- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 4 243
Al Jazeera.Googlehaku ei kelpaa luotettavaksi lähteeksi.
Joten kakistahhan nyt ulos luotettava lähde. Infowars ja Donaldtrump.win ei ole sellaisia.
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Al Jazeera.Googlehaku ei kelpaa luotettavaksi lähteeksi.
Joten kakistahhan nyt ulos luotettava lähde. Infowars ja Donaldtrump.win ei ole sellaisia.
Ei tietenkään republikaaninien puolue ainakaan yläpään osalta ole ole kultti, vaan päinvastoin porukka syntymästä asti etuoikeutettuja opportunistisia idiootteja. Vance on nähnyt mahdollisuuden saada valtaa lisää ja tarttuu siihen.Republikaaneissa Vance oli Trumppia vastaan aluksi, äänekkäästi. Ja nyt vuosia myöhemmin VP ehdokas. Kultissa tuskin olisi mahdollista.
Olisi mielenkiintoista jos joltain noista voisi saada rehellisen mielipiteen. Esim Vance, en tunne kaveria mutta hänhän lienee käynyt huippukouluja jne. Pelaa kaiken sen kortin varaan että jos Trump nyt voittaa hänellä on hyvä rooli neljä vuotta vaikka pitäisikin puhua ristiin omantunnon kanssa. Toisaalta jos Trump häviää tai jää neljän vuoden päästä eläkkeelle niin mitä tapahtuu? Kukaan älyllä ajatteleva ei ota vakavasti ja kuka on maga-liikkeen seuraava nimi? Juniori, DeSantis, MTG, Vance itse.. kaikki läpänheitto ja näyttävyys puuttuu. En oikeasti tiedäEi. Trumpin onnistunut kentän aivopesu ja Republikaanien johdossa oleva rohkeuden puute ja selkärangattomuus vaihtoi monen mielen.
Eipä ollut paljoa kehuttavaa siinä kaudessa.Trumpin hyvä 1. presidenttikausi
Lopeta nämä horinat kahden lapsen äidistä, tai siirrä ne salaliittoketjuunPS Jos Michelle Obama valittaisiin presidentiksi, saisiko USA ensimmäisen naispresidenttinsä?
Miksi hänen olisi pitänyt pitää sama VP?Miksi Trump vaihtoi vp:tä?
Kantsii lukea muutakin kuin propagandamedioiden juttuja.Eiåä ollut paljoa kehuttavaa siinä kaudessa
Lähinnä jäi mieleen taleban-terroristien vapauttaminen ja afganistanin antaminen ilmaiseksi talebaneille, tuomiten parikymmentä miljoonaa naista efektiivisesti seksiorjuuteen.
Toinen mitä tulee mieleen on arkaluontoisten vakoilutietojen paljastaminen vihamielisille diktaattoreille, vaarantaen omien agenttien hengen.
Juuri muuta ei sitten saanut aikaan, hirveästi uhoa ilman mitään aikaansaamista.
Okei viikonlopun kunniaksi vielä yhden kerran tai voinet ilmiantaa itsesi ylläpidolle. Osaatko vastata suoraan kysymykseen?Miksi hänen olisi pitänyt pitää sama VP?
Oota vaan, näihin on jengillä esikirjoitetut spinnausskriptit. Katotaan kuka on ensimmäinen.Abraham Accords, Lähi-Idän suurin rauhanprojekti.
Ennätystyöllisyys.
Ei uusia sotia.
Aika hyvin jos odotukset olivat demokraattimedioiden mukaan nollassa tai negatiivisessa. Maailman piti loppua jne. Ihmeen vahva mies kun on joutunut kuuntelemaan vasemmiston valheita ja perusteettomia hyökkäyksiä 8 vuotta.
Mitä jos kysyt tätä vaan suoraan Trumpilta?Okei viikonlopun kunniaksi vielä yhden kerran tai voinet ilmiantaa itsesi ylläpidolle. Osaatko vastata suoraan kysymykseen?
Samaa vp:tä ei ole pakko käyttää mutta hän teki niin viime kerrallakin ja näin on lähes aina tapana. Tietääkseni Mike Pence on elossa, työkykyinen ka konservatiivi edelleen. Eli miksi hän sinun mielestäsi vaihtoi?
Siis nämäkö eivät olisi äänestäneet Trumpia ilman Vancea?Vancella saa enempi ääniä, sieltä mistä hän tarvitsee.
Yllätys yllätys, USA:ssa poliitikot taktivoivat valinnoillaan!Siis nämäkö eivät olisi äänestäneet Trumpia ilman Vancea?
Siis ne liikkuvat äänestäjät, jotka valitsivat Bidenin Trumpin sijaan 2020 vaa'ankieliosavaltioissa, hyppäävät nyt talebani-Vancen takia Trumpin kärryihinYllätys yllätys, USA:ssa poliitikot taktivoivat valinnoillaan!
Tärkeät osavaltiot pitää voittaa. Biden söi Trumpin tiettyä kannatusta 2020, jota Vance taas tuo takaisin. Battleground states.
Kantsii sitten pistää viimeisetkin ropot Trumppia vastaan jos helppoa rahaa haluaa.Siis ne liikkuvat äänestäjät, jotka valitsivat Bidenin Trumpin sijaan 2020 vaa'ankieliosavaltioissa, hyppäävät nyt talebani-Vancen takia Trumpin kärryihin
Juu ja Trumphan voitti niin 2016, kuten myös 2020 Ohion joka tapauksessa, joten tuskin siellä suunnassakaan apuja kovasti kaivattiin.Siis ne liikkuvat äänestäjät, jotka valitsivat Bidenin Trumpin sijaan 2020 vaa'ankieliosavaltioissa, hyppäävät nyt talebani-Vancen takia Trumpin kärryihin
kysyin ja vastaus oli että Mike ei suostunut rikkomaan lakia ja vaalien tärkeintä periaatetta vaikka henkeään uhattiin. Antoi demokratian mennä yhden miehen edun edelleMitä jos kysyt tätä vaan suoraan Trumpilta?
Ovatko nämä äänet huoneessa nyt meidän kanssa?Vancella saa enempi ääniä, sieltä mistä hän tarvitsee.
Katso mitä Rust Belt tarkoittaa, jos et tiedä ja mitä osavaltioita se kattaa tuossa Ohion lähellä. Samankaltaista äänestäjäkuntaa usean osavaltion alueella ja nyt on varapresidenttinä, ja mahdollisesti tämän jälkeisissä vaaleissa varsinaisena ehdokkaana, oman alueen kasvatti.Juu ja Trumphan voitti niin 2016, kuten myös 2020 Ohion joka tapauksessa, joten tuskin siellä suunnassakaan apuja kovasti kaivattiin.
It includes Western New York, Pennsylvania, Ohio, West Virginia, Indiana, Illinois, the Lower Peninsula of Michigan, southeastern Wisconsin, and small parts of Kentucky, New Jersey, and the St. Louis metropolitan area in Missouri.
Mutta tarviiko Trump sieltä ääniä? Ohio muistaakseni meni aika selkeästi Trumpille. Mites viereiset?Katso mitä Rust Belt tarkoittaa, jos et tiedä ja mitä osavaltioita se kattaa tuossa Ohion lähellä. Samankaltaista äänestäjäkuntaa usean osavaltion alueella ja nyt on varapresidenttinä, ja mahdollisesti tämän jälkeisissä vaaleissa varsinaisena ehdokkaana, oman alueen kasvatti.
Indiana, eli Mike Pencen osavaltio näköjään on rust belttiä. Olisi varmaan kannattanut valita Mike näillä lähtökohdilla.Katso mitä Rust Belt tarkoittaa, jos et tiedä ja mitä osavaltioita se kattaa tuossa Ohion lähellä. Samankaltaista äänestäjäkuntaa usean osavaltion alueella ja nyt on varapresidenttinä, ja mahdollisesti tämän jälkeisissä vaaleissa varsinaisena ehdokkaana, oman alueen kasvatti.
Napsauta tästä kartasta Pa (Pennsylvania) ja MI (Michigan) punaisiksi niin tulee 270 täyteen ja vaalit on sillä selvät.Mutta tarviiko Trump sieltä ääniä? Ohio muistaakseni meni aika selkeästi Trumpille. Mites viereiset?
Missä kunnossa se siis on? Kaikilla mitattavissa olevilla mittareilla paljon paremmassa kuin trumpin aikaan.ja kun katsoo missä jamassa tuo maa tällä hetkellä on, niin ei ole kovin helppo lähteä vakuuttelemaan kansalaisia siitä, että mitään parempaa olisi yllättäen luvassa
Vance voitti ohion pienmmällä marginaalilla, kuin kuvernööri ja taisi myös trump 2020 viedä isommalla marginaalilla. Tämä taasen kertoo että jos trump voitaa vaalit, hän voittaa Vancesta huolimatta, ei hänen takia.Napsauta tästä kartasta Pa (Pennsylvania) ja MI (Michigan) punaisiksi niin tulee 270 täyteen ja vaalit on sillä selvät.
Käsittääkseni asia on niin, että tuosta tullaan riitelemään jos niikseen sattuu.En tiedä lasketaanko tämä offtopikiksi, mutta ajattelin olla tekemättä uutta ketjua. USA:ssahan presidentti voi olla presidentin virassa 10v. Lehtijutussa oli joskus alkuvuodesta maininta, että varapresidentiksi voidaan valita entinen pressa vaikka hän olisi ollut täydet ajat virassaan. Mutta mites sitten jos tämmönen tilanne tulee eteen ja pääpresidentti kuolee tai eroaa, nostetaanko tämä varapresidentti jolla on jo virkavuodet täynnä pressaksi vai järjestetäänkö heti uudet vaalit?
Eiköhän hänestä tule pressa, mutta ei voida valita seuravissa vaaleissa jatkokaudelle.En tiedä lasketaanko tämä offtopikiksi, mutta ajattelin olla tekemättä uutta ketjua. USA:ssahan presidentti voi olla presidentin virassa 10v. Lehtijutussa oli joskus alkuvuodesta maininta, että varapresidentiksi voidaan valita entinen pressa vaikka hän olisi ollut täydet ajat virassaan. Mutta mites sitten jos tämmönen tilanne tulee eteen ja pääpresidentti kuolee tai eroaa, nostetaanko tämä varapresidentti jolla on jo virkavuodet täynnä pressaksi vai järjestetäänkö heti uudet vaalit?
Laita vaan luvut jos epäilet, että tuo sivu ei toimi oikein. Olisi aika yllättävää.Vance voitti ohion pienmmällä marginaalilla, kuin kuvernööri ja taisi myös trump 2020 viedä isommalla marginaalilla. Tämä taasen kertoo että jos trump voitaa vaalit, hän voittaa Vancesta huolimatta, ei hänen takia.
Harris nappaa kumppaniksi Josh Shapiron, niin vaalit on todennäköisesti siinä, kun hän on ruostevyöhykkeen tärkeimmissä (Pennsylvania, Mighican ja Wiscons) osavaltioissa selvästi suositumpi
Lisäksi Mighiganissa republikaanit on puolueena heikossa jamassa ja muutenkin alisuoriutuneet kun hullut valittiin puolueen johtoon.
Multiple state Republican parties are going broke
Several state Republican parties are nearly broke or destroyed by infighting as the November election cycle begins.www.newsweek.com
Olin aiemmin naputellut noita ja georgia oli ruskea. Kartan resetoimalla se muuttui punaseksi jolloin mennään yli, joten vedin koko maininnan pois noista määristä. Silti ei muuta sitä että vance ei tuo mitään lisäarvoa ja republikaaneilla on michiganissa pakka sen verran sekaisin että vaikea uskoa trumpin mighigania vievän.e. olitkin varmaan editoinut viestiäsi tässä välissä tuohon valitsijamiesmäärään liittyen
Häviät vedon.Miten vedonlyönnille tapahtuu, jos Trump vaikka kuolee kesken kaiken syystä tai toisesta?
Voisin lyödä vetoa Trumpin puolesta, mutta miten niissä tapauksissa jossa joku hullu salamurhaa sen? Miten lie vedot menee?
Hehe. Ei pidä pelailla toisten hengellä. Vaikka voiskin, niin ei silti.Häviät vedon.
Ivanka myösDonald Trump donated to Kamala Harris twice while she was a candidate for California attorney general
His daughter Ivanka Trump also donated $2,000 to Harris in 2014
she donated the money Trump gave her campaign to a nonprofit group that helps Central Americans.
No kerropa itse missä jamassa tuo maa on tällä hetkellä. Trumpin kaudella maa jakautui käytännössä kahteen ja mellakoita oli jatkuvasti eri puolella maata.Vaikea kyllä nähdä Harris ehdokkaana... tietty se Bidenin vaalikassa sieltä löytyisi. Muikkeli ajanut "Bidenin" agendaa kohta 4v ja kun katsoo missä jamassa tuo maa tällä hetkellä on, niin ei ole kovin helppo lähteä vakuuttelemaan kansalaisia siitä, että mitään parempaa olisi yllättäen luvassa
Ongelma oli kokoajan siinä, että vaihto muiden toimesta ei olisi ollut kovin yksinkertaista, eikä tainnut itse aluksi haluta lopettaa. Kai yleinen vastustus sitten kuitenkin on käynyt liian suureksi. Paskoja vaihtoehtoja on tarjolla, mutta ei toki republikaaneillakaan niitä olisi jos Trump sattuisi tippumaan pelistä pois syystä tai toisesta.Bidenin ilmoitus oli sellainen parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta olisihan toi nyt paremmin pitänyt hoitaa. Nyt Kamala taitaa olla ainut vaihtoehto.
Vaikea ymmärtää että mitä demokraattien kampanjaväki on oikein miettinyt kun antoivat Bidenin olla ehdokkaana. En mitenkään voi uskoa että vanhuus on voinut olla heille yllätys ja "paljastua" vasta väittelyissä.
Kannattaa katsoa peiliin näiden kommenttien kanssa. Minä luen uutisia hyvin monista lähteistä, ja suodatan propagandan pois. Sinä sen sijaan tunnut uskovat kaikki Trumpin propagandavalheet ilman mitään kritiikkiä.Kantsii lukea muutakin kuin propagandamedioiden juttuja.
Millä mittarilla mittaat sitä projektin "suuruutta" ?Abraham Accords, Lähi-Idän suurin rauhanprojekti.
Mikä ennätys? Clintonin aikaan työllisyys oli kolmisen prosenttiyksikköä suurempi(>64%) kuin Trumpin kaudella (~61%)Ennätystyöllisyys.
Missä/Millä määritelmällä?Ei uusia sotia.
Todella typerää ja valheellista olkiukkoilua.Aika hyvin jos odotukset olivat demokraattimedioiden mukaan nollassa tai negatiivisessa. Maailman piti loppua jne.
Mitä valheita?Ihmeen vahva mies kun on joutunut kuuntelemaan vasemmiston valheita
apnews sanoi:Though it did not charge any Trump aide with working with Russia to tip the election, it did find that Russia interfered on Trump’s behalf and that the campaign welcomed, rather than discouraged, the help.
Höpöhöpö.ja perusteettomia hyökkäyksiä 8 vuotta.
Nämä on niitä todellisia perusteettomia syytteitäSamalla kaikki demokraattien käsissä olleet hallinnonalat tekivät nelihaarajarrutusta ja italialaista lakkoa.
Hienosti refereoitu mutta saat tykkäyksen kun tiesit että naiiviin tulee tupla-i tuossa. Lainaan tähän pätkän josta oletettavasti hermostuit koska muu oli omaa kokemusta ja aika puhtaasti vaan faktojaTämä on vähän rajoilla meneekö "suomalainen media" ketjuun vai tähän mutta ei kerennyt kauaa vanheta ilmoitus kun suomalaiset naiivit toimittajat aloitti sen taas... siinäpä olisi toimittajalle helppoa rahaa näillä vedonlyöntikertoimilla
Kommentti: Biden oli ainoa ehdokas, jonka Trump olisi voinut voittaa – Valkoinen talo pysyy demokraateilla
Kenet tahansa demokraatit valitsevatkin Bidenin tilalle, on tällä valtava potentiaalisten äänestäjien joukko, kirjoittaa Mikko Marttinen.www.is.fi
Siinähän on valmis meemi jos Trump voittaakin niin tuota haavetta voi meemuttaa vuosikymmenen loppuun kun Saarikosken epäonnistunutta veikkausta ei enää toisteta joka päiväSama koskee muitakin demokraattien kärkiehdokkaita. Näissä vaaleissa vihattu Trump olisi voinut kukistaa vain epäsuositun Bidenin. Nyt hänen ainoaksi valtikseen jää murhayrityksen herättämä sympatia, mutta sekään ei kestä kauaa.
Paluu Valkoiseen taloon jää Trumpille haaveeksi.
Tuskin menee pitkään että alkaa nimittely myös Harrisia kohtaan, mikä tekee hommasta aika mielenkiintoisen. Vaikka Trumpin voitto noin pitäisi olla selviö, niin tuo jatkuva pskanheittely joka puolelle saa toki "omat" puolelleen ja vaalitilaisuuksiin menevät fanijoukot hurraamaan, mutta se samalla kyllä karkoittaa vähintään kotiin niitä keskilinjan kulkijoita- ellei jopa äänestämään vastapuolta. Alkuasetelma lienee taas se vakio, eli molemmilla on n. 40% varma äänisaalis saletistiAh, Trump yhdistämisen ja uuden äänensävyn tiellä.
PA ja MI näkee sitten, mutta en usko Vancen olevan noissa mikään kovin iso nimi.Napsauta tästä kartasta Pa (Pennsylvania) ja MI (Michigan) punaisiksi niin tulee 270 täyteen ja vaalit on sillä selvät.
Joo varmaan alkaa hetimmiten. Kyllä toi sen verran paineita Trumpille kasaa, vaikka miten olisi ollut salamurhayrityksen jäljiltä pisteet puolellaan. Mutta eipä voi ikää vastaan hyökätä, nyt on sitten esimerkiksi sukupuoli ja etnisyys listalla. Kisassa enää yksi sanoissaan sekoileva vanhus.Tuskin menee pitkään että alkaa nimittely myös Harrisia kohtaan, mikä tekee hommasta aika mielenkiintoisen. Vaikka Trumpin voitto noin pitäisi olla selviö, niin tuo jatkuva pskanheittely joka puolelle saa toki "omat" puolelleen ja vaalitilaisuuksiin menevät fanijoukot hurraamaan, mutta se samalla kyllä karkoittaa vähintään kotiin niitä keskilinjan kulkijoita- ellei jopa äänestämään vastapuolta. Alkuasetelma lienee taas se vakio, eli molemmilla on n. 40% varma äänisaalis saletisti
Rohkeata kuuluttaa jo kirkossa, toki nämä ovat vain mielipiteitä.Tämä on vähän rajoilla meneekö "suomalainen media" ketjuun vai tähän mutta ei kerennyt kauaa vanheta ilmoitus kun suomalaiset naiivit toimittajat aloitti sen taas... siinäpä olisi toimittajalle helppoa rahaa näillä vedonlyöntikertoimilla
Kommentti: Biden oli ainoa ehdokas, jonka Trump olisi voinut voittaa – Valkoinen talo pysyy demokraateilla
Kenet tahansa demokraatit valitsevatkin Bidenin tilalle, on tällä valtava potentiaalisten äänestäjien joukko, kirjoittaa Mikko Marttinen.www.is.fi
Jos republikaaneilla olisi minkäänlaista selkärankaa olisivat äänestäneet virkasyytteen puolesta Trumpin toisessa virkasyytöksessä ja mies ei voisi enää asettua virkaan presidentiksi. Trumpista oltaisiin päästy eroon kertaheitolla.Ei. Trumpin onnistunut kentän aivopesu ja Republikaanien johdossa oleva rohkeuden puute ja selkärangattomuus vaihtoi monen mielen, kun harva uskalsi tai oli halukas arvostelemaan oranssia keisaria.