IS seurannasta pätkä:
"Italian Salvinin mukaan länsimaiden Venäjään vastaan asettamat talouspakotteet eivät toimi
Italian laitaoikeistoa edustavan Lega-puolueen johtajan Matteo Salvinin mukaan länsimaiden Venäjälle asettamat talouspakotteet eivät toimi.
– Useita kuukausia on kulunut ja ihmiset maksavat kaksi, kolme jopa neljä kertaa enemmän laskuistaan. Seitsemän kuukautta on mennyt, sota jatkuu, ja Venäjän federaation kirstut täyttyvät rahalla, Salvini sanoi RTL-radion haastattelussa.
Myöhemmin sunnuntaina talousfoorumissa puhunut Salvini sanoi, että Eurooppa tarvitsee "kilven", joka suojelee yrityksiä ja perheitä.
– Jos haluamme jatkaa pakotteita, tehkäämme niin, haluammehan suojella Ukrainaa. En tahtoisi sen kuitenkaan merkitsevän, että vahingoitamme itseämme, vaikka yritämme vahingoittaa niitä, joita pakotteet koskevat.
Vasemmistolaisen demokraattipuolueen johtaja Enrico Letta arvosteli tuoreeltaan Salvinin kommentteja.
– Edes Vladimir Putin ei olisi kyennyt ilmaisemaan tuota paremmin, Letta kirjoitti sarkastisesti Twitterissä.
Lettan mukaan Salvinin kommentit ovat vastuuttomia ja vaarantavat Italian maineen Euroopassa.
– Kun kuulen Salvinin puhuvan pakotteista, on kuin kuuntelisin Putinin propagandaa."
Tämä Salvini on kyllä melko lennokas miekkonen, hiukan populistiselta vaikuttaa. Voisiko jopa sanoa pellepopulistiksi.
Aiemminhan kehtasi olla vailla parrasvaloja Ukrainan syhteen, nyt taas on Putinin laulut ja sokeus palannut miehen repertuaariin.
Linkissä aiempi sekoilu, kun mies nolattiin:
Matteo Salvini matkusti Puolaan auttamaan pakolaisia – rajakaupungin pormestari vetäisi povitaskustaan kiusallisen yllätyksen
OT:
OT:ksi menee koko keskustelu mutta tässä kohtaa henkisen puolen haasteita omaava olet sinä. Jos jättäisit sen muiden vihaamisen vaikka omaksi tiedoksesi.
Itse asiassa tuossa ainoa vihaava olet sinä kun tuollaista kirjoitat, minä vain näen asian noin, ja olen fine sen kanssa. Ja muidenkin kanssa, ovat mitä ovat. Ei se, että on jonkin asian kanssa realisti, tarkoita
että en hyväksyisi muiden olemusta ja sitä mitä ovat. Periaatteessa Luojan luomia kun ovat kaikki ja tehty sellaisiksi, sanoisi uskovaisempi. Antaa kaikkien kukkien kukkia, jos eivät haittaa muita.
Voi olla, että tämän asian kanssa minulla on henkisiä haasteita sitten, mutta noin se minulle aikoinaan koulussa opetettiin, 90-luvulta tämän vuosituhannen puolelle.