Ööö... en. Silloin kun kontekstina on kristinuskon sisältö ja alkuperäisinä väittäminä miten se olisi pankkijärjestelmä, hallintojärjestelmä ja vaikka mitä, niin silloin keskustelua on aika hedelmätöntä käydä ilman, että tarkastelee mitä sen oppeihin kuuluu, millä perusteella ja miten se on kehittynyt ajan mittaan, myös siitä näkökulmasta missä kohdin sitä on sovellettu väärin (niin kuin aikalailla kiistatta on). En katso sitä juuri siitä näkökulmasta kuin SINÄ haluat sitä katsottavan (ts. että sen kuuluu olla vain ja ainoastaan perseestä ja sen syvällisempää analyysiä ei tarvita eikä kaivata), vaan pyrin katsomaan eri toimijoiden osalta heidän motiivejaan ja käytännön toimintaa. Sitä pohjaa vasten on kohtalaisen helppo tehdä johtopäätös, ettei esim. mainitsemaasi kuningasta kiinnostanut kristinuskon opinkappaleet muusta kuin siitä näkökulmasta, miten sen sai taivutettua palvelemaan kuninkaan omia tarpeita. Ja sama kritiikki voidaan kohdistaa moneen muuhunkin toimijaan.
Tuo kommentti kertoo enemmänkin siitä että et oikesti tunne sitä, miten kristinuskon sisäinen dynamiikka on toiminut. Usein virallinen kirkko on ollut vallanpitäjien puolella ja osin ylläpitämässä yhteiskuntajärjestystä (mikä ei sinänsä ole aina suinkaan huono asia), mutta samalla ne ovat voineet toimia vastoin kristinuskon ytimessä olevia oppeja. Vähän samaan tapaan kuin monet valtiokirkon piispoista. Sen rinnalla on aina ollut ihmisiä ja yhteisöjä, jotka ovat kritisoineet sitä kun on menty vikaan - usein ne ovat olleet kirkossa sitä aktiivisempaa ja elinvoimaisempaa porukkaa, mitkä ovat vaalineet nimenomaan sitä kristinuskon opillista puolta. En ole puhunut missään vaiheessa mistään hypoteettisesta "puhtaasta" versiosta. Kristinuskossa on opetuksia ja oppeja, mitkä määrittävät melko tarkkaan mitä kristinusko on (ts. pystytään sanomaan milloin joku oppi on kiistatta jotain muuta kuin kristinuskoa, vertaamalla niitä esim. kolmeen uskontunnustuksen). Sitten on opetuksia ja näkemyksiä, mitä ei löydy suoraan kristinuskon ydinopista, mutta minkä osalta eri aikoina on sovellettu niitä periaatteita sen ymmärryksen ja mahdollisuuksien mukaan mitä kulloinkin on ollut ja missä on sitten paljon enemmän variaatioita (ja mistä voidaan usein myös perustellusti olla eri mieltä). Koska lähtökohtaisesti kristinusko ei ole koskaan ollut valtion hallintakoneiston opaskirja mistä voisi ammentaa suorat käskyt siihen millä tavalla valtiota hallitaan. Ja se on suurin syy sille, miksi esim sinun kaltaisesti käyttävät niin valtavan määrän energiaa etsiäkseen kristinuskon historiasta ja hahmoista syyllisiä nimenomaan yhteiskuntakritiikin puolelta ja lähes poikkeuksetta sellaisella tavalla missä nykyhetki otetaan koko historian mittapuuksi. Ja se on taas minun mielestäni aika hölmö tapa arvioida historiaa ylipäätään.
En mä kritisoi sitä, että sä tutkailet niitä oppeja. Kritisoin sitä, miten sä karsit niitä kristinuskon oppeja sitä mukaa, kun ne eivät sovi sun narratiiviin.
Teet sitä taas tässäkin vaikka kuinka paljon. Kun se virallinen kirkko on siellä valtaapitävien puolella ja muun muassa toteaa, että ne maalliset kuninkaan hallitsevat sillä jumalan mandaatilla, niin tuo on osa niitä kristinuskon oppeja. Kun ne virallisen kirkon edustajat perustavat sen valtion Paavin maalliseksi valtakunnaksi, niin tuo on osa niitä kristinuskon oppeja. Kun ne paavit yhä uudestaan ja uudestaan näkevät, että osaksi hänen rooliaan uskonnollisena johtajana kuuluu jatkuva sekaantuminen maallisten hallitsijoiden tekemisiin, niin tuokin on osa niitä kristinuskon oppeja.
Eli tuo maallisen ja uskonnollisen vallan sekoittaminen on ollut erittäin suuressa roolissa kristinuskon opeissa käytännössä läpi sen lähes koko historian.
Siellä voi hyvinkin olla kristittyjä, ihan merkittävissäkin asemissa, joiden mielestä noiden ei pitäisi kuulua kristinuskoon. Mutta tuo ei poista sitä, että nuo niiden kritisoimat asiat ovat silti osa niitä kirkon oppeja.
Tuota tarkoitan sillä, että sä yrität luoda kuvaa siitä ”puhtaasta” versiosta. Puhut siitä, miten jotain oppeja on sovellettu ”väärin” tai miten nuo jotku muut henkilöt ovat kritisoineet sitä, kun on menty ”vikaan”. Mainitset, miten tuo kritisoivat porukka on ollut ”aktiivisempaa ja elinvoimaisempaa” ja ovat ”vaalineet kristinuskon opillista puolta”.
Mutta nuo väitteet pätevät vain tuon ”puhtaan” version näkökulmasta. Oppien soveltamisen vääryys, vikaan meneminen ja oppien vaaliminen ovat kaikki subjektiivisia näkemyksiä asiaan.
Ei ole mitään tapaa sanoa, että nuo olisivat yhtään sen enemmän ”oikeassa” noiden oppejen osalta kuin nuo maallista valtaa uskontoon sekoittavat paavit.
Paavin asema oli ensisijaisesti hengellinen ja paavin valitsivat lähinnä kardinaalit, joskus paavit nimittivät itse omat seuraajansa, joskin jossain vaiheessa paavin aseman vahvistivat myös maalliset hallitsijat. Maallisten sotkeentumisen takia valintaprosessia muutettiin ja pyrittin poistamaan maallisten hallitsijoiden vaikutusvalta valinnasta. Henry VIII ei ollut missään vaiheessa uraansa tunnettu minään hengen miehenä, ennemmin raakana elostelijana joka oli valmis menemään melkolailla pitkälle yksinkertaissti saadakseen tyydyttää lihallisia perversioitaan. Paavin takana oli valitsijoiden tuki kirkon sisällä, Henry VIII vain julisti itsensä johtajaksi ja uhkasi tappaa kaikki ketkä olivat eri mieltä. Sanoisin että siinä on aika merkittävä ero Paavin ja Henry VIII:n välillä...
Paavi asema oli myös olla maallinen hallitsija sen about 1000 vuoden ajan.
Henry VIII tunnettiin juurikin uskonollisena katolisena, ennen tuota välirikkoaan katolisen kirkon kanssa. Hän oli saanut Paavilta muun muassa ”Defender of the Faith” tittelin kiitoksena hänen reformaation vastaisista teoista. Lisäksi tuohon avioliiton nollaamiseen liittyi myös Henryn puolesta todella syviä uskonnollisia näkemyksiä.
Henry VIII:han tunnettiin kaikin puolin ”ideaalina” renesanssin kuninkaana, syvästi uskonnollinen mies, joka rakasti ja tuki taiteita, oli kaikinpuolin mainio seuramies ja vielä komeakin.
Toki sitten tuo maine muuttui sitä mukaa, kun tuo katolisesta kirkosta eroaminen alkoi käymään vähän väkivaltaiseksi.
Mutta mitä tulee paaviin, niin Henryn vastakappale oli Paul III. Ja vaikka hän ei saavuttanut nyt ihan Borgia-tason irstailua, niin hänellä oli kuitenkin useita lapsia avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Sitten kun hänet nimettiin piispaksi, niin hän viivytteli 10 vuotta pappisvalan kanssa, jotta pystyi jatkamaan suhdettaan rakastajattareensa.
Paavina hän sitten nimesi pari teini-ikäistä lapsenlapseaan kardinaaleiksi.
