VALOO valokuitu

Kyllä ne väittivät viestissään tehneensä meille päätelaiteasennuksen ja vetäneensä kaapelit tontin reunalle. Mitäänhän ei ole tässä kohteessa toistaiseksi tehty.
Oma asennus alkoi etenemään. Ehkä, tai sitten ei. Eilen tuli tekstari, jossa pyydettiin kuvat boksien asennuksesta, kun asentaja ei ollut niitä ottanut. Vastasin, että meille ei ole asennettu yhtään mitään. Muutaman viestinvaihdon jälkeen ehdottivat, että tulevat tekemään asennukset ja tonttityöt samalla kertaa ensi viikolla. Vähän toppuuttelin, kun kaapelien vetäminen meidän tontilta kadun varteen ei ole ihan niin yksinkertaista (koska tonttimme on muiden tonttien keskellä) ja se vaatii sopimista. Kattellaan kuin kuin käy.
 
No tämähän ongelma sitten nähtävästi saatu päätökseen.
Runkokaapeli oli vioittunut jossahin päin ja tänään olivat asentajat sitten korjanneet.

Keskiviikkona oli ilmoitus tehty ja asentajat lähteneet tutkimaan paikan päälle noin 3 tuntia siitä kun tehtiin vikailmoitus.
En tiedä vaikuttiko vappu sitten tähän tohinaan millään tavalla mutta nyt perjantaina korjattu.
 
Olen seurannut ketjua vähän huonosti. Joko porukka on saanut/neuvotellut jatkotarjouksia 2v jälkeen? Jos nyt hyvissä ajoin (2kk etuajassa) kysäisen jatkot, niin mitä tarjotaan? Nythän esim minulla toisen vuoden hinta on kalliimpi kuin hinnaston mikään hinta.

Hyvissä ajoin senkin takia että jos pitää ruveta irtisanomis, ei sopimusta, uusi asiakas tms pelleilyyn, niin ehtii järjestellä toimivat netit.
Oma 12kk sopimus olisi viikon päästä loppunut, niin asiakaspalvelusta tarjosivat seuraavat 12kk 35,90€.
Hinta muuttui heti, eli kannattaa soittaa varsinkin jos tällä hetkellä hinta on kalliimpi.
 
Oma 12kk sopimus olisi viikon päästä loppunut, niin asiakaspalvelusta tarjosivat seuraavat 12kk 35,90€.
Hinta muuttui heti, eli kannattaa soittaa varsinkin jos tällä hetkellä hinta on kalliimpi.
Ja kuituoperaattori oli?

Itselläni oli 250/250 netti Valoolta, määräaikainen hinta n. 30€/kk, joka loppui helmikuussa. Aspaan soittamalla (huom. itse pitää soittaa) tarjosi samaan 30€/kk hintaan 12kk määräaikaista sekä vaihtoehtoisesti "kamppiksena" n. 36€/kk hintaan 1000/1000 12kk ajaksi. Hinta ei sisällä IPTV:tä. Valoon nettisivuilla "omat sivut" on kalliimmat hinnat kuin aspassa ja samalle nopeudelle ei määräaikaista tarjousta edes saa. Sitä en osaa sanoa saako sähköpostilla samat tarjoushinnat aspalta kuin puhelimellakin.
 
Valoo tosiaan on operaattori ja 1000/1000 liittymä kyseessä mikä jäi mainitsematta.
 
Oma asennus alkoi etenemään. Ehkä, tai sitten ei. Eilen tuli tekstari, jossa pyydettiin kuvat boksien asennuksesta, kun asentaja ei ollut niitä ottanut. Vastasin, että meille ei ole asennettu yhtään mitään. Muutaman viestinvaihdon jälkeen ehdottivat, että tulevat tekemään asennukset ja tonttityöt samalla kertaa ensi viikolla. Vähän toppuuttelin, kun kaapelien vetäminen meidän tontilta kadun varteen ei ole ihan niin yksinkertaista (koska tonttimme on muiden tonttien keskellä) ja se vaatii sopimista. Kattellaan kuin kuin käy.
No niinhän siinä kävi, että mitään ei toistaiseksi tapahtunut. Porukka tuli myöhässä paikalle, koska, kuten arvelin, olivat yrittäneet päästä viereiseen taloon. Ja koska sijaintimme on mitä on, homma meni takas ja esimiestasolle, kun kaapelit pitäis vetää naapurin tontin poikki. Duunarit eivät saa niitä asioita päättää.

On se tehokasta työntekoa. Nyt paikalla on 4 kaveria ihmettelemässä asiaa. Yksi olisi riittänyt, jos ensteks olisi tehty katselmus niin kuin ehdotin.
 
Naapuri laittoi aamulla viestiä kun tulivat viimein vetämään kuituputkea pihalle. Asentajat sahasi siitä mistä helpoiten pääsee ja latausaseman maakaapeli poikki ensimmäisenä. 🫥

Omassa asennuksessa vetivät kuituputken viereisen tontin kautta kun en ollut kädestä pitämässä koko sahausta. 😇 Toistaiseksi vielä rakentamaton tontti.
 
Omassa asennuksessa vetivät kuituputken viereisen tontin kautta kun en ollut kädestä pitämässä koko sahausta. 😇 Toistaiseksi vielä rakentamaton totontti.
Aika mielenkiintoinen ratkaisu...tulevaisuudessa voi sitten ongelmaa tulla kun tontille joku alkaa rakentamaan.
Ja sitä myöten katko ainunkin yhteyksiin. Itse vaatisin korjaamaan pikimmiten.
 
Aika mielenkiintoinen ratkaisu...tulevaisuudessa voi sitten ongelmaa tulla kun tontille joku alkaa rakentamaan.
Ja sitä myöten katko ainunkin yhteyksiin. Itse vaatisin korjaamaan pikimmiten.
Onneksi asun kuolevassa kylässä niin ei ainakaan ihan lähivuosina siihen ole kukaan rakentamassa. Viistää metrin verran sen tontin puolella, joten ei välttämättä edes osuisi vaikka rakennettaisiinkin. Olen ottanut tämän huomioon ja ruvetaan toimenpiteisiin mikäli perkelöityy. 😅
 
-Tilaus tehty 2.7.22 silloisen Täyskuidun kanssa.

-Rakentamispäätös tehty 12/24 (Valoo)

-Muutama päivä sitten tuli Valoon kumppanilta viestiä, että pitäisi tontilta katsoa reitti valmiiksi.

Jossakin välissä ehdin tekemään myös sopimuksen Globalin kanssa ja nyt olen vähän kusessa, koska hekin ovat rakentamispäätöksen tehneet!

Tiedän nuo ~900€ irisanomisen sakot tässä vaiheessa, mutta löysin viime kesänä tulleesta Valoon sähköpostista tällaisen kohdan:

"Koska liittymäni on valmiina käyttöön?

Liittymäsi on valmis viimeistään 24 kuukauden kuluttua tilauksestasi".

Ja nythän tilauksesta on jo lähemmäs 3 vuotta, vaikkakin maalisuora häämöttää. Mutta mahtaako tuo yo. lause silti vielä riittää irtisanomisperusteeksi?

edit. ja molemmat 24kk sopimuksia.
 
Viimeksi muokattu:
-Tilaus tehty 2.7.22 silloisen Täyskuidun kanssa.

-Rakentamispäätös tehty 12/24 (Valoo)

-Muutama päivä sitten tuli Valoon kumppanilta viestiä, että pitäisi tontilta katsoa reitti valmiiksi.

Jossakin välissä ehdin tekemään myös sopimuksen Clobalin kanssa ja nyt olen vähän kusessa, koska hekin ovat rakentamispäätöksen tehneet!

Tiedän nuo ~900€ irisanomisen sakot tässä vaiheessa, mutta löysin viime kesänä tulleesta Valoon sähköpostista tällaisen kohdan:

"Koska liittymäni on valmiina käyttöön?

Liittymäsi on valmis viimeistään 24 kuukauden kuluttua tilauksestasi".

Ja nythän tilauksesta on jo lähemmäs 3 vuotta, vaikkakin maalisuora häämöttää. Mutta mahtaako tuo yo. lause silti vielä riittää irtisanomisperusteeksi?
Keplottele mielummin siitä Globalista irti, et tule katumaan.
Lisäksi sen vuoden pakollisen määräaikaisen hinta jää reilusti alle tuon 900e eli pahimmassakin tapauksessa sulla on sitte 2 kuitua vuoden
 
Keplottele mielummin siitä Globalista irti, et tule katumaan.
Lisäksi sen vuoden pakollisen määräaikaisen hinta jää reilusti alle tuon 900e eli pahimmassakin tapauksessa sulla on sitte 2 kuitua vuoden

En oikein näe mitään keinoa siitä Globalista irtautua, ja molemmat sopparit vieläpä 24kk :itku:
Ainoa positiivinen asia on, että Valoon kuidun saa ottaa käyttöön vasta 12kk päästä kytkemisestä.
 
En oikein näe mitään keinoa siitä Globalista irtautua, ja molemmat sopparit vieläpä 24kk :itku:
Ainoa positiivinen asia on, että Valoon kuidun saa ottaa käyttöön vasta 12kk päästä kytkemisestä.
Kylläpä täyskuitu tehnyt sitten huonot sopparit vs. Valoo nykyiset joissa vain 12kk määräaikaisuus ilmaisen rakennuksen ehtona
 
Globalista pääsee eroon 690€ maksulla, jos ei jaksa odotella sitä liittymän kytkentäsopparin 24kk aikarajaa. Itse odottelen lokakuun loppuun ja irtisanon sit Globalin. Eivät ole alkaneet tekemään täällä suunnalla mitään, eikä laitteitakaan ole ilmestyny seinälle. Eikä sieltä saa gigasta nopeempaa muutenkaan.
 
-Tilaus tehty 2.7.22 silloisen Täyskuidun kanssa.

-Rakentamispäätös tehty 12/24 (Valoo)

-Muutama päivä sitten tuli Valoon kumppanilta viestiä, että pitäisi tontilta katsoa reitti valmiiksi.

Jossakin välissä ehdin tekemään myös sopimuksen Globalin kanssa ja nyt olen vähän kusessa, koska hekin ovat rakentamispäätöksen tehneet!

Tiedän nuo ~900€ irisanomisen sakot tässä vaiheessa, mutta löysin viime kesänä tulleesta Valoon sähköpostista tällaisen kohdan:

"Koska liittymäni on valmiina käyttöön?

Liittymäsi on valmis viimeistään 24 kuukauden kuluttua tilauksestasi".

Ja nythän tilauksesta on jo lähemmäs 3 vuotta, vaikkakin maalisuora häämöttää. Mutta mahtaako tuo yo. lause silti vielä riittää irtisanomisperusteeksi?

edit. ja molemmat 24kk sopimuksia.
Täyskuidulta itsekin tilasin tammikuussa -22 ja silloisissa sopimusehdoissa lukee:
Asiakkaalla on lisäksi oikeus peruuttaa tehty tilaus, mikäli Auks Oy ei ole 24
kk:n kuluessa tilauspäivästä aloittanut tietoliikenneverkon rakentamistoimia.
Nyt kun rakentamispäätös on tehty, niin varmaan katsotaan että "rakentamistoimet" on aloitettu ja sopparista et pääse irti. Tota "valmis 24kk tilauksesta" en äkkiseltään ehdoista löytänyt. Nykyäänhän takaavat että rakentamispäätöksestä 24kk kuluttua on käyttöönotettavissa.
 
Nyt kun rakentamispäätös on tehty, niin varmaan katsotaan että "rakentamistoimet" on aloitettu ja sopparista et pääse irti.

Näinhän se varmastikin on. Eli tuskin maksaa vaivaa edes yrittää, vaikka tuossa mailissa näin tosiaan sanotaan:
"Liittymäsi on valmis viimeistään 24 kuukauden kuluttua tilauksestasi".

Mutta toisaalta taas, ei huvittaisi useita satasia turhaankaan maksaa..
 
Millaisia nopeuksia parhaimmillaan speedtest.net olette saaneet 1 Gbits/1 Gbits liittymällä? Päivisin heiluu siellä 500 Mbits kantturoilla. Kokeiltu myös 04 ja 05 aamuyöllä mutta jotain 700/800 downlink paras. On kokeiltu kaapelilla suoraan kuituboxistakin. Uplink ollut jopa 900 ja pääsääntöisesti se suunta aina nopein
 
-Tilaus tehty 2.7.22 silloisen Täyskuidun kanssa.

-Rakentamispäätös tehty 12/24 (Valoo)

löysin viime kesänä tulleesta Valoon sähköpostista tällaisen kohdan:

"Koska liittymäni on valmiina käyttöön?

Liittymäsi on valmis viimeistään 24 kuukauden kuluttua tilauksestasi".

Ja nythän tilauksesta on jo lähemmäs 3 vuotta, vaikkakin maalisuora häämöttää. Mutta mahtaako tuo yo. lause silti vielä riittää irtisanomisperusteeksi?

edit. ja molemmat 24kk sopimuksia.
Koita neuvotella ainakin Valoon kanssa sopimus uusiksi tuon myöhästymisen takia. Nyt solmittavat uudet sopimukset on vuoden mittaisia määräaikaisia. Jos edes toinen sopimuksista olisi vuoden mittainen niin siirtämällä toisen sopimuksen aloitus noin vuoden päähän voisi saada molemmat liittymät kytkettyä ja määräaikaiset lusittua ilman kovin pitkää päällekkäistä maksua.

Eikai sitä globaliakaan tarvi heti avata, ilmoita heille että et voi avata liittymää heti kun on toinen määräaikainen liittymä käytössä.

Toki jos globalilla on jokin "ylläpitomaksu" niin sitten on aika ikävä tilanne.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
276 438
Viestejä
4 758 269
Jäsenet
77 474
Uusin jäsen
JP18347

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom