Usko (Jeesus Kristus ynnä muut)

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?

Itse olenkin usein pohtinut miten äänekkäillä kaiken yliluonnollisen mahdollisuuden kieltävillä kuitenkin esiintyy silti pelkoa tai välttelyä tilanteita ja tiloja kohtaan, johon liitetään joko pelottava ilmapiiri tai/ja jokin tarina. Luulisi, että YouTube olisi täynnä kaulapartaisia punkeroita fedorat päässään uhmakkaasti viettämässä öitään kummitustaloissa, linnoissa jne.

Ja tässä nyt siis rajaan pois tilat ja paikat, joissa ei ole kyse todellista uhista, kuten elukoista tai tunkeutujista.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Mutta tämä sun satukirja-argumentti on jo käyty läpi monta kertaa tässä ketjussa. Kuten professori Jordan Peterson on sanonut, sadut on metatotuuksia, joten ne on enemmän totta kuin tiede, joten tuo sun satu-argumentti ei ole argumentti Raamattua vastaan, vaan sen puolesta.
Hyvin sanottu. Mailma ei luotu 7 päivässä kirjaimellisesti, mutta perustotuus Jesuksesta ja Jumalasta on totta.
 
Stargate2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
1 894
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?

No niin tuossa on minusta hieman lian paljon todistajia. Ei pelkkä perhe vaan psykologi ja poliisi ja pappi sama mieltä että on yliluonnollista. Tuossa sen näkee ateistien tiede on joskus surkea.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
No niin tuossa on minusta hieman lian paljon todistajia. Ei pelkkä perhe vaan psykologi ja poliisi ja pappi sama mieltä että on yliluonnollista. Tuossa sen näkee ateistien tiede on joskus surkea.
Ei ole olemassa mitään ateistien tiedettä. Kuinka monta kertaa tämäkin on jo sanottu, mutta jääräpäisesti vaan hoet tätä samaa asiaa. On vain tiede, joka pyrkii kuvaamaan ja selittämään todellisuutta mahdollisimman tarkasti. Se että moni tekee tästä sitten henkilökohtaisen johtopäätöksen, että jumalille ei ole tilaa, koska näistä ei ole mitään uskottavia todisteita, ei tee tieteestä mitenkään ateistista. Ei tieteellä ole mitään agendaa, että nyt todistetaan jumalat saduiksi, vaan tieteen tekemisen yhteydessä kaikki yliluonnollinen on saanut luonnollisen selityksen tai yliluonnollinen selitys on todettu valeeksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 478
Mutta tämä sun satukirja-argumentti on jo käyty läpi monta kertaa tässä ketjussa. Kuten professori Jordan Peterson on sanonut, sadut on metatotuuksia, joten ne on enemmän totta kuin tiede, joten tuo sun satu-argumentti ei ole argumentti Raamattua vastaan, vaan sen puolesta.
Ai siis esim Game of Thrones on enemmän totta kuin tiede? Juuh okei...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 999
No niin tuossa on minusta hieman lian paljon todistajia. Ei pelkkä perhe vaan psykologi ja poliisi ja pappi sama mieltä että on yliluonnollista. Tuossa sen näkee ateistien tiede on joskus surkea.
Tiedemiehiä ei kuitenkaan ollut? Miksi meidän pitäisi uskoa psygologia, poliisia tai pappia tällaisessa asiassa?
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
198
Luonto sisältää käytännössä kaiken olemassaolevan tieteellisestä näkökulmasta. Yliluonnollinen on samantapainen termi kuin jumala - joita ei voi tarkastella tieteellisestä näkökulmasta kuin lähinnä aivotutkimuksen ja psykologian osalta. Aivoista todennäköisesti on paikannettavissa alueet jotka liittyvät yliluonnolliseen ja jumalkokemukseen, ja siihen oikestaan jäädäänkin sitten. Erilaiset yliluonnollisiksi mielletyt asiat, kuten esimerkiksi demonit liittyvät psykologiaan ja biologiaan. Demonit voi rinnastaa mielisairauksiin ja taudinaiheuttajiin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Mistä tiedät ettei joku voi joskus todistaa jumaluuden olemassoloa?
En ole näin väittänyt, sinä esitit toteamuksen että jotain asiaa tuskin koskaan voidaan näyttää toteen, ihmettelen että millä perustein esitit tuon väitteen.

Täsmälleen samaa toimintaa se uskomuksien totena pitäminen on riippumatta siitä, kuinka uskomuksensa on itselleen perustellut.
Riippuu mitä "totena pitämisellä" tarkoitetaan.
Esim. minä pidän totena sitä että kun näen vaimoni, näen vaimoni, se että vaimoni on edessäni on totta. Pidän myös totena sitä että maapallo on pyöreä ja kiertää aurinkoa. Tämä eroaa toimintana täysin kun sitä vertaa esim. vastakkaisen maailmankuvan omaaviin.
Tietysti jos haluaa leikkiä "mikään ei ole 100% varmaa" leikkiä niin siitä vaan, itse en sitä harrasta, se on turhaa metafyysistä kakkaa.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
198
Varmaan muutama sata vuotta sitten oli päivänselvää, että mielisairaat oli demonien riivaamia. Toki pappi tai muu uskovainen voinee edelleen kutsua mielisairasta henkilöä demonin riivaamaksi. Mielestäni demoni on varsin hyvä analogia mielisairaudelle.

Areenassa on hyvä dokkari anoreksiasta:
Koodi:
https://areena.yle.fi/1-4222651
(Areenan linkitykset ei näköjään toimi sitten mitenkään muuten)
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 171
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?

Jos talossa on joku terveyteen vaikuttava asia esim ilman tai kosketuksen kautta (Monieliongelmat viittaisivat tuollaiseen), niin eipä sillä ole väliä, onko ateisti tai uskovainen, terveys pilautuu jokatapauksessa ko paikassa.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Riippuu mitä "totena pitämisellä" tarkoitetaan.
Esim. minä pidän totena sitä että kun näen vaimoni, näen vaimoni, se että vaimoni on edessäni on totta. Pidän myös totena sitä että maapallo on pyöreä ja kiertää aurinkoa. Tämä eroaa toimintana täysin kun sitä vertaa esim. vastakkaisen maailmankuvan omaaviin.
Tietysti jos haluaa leikkiä "mikään ei ole 100% varmaa" leikkiä niin siitä vaan, itse en sitä harrasta, se on turhaa metafyysistä kakkaa.
Totena pitämisellä tarkoitetaan juurikin sitä, että erehtyy pitämään jotain konseptia, ideaa, ajatusta totuutena. Esimerkiksi tuo, että maapallo on pyöreä ja kiertää aurinkoa - se on useimmille totena pidetty uskomus. Toimintana se ei eroa jumaluskosta tai mistään muustakaan totena pidetystä uskomuksesta. Ero on uskomuksen ja perustelujen sisällössä. En tarkoita tällä että "mikään ei ole 100% varmaa" (uskomus sekin), vaan viittaan siihen, että mielen toimintaa voi oppia ymmärtämään syvemmälläkin tasolla. Se, mikä on tai ei ole turhaa on toki puhtaasti subjektiivinen arvotuskysymys. Yleisellä tasolla hyöty on ainakin se, että se vähentää kiihkoilemista muiden uskomuksista sekä auttaa irrottautumaan omista sellaisista arkipäivän uskomuksista, jotka aiheuttavat millään tasolla kärsimystä itselle tai muille. Mutta ennen kaikkea, siihen käsiksi pääseminen, mikä on absoluuttisesti totta, vaatii uskomusten ymmärtämisen uskomuksiksi.

(Ps. Kun ei riisu quote-tageja käyttäjätiedoista, niin tulee kullekin lainatulle käyttäjälle ilmoitus että viestiäsi on lainattu ja useampaa lainatessa on helpompi huomata kuka on vastannut mitä kellekin.)
 
Viimeksi muokattu:

ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Mutta tämä sun satukirja-argumentti on jo käyty läpi monta kertaa tässä ketjussa. Kuten professori Jordan Peterson on sanonut, sadut on metatotuuksia, joten ne on enemmän totta kuin tiede, joten tuo sun satu-argumentti ei ole argumentti Raamattua vastaan, vaan sen puolesta.
Minulta on mennyt tämä täysin ohi, haluatko laittaa linkin noihin viesteihin, joissa tämä asia käsiteltiin ja johonkin lähteeseen missä Jordan Peterson on tuosta puhunut? Koitin googlettaa, mutta en osannut löytää tuollaista...
 
Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 298
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?

Maksa mulle matkat ja kaikki reissusta aiheutuneet kulut niin mikä ettei.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 288
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?
Pitäisitkö WLAN-tukiasemaa päällä omassa kodissasi? Sähköallergikko Seja Se sai vakavia oireita tästä. Mutta sinulle se ei olisi ongelma?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 598
Pyyhin tuosta lainauksesta turhuudet pois ja jätin itse väittämän esille. @Stargate2017 , tutustu ihmeessä tähän tutkimukseen. Jos ei muuta niin lue edes conclusion-osio. Tässä on siis tarkasteltu 63 tutkimusta älykkyyden ja uskonnollisuuden suhteessa.

http://emilkirkegaard.dk/en/wp-cont...a-Analysis-and-Some-Proposed-Explanations.pdf

TL;DR: Uskovat ovat tyhmempiä kuin ateistit.

Tulokset saa toki kumota halutessaan mutta faktoja siihen sitten tarvisi pelkän fiilistelyn sijaan, eikös juu?
 
Viimeksi muokattu:

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
En ole näin väittänyt, sinä esitit toteamuksen että jotain asiaa tuskin koskaan voidaan näyttää toteen, ihmettelen että millä perustein esitit tuon väitteen.
Se "jokin asia" on multiversumi. Ei siirrellä maalitolppia. Kyse oli esimerkistä tieteellisestä uskomuksesta, jota ei ole osoitettu toteen.

Pitääkö minun perustella jotenkin miten sitä tuskin voidaan toteennäyttää, kun tiedemiehet perustelevat sitä jo puolestani? Aivan vapaasti saa linkittää tutkimusta, joka sitä todistelee. Minä ottaisin mieluusti vastaan todisteita multiversumista.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Se "jokin asia" on multiversumi. Ei siirrellä maalitolppia. Kyse oli esimerkistä tieteellisestä uskomuksesta, jota ei ole osoitettu toteen.

Pitääkö minun perustella jotenkin miten sitä tuskin voidaan toteennäyttää, kun tiedemiehet perustelevat sitä jo puolestani? Aivan vapaasti saa linkittää tutkimusta, joka sitä todistelee. Minä ottaisin mieluusti vastaan todisteita multiversumista.
Pettämätön päättelyketju. Hawkings puhuu multiuniverstumista -> se kuulostaa järkevältä -> sitäkään (mitä muuta ei voi?) ei voi todistaa -> uskonnon täysi teilaus on kaksinaismoralismia.

Siis mitenkä?
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Pettämätön päättelyketju. Hawkings puhuu multiuniverstumista -> se kuulostaa järkevältä -> sitäkään (mitä muuta ei voi?) ei voi todistaa -> uskonnon täysi teilaus on kaksinaismoralismia.

Siis mitenkä?
Hawkingsin ohella moni tiedemies puhuu multiversumista. Eikä kyse ollut uskonnon täydestä teilaamisesta, vaan siitä perusteesta, että jokin voi olla olemassa, vaikka sitä ei voida todistaa. Keskity, en ole sihteerisi.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Hawkingsin ohella moni tiedemies puhuu multiversumista. Eikä kyse ollut uskonnon täydestä teilaamisesta, vaan siitä perusteesta, että jokin voi olla olemassa, vaikka sitä ei voida todistaa. Keskity, en ole sihteerisi.
Ihan sama vaikka tuhat ihmistä puhuisi multiversumista, niin siitä ei tule todellisuutta. Mikä on sellainen asia, joka on olemassa, mutta sitä ei voi todistaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.09.2017
Viestejä
37
Mikä on se ilmiö joka saa ihmiset puhumaan esim. ravinteista tyyliin "rasva on pahasta" tai "eikun hiilarit on pahasta"?
Tällätavoin menetellen asioiden todellinen kirjo, merkitys ja vaikutus unohtuu tai jopa kieroutuu mm. tiedettä ja uskontoa hyväksikäyttämällä (vääristäen, korruptoiden) "omiin" näkemyksiin kiinnittymistä pönkitellessä, puolustellessa ja perustellessa.

Mistä tällainen johtuu ja miksi se on tarttunut niin syvälle toimintaamme ja esiintyy näin laajasti (pitkälti kaikkialla)?
Miten voi olla muka niin vaikeata havaita että esim. keho tarvitsee kunnollista ravintoa ja sen huolellista pureskelua, sulatusta, eikä yksilön (taikka yhteiskunnan) terve tila kestä pinnallista tai valheellista viestintää ja sisältöä (varsinkaan elintärkeissä paikoissa)?

Esim. jos uskonto-aiheeseen edes hieman syvemmin perehtyy ja pureskelee, niin ei voi juuri muuta kuin nauraa (itkien, myös surustakin) yleiselle keskustelulle ja sen tasolle.
Voi selvästi huomata että tietoa ei ole juuri ollenkaan edes yritetty lähetä etsimään hedelmällisistä lähteistä, eikä sen sulatuskykyä ole käytännössä ollenkaan harjoitettu.
Mitä hyötyä on pyöritellä sokeita ja pinnallisia ajatuksia ja muodostaa niiden pohjalta keskustelua (mistä tahansa aiheesta)?
Sensijaan eikös olisi vaikka mahdollista ja hyödyllisempää lähteä yhdessä oppimaan ja selvittämään että mitäs kaikkea täällä (myös sisällä) on tarjolla? Saattais olla paljon inspiroivampaa, innokkaampaa ja iloisempaa touhua (leikkiä), ja tuloksissa vois tulla vastaavaa kehitystä myöskin. Mm. Kalevalakin saattais aueta vähän appoisemmin ja autuaammin taas vihdoin: "Mieleni minun (todella) tekevi, aivoni (vain) ajattelevi."
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Se "jokin asia" on multiversumi. Ei siirrellä maalitolppia. Kyse oli esimerkistä tieteellisestä uskomuksesta, jota ei ole osoitettu toteen.
Se on ihan sama mikä se asia on, jos väittää että jotain ei luultavasti koskaan voida todistaa niin mistä tällainen tieto (jotain ei voida todistaa) on peräisin.
Millä perustein voi tällaisen väitteen esittää että multiversumia ei voida luultavasti koskaan näyttää toteen.
Mikä on se mikä estää sen toteennäytön, mikä se asia/asiat on ?
Multiversumi ei ole tieteellinen uskomus se on asia jota tiede tutkii. Tiedeyhteisö ei väitä että se on totta, se esittää vaan perusteltuja näkemyksiä miksi tällainen vaihtoehto
on yksi mahdollisuus ja sitä pitää tutkia. Tiede lähtee useimmiten liikkeelle hypoteesista, eli jollain on jokin hyvältä kuulostava idea jonka tueksi saattaa olla epäsuoraa näyttöä jne. (ei suoria todisteita).
Joskus se voi olla jonkun pelkkä "hullu" idea jolle hän alkaa etsiä näyttöä/mahdollisuutta sen olemassa oloon.

Pitääkö minun perustella jotenkin miten sitä tuskin voidaan toteennäyttää
Tottakai jos niin väität.

että jokin voi olla olemassa, vaikka sitä ei voida todistaa
Ilman muuta voi, mutta tällaisen asian olemassaoloon ei tietenkään pidä uskoa ennen kuin siitä on todisteita. Eikä kukaan tiedemies väitä että multiversumi on olemassa ja siihen pitää uskoa, vaikka todisteita ei ole. He vain keskustelevat ja esittävät omia perusteltuja näkemyksiään asian tiimoilta ja yrittävät etsiä todisteita jotka tukevat heidän näkemyksiään.
Tieteessä on vastaavia asioita vaikka kuinka, osan huomataan olevan vääriä näkemyksiä, osalle löytyy niitä tukevia todisteita ja tutkimus etenee, osaa ei vielä ehkä edes voida tutkia (mikä ei tarkoita sitä että niitä ei koskaan voida tutkia) ja osa voidaan todistein osoittaa luotettavaksi tiedoksi (pun intended) ja joiden avulla voidaan esim. luoda uusia sovelluksia ihmisten käyttöön jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Kuinkahan moni ateisti olisi mennyt Zak Bagansin The Demon Houseen yöksi? Koska Jumalaa ja mitään yliluonnollista ei ole niin ei varmaan ongelmaa punkata yksi yö pirujen talossa?
Samalla tyylillä kuin Zak eli laudataan ikkunat ja ovet umpeen. Päästetään vasta aamulla ulos. Demonologi Zak Bagans sai vakavia oireita tästä. Mutta näille ateisteille se ei olisi ollut ongelma?

Ei näistä aaveen metsästäjistä kukaan usko tuohon tuubaan. Kunhan ottavat rahat pois hölmöiltä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Samaa touhua kuin nämä nostradamus kirjailijat ja ancient aliens ja hitlerin jalanjäljillä.
Hyväuskoista ja hörhöä porukkaa riittää elättämään isonkin porukan joka pystyy tuottamaan mitä mielikuvituksellisinta huuhaata.
History channelkin on tätänykyä yli puolet tätä paskaa (joku etsii hitleriä, joku temppeliritareiden graalin maljaa, toinen aaveita ja yksi alieneita jne.).
Taitaa pawn stars olla ainoita joissa edes saa hyvää tietoa erilaisista esineistä (toki nekin ovat jenkki painotteisia tavaroita).

:D Jos jonkun titteli on demonologi niin hänet voi suoralta käsin ohittaa huijarina/paskanpuhujana.
Ei kukaan joka väittää itseään kriittisesti ajattelevaksi voi aikuisten oikeasti ottaa tosissaan näitä hemmoja.
No "there is a sucker born every minute" ei ole vain sanonta vaan se pohja miksi kaikenmaailman henkiparantajat/lahkojohtajat/meediot/jne.
pystyvät elättämään itsensä vielä tänäpäivänä jolloin tietoa on nopeasti saatavilla ihan kaikille, ja tämä triidi on hyvä esimerkki siitä.
 
Alkaa mennä täysin offtopic mutta tiede ei ole pystynyt selittää miten kaikki pyramiidit luotiin varisinaisesti niitten sisältö. Esim sarkofaageja löydetty tehty niin tarkka pinta joku tuhannesosa tarkkuus ei oikein käsin edes pysyt luomaan (toinen asia sitten nykyteknologia koneet),

Sinun surkea tieteesi ei pysty selittää paljon asioita mailmassa. On myös paljon asioita jota ei näe ihmissilmä.

En ole kuullut ainotakaan järkevää selitystä tieteeltä miten pyraamidit ja niiten sisältä luotiin.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Alkaa mennä täysin offtopic mutta tiede ei ole pystynyt selittää miten kaikki pyramiidit luotiin varisinaisesti niitten sisältö. Esim sarkofaageja löydetty tehty niin tarkka pinta joku tuhannesosa tarkkuus ei oikein käsin edes pysyt luomaan (toinen asia sitten nykyteknologia koneet),

Sinun surkea tieteesi ei pysty selittää paljon asioita mailmassa. On myös paljon asioita jota ei näe ihmissilmä.

En ole kuullut ainotakaan järkevää selitystä tieteeltä miten pyraamidit ja niiten sisältä luotiin.
Laitappas googleen "How pyramids were made" ja kaiken harhauskon pitäisi loppua siihen.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Se on ihan sama mikä se asia on, jos väittää että jotain ei luultavasti koskaan voida todistaa niin mistä tällainen tieto (jotain ei voida todistaa) on peräisin.
Millä perustein voi tällaisen väitteen esittää että multiversumia ei voida luultavasti koskaan näyttää toteen.
Millä perusteilla voidaan näyttää, ettei jumaluutta voida luultavasti koskaan näyttää toteen?
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
940
Ei näistä aaveen metsästäjistä kukaan usko tuohon tuubaan. Kunhan ottavat rahat pois hölmöiltä.
Tosi vakuuttavat näyttelijät oli saatu palkattua kertomaan anekdootteja ja huhujen huhuja. Hyvä kun pystyivät järkytyksiltään olemaan virnuilematta.

Ehkä vielä joku kaunis päivä aletaan saada kunnon videoaineistoa itse tapahtumista eikä vain "silminnäkijöiden" ja kaverin serkun kaiman velipuolen horinoita, kun ei tarvitse edes ehtiä kaivaa kameraa taskusta, vaan voi tallentaa kaiken e-silmillä suoraan hattaroihin. Jotenkin sitä voisi kuvitella, että kynnys saada talteen muutakin kuin pölypalloja, itikoita ja lensflareja on jo riittävän pieni, mutta silti ei vaan millään natsaa, vaan pakko on dramatisoida.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Ihan sama vaikka tuhat ihmistä puhuisi multiversumista, niin siitä ei tule todellisuutta.
Ei kukaan ole niin väittänytkään.

Mikä on sellainen asia, joka on olemassa, mutta sitä ei voi todistaa.
Mielikuvituksen tuotetta. Eli multiversumi on mielikuvituksen tuotetta. Eli kaikki tiedemiehet, jotka uskovat multiversumiin, uskovat mielikuvituksen tuotteeseen. Aika epätieteellistä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Alkaa mennä täysin offtopic mutta tiede ei ole pystynyt selittää miten kaikki pyramiidit luotiin varisinaisesti niitten sisältö.
Tiede kyllä osaa selittää pyramidit, mutta on paljon asioita joita tiede ei osaa (vielä,ehkä koskaan) selittää.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että tämän takia mikä tahansa selitys on tällöin hyväksyttävissä.
Ei, se tarkoittaa sita, että asiaa pitää tutkia lisää ja yrittää etsiä sitä vastausta (joka perustuu todisteisiin), ja jos vastausta ei löydetä on vain
tyydyttävä toteamaan että "emme tiedä", ja sillä sipuli.
Ymmärrän että joillekin on vaikea hyväksyä sitä, että on asioita joihin ei ole selkeitä vastauksia ja halutaan keksiä jokin vastaus vain siksi että on jokin vastaus,
tämä on kuitenkin irrationaalista ja erittäin huono malli yrittää ymmärtää maailmaa ympärillään.

On myös paljon asioita jota ei näe ihmissilmä.
Toki, mutta meillä on instrumentteja tutkia asioita joita ihmissilmä ei näe,korva kuule jne. Asioita joita emme voi havaita, ei voida myöskään tutkia, niin yksinkertaista se on. Ja jos jotain asiaa ei voida mitenkään havaita, ovat sen attribuutit samat kuin jonkin asian jota ei ole olemassa, niitä ei voida erottaa toisistaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Millä perusteilla voidaan näyttää, ettei jumaluutta voida luultavasti koskaan näyttää toteen?
Voisit koittaa vastata kysymykseen, etkä esittää vain väistäviä kysymyksiä jotka eivät liity sanomisiini mitenkään.
Olet todella huono keskustelija.

Mielikuvituksen tuotetta. Eli multiversumi on mielikuvituksen tuotetta. Eli kaikki tiedemiehet, jotka uskovat multiversumiin, uskovat mielikuvituksen tuotteeseen. Aika epätieteellistä.
Yllä oleva on mielikuvitusta. Tiedemiehet eivät usko multiversumiin, he esittävät sen yhtenä mahdollisuutena ja pyrkivät tutkimaan onko multiversumi olemassa koska se selittäisi tiettyjä asioita.
Yksikään multiversumista puhuva tiedemies ei väitä että multiversumi on olemassa.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Voisit koittaa vastata kysymykseen, etkä esittää vain väistäviä kysymyksiä jotka eivät liity sanomisiini mitenkään.
Olet todella huono keskustelija.
Kysymys on täysin verrattavissa omaasi.

Yllä oleva on mielikuvitusta. Tiedemiehet eivät usko multiversumiin, he esittävät sen yhtenä mahdollisuutena ja pyrkivät tutkimaan onko multiversumi olemassa koska se selittäisi tiettyjä asioita.
Kuten jumaluus on yksi mahdollisuus ja selittäisi tiettyjä asioita.

Yksikään multiversumista puhuva tiedemies ei väitä että multiversumi on olemassa.
Ei niin. Mutta jotkut heistä uskovat sen mahdollisuuteen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Kysymys on täysin verrattavissa omaasi.
Ei ole, en ole esittäny väitettä, sinä olet, eli sinä jollain tavoin tiedät myös mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Sinä esitit että multersumia ei luultavasti voida koskaan todistaa olemassa olevaksi ja minä kysyin että
millä perustein sinä näin väität (eli de facto näet tulevaisuuteen ja uskot ettei meillä tule olemaan kykyjä
todistaa multiversumin olemassaoloa).

Kuten jumaluus on yksi mahdollisuus ja selittäisi tiettyjä asioita.
Juuri näin. Jumalaa vain on vaikea tutkia kun ei ole mitään mitä tutkia.
Multiversumista voidaan edes esittää malleja ja mitä pitäisi löytyä jotta se olisi mahdollinen ja tutkia
löytyykö noita asioita jne.
Jumalasta ei. Jos vaikka sinä rukoilet 100 eri asiaa jotka kaikki toteutuvat, se ei silti kerro mitään siitä miksi ne rukoukset toteutuivat jne.
Meillä on vain tieto siitä että näyttä siltä että kun tämä henkilö rukoilee niin se mitä hän rukoilee toteutuu, se mikä sen toteutumisen aiheuttaa ei ole tiedossa.

Ei niin. Mutta jotkut heistä uskovat sen mahdollisuuteen.
Jep (ja kuitenkin väitit niin jonka nyt ihan oikein perut), kuten esim. minä. Uskon myös että jumala on mahdollinen. Ja tällä hetkellä en usko että kumpikaan pitää paikkaansa.
Uskon tosin myös että multiversumi on "mahdollisempi", koska se ei pidä sisällää mitään yliluonnollista kuten jumala ja meillä on varmasti tietoa jo yhden universumin olemassa olosta, se onko niitä useita on sitten se mitä tutkitaan.
Uskon myös esim. maapallon ulkopuolisen elämän mahdollisuuteen, mutta uskon itse ulkopuoliseen elämään vasta silloin kun siitä on todisteita jotka antavat hyvät perusteet uskoa siihen.
Kummassakin (multiversumi,maan ulkopuolinen elämä) meillä on kuitenkin jo olemassa olevat esimerkit, jumalasta ei ole. Meillä on elämää maapallolla, joten tiedämme että universumissa varmasti on elämää, onko sitä myös muualla on sitten tutkimisen arvoinen juttu. Samoin tiedämme että on olemassa ainakin yksi universumi, ei ole mitenkään täysin hatusta vedettyä esittää että koska meidän universumime syntyi, on saattanut syntyä myös muita universumeja.
Jumalasta/jumalista ei sen sijaan ole yhtään mitään näyttöä, zip ,zero ,zilch.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Juuri näin. Jumalaa vain on vaikea tutkia kun ei ole mitään mitä tutkia.
Multiversumista voidaan edes esittää malleja ja mitä pitäisi löytyä jotta se olisi mahdollinen ja tutkia
löytyykö noita asioita jne.
Lisäksi multiversumi on varmasti turvallisempi tutkimuskohde.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Kuten ei multiversumistakaan. Vaan uskoa siihen riittää.
Ei vaan ajatusleikkejä, että se voisi olla mahdollista. Kukaan ei kuitenkaan väitä, että multiversumi on totta, koska joku aavikkoheimon vanha kirja sanoo näin.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Ei vaan ajatusleikkejä, että se voisi olla mahdollista. Kukaan ei kuitenkaan väitä, että multiversumi on totta, koska joku aavikkoheimon vanha kirja sanoo näin.
Miksi toinen ajatusleikki olisi toista huonompi?

Uskontoja ja jumaluuksia oli jo kauan ennen aavikkoheimon kirjaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Kuten ei multiversumistakaan. Vaan uskoa siihen riittää.
Sen olemassaolon mahdollisuuteen ja koska sitä voidaan tutkia (jumalaa ei)
tiede tutkii tätä olemassaolon mahdollisuutta ja katsoo löytyykö todisteita joilla tämä mahdollisuus muuttuisi
näytöksi olemassaolosta.
Ja multiversumista on jo näyttöä, meidän oma universumimme on olemassa, nyt on vain kyse siitä onko se ainut universumi.
Jumalasta/ista ei ole mitään näyttöä.
Voisit verrata tilannetta siihen että allah olisi näytetty toteen ja nyt tutkittaisiin onko myös joku muu jumala totta.

Jos nyt ei mene jakeluun niin sitten ei mene.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Kuten ei multiversumistakaan. Vaan uskoa siihen riittää.
Sinun argumentin teho hävisi jo monta viestiä sitten. Kukaan ei väitä, että multiversumia olisi olemassa, mutta sen mahdollisuutta silti selvitetään. Mikä tässä on ongelma? Uskontojen höpinöiden väitetään kivenkovaa olevan tosia, mutta niiden tutkiminen taas on haasteellisempaa. Yliherkkä asenneilmapiiri koko asian ympärillä tuskin auttaa asiaa.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Miksi toinen ajatusleikki olisi toista huonompi?

Uskontoja ja jumaluuksia oli jo kauan ennen aavikkoheimon kirjaa.
Se, että toisen ajatusleikin ovat rakentaneet ihmiset jotka eivät ole tienneet ympärillä olevasta universimista käytännössä yhtään mitään ja toiset ihan helvettisti enemmän.

Mutta edelleen multiversumi on vain ajatusleikki. Sen pohjalle ei rakenneta mitään ihmiten elämään vaikuttavaa, mutta näiden uskontojen ajatusleikki muuttuukin ihmeellisesti leikistä todeksi ja sen mukaan pitäisi sitten yhteiskunnassa elää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 925
Miksi toinen ajatusleikki olisi toista huonompi?
Toista voidaan tutkia, toista ei, siksi.

Kerro miten multiversumia tutkitaan. Ensin pitäisi todistaa sen olemassaolo.
Sen mahdollisuutta voidaan tutkia. Siitä sitten eteenpäin ja lopuksi voidaan päästä jopa siihen että sen olemassa olo voidaan todistaa.
Et taida ihan ymmärtää miten tiede toimii.
Ei esim. evoluutioteoriaa todistettu niin että ensin se todistettiin ja sitten ruvettiin tutkimaan evoluutiota. Ei, ei ei.
Tutkittiin elämää ja sen monimuotoisuutta jne. ja tästä sitten pikkuhiljaa tiedon lisääntyessä esitettiin malli siitä miten elämä kehittyi jota kutsutaan evoluutioksi ja evoluutioteoria kuvaa sitä miten evoluutio esiintyy pallomme elämässä.
Esitettiin "ennusteita" joiden piti toteutua jotta teoria pitää paikkaansa (esim. millaisia välivaiheita tulisi löytyä jne.) ja näiden "ennusteiden" toteutuessa se vahvisti sitä käsitystä että malli on oikeilla jäljillä.

Sinun argumentin teho hävisi jo monta viestiä sitten. Kukaan ei väitä, että multiversumia olisi olemassa, mutta sen mahdollisuutta silti selvitetään. Mikä tässä on ongelma?
Näyttäisi olevan nimimerkkinsä mukainen vänkääjä joka pyrkii vain sekasortoon, ignoreen ainakin täältä lähti nyt.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Se, että toisen ajatusleikin ovat rakentaneet ihmiset jotka eivät ole tienneet ympärillä olevasta universimista käytännössä yhtään mitään ja toiset ihan helvettisti enemmän.
Toki, silloin kun ne on tieteellisesti todistettu. Esimerkiksi multiversumi ei ole. Auktoriteettiin vetoaminen on juuri sitä, vaikka se olisi tieteellinen auktoriteetti.

Mutta edelleen multiversumi on vain ajatusleikki. Sen pohjalle ei rakkenneta mitään ihmiten elämään vaikuttavaa, mutta näiden uskontojen ajatusleikki muuttuukin ihmeellisesti leikistä todeksi ja sen mukaan pitäisi sitten yhteiskunnassa elää.
Kuka sanoo, että uskonto edellyttää muiden elävän yhteiskunnassa samalla tavalla? Käsityksiä uskonnosta on miljoonia. Jos olet vaivautunut tänään ulos kulkemaan ihmisten seassa, todennäköisesti aika monella oli jonkinlainen yksilöllinen uskonnollinen näkemys eivätkä he silti edellytä sinun elämäsi mukautuvan sen käsityksen mukaan mitenkään.

Ja tieteellinen pohja ei vaikuta elämään? Kyllä se vaikuttaa aika lailla.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Sen mahdollisuutta voidaan tutkia. Siitä sitten eteenpäin ja lopuksi voidaan päästä jopa siihen että sen olemassa olo voidaan todistaa.
Kuten voidaan esimerkiksi jumaluuden mahdollisuutta.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Itsekin lopetan kun on vain ihmeellistä jankkausta.

Multiversumi on ajatusleikki ja jumaluus on ajatusleikki. Multiversumia ei voi tutkia eikä jumalia voi tutkia (en tiedä miksi) niin sen takia jumalat ovat olemassa. Selvä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 639
Viestejä
4 219 058
Jäsenet
71 087
Uusin jäsen
otep nenianup

Hinta.fi

Ylös Bottom