Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Koska tuollainen paska ei ansaitse nopeaa kuolemaa. Ansaitsee kärsiä edes murto-osan siitä kärsimyksestä, jota on muille aiheuttanut.
Voihan tähän kostopäissään keksiä vaikka vanhan kunnon pronssihärän, hehkuvan rautatangon, rottaämpärin, teilipyörän tai ristiinnaulitsemisen, kun maahan kaivetun pitkällinen kivittäminen on niin vanhanaikaista. Toisaalta keskiaikaiset ja primitiiviset teloitustavat lietsovat samalla marttyyrihenkeä enemmän kuin asiallisen kuiva teloitus.

Pragmaattisen järkevästi voisi toivoa sitä, että teloitus olisi julkinen ja tapahtuisi kuolemanrangaistuksen mittakaavassa "humaanisti". Ehkä hirttäminen suuressa kansanjuhlassa loisi muistijäljen, jossa teolla oli massojen tuki. Giljotiinilla ja ampumaosastolla on suotta paha maine, ruiskeella(käytännön sovelluksissa) ja sähkötuolilla ihan aiheesta. Hirttäminen on populaarikulttuurin banalisoima tapa, jossa ei edes ole pahemmin gorea oikein tehtynä.

Käytännössä taitaa vaan käydä niin, että Putler saa yllättävässä paikassa luotetulta taholta luodin päähänsä tai pukee joku aamu vaaleanpunaiset munakiiturinsa myrkytettyinä. Ei sitä hommaa - mutuarvaukseni mukaan - kansa tai mikään tilapäinenkään oikeuslaitos hoida, vaan joku toinen rosvo syrjäyttää todella niukan tilaisuuden turvin. Eikä suunnanmuutos luultavasti yhden miehen vaihtamisella tapahdu, vaan homma saattaa jatkua samoilla raiteilla piankin tästä kaikesta huolimatta. Mitä nyt ilman tätä edellistä eskalaatiota, mutta seuraavaa odotellessa.
 
Otat sitten esimerkiksi talvisodan, jossa sama maa hyökkäsi suomeen ja nyt hyökkää ukrainaan.
Ja hyökkäävää valtiota vastaan yhteen hitsautumista, millähän logiikalla tuo jälleen hyökkäävä
valtio hitsautuu yhteen, kun ei ole se hyökkäyksen kohde.
Venäjää vastaan ”hyökätään” ennennäkemättömillä talouspakotteilla. Putinin on syytellä länsimaita ongelmista jos pysyy vallassa pidempään ja kansan on helppo uskoa ulkoiseen syylliseen. On todella vaikeaa ihmisille hyväksyä omaa syyllisyyttä huonoon tilanteeseen.
 
Aika tyhmiä saa ihmiset olla jos luulevat että muut maat ovat ilman syytä laittanut pakotteet
 
Aika tyhmiä saa ihmiset olla jos luulevat että muut maat ovat ilman syytä laittanut pakotteet
Kaikki ihmiset ovat tyhmiä. Jopa fiksut ihmiset ovat yleensä tyhmiä.

Melkein kaikkiin on rakennettu oma syyllisyyden myöntämisen välttely aivan viimeiseen asti. Koska viimeksi olet nähnyt ihmisen joka myöntää _itselleen_ että on mokannut?

On helppoa pyytää anteeksi mokia, mutta sisällään uskoa tehneensä oikein. Ja vielä helpompaa on kieltää tehneensä virheitä alkuunkaan.

Mieti vaikka miten alkukantaisesti esim. Lapset reagoivat kun mokailevat - reaktiot tulevat automaationa. Ensin kielletään että olisi tehty mitään. Se jälkeen pyydetään pikaisesti anteeksi kun on pakko, mutta ei oikeasti silti myönnetä itselle, että olisi tehty mitään väärää.

Nuo ovat ihmisen normaalit toimintamallit, eikä niitä pysty ohittamaan kuin poikkeuksellinen yksilö ja hekin epäonnistuvat usein.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän Ukrainalla on oikeus hyökätä rajojen yli siinä vaiheessa, kun Venäjä hyökkääjänä on puolustavan Ukrainan kimppuun käynyt.
Se että tästä täytyy edes keskustella on osoitus jonkin asteisesta moraalirappiosta lännessä. MTV juttu jossa puhutaan Ukrainan "säröstä" on suoraan Kremlin suusta tullutta paskaa. Ukraina on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, ukrainan siviiliväestöä järjestelmällisesti tapetaan, Venäjä on miehittänyt Itä-Ukrainaa ja Krimiä jo vuosia jne.

Ukrainalla on kaikki oikeudet vaikka valloittaa koko Venäjä ja polttouunittaa koko Venäjän poliittinen johto suorassa TV-lähetyksessä Punaisella torilla jos siltä tuntuu. Eri asia toki pystyykö se siihen. Ainoa mitä Ukrainalta ei voisi hyväksyä on Venäjän siviiliväestön silmitön systemaattinen teurastus, mutta sitä Ukraina ei ole tehnytkään ja eikä sellaisesta ole pelkoakaan.
 
(lyhensin)
Tämäkin kriisi tullaaan ratkaisemaan ja saadaan uusi paariavaltio, jonka väestö ennemmin tai myöhemmin tulee
karistamaan tuon hullun itsevaltiaan perinnön harteiltaan(kyllähän tuo kuolee 10v sisällä).
Se miten venäjä tulee jatkamaan tämän jälkeen on oma lukunsa.
Putinin kuolemasta kymmenen vuotta eteenpäin Punaisella torilla esitellään uusia aseita ja joku uusi, suuri johtaja puhuu suu vaahdossa panslaavilaisista unelmistaan. Suurilla kansanjoukoilla on valittuna joku uusi kirjain, jolla varustettuja lippuja he heiluttavat. 800 vuotta samaa skeidaa, ei se siitä mihinkään muutu.
 
800 vuotta samaa skeidaa, ei se siitä mihinkään muutu.

No niin no, se oli Saksassa samaa skeidaa sen 1100 vuotta kunnes muuttui. Ranskassa 1000 vuotta kunnes muuttui. Käytännössä kaikki kansat/valtiot ovat olleet jonkinsorttisia sekoituksia autoritaarista yksinvaltaa ja oligarkiaa. Muutamat harvat ovat päässeet tuosta irti.
Tuo muutos ei ole mitenkään helppo eikä hirveän todennäköinen, ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta ei ne venäläiset yhtään sen toivottomampia tapauksia ole tuon suhteen kuin muutkaan ihmiset.
 
Videokuvaa on joo helikoptereista, mutta jos kyseessä Mi-24, mutta eikös myös Venäjällä ollut näitä samoja vispilöitä?
Olisiko myös olemassa 3 vaihtoehto - omat pommitti että venäjän hyökkäys loppuis? Liekö tästä se tiedottaja vihjaili?

NSDC: n sihteeri Oleksiy Danilov sanoi, että Ukraina ei ole mukana Belgorodin öljyvaraston räjähdyksissä, hänen mukaansa tämä on paikallisten työtä, jotka alkavat "ymmärtää jotain".

Danilov Venäjän federaation räjähdyksistä: Belgorodin kansantasavallassa ihmiset alkoivat ymmärtää jotain | Ukrayinska Pravda
 
Viimeksi muokattu:
Kansalaisiahan on noin 144 miljoonaa, joista näköjään ilmeisesti ainakin vähintään reilut 140 miljoonaa luottaa isänmaan propagandaan.
Muutenhan siellä tapahtuisi oikeasti jotain. Ei näytä tapahtuvan. Ja lienee turha odotella tapahtuvankaan.
Olen antanut itseni ymmärtää, että lähinnä moskovan ja pietarin alle 40-vuotiaat on niitä, jotka osaa tai haluaa hakea informaatiota omien uutistoimistojen ulkopuolelta. Tuskin nekään ihan kaikki. Näitä ihmisiä on joitakin miljoonia ja ilmeisesti tämän verran pystyy pelolla vaientamaan. Sikälihän se on ymmärrettävää, koska noilla keskiluokkaisilla ihmisillä on kaikilla jotain menetettävää, eikä leiri siperiassa oikein taida kiinnostaa. Asiasta on tuskin mitään tilastotietoa, mutta iso osa sieltä miettii lähtevänsä maasta ja aika paljon on lähtenyt jo.

Jäljelle jäävät on niitä, jotka eivät osaa kyseenalaistaa.
 
Otat sitten esimerkiksi talvisodan, jossa sama maa hyökkäsi suomeen ja nyt hyökkää ukrainaan.
Ja hyökkäävää valtiota vastaan yhteen hitsautumista, millähän logiikalla tuo jälleen hyökkäävä
valtio hitsautuu yhteen, kun ei ole se hyökkäyksen kohde.
Sinlnsä ihan sama minkä esimerkin ottaa.

sinun ajattelu tavallasi tuo ei voi olla false flag koska venäjä ei hyödy niistä yhtään mitään.

e: omalta puoleltani mielipide ilmaistu ja menee vai jankkaamiseksi joten tämä tästä
 
Viimeksi muokattu:
No niin no, se oli Saksassa samaa skeidaa sen 1100 vuotta kunnes muuttui. Ranskassa 1000 vuotta kunnes muuttui. Käytännössä kaikki kansat/valtiot ovat olleet jonkinsorttisia sekoituksia autoritaarista yksinvaltaa ja oligarkiaa. Muutamat harvat ovat päässeet tuosta irti.
Tuo muutos ei ole mitenkään helppo eikä hirveän todennäköinen, ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta ei ne venäläiset yhtään sen toivottomampia tapauksia ole tuon suhteen kuin muutkaan ihmiset.
Saksaa ja monia on auttanut tappio sodassa ja täydellinen antautuminen. En näe että Venäjälle noin käy. Kaikki mitä niille kerrotaan, kääntyy suurella osalla valehteluksi.

Kun nyt tulee kuvia noilta venäjän menettämiltä alueilta, tulee väistämättä mieleen, että ei noiden kanssa kannata olla missään tekemisissä. Eristys on ihan hyvä pitää päällä vuosikymmeniä.
 
Putinin kuolemasta kymmenen vuotta eteenpäin Punaisella torilla esitellään uusia aseita ja joku uusi, suuri johtaja puhuu suu vaahdossa panslaavilaisista unelmistaan. Suurilla kansanjoukoilla on valittuna joku uusi kirjain, jolla varustettuja lippuja he heiluttavat. 800 vuotta samaa skeidaa, ei se siitä mihinkään muutu.
Kaatui se neuvostoliittokin ja johtajat sen aiheuttivat.
 
Saksaa ja monia on auttanut tappio sodassa ja täydellinen antautuminen. En näe että Venäjälle noin käy. Kaikki mitä niille kerrotaan, kääntyy suurella osalla valehteluksi.

Kun nyt tulee kuvia noilta venäjän menettämiltä alueilta, tulee väistämättä mieleen, että ei noiden kanssa kannata olla missään tekemisissä. Eristys on ihan hyvä pitää päällä vuosikymmeniä.

Ei kovin montaa ole auttanut tappio ja täydellinen antautuminen. Nopeasti tulee mieleen vain Saksa ja Japani.
Yleensä se muutos tapahtuu sieltä valtion sisältä käsin. Ja yleensä se ei ole mikään yksi mullistus joka korjaa tilanteen vaan enemmänkin pitkäaikainen prosessi joka hiljalleen korjaa asioita.
Eli vaikka ei kannata olla liian optimistinen Venäjän suhteen niin ei se myöskään mikään menetetty tapaus ole.
 
Putinin kuolemasta kymmenen vuotta eteenpäin Punaisella torilla esitellään uusia aseita ja joku uusi, suuri johtaja puhuu suu vaahdossa panslaavilaisista unelmistaan. Suurilla kansanjoukoilla on valittuna joku uusi kirjain, jolla varustettuja lippuja he heiluttavat. 800 vuotta samaa skeidaa, ei se siitä mihinkään muutu.
Niin tai näin ja kuka vallassa mutta suurella osaa sloboilla kaikuu päässä mennyt "suuri ja mahtava Neuvostoliitto" eli pitävät omaa maataan maailman mahtina oli tilanne mikä tahansa. Yhtä tiukkaan juurtunut, kuin slobojen periaate "kaikki mikä painaa alle 100kg on pakko varastaa"
 
Ei kovin montaa ole auttanut tappio ja täydellinen antautuminen. Nopeasti tulee mieleen vain Saksa ja Japani.
Yleensä se muutos tapahtuu sieltä valtion sisältä käsin. Ja yleensä se ei ole mikään yksi mullistus joka korjaa tilanteen vaan enemmänkin pitkäaikainen prosessi joka hiljalleen korjaa asioita.
Eli vaikka ei kannata olla liian optimistinen Venäjän suhteen niin ei se myöskään mikään menetetty tapaus ole.
Joo toki muutos on mahdollista, mutta luottamus pitää ansaita. Sisäistä muutosta en kyllä kovin nopeasti odottaisi tulevan, koska sen verran pieni määrä väkeä tuolla sitä muutosta haluaa.
 
Muutaman vuoden Ukrainassa asunut suomalainen on liittynyt sikäläiseen armeijaan ja kertoilee Facebookissa kuulumisia. Tässä YLE:n juttu, joka näyttää pitkälti mukailevan miehen viimeisintä face-päivitystä. Hyökkäys Kiovaan voi alkaa 72 tunnin kuluessa, sanoo Ukrainan armeijaan liittynyt pohjalainen Kenneth Gregg

Tämä herra paljastuikin pitkän linjan rikolliseksi:

En halua täyttää palstaa epämääräisillä spekulaatioilla, mutta tuli vaan mieleen tuosta Venäjän puolelle tapahtuneesta öljysäiliön pommituksesta. Eli kun sotasaalista on saatu mitä erinäisimmissä muodoissa, niin voisiko olla mahdollista että ukrainalaiset olisivat käyneet mainitun keikan venäläisillä koptereilla, jota ei luonnollisesti olisi ammuttu alas?

Joo, tiedän että on ehkä aika hölmö visio.
 
Pekka Toveri IS "  Niilläkin on ollut tapana räjäytellä rauhan aikana varikkoja ihan vain osaamattomuuden ja ammattitaidottomuuden takia. "
"YHDEN teorian mukaan venäläisten varaston räjäyttivät Ukrainan taisteluhelikopterit.

– Ukrainalaiset olisivat tehneet rakettirynnäkön sinne. Onhan se mahdollista. Jos on häikäilemätön ja härski, voihan se onnistuakin varsinkin, kun kalusto on samantyyppistä kuin venäläisillä, Toveri pohtii.
Toverin mukaan ukrainalaiset voivat luottaa siihen, että venäläiset eivät välttämättä uskalla ampua kaikkea, mikä liikkuu, jotta eivät ammu omiaan."
 
Jokainen Putinin aloittama sota on nostanut reippaasti hänen suosiotaan, vaikka liiottelua olisi näissä mielipidetiedusteluissa. Itse on niin skeptinen, että kaikista kärsimyksistä huolimatta melkein jokainen venäläinen sisimmissään potee jonkunlaista suurvaltahypeä. Kun kansa pohjimmiltaan on tällaista, niin sitten on pienellä valheella ja uhriutumisella aloitettavissa seuraava valloitussota. Niin kauan kun se venäläisten syvin ajatusmaailma on tällaista, niin se uhittelu rauhantahtoisille naapureille tulee jatkumaan. Eli ei se voissa paistaminenkaan auta...
Näinhän se on. Monessa diktatuurissa omat sisäiset ongelmat saadaan lakaistua maton alle kun katse käännetään ulkopolitiikkaan.
Lukashenko sanoi vuosi takaperin että Nato,EU ja länsi kokoaa sotajoukkoja VV:n rajalle valmiina hyökkäämään. Ihan samaa lässytystä siis kuin Venäjällä.

Tuohon kun lisätään propaganda omalle kansalle pohjois-korean tyyliin etä muualla menee vielä huonommin niin sillä se kärsimys kestetään.
Nytkin Venäjällä kerrotaan että Balttian kaupoista on sokeri jauhot ja joku kolmas aine ollut loppu jo heti kun hyökkäys alkoi.

Samaten yhdysvalloissa on ekaa kertaa nälänhätä 100 vuoteen.
Että kai ne babushkat aattelee että hyvin menee kun on edes mahollista saada pikku tappelulla sokeria kun Baltiassa se ei ole mahdollista...

Hätkähdyttävää on se että ryssille toi uppoaa kuin veitsi voihin vaikka nykyään luulisi että tuollaiset asiat olisi helppo tarkistaa...
 
Hätkähdyttävää on se että ryssille toi uppoaa kuin veitsi voihin vaikka nykyään luulisi että tuollaiset asiat olisi helppo tarkistaa...
Omasta mielestäni tämä sota on opettanut että venäläiset tietävät kyllä omien propagandan olevan valhetta, mutta sitä levitetään koska halutaan seistä omien puolella. Me vastaan ne. Tällöin asiassa ei enää ole mitään hätkähdyttävää.
 
Olisiko myös olemassa 3 vaihtoehto - omat pommitti että venäjän hyökkäys loppuis? Liekö tästä se tiedottaja vihjaili?
No niinhän minä sanoinkin, että myös tämä mahdollista.

Esim. tuo Belgorodin hyökkäys. Kukaan ei pysty tällä hetkellä varmaksi sanomaan, että oliko Venäjän false flag, Ukrainan hyökkäys vaiko tosiaan paikallisten hyökkäys. Ukraina kiistää ja suomalainen asiantuntija tuolla aiemmassa uutisessa sanoo, että aika epätodennäköinen skenaario olisi. Eli ei ole mahdoton, mutta epätodennäköinen, kunnes on jotain varmaa asiasta.
 
Omasta mielestäni tämä sota on opettanut että venäläiset tietävät kyllä omien propagandan olevan valhetta, mutta sitä levitetään koska halutaan seistä omien puolella. Me vastaan ne. Tällöin asiassa ei enää ole mitään hätkähdyttävää.
Joo mutta mistä tulee se me vastaan ne ajattelu? Se että ne ajattelee puolustusliitto Naton olevan hyökkäämässä.
Jos kysyttäisiin USA:ssa katukyselyssä uskooko ne että Venäjä hyökkää niin ei varmaan kukaan ajattele niin, Venäjällä ajatellaan.

Lisäksi kun mietitään paljonko Venäläisiä asuu ulkomailla niin kai ne jollain tasolla on pakko ymmärtää että Venäjä noilla öljy ja kaasuvarannoilla on taloudellisesti epäonnistunut. Putin ja muut silovikit on p*rseraiskanneet kansan rahat.
141 miljoonasta asukkaasta:
Joka neljännellä venäläisestä ei ole sisävessaa
Joka kolmannella ei ole kuumaa vettä
Joka viidennellä ei ole juoksevaa vettä kodissaan
Joka kuudennella ei ole keskuslämmitystä
(Lähde Twitter)

Ei mene omaan jakeluun miten toi kansa ei ymmärrä itse tuota kehityskulkua.
 
Koska tuollainen paska ei ansaitse nopeaa kuolemaa. Ansaitsee kärsiä edes murto-osan siitä kärsimyksestä, jota on muille aiheuttanut.
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.
 
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.

Tuskinpa tuossa mistään kikseistä oli kysymys vaan "silmä silmästä"-tyylisestä oikeuden jakamisesta. Yhtälailla siviilejä ja lapsia murhanneet sotilaat saisi mielestäni teloittaa vaikka olisivat jääneet sotavangeiksi. Ja naisia lapsiensa edessä raiskanneet saisi kastroida ja sen jälkeen viedä kiväärikomppanian eteen.
 
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.

Mä ainakin tunnustan olevani mielestäni ihan normaali perheellinen ihminen joka ei yleensä toivo kenenkään mitään pahaa, mutta nyt ehdottomasti samaistun ajatukseen hitaasta ja maksimaalisen kärsimyksen tuottavasta kuolemasta kyseiselle diktaattorille. Sä vaan nyt halusit nostaa asian esille ollaksesi hieman muita parempi ihminen, eiks je?
 
Riippumatta siitä, miksi Mikkos tuon nyt esille nosti, niin on siinä silti pointti. Itsekin mietin tuota, että vaikka sinänsä tunnistan tuon kostokärsimyshalun / muistan sitä joskus kokeneeni, niin nyt kun itsellänikään ei ole oikeastaan minkäänlaista toivetta että kyseiselle diktaattorille kärsimystä tuotettaisi - tai edes tapettaisi, niin tavallaan hieman hankala ymmärtää, mitä hyötyä sellaisesta olisi.
 
@ttm. No siis tottahan toki tuokin. Voisi tavallaan koko sotaa ..tai yleensäkin sotia ajatellen pohtia, että mikä hyöty on yleensäkään tappaa ketään. Ei tosiaan yhtään mikään ja kuten sanoin, en toivo yleensä kenellekään mitään pahaa. Jossain kohtaa menee kuitenkin nk. "tolet" ja samaa eettistä puntarointia voi harrastaa muidenkin eri skenaarioiden kautta. Vaikkapa lapsenraiskaajat, lapsentappajat, yleisestikin tappajat jne. Missä kohtaa jokaisella menee se raja missä mainitsemasi kostokärsimyshalu on ihan oletettavaa ja normaalia. Itsellä ainakin kaikki tähän sotaan liittyvä nähty ja luettu on toiminut onnistuneesti provokaattorina ja mielipiteeni on tuo aiemmin mainittu. Kuten alussa sanoin, on toinen kysymys mihin se diktaattorin kuolema sitten johtaisi ja mitä siitä seuraisi. Se on varmaan next chapter -kamaa.
 
Itse en toivo kenellekään kuolemaa tai kärsimystä. Toivon, että tämä sota loppuisi ja Venäjällä asiat menisivät siihen suuntaan, että päästäisiin takaisin normaaliin arkeen.

Toki on vaikeaa kuvitella, että tähän päästäisiin pelkillä puheilla..
 
En ole sadistinen ihminen mutta olen varma että Puttlerille kovempi rangaistus olisi 30vuotta halveksittuna vankina (normaaleissa vankiolosuhteissa, ei missään kidutuskammiossa) kuin teloitus. Saman tiesi jo Hitler, siksi valitsi mielummin helpomman tien, itsemurhan ettei olisi jäänyt vangiksi. Vaikka Hitler olisikin teloitettu tuomion jälkeen aika nopeasti,
 
En ole sadistinen ihminen mutta olen varma että Puttlerille kovempi rangaistus olisi 30vuotta halveksittuna vankina (normaaleissa vankiolosuhteissa, ei missään kidutuskammiossa) kuin teloitus.
Sanoisin että julkinen häpäisy olisi se kaikkein pahin. Lasikoppiin keskelle Punaista toria.

Vaikka tässä on menty taas kerran aika pitkälle varsinaisesta aiheesta.
 
Joo mutta mistä tulee se me vastaan ne ajattelu? Se että ne ajattelee puolustusliitto Naton olevan hyökkäämässä.
Jos kysyttäisiin USA:ssa katukyselyssä uskooko ne että Venäjä hyökkää niin ei varmaan kukaan ajattele niin, Venäjällä ajatellaan.
Syy: USA:ssa katukyselyssä kysyttäisiin hyökkäyksestä USA:n gobaaleja etuja vastaan. Amerikkalaisten oma "eksistentiaalinen uhka" on maailmanlaajuisen ja absoluuttisen johtoaseman menettäminen. Se on heille syy lähteä sotimaan. Tämän lähteen mukaan amerikkalaisten mielestä suurimmat uhat USA:n johtoasemalle ovat Venäjän sotilaallinen voima ja Kiinan taloudellinen voima.
Lisäksi kun mietitään paljonko Venäläisiä asuu ulkomailla niin kai ne jollain tasolla on pakko ymmärtää että Venäjä noilla öljy ja kaasuvarannoilla on taloudellisesti epäonnistunut. Putin ja muut silovikit on p*rseraiskanneet kansan rahat.
<clip>...</clip>
Ei mene omaan jakeluun miten toi kansa ei ymmärrä itse tuota kehityskulkua.
Mä luulen että ne laskee Putinin hallinnon ansioksi raiskaamisen tason pysymisen siedettävänä, niin hullua kuin onkin. Sekä Venäjän talouden ja asevoiman nousun ennen Ukrainan sotaa. Huonosti mennyt sota sitten on pakottanut kotijoukot ryhdistäytymään ja tukemaan omia, koska Putinin suosio on ilmeisesti hieman noussut.
 
Näyttäisi siltä että Belgorodiin osuneet ohjukset olisi olleet venäjän omia. Oliko sitten harhalaaki tai sabotaasi niin nopeasti saivat jakoon kuvamateriaalia miten Ukrainan kopterit tekivät hyökkäyksen. :hmm:
huti.jpg
 
HS:n kuukausiliitteessä oli tänään juttu Putinista. Kun NL hajosi 1990, KGB-agentti Putin palasi perheineen DDR:stä Pietariin mukanaan naapureiden lahjoittama 20 vuotta vanha pesukone. Ukrainassa näkyy, että venäjällä käytetyt pesukoneet ovat edelleen kovaa valuuttaa. Kuvassa ilmeisesti kolme "vapautettua" konetta joutunut taistelujen uhriksi. En kuvaa tätä varmentamaan pysty, mutta sattui kummasti kuva eteen juuri kuin olin lukenut Putinin pesukoneesta.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
On siinä jälkipolville kerrottavaa ku vaari toi sodasta käytetyn pesukoneen sotasaaliina :rofl: Kuormuri näyttää kyllä siltä, että suku ei taida jatkua :thumbsup:
 
Näyttäisi siltä että Belgorodiin osuneet ohjukset olisi olleet venäjän omia. Oliko sitten harhalaaki tai sabotaasi niin nopeasti saivat jakoon kuvamateriaalia miten Ukrainan kopterit tekivät hyökkäyksen. :hmm:
huti.jpg

Nyt ei puhuta samasta tapauksesta. Se polttoainevarasto jysähti aamuyön pimeydeydessä, tuossa auton tuulilasin läpi otetussa kuvassa jossa näkyy isokokoinen ohjus on jonkin verran valoisampaa.

Alla on muutama kuva kyseisen polttoainevarasto pihalta jossa kohteeseen ammuttujen rakettien jäänteitä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
On sulle ihmeellisiä opetettu. Varmaan myös kehotettiin oikein sarjatulella ampumaan mahdollisimman monta reikää taikka vetelemään hedareita.

Itselle opetettiin mikä merkitys sodassa on huollolla ja haavoittunut vihollinen on paljon arvokkaampi kuin kuollut vihollinen, koska se haavoittunut sitoo aivan helvetisti huoltoa.

Ei mulle kukaan huollosta puhunut, hernekeitto tuli pakkiin kuin manulle illallinen ja RK62 ei kyllä sovellu mihinkään SWAT kirurgiseen operaatioon.
 
Niinpä, en usko että tietoa kuolemista ja olosuhteista voi täysin estää tulemasta nuorten parissa armeijassa (ja sinne haluavien) venäläisten keskuudessa. Propagandasta ynm huolimatta nuoret käyttää internettiä ja niillä omat "io-teccinsä", lautansa ynm missä varmaan pyörii juttuja kuolemista, kuvia ruumiista, räjähtävistä tankeista, olosuhteista ynm. Sellaiset saavat kyllä monet kysymään itseltään, onko oma elämä tuon arvoista.

Yhdessä sotavanki-videossa kertoivat että upseerit keräävät kännykät pois, perustelevat varmaan sen "työturvallisuutena" mutta eiköhän sotilaat haluta pitää uutispimennossa mitä tapahtuu, häviöt ja muiden kuolemat ei ole sellaisia mitä upseerit mainostaisivat joukoilleen. Mutta eipä siihen riitä kuin yhdellä piilossa puhelin ja jutut leviää.
Sairainta mitä kuullut vai luinko jostain, että kuolleilta löydetty paraatiasuja mukana, kai ovat valmistautuneet luvattuun kukkameressä kävelyyn ja kunniamarssiin...

Sairasta siis siinä mielessä ettei edes oman maan nuoret ole minkään arvoisia tuossa isossa suunnitelmassa.
Lainaan viestiäni, kun kun löytyi video hieman tukemaan kirjoitustani. Eipä olisi kovinkaan hienoa olla noin tietoinen mitä tapahtuu, tuossa kohtaa jäljelle jää kapinointi mitä varmaan kulissien takana tapahtuukin.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Nyt ei puhuta samasta tapauksesta. Se polttoainevarasto jysähti aamuyön pimeydeydessä, tuossa auton tuulilasin läpi otetussa kuvassa jossa näkyy isokokoinen ohjus on jonkin verran valoisampaa.

Alla on muutama kuva kyseisen polttoainevarasto pihalta jossa kohteeseen ammuttujen rakettien jäänteitä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuota itsekin arvuuttelin.
kuoppa.jpg
 
Tässä kuvassa on kyse niistä katkenneista sähkölinjoista Belgorodin lähistöllä, ei siitä polttoainevarastosta.

Polttoainevaraston osalta kyse on hyvin selvästi helikoptereista.
On kyllä helmeä jos parilla kopterilla matalalentona käyneet mossauttamassa säiliöt. Näyttää että saattaisi olla tottakin.:thumbsup:
 
Putinin ja korkeimpien apurien ura alkaa olla lopussa ja Haag häämöttää:

Tuohon hiukan palkkiolupausta mukaan, niin ei pysty edes Venäjällä enää matkustamaan mihinkään.
 
On kyllä helmeä jos parilla kopterilla matalalentona käyneet mossauttamassa säiliöt. Näyttää että saattaisi olla tottakin.:thumbsup:
Tämän twiitin mukaan säiliöt olisi ammuttu venäjän puolelta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Hyvää kommenttia vielä tuon polttoainevarikon tuhoamisen psykologisesta puolesta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Venäläisille sotilaille (erityisesti huoltojoukoille) viestiä, että "ette ole turvassa myöskään venäjän alueella".
 
Tämän twiitin mukaan säiliöt olisi ammuttu venäjän puolelta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Laitoin saman kuvakaappauksen aiemmin ja keskustelu alkoi ajankohdasta. Katselin eri lähteitä ja valoisuuden suhteen eri kamerat antavat eri käsityksiä vuorokauden ajasta. Oma epäilyni on että venäläiset ampuivat, syytä voi arvailla.
Motivaatio sotaan venäläisillä rapisee alun huonosta alaspäin niin olisiko jo ylempää tullut ajatus auttaa rauhan tuloa. :hmm:
 
Tämän twiitin mukaan säiliöt olisi ammuttu venäjän puolelta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mä ymmärsin tosta CIT jutusta että eka isku jossa noi säiliät syttyi tuleen tehtiin aamuyöllä koptereilla.
Aamulla kun oli jo valoisampaa oli uusi räjähdys.
Tämä jälkimmäinen olisi sitten tehty ilmeisesti Iskanderilla Venäjän suunnasta.

EDIT:Mawerick oli nopeampi.
 
No niin no, se oli Saksassa samaa skeidaa sen 1100 vuotta kunnes muuttui. Ranskassa 1000 vuotta kunnes muuttui. Käytännössä kaikki kansat/valtiot ovat olleet jonkinsorttisia sekoituksia autoritaarista yksinvaltaa ja oligarkiaa. Muutamat harvat ovat päässeet tuosta irti.
Tuo muutos ei ole mitenkään helppo eikä hirveän todennäköinen, ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta ei ne venäläiset yhtään sen toivottomampia tapauksia ole tuon suhteen kuin muutkaan ihmiset.

Suur-Suomi here we come! Kyllä niitä aivopieruja nähtään joka puolella joskus..
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
303 416
Viestejä
5 165 736
Jäsenet
82 338
Uusin jäsen
Rommelinos

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom