Tyrimiset raudan kanssa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raxama
  • Aloitettu Aloitettu
Pikku poikana piti kokeilla miltä 50 hertsiä verkkojännite kuulostaa. Ei muuta kuin tinaamaan roikan pää kaiuttimeen. Sekuntti tai kaksi kuului pörinää ja sulake laukesi. 😂
Oli myös purettu muuntaja millä sai näppärästi 12 volttia kaikenlaisiin sähkö juttuihin. Oli pöydällä vähän tiellä niin äkkiäkös sen siirtää toiseen paikkaan. Sormet osui tietysti verkon puolelle. Vähän nipisteli. 🤔
 
Tulipahan yksi töppi lisää omaan tyrimis epistolaan....

Tuolla toisaalla oli kotelokeskustelujen puolella juttuakin, kun ihmettelin omassa Fractalin Meshify 2 S kotelon emolevykiinnitystä. Mielestäni olin valkannut oikeat ruuvit reikiin nähden, mutta eipä se nyt iha niin mennytkään. Olin epähuomiossa ottanut 2,5" kiintolevyjen kiinnikeruuvit pussista ja sovittanut niitä paikoilleen. Kierteet ei ole sinnepäinkään samat, niin ruuvit sai menemään sovinnolla noin puolen kierrosta kiinnipäin, mutta ei enempää. Kummastelin tovin, mutta annoin asian olla ja kiiruusti loput romut läjään ja kone tulille.

Pari viikkoa myöhemmin ihmettelin siivouksen yhteydessä irtonaista ruuvia kotelon lattialla, mutta emon ruuvi se oli, joka oli pudonnut omia aikojaan pois paikaltaan. Nyt näyttiksen vaihdon yhteydessä päätin käydä ruuvit läpi ja totta tosiaan, kyllä kotelon mukana tuli ihan oikeatkin ruuvit, mutta olin ne sivuuttanut ensimmäisen kasauksen yhteydessä ja asiaa järkeilin lähinnä sillä, että nuo oikeat emon ruuvit (kuten kuvassa hiukan näkyykin) on huomattavasti pienemmällä kannalla varustettu kuin 2,5" kiintolevyjen ruuvit. Emolevyssä on melko reilut reijät, niin nuo oikeat ruuvit tuntuivat vähän hölmön väljiltä, mutta kaippa nuo ajavat asiansa. Kierteet ovat sen verran paljon erilaiset, ettei noita ihan vahingossa "vääriin" paikkoihin saa tungettua.

20220417_110303.jpg
Emo sekä HDD ja/tai SSD tulee aina kiinni koneruuveilla, mikä on kuvassa ylempänä oleva tiheämpikierteinen ruuvi ja niitä on erillaisilla kannoilla ja tietysti eri kokoisia.
Esim. levykelkka saattaa olla kiinni kotelossa alemman kaltaisella ruuvilla tai joku rakenne minkä saa purettua kotelosta irti tarvittaessa tai vaihtoehtoisesti kiinnitettyä joku lisäosa koteloon.
 
Emon kiinnitys vaihtelee sen mukaan, millä kierteillä emolevyn korokepalat on varustettu. Vastaan on tullut korokepaloja kummallakin kierteellä, eli tiheäkierteistä (M3) ja karkeakierteistä (6-32 UNC) ruuvia käyttäviä. Eli tarkkana saa olla. Mieluiten yleensä testaankin (Jos ei ole tiedossa) ensin karkeilla ja jos ei mene ilman voimaa, niin tiheäkierteiset tilalle. 3.5" HDD käyttää karkeakierteisiä ruuveja, kun taas 2,5" levyt (SSD ja HDD) sekä optiset asemat käyttävät tiheäkierteisiä.
 
Kuvan kaltaista harvalla kierteellä olevaa ruuvia et satavarmasti löydä yhdestäkään emon korokepalasta, kun taas kuvan ylempi ruuvi käy emon korokepalaan sekä HDD levyyn ja SSD levyssä on hiukan pienempi ruuvi ja siksi vähän tiheämmällä kierteellä.
Tässä tapauksessa jo ruuvin kannasta näkee ettei se kuulu emon kiinnittämiseen.

20220417_110303.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Tuossa kuvassa ylempi on M3 ruuvi (tiheäkierteinen) ja alempi 6-32 UNC (harvakierteinen). Nämä on ne kaksi ruuvia mitä pääasiassa käytetään tietokoneissa. Toki sitten kanta ja pituus voi vaihdella, mutta muuten ovat samat. Kumpaakin on tullut vastaan korokepaloissa ja juuri tuossa äsken testasin, niin kakkoskoneeseeni menee korokepalaan tuo 6-32 ruuvi ja kaapista löytyvän kotelon korokepaloihin meni M3 ruuvit.

Wikipediasta vielä havainnollistava kuva:
1746459721148.png

The bottom M3 screw has a finer pitch than the top #6-32 UNC screw.
 
Korokepalat tulee kotelon mukana, niin mitkä valmistajat käyttää aijemmin kuvassa esitettyä harvakierteistä ruuvia.
"Nämä on ne kaksi ruuvia mitä pääasiassa käytetään tietokoneissa", tämä väite ei pidä paikkaansa tuon harvakierteisen ruuvin osalta.
Itsellä vanhin noin 20 vuotta vanha kotelo ja korokepaloissa ihan sama kierre kun esim. uudessa Fractalissa ja kaikissa siinä välissä olleissa koteloissa myös.

20220417_110303.jpg
 
Korokepalat tulee kotelon mukana, niin mitkä valmistajat käyttää aijemmin kuvassa esitettyä harvakierteistä ruuvia.
Itsellä vanhin noin 20 vuotta vanha kotelo ja korokepaloissa ihan sama kierre kun esim. uudessa Fractalissa ja kaikissa siinä välissä olleissa.

20220417_110303.jpg
Ainakin NZXT H510 on moiset korokepalat tulleet mukana. Se oli toinen noista mitä testasin. Tässä myös manuska jos haluat käydä ihmettelemässä: https://cdn-g.nzxt.com/dl/1621470808-h510ih510-manual-ver9-070720-web.pdf
Löytyy emon asennuksesta kuva jossa käytetään ruuveja B ja näille sitten tarkennus manuskan alkupäästä on Screw 6-32 x 5mm.
 
Korokepalat tulee kotelon mukana, niin mitkä valmistajat käyttää aijemmin kuvassa esitettyä harvakierteistä ruuvia.
"Nämä on ne kaksi ruuvia mitä pääasiassa käytetään tietokoneissa", tämä väite ei pidä paikkaansa tuon harvakierteisen ruuvin osalta.
Itsellä vanhin noin 20 vuotta vanha kotelo ja korokepaloissa ihan sama kierre kun esim. uudessa Fractalissa ja kaikissa siinä välissä olleissa koteloissa myös.

20220417_110303.jpg
On tullut erinäisissä ainakin vanhemmissa pakettikoneissa vastaan kyllä useamminkin. Ei mitenkään kovin harvinainen ole tuo harvakierteinen UNC.
 
Ei se kyllä yleine ole emon kiinnityksessä, jos olisi, niin kävisi myös esim. HDD tai jonkun muun kiinnittämiseen.
Mutta kotelonvalmistajaa peliin niin tietää välttää niitä ja NZXT ei ole ikinä kiinnostanut minkään tuotteen kohdalla.
 
Paha tässä on alkaa kotelovalmistajaa antamaan kun vähän pahoin pelkään, että ruuvit vaihtelee ihan eri kotelomallienkin kesken. Kurkkasin juuri palvelimeni, jossa on kotelona Fractal Design Define R5 ja siinä on nuo karkeakierteiset (6-32 UNC) ruuvit. Menee kuitenkin jo sen verran pahasti offtopiciksi, että jätän tämän tähän.
 
Ei ole R5 manuaalissa mainittu mitä ruuveja mikäkin on.
On ollut ja on vieläkin Fractalin koteloita eikä yhdessäkään tuota harvaa kierrettä.

Fractal R5.PNG
 
Statistiikka

Viestiketjuista
276 438
Viestejä
4 758 272
Jäsenet
77 474
Uusin jäsen
JP18347

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom