Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Omasta mielestäni tämä sota on opettanut että venäläiset tietävät kyllä omien propagandan olevan valhetta, mutta sitä levitetään koska halutaan seistä omien puolella. Me vastaan ne. Tällöin asiassa ei enää ole mitään hätkähdyttävää.
Joo mutta mistä tulee se me vastaan ne ajattelu? Se että ne ajattelee puolustusliitto Naton olevan hyökkäämässä.
Jos kysyttäisiin USA:ssa katukyselyssä uskooko ne että Venäjä hyökkää niin ei varmaan kukaan ajattele niin, Venäjällä ajatellaan.

Lisäksi kun mietitään paljonko Venäläisiä asuu ulkomailla niin kai ne jollain tasolla on pakko ymmärtää että Venäjä noilla öljy ja kaasuvarannoilla on taloudellisesti epäonnistunut. Putin ja muut silovikit on p*rseraiskanneet kansan rahat.
141 miljoonasta asukkaasta:
Joka neljännellä venäläisestä ei ole sisävessaa
Joka kolmannella ei ole kuumaa vettä
Joka viidennellä ei ole juoksevaa vettä kodissaan
Joka kuudennella ei ole keskuslämmitystä
(Lähde Twitter)

Ei mene omaan jakeluun miten toi kansa ei ymmärrä itse tuota kehityskulkua.
 
Koska tuollainen paska ei ansaitse nopeaa kuolemaa. Ansaitsee kärsiä edes murto-osan siitä kärsimyksestä, jota on muille aiheuttanut.
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.
 
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.

Tuskinpa tuossa mistään kikseistä oli kysymys vaan "silmä silmästä"-tyylisestä oikeuden jakamisesta. Yhtälailla siviilejä ja lapsia murhanneet sotilaat saisi mielestäni teloittaa vaikka olisivat jääneet sotavangeiksi. Ja naisia lapsiensa edessä raiskanneet saisi kastroida ja sen jälkeen viedä kiväärikomppanian eteen.
 
En tiedä muista mutta en mä ainakaan saa mitään kiksejä toisen ihmisen käsimyksestä ja kidutuksesta. Oli se sitten tehnyt mitä tahansa.

Mä ainakin tunnustan olevani mielestäni ihan normaali perheellinen ihminen joka ei yleensä toivo kenenkään mitään pahaa, mutta nyt ehdottomasti samaistun ajatukseen hitaasta ja maksimaalisen kärsimyksen tuottavasta kuolemasta kyseiselle diktaattorille. Sä vaan nyt halusit nostaa asian esille ollaksesi hieman muita parempi ihminen, eiks je?
 
Riippumatta siitä, miksi Mikkos tuon nyt esille nosti, niin on siinä silti pointti. Itsekin mietin tuota, että vaikka sinänsä tunnistan tuon kostokärsimyshalun / muistan sitä joskus kokeneeni, niin nyt kun itsellänikään ei ole oikeastaan minkäänlaista toivetta että kyseiselle diktaattorille kärsimystä tuotettaisi - tai edes tapettaisi, niin tavallaan hieman hankala ymmärtää, mitä hyötyä sellaisesta olisi.
 
@ttm. No siis tottahan toki tuokin. Voisi tavallaan koko sotaa ..tai yleensäkin sotia ajatellen pohtia, että mikä hyöty on yleensäkään tappaa ketään. Ei tosiaan yhtään mikään ja kuten sanoin, en toivo yleensä kenellekään mitään pahaa. Jossain kohtaa menee kuitenkin nk. "tolet" ja samaa eettistä puntarointia voi harrastaa muidenkin eri skenaarioiden kautta. Vaikkapa lapsenraiskaajat, lapsentappajat, yleisestikin tappajat jne. Missä kohtaa jokaisella menee se raja missä mainitsemasi kostokärsimyshalu on ihan oletettavaa ja normaalia. Itsellä ainakin kaikki tähän sotaan liittyvä nähty ja luettu on toiminut onnistuneesti provokaattorina ja mielipiteeni on tuo aiemmin mainittu. Kuten alussa sanoin, on toinen kysymys mihin se diktaattorin kuolema sitten johtaisi ja mitä siitä seuraisi. Se on varmaan next chapter -kamaa.
 
Itse en toivo kenellekään kuolemaa tai kärsimystä. Toivon, että tämä sota loppuisi ja Venäjällä asiat menisivät siihen suuntaan, että päästäisiin takaisin normaaliin arkeen.

Toki on vaikeaa kuvitella, että tähän päästäisiin pelkillä puheilla..
 
En ole sadistinen ihminen mutta olen varma että Puttlerille kovempi rangaistus olisi 30vuotta halveksittuna vankina (normaaleissa vankiolosuhteissa, ei missään kidutuskammiossa) kuin teloitus. Saman tiesi jo Hitler, siksi valitsi mielummin helpomman tien, itsemurhan ettei olisi jäänyt vangiksi. Vaikka Hitler olisikin teloitettu tuomion jälkeen aika nopeasti,
 
En ole sadistinen ihminen mutta olen varma että Puttlerille kovempi rangaistus olisi 30vuotta halveksittuna vankina (normaaleissa vankiolosuhteissa, ei missään kidutuskammiossa) kuin teloitus.
Sanoisin että julkinen häpäisy olisi se kaikkein pahin. Lasikoppiin keskelle Punaista toria.

Vaikka tässä on menty taas kerran aika pitkälle varsinaisesta aiheesta.
 
Joo mutta mistä tulee se me vastaan ne ajattelu? Se että ne ajattelee puolustusliitto Naton olevan hyökkäämässä.
Jos kysyttäisiin USA:ssa katukyselyssä uskooko ne että Venäjä hyökkää niin ei varmaan kukaan ajattele niin, Venäjällä ajatellaan.
Syy: USA:ssa katukyselyssä kysyttäisiin hyökkäyksestä USA:n gobaaleja etuja vastaan. Amerikkalaisten oma "eksistentiaalinen uhka" on maailmanlaajuisen ja absoluuttisen johtoaseman menettäminen. Se on heille syy lähteä sotimaan. Tämän lähteen mukaan amerikkalaisten mielestä suurimmat uhat USA:n johtoasemalle ovat Venäjän sotilaallinen voima ja Kiinan taloudellinen voima.
Lisäksi kun mietitään paljonko Venäläisiä asuu ulkomailla niin kai ne jollain tasolla on pakko ymmärtää että Venäjä noilla öljy ja kaasuvarannoilla on taloudellisesti epäonnistunut. Putin ja muut silovikit on p*rseraiskanneet kansan rahat.
<clip>...</clip>
Ei mene omaan jakeluun miten toi kansa ei ymmärrä itse tuota kehityskulkua.
Mä luulen että ne laskee Putinin hallinnon ansioksi raiskaamisen tason pysymisen siedettävänä, niin hullua kuin onkin. Sekä Venäjän talouden ja asevoiman nousun ennen Ukrainan sotaa. Huonosti mennyt sota sitten on pakottanut kotijoukot ryhdistäytymään ja tukemaan omia, koska Putinin suosio on ilmeisesti hieman noussut.
 
Näyttäisi siltä että Belgorodiin osuneet ohjukset olisi olleet venäjän omia. Oliko sitten harhalaaki tai sabotaasi niin nopeasti saivat jakoon kuvamateriaalia miten Ukrainan kopterit tekivät hyökkäyksen. :hmm:
huti.jpg
 
HS:n kuukausiliitteessä oli tänään juttu Putinista. Kun NL hajosi 1990, KGB-agentti Putin palasi perheineen DDR:stä Pietariin mukanaan naapureiden lahjoittama 20 vuotta vanha pesukone. Ukrainassa näkyy, että venäjällä käytetyt pesukoneet ovat edelleen kovaa valuuttaa. Kuvassa ilmeisesti kolme "vapautettua" konetta joutunut taistelujen uhriksi. En kuvaa tätä varmentamaan pysty, mutta sattui kummasti kuva eteen juuri kuin olin lukenut Putinin pesukoneesta.
 
On siinä jälkipolville kerrottavaa ku vaari toi sodasta käytetyn pesukoneen sotasaaliina :rofl: Kuormuri näyttää kyllä siltä, että suku ei taida jatkua :thumbsup:
 
Näyttäisi siltä että Belgorodiin osuneet ohjukset olisi olleet venäjän omia. Oliko sitten harhalaaki tai sabotaasi niin nopeasti saivat jakoon kuvamateriaalia miten Ukrainan kopterit tekivät hyökkäyksen. :hmm:
huti.jpg

Nyt ei puhuta samasta tapauksesta. Se polttoainevarasto jysähti aamuyön pimeydeydessä, tuossa auton tuulilasin läpi otetussa kuvassa jossa näkyy isokokoinen ohjus on jonkin verran valoisampaa.

Alla on muutama kuva kyseisen polttoainevarasto pihalta jossa kohteeseen ammuttujen rakettien jäänteitä:
 
On sulle ihmeellisiä opetettu. Varmaan myös kehotettiin oikein sarjatulella ampumaan mahdollisimman monta reikää taikka vetelemään hedareita.

Itselle opetettiin mikä merkitys sodassa on huollolla ja haavoittunut vihollinen on paljon arvokkaampi kuin kuollut vihollinen, koska se haavoittunut sitoo aivan helvetisti huoltoa.

Ei mulle kukaan huollosta puhunut, hernekeitto tuli pakkiin kuin manulle illallinen ja RK62 ei kyllä sovellu mihinkään SWAT kirurgiseen operaatioon.
 
Niinpä, en usko että tietoa kuolemista ja olosuhteista voi täysin estää tulemasta nuorten parissa armeijassa (ja sinne haluavien) venäläisten keskuudessa. Propagandasta ynm huolimatta nuoret käyttää internettiä ja niillä omat "io-teccinsä", lautansa ynm missä varmaan pyörii juttuja kuolemista, kuvia ruumiista, räjähtävistä tankeista, olosuhteista ynm. Sellaiset saavat kyllä monet kysymään itseltään, onko oma elämä tuon arvoista.

Yhdessä sotavanki-videossa kertoivat että upseerit keräävät kännykät pois, perustelevat varmaan sen "työturvallisuutena" mutta eiköhän sotilaat haluta pitää uutispimennossa mitä tapahtuu, häviöt ja muiden kuolemat ei ole sellaisia mitä upseerit mainostaisivat joukoilleen. Mutta eipä siihen riitä kuin yhdellä piilossa puhelin ja jutut leviää.
Sairainta mitä kuullut vai luinko jostain, että kuolleilta löydetty paraatiasuja mukana, kai ovat valmistautuneet luvattuun kukkameressä kävelyyn ja kunniamarssiin...

Sairasta siis siinä mielessä ettei edes oman maan nuoret ole minkään arvoisia tuossa isossa suunnitelmassa.
Lainaan viestiäni, kun kun löytyi video hieman tukemaan kirjoitustani. Eipä olisi kovinkaan hienoa olla noin tietoinen mitä tapahtuu, tuossa kohtaa jäljelle jää kapinointi mitä varmaan kulissien takana tapahtuukin.
 
Nyt ei puhuta samasta tapauksesta. Se polttoainevarasto jysähti aamuyön pimeydeydessä, tuossa auton tuulilasin läpi otetussa kuvassa jossa näkyy isokokoinen ohjus on jonkin verran valoisampaa.

Alla on muutama kuva kyseisen polttoainevarasto pihalta jossa kohteeseen ammuttujen rakettien jäänteitä:

Tuota itsekin arvuuttelin.
kuoppa.jpg
 
Tässä kuvassa on kyse niistä katkenneista sähkölinjoista Belgorodin lähistöllä, ei siitä polttoainevarastosta.

Polttoainevaraston osalta kyse on hyvin selvästi helikoptereista.
On kyllä helmeä jos parilla kopterilla matalalentona käyneet mossauttamassa säiliöt. Näyttää että saattaisi olla tottakin.:thumbsup:
 
Putinin ja korkeimpien apurien ura alkaa olla lopussa ja Haag häämöttää:

Tuohon hiukan palkkiolupausta mukaan, niin ei pysty edes Venäjällä enää matkustamaan mihinkään.
 
Tämän twiitin mukaan säiliöt olisi ammuttu venäjän puolelta.

Laitoin saman kuvakaappauksen aiemmin ja keskustelu alkoi ajankohdasta. Katselin eri lähteitä ja valoisuuden suhteen eri kamerat antavat eri käsityksiä vuorokauden ajasta. Oma epäilyni on että venäläiset ampuivat, syytä voi arvailla.
Motivaatio sotaan venäläisillä rapisee alun huonosta alaspäin niin olisiko jo ylempää tullut ajatus auttaa rauhan tuloa. :hmm:
 
Tämän twiitin mukaan säiliöt olisi ammuttu venäjän puolelta.

Mä ymmärsin tosta CIT jutusta että eka isku jossa noi säiliät syttyi tuleen tehtiin aamuyöllä koptereilla.
Aamulla kun oli jo valoisampaa oli uusi räjähdys.
Tämä jälkimmäinen olisi sitten tehty ilmeisesti Iskanderilla Venäjän suunnasta.

EDIT:Mawerick oli nopeampi.
 
No niin no, se oli Saksassa samaa skeidaa sen 1100 vuotta kunnes muuttui. Ranskassa 1000 vuotta kunnes muuttui. Käytännössä kaikki kansat/valtiot ovat olleet jonkinsorttisia sekoituksia autoritaarista yksinvaltaa ja oligarkiaa. Muutamat harvat ovat päässeet tuosta irti.
Tuo muutos ei ole mitenkään helppo eikä hirveän todennäköinen, ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta ei ne venäläiset yhtään sen toivottomampia tapauksia ole tuon suhteen kuin muutkaan ihmiset.

Suur-Suomi here we come! Kyllä niitä aivopieruja nähtään joka puolella joskus..
 
Hyvää kommenttia vielä tuon polttoainevarikon tuhoamisen psykologisesta puolesta:

Venäläisille sotilaille (erityisesti huoltojoukoille) viestiä, että "ette ole turvassa myöskään venäjän alueella".

Jos venäjän Vanjan ampumat öljypöntöt, niin sehän on perus "pelolla johtamisen" jatkumoa. Kotonakin paukkuu, joten parempi kuolla Ukrainassa kuin odottaa milloin kotona joku kuolee omiin ohjuksiin. Siviili siis. Voi heikommin motivoitunut kun innostua huutamaan Uraa UA suunnalle jos omissa omat ampuu homman edetessä liian huonosti.

Tosin yhtälailla venäjän tilanne on niin sekava ettei siellä varmasti kukaan tiedä kokonaiskuvaa. Ei edes FSB.
 
Mä ainakin tunnustan olevani mielestäni ihan normaali perheellinen ihminen joka ei yleensä toivo kenenkään mitään pahaa, mutta nyt ehdottomasti samaistun ajatukseen hitaasta ja maksimaalisen kärsimyksen tuottavasta kuolemasta kyseiselle diktaattorille. Sä vaan nyt halusit nostaa asian esille ollaksesi hieman muita parempi ihminen, eiks je?

Sori jos vaikuttaa jeesustelulta tai siltä, että yrittäisin jotenkin olla parempi ihminen, mutta just tälläisessä tilanteessa olisi tärkeää nimenomaan osoittaa olevamme parempia ihmisiä ja se, että länsimainen demokratia on parempi ja aidosti kunnioittaa ihmisyyttä joka tilanteessa, eli ollaan (tai Ukraina meidän puolesta) taisteltu oikean asian puolesta. Turha tehdä marttyyreita joka tapauksessa ja lisätä vastakkainasettelua siellä missä sitä ei tarvita.
 
Kyllä. Virallisestihan mitään tiedustelutietoa ei ole kukaan koskaan mihinkään jakanut, mutta kaikki tietää miten isommat tekijät tuolla Ukrainaa auttaa.
Onko noin, jostain syystä jäänyt käsitys että ulkopuolinen, oliko useampikin on luvannut ns. tiedustelutukea ukrainalle. Se sitten eriasia minkä tasoista.

Heti iskun jälkeen joku oli ulkona puhelimensa kanssa ja sai kuvattua kahden kopterin poistumisen alueelta hyvin matalalla ja kovaa vauhtia:
Tätä kuvaus juttua on ihmetelty, jos venäjä ei ole ihan netinulkopuolella, ja jos ei ole ulkonaliikkumiskieltoa, niin kai tuon kokoisessa kaupungissa liikettä on ja jos helikoptereita ja raketteja ei tavallisesti lennä, mutta erikoisoperaatio lähellä, niin ehkä kamera herkässä, ja jos omia valvonta, kojelauta, sun muita kameroita, niin tallennukset katsotaan jos oikeaan suuntaan osoittaneet.

Mutta olen kyllä samaa mieltä että jotain läheltä , matalalta lentävää helikopteria taskussaolevalla puhelimelle ihan helpolla kuvata, saati jotain raketti-iskua.

Koska tuollainen paska ei ansaitse nopeaa kuolemaa. Ansaitsee kärsiä edes murto-osan siitä kärsimyksestä, jota on muille aiheuttanut.
Voihan tähän kostopäissään keksiä vaikka vanhan kunnon pronssihärän, hehkuvan rautatangon, rottaämpärin, teilipyörän tai ristiinnaulitsemisen, kun maahan kaivetun pitkällinen kivittäminen on niin vanhanaikaista. Toisaalta keskiaikaiset ja primitiiviset teloitustavat lietsovat samalla marttyyrihenkeä enemmän kuin asiallisen kuiva teloitus.

Pragmaattisen järkevästi voisi toivoa sitä, että teloitus olisi julkinen ja tapahtuisi kuolemanrangaistuksen mittakaavassa "humaanisti". Ehkä hirttäminen suuressa kansanjuhlassa loisi muistijäljen, jossa teolla oli massojen tuki. Giljotiinilla ja ampumaosastolla on suotta paha maine, ruiskeella(käytännön sovelluksissa) ja sähkötuolilla ihan aiheesta. Hirttäminen on populaarikulttuurin banalisoima tapa, jossa ei edes ole pahemmin gorea oikein tehtynä.

Käytännössä taitaa vaan käydä niin, että Putler saa yllättävässä paikassa luotetulta taholta luodin päähänsä tai pukee joku aamu vaaleanpunaiset munakiiturinsa myrkytettyinä. Ei sitä hommaa - mutuarvaukseni mukaan - kansa tai mikään tilapäinenkään oikeuslaitos hoida, vaan joku toinen rosvo syrjäyttää todella niukan tilaisuuden turvin. Eikä suunnanmuutos luultavasti yhden miehen vaihtamisella tapahdu, vaan homma saattaa jatkua samoilla raiteilla piankin tästä kaikesta huolimatta. Mitä nyt ilman tätä edellistä eskalaatiota, mutta seuraavaa odotellessa.
Kuolemaa kai perustellaan pelotteena, varoituksena, tai sillä ettei nouse kupasta uudelleen pinnalle, viha, kidutus , kosto, katkeruus, ne vähän sellaisia mitä tässä kai toivotaan että niistä nimenomaan päästäisiin eroon.

Mutta jos ihan vaan eläkkeelle, viralliselle eläkkeellä, muuta sata ruplaa kuussa, ja jos kerran on liki varatona, niin jossain "siirtolapuutarha" kämpässä sitten viettää eläkepäiviä, kaalia kasvatellan.
Koska nyt oli vähän töppäilyt, niin jotain rankkua, ei saa ottaa "lahjuksia", eli mitään aineellista , aiineetonta lahjaa, erityisestä syystä Ukrainaista voisi kysyä lupaa.
Haastatteluja, luentoja saisi antaa, hyväntekeväisyyteen, siis ilman henkilkohtaisesti hyädyttäviä korvauksia, ehtona toki totuudessa pysyminen, siis tyyliin nämä entiset alkoholista, rotosteliä mitkä luennoin miten vaihdettu hyvällä polulle. Siis ehdottomasti yleisen hyvän puolesta vain, jos se teknisesti ja fyysisesti voidaan järjestää.

Jos ei miellytä, niin sitten haagiin.
 
Toivottavasti saavat tehtyä lisää iskuja Venäläisiin rajakaupunkeihin Ukrainan toimesta tai ei haittaa vaikka sotarikolliset pommittaisi omia torppiaan.
 
Todella on venäläisten maine kaltevalla pinnalla: " Venäläissotilaat ovat jättäneet jälkeensä järkyttävän näyn vetäytyessään Ukrainasta. BBC ja Der Spiegel kertovat muun muassa autonrenkailla peitetyistä ruumiista, ulosteista ja rienaavilla graffiteilla töhrityistä rakennuksista. "

Putinin ja korkeimpien apurien ura alkaa olla lopussa ja Haag häämöttää:

Tuohon hiukan palkkiolupausta mukaan, niin ei pysty edes Venäjällä enää matkustamaan mihinkään.

Tätä olen odottanut ja ihmetellyt miksei Venäjän johtoa ole jo tuomittu virallisesti sotarikoksista.
Luulisi tuomiolla oleva iso vaikutus julkiseen kuvaan ja vaikuttavan Venäjän ulkoisiin suhteisiin.
Luulisi myös vaikuttavan viestin perille menoon Venäjän sisällä, kun olisi virallinen tuomioi takana.
 
Sitä en ymmärrä, kun julkisuuteen on tullut runsaasti videoita (ja yhä tulee), joissa ukrainalaiset tuhoaa vihollisen ajoneuvoja Stugna-P PST -ohjuksilla, niin mistä taikaseinästä noita ohjuksia oikein vielä ammennetaan? Käsittääkseni noita on valmistettu Ukrainassa ja kaiken lisäksi ohjausyksiköt tulee Valko-Venäjältä, joten luulisi taikaseinän jo ehtyvän pikku hiljaa, etenkin kun venäläiset on tuhonneet varastoja ja asetehtaita...
 
Jos venäjän Vanjan ampumat öljypöntöt, niin sehän on perus "pelolla johtamisen" jatkumoa. Kotonakin paukkuu, joten parempi kuolla Ukrainassa kuin odottaa milloin kotona joku kuolee omiin ohjuksiin. Siviili siis. Voi heikommin motivoitunut kun innostua huutamaan Uraa UA suunnalle jos omissa omat ampuu homman edetessä liian huonosti.

Tosin yhtälailla venäjän tilanne on niin sekava ettei siellä varmasti kukaan tiedä kokonaiskuvaa. Ei edes FSB.

Väitän että Venäjän perse ei tule kestämään merivettä yhtään. Ukraina tulee olemaan pian miesvahvuudeltaan melko suuri noilla vetäytymislinjoilla ja BTR komppaniat saavatkin huomata, että eihän tästä voida juniin nousta kun murkulaa tulee perään vaikka kuinka pitkälle ajeltaisiin. Joukkojen voimapisteen muutoksen toteutus tulee kaatumaan haaveiden ja käytännön väliseen eroon.

Voidaan vain arvella minkälaista ryssimistä staattisen rintaman sota tulee olemaan jos asemat jämähtävät. Kuvitelkaa tuo rosvolauma pariksi kuukaudeksi paikalleen. Se törkyn ja paskan määrällä mitä suoltavat ympärilleen voivat rakentaa kiinan muurin rajalleen. On täysin selvää, että rosvojen kyky on laskeva käyrä ja Ukrainan nouseva. Johtaako se sitten taktisten ydinaseiden käyttöön vai mihin jää nähtäväksi.
 
Tätä olen odottanut ja ihmetellyt miksei Venäjän johtoa ole jo tuomittu virallisesti sotarikoksista.
Luulisi tuomiolla oleva iso vaikutus julkiseen kuvaan ja vaikuttavan Venäjän ulkoisiin suhteisiin.
Luulisi myös vaikuttavan viestin perille menoon Venäjän sisällä, kun olisi virallinen tuomioi takana.
Tuomio vaatii tutkinnan. syytteen, syytettyjen kuulemisen ja oikeudenkäynnin. Tuskinpa kukaan päätyy Haagiin ja jos päätyy, niin asia taputellaan joskus 2030-luvulla.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä en ymmärrä, kun julkisuuteen on tullut runsaasti videoita (ja yhä tulee), joissa ukrainalaiset tuhoaa vihollisen ajoneuvoja Stugna-P PST -ohjuksilla, niin mistä taikaseinästä noita ohjuksia oikein vielä ammennetaan? Käsittääkseni noita on valmistettu Ukrainassa ja kaiken lisäksi ohjausyksiköt tulee Valko-Venäjältä, joten luulisi taikaseinän jo ehtyvän pikku hiljaa, etenkin kun venäläiset on tuhonneet varastoja ja asetehtaita...
Ei niitä välttämättä älyttömästi uusia rakennetakkaan, paitsi ehkä sitä A-tarviketta, mutta ei laukaisualustoja. Mutta mistä sitä tietää miten paljon ukraina on aikanaan itselle niitä rakentanut, ja nythän he estivät myös noita ulkomaille meneviä toimituksia ja ottivat omaan käyttöön. Tästä johtuu nämä videot missä näytöllä näkyy arabian aakkosilla olevia sanoja.
 
IS:n haastattelussa Pekka Toveri sanoi Venäläisten perääntyvän Kiovasta ja keskittävänsä hyökkäyksen itään ja etelään mikä on helpompi huollon kannalta..Milläköhän rintamalla meinaavat hyökätä? Vaikka huolto ja johtamisongelmat saataisiin ratkaistua on rintamalinjaa tiedossa etelä-pohjoinen akselilla kait n. 600-700km, saman verran on tiedossa myös linjaa Mustanmeren rannalla. Taitaa olla venäläisille tekemätön paikka saada linjoja pidettyä vaikka kaikki WW2 ja WW1 aikainenkin rauta sinne rajalle raahattaisiin..
 
Asiaton käytös
Kun on ollut juttua että miehittäjän jäljiltä on löytynyt ihan konkreettisesti ihmispaskalla sotkettuja asuntoja, niin tässäpä historiikkia paskalla paikkojen sotkemisen perinteestä itänaapurissa

Jos koskaan keskustelet ihmisten kanssa jotka työskentelee matkailuun liittyvillä aloilla se on ihan normaalia löytää rsana-turistien jäljiltä paskaa ihan mökkien pöydiltä jne.

Henk. koht. on kokemusta erään äänitysstudion majoitustiloista joihin tultiin rsana-bändin jälkeen ja oli sellanen skenario kyllä esillä että ei uskaltanut reppuaan laskea lattialle tai edes sängyille ennen kun paikalle hälytettiin siivoojapartio siivoomaan ja desinfioimaan se hävitys. Itse olin aika varma että sieltä löytyy ruumis hajun perusteella. Ei tosin löytynyt.
 
Twitterissä oli jotain kiovan pohjoispuolen vapautetuista kaupungeista löytyneistä telotetuista siviileistä. Kaikki miehiä ja 18-60 vuotiaita, kädet sidottu selän taakse.
 
Twitterissä oli jotain kiovan pohjoispuolen vapautetuista kaupungeista löytyneistä telotetuista siviileistä. Kaikki miehiä ja 18-60 vuotiaita, kädet sidottu selän taakse.
Jodelissa oli kanssa. Tuhansia murhattuja. Yksi kuulemma näytti ihan Putinilta ja toinen Äiti Teresalta.

Oikeasti, vaikka kuinka Venäjän toimet ahdistaisivat ja varmaan monin paikoin huhut pitävät paikkaansakin, niin silti --> Lähteet!!!

Propagandaa on niin paljon joka suuntaan, että lukijan pitää pystyä arvioimaan itse lähteen luotettavuus. Se että joku kertoi jotain jossakin, ei ole lähde.
 
Ei niitä välttämättä älyttömästi uusia rakennetakkaan, paitsi ehkä sitä A-tarviketta, mutta ei laukaisualustoja. Mutta mistä sitä tietää miten paljon ukraina on aikanaan itselle niitä rakentanut, ja nythän he estivät myös noita ulkomaille meneviä toimituksia ja ottivat omaan käyttöön. Tästä johtuu nämä videot missä näytöllä näkyy arabian aakkosilla olevia sanoja.
Luulisi siinä kuitenkin joku raja olevan, miten paljon noita ohjuksia enää on käytettävissä... Joissain videoissa on ammuttu parikin kappaletta samaan kohteeseen kun ensimmäinen on epäonnistunut (teknisen vian tai kohteen missaamisen vuoksi).

Länsimaisia ohjuksia sen sijaan tulee koko ajan maahan lisää, mutta niiden käytöstä on verrattain vähän videomateriaalia, syystä tai toisesta. Että jotenkin outo toi Stugna-juttu.
 
Jodelissa oli kanssa. Tuhansia murhattuja. Yksi kuulemma näytti ihan Putinilta ja toinen Äiti Teresalta.

Oikeasti, vaikka kuinka Venäjän toimet ahdistaisivat ja varmaan monin paikoin huhut pitävät paikkaansakin, niin silti --> Lähteet!!!

Propagandaa on niin paljon joka suuntaan, että lukijan pitää pystyä arvioimaan itse lähteen luotettavuus. Se että joku kertoi jotain jossakin, ei ole lähde.
Tuossa yksi. Aikas paljon vastaavia viestejä twitteristä löytyy
 
Viimeksi muokattu:
Jodelissa oli kanssa. Tuhansia murhattuja. Yksi kuulemma näytti ihan Putinilta ja toinen Äiti Teresalta.

Oikeasti, vaikka kuinka Venäjän toimet ahdistaisivat ja varmaan monin paikoin huhut pitävät paikkaansakin, niin silti --> Lähteet!!!

Propagandaa on niin paljon joka suuntaan, että lukijan pitää pystyä arvioimaan itse lähteen luotettavuus. Se että joku kertoi jotain jossakin, ei ole lähde.
Tuosta kannattaa aloittaa.

Ihan sairas tuo venäläinen yhteiskunta. Rajat täysin kiinni ja kysytään 50-luvun lopulla miten menee.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 233
Viestejä
4 549 308
Jäsenet
74 947
Uusin jäsen
Wilmeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom