Suomessa ei ole mitään lakia mikä estäisi sinua lähtemästä ulkomaille sotimaan ja palaamasta sieltä takaisin kotiin. Tietysti jos teet reissussa sotarikoksia ja ne tulee ilmi niin niistä voi tulla syytteet niskaan myöhemmin.
Vaikka kunnioitan jokaista joka on valmiina laittamaan oman henkensä alttiiksi muiden edestä, niin kehotan harkitsemaan lähtöä tarkasti. Siellä on täysimittainen sotatila päällä ja tilanteen eskaloitumisen vaara kaupunkeja tuhoavaksi pommitukseksi on olemassa, joten riski päästä hengestään on todellinen ja suuri. Sotatilanne myös helposti aiheuttaa pysyviä psyykkisiä oireita, joten riski on myös sille että vietät elämäsi loppuajan psyykkisesti vaurioituneena vaikka selviäisitkin sieltä hengissä takaisin.
Mutta jos vakaan harkinnan jälkeen päätät sen tehdä niin kyllä, se on mahdollista.
Olen miettinyt näitä asioita. Tietyllä tavalla sydän sanoo, että tämä olisi oikein, mutta pää laittaa vastaan. Tämä olisi töiden puolesta jopa järjestettävissä. Vielä ajatus mikä on käynyt vain vakavasti mielessä.
Tuo on ihan totta, vaikka selviäisin hengissä takaisin olisi pääkoppa varmasti vahingoittunut.
Jotenkin vain en saa tätä ajatusta pois mielestäni.
Kiitos vastauksesta.