Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Oon tässä miettinyt tätä Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta ja öljystä ja niiden maksujen valumisesta sotakassaan. En ainakaan huomannut että kukaan olisi asiasta aiemmin maininnut, mutta mahtaisikohan sellainen onnistua, että kaasusta ja öljystä maksettaisiin Venäjälle ihan normaalisti mutta nimenomaan niille jäädytetyille tileille? Ts. varat saisi käyttöön vasta pakotteiden purun myötä. Tällöin toimitusten keskeyttämiseen ei noin periaatteessa pitäisi olla mitään syytä mutta samalla rahat eivät kuitenkaan menisi sotakoneistolle.

Tämä saattaa kyllä olla aivan typerä ajatus monestakin syystä mutta juolahtipa nyt mieleeni kuitenkin.
Ei lainkaan typerä ajatus. Eilen julkistetussa EU:n viidennessä pakotepaketiehdotuksessa kerrottiin myös mitä on vielä suunnitteilla mahdollisiin seuraviin pakotteisiin ja siellä on työn alla myös juuri tuollainen escrow maksunvälitys systeemi.
"We are also working on additional sanctions, including on oil imports, and reflecting on some of the ideas of the Member States, like taxes or specific payment channels such as an escrow account."
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Vasta 30 päivän päästä, ehkä koittavat jos monopoliraha kelpaisi. Voivat odottaa 29 päivää ja maksavat sitten normaaleilla valuutoilla.

Hesarin toisesta jutusta:
Itse uskon että Venäjältä kyllä löytyy valuutta hoitaa maksut dollareissa tai euroissakin, kunhan hämmentävät vain soppaa.

Mitä tuo maksukyvyttömyys noin käytännössä tarkoittaisi?
 
Etäopiskelijana tuli tehtyä päivän ulkoilut, askeleet ja kauppatäydennykset Triplan Prismassa Pasilassa. Kaupan jälkeen kävellessäni rullaportaille, jotka vievät ylemmäs kohti junalaitureita tuli vastaan pariskunta lastenvaunuineen, ja pariskunta selitti tarvitsevansa rahaa hostelliin, koska saavat sosiaalipuolelta rahaa vasta huomenna, kun olivat jo tavanneet sosiaaliviranomaiset. Ja olivat kuulemma tuolta Mariupolista peräisin vieläpä.

Totesin heille vain rullaportaille noustessani, että teidän täytyy puhua asiasta lisää sosiaalitoimelle.

Junassa tuli vielä Googletettua asiaa, koska tv-uutisista olen nähnyt kuvaa siitä, kuinka pakolaisia ohjataan esim. Jätkäsaaressa tulli- ja maahanmuuttoviranomaisten luoksi. Joten jos tällaista kuvaa näkyy tv-uutisissa, miksi sotaa pakeneville ei muka järjestettäisi edes jonkinlaista majoitusta taatusti?

Googlesta löytyikin tiivis vastaus sisäministeriön sivuilta, joka vastasi käsityksiäni:

”Ukrainasta paenneet voivat hakea Suomesta tilapäistä suojelua, mikä on nopeampaa kuin turvapaikan hakeminen. Kuten turvapaikanhakijoilla, myös tilapäistä suojelua hakevilla ja saavilla on aina mahdollisuus asua vastaanottokeskuksessa. Halutessaan majoituksen voi myös järjestää itse. Maahanmuuttovirasto ei koordinoi yksityismajoitusta.”

Eli ihan bluffia oli, vieläpä ukrainalaisten hätää hyödyntävä huijausyritys. Aitoa hätää kärsivällä on aina mahdollisuus asua vastaanottokeskuksessa, eli rahaa ei tarvita hostelliin, vaan ihan johonkin muuhun.

Näin tätä viestiä kotona kirjoittaessani tajusin vasta myös toisen vihjeen, mikä on vahvasti ristiriidassa tämän ”mariupolilaisen” perheen suhteen. Ukraina on asettanut maastapoistumiskiellon 18-60 vuotiaille miehille, joten miten voi olla mahdollista, että lyhyt keskustelumme tapahtui perheen miespuolisen kanssa?

Ja vaikka tarina olisikin totta, niin eiköhän yksi yö Helsinki-Vantaan lentokentällä (0€) voita 100-0 nukkumisoloiltaan Mariupolin, jossa on jatkuvaa pommitusta ja tulitusta. Helsinki-Vantaalla päinvastoin on tunnelma varsin huopatossutehdasmainen siihen verrattuna ja jos Suomi todellakin epäonnistuisi yhden yön majoituksessa, niin se on pieni rike verrattuna Mariupolin todelliseen (rikolliseen) kohteluun ja olosuhteisiin nähden... Ainakin itse voisin nukkua Helsinki-Vantaalla, mutta en missään nimessä nykyisessä Mariupolissa.

Tämän perusteella sanoisin, että tällä perheellä on yhtä puhtaat jauhot pussissaan kuin Venäjän tavalla selitellä asioita...

Eli pidetään silmät auki ja mieli skarppina, tässäkin oli varsin uskottava tarina ja moni asia vaikutti osuvan paikoilleen...
 
VR pysäyttää raideliikenteen Venäjälle. Prosessi kestää kuukausia.

Asiat on isoja niin oikeiden ja hyvien ratkaisujenkin järjestämine kestää jonkin aikaa.
Hätäiset ratkaisut voivat aiheuttaa isommat ongelmat eu:lle kuin Venäjälle.

Energia kaupoissa mielestäni mennään hyvällä mallilla, ne jotka pystyy irtautumaan ja korvaamaan venähjän energian nopeasti tekevät niin , muut hoitaa asiaa niin nopeasti kuin pystyy.
Kukaan ei haluaisi olla tilanteessa jossa tulikin tehtyä liian nopeita päätöksiä ja jouduttaisiin menemään hattu kourassa anelemaan että josko sittenkin voitaisiin ostaa esim kaasua tai tilanteessa jossa Venäjä menettää 50miljardia/kk ja eurooppa 200
 
Oon tässä miettinyt tätä Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta ja öljystä ja niiden maksujen valumisesta sotakassaan. En ainakaan huomannut että kukaan olisi asiasta aiemmin maininnut, mutta mahtaisikohan sellainen onnistua, että kaasusta ja öljystä maksettaisiin Venäjälle ihan normaalisti mutta nimenomaan niille jäädytetyille tileille? Ts. varat saisi käyttöön vasta pakotteiden purun myötä. Tällöin toimitusten keskeyttämiseen ei noin periaatteessa pitäisi olla mitään syytä mutta samalla rahat eivät kuitenkaan menisi sotakoneistolle.

Tämä saattaa kyllä olla aivan typerä ajatus monestakin syystä mutta juolahtipa nyt mieleeni kuitenkin.

Tämä ei varmaan onnistu, koska sopimukset on teknisesti venäläisen kaasuyhtiön kanssa, ei Venäjän valtion kanssa.
 
Shoigun poissaolo julkisuudesta selittyy mahdollisesti sillä, että tämä olisi kierrellyt yrittämässä ostaa aseita "ystävällisistä" maista.

Muun muassa BBC:lle raportoivan freelance-toimittajan Euan MacDonaldin mukaan Venäjän puolustusministerin Sergei Shoigun kaksi viikkoa kestänyt poissaolo julkisuudesta on saanut selityksen.

MacDonaldin venäläisistä lähteistä saamien tietojen mukaan Shoigu on vieraillut useissa Venäjän "ystävällisiksi" luokittelemissa maissa peräämässä sotilaallista kalustoa ja aseteollisuuden tarvitsemia komponentteja. Venäjä olisi halunnut esimerkiksi Kiinalta ja Pohjois-Korealta käyttöönsä etenkin ohjuksia ja niiden valmistukseen käytettävää materiaalia.

Venäjän aseteollisuus on mittavaa, mutta esimerkiksi ohjusten komponenteista noin 75 prosenttia on hankittava ulkomailta.

Venäjän on arvioitu menettäneen Ukrainassa noin 650 panssarivaunua, yhteensä lähes 300 hävittäjää/taisteluhelikopteria ja kymmeniä ohjattuja ohjusten laukaisujärjestelmiä. Ukrainan kaupunkien summittainen tulittaminen on lisäksi supistanut ohjusvarastoja tuntuvasti.

Ilmeisesti Shoigun ostosretkeltä jäi kuitenkin tuliaisiksi Vladimir Putinille vain henkistä tukea.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Aiemmin oli arvuuttelua venäläisten joukkojen toimista Tšernobylin ydinvoimalan alueella. Nyt paikalta on saatu videokuvaa, ja kyllähän tuo näyttää siltä että juurikin sinne pahiten saastuneelle Punaisen metsän alueelle ovat kaivaneet asemia ajoneuvoille. The Telegraph kertoi jo 1.4 että yksi sotilas on menehtynyt akuuttiin säteilymyrkytykseen tai säteilyn aiheuttamiin vaivoihin.
Säteilyturvakeskuksen mukaan akuutin säteilysairauden oireiden saaminen olisi epätodennäköistä koska Tsernobylin maastossa ei ole niin paljoa radioaktiivisia aineita.
 
Shoigun poissaolo julkisuudesta selittyy mahdollisesti sillä, että tämä olisi kierrellyt yrittämässä ostaa aseita "ystävällisistä" maista.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

"Ystävälliset" maat ovat siis Pohjois-Korea, Intia ja Kiina...? Onko niitä muita? Valko-Venäjä on käytännössä osa venäjää siellä ei nyt muutenkaan ole liikaa aseita.
 
Aalto-yliopisto järjesti keskiviikkona kybersotakeskustelun, jossa käsiteltiin Ukrainassa fyysisen sodan rinnalla käytäviä verkossa tapahtuvia taisteluja. Haastattelun tallenne löytyy alla olevan uutisen kautta.

Keskustelijat pureutuivat siihen, miten kybersodankäynti on kehittynyt Ukrainan sodan aikana ja mitä mahdollisesti on vielä odotettavissa. Hyppönen kehotti ensinnäkin suuntaamaan katseen Kiinan toimintaan.

”Kiinaa on mielenkiintoista seurata. Venäjä on heille hyvin tärkeä kauppakumppani, mutta tärkein on Yhdysvallat. Kiina joutuu tasapainoilemaan”, hän sanoi.

Venäjältä tulevat kyberhyökkäykset ovat Hyppösen mukaan lisääntyneet merkittävästi, mutta samalla Venäjän vaikuttaminen suuntautuu yhä enemmän itään ja etelään. Ukrainan sota on kuitenkin ollut Venäjän kybervaikuttamisen kannalta suuri virhe, hän sanoi.

”On hämmästyttävää katsoa, miten Venäjä on pelannut korttinsa. Jos katsotaan viimeistä kymmentä vuotta, he kykenivät vaikuttamaan vaaleihin ja ihmisten mielipiteisiin kautta lännen.”

Hyökkäys Ukrainaan sai kuitenkin lännen puhaltamaan yhteen hiileen ja sulkemaan Venäjän ulos. Suomessa ja Ruotsissa käynnistyi uudestaan suuri Nato-keskustelu, ja sotilasliiton jäsenyyden kannatus on selvässä nousussa.

”Venäjä ikään kuin heitti kaikki korttinsa roskiin. Vaikea ymmärtää, mikä tässä oli takana, paitsi se että toimittiin väärän tiedon pohjalta.”

Noin 23 min kohdalla mielenkiintoista spekulointia mahdollisen globaalin kybersodan mahdollisuudesta.

"Ystävälliset" maat ovat siis Pohjois-Korea, Intia ja Kiina...? Onko niitä muita? Valko-Venäjä on käytännössä osa venäjää siellä ei nyt muutenkaan ole liikaa aseita.
Tuon jutun mukaan käytännössä Kiina ja Pohjois-Korea, joista jälkimmäinen olisi jotain aseistusta myös antanut. Henkilökohtaisesti arvelen, että myös Kiina toimittaa kulissien takana jotain.

On tämä tosiaan hullu maailma, kun joku helkutin Pohjois-Korea on se mistä Venäjä käy anelemassa apua sotatoimiin.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäjän tv:ssä kerrotaan, että ukrainalaiset natsit on tehnyt Buchassa joukkomurhan NATOn johdolla.
“Listen how consonant the English word "butcher" and the name of the city "Bucha" are. This is how the Western audience was subconsciously prepared for this provocation."

Täysin käsittämätöntä, että aikuinen ihminen voi uskoa tollaseen.
 
Ei se niin käsittämätöntä ole.

Mä synnyin erääseen uskonlahkoon ja olin sen jäsen 28-vuotiaaksi asti. Kun sä et yksinkertaisesti tiedä mistään muusta ja kaikki ympärillä ovat asioista samaa mieltä, on hyvin helppoa uskoa sellaisiakin asioita, jotka ulkopuolisen silmin näyttävät mielipuoliselta.
 
Venäläiset ei kuitenkaan ihan NIIN kuplassa elä, koska vähintäänkin tutuilla ja sukulaisilla on oikeampaakin tietoa, puhumattakaan että monilla on sukulaisia Ukrainassakin...

Lisäksi Venäjän valtionmedian selitykset ja tarinat vaihtelee koko ajan, joten jos on yhtään älliä päässä niin luulisi hokaavan, ettei nämä jutut nyt ihan täsmää.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäjän tv:ssä kerrotaan, että ukrainalaiset natsit on tehnyt Buchassa joukkomurhan NATOn johdolla.

Täysin käsittämätöntä, että aikuinen ihminen voi uskoa tollaseen.

“You can fool some of the people all of the time, and all of the people some of the time, but you can not fool all of the people all of the time.”
- Abraham Lincoln
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäjän tv:ssä kerrotaan, että ukrainalaiset natsit on tehnyt Buchassa joukkomurhan NATOn johdolla.

Täysin käsittämätöntä, että aikuinen ihminen voi uskoa tollaseen.

Putin oli rakentanut tätä "erikoisoperaatiota" yli 20 vuotta poistaen kaiken väärän ja rehellisen uutisoinnin sekä demonisoinnut opposition sekä väärin ajattelijat. Ei ole tätä vasten käsittämätöntä. Venäjällä on vain yksi totuus.
 
Näin se kai sitten menee. Yritin pikaisesti etsiä videota, jota katsoin eilen tubesta. Siellä oli venäjältä paenneita nuoria aikuisia haastateltu ja isolla osalla oli mennyt välit poikki sukuun, kun yrittivät selittää että venäjän media ei kerro totuutta.

Edit: Jäi siis video löytymättä.
 
Venäläiset ei kuitenkaan ihan NIIN kuplassa elä, koska vähintäänkin tutuilla ja sukulaisilla on oikeampaakin tietoa, puhumattakaan että monilla on sukulaisia Ukrainassakin...

Lisäksi Venäjän valtionmedian selitykset ja tarinat vaihtelee koko ajan, joten jos on yhtään älliä päässä niin luulisi hokaavan, ettei nämä jutut nyt ihan täsmää.
Ai, että kun se sukulainen soittaisi kertoakseen miten asiat on, niin tämä kuplassa elävä olisi vaan että "ai, kiitos kun kerroit"? Eiköhän siellä sama salaliittohuutelu tai muu tosiasioiden sivuuttelu ole ihan arkipäivää siinä missä täälläkin.
 
Onhan noita uutisia ollut kun ovat soittanu Ukrainasta vanhemmilleen että Venäläiset pommittaa niin eihän ne ole uskonut
 
USA:n uusimmat pakotteet:

The US has announced new sanctions after Russia's revealed atrocities in Bucha:
- full blocking sanctions on Sberbank and Alfa Bank
- ban on new investments
- visa bans and asset freezes on Putin's daughters
- prohibiting debt payments with frozen funds

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Ai, että kun se sukulainen soittaisi kertoakseen miten asiat on, niin tämä kuplassa elävä olisi vaan että "ai, kiitos kun kerroit"? Eiköhän siellä sama salaliittohuutelu tai muu tosiasioiden sivuuttelu ole ihan arkipäivää siinä missä täälläkin.
Pointti oli, että vaikka moni venäläinen kuplassa elääkin, ei se kupla ole välttämättä niin tiivis kuin jollain uskonlahkolaisilla tai vaikka kolmannen valtakunnan natseilla.

Tietoa kyllä tihkuu läpi, mutta se on vaan sitten eri asia, että mihin kukakin haluaa uskoa.
 
Suomi ei ole vielä(kään) yhtään venäjän diplomaattia. Muualla näitä kutsutaan vakoojiksi yms.

Norja ja Kreikka lähettivät tänään venäläisiä ”diplomaatteja” kotimatkalle. Kreikka karkotti tusinan ja Norja kolme venäläistä.

Kreikan mukaan henkilöt eivät toimineet kansainvälisten sääntöjen mukaan. Norja antoi rivien välistä ymmärtää, että kyse oli lähinnä vakoojista, informaatiovaikuttajista tai vastaavista agenteista.

Tähän mennessä Euroopan maat ovat karkottaneet yhteensä 337 venäläisdiplomaattia. Myös Suomessa asia on valmisteilla.

lähde:IL
 
Kyllä tämä minunkin mielestä on enemmän terrorismia kuin kansanmurha. Tutkijan tarkoitus ei varmaan ollut puolustella putleria, vaan pohtia onko rikosnimike oikea.

Sen sijaan, että järjestelmällisesti haluaisivat tappaa kaikki ukrainalaiset, ovat ennemminkin pyrkineet kylvämään tuhoa ja kauhua ajaakseen omia poliittisia intressejään. Luultavasti tämä terrorismi oli suunnitelma c tai d sen jälkeen kun kaikki muut vaihtoehdot menivät päin persettä.
En tiiä mihin paskaan käteni tungen mutta mä oon ihan samaa mieltä. Vähän aikaista puhua kansanmurhasta. Enemmän mäkin kallistuisin turhautuneisuuteen, terroriin, vodkaan ja moniin ykittäistapauksiin (ei, tämä ei ollut vitsi).
Voi olla paineet melko kovat ja näyttämisen meininki kun vähän vodkaa alle ja huvittelemaan paikallisten ampumisella. Kuullostaa ihan loogiselta sille joka tuntee ja ymmärtää venäläistä kulttuuria ja mielenlaatua. Ja se että ymmärtää ei tarkoita että hyväksyy.
Venäläisillä nyt ei satu olemaan inhimillisyys abilitynä.

Toivon tosissaan että olen oikeassa eikä laajamittaista ihmisten tuhoamista ole näkyvissä. Tosin kuka tietää mitä heillekkin jo on tapahtunut keitä vietiin väkisin venäjän puolelle ja otettiin kaikki henkilökohtainen pois passeja ja kännyköitä myöden. Toivottavasti ei suoraan uuniin.
 
Kyllä ne venäläiset tosiasiassa tietää mitä maailmalla (ja Ukrainassa) tapahtuu, mutta suurvaltakaipuu on niin kova ettei nämä asiat työnnetään syrjään ajatuksista. Jokainen venäläinen janoaa sitä neuvostoajan arvostusta, jotta tuolloin nauttivat lähinnä sotilaallisen mahdin takia. 90-luvulla tapahtui katastrofi jolloin pelätystä ja mahtavasta Neuvostoliitosta tuli paskavaltio jota kohtaan tunnettiin ja tunnetaan edelleen lähinnä sääliä.
Tuossa tuli juteltua kaverin kanssa kenen vaimo on Ukrainasta, niin kyllä se useammin taitaa olla niin, että kyllä ne siellä venäjän puolella ihan oikeasti on siinä uskossa, että ukrainalaiset itse tappavat omaa kansaansa. Mitkään kuvat tai videot ei muuta mielipidettä, kun kaikki on lännen propagandaa (siis heidän mielestään).

Aika tekemätön paikka yrittää todistella asioita toisin. Ainakaan lyhyellä tähtäimellä.
 
Katselin tämän äsken ja veljesten mukaan Buchassa oli 2 eri sotilasta jotka tekivät noita kauheuksia; rivisotilaita ja mustiin pukeutuneita tsetseenejä jotka teloitti kaikki kohdalle osuvat varsinkin miehespuoliset. Sekä ryöstettiin kaikki mikä irti lähti tuolta rikkaalta asutus alueelta eli Bucha sekä Irpin (aiemmin oli videota täällä muistaakseni kun valko venäjällä niitä postitetaan venäjälle lahjoina)
Karua meininkiä.

Lopussa veljekset sanoo että jos haluaa auttaa Ukrainaa niin käykää katsomassa osoite Autaukrainaa.fi - Ukrainian Association in Finland
siellä on listaa tarkasti mitä tarvitsevat.
 
Pointti oli, että vaikka moni venäläinen kuplassa elääkin, ei se kupla ole välttämättä niin tiivis kuin jollain uskonlahkolaisilla tai vaikka kolmannen valtakunnan natseilla.

Tietoa kyllä tihkuu läpi, mutta se on vaan sitten eri asia, että mihin kukakin haluaa uskoa.

No ei. Jos vertaa suomalaista jossakin lahkossa, niin se ympärillä oleva uskomuksia haastava informaatio on sentään omalla kielellä. Venäjällä taas et kovin helposti törmää muuhun kuin viralliseen totuuteen, ala siinä uskomaan, kun joku bitcoineja mainaava junnu kertoo vastoin kaikkea 'tietoa', että me murhataan ukrainalaisia, eikä pelasteta niitä natseilta.
 
Mä luulen että jos jotain vahingossa tapahtuu niin se aika helposti painetaan villaisella kun ei haluta tilannetta eskaloida.

Tietysti mitä enemmän todistajia on niin sitä vaikeampaa se tietysti on.

Ja Venäjä on tietysti kanssa erityisvarovainen ettei näin tapahdu.
Eikös se sinne tsekkiläiselle (tai jonnekin sinnepäin) parkkipaikalle jo joku viikko sitten se lennokin ja risteilyohjuksen risteymä tipahtanut? Lähinnä tuntui aiheuttavan ihmetystä että mitenkä hitossa sinne asti, kenenkään huomaamatta?
 
Mitä tuo maksukyvyttömyys noin käytännössä tarkoittaisi?
Infographic: Where Banks Have Most Outstanding Debt from Russia
27042.jpeg

Se on sata varmaa että Suomi saa yhteisvastuullisesti maksaa noita(kin) Italian ja Ranskan sijoituksia..
 
Viimeksi muokattu:
Toissapäivänä osui silmiini tällainen twiitti, jatkoa tänään savun hälvettyä..:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
On tämä hieno katsoa miten iivana saa turpiinsa.

Olen aina ollut realisti ja tiennyt, ettei tuolta rajalta mitään supersotilaita tule.

Miettikääpä suomalaista panssarijääkäriryhmää: Rynnäkköpanssarivaunu, äijiä kesseillä, apilas mies (nykyään varmaan NLAW) rk-miehiä, vähintään yks PKM ja sitten tohon vaikka pioneerieen sulutus. Uskon, että yksi tuollainen ryhmäkin tekisi tuhoa iivanalle Ukrainassa. Vielä tulenjohtaja eli diskorapu vielä mukaan ryhmään, niin ai että. Epäreilu tuli sattuu myös.

Sitten jos laajentaa vielä joukkue, komppania tai pataljoona tasolle missä olisi vielä Lepardit tukemassa, niin uskon että saattais sattua venäjäläiseen hyökkääjään aika kipeästi.

Usko Suomen puolustukseen siis kohonnut, kiitos ukrainalaisten taistelijoiden jotka näyttävät esimerkkiä.
 
Jyväskylän yliopiston avoin luento informaatiovaikuttamisesta. Mm. Martti Kari äänessä.

En ehtinyt pitkälle vielä videossa, mutta taas on ihan asiaa. Kari totesi videossa, että venäjä käyttää mm. rokotedenialisteja tässä informaatiosodassa. Kävin facebookista tarkastamassa asian denialistiryhmässä ja kyllä jäljet johtaa trollitehtaaseen, kun muutaman minuutin ryhmää selaa. Jatkan nyt videota ja suosittelen näinä aikoina muillekin.
 
Jaa, no lieneekö omat armeijamuistot sitten vain, mutta luotto suomalaiseen varusmieheen on täysi nolla. Loppusodassakin tuli miestappioita ihmeellisesti, kuten joukkueenjohtaja joka "tapatti" porukkaa huolella koska ei osannut suunnistaa erityisen hyvin. Tai se kun kävi pieni vahinko oikeasti ja morkula laskeutui khrm vähän turhan lähelle varusmiehiä. Tai se kun sukulaiseni menetti henkessä armeijassa kovapanosharjoituksissa. Joten ei, luotto on aika syvällä. Toivotaan ettei joudu todelliseen testiin tämä luottoni.

Tuolla ukrainassa ei muutenkaan nyt lähdetty täysin tyhjästä puolustamaan ja se täytyy muistaa. Krimiä miehitetty mitä 8v ajan ja tyhmäkin näki, että venäjä valmistelee jotain operaatiota rajoilla. Tästä sodasta ei voida kuin päätellä, että Venäjän armeija on paskaa, mutta se ei mielestäni tarkoita etteikö Suomen armeija voisi olla myöskin ihan sekundaa.
 
Ei kyllä oo enää kuulunut näitä arvioita että Suomi olis parissa päivässä tai korkeintaan viikossa ihan polvillaan Venäjän edessä. Luulisi että Venäjällä on myös melko isoja vaikeuksia tämän jälkeen saada armeijaansa kovinkaan moderniin kuntoon ihan lähiaikoina.
 
Oma mihinkään perustu

Katselin tämän äsken ja veljesten mukaan Buchassa oli 2 eri sotilasta jotka tekivät noita kauheuksia; rivisotilaita ja mustiin pukeutuneita tsetseenejä jotka teloitti kaikki kohdalle osuvat varsinkin miehespuoliset. Sekä ryöstettiin kaikki mikä irti lähti tuolta rikkaalta asutus alueelta eli Bucha sekä Irpin (aiemmin oli videota täällä muistaakseni kun valko venäjällä niitä postitetaan venäjälle lahjoina)
Karua meininkiä.

Lopussa veljekset sanoo että jos haluaa auttaa Ukrainaa niin käykää katsomassa osoite Autaukrainaa.fi - Ukrainian Association in Finland
siellä on listaa tarkasti mitä tarvitsevat.
Tämä linkki oli hyvä. Täytyypä poimia jotain tuolta suurimman tarpeen osastolta ja laittaa apu matkaan. Esim. akkuporakoneista näyttää olevan erityisesti pula, kelpaisikohan ensi hätään vähän edullisemmat laitteet a'la Einhell tms. joita voisi laittaa pari - kolme akkuineen matkaan.
 
Jaa, no lieneekö omat armeijamuistot sitten vain, mutta luotto suomalaiseen varusmieheen on täysi nolla. Loppusodassakin tuli miestappioita ihmeellisesti, kuten joukkueenjohtaja joka "tapatti" porukkaa huolella koska ei osannut suunnistaa erityisen hyvin. Tai se kun kävi pieni vahinko oikeasti ja morkula laskeutui khrm vähän turhan lähelle varusmiehiä. Tai se kun sukulaiseni menetti henkessä armeijassa kovapanosharjoituksissa. Joten ei, luotto on aika syvällä. Toivotaan ettei joudu todelliseen testiin tämä luottoni.
Kyllähän tässä jo lauserakenne kertoo, että joko botin kautta tai pietarin veteraanin paatoksella ajetaan ajatusta!
Mutta totta tuossa on se, että armeijan harmaisiin päätyy jos jonkin moista kaveria, jotka ei oikeassa sotatilanteessa tulisi pärjäämään.
Kutsunnoissa on selkeästi haastetta, mutta toden paikan tullen löytynee silti väkeä paikalle.

Tuolla ukrainassa ei muutenkaan nyt lähdetty täysin tyhjästä puolustamaan ja se täytyy muistaa. Krimiä miehitetty mitä 8v ajan ja tyhmäkin näki, että venäjä valmistelee jotain operaatiota rajoilla. Tästä sodasta ei voida kuin päätellä, että Venäjän armeija on paskaa, mutta se ei mielestäni tarkoita etteikö Suomen armeija voisi olla myöskin ihan sekundaa.
Jep, Ukrainan armeija sai hyvän vertailukohdan Ven... siis vihreiden miesten armeijasta ja osasivat näiden vuosien aikana vahvistaa omaa puolustuskykyä samaan aikaan kuin Putinin kaverit lihottivat laivojaan ja itseään ympäri maailman meriä.
 
Jaa, no lieneekö omat armeijamuistot sitten vain, mutta luotto suomalaiseen varusmieheen on täysi nolla. Loppusodassakin tuli miestappioita ihmeellisesti, kuten joukkueenjohtaja joka "tapatti" porukkaa huolella koska ei osannut suunnistaa erityisen hyvin. Tai se kun kävi pieni vahinko oikeasti ja morkula laskeutui khrm vähän turhan lähelle varusmiehiä. Tai se kun sukulaiseni menetti henkessä armeijassa kovapanosharjoituksissa. Joten ei, luotto on aika syvällä. Toivotaan ettei joudu todelliseen testiin tämä luottoni.

Tuolla ukrainassa ei muutenkaan nyt lähdetty täysin tyhjästä puolustamaan ja se täytyy muistaa. Krimiä miehitetty mitä 8v ajan ja tyhmäkin näki, että venäjä valmistelee jotain operaatiota rajoilla. Tästä sodasta ei voida kuin päätellä, että Venäjän armeija on paskaa, mutta se ei mielestäni tarkoita etteikö Suomen armeija voisi olla myöskin ihan sekundaa.
Öööh.

Ei kyllä vastaa omaa kokemustani sitten alkuunkaan. Korohorot pistivät sinne minne piti, ja oma komppania oli melkoisen tiukkaa porukkaa. Oman ryhmän alikersantti pysähtyi vain kerran jääkärijoukkuekisassa, loppusuoralla oksensi suossa seisaallaan, puoliksi taju pois. Kannettiin maaliin. Voitettiin reippaasti.

Venäjän hyökkäys näytti heti siltä, että tuo on just mihin mut on koulutettu. Ja tekivät paljon virheitä, siis Venäläiset.

Olin yhteydessä puolustusvaliokunnan kansanedustajiin, ja toin esille näkökulmia, joilla puolustusta voisi tehostaa. Paljon samoja, mitä tällä palstalla on myös keskusteltu. Niitä myös on lisätty hankintalistaan.

Maanpuolustus on jokaisen isänmaallisen ihmisen vastuulla. Näppäimistö on ensimmäinen puolustuslinja.

Suomen puolustusvoimien tehokkuuden kyseenalaistaminen noin rankasti on aika erikoinen näkökulma. Aina on parannettavaa, ja siksi olen ollut aktiivinen myös kansanedustajien suuntaan. PV on käytännössä valmistautunut vain yhteen tehtävään viimeiset n. 80 vuotta, ja näyttää siltä että jo kakskyt vuotta sitten pelikirja oli pitkälti nykyajan mukainen. PV on kaukana sekundasta. Jos Vanja keksii tehdä laaduntarkastuksen, tulokset käyvät varmasti selväksi.
 
Pitkäänhän tuolta Valko-Venäjän suunnalta onkin ollut hiljaista. Mutta aika villi veto puolalaisilta jos pitää paikkansa, että ovat meinanneet iskeä Valko-Venäjän rautatiekalustoon.

Ja Orbán senkun toimii EU:ta vastaan Venäjän hyväksi. Voi Unkarin tulevaisuus EU:ssa ja Natossa olla aika kiikun kaakun, jos erottamisprosessi on mahdollista (vissiin ei ole ainakaan EU:ssa).
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jyväskylän yliopiston avoin luento informaatiovaikuttamisesta. Mm. Martti Kari äänessä.

En ehtinyt pitkälle vielä videossa, mutta taas on ihan asiaa. Kari totesi videossa, että venäjä käyttää mm. rokotedenialisteja tässä informaatiosodassa. Kävin facebookista tarkastamassa asian denialistiryhmässä ja kyllä jäljet johtaa trollitehtaaseen, kun muutaman minuutin ryhmää selaa. Jatkan nyt videota ja suosittelen näinä aikoina muillekin.

Vastaavaa olen itsekin huomannut. Alkuun ajattelin naiivisti toiveikkaana Ukrainan sodan alettua, että ei ehkä tarvitse sitä korona-/rokotedenialismia enää katella, mutta niinhän se osalla vaihtui samat sävelet lennosta tähän sotaan. Naama meinaa sulaa välillä, kun siihen tavaraan törmää, mitä noi ns. hyödylliset idiootit jakaa.

Onneksi ei ole ongelma mitenkään välittömässä lähipiirissä. Täytyy laittaa luento pyörimään sopivana hetkenä.
 
Offtopic, keskustelun häiriköinti
On tämä hieno katsoa miten iivana saa turpiinsa.

Olen aina ollut realisti ja tiennyt, ettei tuolta rajalta mitään supersotilaita tule.

Miettikääpä suomalaista panssarijääkäriryhmää: Rynnäkköpanssarivaunu, äijiä kesseillä, apilas mies (nykyään varmaan NLAW) rk-miehiä, vähintään yks PKM ja sitten tohon vaikka pioneerieen sulutus. Uskon, että yksi tuollainen ryhmäkin tekisi tuhoa iivanalle Ukrainassa. Vielä tulenjohtaja eli diskorapu vielä mukaan ryhmään, niin ai että. Epäreilu tuli sattuu myös.

Sitten jos laajentaa vielä joukkue, komppania tai pataljoona tasolle missä olisi vielä Lepardit tukemassa, niin uskon että saattais sattua venäjäläiseen hyökkääjään aika kipeästi.

Usko Suomen puolustukseen siis kohonnut, kiitos ukrainalaisten taistelijoiden jotka näyttävät esimerkkiä.
Sama täällä.

Ja tuoreet hankinnat tukevat juuri niitä heikkouksia, joita ehkä on ollut. En mainitse mistä asioista/välineistä olen viestinyt kansanedustajille, mutta uudet investoinnit osuvat maaliin paremmin kuin Javelin.

PV:n vahvuudet ovat ihan siinä perustekemisen tasossa. Eihän 18 v kollit edes jaksa/halua näyttää parasta osaamistaan tossa kohdassa elämää. Joku Cooperin testi, konttasin takaperin 2400 m viivan yli ja kapparin huutaessa, otin muutaman sataa metriä kevyttä hölkkää päälle (kevyt flunssa päällä, jos vmtl, olis vkl-vapaat palaneet).

Mä olen metsässä ihan kotona. Teltalle löysin säkkipimeässä parinsadan metrin päästä, jne. Ukrainassa ahdistaisi olla vapaaehtoisena. En tunne maata ja maastoa kuten kotimaatani. Tunnistan väärät risahdukset luonnon äänistä, jne. Omassa joukkueessa oli paljon sitä porukkaa, jolle maasto oli enemmän koti kuin kasarmi tai sotku.
 
Vastaavaa olen itsekin huomannut. Alkuun ajattelin naiivisti toiveikkaana Ukrainan sodan alettua, että ei ehkä tarvitse sitä korona-/rokotedenialismia enää katella, mutta niinhän se osalla vaihtui samat sävelet lennosta tähän sotaan. Naama meinaa sulaa välillä, kun siihen tavaraan törmää, mitä noi ns. hyödylliset idiootit jakaa.

Onneksi ei ole ongelma mitenkään välittömässä lähipiirissä. Täytyy laittaa luento pyörimään sopivana hetkenä.
Tuo noiden verkosto on oikeastaan aika mielenkiintoinen. Mutta ei noita ainakaan oo vaikea supon seurata, kun jakavat kilpaa toistensa juttuja twitterissä. Osa on selvästi vaan tyhmiä ja vaikuttamisen uhreja. Osa yrittää vähän hienovarasemmin vaikuttaa, olisko ne ehkä sitten näitä palkattuja. Aika moni tuntuu myös olevan kunnallispolitiikassa mukana.
 
Hyvä puhe Eurooppa-neuvostossa Belgian edustajalta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikuttaa siltä että Saksa ei olisi kovinkaan valmis energiapakotteisiin. Ehkä joku Martti J. Karin tapainen asiantuntija voisi valottaa meille, miten saksalaisten geeneissä asuu itsekkyys, välinpitämättömyys ja ahneus. Ei tätä voi muuten ymmärtää. Samanlaista porukkaa saksalaiset ja venäläiset ovat, jos niihin jossain turistirysässä tormää.
 
Joku enemmän pro-henkilö jo jutteli, että nää Putinisti-aktiivit/media kuuluvat myös Haagiin oikeudenkäyntiin. Siinä yllättyy moni, kun kansanmurha-fantasia muuttuu Haagin reissuksi ja linnatuomioksi.
 
Hyvä puhe Eurooppa-neuvostossa Belgian edustajalta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikuttaa siltä että Saksa ei olisi kovinkaan valmis energiapakotteisiin. Ehkä joku Martti J. Karin tapainen asiantuntija voisi valottaa meille, miten saksalaisten geeneissä asuu itsekkyys, välinpitämättömyys ja ahneus. Ei tätä voi muuten ymmärtää. Samanlaista porukkaa saksalaiset ja venäläiset ovat, jos niihin jossain turistirysässä tormää.

Saksa on riippuvainen venäjän kaasusta.
 
Ei kyllä oo enää kuulunut näitä arvioita että Suomi olis parissa päivässä tai korkeintaan viikossa ihan polvillaan Venäjän edessä. Luulisi että Venäjällä on myös melko isoja vaikeuksia tämän jälkeen saada armeijaansa kovinkaan moderniin kuntoon ihan lähiaikoina.
Tosin Suomen kohdalla Kremlin taktiikka olisi luultavammin ohjukset isoimpien kaupunkien keskustaan/sotilastukikohtiin ja vaatimus välittömästä antautumisesta. Tai aika järjenköyhältä vaikuttaisi ainakin tehdä mitään muuta.

Natoon pääsyn estämiseksi taas pelkkä sodanjulistus ilman hyökkäystä riittäisi. En näe Suomen vastaavan olemattomaan tuleen tietäen että sitten ei ainakaan liitytä enää mihinkään.
 
Offtopic, keskustelun häiriköinti
PV:n vahvuudet ovat ihan siinä perustekemisen tasossa. Eihän 18 v kollit edes jaksa/halua näyttää parasta osaamistaan tossa kohdassa elämää. Joku Cooperin testi, konttasin takaperin 2400 m viivan yli ja kapparin huutaessa, otin muutaman sataa metriä kevyttä hölkkää päälle (kevyt flunssa päällä, jos vmtl, olis vkl-vapaat palaneet).

Toivottavasti tuosta olisivat jo lopultakin päässeet eroon Suomen armeijassa varusmiespalveluksessa. Itsekkin juoksin joku perjantai yli +40 °C kuumeessa Cooperin testin pari reilu kymmentä vuotta sitten, koska VMTL:n tai muun vapautuksen hakeminen olisi polttanut viikonloppuvapaat. Sitten viikonloppuvapaan päätteeksi ilmoittauduin kotipaikkkunnan sotilassairaalaan ja sen kautta sitten pariksi viikoksi kotihoitoon. Eli järjestelmä on luotu niin, että se rankaisee lomien polttamisella siitä jos hakeutuu tarpeelliseen sairashoitoon tai hakee tarpeellisia vapautuksia. Em. syystä se vemppajono varuskuntasairaalaan maanantaisin oli pari kolme kertaa pidempi kuin perjantaisin.

Yksi esimerkki älyvapaasta puuhastelusta oli se, että vemppamiehet joilla oli jotain räkätautia tai muuta tartuntatautia laitettiin kenttäruokailussa ruuan jakeluun. Käsihygienia oli vielä täysin olematonta ja sama räkätauti oli kohta kaikilla.

Armeijan "joustavan" ja "järkevän" kulttuuriin vuoksi veikkaan, että noita samoja hölmöyksiä toistavat edelleen ja toistavat vielä varmaan sadan vuoden päästäkin, jos koko Suomen armeijaa on enää olemassa.

Jotta ei mene ihan ketjun aiheen ohi, niin vaikka venäläisten armeija tekee samoja virheitä edelleen Ukrainassa kuin mitä teki talvisodan aikana, niin Suomen armeijassakin jotkut hölmöt tavat pysyvät käytössä vuosituhannesta toiseen.
 
Hyvä puhe Eurooppa-neuvostossa Belgian edustajalta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikuttaa siltä että Saksa ei olisi kovinkaan valmis energiapakotteisiin. Ehkä joku Martti J. Karin tapainen asiantuntija voisi valottaa meille, miten saksalaisten geeneissä asuu itsekkyys, välinpitämättömyys ja ahneus. Ei tätä voi muuten ymmärtää. Samanlaista porukkaa saksalaiset ja venäläiset ovat, jos niihin jossain turistirysässä tormää.

Aivan erinomainen puhe. Olen alusta lähtien sanonut, että Saksan mennyt puhtaasti oma business edellä. Se on ainoastaan odottanut rauhan sopimuksen syntymistä ja kauppasuhteiden normalisoimista Venäjän kanssa.

Volksvagen Group ei ole edelleenkään lähdössä Venäjältä. Heidän tiedotteen (1.4.2022) mukaan Venäjän Nizhny Novgorod ja Kalugan Skodaa valmistavat tehtaat on ainoastaan pysäytetty sodan ajaksi. Lue: me jatkamme bisneksiä siellä heti kun venäjän armeija ei enää tapa kovin montaa kymmentä ukrainalaista siviiliä päivässä.

Mitähän mahdollisuuksia Iotechin väellä olisi laittaa tästä pystyyn pieni VAG-konserniin kohdistuva operaatio?

Tosin Suomen kohdalla Kremlin taktiikka olisi luultavammin ohjukset isoimpien kaupunkien keskustaan/sotilastukikohtiin ja vaatimus välittömästä antautumisesta. Tai aika järjenköyhältä vaikuttaisi ainakin tehdä mitään muuta.

Natoon pääsyn estämiseksi taas pelkkä sodanjulistus ilman hyökkäystä riittäisi. En näe Suomen vastaavan olemattomaan tuleen tietäen että sitten ei ainakaan liitytä enää mihinkään.
Niinistön USA-reissu ei ollut pelkkä kahvitteluretki. Kaikki sopimukset eivät välttämättä ole täysin julkisia joka vaiheessa. Voin olla väärässä, mutta en usko. Jenkit eivät pidä kovinkaan paljon nyky-Venäjästä, ja Salen pikalähtö oli aika poikkeuksellinen.
 
Hyvä puhe Eurooppa-neuvostossa Belgian edustajalta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikuttaa siltä että Saksa ei olisi kovinkaan valmis energiapakotteisiin. Ehkä joku Martti J. Karin tapainen asiantuntija voisi valottaa meille, miten saksalaisten geeneissä asuu itsekkyys, välinpitämättömyys ja ahneus. Ei tätä voi muuten ymmärtää. Samanlaista porukkaa saksalaiset ja venäläiset ovat, jos niihin jossain turistirysässä tormää.

Ylimielisyyshän se. Ei se kadonnut minnekään Saksasta toisen maailmansodan jälkeen. Jopa koko nykyinen holokaustinarratiivi (että kyseessä on ainoa oikea kansanmurha, muita kansanmurhia ei saa edes verrata siihen) juontuu pitkälti tästä saksalaisesta ylpeydestä: katsokaahan pojat, ei ole slaavista tai turkkilaisesta tekemään hirveyksiä, kyllä siinä täytyy aito germaani olla.

Käsi ylös, jos joku on joskus kuullut saksalaisen sanovan "te teette asiat siellä aika fiksusti" tai "tämä meidän suunnitelmamme/koneemme/toimintatapamme on kovin teidän vastaavaa jäljessä". Siellä edelleen harmittaa, etteivät Euroopan raakalaiset ymmärrä kunnon jätteidenlajittelun, atomivastaisuuden tai Venäjänpolitiikan perään. So unordentlich im Osten, Norden und Süd.

Voisin myös lähteä asiattomalle linjalle, ja kehitellä jotain pseudotieteellistä viihdettä emaskuloidun Saksan salaisesta Vahvan Venäjän kaipuusta, mutta jätetään kosteampaan iltamaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom