Jan Hurri on aukaissut Taloussanomissa Euroopan energiatilannetta ja putinin sodan vaikutusta siihen kirjoituksessaan. Kun kaasun hinta pomppaa ylös ja pysyy siellä, se näkyy kyllä kaikissa energianhinnoissa Suomessa asti, vaikka juuri täällä kaasua ei käytetäkkään niin paljon kuin muualla Euroopassa. Puu/sähkölämmittäjien ainakin kannattanee ahkeroida varmasti riittävät halkopinot seuraavan talven varalle. Olennaisin osa tässä:
"Kaasufutuureilla käytiin vuosi sitten kauppaa alle 20 eurolla megawattitunnilta, mutta tällä viikolla hinta on jo käynyt 200 euron pinnassa.
Viime syksyn kaasu- ja sähkömellakat leimahtivat monin paikoin EU-maissa, vaikka kaasun markkinahinta oli vasta kohonnut 60 euroon megawattitunnilta. Alkuvuoden sähköshokki koettiin, kun kaasun markkinahinta käväisi 120 euron yläpuolella.
Nyt jo 200 euron rajaa koettelevalta poikkeuksellisen rajulta hintareaktiolta olisi virhe sulkea silmiä esimerkiksi siksi, että Länsi- ja Keski-Euroopan ajautuminen kaasukaaokseen heijastuisi Suomeen asti muiden energiamarkkinoiden ja -hintojen välityksellä."
Meikäläiset sähkölaskut ja polttoainehinnat ovat varovaista harjoittelua siihen, miltä todellinen energiakriisi tuntuu. Euroopan maakaasumarkkinoilla on tosikriisin enteitä, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.
www.is.fi
Paperilla asiat ovat varmasti juuri noin kuin wikipediassakin kerrotaan. Todellisuudessa huollot, ylläpito, tarkastukset, harjoitukset, yms on hoidettu juurikin vain paperilla. Tässä herää väkisinkin kysymys, mikä on putinin ydinaseiden todellinen tila. Jos kerta tavallisen armeijakaluston kohdalla voi luistaa ylläpidosta, miksei samaa voisi tehdä myös isompienkin aseiden kanssa. Eihän niiden todellista tilaa ole edes tarkoituskaan testata ikinä kun kauhun tasapaino sen käytännössä estää.