Pitää muistaa, että on olemassa "viisautta" ja viisautta.
Sitä voidaan olla väitellyt itsensä vaikka minkälaiseksi tohtoriksi, mutta jos pään sisällä ajatusmaailma on tarpeeksi vinksallaan niin ei sitä kirjojen avulla korjata.
Löytyy omastakin lähipiiristä muutama kappale oikein kunnon Putinisteja. Ovat korkeasti koulutettujakin ovat ja omaavat omasta mielestänsä avaran katseisuuden koko maailmaan. Näille ihmisille on yhteinäinen kanta se, että Nato nähdään pahana sotilasjunttana ja Venäjä nähdään ns. pelastavana vastavoimana. Kaikki mitä Venäjä on "joutunut" tekemään johtuu Natosta.
Lisäki omaavat yhtenäisen kannan, että korona oli vaan suuri lääkeyhtiöiden / länsivaltojen kusetus ja ihmisten hallintaa ja muuta aivan helvetin tuuheata settiä.
Että ei se kirjasta päntätty viisaus ja kouluista saadut paperit aina kerro ihmisestä kaikkea. Saattaa olla että Patomäkeä on vaan tarpeeksi ihanasta idän aurinko paistatellut kasvoihin.
No kaikkihan on mahdollista, mutta pidän silti kyllä todennäköisempänä, että on myynyt itsensä kremlille.