Uniapnea

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 790
Eikö teillä ollut lääkärin/hoitajan seurantaa kun saitte laitteen? Kun tässä hämmästelen, kuinka itse säädellään laitteita. Minä en ole säätänyt muuta kuin kostutuksen tasoa, ja sen verran seurannut että AHI on ollut jotain 0,1-0,5. Valvovalta osapuolelta tuli sitten raportit viikon, kuukauden ja puolen vuoden sekä vuoden kuluttua hoidosta. Mutta tietysti olisi hyvä, jos itsekin tietää laitteesta ja asetuksista paljon.

Mun laite meni rikki, tuli joku laakerivika ja alkoi pitämään hyvin häiritsevää ääntä. Uudessa laitteessa paine asetettiin 6-16, kun se vanhassa oli 4-16. Kuulemma uusi käytäntö. Litteena Airsense 10 Autoset.
 
Liittynyt
07.07.2020
Viestejä
20
Itse olen Jyväskylän asiakkaaksi siirtynyt hetki sitten ja ainakin he sanoivat suoraan ettei ole enää aikaa/resursseja valvoa, toivottavasti nyt kerran vuoteen soittelevat että miten menee? Vaihto-osia vaan lähettelevät postissa niin ei tarvitse lähteä käymään paikanpäältä(niinkuin edellisen sairaalan kanssa piti tehdä).
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
125
Eikö teillä ollut lääkärin/hoitajan seurantaa kun saitte laitteen? Kun tässä hämmästelen, kuinka itse säädellään laitteita. Minä en ole säätänyt muuta kuin kostutuksen tasoa, ja sen verran seurannut että AHI on ollut jotain 0,1-0,5. Valvovalta osapuolelta tuli sitten raportit viikon, kuukauden ja puolen vuoden sekä vuoden kuluttua hoidosta. Mutta tietysti olisi hyvä, jos itsekin tietää laitteesta ja asetuksista paljon.

Mun laite meni rikki, tuli joku laakerivika ja alkoi pitämään hyvin häiritsevää ääntä. Uudessa laitteessa paine asetettiin 6-16, kun se vanhassa oli 4-16. Kuulemma uusi käytäntö. Litteena Airsense 10 Autoset.
Olen alusta asti säätänyt itse tuota vehjettä. Ei niitä hoitajia oikeasti kiinnosta eikä varmasti ole aikaa alkaa joka viikko säätelemään yksittäisten potilaiden paineita 0.2 pykälää kerrallaan.

Pari kertaa on hoitaja soitellut ja sanonut vaan että hyvältä näyttää. Raportit kuulemma vaan näyttää siellä puolella vähän hassulta jos säätää jatkuvasti asetuksia.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 221
Mulla on ollut tapahtumia tunnissa tyypillisesti 1,5-3,5, vain muutamana yönä jäänyt alle yhteen. Yöpolygrafiassa niitä oli 41, eli aika selkeä muutos. Nenän tukkoisuus vaivaa ajoittain ja laite heträttää keskellä yötä puhaltamalla "täysillä".

myAir-sovellus antaa kyllä mielestäni ihan turhan helposti täydet 100 pistettä kun maskin käyttöajasta saa 70 pistettä jo 7 tunnilla joka tapauksessa, vaikka olisi valvonut puolet ajasta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Tuossa on aika hyvä muutos kyllä, ja varmaankin olet huomannut yleisessä jaksamisessa myös tämän?
Jos laite puhaltaa täysillä, niin eikös silloin ole ollut hengityskatkos, joka ei ole muuten lähtenyt auki? Testasin kerran piruuttaan, että mitä tapahtuu, jos en hengitä, niin kone alkoi lisäämään painetta kunnes rupesin taas hengittämään ja laski painetta.

Joo, toi mAir on vähän vitsinomainen sovellus juurikin tuon käyttöajan takia, ja siksi itse käytän myös Apple Watchia lisänä tutkailemaan omaa nukkumista. Eli joku älykello, Oura tms. vastaava siihen rinnalle avittamaan tilannetta.

edit: typot
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 221
Tuossa on aika hyvä muutos kyllä, ja varmaankin olet huomannut yleisesä jaksamisessa myös tämän?
Jos laite puhaltaa täysillä, niin eikös silloin ole ollut hengityskatkos, joka ei ole muuten lähtenyt auki? Testasin kerran piruuttaan, että mitä tapahtuu, jos en hengitä, niin kone alkoi lisäämään painetta kunnes rupesin taas hengittämään ja laski painetta.

Joo, toi mAir on vähn vitsinomainen sovellus juurikin tuon käyttöajan takia, ja siksi itse käytän myös Apple Watchia lisänä tutkailemaan omaa nukkumista. Eli joku älykello, Oura tms. vastaava siihen rinnalle avittamaan tilannetta.
Joo, kyllähän jotain on jo ollut havaittavissa vaikka onkin vasta alle 10 yötä käyttöä takana. Edelleen kyllä nokoset maistuu ajoittain työpäivän päälle ja viikonloppuna ruuan päälle.

Aikanaan oli kokeilussa sellainen sykevälivaihtelua mittaava FirstBeat-laite. Sen avulla kyllä sai hyvää tietoa unen laadusta. Ja huomasi, että esim. kolme saunakaljaa vaikutti jo selkeästi unen laatua ja palautumista heikentävästi. Samoin klo 17 jälkeen vedetty raskaampi lenkki. Voisihan sitä Ouraa tms. harkita ostoslistalle.
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Edelleen kyllä nokoset maistuu ajoittain työpäivän päälle ja viikonloppuna ruuan päälle.
Käytätkö tai käyttääkö muut täällä cpap laitettu kun ottaa päiväunet? Itse laitan laitteen jopa päiväunille, ainakin nyt näin alussa niin tottuu paremmin tuohon maskin tuomaan paineeseen, ehkä se joskus jää sitten päivunilta pois mutta toistaiseksi käytän
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628

Aina kun tietoisesti menee nukkumaan. Jos joskus vaikka kuorsaa sohvalla pari tuntia ilman, niin on nielu ihan hellänä ja muutenkin henkisesti kovin tahmea olo.
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 221
Aina kun tietoisesti menee nukkumaan. Jos joskus vaikka kuorsaa sohvalla pari tuntia ilman, niin on nielu ihan hellänä ja muutenkin henkisesti kovin tahmea olo.
En ole vielä kokeillut. Mutta nokosten jälkeen on muuten kyllä usein aika tahmea olo, etenkin jos liian pitkäksi venähtää "puolen tunnin tirsat". Herättyä on sellainen fiilis, ettei tiedä onko aamu vai ilta, arki vai viikonloppu ja onko tulossa jostain vaimenossa jonnekin:lol:

Yöt nukun (pääsääntöisesti) kyljellään, mutta nokoset aina selällään. Nokosten aikanakin kuorsaan (vaimon mukaan) ajoittain, mutta en jatkuvasti, eikä koskaan tule nielu kipeäksi. Joskus jonkun ryyppyreissun jälkeen kun on aamulla herännyt ja ilmeisesti nukkunut selällään, niin on tuntunut kuin olisi angiina päällä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Ensimmäinen flunssa CPAPin saamisen jälkeen. Piti illalla miettiä, että mitenkähän tässä toimisi; sierainmaski + nokka tukossa = hyvä yhdistelmä. :D
Noh, ei muuta kuin nenää avaavaa suihketta ennen nukkumaan menoa ja maski nenään. Yllättävän hyvin toimi. Hyvin huomasi aamulla, että oli räkä kuivunut nenään, mutta kyllä se ilma kulki. Eli ei ainakaan minulla ole edes flunssa estänyt tämän käyttöä. Pitää vaan muistaa pestä se sierainmaski kunnolla...
 
Liittynyt
30.08.2022
Viestejä
10
Mulle sanottiin, ettei kannattais flunssan aikana käyttää, ettei tule poskiontelontulehdusta. En sit tiiä.
Helmikuun alusta ite käytelly laitetta, ja aivan huikee ero jaksamisessa. Semmone aivosumu poistunu kokonaan. Nyt pystyy jopa työskennellessä kuuntelemaan podcasteja yms. eikä oo mitään ongelmia keskittyä työntekoon, kun aiemmin oli (toimistotyö)
 
  • Tykkää
Reactions: |le

KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Ensimmäinen flunssa CPAPin saamisen jälkeen. Piti illalla miettiä, että mitenkähän tässä toimisi; sierainmaski + nokka tukossa = hyvä yhdistelmä. :D
Noh, ei muuta kuin nenää avaavaa suihketta ennen nukkumaan menoa ja maski nenään. Yllättävän hyvin toimi. Hyvin huomasi aamulla, että oli räkä kuivunut nenään, mutta kyllä se ilma kulki. Eli ei ainakaan minulla ole edes flunssa estänyt tämän käyttöä. Pitää vaan muistaa pestä se sierainmaski kunnolla...
Ja lisäksi kosteutus muuten auttaa sitten limakalvojen ärsytykseen flunssan toisessa vaiheessa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Mulla yks tuttu jolla helpotti kanssa tosi paljon ton laitteen myötä. Tosin naisystävä kertoi että kuorsaus vaihtui ton laitteen pörinään ja ei nyt välttämättä ihan maailman hauskin juttu makuuhuoneessa, korvatulpilla vissiin pärjää.
Vastataas tänne kun menee hieman ohi sen toisen topicin.
Kannattaa tutun varmaan kysellä uudempaa laitettta, sillä ainakin itsellä tuo ResMedin AirSense 11 on todella hiljainen. Pieni humina kuuluu, mutta ei mitään häiritsevää. Saa olla aika superkuulo tai muuten aistiyliherkkä jos tuon laitteen äänestä häiriintyy. :D
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Tommonen härveli olis kyllä aivan hiervee kapistus itelle.. mä oon sellainen hyörijä ja pyörijä sängyssä että olisin solmussa piuhojen kanssa ennenkuin oon ees nukahtanu. Ja etenkin kun en pysty nukkumaan selällään vaan aina mahallaan tai kyljellään. Täytyy toivoo että ei tarvii koskaan tommosta käyttää..
Niin minäkin ajattelin, mutta omassa maskissa se letku tulee päälaelle ja pyörii 360 astetta ympäri, niin ongelmaa ei ole. :) Joten nou hätä, vaikka uniapneaan sairastuisitkin.

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 790
Vastataas tänne kun menee hieman ohi sen toisen topicin.
Kannattaa tutun varmaan kysellä uudempaa laitettta, sillä ainakin itsellä tuo ResMedin AirSense 11 on todella hiljainen. Pieni humina kuuluu, mutta ei mitään häiritsevää. Saa olla aika superkuulo tai muuten aistiyliherkkä jos tuon laitteen äänestä häiriintyy. :D
Joo, ei kunnossa oleva laite pidä ääntä. Minulla laitteesta meni joku laakeri ja rupesi pörisemään, ja oli 4-5 yötä ihan helvettiä ennen kuin sain uuden laitteen tilalle. Itse maskistahan tulee toki pientä tuhinaa, mutta varmuudella voi sanoa, että uniapneapotilaan vieruskaverin tilanne paranee n. 99%, jos sairautta aletaan hoitamaan CPAP-laitteella.
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Laite itsessään ei pidä ääntä, mutta letku voi joissain asennoissa alkaa soimaan ja lisäksi vuodot ovat aika äänekkäitä.

Jälkimmäisten syynä yleensä kulunut tai rikkinäinen naamari/letku.

Nyt koronakilojen kanssa olen huomannut, että yöllä hoitopaineet nousee korkeammalle ja sitä kautta naamari pihisee enemmän. Koneen reseptini auttaa ja parempi puolisko saa nukahdettua taas.
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
56
Kyllä mun AirSense 10 ainakin kohisee melko kovaa, vaimo joutuu öisin käyttämään korvatulppia.. mutta silti kuulemma parempi tilanne kuin minun kuorsaaminen, joka porautui myös korvatulppien läpi :D

Välillä herään itsekkin laitteen kohinaan, joskus tuntuu että laite puhaltaisi ilmat suoraan läpi jostain muualta kuin letkusta, sammuttaminen ja käynnistys auttaa monesti, tietty paineetkin laskee siinä vaiheessa. Tiedä häntä... kerran olen herännyt siihen kun laiteesta kuului jotain ihme naksahtelua. En huolestunut asiasta koska ääni ei ole toistunut.
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
56
BTW, miten teidän laitteet käyttäytyy jos lopetatte testimielessä hengittämisen tahallaan.. ?
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Kyllä mun AirSense 10 ainakin kohisee melko kovaa, vaimo joutuu öisin käyttämään korvatulppia.. mutta silti kuulemma parempi tilanne kuin minun kuorsaaminen, joka porautui myös korvatulppien läpi :D

Välillä herään itsekkin laitteen kohinaan, joskus tuntuu että laite puhaltaisi ilmat suoraan läpi jostain muualta kuin letkusta, sammuttaminen ja käynnistys auttaa monesti, tietty paineetkin laskee siinä vaiheessa. Tiedä häntä... kerran olen herännyt siihen kun laiteesta kuului jotain ihme naksahtelua. En huolestunut asiasta koska ääni ei ole toistunut.
Tarkasta, että letku ei ole repeytynyt niistä spiraalien väleistä. Yleensä menee rikki siitä laitteen puolemmasta juuresta.
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
202
Puolisolla on resmed airsense 10 autoset, nyt tuli eteen tilanne että olisi tarve sähköttömälle mökille mennä yöksi. Onko kukaan käyttänyt noita virta-aseman kautta? Lähinnä minkä kokoinen tarvii olla että riittäisi yöksi?
Kun tavanomaiseksi tehoksi ilmoitetaan n.50W, mutta huipputehoksi n.100W, riippuuko tuo teho miten paljon tapahtumien määrästä?
Ja miten paljon vaikuttaa esim kosteutuksen taso kulutukseen?
 
En osaa tuohon kysymykseen vastata. Mutta itse kun menen työmatkalle tai sähköttömälle mökille niin laite jää kotiin. Olen järkeillyt asian niin, että jos nyt vaikka 10v meni uniapnean kanssa ilman laitetta, niin pari yötä silliin tällöin ei ole iso juttu. Pitkäaikainen huono unenlaatuhan se kai on, mitä laitteella pyritään ehkäisemään.
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Puolisolla on resmed airsense 10 autoset, nyt tuli eteen tilanne että olisi tarve sähköttömälle mökille mennä yöksi. Onko kukaan käyttänyt noita virta-aseman kautta? Lähinnä minkä kokoinen tarvii olla että riittäisi yöksi?
Kun tavanomaiseksi tehoksi ilmoitetaan n.50W, mutta huipputehoksi n.100W, riippuuko tuo teho miten paljon tapahtumien määrästä?
Ja miten paljon vaikuttaa esim kosteutuksen taso kulutukseen?
Katso muuntajan pohjasta speksit. En lähtisi venyttämään arvailulla.
 
Liittynyt
23.04.2021
Viestejä
23
Onko kokemuksia junan makuuvaunussa käyttämisestä? Varmaan lattialle sängyn alle ettei vesi roisku nenään kun juna jarruttaa?

Aloitin noin kk sitten. Vielä on joka ilta vähän sellainen olo ettei oikein haluaisi laittaa sitä nenään kun on niin raskasta hengittää mutta tulokset ovat älyttämän hyviä. Saanut intoa liikkumaan täysin eri tavalla jne.

myAir-sivu on antanut miinuksia enimmäkseen mask seal-kohdassa. Oon vähän kikkaillut nyt kokeilemalla kädellä nenän edessä ja siirtelemällä niitä sieraintyynyjä niin vuoto mennyt 40l/h -> 20l/h mutta onko sillä mitään käytännön merkitystä? Events per hour on pyörinyt kolmen ympärillä heti aloituksesta lähtien enkä näe silmämääräisesti mitään korrelaatiota tohon ilmavuotoon.
 
Minä jaksoin käyttää sitä kostutinta suunnillee ensimmäiset kaksi viikkoa. Sen jälkeen on menty ilman vettä ja mielestäni nenän tukkoisuuskin on pienempää ja hengittäminen helpompaa/kevyempää kuin kostuttimen kanssa.
 
Mulla on kurkku / nielu niin hellänä että tulee yskimis/oksennusrefleksiä aamuisin jos vesi on loppunut yön aikana. En usko että vaikuttaa sen kummemmin unen laatuun mut mielelläni kyllä käytän sitä vettä.
 
Liittynyt
18.03.2019
Viestejä
576
Resmed11 on EPS asetus. Se päällä on paljon helpompi hengittää. Olen käyttänyt laitetta kolmisen viikkoa, mutta ei ole juurikaan auttanut väsymykseen. Kuinka nopeasti olette huomanneet avun laitteesta?
Tapahtumat on yleensä 1-2 välissä ja vuotokin on hyvin vähäistä (koko maski). Pystyn kyllä nukkumaan suht hyvin laitteen kanssa, heräilen jonkin verran enemmän kuin ennen. Lähinnä olkapää / käsi puutuu johonka herään (en jostain syystä kääntyile itsestään kun käytän laitetta)
Mutta verenpaine on laskenut tosi hyvin, lähellä optimia. Verenpaine on jopa alhaisempi laitteen kanssa ilman verenpainelääkettä kuin ennen verenpainelääkkeellä.
 
Liittynyt
23.04.2021
Viestejä
23
Resmed11 on EPS asetus. Se päällä on paljon helpompi hengittää.
Kiitos, pitää etsiä toi asetus!

Mulla oli varmaan jo ekan tai tokan yön jälkeen paljon energisempi olo. Hämmästytti kun heräsi tuntia ennen herätyskelloa eikä saanut enää unta. Mutta jos paranemista huomaa verenpaineessa ja tapahtumat noin pienellä niin tuskin kannattaa olla huolestunut.

Mäkin nukun melkein kokonaan selälläni sen maskin kaa. Pitää kai oppia kääntymään.
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Resmed11 on EPS asetus. Se päällä on paljon helpompi hengittää. Olen käyttänyt laitetta kolmisen viikkoa, mutta ei ole juurikaan auttanut väsymykseen. Kuinka nopeasti olette huomanneet avun laitteesta?
Tapahtumat on yleensä 1-2 välissä ja vuotokin on hyvin vähäistä (koko maski). Pystyn kyllä nukkumaan suht hyvin laitteen kanssa, heräilen jonkin verran enemmän kuin ennen. Lähinnä olkapää / käsi puutuu johonka herään (en jostain syystä kääntyile itsestään kun käytän laitetta)
Mutta verenpaine on laskenut tosi hyvin, lähellä optimia. Verenpaine on jopa alhaisempi laitteen kanssa ilman verenpainelääkettä kuin ennen verenpainelääkkeellä.
Ekan kerran varmaan n. parin viikon päästä heräsi sellaiseen "hei maailma ja oma pää on paljon kirkkaampi" -tunteeseen. Nyt päänsärky/väsymys palaa ja poistuu kokonaan parissa - kolmessa yössä.
 
Liittynyt
18.03.2019
Viestejä
576
Minulla uniapnea oli pääosin selällä maatessa (asentoriippuvainen). Mutta toi maski vuotaa selällä nukkuessa niin paljon että herään siihen, eli pakottaa nukkumaan kyljellään joka on minulle hyvä asia. En ole varmaankaan nukkunut selällään nyt 1-2 viikkoon.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 900
Itsellä kesti kyllä 1-2kk tottua nukkumiseen maskin kanssa ja muutamia eri maskimalleja piti kokeilla. Nyt itselle sopivaksi on osoittaunut nenän alusmaski, sierain maskilla pullistui sieraimet ja jotenkin tukkoinen nenä haittasi. Tuolla maskilla tulee nyt ilma ulos pään päältä, joten ei enää vieressä nukkuva herää äkilliseen hirmumyrskyyn kun kääntää kylkeä.

Mulla on kurkku / nielu niin hellänä että tulee yskimis/oksennusrefleksiä aamuisin jos vesi on loppunut yön aikana. En usko että vaikuttaa sen kummemmin unen laatuun mut mielelläni kyllä käytän sitä vettä.
Se on kyllä sellane fiilis et ihan kuin olis heränny suola-aavikolta ja suussa kauhea maku, jos on unohtunut täydentää vettä säiliöön. Tulee kiire pesemään hampaat ja saa kiskoa pannun kahvia kurkusta alas ennen kuin tuntuu, että se maku lähtee. :lol:
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Itsellä laite ollut nyt vähän yli 3kk ja edelleen yhtä paskalle tuntuu aamuisin herätä enkä ole huomannut merkittävää parannusta yleisvointiin.. Päiväväsymystä edelleen jne mistähän tämä voisi johtua. Sairaalasta tulleen etäseuranta raportin mukaan hoitovaste on hyvä ja hoito muutenkin sujuu hyvin. Mutta olo tuntuu edelleen karsean väsyneelle
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 338

Itselleni CPAP ei sopinut, olin koko ajan ihan zombi. Nukuin kyllä, mutta olin väsynyt. Siinä Oura oli kyllä hyvä, näin suoraan eron "unikäyrissä" CPAP:n kanssa ja ilman, tässä tapauksessa syvää unta oli öisin tyyliin 15min vs 1,5h.

Meinaan kyllä ottaa uusintatestin, mutta jotenkin sitä lykkää aina seuraavaan kuuhun (vuoteen)...
 
pilottistifu

Tukijäsen
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
202
Nyt ensimmäinen yö takana maskin kanssa ja saas nähdä mitä tästä tulee. Ainakin omasta mielestä heräilin useasti yöllä, mutta olo ei ole niin väsynyt mitä voisi olla tuommoisen pyörimisen jälkeen.
 
Eiköhän se siitä helpota. Itsellä meni useampi viikko ennen kuin tottui niin ettei enää heräillyt ollenkaan öisin. Vaihdoin kyllä maskejakin kunnes tuli parhaiten sopiva/toimiva. Itsellä alkoi sujumaan parhaiten nenänalus-maskilla enkä ole enää heräillyt öisin.
 
Liittynyt
20.07.2022
Viestejä
5
Onko kokemuksia junan makuuvaunussa käyttämisestä? Varmaan lattialle sängyn alle ettei vesi roisku nenään kun juna jarruttaa?

Aloitin noin kk sitten. Vielä on joka ilta vähän sellainen olo ettei oikein haluaisi laittaa sitä nenään kun on niin raskasta hengittää mutta tulokset ovat älyttämän hyviä. Saanut intoa liikkumaan täysin eri tavalla jne.

myAir-sivu on antanut miinuksia enimmäkseen mask seal-kohdassa. Oon vähän kikkaillut nyt kokeilemalla kädellä nenän edessä ja siirtelemällä niitä sieraintyynyjä niin vuoto mennyt 40l/h -> 20l/h mutta onko sillä mitään käytännön merkitystä? Events per hour on pyörinyt kolmen ympärillä heti aloituksesta lähtien enkä näe silmämääräisesti mitään korrelaatiota tohon ilmavuotoon.
Kokeilin viime syksynä käyttää makuuvaunussa CPAP-laitetta ja eihän siitä oikeen mitään tullut kun sähköt katkeili n. vartin välein.

VR:n sivuilla lukee "Hengityskoneen ja CPAP-laitteen tulee aina olla kytkettynä virtaan akun kautta, sillä sähköpistokkeiden virransyöttö ei ole katkeamatonta."
 
Liittynyt
20.07.2022
Viestejä
5
Puolisolla on resmed airsense 10 autoset, nyt tuli eteen tilanne että olisi tarve sähköttömälle mökille mennä yöksi. Onko kukaan käyttänyt noita virta-aseman kautta? Lähinnä minkä kokoinen tarvii olla että riittäisi yöksi?
Kun tavanomaiseksi tehoksi ilmoitetaan n.50W, mutta huipputehoksi n.100W, riippuuko tuo teho miten paljon tapahtumien määrästä?
Ja miten paljon vaikuttaa esim kosteutuksen taso kulutukseen?
Täältä löytyy resmedin cpap-laitteiden virrankulutukset eri laitteille ja asetuksille

Minulla on käytössä 80 Ah vapaa-ajan akku ja konvertteri, Airsense 10 elite ilman kostutinta ja 12 vesisentin paineella akku riittää yli viikoksi. ResMed Konvertteri AirSense 10 Sarjan Laitteille | ResMed verkkokauppa Suomi
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 410
Eiköhän se siitä helpota. Itsellä meni useampi viikko ennen kuin tottui niin ettei enää heräillyt ollenkaan öisin. Vaihdoin kyllä maskejakin kunnes tuli parhaiten sopiva/toimiva. Itsellä alkoi sujumaan parhaiten nenänalus-maskilla enkä ole enää heräillyt öisin.
Joo tottumisessa voi mennä puoli vuotta tai vuosikin.
Toki laitteen asetuksilla ja maskilla paljon merkitystä tottumiseen.
Esim. Ilman epr asetusta en voisi tuota edes käyttää.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 221
Itsellä laite ollut nyt vähän yli 3kk ja edelleen yhtä paskalle tuntuu aamuisin herätä enkä ole huomannut merkittävää parannusta yleisvointiin.. Päiväväsymystä edelleen jne mistähän tämä voisi johtua. Sairaalasta tulleen etäseuranta raportin mukaan hoitovaste on hyvä ja hoito muutenkin sujuu hyvin. Mutta olo tuntuu edelleen karsean väsyneelle
Vähän sama juttu täällä, paitsi että aamuherätykset eivät ole vaikeita, eivätkä ole koskaan olleetkaan. Mutta päiväväsymys on kovaa ja helposti menee tunnin tai puolentoista unet iltapäivällä jos vaan oikaisee itsensä sänkyyn. Hoitoraportin mukaan hyvin menee, omasta mielestäni ei niinkään.
 
Liittynyt
06.12.2016
Viestejä
3
Päiväväsymystä edelleen jne mistähän tämä voisi johtua. Sairaalasta tulleen etäseuranta raportin mukaan hoitovaste on hyvä ja hoito muutenkin sujuu hyvin. Mutta olo tuntuu edelleen karsean väsyneelle
Johtuu luultavasti ihan siitä, että sun laitteesi paineet ei ole sulle koko yölle riittävät. ResMedillä on käytössä AHI-algoritmi, jossa AHI-tapahtumaksi merkitään pelkästään yli 10 sek kestävät hengityskatkot. Tämän alle olevia katkoja ei lasketa AHI-lukemaan ollenkaan. Oksimetrillä saa tarkempaa tietoa, kuin myAirilla/laitteen ilmoittamilla lukemilla.

Suosittelen myös erittäin vahvasti opettelemaan oman unidatan tulkitsemista Oscarilla, sekä opettelemaan laitteen säätöjen muuttamisen kliinisen valikon kautta.
 
|le

Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
1 009
Tekisi mieli lähtä telttailemaan tai muutoin edes yhden tai kahden yön vaellukselle, jossa nukkuminen keskellä metsää. Onkos kokemusta konverttereista ja hyvistä akkuratkaisuista, joilla saisi Cpap-laitteeseen sopivasti virtaa, että pärjäisi juuri parin yön yli metsässä saaden kuitenkin hyvät yöunet ?
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Tekisi mieli lähtä telttailemaan tai muutoin edes yhden tai kahden yön vaellukselle, jossa nukkuminen keskellä metsää. Onkos kokemusta konverttereista ja hyvistä akkuratkaisuista, joilla saisi Cpap-laitteeseen sopivasti virtaa, että pärjäisi juuri parin yön yli metsässä saaden kuitenkin hyvät yöunet ?
Tutut ovat kehuneet airminiä ja sen akkuja.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
1 926

Itse vetäisin metsäreissun ilman laitetta. Ollut vuoden laite käytössä ja saanut palautetta että apnea on helpottunut kun tullut tilanteita joissa laite ei ole mukana. Eli liekö hoito auttanut, nimittäin ei ole ihan raatona kuten ennen ilman laitetta.
 
|le

Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
1 009
Tutut ovat kehuneet airminiä ja sen akkuja.
On varmasti pätevä ja näppärä verme. Maksaa kuitenkin about tonnin niin mietin ehkä hieman halvempaa ratkaisua :) Jossain muistan lukekeeni aiemmin, että on Resmedin (tai vastaava) konvertteria käytettyä perusakkujen kanssa. Ei oo vaan näistä kauheesti kokemusta itsellä niin koitan kaivella millaista pakettia noista saisi kasaan budjettiakin ajatellen.

Kyllähän tuo varmasti menisi yö tai kaksi ilman Cpappia. Tiedän vain, että se kostautuu heti ekan yön jälkeen. Aikalalla vituttaa herätä pääkivun kanssa tietäen, että päivällä on taas väsynyt. Etenkin jos tarkoitus on vaikka suunnistaa eteenpäin reissussa vaikka pyöräillen.
 
Beefeater

BANNATTU
BANNED
Tukijäsen
Liittynyt
24.01.2023
Viestejä
195
Itsellä ollut cpap nyt jotain 2-3 vuotta, alusta asti kokomaski, koska se tuntui parhaimmalta ratkaisulta. Mulle myös toitotettiin sitä, että nyt alkaa paino pudota ja miehestä tulee pirteä kuin peipponen, mutta ei se kumpaankaan ole vaikuttanut millään tavalla. Ainoastaan hengityskatkokset ja kuorsaus on loppunut, mikä tietysti se tärkein asia onkin. Itsellä ollut myös toisinaan vuoto ongelmaa ja olen pannut merkille, että mitä pidemmäksi antaa parransängen päästä, niin sitä huonommin maski pitää tiiveytensä. Kun jaksaa sheivailla naamansa, niin toimii ihan hyvin. Maskin remmien painaumat ovat todella ärsyttävät, kiva mennä aamulla palaveriin kun on remminjäljet pisin naamaa. Tämäkin vaihtelee aika paljon, joskus ei tule lainkaan ja joskus taas kunnon jäljet minkä poistuminen voi kestää pari tuntia, varmasti johtuu pitkälti myös siitä onko sattunut keräilemään nesteitä kehoonsa. Itsellä on myös toisinaan niitä mystisiä aamuja kun herää ilman maskia ja pari päivää sitten oli koko kone lattialla ja letkut irti, en sitten tiedä mitä unissaan olen riehunut. Lisättäköön laitteen positiivisiin asioihin myös se, ettei vaimo hakkaa ja töni enää öisin huutaen, että hengitä saatana. Niin ja alkuaikoina en jaksanut kannella reissuilla mukana, mutta nykyään se kulkee matkassa ympäri maailmaa.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
654
Uniapnea sitten löytyi, AHI 96,3/h. Ja cpap laitetta tarjotaan. Ilmeisesti sellainen kannattaisi ottaa, vaikka nukkuminen maski päässä ei kyllä kauhean mukavalta tunnu. Tottuuko tuollaiseen laitteeseen kuinka helposti? Toki on yksilöllistä.
 
KapteeniTunkki

Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
07.05.2018
Viestejä
628
Uniapnea sitten löytyi, AHI 96,3/h. Ja cpap laitetta tarjotaan. Ilmeisesti sellainen kannattaisi ottaa, vaikka nukkuminen maski päässä ei kyllä kauhean mukavalta tunnu. Tottuuko tuollaiseen laitteeseen kuinka helposti? Toki on yksilöllistä.
Noin karkeasti ottaen tottui viikossa, ja viimeistään kuukauden päästä ei ole valmis vaihtamaan pois.

Itsellä isoin huoli oli se, miten naisväki tuon ottaa vastaan. Siihen aikaan kun deittailin, ei tullut yhtään tapausta vastaan, joka olisi laitteesta erityisesti sanonut mitään. Enemmän välitöntä palautetta sain kuorsaamisesta ennen cpap-hoitoa.

Käytännön tasolla pitää miettiä pään asentoa, ettei se ylimäärinen ilma siitä naamarista pihise suoraan toisen osapuolen niskaan.
 
Tuota deittailua olenkin miettinyt, että pitääkö tässä ruveta aivan munkiksi. Ei siis vakituista parisuhdetta tällä hetkellä. Fiilikset laitteen käyttämisestä vaihtelee usein. Välillä ajattelen, että tuo on hyvä juttu (ja niin se siis olisikin, jos siitä saa apua), mutta välillä taas tulee ajatuksia, että "hyvinhän" tämä on tähänkin asti mennyt, mitä nyt verenpaineet oli korkeat, mutta niihin menee lääkitys jne.

Toki tämä alituinen väsymys, mutta siihenkin jo ns "tottunut". Ehkä pitää antaa laitteelle mahdollisuus, eihän sitä ole pakko käyttää jos ei tunnu omalta. Ja ehkä se mieli muuttuu kun / jos huomaa siitä apua olevan. Tuntuu vain näin etukäteen, että kuinka hitonmoista rävellystä se nukkumaanmeno on jatkossa, letkuineen ja vesien lisäämisineen jne. Ja päällimmäisenä, että onko se sen arvoista.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 466
Viestejä
4 192 122
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom