Valtaosalla väestöstä verisuonet tukkeutuvat iän myötä - mikä ratkaisuksi?

Eipä taida olla kenestäkään ihmisestä läpi elämän olevia kolestrolimittauksia. Siten ei pysty osoittamaankaan mitään, ei suuntaan eikä toiseen. Et vastavuoroisesti pysty osoittamaan, etteikö olisi olemassa ihmisiä, joilla on korkeat kolestrolit läpi elämänsä ja silti ei ole ateroskleroosia.
On olemassa geneettisiä mutaatioita, jotka omaavilla ihmisillä on läpi elämän hyvin matala kolesteroli elintavoista riippumatta. Näillä henkilöillä on vanhuksinakin täysin puhtaat sepelvaltimot. Sitten on olemassa näitä FH-potilaita, joilla kolet voi olla huippukorkeita, sepelvaltimot tukossa ja sydänkohtauksia jo pikkulapsena.
 
Seitsemän maata valikoitiin tutkimukseen aivan muista syistä. Data ei esim. ollut edes luotettavaa noiden kaikkien muiden maiden osalta. Seitsemän Maan Tutkimuksessa siis kerättiin uudet tiedot seitsemästä maasta.
 
Keys otti käyräänsä mukaan vain 6 maata, vaikka tarjolla olisi ollut dataa 22 maasta. Syyn moiseen valikointiin arvaatte varsin pian, jos tutkitte kuvaajia alla.

Vasen käyrä on se minkä Keys julkaisi. Oikea kuvaaja taas on se, mitä hänen olisi pitänyt julkaista - jos olisi ollut rehellinen tiedemies.

Keys.jpg

Mitä yhteistä tuolla oikealla käppyrällä on Keysin tutkimuksen kanssa?

Eipä juuri mitään:
Nutrition Wonk | Nutrition Science

Four years later in 1957 a couple of researchers named Jacob Yerushalmy and Herman Hilleboe published a paper titled “Fat in the Diet and Mortality from Heart Disease; A Methodologic Note” that was critical of the above graph.2Apparently they found the graph overly simplistic and perhaps a bit misleading. So they instead decide to conduct their own statistical analysis of similar data. They don’t use the same exact data as Keys used for whatever reason; Keys used FAO & WHO data from 1948-1949 and Yerushalmy and Hilleboe use FAO & WHO data from 1951-1953. They don’t exclude any countries from the analysis either, for any reason, choosing instead to include all the countries for which the FAO & WHO had data, which happened to be 22 countries.

Oikea kysymys kuuluukin onko tämä yleinen Keysin tutkimuksen sabotointi tahallista ja miksi?


edit: yllä oleva lainaus oli täältä: Fat in the Diet and Mortality from Heart Disease: A Plagiaristic Note
 
Viimeksi muokattu:
Meijeriteollisuus on ainakin laittanut rahaa näihin mediakampanjoihin ja tiettyihin meta-analyyseihin, joilla kovan rasvan haittoja yritetään mitätöidä ihmisten mielissä.
 
Meijeriteollisuus on ainakin laittanut rahaa näihin mediakampanjoihin ja tiettyihin meta-analyyseihin, joilla kovan rasvan haittoja yritetään mitätöidä ihmisten mielissä.

Mulla putosi vajaassa puolessa vuodessa paha kolesteroli ja triglyt "hälyttävän huonoista" "erinomaisiksi", kun vähensin hiilarit suht vähiin ja lisäsin (mm. kovia) eläinrasvoja energialähteenä.

Mitä mulle nyt tapahtuu tulevaisuudessa? Mikä mekanismi saa mulle sydänkohtauksen aikaan, jos veriarvot pysyy tällaisina?

Niin, ja kysymykseni on ihan aidon rehellinen ilman vittuilua. Lääkärit valittavat, että tällä ruokavaliolla ennenaikainen hauta kutsuu, kun samalla veriarvoni ovat heidän mielestään esimerkillisen hyvät.
 
Mulla putosi vajaassa puolessa vuodessa paha kolesteroli ja triglyt "hälyttävän huonoista" "erinomaisiksi", kun vähensin hiilarit suht vähiin ja lisäsin (mm. kovia) eläinrasvoja energialähteenä.

Mitä mulle nyt tapahtuu tulevaisuudessa? Mikä mekanismi saa mulle sydänkohtauksen aikaan, jos veriarvot pysyy tällaisina?

Niin, taidoit laihtua reilusti? Erinomainen tasohan on siis korkeintaan 2,1 ja ihan ok -taso alle 2,6. Suurin osa ihmisistä ei ainakaan voi paljon eläinrasvoilla mässäillä ilman että heilahtaa yli.

Olet onnekas kolesterolin ja sydäntaudin suhteen, jos arvot pysyy hyvinä eläinrasvaa syöden ilman lääkitystä.
 
Niin, taidoit laihtua reilusti? Erinomainen tasohan on siis korkeintaan 2,1 ja ihan ok -taso alle 2,6. Suurin osa ihmisistä ei ainakaan voi paljon eläinrasvoilla mässäillä ilman että heilahtaa reilusti yli.

Olet onnekas kolesterolin ja sydäntaudin suhteen, jos arvot pysyy hyvinä eläinrasvaa syöden ilman lääkitystä.

En juuri laihtunut, olin painoltani suht hyvässä kunnossa ennen karppaustani (BMI jossakin 24 tuntumassa). Mulla oli triglyt aloittaessa yli kolme, nyt jossakin lähellä yhtä.
 
En juuri laihtunut, olin painoltani suht hyvässä kunnossa ennen karppaustani (BMI jossakin 24 tuntumassa). Mulla oli triglyt aloittaessa yli kolme, nyt jossakin lähellä yhtä.

Ok, triglyjen nousu liittyy kuitenkin monesti lihomiseen. Ryyppääminen oli myös yksi mahdollinen syy muistaakseni. :)
 
Ok, triglyjen nousu liittyy kuitenkin monesti lihomiseen. Toinen mahdollinen syy oli muistaakseni ryyppääminen.

No, lihava en ole ollut ikinä, ja "ryypään" vähemmän, mitä THL pitää "vähäisen riskin" rajana.

Tätä veriarvomuutosta olen todistanut ihan lähipiirissä monella muullakin karppaajalla, mm. äidilläni, jolla triglyt nousevat heti, kun riisi, leipä ja perunat tulevat takaisin ruokavalioon.
 
No, lihava en ole ollut ikinä, ja "ryypään" vähemmän, mitä THL pitää "vähäisen riskin" rajana.

Tätä veriarvomuutosta olen todistanut ihan lähipiirissä monella muullakin karppaajalla, mm. äidilläni, jolla triglyt nousevat heti, kun riisi, leipä ja perunat tulevat takaisin ruokavalioon.

Tuollaisessa muutoksessa tapahtuva triglyjen nousu on käsittääkseni yleensä hetkellinen. Muutenkaan tuollainen jonkin verran koholla oleva triglyseridiarvo ei välttämättä ole mitenkään haitallinen. Triglyseridit ei ole suora riskitekijä. Mutta jos sinun LDL on alhainen joka tapauksessa, niin eipä sinulla ole ongelmaa.
 
Itseasiassa tässä on oikea lääkäri, joka sanoo täysin päinvastaista mitä Haamuammuskelija tuossa yllä:

Triglycerides and Heart Disease – What's the Connection? - Diet Doctor

Why should we care about high triglycerides? Doctors always obsess about LDL cholesterol and barely a word is heard about triglycerides, yet high blood triglycerides strongly and independently predict cardiovascular disease, almost as powerfully as LDL.

Kannattaa lukea loputkin Dr Fungin kirjoituksesta.

HDL1-400x300.png
 
^En sanonut mitään päinvastaista. Rajusti koholla olevat triglyt on juuri usein todella korkean riskin lihavilla henkilöillä(metabolinen oireyhtymä). Heilläkään ne triglyt ei kuitenkaan mene valtimon seinämään, vaan heillä pitää vaan olla vielä aggressiivisempi hoito myös LDL:n suhteen. Ateroskleroosi saattaa heillä edetä vielä LDL-tasolla 1,8 esimerkiksi(LDL-partikkelien koko saattaa olla pienentynyt).
 
Viimeksi muokattu:
@ghost gunner : "Triglyseridit ei ole suora riskitekijä."

vs.

Dr. Fung:
"high blood triglycerides predict cardiovascular disease almost as powerfully as LDL"
 
Testasin veriarvoja pitkästä aikaa ja huomasin että fS-Trigly on koholla, niin kuinka kauan kestää pudottaa sen arvoa turvalliseen rajaan ruokavalion muutoksella?

Pari vuotta sitten oli hyvät arvot kaikin tavoin, joten tiedän että johtuu tasan tarkkaan lihan syönnin kasvulla ja sipsien syönnillä. Joten fiksaamalla noi, arvot pitäisi kyllä palautua normaaleiksi. Ldl ja kaikki muut on kuitenkin alle riski rajan.
 
Tässä taannoin julkaistiin muuten mielenkiintoinen tutkimus, jonka mukaan valkoista lihaa syövät elävät pidempään kuin vegetaristit tai etenkin punaista lihaa syövät...
 
Jos hiilihydraatit, sokerit ja kasviöljyt on se ongelma, niin miksi kasvissyöjillä, joiden ruokavalio koostuu pääosin näistä, esiintyy vähiten verisuonisairauksia?

Ja, kun kerran kolesteroli ei ole se ongelma niin voisinko saada esimerkin matalat kolesteroliarvot omaavasta ihmisestä, jolle on kehittynyt ateroskleroosia?

Voisko Sapetix vastata näihin ennen kuin tykittää uusia tekstiseiniä?

Niin ja mitä tulee kalaan:
Tutkimuksessa verrattiin yli 6 000 mieskalastajan ja yli 4 000 kalastajan vaimon kuolleisuutta samanikäisen muun väestön kuolleisuuteen vuosina 1980-2005. Tänä aikana kalastajia kuoli 22 prosenttia ja puolisoita 16 prosenttia vähemmän kuin vertailukohteena olleita muita suomalaisia.


Innokkaat kalansyöjät altistuvat myrkyille

Kalastajat syövät muita enemmän omega-3-rasvahappoja sisältävää kalaa, mutta altistuvat samalla ympäristömyrkyille. Tutkijoiden mukaan nyt saadut tulokset tukevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan kalan syönnin terveyshyödyt ovat suuremmat kuin terveyshaitat.

Varmaa syytä kalastajien ja heidän vaimojensa terveydelle ei tutkimuksen perusteella voida kuitenkaan sanoa. Tutkijat uskovat, että mahdollisia syitä ovat paljon kalaa sisältävän ruokavalion lisäksi vähäinen tupakointi ja kalastajan työhön liittyvä runsas liikunta.

Tutkimuksessa käytetyt tiedot poimittiin työvoima- ja elinkeinokeskusten ylläpitämästä ammattikalastajarekisteristä, Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä ja Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.
Terveysportti

Mercury, Fish Oils, and Risk of Acute Coronary Events and Cardiovascular Disease, Coronary Heart Disease, and All-Cause Mortality in Men in Eastern Finland | Arteriosclerosis, Thrombosis, and Vascular Biology


Täällä ovat nyt menneet asiat aivan sekaisin.
Australian aboriginaaleilla on matalimmat kolesteroliarvot ja korkea CHD-kuolleisuus https://cdn.uncommonwisdomdaily.com/media/uwd/issues/2015/UWDw254_1.jpg
Heart failure among Indigenous Australians: a systematic review
Eivätkös nämä elä juurilla ja madoilla?

Kalansyönnistä: Minamata disease - Wikipedia .Suhtautuisin varauksella mihinkään viralliseen elohopeaa sisältävän kalan syöntiä suosittelevaan artikkeliin.
Ruotsissa 1967 kiellettiin kalan syöminen jossa oli elohopeaa 1mg/kg. Suomessa tätä seurattiin vastahakoisesti vuonna 1971.
Lääkintöhallituksen pääjohtaja Niilo Pesonen lausahti vuonna 1968 Yleisradion lähetyksessä, että "elohopeaongelma voidaan hoitaa yksinkertaisesti hiusten leikkuulla". Elohopeapitoisuus kun mitattiin juuri hiuksista.
Kannattaa myös muistaa että metyylielohopea ei ole ainoa rasvaliukoinen myrkky joka kumuloituu luonnossa esim. kaloihin.

Elohopeahan on erityisesti neurotoksinen Varsinkin sikiöille ja vauvoille.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Muita elohopean vaikutuksia on ikäänkuin vähätelty.

Jo Ancel Keys totesi että ravinnon koostumuksella/rasvalla ei ole mitään korrelaatiota elimistön rasva-aineenvaihduntaan.
Juuston syöjillä muuten on matalampi kolesteroli kuin rasvattomien syöjillä Eating lots of cheese does not raise cholesterol


http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19852882

http://blog.cholesterol-and-health.com/2011/02/origin-of-lipid-hypothesis-and-proposal.html

http://blog.cholesterol-and-health.com/2011/02/proper-use-of-term-lipid-hypothesis.html

http://jackkruse.com/cellular-depletions-why-should-you-care/

http://www.treelight.com/health/healing/Cholesterol.html

The Truth about High Cholesterol | How to Lower Cholesterol

http://chriskresser.com/the-diet-heart-myth-cholesterol-and-saturated-fat-are-not-the-enemy

http://chriskresser.com/why-you-should-eat-more-not-less-cholesterol

Statins and chronic kidney disease
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mistä revit tuon kuvan, mutta aboriginaaleilla on havaittu rasva-aineenvaihdunnan häiriö:

CONCLUSIONS:
Indigenous Australians have a dyslipidaemia which includes small LDL and very low HDL-cholesterol levels. The dyslipidaemia was equally severe in both genders. Strategies aimed at increasing HDL-cholesterol and LDL size may reduce high CVD risk for indigenous populations.
Australian Aboriginal people and Torres Strait Islanders have an atherogenic lipid profile that is characterised by low HDL-cholesterol level and s... - PubMed - NCBI

En löytänyt tarkempia lukuja, mutta ilmeisesti HDL ja LDL suhde huono, sekä epäterveellisemmän LDL-partikkelien osuus isompi kuin normaalisti. Ei ole kyse siis mistään normaaleista kolesteroliarvoista.

Lisäksi en tiedä millä elävät, mutta tuskin madoilla ja juurilla:

More than half of Indigenous adults have three or four of the following risk factors for CVD: physical inactivity, daily smoking, not enough fruit and vegetables, high alcohol consumption, obesity, and diabetes.

Indigenous Australians were nearly four times as likely to have diabetes as non Indigenous Australians, and were twice as likely to be daily smokers, or to be obese.

Higher risk of heart disease for Indigenous peoples (AIHW)

In 2012/13, more than 63,000 or 20% of Indigenous Australians aged 18 years and over had unmanaged or uncontrolled high blood pressure (140/90mmHg or higher). When age-standardised, this was 16% higher than non-Indigenous Australian
Cardiovascular risk profile of Aboriginal and Torres Strait Islander peoples | The Heart Foundation

Mä en jaksa lähteä kahlaamaan noita blogikirjoituksia, kun ketjussa on jo selkeästi todettu miksi tyydyttynyt rasva on se ongelma. Jopa tuon linkkaamasi Chris Kresserin siteeraamassa Siri-Tarinon meta-analyysissa, joka on kyseenalaistavinaan tyydyttyneen rasvan osuutta, todetaan näin:


the authors of the meta-analysis themselves later noted that "A critical question is what macronutrient should be used to replace saturated fat. ... Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease."
Meta-analysis of prospective cohort studies evaluating the association of saturated fat with cardiovascular disease

Eli he puhuvat itsensä pussiin.

Oliko sulla nyt joku väite minkä haluat esittää noiden linkkiseinien ja blogien sijasta?
 
Viimeksi muokattu:

Sanoisin, että huonoa rasvaa kannattaa välttää enemmän kuin huonoja hiilihydraatteja. Hyvää rasvaa on syytä välttää vain, jos se aiheuttaa lihomista. Kannattaa myös huomioida, että huonot hiilihydraatit on hampaille tuhoisia, jos hampaita ei hoida kunnolla.

Metabolisessa oireyhtymässä tai huomattavan ylipainon tapauksessa sitten huonojen hiilihydraattien välttäminen muodostuu tärkeämmäksi kuin normaalipainoisilla tai vain jonkin verran ylipainoisilla.

Terveille normaalipainoisille sokerin pääasiallinen haitta on hampaiden reikiintyminen, jos nyt ei överiksi vedä kulutusta.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä taannoin julkaistiin muuten mielenkiintoinen tutkimus, jonka mukaan valkoista lihaa syövät elävät pidempään kuin vegetaristit tai etenkin punaista lihaa syövät...
Nämä on taas näitä korrelaatioita. Jos esimerkiksi sairastuneita ihmisiä siirtyy kasvissyöjiksi vasta sairastuttuaan(haluavat parantaa elintapojaan), niin tuollaisessa vertailussa kasvissyönnin hyödyt ei välttämättä tule esiin.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Siri-Tarinon meta-analyysin uutisointi oli melkoinen yritys hämmentää ihmisiä. Siinä analysoitiin tutkimustyyppiä, jolla on huomattavan isoja rajoitteita luotettavuudessa etenkin tässä asiassa.




Olli Sovijärvi - Kolesteroli - Ravinto
The cholesterol denialist usually refer to cross-sectional studies and observational studies on saturated fat and serum lipids, the nonsense often mentioned by the denialists were already refuted several decades ago.

It was estimated over four decades ago that in order to estimate within 20% of the actual dietary intake, there is a requirement of at least 22 days of 24-hour dietary recalls for saturated fat. Inaccurately measuring intraindividual variation has been shown to lead to a miss-classification of subjects into ranges of usual dietary intakes, and biasing correlation coefficients towards null. The majority of the observational studies cited by the skeptics used single 24-hour dietary recalls and therefore a null association between saturated fat and serum cholesterol is to be expected. Furthermore, the denialists often fail to cite numerous observational studies that used higher quality dietary measurement methods with a larger participant size that found a positive association between saturated fat and serum cholesterol.

Another issue with the observational studies that skeptics have cited is that many only used single measurements of serum cholesterol. Several measurements of serum cholesterol are required to measure mean cholesterol due to the substantial intraindividual variation in concentrations, and therefore would have likely biased the association between saturated fat and serum cholesterol towards null.

One more major issue with observational studies, as was noted in the Chicago Western Electric Company study is that the cross-sectional association between saturated fat and serum cholesterol can be biased towards the opposite direction due to participants lowering intake of saturated fat in response to elevated serum cholesterol, which is similar to the “sick quitter effect", this would have likely biased the association between saturated fat and coronary heart disease towards null in meta-analyses of prospective studies.

http://ajcn.nutritio.../3/304.full.pdf
http://ajcn.nutritio.../6/986.full.pdf
http://www.ncbi.nlm..../pubmed/7041632
http://ajcn.nutritio.../1597S.full.pdf
http://www.ncbi.nlm....pubmed/17982164

Saturated fat and heart disease

"A major weakness of the meta-analysis is the imprecision of dietary assessment methods used in the underlying studies. About half of the studies used 1-d dietary assessments or some other unvalidated method. Food intake varies from day to day, and there is a substantial literature showing that a single 24-h recall provides a poor estimation of the usual dietary intake of an individual (5). Such methods cannot reliably rank individuals by their long-term intake, especially within populations with a uniformly high saturated fat intake. Such imprecision in the assessment of disease determinants systematically reduces the strength of association of determinants with the disease. This is referred to as attenuation (6) or regression dilution bias (7). Observational studies that used such dietary assessment methods failed to show an association between diet and serum cholesterol concentrations (6). This shows the shortcomings of such dietary methods, because the effect of diet on serum cholesterol concentrations has been well established in randomized controlled trials (2, 8). Thus, the lack of a significant association between saturated fat intake and CHD may well reflect the consequences of regression dilution bias"

"We believe that the conclusions of Siri-Tarino et al are invalid and are likely to mislead the general population"

http://ajcn.nutritio...92/2/459.2.full

Dietary lipids and serum cholesterol level: change in diet confounds the cross-sectional association.
Shekelle RB, Stamler J, Paul O, Shryock AM, Liu S, Lepper M.

"In the Chicago Western Electric Company study, diet was assessed at the initial examination, in 1957-1958, of 1900 middle-aged men and again at their second examination about one year later. At the first examination, lipid composition of the diet, as summarized by a score based on the formula of Keys, Anderson and Grande, was positively associated with level of serum cholesterol. Between the first and second examinations, however, hypercholesterolemic men were more likely than others to have reduced intake of dietary saturated fatty acids and cholesterol. As a result, at the second examination the cross-sectional linear association between the diet score and serum cholesterol concentration was significantly positive for men with initial levels of serum cholesterol less than 250 mg/dl, significantly negative for men with initial levels of 250 mg/dl or higher and not significantly different from zero for all men together.The bias introduced by change in diet among hypercholesterolemic men differs importantly from bias due to unreliability of measurement and to interindividual differences in intrinsic level of serum cholesterol, because it can produce statistically significant but spurious correlations".
 
Viimeksi muokattu:
Meijeriteollisuus inhoaa ravintosuosituksia tyydyttyneen rasvan osalta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Meijeriteollisuus inhoaa ravintosuosituksia tyydyttyneen rasvan osalta.

Täytyy sanoa että sinulla on kyllä trollimaisin argumentaatio Techin ketjuissa pitkään aikaan.

Meijeriteollisuus ei ole alkuunkaan sellainen keskittynyt, korkeiden tuottojen mahti kuten sokeriteollisuus. Toisekseen, ainakaan Suomessa esim. Valio ei ole tippaakaan kiinnostunut kumoamaan vallalla olevaa trendiä. Osa porukasta syö voit tyytyväisinä napaansa ja enempää ei ole myydäkkään (voista on pula)

Toiselle puoliskolle voidaan sitten myydä maito kurriksi vispattuna, mikä ei ollut entisaikaan mahdollista koska ihmiset tykkäsivät rasvaisesta maidosta.

Lisäksi voi tehdä vähärasvaisia "marja"jogurtteja, joita jengi luulee terveellisiksi. Niihin laitetaan vihusti sokeria, koska se on halpaa. Koska ilman sokeria tai rasvaa niitä ei saisi kurkusta alas.

Valion voitot laskisivat, jos mentäisiin takaisin entiseen.
 
Sama englanniksi: Syö rasvaa, vähennä hiilareita, elät terveempänä ja pidempään.

Large-Scale Dietary Study: Fats Good, Carbs Bad - Slashdot

Nyt sitten tarkkana:

Liian vähäinen "kovien" eli tyydyttyneiden rasvojen saanti on vaarallista ja lyhentää elinikääsi!

The researchers also noted that a very low intake of saturated fats (below 3 percent of daily diet) was associated with a higher risk of death in the study, compared to diets containing up to 13 percent daily.

Siri-Tarinon meta-analyysin uutisointi oli melkoinen yritys hämmentää ihmisiä. Siinä analysoitiin tutkimustyyppiä, jolla on huomattavan isoja rajoitteita luotettavuudessa etenkin tässä asiassa.

Jännä, että sama tutkimustyyppi on luotettava kun sen teki muuan Ancel Keys heppu kauan kauan sitten vähemmällä datalla. Mutta nyt kun se tehdään todella isolla datalla ja suodatetaan häiriötekijätkin pois, se onkin epäluotettava :)


Yle johtaa taas harhaan:

"Tilalle kannattaa ennemmin ottaa terveellisiä kasvi- tai kalarasvoja ja esimerkiksi täysjyväviljoja."


Höpsistä. The Time lehti on oikeammassa: SYÖ VOITA REILUSTI VAAN! Jätä rypsiöljyt traktoreille. Kala voi ollakin tervellistä. Viljoja vältä kuin ruttoa, aivan sama onko täysjyvää vaiko ei, paskaa ne on ja ilman tulee hyvin toimeen.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy sanoa että sinulla on kyllä trollimaisin argumentaatio Techin ketjuissa pitkään aikaan.

Meijeriteollisuus ei ole alkuunkaan sellainen keskittynyt, korkeiden tuottojen mahti kuten sokeriteollisuus. Toisekseen, ainakaan Suomessa esim. Valio ei ole tippaakaan kiinnostunut kumoamaan vallalla olevaa trendiä. Osa porukasta syö voit tyytyväisinä napaansa ja enempää ei ole myydäkkään (voista on pula)

Suomessakin oli joku aika sitten kovassa äänessä hiljattain kuollut Valion entinen tutkimusjohtaja Kari Salminen.
 

Toivottavasti joku ottaa pysyvästi talteen nuo suomalaisten hupiukkojen parrat täristen tekemät postaukset. Noille vielä nauretaan maailmalla ennenpitkää, kentis jo nyt.

Jos on nuori medisiinari ja haluaa tehdä hyvää uraa, niin sen kolestrolin kanssa ei kannata ainakaan kovin innokkaita kannanottoja tehdä. Ei ainakaan paapattaa samaa mitä haamutykit ja Pekka Puskhat. E
Tuo ei ole vielä mikään näyttö kovan rasvan epäterveellisyydestä, vaikka olisi tottakin jollain tasolla. Kaksi köyttä on kiinni toisista päistään kiinni yhteisessä ankkuripisteessä. Köysillä ei voi työntää eli kova kytkös irrallisten insidenttien välillä puuttuu.

Näytöksi vaaditaan riittävän laaja ja laadukas tutkimus,
jossa kovan rasvan kulutuksen ja verisuoniterveysvaikutusten välillä on annos-vaste. Sellainen tietääkseni puuttuu.

Toistanpa ja lainaanpa itseäni kun ei mennyt kauaa kun sanani kävivät jälleen kerran toteen.

Tuollainen näyttö puuttuu edelleen ja elokuussa The Lancetissa tuli kylmää vettä niskaan kovista rasvoista varoitteleville.

Meillä alkaa olla pikemminkin käänteistä näyttöä: riittävä rasvan saanti laskee kuolleisuutta, ei nosta sitä! Samalla pitää lisäksi leikata hiilareita oikein isän kädellä.

Kova rasva voi nostaa LDL tasoja, kuten ghost gunner on varoitellut. Entä sitten? LDL-tasojen todellista merkitystä tai juurisyytä ei tiedetä ja pitäisi tietää partikkelikoko kuten Dr Krauss on sanonut. Siten LDL-tasoista paasaaminen on aivan turha asia. Siitä ei ole mitään hyötyä, seurataan luultavasti aivan väärää asiaa, ei primääridriveria.

Kiinnostavaa on ainoastaan, että lisääkö kova rasva kuolleisuutta ja eipä näytä jouduttavan. Pikemminkin virallisterveellinen lautasmalli ja ruokapyramidi on vaikeuksissa.

http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(17)32252-3/fulltext?elsca1=tlxpr
 
Viimeksi muokattu:
20 vuotta diabetestä sairastaneen lääkärin, eläköityneen radiologin Timo Kuuselan blogi on kiintoisaa luettavaa.

Kehitystä verensokerin jatkuvaan seurantaan. - VHH-terveysravinto

Jostain syystä lääkärit heittävät romukoppaan kolestroliteoriat, statiinit ja insuliinipiikit kun tauti osuu omalle kohdalle. Timo Kuusela ei nimittäin ole ainoa VHH:lle siirtynyt diabetes-sairastunut lääkäri.
 
Tuossa CBS:n artikkelissa sanotaan näin:


Improvements to diet included consuming more whole grains, vegetables, fruits, nuts, and fish and eating less red and processed meats and sugary beverages....
...Whole grains, fruits, vegetables and fish or n-3 fatty acids appeared to contribute most to an improvement in diet quality...

Blurriksen näkemys:

Liian vähäinen "kovien" eli tyydyttyneiden rasvojen saanti on vaarallista ja lyhentää elinikääsi!

Jätit sanomatta sen mitä tässä on ketjun alusta asti toitotettu eli, että tyydyttyneiden rasvojen korvaaminen monityydyttymättömillä oli tuossa(kin) tutkimuksen johtopäätöksessä se ydinpointti. Eli toisinsanoen: syö rasvoja, mutta mieluiten monityydyttymättömiä ja vähennä hiilihydraatteja.

Miten tuo on ristiriidassa ketjuun postattujen tieteellistä konsensusta edustavien näkemysten kanssa? Ei kai tässä kukaan ole sanonut, että tyydyttyneet rasvat pitää jättää kokonaan pois.


PURE-tutkimus (Lancet) ja Siri-Tarinon meta-analyysi on jo käsitelty aikaisemmin ketjussa. Toinen ei ole ravintotieteellinen tutkimus, joten miksi se olisi yhtä arvokas kuin kontrolloitu ravintotieteellinen tutkimus? Jälkimmäisen tekijät itsekkin toteavat, että tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömillä hiilihydraattien sijasta on terveellinen vaihtoehto.

Ilmeisesti aina sivun vaihtuessa pitää linkata samat virheelliset tutkimukset uudestaan, että trollauksen liekki ei sammu.

Tälläistä tutkimusta Blurris siis käyttää argumenttina tyydyttyneiden rasvojen puolesta:

the authors of the meta-analysis themselves later noted that "A critical question is what macronutrient should be used to replace saturated fat. ... Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease."
 
Viimeksi muokattu:
Hyvien rasvojen VHH on ihan hyvä ruokavalio terveyden kannalta.

Jep, hyvien rasvojen luettelo vaan kannattaa hakea jostain muualta kuin Tärvelyn ja Pahoinvoinnin laitoksen propagandasta.

Hyviä rasvoja ovat: puhdas voi, neitsytkookosöljy, animaaliset luonnolliset rasvat, kalojen rasvat, kylmäpuristettu oliiviöljy ja avocadoöljy.

Lisäksi pitää syödä niin että napa roikaa alle 8 paino-% hiilareita sisältäviä kasviksia ja marjoja. Hedelmiäkin voi syödä jos täyttävät tuon ehdon. Noita syödään ainakin puoli kiloa päivässä eli haluanpa nähdä sen marisijan, joka valittaa vielä "kuidun vähyyttä" syötyään tuon määrän kasviksia.

Proteiini pitää olla lähinnä animaalista ja noin 1 g/ihannepainokilo päivittäinen saanti.

Nyrkkisääntö: 240 g lihaa sisältää 80 g proteiinia eli noin kolmasosa näkemästäsi on protskua. 240 g lihaa riittää siis noin 80-90 kiloisen läskittömän henkilön (luultavasti mies) proteiiniksi vuorokaudessa.
 
Kolesterolitason kannalta parhaita rasvoja on monityydyttymättömät. Öljyjä kannattaa kaloreiden takia kuitenkin käyttää harkiten. Hamppuöljy on rasvakoostumukseltaan yksi parhaista. Vähemmän eksoottisista öljyistä rapsi/rypsi on hyvä valinta. Nyrkkisääntönä gramma monityydyttymätöntä rasvaa alentaa LDL:ää puolet siitä määrästä mitä gramma kovaa rasvaa sitä nostaa.(Keysin kaava) En tosin tiedä, kuinka hyvin tuo kaava pitää kutinsa.
 
Lääkärilehdestä kopsattua:


Sidonnaisuuksien psykologiaa

Nykyajan yhteiskuntaa on vaikea kuvitella ilman mainontaa, joka koskee myös lääkkeitä ja lääkärien työkaluja. Lääkärit tarvitsevat valintojensa tueksi luotettavaa tietoa.

Koska lääketehtaat haluavat myydä omia tuotteitaan, niiden luotettavuus tiedon lähteenä ei ole paras mahdollinen. Mainonta vaikuttaa usein enemmän kuin tutkimustieto.

Valintoja tehdessään lääkärit ovat alttiina sosiaaliselle ja psykologiselle vaikuttamiselle. Vaikka lääkärit ovat tietoisesti tai tiedostamattaan olleet vaikuttamisen kohteena, se ei tarkoita, että he eivät haluaisi hoitaa potilaitaan mahdollisimman hyvin. He haluavat tarjota parasta mahdollista hoitoa.

Monet taloudellisen, sosiaalisen ja psykologisen vaikuttamisen keinot vaikuttavat valintoihimme kaikkialla ilman, että tiedostamme niitä. Lääketehtaat tuntevat nämä keinot ja käyttävät niitä tehokkaasti.

Tällaisia keinoja ovat:
  1. vastavuoroisuus – vastapalveluksen velvoite
  2. sosiaalinen totuus myös muut tekevät niin
  3. auktoriteetti – merkittävien henkilöiden antamat mallit
  4. sitoutuminen – valinnasta kiinni pitäminen
  5. miellyttävyys – yhteistyön sujuvuus
  6. tuttuus ja toisto – tuotteen suosimisen vahvistuminen.

Valinnoista kiinni pitämistä helpottaa kykymme löytää perusteluja mielipiteillemme ja päätöksillemme. Saavutetuista yhteisistä eduista on vaikea luopua. Koettu moraalinen ylivoima vahvistaa ratkaisuja. Se tarkoittaa, että pidämme itseämme muita moraalisempana. Usein ajatellaan, että vaikka muut ovat alttiita psykologiselle vaikuttamiselle, minä pystyn sen torjumaan.

Pienet mitättömiltä tuntuvat palkkiot tai lahjat vaikuttavat usein enemmän kuin suuret, koska pienet lahjat sitouttavat ja synnyttävät vastavuoroisuuden painetta. Suuret lahjat tunnistetaan lahjuksiksi ja herättävät kielteisen reaktion. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen edistää valvontaa ja lisää luottamusta, mutta ei anna suojaa noita yleisiä vaikutuskeinoja vastaan.

Sitoutumista edistävät esimerkiksi seuraavat tilanteet:
  1. tietyn lääkkeen esitteleminen muille lääkäreille
  2. toistuvat lääkeyrityksen logolla varustetut pienet lahjat
  3. toistuvat tapaamiset miellyttävän lääke-esittelijän kanssa
  4. kongressimatkaan osallistuminen lääkeyrityksen kustannuksella (tämän jokainen tajuaa huomattavaksi lahjaksi, mutta se on helppo perustella hyödylliseksi)
  5. lääkeyrityksen osakkeiden omistaminen

Lääketehtaat tekevät arvokasta työtä kehittäessään, valmistaessaan ja markkinoidessaan lääkkeitä. Tiedostamattoman sitoutumisen vaarat liittyvät joidenkin lääkkeiden suosimiseen ja kalliiden lääkkeitten määräämiseen. Lääkärit suhtautuvat usein torjuvasti tai vähätellen sidonnaisuuksiinsa. Vaikka psykologinen vaikuttaminen tunnistetaan, sen sitovuutta ja voimakkuutta ei tiedosteta.

Näitä vaaroja ei ole syytä liioitella, koska Suomessa lääkkeiden laatua valvotaan tarkasti ja apteekit on velvoitettu tarjoamaan korvaavia lääkkeitä. Lääkärit ovat tietoisia sidonnaisuuksien vaaroista ja suhtautuvat niihin vakavasti. Geoffrey Smithin mukaan ”sidonnaisuuksien julkistaminen ei vielä selkeytä rajoja lääketieteen ja lääketeollisuuden välillä eikä palauta julkista luottamusta”. Potilaat kuitenkin luottavat lääkäreihin eivätkä välitä heidän sidonnaisuuksistaan.

Psykologisia vaikuttamisen mekanismeja ei tunneta riittävästi. Sidonnaisuuksien ongelmat tunnistava pitää silmänsä auki ja varoo myös piilevää vaikuttamista. Vaarallisinta on usko, että on immuuni vaikuttamiselle.

Markku Ojanen
YTT (psykologia), psykologian professori (emeritus) Tampereen yliopisto
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Täällä ovat nyt menneet asiat aivan sekaisin.
Australian aboriginaaleilla on matalimmat kolesteroliarvot ja korkea CHD-kuolleisuus https://cdn.uncommonwisdomdaily.com/media/uwd/issues/2015/UWDw254_1.jpg
Heart failure among Indigenous Australians: a systematic review
Eivätkös nämä elä juurilla ja madoilla?

Nämä aboriginaalit on köyhiä ihmisiä vailla hyvää terveydenhuoltoa. Heidän kolesterolitasonsa on matalampi kuin rikkaissa Euroopan maissa, mutta se ei ole kuitenkaan optimaalinen. Lisäksi heillä on ilmeisesti epäterveellinen ruokavalio ja diabetes todella yleinen sairaus. Diabetes lisää CHD-kuolleisuutta ja samoin terveydenhuollon puute. Pikaisella googletuksella heillä näyttäisi myös olevan geneettinen taipumus verisuonitautiin. On melko huvittavaa verrata heitä rikkaaseen länsimaahan, missä ihmisiä pidetään hengissä mm. pallolaajennuksilla ja lääkityksillä, ja joissa ihmisten ruokavaliokin on terveellisempi muilta osin kuin kolesterolin suhteen. Ei ole mikään ihme, että heillä on korkeampi CHD-kuolleisuus huolimatta jonkin verran matalammasta kolesterolista.
 
Kaikki veriarvot päin vittua, toisaalta, vasta aloittanut uudessa työpaikassa puolen vuoden työttömyyden jälkeen. Noh, ensiviikolla työterveyslääkärille. Luultavasti käskee vähentämään tupakanpolttoa ja alkoholinkäyttöä.
 
blurriksen täytyy olla eläintilallinen tai elintilallisen poika, eihän noin sokeaa puusilmäisyyttä voi muuten selittää kuin oman voiton pyynnillä.
 
Viimeksi muokattu:
Nyrkkisääntö: 240 g lihaa sisältää 80 g proteiinia eli noin kolmasosa näkemästäsi on protskua. 240 g lihaa riittää siis noin 80-90 kiloisen läskittömän henkilön (luultavasti mies) proteiiniksi vuorokaudessa.

Siis 240g punaista lihaa päivässä, kun viikon maksimisuositus on 500g?Epäilen kyllä, että muumit on foliolla vuorattu, eihän noissa sinun jutuissasi ole mitään järkeä terveyden kannalta.
 
Kokkaa terveellisesti - rasvalla on väliä >> Rasvamaksa

Tämä on ilmeisesti paikkaansa pitävä? Kalaöljyistä ei vaan mainitse mitään.

Toi PUFA-öljyjen muuttuminen joksikin myrkyksi nyt on ihan legendaa, mutta totta on se, että kyseiset öljyt kestää vähiten käryttämistä.

Mitä tahansa ruokaa käryttäessä muodostuu pieniä määriä haitallisia yhdisteitä. Siksi miedommat kypsennysmenetelmät voi olla terveellisempiä. En söisi jatkuvasti jotain voimakkaasti paistettua ruokaa.
 
Toi PUFA-öljyjen muuttuminen joksikin myrkyksi nyt on ihan legendaa, mutta totta on se, että kyseiset öljyt kestää vähiten käryttämistä.

Mitä tahansa ruokaa käryttäessä muodostuu pieniä määriä haitallisia yhdisteitä. Siksi miedommat kypsennysmenetelmät voi olla terveellisempiä. En söisi jatkuvasti jotain voimakkaasti paistettua ruokaa.


Voita ja kookosöljyä vaan pannulle. Kestää käristää :)

Läski ja silava on kans hyvät. Vain tosi miehet uskaltaa, onko sinusta siihen vai oletko kasviksia puputtava JÄNIS mikkihiir?

Kovat jätkä muuten toi tohtori Timo Kuusela. Sai sydärin 51 vuotiaana, kolme suonta tukossa ml. "leskentekijä". Diagnoosi: metabolinen oireyhtymä ja diabetes 2 hyvin tulilla. Soi 8 vuotta statiineja ym. paskaa ja uskoi samaan sontaan mihin sinäkin ghost gunner. Sai diabetes kakkosen. Tri Timo Kuusela eli kaikkien Pekka Puskiin virallisterveellisten ja Matti "Lääketehdas" Uusitalon "hyvien" neuvojen mukaan.

Fiksuna lääkärismiehenä totesi lopulta 8 vuoden jälkeen, että homma ei toimi ja menee päin v__ua, nakkasi pillerit nurkkaan ja alkoi kaikkia saatanallisia varoituksia uhmaten tekemään miltei just päinvastoin mitä sinä neuvot: ei muuta kuin rasvaa massuun ja mitä KOVEMPAA rasvaa, sen parempi. Kuolemaa uljaasti uhmaten ja sille ilkkuen hän teki rajun elämäntapamuutoksen tyyliin "JA VITUT, mullei oo enää mitään hävittää....kuolen kumminkin kohta kun kerta nää lääketieteen neuvot toimii niin vihun huonosti...samapa se on kuolla sitten rasvaa massutellen viimeiset hetket ja suu onnellisesti virneessä edes."

Nyt, 18 vuotta myöhemmin, äijä on edelleen hengissä, kohta 78 vuotias ja omien sanojensa mukaan verisuonet ovat parantuneet (=ne on kuvattu eli ei ole mitään huuhaata, äijä on röntgenlääkäri itse). Sepelvaltimotauti menee "väärään suuntaan".

Mitäs sanot? Väärin parannuttu?

:kahvi:
 
Verisuonet omien sanojen mukaan kovassa kunnossa. :kahvi:

Voi olla, elää kuitenkin ja järkikin näyttää juoksevan :) Mikä sinänsä on 78 vuotiaalle ihan hyvä saavutus. Luultavasti itse olet paljon paskemmassa kondiksessa sillä jänöpupun ruualla mitä ittees mätät. Jos olet edes hengissä enää silloin.

Äijä on kuiten rtg-lääkäri, joten osaa jopa itse katso kuvasta että "plakit on suonista lähteneet, jee!"

Ja huom: 51 vuotiaana hän todella oli menossa kohti hautaa. Ei lääketieteen mukaan tosta kondiksesta enää elellä 78 vuotiaaksi, ei varsinkaan jos statiinit on nakottu nurkkaan ja lopetettu jäniksenruuan syöminen. Eli äijä on tehnyt kaiken päin persettä jos sinun oppejas uskoo - ja elää vahvemmin kuin sitten nuoruusvuosien?

Nyt kannattaa varmaan sun vähän funtsia. Ja monen muun. Voi tähän huudella sitä "yksittäistapaus"*** mutta tiedätte kyllä, että tämä ei ole sitä ja vaikka olisikin, niin jossain niissä sun teorioissa saattaa olla pientä säätämisen varaa.

PS. Lisäys: ***ei tää ole yksittäistapaus, onhan Ruotsissa vastaavan tempun tehneitä lääkäreitä. Menee selittäminen hankalaksi kun näitä koko ajan ilmaantuu sieltä sun täältä lisää. Vaikka täytyy ihailla kyllä tuota teidän propagadanaa. Göbbelskin olis kateellinen tosta koneistosta ja onhan se saavutus, että yli 90% jengistä on suggeroitu uskomaan tuohon kova rasva - kolestroli paskaan.
 
Blurris taistelee anekdooteilla tieteellistä konsensusta vastaan kovan rasvan lisäämisen puolesta ja sitten taas hetkeä aiemmin linkkailee tutkimuksia, joissa kehotetaan vähentämään kovaa rasvaa lisäämällä mm. pehmeitä rasvoja kalojen ja pähkinöiden muodossa ruokavalioon :psmoke:
 
Kokkaa terveellisesti - rasvalla on väliä >> Rasvamaksa

Tämä on ilmeisesti paikkaansa pitävä? Kalaöljyistä ei vaan mainitse mitään.

Kyllä tuo pätee kalaöljyihinkin. Härskiintyvät helposti.

Härskiintynyt kalaöljy on todella haitallista. Kalaöljystä muuten maistaa sen härskiintymisen helposti. Hyvä (=härskiintymätön kalaöljy) ei paistu pahalle eikä tule röyhtäisynä ulos.

Mulla on muuten kroppa tosi herkkä reagoimaan vähänkin huonoon kalaöljyyn. Olen kävelevä kalaöljyn laadunmaistaja.

Nyt tulee sitten rahanarvoinen vinkki pääkaupungissa asuville: Mannerheimintie 96:ssa oleva Yliopiston apteekki (se joka on auki 24h). Siellä on hyllyssä Yliopiston apteekin omaa kalaöljyä nimellä "Apteekin Premium Omega-3 by Möller". On todella tuoretta tavaraa ja erittäin miedon makuista (on kapseleissa, olen puraissut rikki ja maistanut). Ei potki hissi mulla yhtään eli on täysin kunnossa! Eikä ole edes kallis tuote ja on EPA ja DHA pitoisuudet korkeita.

Hipi hipi sieltä hakemaan jos haluaa edullista korkealaatuista kalaöljyä. Ei kandee paljon iHerbistä tilailla koska ton hinta/laatu menee ohi monesta iHerbin tuottesta.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 249
Viestejä
5 128 903
Jäsenet
81 963
Uusin jäsen
Renkar

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom