosi sitten eurooppalaisten suurin huoli, eikä tuen jatkumisesta pitkään todellakaan ollut mitään takeita, samaten edessä oli talvi. Niin kauan kun putket oli olemassa oli myös mahdollisuus, että kaasun kuljetus käynnistyy ja samalla asekuljetukset tukkeutuvat.
Eli se on välitön hyöty. Sama lienee selvää pidemmälläkin aikavälillä, tosin siitä hyötyy lähinnä Eurooppa itse kun monimuotoistaa energialähteensä ja raaka-ainelähteensä, ainakin toivottavasti.

Näyttöä ei taasen taida olla kumpaankaan suuntaan tuossa tapauksessa.

Tässä tapauksessa lienee liian aikaista sanoa. Luulisi, että paljon vois päätellä siitä, mitkä ovat olleet joukkojen liikkeet.
 
Eurooppa oli syksyn tullen jo täysin varautunut siihen, että ilman venäläiskaasua pitää pärjätä. Ei ollut mitään hinkua enää Putinin kaasuihin sotkeutua. Ja Nord Stream 2 oli jäissä jo ENNEN sotaa ja olisi varmaan jäissä vieläkin, vaikkei sotaa olisi koskaan syttynytkään!

Jos kuitenkin sellaista tietoa on tihkinut, että ukrainalaistahot ehkä olisi iskun takana, niin voihan se olla. Mutta aika turha temppu mun mielestä, etenkin mietitään potentiaalisia poliittisia riskejä suhteessa länsikumppaneihin.

Lihava leidi ei ole kuitenkaan tässä asiassa laulanut, ennen kuin sitten joskus laulaa.

Pato on ihan eri juttu. Kaikki sormet, järki ja näyttö osoittaa Venäjän suuntaan.

Tässä tapauksessa lienee liian aikaista sanoa. Luulisi, että paljon vois päätellä siitä, mitkä ovat olleet joukkojen liikkeet.
Ai tän padon tapauksessa? Tapaus näyttää päivänselvältä sen perusteella mitä tietoa on tihkunut ja muutenkin. Ei tässä ole mitään epäselvää.
 
Näyttöä ei taasen taida olla kumpaankaan suuntaan tuossa tapauksessa.

Tässä tapauksessa lienee liian aikaista sanoa. Luulisi, että paljon vois päätellä siitä, mitkä ovat olleet joukkojen liikkeet.
Miksi Ukraina hankaloittaisi omaa hyökkäystään ja helpottaisi venäjän puolustusta juuri kun hyökkäys on ottamassa ensimmäisiä askelia?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 748
Viestejä
4 887 457
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom