Katsoin aamulla YLE:n aamu-uutisista osan sitä Putinin puhetta. Tuli mieleen Junes Lokan 'antakaa minulle poliisien sosiaaliturvatunnukset niin näytän mitä on maalittaminen' -öyhötys. Erittäin pilkalliseen sävyyn puhui Ukrainasta (Ukraina on hänen mukaansa kommunistisen Neuvostoliiton tuote, joka sitten vääryydellä vapautui, jopa niin suurilla vääryyksillä että ne loukkaavat suuren Leninin kunniaa), ylisti Leniniiä Suur-Neuvostoliiton idean isänä sekä uhkaili aika estottomasti länttä.
Muistan hyvin kun Tampereen Lenin -museon Minkkinen joskus 2000-luvun alussa kovasti puolusteli Leniniä ja selitti kuinka tällä ei ole osaa tai arpaa bolsevikkien hirmutekoihin tai oman kansan murhaamiseen.
1980-luvun alusta tulee tällä istumalla mieleen rauhanliike, joka johti Euroopassa Euro-ohjusten vastaisia mellakoita.
Amerikkalaisten ohjukset olivat vaara, mutta Neuvostoliiton ydinarsenaalista ei hiiskuttukaan.
Silloin pelättiin aika lailla ydinsotaa, mutta uskottiin että USA ja Reagan sen aloittaisivat.
Kävin itse silloin katsomassa Rauhanjuna-kiertueen keikalla Hassisen Konetta.
Martti Syrjä kirjoitti Eppu Normaalille aika oivaltavasti Rauhanjunasta sekä Suomen rähmällään olosta Tie vie -levyn
kappaleessa Terve vaan ja onnea.
Kappaleessa viitataan maihin 'jotka aikovat ydinarsenaalejaan vastaan sotaisaa Suomea käyttää."
Rauhanjunasta poisjäänti siis tässä laulútekstissä johtaa siihen, että Suomi koetaan vihollismaana.
Hyvää kuittailua rauhanliikkeelle ja tuon ajan vasemmistoradikaaleille.
Nykyisen maailmantilanteen valossa myös aika ajankohtainen kappale.
Kohudosentti on aloittanut helvetillisen rummutuksen Suomen poliitikkoja sekä mediaa vastaan
Twitterissä. Päivityksiä näkyy tulevan puolen tunnin välein.