- Liittynyt
- 11.11.2016
- Viestejä
- 2 188
Ukrainaiset julkaisseet lukija omista tappioistaan. Lähde Hesarin uutisseuranta.
Zelenskyi: Sodassa Venäjää vastaan on kuollut 31 000 ukrainalaissotilasta
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, että Venäjää vastaan käytävässä sodassa on kuollut kahden vuoden aikana yhteensä 31 000 ukrainalaissotilasta. Zelenskyi kommentoi kaatuneiden määrää sunnuntaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Kyiv Independent -lehden mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta Venäjän aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen, kun Zelenskyi julkistaa kuolleiden ukrainalaissotilaiden määrän. Ukrainan hallinto on ollut vähäsanainen Ukrainan kärsimistä sotilastappioista.
Ukraina on aiemmin ollut hyvin vaitonainen maan sotilastappioista. Zelenskyin sunnuntaina kertoma lukukin eroaa huomattavasti aiemmin esitetyistä arvioista. Esimerkiksi uutiskanava CNN kertoo, että yhdysvaltalaisviranomaiset ovat arvioineet, että sodassa olisi kuollut noin 70 000 ukrainalaissotilasta.
Uskoisin noiden lukujen pitävän hyvinkin paikkaansa. Tulee ottaa kuitenkin huomioon, että puhutaan oletetusti tunnistetuista kaatuneista sotilaista, jotka ovat haudattu Ukkien puolelle. Luku ei välttämättä sisällä mm. aluepuolustuksen, rajavartiolaitoksen, kansalliskaartin tai vapaaehtoisten taistelijoiden tappioita mm. ulkomaisista vapaaehtoisista kootut legioonat. Näiden lukujen lisäksi tulee huomioida myös kadonneiden, haavoittuneiden ja vangittujen lukumäärät ja mahdollisesti rusakoiden puolelle loikanneet sotilaat. Rintamalinja on kuitenkin pinta-alassa suorastaan massiivinen, joten kokonaisvaltainen puolustus edellyttäisi lähemmäs miljoonaa sotilasta eturintamaan, kun tällä hetkellä lukemat ovat jotain 300 000 - 400 000 uktroopin väliltä. Rusakoiden lukumäärät ovat käytännössä tuplat tähän määrään nähden ja kaluston määrä on 3 - 20 kertainen riippuen aselajista, unohtamatta toki tykistön ammuksia, joissa Ukeilla on varaston pohjat jo näkyvissä.
Omat arvioni Ukkien tappioista tähän mennessä:
- Kaatuneita 40 000 sotilasta, kansalliskaartilaista, aluepuolustuksen taistelijaa ym.
- Haavoittuneita yli 100 000 sotilasta, kansalliskaartilaista, aluepuolustuksen taistelijaa ym.
- Kadonneita 20 000 sotilasta esim. kuollut rusakoiden hallitseman rintaman puolella tai jäänyt romahtaneen rakennuksen alle.
- Vangittuja 5 000 - 10 000, huomioiden että suurin osa vangituista kertyi sodan ensimmäisten kuukausien aikana.
- Tukitehtävissä esim. logistiikka, sotateollisuus, vapaaehtoiset tiedustelijat, muonitus ym. joista on kaatuneita ja haavoittuneita yhteensä noin 10 000 henkilöä.