Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Venäläiset eivät saa huollettua kalustoaan, koska eivät saa hankittua varaosia.

Merkittävä määrä varaosista tulee yhdestä maasta - nyt jokainen voi arvata että mikä se on :D

Menee kyllä jo ironian puolelle, mutta hyvin alleviivaa sitä, miten "valmistautuneita" olivat hyökkäyksen pitkittymiseen.

Kuvittelin, että osa siitä lisäporukasta mitä Venäjä kaikessa hiljaisuudessa kaivaa esiin menisi nimenomaan tukemaa huoltoa.
Eli kaiveiltaisiin varastojen perukoilta a-tarvikelaatikkoja ja toimivimman näköiset nosteltaisiin jonkun ZIL:n tai Krazin perään ja ajettaisiin lähimpään täydennyksiä kaipaavaan yksikköön.
Mutta mahtaako tuokaan auttaa, jos olemassa oleviin järjestelmiin on varaosat loppumassa?
 
Tarkoitus luoda pelkoa vastustajan sotilaissa ja varsinkin siviiliväestössä? Vähä niinku viikingit. Tosin aika vanhanaikaiselta kuulostaa.. :D "Tuu tänne, nii saat voita sen leipäs päälle" kuulostaa tehokkaammalta.

Raakuudella ei saada mitään muuta aikaan kuin sen, että vastapuoli ei todellakaan antaudu ja taistelee vastaan kuin nurkkaan ajettu eläin. Tieto leviää, että vangiksi jäädessään on nirri pois ja sitten ollaankin valmiita tekemään, mitä vain.
 
Ja kun tosiasia kuitenkin on se että niitä omiakin tulee jäämään vangiksi ennemmin tai myöhemmin. Mitäs niille tapahtuu kun ollaan itse näytetty raakuuksiin esimerkkiä.
 
Niin, kuten sanoin? Parempi tarjota leipää kuin raippaa, jos haluaa, että vihollinen mahd. valkoista lippua heiluttaa.
 
Venäläiset eivät saa huollettua kalustoaan, koska eivät saa hankittua varaosia.

Merkittävä määrä varaosista tulee yhdestä maasta - nyt jokainen voi arvata että mikä se on :D

Neuvostoliitossa ja Venäjällä ongelma on, että paljon valmistetaan ja valmistettiin alusmaissa/sateliiteissa. Kuten Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Suomessakin.
 
Jenkkipropaganda on opettanut meille että sodat ovat nykyään taktisia operaatioita jossa tuhotaan kohteita, ei ihmisiä, jenkkien tyyli esittää sodat ovat tehneet niistä salonkikelpoisia joisssa isänmaalliset sankarit niittävät pahoja terroristeja.
Sitten on tämä kolikon toinen puoli jonka ihmiset tuntuvat unohtaneen koska sitä ei paljoa ole näytetty "jostain syystä", asiaa pahentaa että venäläisten doktriini on lähempänä totaalista sotaa kuin mitään strategisia iskuja.
Joo eiköhän kaikki tajua, että sota on oikeasti raakaa.

Nää on eläimiä.
Spoileri sitten sisältää sitä raakaa materiaalia.
 
Niin, kuten sanoin? Parempi tarjota leipää kuin raippaa, jos haluaa, että vihollinen mahd. valkoista lippua heiluttaa.
En kyllä mitenkään kyseenalaistanut sinun sanomaa. Tämä keskustelukulttuuri on foorumeillakin mennyt siihen, että jos ei nyt peesaa sanasta sanaan, niin koetaan viestin olevan omaa vastaan(valitettavasti). :dead:
 
Nyt alkaa vituttaa noi lasten ruumit jo sen verran että mietin mitä vois tehdä Ukrainan hyväksi?
Pystyttäiskö me täällä tekemään yhdessä jotain?
Vaikka edes jotain infosivua mistä löytyisi helposti tietoa mitä yrityksiä kannattaa boikotoida.
Esimerkki: Vantaalla Tammiston Teboilissa ei ole enää kauppiasta.
Käytännössä kaikki raha mikä kilahtaa kassaan menee Lukoil emoyhtiölle.
Tieto tuosta pitää osata käydä katsomassa aseman fb sivulla.
 
Niin, tai sitten vaikka Iltasanomien sivuilta, jossa tieto asiasta on top10 luetuimman uutisen joukosta. Minkälaisen sivuston ajattelit väsätä tietoineen, että sinne löytää enemmän jengiä kuin esimerkiksi iltasanomien sivuille? IO-techin-ukrainaboikotti.fi?
 
Itse mieluiten tukisin rahoittamalla sellaista hakkeritoimintaa yms. joka ajaa laajalla skaalalla Venäjän julkishallinnon toimintoja ja varsinkin Venäjän propagandakoneiston toimintaa alas. Haluaisin ihan osallistua siihen että ajetaan Putin (ja mielellään järjestelmä joka voisi nostaa saman tien toisen samanlaisen valtaan) alas, joukkorahoitetusti ja laajalla rintamalla. Se että osallistuu kiltisti vain vahinkojen korjaamiseen ei jotenkin tunnu riittävältä.
 
Sodan kuvien tuominen tavallisten Venäläisten silmille ja Venäjän propaganda-koneiston häirintä/estäminen nyt olisi hyviä keinoja saada Venälaiset heräämään valheellisesta unesta.
 
Niin, tai sitten vaikka Iltasanomien sivuilta, jossa tieto asiasta on top10 luetuimman uutisen joukosta. Minkälaisen sivuston ajattelit väsätä tietoineen, että sinne löytää enemmän jengiä kuin esimerkiksi iltasanomien sivuille? IO-techin-ukrainaboikotti.fi?
No en osaa sanoa, toi nyt oli vain yksi esimerkki.
Tiedätkö itse esimerkiksi tarkkaan mitkä Suomalaiset yritykset toimii Venäjällä?
Itse olen haarukoinut noita yrityksiä joita ei löydy vielä Yalen listalta mutta näyttäisi toimivan edelleen Venäjällä ja lähetellyt tone Yaleen.
Mutta parempiakin tapoja auttaa Ukrainaa kurjistamalla Venäjän taloutta niin ei muuta kun ehdotuksia kehiin?
EDIT: Niin toi Teboil Tammiston ilmoitus on julkaistu 23. maaliskuuta eli sillä kesti 1,5kk kulkeutua IS sivulle. Ei kovin tehokasta mielestäni.

Itse mieluiten tukisin rahoittamalla sellaista hakkeritoimintaa yms. joka ajaa laajalla skaalalla Venäjän julkishallinnon toimintoja ja varsinkin Venäjän propagandakoneiston toimintaa alas. Haluaisin ihan osallistua siihen että ajetaan Putin (ja mielellään järjestelmä joka voisi nostaa saman tien toisen samanlaisen valtaan) alas, joukkorahoitetusti ja laajalla rintamalla. Se että osallistuu kiltisti vain vahinkojen korjaamiseen ei jotenkin tunnu riittävältä.
Tuohan on jo, en tiedä kuinka turvallista on käyttää.
 
Nyt alkaa vituttaa noi lasten ruumit jo sen verran että mietin mitä vois tehdä Ukrainan hyväksi?
Pystyttäiskö me täällä tekemään yhdessä jotain?
Vaikka edes jotain infosivua mistä löytyisi helposti tietoa mitä yrityksiä kannattaa boikotoida.
Esimerkki: Vantaalla Tammiston Teboilissa ei ole enää kauppiasta.
Käytännössä kaikki raha mikä kilahtaa kassaan menee Lukoil emoyhtiölle.
Tieto tuosta pitää osata käydä katsomassa aseman fb sivulla.

Laita lahjoituksena massia sopivalle taholle. Jos ei ole massia, auta suomeen tulleita ja tulevia Ukrainalaisia. Facebook-ryhmissä jne. on varmasti paikallisia toimijoita, jotka listaa mitä kaikkea tarvitsee. Monella on kaapin perällä paljon kaikkea mitä ei tule käytettyä, mistä voi olla hyötyä kun Ukrainalainen perhe tulee tyhjään kalustamattomaan asuntoon. Jos ei ole mitään mitä antaa, niin selvitä, voitko auttaa jollain muulla tavoin, ainakin täällä päin vapaaehtoisille on kaikennäköisiä hommia. Autollinen voi varmaan vaikka kuskata lahjoituksia, kun moni ilmoittelee, että olisi lahoitettavaa, mutta ei keinoa tuoda.
 
Tuota olen tehnytkin. Mun rahat vain on kuin tippa valtameressä. Siksi mietin jos saisi annettua painetta yrityksille ja jos vaikka vain yksikin vetäytyisi niin taloudellisesti se olisi paljon isompi vaikutus kuin yksittäisen ihmisen lahjoitusrahat.
 
Nyt alkaa vituttaa noi lasten ruumit jo sen verran että mietin mitä vois tehdä Ukrainan hyväksi?
Pystyttäiskö me täällä tekemään yhdessä jotain?
Vaikka edes jotain infosivua mistä löytyisi helposti tietoa mitä yrityksiä kannattaa boikotoida.
Esimerkki: Vantaalla Tammiston Teboilissa ei ole enää kauppiasta.
Käytännössä kaikki raha mikä kilahtaa kassaan menee Lukoil emoyhtiölle.
Tieto tuosta pitää osata käydä katsomassa aseman fb sivulla.

Samaa mietin itsekin. Auttaisiko joku pysyvä mielenosoitus 24/7, jossa isolla screenillä pyörisi nämä kuvat/videot. Toisaalta lasten en soisi noita näkevän ja päättäjät ovat kyllä tietoisia. Mun mielestä pitäisi toimittaa järeämpää aseistusta ja muutenkin enemmän tukea Ukrainalle ja lopettaa kaiken energian tuominen Venäjän roistovaltiosta. Kansanedustajille voi kirjoittaa ja aina voi myös lahjoittaa rahaa Ukrainalle. Mutta rahallakaan ei aseita heti saa tässä akuutissa kriisissa, joten suora kaluston lahjoittaminen on tärkeää.
 
Tuota olen tehnytkin. Mun rahat vain on kuin tippa valtameressä. Siksi mietin jos saisi annettua painetta yrityksille ja jos vaikka vain yksikin vetäytyisi niin taloudellisesti se olisi paljon isompi vaikutus kuin yksittäisen ihmisen lahjoitusrahat.

Idän junaradalle miekkari öljykuljetuksia vastaan. Ei kuitenkaan kannata kahlita itseään kiinni ratakiskoihin. Sieltä niitä säiliövaunoja kalkattaa edestakaisin joka päivä.
 
Nyt alkaa vituttaa noi lasten ruumit jo sen verran että mietin mitä vois tehdä Ukrainan hyväksi?
Pystyttäiskö me täällä tekemään yhdessä jotain?
Vaikka edes jotain infosivua mistä löytyisi helposti tietoa mitä yrityksiä kannattaa boikotoida.
Esimerkki: Vantaalla Tammiston Teboilissa ei ole enää kauppiasta.
Käytännössä kaikki raha mikä kilahtaa kassaan menee Lukoil emoyhtiölle.
Tieto tuosta pitää osata käydä katsomassa aseman fb sivulla.

National Bank of Ukraine

Siellähän se Ukrainan keskuspankki kerää yhä rahaa, niin sotilaille kuin nyt myös siviileillekin. ;)

Jos oikein osasin summat muuntaa niin tähän mennessä noin 444 424 427,50 euroa lahjoitettu asevoimille. :smuscle:
 
Viimeksi muokattu:
Hitto kun vaikuttaa nyt vähän siltä, että mitkään Venäjän toteuttamat kauheudet eivät riitä aiheuttamaan muualla maailmassa sellaisia toimia, joilla olisi kovinkaan suuri vaikutus Venäjän toimintaan jatkossa. Taloudesta ja pakotteiden vaikutuksesta on vaikea sanoa juuri mitään. Olen ihan yhtä viisas lukemalla iltalehteä, kuin lukemalla kommentteja täällä liittyen pakotteiden vaikutukseen. Saksa ei voi luopua kaasusta, jolloin tilausta ja kauppaakin on. Baltian maat ovat tekemässä Iltiksen mukaan rajat kiinni -kamppista, jolla estetään kaikki tavaratoimitukset Valko-Venäjälle ja Venäjälle. Ihailtavaa toimintaa siellä ryssä-äidin rinnan alla. Ja miksi Baltian maat toimivat näin johtuu vain ja ainoastaan historiasta ja ymmärryksestä siitä, että Venäjä on aina ollut ja tulee olemaan agressiivinen ja arvaamaton. Hieman tuntuu, että osalla täällä Suomessa on pyyhkiytynyt historia viimeiseltä sadalta vuodelta kokonaan pois ja siksipä täällä on aikaa rupatella NATO-asioista kahvikupin ääressä. Ei ole kiire minnekään.. ei yhtään mihinkään. Virossa vedetään natolankaa rajalle..

Olen myös samaa mieltä siitä että tämä on Suomessa menossa pelkäksi rupatteluksi. Lakkoillaan vähän ja mietitään miten tämä Venäjän tilanne nyt vaikuttaa budjettiin ym. Katsellaan sitä sitten tulevaisuudessa miten edetään jne. Puoluekokousta tuossa kesällä, sen jälkeen aletaan käymään keskustelua...
Katsellaan sitten keskustelun jälkeen mitä työryhmä sanoo ja... ja ja...
Kyllä 24.2 olisi pitänyt jokaisen herätä.
Minun kirjoissani on idän kätyri jos mielipiteiltään sinne pyllistää.
 
Ja kun tosiasia kuitenkin on se että niitä omiakin tulee jäämään vangiksi ennemmin tai myöhemmin. Mitäs niille tapahtuu kun ollaan itse näytetty raakuuksiin esimerkkiä.
Tämä Venäjän ihmishengistä piittaamaton strategia on synergistinen:
Omista ei tarvitse välittää ja joskus sotilaat voi jättää jälkeen, mottiin ja/tai näkemään nälkää.​
Laiminlyödyt sotilaat osallistuvat helpommin ryöstämiseen, raiskaamiseen ja terroriin.​
Venäjän sotilaat eivät koston pelossa uskalla antautua tai loikata.​
Perääntyä ei voi, koska upseeri ampuu.​
Näin kuritonkin örkkilauma voi edelleen toteuttaa sotilaallisia tavoitteita.​
 
Kysymys sille ken tietää. Olisiko mahdollista upottaa niitä Venäjän ydinsukellusveneitä ilman, että hyökkääjä tulee tunnistetuksi? Tietysti Venäläisillä olisi vahva epäillys USA, Briti tai Australia mutta ei mitään varmoja todisteita.

Ihan vain siksi koska eikös niiden upotus pitäisi olla vielä turvallista, ilman että mitään ydinaseita ruvetaan käyttämään. Näinhän ei uhattaisi itse Venäjän olemassaoloa. Ainoastaan sen hyökkäysvoimaa vähennettäisiin.
 
Olisin yllättynyt, tämän hetken tiedon valossa, jos Ukraina jättää Krimin Syöpäläisten käsiin. Joten vähän ihmettelen minkä asian putin ja cccp-tiimi voisi näyttää voittona. Imago tappio on silmitön, kukaan länsimainen ei pidä venäläisten sanaa minkään arvoisena joten keskustelun luominen saati asioista sopiminen on triviaalia ajan haaskausta tästä eteenpäin.
Venäjä on jo kauan aikaa näyttänyt toiminnallaan ettei sitä kiinnosta lännen mielipide, Putinin johtoa kiinnostaa ainoastaan se että omalle kansalle syötetty propaganda pitää pallin paikallaan ja Kremli kansan kurissa ja nuhteessa. Tätä kuplaa on rakennettu vuosia ja nyt tehostetusti kuukauden ajan.

Ei siis edelleenkään koita vakuuttaa länttä noilla tekaistuilla uutisillaan, ne on spesifisti omalle kansalle suunnattua aivopesua (ja Kiinalle). Lännen ja Venäjän välilllä ei ole enää mitään järkevää yhteyttä.
 
Kysymys sille ken tietää. Olisiko mahdollista upottaa niitä Venäjän ydinsukellusveneitä ilman, että hyökkääjä tulee tunnistetuksi?

Luulen, että ydinsukellusveneiden upottaminen ihan hyökkääjä tunnistaenkin on ihan helvetin vaikeaa. Siis niiden löytäminen on vaikeaa. Eivät näy satelliittikuvissa.
 
Idän junaradalle miekkari öljykuljetuksia vastaan. Ei kuitenkaan kannata kahlita itseään kiinni ratakiskoihin. Sieltä niitä säiliövaunoja kalkattaa edestakaisin joka päivä.

VR:lle ja valtion omistajaohjaukseen voi laittaa myös asiasta palautetta. Että miltäs esim. tuolla Butshassa näyttää ja kuinka tämä sopii yhtiön/Suomen hallituksen arvoihin. :hmm:
 
Kysymys sille ken tietää. Olisiko mahdollista upottaa niitä Venäjän ydinsukellusveneitä ilman, että hyökkääjä tulee tunnistetuksi? Tietysti Venäläisillä olisi vahva epäillys USA, Briti tai Australia mutta ei mitään varmoja todisteita.

Ihan vain siksi koska eikös niiden upotus pitäisi olla vielä turvallista, ilman että mitään ydinaseita ruvetaan käyttämään. Näinhän ei uhattaisi itse Venäjän olemassaoloa. Ainoastaan sen hyökkäysvoimaa vähennettäisiin.
Ei. Käytännössä pitäisi sabotoida näyttämään vahingolta. Viesti kyllä lähtee helposti eteenpäin, jos suorittaa hyökkäyksen. Parhain keino rajoittaa hyökkäysvoimaa on isku varikkoon, tukikohtaan, junaradalle kuljetuksiin Ukrainan lähistölle jne.
 
Minun kirjoissani on idän kätyri jos mielipiteiltään sinne pyllistää.
Minä en ole mikään super-hyvä Suomen kielessä, mutta eikö tuo ole/ollut päinvastoin? Tyyliin jotenkin että jos me kumarrettiin länteen päin ja samalla pyllisteettiin neuvostoliiton suuntaan ja se oli väärin tms.? Vai onko sanonta muuttunut ja homoseksi on "kohteliaisuus" nykyisin?
 
Nyt myös Saksa reagoi vihdoinkin jollakin tavalla viikonlopun uutisiin ja on ilmoittanut karkottavansa 40 venäläistä diplomaattia, tosin ilmoitettuna syynä epäily että ovat venäjän tiedustelupalvelun työntekijöitä.
Odotettavissa on kai venäjältä samanlainen määrä saksalaisten diplomaattien karkotuksia.
Saksan yleisradioyhtiö ZDF:n toimittajan mukaan:
"EILT: Berlin weist 40 russische Diplomaten aus." (Berlin expels 40 Russian diplomats)
 
Se on tämä suomen kieli niin rikasta, että sanonta toimii molemmin päin. Takapuolensa tarjoaminen voi tarkoittaa joko loukkausta tai sitten sitä, että on valmiina kairattavaksi kuivana kakkoseen.
 
Yksi slobojen SU-35 koneista pamautettu tonttiin.
 
Yksi slobojen SU-35 koneista pamautettu tonttiin.

Juu, tostahan on jo valtamedioihinkin tullut uutimia:
 
Nyt myös Saksa reagoi vihdoinkin jollakin tavalla viikonlopun uutisiin ja on ilmoittanut karkottavansa 40 venäläistä diplomaattia, tosin ilmoitettuna syynä epäily että ovat venäjän tiedustelupalvelun työntekijöitä.
Odotettavissa on kai venäjältä samanlainen määrä saksalaisten diplomaattien karkotuksia.
Saksan yleisradioyhtiö ZDF:n toimittajan mukaan:
"EILT: Berlin weist 40 russische Diplomaten aus." (Berlin expels 40 Russian diplomats)

Suomi ei ole karkoittanut vielä yhtäkään vaikka krimin miehityksen ja Litvinenkon murkytyksen vuoksi karkoitti.
 
Ihmiset ovat sukupuolineutraalien vessojen ympärillä häärätessään ehkä vieraantuneet niinkin arkisesta asiasta (ihmisrodun historiassa) kuin sota ja mitä on äärimmäinen väkivalta (eli muiden tappaminen). Ei siitäkään ole kauaa kun isovanhemmatkin sitä joutuivat kokemaan ja nyt ihmetellään ja kauhistellaan twitterissä kun sodassa tapetaan ihmisiä. Miten tuo voi järkyttää tai jotenkin kummaksuttaa en ihan ymmärrä. Netflixikin on sotadokumentteja pullollaan mutta ehkä niitä on katsottu (jos on katsottu) enemmänkin jonain pum pum viihteenä tajuamatta että se on ihan totista totta.

Sodassa tapetaan, kidutetaan ja raiskataan niin sotilaita kuin siviileitäkin. Se kuuluu sotaan ja se ei muuksi muutu.

Siltä tämä vähän vaikuttaa, että ollaan vieraannuttu siitä mitä se sota on. Sotia kuitenkin on jatkuvasti ollut ja dokkareita voi katsoa vaikka kuinka, niin sitä tietoa mitä se sota on kyllä enemmän kuin tarpeeksi saatavilla länsimaissa.

Mietipä miten tyhmä on keskiverto kaduntallaaja Suomessa. Sitten mieti, että puolet ihmisistä on sitä tyhmempiä.

Kyllä tietotekniikkaan painottuvan foorumin käyttäjät elävät myös eräänlaisessa kuplassa. Sanoisin että suurin osa io-techin käyttäjistä on selvästi keskivertoa fiksumpia.

Sori ot.

Voihan se olla, että oletan ihmisiltä liikaa.
 
Joo eiköhän kaikki tajua, että sota on oikeasti raakaa.

Nää on eläimiä.
Spoileri sitten sisältää sitä raakaa materiaalia.

Näitä örkkiryssiä jotka tuolla Ukrainassa häärii ei pidä eläimiin verrattavan.

Ja voi jumalauta mitä toopeja täälläkin. Kun valtiollisen toimijan armeija Euroopassa massamurhaa siviilejä ja raiskaa kolmevuotiaita lapsia, niin täällä rinki kasassa muistuttamassa miten sota on aina raakaa eikä siis pidä liikaa kauhistua. Herkät aivomme ovat vaan tottuneet USA-sotaprogandan kuvaan silotellusta sodasta eikä kauhisteltu silloinkaan, kun "tähän joku paska vertaus sodasta, jolla ei mitään tekemistä tämän kanssa", joten ei mitään nähtävää nytkään.
 
Voisi ottaa UM jokaisen täällä asuvan venäläisen haastatteluun ja kysyä kannat asioihin, jos ei ole täysin Ukrainan sotaa vastaan, niin pois maasta vaan, ei ne ansaitse elää täällä. Oman työpaikan venäläiset on ihan avoimesti tätä paskaa vastaan ja huolissaan omista sukulaisistaan siellä Venäjällä. Meidän Ukrainalainen on todella paskalla fiiliksellä. Toivon todella ettei lähde sinne taistelemaan, ihan vaan sen oman hyvinvoinnin takia, voisi olla täällä Suomessa avuksi tänne tuleville ukrainaliasille mielummin.
 
Voisi ottaa UM jokaisen täällä asuvan venäläisen haastatteluun ja kysyä kannat asioihin, jos ei ole täysin Ukrainan sotaa vastaan, niin pois maasta vaan, ei ne ansaitse elää täällä. Oman työpaikan venäläiset on ihan avoimesti tätä paskaa vastaan ja huolissaan omista sukulaisistaan siellä Venäjällä. Meidän Ukrainalainen on todella paskalla fiiliksellä.

Kyllä niitä putinisteja on valitettavasti Suomessakin kuten tuolla toisessa ketjussa mainitsin (mies uhkaili ukrainalaista naista ja lasta kaupassa). Tosin yksittäistapauksia Saksaan verrattuna mutta noille ei saa mielestäni antaa yhtään siimaa ettei pääse leviämään.
 
Hyvä pudotus! Eiköhän tuosta paidan voi painattaa. Serbiassa myydään vieläkin F-117 paitoja tekstillä sen piti olla näkymätön tjms.
Ja virallinen jargoni kertoo, että se oli jo niin vanhaa teknologiaa, että hylkyä ei kannata yrittää tuhota...
 
Idän junaradalle miekkari öljykuljetuksia vastaan. Ei kuitenkaan kannata kahlita itseään kiinni ratakiskoihin. Sieltä niitä säiliövaunoja kalkattaa edestakaisin joka päivä.
Pahus kun en enää löydä lähdettä, mutta luin että venäläistä hiiltä tuodaan rautateitse Poriin, jossa se lastataan laivoihin ja myydään maailmalle. Taitaa kiskoilla kulkea kaikenlaista bulkkitavaraa Venäjältä. Muista tärkeistä materiaaleista Suomesta löytyy Norilsk Nickelin tehdas. Yritys on merkittävä akkulaatuisen nikkelin tuottaja, joten tuskin on EU-pakotteiden alaisena kyseinen firma.

Sori jos oli jo. Tää alkaa vetää mielen matalaksi.

Musertavaa ajatella niitäkin ihmisiä, jotka pidätettiin ja kuljetettiin pois. Aika pienet on mahdollisuudet löytää ketään elävänä. Pelkään että matalia joukkohautoja löytyy maaseudulta peltojen laidoilta ja metsiköistä vielä pitkään.
 
Kyllä niitä putinisteja on valitettavasti Suomessakin kuten tuolla toisessa ketjussa mainitsin (mies uhkaili ukrainalaista naista ja lasta kaupassa). Tosin yksittäistapauksia Saksaan verrattuna mutta noille ei saa mielestäni antaa yhtään siimaa ettei pääse leviämään.
On toki myös suomalaisissa, vaikkeivät Suomen kansalaisuutta ansaitse. En tiedä miten ihmiset voi olla niin tyhmiä, mutta onhan tuolla briteissäkin toisen sukupolven Brittivenäläisiä, jotka edelleen pitää Venäjää suurena maailmanmahtina, mutta toki briteissä kaikki on suurien kaupunkien ulkopuolella hieman samantyylistä kuin Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän kyllä ihmetetyttää, että vieläkin löytyisi pakoteruuvista kierroksia. Olisiko nyt aika laittaa ihan kaikki peliin ja kärsiä vaikka holotnasta? Jotenkin uskomatonta, että vielä olisi "varpilla laitetaan vielä pakotteita". Jos ei se mene jakeluun, niin sitten kertakaikkiaan hyökkäyssota. Näin se Hitlerkin hoidettiin.
 
Suomi ei ole karkoittanut vielä yhtäkään vaikka krimin miehityksen ja Litvinenkon murkytyksen vuoksi karkoitti.
Ei ole. Suomessa on käsittääkseni käynnissä työ kaiken venäläisen energian ostamisen lopettamiseksi. Saksalta olisi kyllä mieluummin kuullut päätöksiä venäläisen energian ostamisen vähentämisestä, mutta tänäänkin ilmoittivat vain että ei ole mahdollista. Italiakin tänään ilmoittanut että eivät vastusta venäläisen kaasun boikottia vaikka kaasu siellä yhtä tärkeää kuin Saksassa. Kai siellä Saksassa pitäisi ensin jonkun valtion johdosta julkisesti myöntää että maan energiapolitiikka on melkoisen epäonnistunutta yhden kortin varaan säheltämistä viimeiset parikymmentä vuotta. No, Saksassa raha mennyt vuosikymmenia muun edelle ja samaa rataa jatkavat, mutta ehkäpä keskiviikkona kuullaan EU:n suulla jotakin yhteisiä päätöksiä venäläisen energian osalta. :coffee:

edit: No tämähän on varsinainen yllätys. Saksan Liittopresidentti (toimi ulkoministerinä Merkelin ensimmäisessä hallituksessa) Steinmeier sanoi näköjään tänään, että Nordstream kakkoseen ripustautuminen niin pitkään muiden varoituksista välittämättä oli virhe.

"German President Frank-Walter Steinmeier Monday admitted that it was a mistake to cling to the Nord Stream 2 gas pipeline project between Russia and Germany for so long.
"My holding on to Nord Stream 2 was clearly a mistake," Steinmeier said in Berlin, according to German media. "We held on to bridges that Russia no longer believed in and that our partners warned us about."
For years the U.S. and other allies of Germany berated Berlin over the pipeline project, arguing it would be dangerous for Ukraine and send a wrong signal to Russian President Vladimir Putin after he annexed Crimea in 2014.
But former German Chancellor Angela Merkel remained adamant until the end of her time in office late last year that Nord Stream 2 was a commercial project and had nothing to do with politics."
Merkelin ajatuksia aiheesta odotellessa. :coffee:
 
Viimeksi muokattu:
Vähän kyllä ihmetetyttää, että vieläkin löytyisi pakoteruuvista kierroksia. Olisiko nyt aika laittaa ihan kaikki peliin ja kärsiä vaikka holotnasta? Jotenkin uskomatonta, että vielä olisi "varpilla laitetaan vielä pakotteita". Jos ei se mene jakeluun, niin sitten kertakaikkiaan hyökkäyssota. Näin se Hitlerkin hoidettiin.
Mehän käymme kauppaa Venäjän kanssa lähes yhtäpaljon kuin ennen Ukrainan hyökkäystä! Pudotusta on varmaan noin 10-20%. Ainoa mitä on tehty niin mietitään voidaanko takavarikoida joku vene. Venäjän pankkisaartokin on 80% jotta saadaan käydä kauppaa kuten ennenkin. Pakoteruuvia on tuskin alettu kääntämään. Täysin munatonta toimintaa kun Venäjä tappaa tuhansia ihmisiä päivässä. Kaikki kauppa olisi pitänyt lopettaa heti ensimmäisenä päivänä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 350
Viestejä
4 553 524
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom