Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Jooh, eipä NATO-jäsenyydelle ole oikein muita vaihtoehtoja kuin oma ydinase...

Tämä on ihan totta jos vastapuolella on täysin häikäilemätön valtio, joka valehtelee ja hyökkäilee pienempien maiden kimppuun isomman oikeudella ainoa keino millä voi pitää huolen, että saa olla rauhassa on kehittää oma ydinase ja riittävä määrä ydinkärkiä, että niillä saa merkittävää tuhoa aikaiseksi ja niitä ydinaseita on sen verran, että hyökkääjä ei helposti pysty tuhoamaan niitä kaikkia millään yllätys iskulla. Varmaan tämä määrä on 200 kuten Israelilla arvioidaan olevan noita. Ainakin Israelin kohdalla jatkuvat hyökkäykset Israeliin lähes kaikkien ympärillä olevien isompien maiden toimesta loppuivat kun Israel kehitti ydinaseen.

Ydinaseet toimivat nimenomaan siihen, että saa olla rauhassa ei niitä oikein käytettäväksi ole tarkoitettu vaan varmistamaan se, että kukaan ei saa ideaksi hyökätä kimppuun puhdistamaan kaikkia natseja suomesta aina sitä isompa maa naapurissa keksii jonkun höpö jutun millä perusteella saa hyökätä.
 
Offtopic, keskustelun häirintä
Joo kyllä varmaan suurin osa pärjää keskituloisista eikä kuole nälkään ainakaan suomessa, mutta kaikkein köyhimmillä se elämä voi mennä pelkäksi perunoiden, porkkanoiden ja leivän syömiseksi jos ruuan hinta paljon nousee. Jos lihapakettien hinnat, jotka tällä hetkellä maksavat sen 4€ paketti hinnat nousevat 8€ paketti kyllä lihan syöminen tulee kaikkein köyhimpien kelan etuuksien tai pienimpien eläkkeiden varassa sinnitteleviltä jäämään vähemmälle. Tosin jossain Egyptissä ja Somaliassa tulee varmaan ihan sitä, että köyhimmät eivät enää joka päivä syö mitään ei edes halvimpia elintarvikkeita. Eli kyllä tämä ukrainan sota tulee aiheuttamaan jonkinlaisen ruokakriisin ja lisää epävakautta maailmaan sitä kautta siihen kannattaa ainakin varautua vaikka suomessa vaikutukset iskevät vain kaikkein köyhimpiin suomalaisiin eniten.

Ja ongelma oli? t. vähintään keskituloinen kasvissyöjä.
 
Tuo on vaan isottelua ja uhkailua. Venäjällä ei ole ukkoja taistella nyt muita vastaan kun ukrainakin osottautuu hankalaksi.
Brittien mukaan Venäjä on jo nyt tilanteessa, että sen pitää yrittää löytää vaihtoehtoisia lisäjoukkoja ulkomailta, eli Lähi-idästä. Ei taida onnistua useamman rintaman sota, kun yhteenkään ei tunnu omia riittävän. Toki reserviä olisi, mutta mitä siitä sitten tulisi, jos sillä porukalla sodittaisiin.
 
Joo, laatu ei ehkä paranisi vaan pikemminkin mikä on Sergei bussikuskin motivaatio ja osaaminen lähteä NYT ampumaan ukrainalaisia kun totuus on kirinyt operaatiosta sinne tänne. Putinilla on sota jota oma kansa ei halua ja vihollinen on yllättäen kans laittanut hantiin. Mitähän helvettiä tästä vielä tulee.
 
Brittien mukaan Venäjä on jo nyt tilanteessa, että sen pitää yrittää löytää vaihtoehtoisia lisäjoukkoja ulkomailta, eli Lähi-idästä. Ei taida onnistua useamman rintaman sota, kun yhteenkään ei tunnu omia riittävän. Toki reserviä olisi, mutta mitä siitä sitten tulisi, jos sillä porukalla sodittaisiin.

No näinhän siinä on käynyt kun ovat ilmoittaneet jo, että vaikka vähän mistä heille tulee "vapaaehtoisia" taistelemaan. Kertoo vaan siitä, että venäjän armeija on paperitiikeri, kun ei edes Ukrainalle pärjää omilla joukoillaan, vaan pitää alkaa vaikka vähän mistä haalimaan muita joukkoja taistelemaan tuonne Ukrainaan. Nyt olisi se hetki mennä Natoon kun venäjä ei mitään voisi tehdä kun armeija on sidottuna tuonne Ukrainaan ja sinnekkään ei omat joukot riitä. Joo paperilla on ihan kunnon armeija, käytännön suorituskykyä ei vaan näytä olevan käynnissä olevan sodan perusteella.
 
Venäjä osoitti kymmenen vuotta sitten, että se on valmis sotimaan naapurimaissa – Georgian sota opetti nämä viisi asiaa (yle.fi)

Sota opetti, sanoisinkos juuri ja juuri se jotain opetti mutta osaa eurooppaa. Nyt näitä Venäjän seikkailuja saadaan lisää. Eiköhän se ala olla koko euroopalle selvää, mikä sen johdon suunnitelma on laajalla mittakaavalla.

Tosin tällä kertaa Venäjällä on vastassa kunnollinen vastustaja, joka opettaa niillekin jotain. Tappioista ja pommituksista huolimatta toivon että Ukraina pitää päänsä tuon pedon edessä.
Ukraina todennäköisesti maksaa...on maksanut jo nyt kallista hintaa tästä opettajan roolista, ettei jokainen Venäjän haluama asia tule kuin Manulle illallinen. Tulevaisuutta varten naapurimme saa tästä isänmaallista oppia, ja hölmöyksissään itseasiassa yhdistää eurooppaa. Suomihan näytti jo aikoinaan, kuinka pieni kansa taistelee ja nyt tässä on melkein kuin uusinta menossa.

Ukraina ei kestä pommituksia ikuisesti, mutta voitosta Venäjä saa maksaa huiman hinnan. Ensin sen toki pitää edes voittaa, menköön tuolla termillä sillä ei tässä muita voittoja ole kuin kansainvälisen yhtenäisyyden lujittuminen ja isänmaallisten arvojen korostuminen.
 
Tämä on vain spekulointia, miten lännen puuttuminen asiaan voisi mennä jos venäjältä menee vaikka siviilien tappaminen joskus överiksi? Jos länsimaiset koneet ampuvat vaikka tutkassa näkymättömiä risteilyohjuksia ukrainan länsipuolelta käymättä ukrainan ilmatilassa, voisiko tässä pelata putinin peliä ja kysyttäessä vain valehdella päin naamaa että ei se me oltu..
 
Se olisi varmaan venäjälle mieleen sillä sitten voisi kansalle myydä naton hyökkäyksen ja saada ison yleisön tuen täysmittaiselle sodalle. Sen sijaan jos ukrainan puolelle vaan ilmestyy ulkomaisia joukkoja kaikessa hiljaisuudessa ukrainan lippujen alaisuuteen voisi olla viisaampaa. Oisko tässä se ukrainan puolustusministerin "yllätys".;)
 
Ja ongelma oli? t. vähintään keskituloinen kasvissyöjä.
Hintojen nousu sellaiseksi, että vähätuloisilla ei ole varaa syödä edes niinkään monipuolisesti/terveellisesti kuin tähän mennessä. Erityisesti kasvissyönnin mainostaminen ei ole tässä(kään) yhteydessä olennaista.

Jos taas hinnalla ei olisi väliä, niin sitten voidaan vaikka kolminkertaistaa verot ja tuotantoportaiden kate, eikä rahantuloa voi estää. :D

Vanhan sanonnan mukaan sodalla on hintansa, vaikka ei olla (ainakaan vielä) itse edes aktiivisena osapuolena.
Tämä on ihan totta jos vastapuolella on täysin häikäilemätön valtio, joka valehtelee ja hyökkäilee pienempien maiden kimppuun isomman oikeudella ainoa keino millä voi pitää huolen, että saa olla rauhassa on kehittää oma ydinase ja riittävä määrä ydinkärkiä, että niillä saa merkittävää tuhoa aikaiseksi ja niitä ydinaseita on sen verran, että hyökkääjä ei helposti pysty tuhoamaan niitä kaikkia millään yllätys iskulla. Varmaan tämä määrä on 200 kuten Israelilla arvioidaan olevan noita. Ainakin Israelin kohdalla jatkuvat hyökkäykset Israeliin lähes kaikkien ympärillä olevien isompien maiden toimesta loppuivat kun Israel kehitti ydinaseen.

Ydinaseet toimivat nimenomaan siihen, että saa olla rauhassa ei niitä oikein käytettäväksi ole tarkoitettu vaan varmistamaan se, että kukaan ei saa ideaksi hyökätä kimppuun puhdistamaan kaikkia natseja suomesta aina sitä isompa maa naapurissa keksii jonkun höpö jutun millä perusteella saa hyökätä.
Niinpä, ja siksi Suomen ainoa vaihtoehto on mahdollisimman nopea liittyminen Natoon. Jotenkin tämä on ollut kaikille mistään mitään tietäville jo vuosikymmenten ajan ja viimeistään nyt niin täydellinen no-brainer-asia, että jos ei olisi perhettä, niin olisin jo muuttanut pois täältä ainakin siksi aikaa kunnes tulevat järkiinsä. Perheen kanssa tämä päätös on pykälää vaikeampi, mutta ei tässä ole välttämättä kohta vaihtoehtoja.
 
Venäjä osoitti kymmenen vuotta sitten, että se on valmis sotimaan naapurimaissa – Georgian sota opetti nämä viisi asiaa (yle.fi)

Sota opetti, sanoisinkos juuri ja juuri se jotain opetti mutta osaa eurooppaa. Nyt näitä Venäjän seikkailuja saadaan lisää. Eiköhän se ala olla koko euroopalle selvää, mikä sen johdon suunnitelma on laajalla mittakaavalla.

Tosin tällä kertaa Venäjällä on vastassa kunnollinen vastustaja, joka opettaa niillekin jotain. Tappioista ja pommituksista huolimatta toivon että Ukraina pitää päänsä tuon pedon edessä.
Ukraina todennäköisesti maksaa...on maksanut jo nyt kallista hintaa tästä opettajan roolista, ettei jokainen Venäjän haluama asia tule kuin Manulle illallinen. Tulevaisuutta varten naapurimme saa tästä isänmaallista oppia, ja hölmöyksissään itseasiassa yhdistää eurooppaa. Suomihan näytti jo aikoinaan, kuinka pieni kansa taistelee ja nyt tässä on melkein kuin uusinta menossa.

Ukraina ei kestä pommituksia ikuisesti, mutta voitosta Venäjä saa maksaa huiman hinnan. Ensin sen toki pitää edes voittaa, menköön tuolla termillä sillä ei tässä muita voittoja ole kuin kansainvälisen yhtenäisyyden lujittuminen ja isänmaallisten arvojen korostuminen.

Aseapua pitäisi vaan lisätä Ukrainalle. Riittävästi rautaa Ukrainalle, niin ihan mahdollista olisi Ukrainan voittaa tämä ja potkia Venäjä ulos rajojensa sisältä. Venäjä joutuu jo nyt paikkaamaan muun maalaisilla taistelijoilla omia tappioitaan, niin ei venäjä pitkään kestä tappioita ottaa elleivät tekee liikekannallepanoa, joka olisi kyllä melkoinen riski sisäpoliittisesti.
 
MIettinyt tässä että missä ihmeessä hyökkäävän venäjän sotilaat oikein nukkuvat, onko niillä leirit pystyssä pitkin methiä vai lepäävätkö milloin missäkin puuvajassa?

Todennäköisesti tämän metoo ja cancel kulttuurin aikana ei haluta jakaa kuvia venäläisten leireistä, jenkit ovat niin häveliäitä ja tämän asian suhteen ei koskaan voi olla liian varovainen, siellä on joku "ruski" kuitenkin vodkapäissään aina perse pitkällä juoksemassa ;) :thumbsup:
 
Aseapua pitäisi vaan lisätä Ukrainalle. Riittävästi rautaa Ukrainalle, niin ihan mahdollista olisi Ukrainan voittaa tämä ja potkia Venäjä ulos rajojensa sisältä. Venäjä joutuu jo nyt paikkaamaan muun maalaisilla taistelijoilla omia tappioitaan, niin ei venäjä pitkään kestä tappioita ottaa elleivät tekee liikekannallepanoa, joka olisi kyllä melkoinen riski sisäpoliittisesti.
Tätä sisäpoliittista riskiä kovasti toistellaan, mutta mikä riski se oikeasti olisi valtiossa, jossa diktaattori sanelee kaiken, mediassa tuotetaan vain propagandaa, julkisesta Internetistä irtautuminen voi olla vain päivien kysymys ja jossa suurin osa kansasta uskoo ihan kaiken valtojohtoisen koneiston tuottaman valheen?

Venäjän kalustomäärästäkään ei ole kuin arvioita, joista kaikki aiemmat kertovat moninkertaisesta kapasiteetista tähän nyt nähtyyn Ukrainan invaasioon verrattuna. En lähtisi ummistamaan todelliselta uhkalta silmiä nettifoorumien "höhö, kato miten avuttomia ne ovat, kun menee kolmatta viikkoa valtion valtaamisessa" -tyyppisten tarinoiden perusteella.
 
Tämäpä se, jos jotenkin koittaa järkeillä asiaa niin tuolla saadut kalusto ja miehistötappiot antaisi osviittaa ettei sitä ihan parissa viikossa olla täydessä valmiudessa toisella rajalla aloittamaan sama. Lisäksi ne on ampunut suurimman osan ohjuksistaan jo ukrainaan. Kuvittelisin, että pitää kerätä a-tarviketta ja huoltaa vehkeet ennenkon lähtee toiselle reissulle. Voin tosin olla hyvin väärässä.
Ja paperilla tosiaan kalusto ja miehistö on hyvin karua katsottavaa, mutta kuten näyttää niin ei taida totuus olla se. En tiedä katsooko tämä tutkija mitä siellä tapahtuu vai tuijottaako käppyröitä.

Harjoitus tekee mestarin, ja mestarit harjoittelee.
Lisäksi sanovat, että virheistä oppii.
Kun olettaa liikoja, eikä pidä varaansa, voi pää kopsahtaa taas Karjalan mäntyyn Suomen pojalla.
 
Suomessa asuvista noin 30 000 venäjän kansalaisesta kuitenkin varmaan aika suuri määrä naimisissa suomalaisen kanssa. Tällaisia perheitäkö alkaisit hajottaa eri puolille rajaa?
Hyvä pointti. Sidoksiahan monella varmaan on tänne ja täkäläisillä heihin. Tosin jos avoimesti kannattaa Putinin toimia niin en ole varma, onko silloin soveltuva asumaan rauhaa kannattavassa demokratiassa.
 
Tätä sisäpoliittista riskiä kovasti toistellaan, mutta mikä riski se oikeasti olisi valtiossa, jossa diktaattori sanelee kaiken, mediassa tuotetaan vain propagandaa, julkisesta Internetistä irtautuminen voi olla vain päivien kysymys ja jossa suurin osa kansasta uskoo ihan kaiken valtojohtoisen koneiston tuottaman valheen?

No alkaa olla aika hankala perustella miksi pitää julistaa liikekannallepano vain ihan "rauhanturvaamista" varten. Varsinkin kun kokoajan enemmän sotilaita kaatuu, niin aika hankalaksi muuttuu totuuden salaaminen. Sodan vastustus lisääntyy tappioiden noustessa ihan väistämättä. Kyllä siellä moni rupeaa epäilemään sitä virallista totuutta kun arkkujen määrä kasvaa. Eihän ne Valko-Venäjälläkkään saaneet joukkoja lähtemään hyökkäämään. Tuskin ne venäjän reserviläiset riemusta kiljuen ovat sotaan lähdössä.
 
Ja ongelma oli? t. vähintään keskituloinen kasvissyöjä.
Välikevennys:
Mistä tietää, että joku on kasvissyöjä?
- Hän kyllä sen kertoo kysymättäkin.

Pointtina ei ehkä ollut se, että ainoastaan lihan hinta nousee. Ukraina tuottaa paljon viljaa, ja näiden puute nostaa viljatuotteiden hintaa.
Täällä toisessa EU-maassa on jo ruokaöljyn (auringonkukkaöljy) hinta melkein tuplaantunut ja myyntiä per asiakas on rajoitettu, koska suuri osa tuosta öljystä tulee Ukrainasta.

Sodan jatkuessa ja mahdollisesti laajentuessa varmasti monien kasvissyöjillekin kelpaavien tuotteiden hinnat nousevat ja/tai saatavuus heikkenee.
 
Ei ole pariin päivään ollut tilastoja venäläisten menetyksistä. Onko jollain tietoa
 
Välikevennys:
Mistä tietää, että joku on kasvissyöjä?
- Hän kyllä sen kertoo kysymättäkin.

Pointtina ei ehkä ollut se, että ainoastaan lihan hinta nousee. Ukraina tuottaa paljon viljaa, ja näiden puute nostaa viljatuotteiden hintaa.
Täällä toisessa EU-maassa on jo ruokaöljyn (auringonkukkaöljy) hinta melkein tuplaantunut ja myyntiä per asiakas on rajoitettu, koska suuri osa tuosta öljystä tulee Ukrainasta.

Sodan jatkuessa ja mahdollisesti laajentuessa varmasti monien kasvissyöjillekin kelpaavien tuotteiden hinnat nousevat ja/tai saatavuus heikkenee.
Mutta siinä on lihansyöjällä kivasti pelivaraa kun luopuu kalleimmasta aine-osasta. Ymmärrettävästi rehu (eläimille) on toissijainen kun joudutaan punnitsemaan ruokatuotannon tehokkuutta.
Ei siinä, ymmärrän tämän tuskan ja dilemman.
 
Tuli mieleen, että jos liittyy Ukrainan joukkoihin, saa taputuksia selkään. Jos taas lähtisi venäjän riveihin vapauttamaan Ukrainaa, niin miten valtiovalta mahtaisi suhtautua?
 
Tämä kannattaa ottaa sitten suolan kanssa, mutta iso juttu jos pitää paikkansa:
- ukrainan vastahyökkäys olisi vallannut kaupungin mariupolin vierestä.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

OSINT accounts are saying there are unconfirmed reports in both Ukrainian and Russian telegram groups that a Ukrainian counteroffensive has retaken the town of Volnovakha, which sits directly north of the besieged city of Mariupol. If true, this would potentially allow Ukraine to result the city and also cut the Russian land bridge from the Donbas and Crimea.
 
No näinhän siinä on käynyt kun ovat ilmoittaneet jo, että vaikka vähän mistä heille tulee "vapaaehtoisia" taistelemaan. Kertoo vaan siitä, että venäjän armeija on paperitiikeri, kun ei edes Ukrainalle pärjää omilla joukoillaan, vaan pitää alkaa vaikka vähän mistä haalimaan muita joukkoja taistelemaan tuonne Ukrainaan. Nyt olisi se hetki mennä Natoon kun venäjä ei mitään voisi tehdä kun armeija on sidottuna tuonne Ukrainaan ja sinnekkään ei omat joukot riitä. Joo paperilla on ihan kunnon armeija, käytännön suorituskykyä ei vaan näytä olevan käynnissä olevan sodan perusteella.
Jep, laaja reservi toimii kyllä ihan riittävän hyvin puolustussodassa, mutta millä helkutilla saat motivoitua perusjantterin riskipitoiseen hyökkäysotaan tai johonkin muuhun epämääräiseen erikoisoperaatioon. Tai no ase ohimolla toki toimii, mutta työn jälki voi olla heikkoa.
 
Offtopic, keskustelun häirintä
Mutta siinä on lihansyöjällä kivasti pelivaraa kun luopuu kalleimmasta aine-osasta. Ymmärrettävästi rehu (eläimille) on toissijainen kun joudutaan punnitsemaan ruokatuotannon tehokkuutta.
Ei siinä, ymmärrän tämän tuskan ja dilemman.
En ole koskaan tavannut yhtään lihansyöjää, ellei eläimiä lasketa. Ei meillä sekasyöjillä ole mitään ongelmia syödä kasviksia. Jos lihan hinta nousee pilviin verrattuna kasviksiin, niin ihan hyvin pärjätään ilman tuskia ja dilemmoita.
 
Tämä kannattaa ottaa sitten suolan kanssa, mutta iso juttu jos pitää paikkansa:
- ukrainan vastahyökkäys olisi vallannut kaupungin mariupolin vierestä.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

OSINT accounts are saying there are unconfirmed reports in both Ukrainian and Russian telegram groups that a Ukrainian counteroffensive has retaken the town of Volnovakha, which sits directly north of the besieged city of Mariupol. If true, this would potentially allow Ukraine to result the city and also cut the Russian land bridge from the Donbas and Crimea.

Hyvä, jos totta. Tarvitaan kuitenkin enemmän leveyttä hallintaan, että saadaan huoltoa kaupunkiin.

Lisäksi riskinä on kaiken Dneprin itäpuolella ja Harkovan eteläpuolella olevien ukrainalaisten jääminen mottiin. Sitä ei saa antaa tapahtua.
 
En ole koskaan tavannut yhtään lihansyöjää, ellei eläimiä lasketa. Ei meillä sekasyöjillä ole mitään ongelmia syödä kasviksia. Jos lihan hinta nousee pilviin verrattuna kasviksiin, niin ihan hyvin pärjätään ilman tuskia ja dilemmoita.
Siihen asti että joku ehdottaa kasvisruokapäivää kouluihin... :D

Mutta joo, mielenkiinnolla katsellaan miten venäjän hyökkäys tulee vaikuttamaan ruokailutottumuksiin, hyvällä tuurilla saattaa jopa parantaa kansanterveyttä. Kasvisruokapäivät saattaa tosiaan olla muodissa kohta.
 
Monessa samaa mieltä, mutta Jos katsoo tuota pohjoista, niin hyvin ovat siellä motissa pärjänneet, tekevät koko ajan vastaiskuja ja laajentavat omaa "mottiaan", eli kunhan siellä ei ole liikaa siviilejä, ja on jotain ilma jne suojaa, niin ei tuo motti välttämättä ole niin vaarallinen, sekä ei tuo venäjä hallitse kuin lähinnä pääteitä, ja niihinkin ukkoa riittää vähenevissä määrin.
 
Tuli mieleen, että jos liittyy Ukrainan joukkoihin, saa taputuksia selkään. Jos taas lähtisi venäjän riveihin vapauttamaan Ukrainaa, niin miten valtiovalta mahtaisi suhtautua?

Onhan niitä ollut molemmilla puolilla jo aiemmin (toiset taistelevat itsenäisen Ukrainan ja demokratian puolesta ja toiset Putistanin puolesta). Ei ymmärtääkseni ole kiellettyä laissa, jos ja kun ei sotarikoksiin syyllisty/osallistu.
 
No ei nyt ihan ihmeellisen näköistä. Juostaan piippulinjan edestä, kun ryhmitytty, johtaja jakaa komentoja ihan avoimena talon kulmalla vaikka kulmaa suojataan jne.

Noi VDV joukot on muutenkin kärsinyt todella paljon tappioita. Osa ammattilaisilta pitää niitä glorifioituina poliiseina. Eivätkä pitkään pysy hengissä, jos muut joukot ei tuu tukemaan nopeasti.
Onko noi Venäläiset kuolemanhakuisia? Jätkät on kahdella jalalla enemmän kuin Korkeajännityksen brittiupseerit.

Huomaa että koulutuksessa on doktriinina "venäläisen henki on halpa".

Tulkaa vain lähemmäksi. Tuon näreen kohdalle. Tuntuu pahalta jo etukäteen, jos noita joutuisi suitsuttamaan kvkk:lla/PKM:llä. On muuten aika vauhdikasta frägäystä, mitä kolme kevyttä kk:ta tekee koordinoituna. Se säikäytti itseänikin, kun reenattiin kovilla. Kappari taisi katsellessa saada touhutipan, ihan syystäkin.
 
Tuore julkaisu, Bayraktar toimii.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Alkaa varmaan Turkille satelemaan Bayraktar tilauksia huolella jatkossa, hyvää PR:ää ollut tämä konflikti. Suomikin voisi ostaa muutaman kymmentä näin aluksi, niillä tekee kyllä paljon enemmän kuin millään hävittäjillä.
 
Tuore julkaisu, Bayraktar toimii.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja liikuttaa tanssilattialla!

Olis muuten huikea flash-mobi vetää Zelenskyn puistossa tanssien tätä biisiä repeatilla, pukukoodina Bob Halford/Glenn Hughes.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Siihen asti että joku ehdottaa kasvisruokapäivää kouluihin... :D
Ei silloinkaan. Ei niissä kasvisruokapäivissä ole ongelmana se, ettei haluta syödä kasviksia :D
Tämän toki tiesitkin.

Mutta joo, mielenkiinnolla katsellaan miten venäjän hyökkäys tulee vaikuttamaan ruokailutottumuksiin, hyvällä tuurilla saattaa jopa parantaa kansanterveyttä. Kasvisruokapäivät saattaa tosiaan olla muodissa kohta.
Saattaisit olla yllättynyt, saadessasi tietoon sen, että liha ei ole epäterveellistä ihmiselle. Ne joilla on ruokailutottumukset päin hanuria nyt, niin varmasti on myös silloin, jos lihan hinta nousee pilviin. Ne taas jotka ruokailunsa terveellisyyteen kiinnittää huomiota nyt, niin todennäköisesti siihen kiinnittää huomiota myös jatkossa.
Sodan aikaansaama hintojen nousu ja vaihtoehtojen väheneminen ei tule nostamaan kansanterveyttä, vaan päinvastoin.
 
Onhan niitä ollut molemmilla puolilla jo aiemmin (toiset taistelevat itsenäisen Ukrainan ja demokratian puolesta ja toiset Putistanin puolesta). Ei ymmärtääkseni ole kiellettyä laissa, jos ja kun ei sotarikoksiin syyllisty/osallistu.

Toiset joukot on laillisesti puolustamassa maataan, toiset laittomasti hyökkäämässä naapurimaahansa.

Ja koska Putin ei myönnä "operaatiotansa" sodaksi, Putinin puolella taisteleminen on yksinkertaisesti murhaamista, ryöstämistä ja tuhoamista Ukrainan alueella, tai vähintään avunantoa näihin rikoksiin. Selvästi rikotaan tällöin Ukrainan lakia.
 
Yrittääkö venäjä saada syitä konfliktiin myös muiden naapureiden kanssa?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ei vaan Venäjällä on nyt narratiivi, että jokaisessa maassa venäläisiä aletaan laittaan leireille ja rasismoidaan heitä, ja kuinka he ovat nyt natsismin uhreja tässä kaikessa. Näkyy tuolla redditin puolella aika hyvin, oli ne sit oikeita ihmisiä tai trolleja, mutta syötetään tätä narratiivia. Jokainen venäläisiin kohdistuva juttu nostetaan nyt isosti tapetille. Eli siis sitä samaa mitä esim. Suomen lastensuojelusta on jo pitkää selitetty valtiollisilla uutiskanavilla, eli siepataan venäläisten lapsia ynnä muuta tämmöstä.
 
En osaa sanoa, mutta noin 7 miljardia ihmistä pysyy hengissä maailmanlaajuisesti vaikkei niiden takapihalla juokse riistaa.

Ruoka voi tosiaan kallistua ja muutkin tavarat. Suomessa on 90-luvun laman jälkeen nyt ollut kohta 30 vuotta hyvät ajat. Porukka panikoi jos ei pääse salille tai jos ei ole varaa syödä kiloa sisäfilettä päivässä. Samalla ostetaan vaatteita jotka on lapset tehneet kymmenen sentin tuntipalkalla jossain Bangladeshissa.

Mutta suomen köyhät on kusessa jos liha kallistuu. No on ainakin tärkeysjärjestys kunnossa. Mitä nyt Ukrainan kakaroista kun pommia sataa niskaan kun suomen köyhillä ei kohta ole varaa ostaa lihaa. :facepalm:

Älä jaksa olla tekopyhä kun sinunkin verorahoilla tuetaan Venäjää ja tätä kautta avustetaan sotivaa osapuolta siellä Ukrainassa.
Kyllä ihmisillä on oikeus huolestua ruoan kallistumisesta. Jopa Sanna ois huolissaan jos ei vois buffata aamupalaa kansan piikkiin perheelle. Näin btw ;)
Mutta menee sisäpolitiikkaan ja näperrykseen, ei tällaisesta kannata alkaa väittelemään.

Kaipaisin edelleen EU:lta yhteisiä toimia joilla ehkäisi se ettei olla yhteisrintamana tätä vastaan ihan laajasti.
Ois ihan ok että EU päättäis jotta sovitaan yhteispuolustus tai tarjotaan Natoa joka jäsenmaalle. Biden hereille tän kans myös, kovasti vakauttaisi tilannetta tulevaisuuden kannalta.
 
Hyväksyn, että venäläisten suojelemiseksi heidät voidaan palauttaa kotimaahansa rakastavan hallitsijan kaitsevan silmän alle. Periaatteessa en hyväksy syrjintää, mutta on todella helppo ymmärtää miten venäläinen saattaa joutua kritiikin kohteeksi pohjoismaissa erityisesti, jos aivopesuhistoriansa johdosta kertoo kannattavansa Putinin toimia.

Minä olisin tätä mieltä myös, että voitaisiin Suomessakin ottaa käyttöön jos joku kokee moista. Työläisten paratiisi Venäjä odottaa, joten win-win tilanne kaikkien kannalta. Venäjänkään ei tarvitsisi huolehtia omien rajojensa ulkopuolelle.
 
Suurin probleema ruoan hinnan noustessa ei kyllä ole kuivaruoat vaan tuoretuotteet. Enemmän olen huolissani tuoreempien tuotteiden, kuten lihan ja kasvisten kanssa.
Tottakai kannattaa laitella jotain pitkäpäiväistä jemmaan, kuten tölkkitavaraa, ihan silläkin että on sitten hätävaraa jos sairastuu. Tänään näin jo ensimmäisen maailmanlopun odottajan ostavan kymmeniä paketteja nuudeleita.

Tuollainen taitaa enemmän liittyä tässä vaiheessa siihen että halutaan säästää.
 
Siihen asti että joku ehdottaa kasvisruokapäivää kouluihin... :D

Mutta joo, mielenkiinnolla katsellaan miten venäjän hyökkäys tulee vaikuttamaan ruokailutottumuksiin, hyvällä tuurilla saattaa jopa parantaa kansanterveyttä. Kasvisruokapäivät saattaa tosiaan olla muodissa kohta.
Venäjän sota on hyvä kansanterveydelinen tuuri saada ihmiset syömään vihanneksia?
 
Tekisikö Putin lännelle vihreän loikan energian ja ruokatottumuksien suhteen, lähentää länsimaita ja muita sattumuksia. Parantaa Suomen omavaraisuutta sekä varautumista.
 
Ei vaan Venäjällä on nyt narratiivi, että jokaisessa maassa venäläisiä aletaan laittaan leireille ja rasismoidaan heitä, ja kuinka he ovat nyt natsismin uhreja tässä kaikessa. Näkyy tuolla redditin puolella aika hyvin, oli ne sit oikeita ihmisiä tai trolleja, mutta syötetään tätä narratiivia. Jokainen venäläisiin kohdistuva juttu nostetaan nyt isosti tapetille. Eli siis sitä samaa mitä esim. Suomen lastensuojelusta on jo pitkää selitetty valtiollisilla uutiskanavilla, eli siepataan venäläisten lapsia ynnä muuta tämmöstä.
Jotenkin absurdia, että vaikka about koko maailma on Putleria vastaan, niin tämä Steroidi-kortisoni -öhkö haluaa lisää vihaajia. Ei kannata kaivaa verta nenästä, kun naama on jo seinällä.

Todellisuuspako, bunkkeri, omien sotilaiden ja tiedustelupalvelun johdon pidätykset. Oi lol. Olkoon kranaattisi ei-suutari ja teesi maistuvaista Putler.
 
Näistä pakotteista vielä että Ville Haapasalo totesi aikoinaan että Venäjällä mikään ei toimi mutta kaikki kyllä järjestyy. No, toivottavasti nää pakotteet puree aikanaan . Koska nämä munattomat virkamiehet EU:saa ei saa mitään konkreettista aikaiseksi. Myötätuntoa ja lämmintä kättä. :sad:
 
En ole koskaan tavannut yhtään lihansyöjää, ellei eläimiä lasketa. Ei meillä sekasyöjillä ole mitään ongelmia syödä kasviksia. Jos lihan hinta nousee pilviin verrattuna kasviksiin, niin ihan hyvin pärjätään ilman tuskia ja dilemmoita.

Lopettakaa nyt jumalauta ruokatottumusten tuputtaminen, ei tämä ole mikään kulinaristikeskustelu. Antakaa ihmisten syödä mitä haluaa.
Ja kyllä, ne hemmetin tuoreet salaatitkaan ei todellakaan ole ilmaisia.

Itse aiheeseen, kiitos :D
 
Mitä mahdat tarkoittaa? Mitä eivät ole saaneet aikaiseksi? Mitä pitäisi tehdä? "Munattomat virkamiehet" saivat muutamassa päivässä aikaan ihmiskunnan historian kovimmat talouspakotteet. Musta aika kova saavutus vajaan 30 maan koalitiolta.

Ei vaadi liikoja kertoa, että ei ole tarpeeksi.
 
Lopettakaa nyt jumalauta ruokatottumusten tuputtaminen, ei tämä ole mikään kulinaristikeskustelu. Antakaa ihmisten syödä mitä haluaa.
Ja kyllä, ne hemmetin tuoreet salaatitkaan ei todellakaan ole ilmaisia.

Itse aiheeseen, kiitos :D
Juuri näin. En vaan voinut vastustaa kiusausta tarttua syöttiin, kun joku kasvissyöjä™ ei ole moksiskaan parempana ihmisenä kun ruoan (lihan) hinta mahdollisesti nousee.
Vaikka onhan toki sodan aiheuttama ruoan hinnannousu mielenkiintoinen aihe keskustella, mutta ei kuulune tähän ketjuun.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 418
Viestejä
5 165 818
Jäsenet
82 338
Uusin jäsen
Rommelinos

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom