- Liittynyt
- 01.12.2016
- Viestejä
- 1 236
Näinpä on. Voi toki toivoa että on sellainen, löytyi sepalus auki hukkuneena...
Ei nyt sentään semmosta kohtaloa. Sepalus auki pohjaan menneet ei yleensä kalasta.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hyvää joulua!
Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2025 Linkki osallistumisketjuun >>>
SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>
Näinpä on. Voi toki toivoa että on sellainen, löytyi sepalus auki hukkuneena...


Iltalehteen yhteyttä ottanut lukija on kokenut hieman vastaavan tilanteen katsoessaan sunnuntai-iltana Netflixistä Argo ja The Judge -elokuvia. Miehen sukupuolielimien sijaan näytöllä oli välkähtänyt SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen kasvot.
– Se vilkkui useaan otteeseen, mies kertoo.
– Se tuli siinä Netflixin ohjelmassa kymmeniä kertoja, hän jatkaa.
Jos kuvassa ei ole Rinne, niin ainakin kyseessä on hyvin samannäköinen mies.Kuvassa vilahtavan hahmon jakaus on samanlainen kuin Rinteellä, ja takissa on punainen pinssi, kuten Rinteellä usein on.
Mies kertoo käyttäneensä katseluun Macin tietokonetta ja sen Safari-selainta.
Sokkona 400 000 euron kodin ostanut Ensitreffit alttarilla -pari järkyttyy asunnon nähdessään: ”Me ollaan lyöty järkyttävä määrä rahaa kiinni”
Ensitreffit alttarilla ja sitten vielä kämpän ostaminen sokkona
Silloin kun olin nuori, niin jokasella uimarannalla luki sentään "tiedä mihin hyppäät". Vissiin ei ole muodissa tällanen ajattelu enää![]()
Sokkona 400 000 euron kodin ostanut Ensitreffit alttarilla -pari järkyttyy asunnon nähdessään: ”Me ollaan lyöty järkyttävä määrä rahaa kiinni”
Tämä kuuluisi enemmän "mikä ärsyttää kanssaihmisissä" kuin "tyhmät ihmiset".
Mutta todella raskasta kun puhut jollekin ja se taukoamatta mölisee päälle "joo, mmm, niin, joo, joo-o...." kyllä mä käsitän vähemmälläkin että se kuuntelee prkl.
Noh, muutaman kuvan perusteella saa remonttia tehdä huolella, mausta ja lompakon paksuudesta riippuen. 50-100k saa helposti poltettua pelkkään remppaan siellä syrjässä?
Eronnut paavi: Katolisen kirkon pedofiliaskandaali oli seurausta 60-luvun seksuaalisesta vapautumisesta
En tiedä onko nyt tyhmä vai muuten vaan paska ihminen.
Kyllä tuollainen remontti vaatii aika paljon tietämystä, varusteita ja etenkin aikaa, mitä aika harvalla on. Itsellä ei ole ainakaan aikaa tai kiinnostusta alkaa toteuttamaan mitään koko asunnon kattavaa remonttia normaalien töiden päälle.Toki tässäkin tapauksessa työ on se mikä eniten maksaa kun itse ei osata tehdä...
Ajasta se on lähinnä kiinni eikä osaamisesta. Nykyään on itse asiassa todella helppo lähteä remppailemaan omatoimisesti, koska netistä löytyy tarvittava tieto käden käänteessä. Ja eipä remppaillessa mikään ruudinkeksijä muutenkaan tarvitse olla.Toki tässäkin tapauksessa työ on se mikä eniten maksaa kun itse ei osata tehdä...
En nyt tiedä.Ajasta se on lähinnä kiinni eikä osaamisesta. Nykyään on itse asiassa todella helppo lähteä remppailemaan omatoimisesti, koska netistä löytyy tarvittava tieto käden käänteessä. Ja eipä remppaillessa mikään ruudinkeksijä muutenkaan tarvitse olla.![]()


Taloudessa kaksi autoa (molempien työmatka +20km ja toinen tekee 3 vuorotyötä), talonyhtiössä ei tilaa ja siksi vain yhdelle autolle saatu paikka. Olen soittanut nyt viiteen taloyhtiöön tässä vieressä ja tuossa naapurissa olisi 2kpl autopaikkoja tyhjillään eikä ketään jonota autopaikkaa, no eivät silti vuokraa vaikka vuokra-aika olisi vain 6kk, en tarvitse lämpötolppaa ja voisin maksaa sen koko 6kk vuokran yhdellä laskulla pois heti heidän toimistollaan!
Isännöitsijän kanta oli että heille helpompaa pitää paikkoja tyhjänä kuin vuokrata ulkopuoliselle, kyllä kaikesta saa vaikeaa kun oikein haluaa
Kyllä on tehty autoilu helpoksi Pohjois-Helsingissä, yhtään kadunvarsipaikka ei ole kilometrin säteellä ja jos on niin pysäköinti sallittu tunniksi tai kahdeksi vuorokauden ympärin joka viikonpäivä
Onneksi muutto pois tästä helvetin ongelmalähiöstä ja uudessa kämpässä on autopaikat omalla pihalla talon edessä!
Mä en ymmärrä ihmiten tarvetta kommentoida asioita jotka eivät heitä koske.
Esimerkkinä kun joku Iltapaska julkaisee uutisen että Facebookissa on turvallisuusaukko ja että vaihda salasanaa tai vältä tekemästä sitä tai tätä niin enismmäiset kommentit on tyyliin "Mulla ei ole Fcebookia ni ei tarvii tommosesta välittää" ja "Tommoset aukot välttää kun ei käytä Facebookkia".
No vittu aijaa! Kiitos kuitenkin kommentoinnista asian tiimoilta.
Tuskin liittyy suuriin ikäluokkiin millään tavalla."Ei kiinnosta uutiset mistään Kardashianeista!" tai oikeastaan kenen tahansa kohdalla...
Nämä nyt on näitä kun suuret ikäluokat ovat löytäneet intter netin niin sitten ollaan Iltapaskan sivuilla ja kommentoidaan kaikkea ikäänkuin se uutinen olisi omassa olohuoneessa ja jotain pitää sanoa ja kaikkea pitää klikata. Mun äidillä vähän samaa meininkiä, mutta tietääkseni ei kommentoi uutisia.
![]()
Taloudessa kaksi autoa (molempien työmatka +20km ja toinen tekee 3 vuorotyötä), talonyhtiössä ei tilaa ja siksi vain yhdelle autolle saatu paikka. Olen soittanut nyt viiteen taloyhtiöön tässä vieressä ja tuossa naapurissa olisi 2kpl autopaikkoja tyhjillään eikä ketään jonota autopaikkaa, no eivät silti vuokraa vaikka vuokra-aika olisi vain 6kk, en tarvitse lämpötolppaa ja voisin maksaa sen koko 6kk vuokran yhdellä laskulla pois heti heidän toimistollaan!
Isännöitsijän kanta oli että heille helpompaa pitää paikkoja tyhjänä kuin vuokrata ulkopuoliselle, kyllä kaikesta saa vaikeaa kun oikein haluaa
Kyllä on tehty autoilu helpoksi Pohjois-Helsingissä, yhtään kadunvarsipaikka ei ole kilometrin säteellä ja jos on niin pysäköinti sallittu tunniksi tai kahdeksi vuorokauden ympärin joka viikonpäivä
Onneksi muutto pois tästä helvetin ongelmalähiöstä ja uudessa kämpässä on autopaikat omalla pihalla talon edessä!

Jos taloyhtiöllä on ylimääräisiä paikkoja, niin tottakai ne annetaan mieluummin oman talon asukkaiden käyttöön, kuin ulkopuolisille. Hankala laskutuskuvio on tuossa kokonaisuudessa vain yksi pieni sivuseikka.Huomaa eron yksityisen ja kaupungin välillä, kävin ihan piruttain katsomassa sitä yksityisen paikkoja, toisessa peräkärry ja toisessa auto, molemmat oli sen hallituksen PJ:n nimissä
Olisihan se pitänyt arvata että siellä on oma lehmä ojassa![]()
Ei nyt ihan pihassa toi parkkipaikka, mutta 100m kävely ei nyt pahaa tee ja nyt on autolle luvallinen paikka!![]()
Jos taloyhtiöllä on ylimääräisiä paikkoja, niin tottakai ne annetaan mieluummin oman talon asukkaiden käyttöön, kuin ulkopuolisille. Hankala laskutuskuvio on tuossa kokonaisuudessa vain yksi pieni sivuseikka.
Se haiskahtaminen riippuu vähän katsantokannasta. En minäkään välttämättä haluaisi, että oman taloyhtiön autopaikkoja vuokrataan millään tavalla ulkopuolisille, kun sitten ne eivät ole käytettävissä jos ja kun tarvetta ilmenee talon omille asukkaille. Jollakin 10€/kk kustannuksilla se ei ole rahallisestikaan kannattavaa. Ja se nyt on ihan sivuseikka kenen romuja niillä paikoilla nyt on ja millaisella talon sisäisellä sopimuksella.Niin, siis isännöitsijän työntekijä kenelle soitin näki että siellä on kaksi paikkaa vapaana ja niihin ei ole jonoa ja käski olla yhteydessä hallituksen puheenjohtajaan joka voi päättää vuokrataanko ulkopuolisille ja hän vastasi että emme vuokraa kumpaakaan vapaata paikkaa edes ehdollisena ulkopuolisille että helpompi pitää ne tyhjillään.
Samalla saman kaverin peräkärry ja auto seisoo niissä "vapaissa paikoissa" ja kolmas auto vielä kolmannessa paikassa, haiskahtaa eikä ihan vähän.
Se haiskahtaminen riippuu vähän katsantokannasta. En minäkään välttämättä haluaisi, että oman taloyhtiön autopaikkoja vuokrataan millään tavalla ulkopuolisille, kun sitten ne eivät ole käytettävissä jos ja kun tarvetta ilmenee talon omille asukkaille. Jollakin 10€/kk kustannuksilla se ei ole rahallisestikaan kannattavaa. Ja se nyt on ihan sivuseikka kenen romuja niillä paikoilla nyt on ja millaisella talon sisäisellä sopimuksella.
Ymmärrän toki, että se sapettaa jos ei saa paikkaa omalle autolle naapuritalon pihalta, mutta ei se ole aina niin yksinkertaista.
Jos se PJ on kysynyt muilta asukkailta, että haittaako jos pidän noilla vapailla paikoilla kärryä/autoja, eikä kenelläkään ole ollut mitään sitä vastaan, niin ei sen pitäisi harmittaa muitakaan, varsinkaan muiden talojen asukkaita. Eikä pitäisi harmittaa senkään, jos eivät halua alkaa paperisotaan ja laskutuskikkailuihin niiden paikkojen vuokraamisen kanssa, kun rahallinen hyöty on kuitenkin suunnilleen +/- nolla. Lisäksi sitten vielä mahdolliset riskit tuntemattoman vuokraajan muista tekemisistä jne. En ihmettele, että sanovat suoraan ei kiitos, vaikka se kuinka sapettaisikin.Niin siis jos asiat haluaa tehdä hankalaksi ja PJ haluaa seisottaa omia autojaan ilmaiseksi niissä paikoissa niin se on ihan ok ja ei mua se haittaa etten siitä paikkaa saannut, sama matka mulla olisi sinne ollut ja hinta olisi ollut 25€/kk. Kysehän oli ehdollisen sopimuksen teosta (eli jos asukas haluaa paikan saa se sen heti) ja huimasta 6kk vuokra-ajasta. Olisin ymmärtänyt nihkeilyn jos vuokra-aika olisi ollut pidempi.
Kumma kun kaupungille ei ollut temppu eikä mikään laittaa ehdollista sopimusta ja tunti sähköpostista oli mulla paikka.
Joo, varmasti se onnistuu, mutta miksi ottaa minkäänlaista riskiä tai lisätyötä pelkästään hyväntekeväisyyden vuoksi?Ei kai tuossa nyt laskutuksen kannalta tule mitään ylimääräistä? Asukkaalle lähetetään uusi lasku korkeammasta vastikkeesta (sis. parkkipaikan) vs. että ulkopuoliselle taholle lähetetään lasku parkkipaikasta.
Eri asia sitten miettiä sopimuskuviot vedenpitäviksi, niin että se paikka tosissaan vapautuu "heti" kun taloyhtiössä on sille kysyntää. Mutta ei tuonkaan nyt pitäisi olla mikään ongelma, ellei siitä erikseen halua tehdä sellaista. Sopimuksen vastainen pysäköinti kun nyt menee samaan kastiin kuin että kuka tahansa käy parkkeeraamassa kaaransa luvattomasti yhtiön paikoille. -> Auto hinataan helvettiin siitä ja lasku omistajalle.
Joo, varmasti se onnistuu, mutta miksi ottaa minkäänlaista riskiä tai lisätyötä pelkästään hyväntekeväisyyden vuoksi?
Ei tämä keskustelu etene mihinkään. Minä en voi mitään sille, jos joku ei ymmärrä miksi taloyhtiö x ei halua vuokrata parkkipaikkoja ulkopuolisille.
No kerro nyt mikä se riski sillä taloyhtiöllä siinä on. Sinä puhut riskistä taloyhtiölle, mutta et millään suostu kertomaan mikä se riski on. Ei varmaan keskustelu etene jos suoraan kysymykseen et voi vastata.
No voi hyvänen aika, ihme vänkäystä taas.No kerro nyt mikä se riski sillä taloyhtiöllä siinä on. Sinä puhut riskistä taloyhtiölle, mutta et millään suostu kertomaan mikä se riski on. Ei varmaan keskustelu etene jos suoraan kysymykseen et voi vastata.
No voi hyvänen aika, ihme vänkäystä taas.
Syitä tuollaiseen on varmasti useita. Jos taloyhtiöllä on talous kunnossa, ei varmastikaan koeta tarpeelliseksi ottaa riesaksi ulkopuolisia vuokralaisia, kun ei siitä todennäköisesti jää käteen juuri mitään (jos ei kyse sitten ole hallista tai jostakin muusta premium-paikasta, josta voi veloittaa kunnolla). Laskutus pitää kuitenkin hoitaa eri tavalla kuin muille asukkaille. Pitää tehdä virallinen sopimus ja huolehtia sen sanamuodot kohdalleen eri tilanteita ja irtisanomista ajatellen. Mahdollisesti pitää kierrättää asia myös ensin yhtiökokouksen kautta.
Ja sitten vielä se, että jos siihen vuokratulle paikalle ilmaantuu joku viereisten autojen kulkua haittaava venäläisillä kilvillä varustettu pakettiauto, jonka kontista igorit luukuttavat 24/7 jotain epämääräistä kamaa, niin taas on yksi lisäriesa hoidettavana. Kyllä näitä mahdollisia ongelmapaikkoja löytyy ihan maalaisjärjellä vaikka kuinka.
No voi hyvänen aika, ihme vänkäystä taas.
Syitä tuollaiseen on varmasti useita. Jos taloyhtiöllä on talous kunnossa, ei varmastikaan koeta tarpeelliseksi ottaa riesaksi ulkopuolisia vuokralaisia, kun ei siitä todennäköisesti jää käteen juuri mitään (jos ei kyse sitten ole hallista tai jostakin muusta premium-paikasta, josta voi veloittaa kunnolla). Laskutus pitää kuitenkin hoitaa eri tavalla kuin muille asukkaille. Pitää tehdä virallinen sopimus ja huolehtia sen sanamuodot kohdalleen eri tilanteita ja irtisanomista ajatellen. Mahdollisesti pitää kierrättää asia myös ensin yhtiökokouksen kautta. Ja sitten vielä se, että jos siihen vuokratulle paikalle ilmaantuu joku viereisten autojen kulkua haittaava venäläisillä kilvillä varustettu pakettiauto, jonka kontista igorit luukuttavat 24/7 jotain epämääräistä kamaa, niin taas on yksi lisäriesa hoidettavana. Kyllä näitä mahdollisia ongelmapaikkoja löytyy ihan maalaisjärjellä vaikka kuinka.
Kaikista tuollaisista tulee lisävaivaa ja jonkun pitää ottaa se vastuu ja vaiva hoitaakseen. Ei se ole mikään ylitsepääsemätön vaiva, eikä kaikissa tapauksissa kaikki kauhuskenaariot tietenkään toteudu, mutta mielestäni on silti täysin ymmärrettävää, ettei sellaiseen haluta ryhtyä jos ei ole pakko. Mieluummin seisottaa sitä paikkaa vaikka tyhjillään odottamassa, että talon omille asukkaille tulee käyttöä tms. Jossakin taloyhtiössä voidaan päättää toisin, mutta minun pointti oli, ettei tuosta kannata pahastua tai alkaa syyttelemään hallituksen puheenjohtajaa ties mistä, jos jossakin taloyhtiössä ei koeta järkeväksi vuokrata autopaikkoja ulkopuolisille.

No enhän minä nyt sinua tai ylipäätään tätä yksittäistä tapausta tietenkään tarkoittanut, vaan ihan yleisesti niitä syitä miksi taloyhtiö saattaisi haluta kieltäytyä vuokraamasta asukkailleen tarkoitettuja palveluita ulkopuolisille.Mä olisin ollut valmis maksamaan sen summan yhdellä kertaa koko 6kk ajalta ja vaikka parkkipaikka olisi lähtenyt pois en olisi vaatinut rahoja takaisin, en ole venäläinen Igor ja autona 3v vanha megane, et ihan pikkasen kaukaa haettua taas![]()
En ole eri mieltä, mutta esimerkiksi satuit ottamaan jotain vähän epäedustavaa. Tuossa jälkimmäisessä letkautuksessahan nimenomaan on informaatioarvoakin. Ei FB:n tietoturvalla ole yksityiskohdissaan niin väliä. Kaikki sen tyyppisiin palveluihin ladattu sisältö tulee katsoa julkaistuksi, ja toimia sen mukaan. Se ei ole mikään mil-spec-tason ammattilaisille suunnattu varmaksi tekeytyvä palvelu vaan kökkö kuluttajatuote, joka tekee huomenna tai ensi viikolla just niinkuin parhaalta tuntuu, joko jostain teknisestä oikusta tai tahallaan vähät käyttäjistä välittäen.Mä en ymmärrä ihmiten tarvetta kommentoida asioita jotka eivät heitä koske.
Esimerkkinä kun joku Iltapaska julkaisee uutisen että Facebookissa on turvallisuusaukko ja että vaihda salasanaa tai vältä tekemästä sitä tai tätä niin enismmäiset kommentit on tyyliin "Mulla ei ole Fcebookia ni ei tarvii tommosesta välittää" ja "Tommoset aukot välttää kun ei käytä Facebookkia".
No vittu aijaa! Kiitos kuitenkin kommentoinnista asian tiimoilta.
Viime viikolla tuli useampaan otteeseen patisteltua alakoululaisia menemästä jäille, varsinkin kun ei jäät kestänyt alle kymmenen kilosta koiraanikaan, niin olisi varmaan uutisiin päässyt nämä lapsoset kanssa.Kevään tullen nämä sankarit voi lisätä tähän "tyhmät ihmiset" ryhmään.
Kuusi miestä pelastettiin heikoilta jäiltä Oulussa – palomestari: ”Jäälle ei pidä mennä”
Siis mikäs noiden mukien ostossa on tyhmää? Jotkut kerää niitä ja harvinaisten mukien arvo nousee luonnollisesti? En sanoisi tyhmäksi ihmiseksi, jos on joskus älynnyt nappaamaan mukin jollain reilulla kympillä(?) ja nyt sama mukinen voi olla jopa +1000€ arvoinen.Muumimukien ostajat.
Olisi aivan loistavaa jos joku tuollaisen kalliin kipon ostaja paiskaisi sen paskaksi kaikkien tuulipukujen edessä.![]()
Mutta se 1000€:n muki saattaa hyvinkin vain jatkaa arvonnousua. Esim. tuollainen ”Fazer-muumimuki” jota valmistettiin 400kpl vuonna 2004. Niin vuonna 2005 kyseisestä mukista maksettiin jopa 5000€ ja tänä vuonna kyseinen muki on myyty yli 9000€:lla huutokaupassa.Tässä tapauksessa vajakki on se kuka maksaa 1keur yhdestä helvetin kahvikupista. Eli siis kuten aina, ei se ole tyhmä kuka pyytää..
Saattaa toki tulla tästä myös ilmi että olen aina vihannut muumeja.![]()
No mutta kun se hinta tulee harvinaisuudesta, joka taas tekee noista harvinaisimmista mukeista keräilyharvinaisuuksia. Sama asia ilmenee vanhoissa autoissa, design laukuissa, v*ttu vaikka pokemon korteissa jne. Yleensähän noita kalliita mukeja ostavat vain keräilijät. Sama homma pätee vanhoihin autoihin, joista maksetaan enemmän kuin uudemmista ja paremmista jne. Jos tätä teidän logiikkaa noudatetaan, niin kaikki keräilijät ovat tyhmiä, mutta silti heillä tuntuu rahaa riittävän yllin kyllin? Kaikki ei nyt täsmää...Se on kaiketi sellaista kollektiivista tyhmyyttä eikä kenenkään yksittäisen ostajan tyhmyyttä.
Itsehän olen alkanut jopa tykätä muumiuniversumista, mutta jonkin suomalaisvihaajien firman sarjatuotantomukin arvostaminen on järkyttävää typeryyttä. On minullakin muutamia muumimukeja, mutta en ikinä maksaisi yhdestä enempää kuin muutaman euron.
No mutta kun se hinta tulee harvinaisuudesta, joka taas tekee noista harvinaisimmista mukeista keräilyharvinaisuuksia. Sama asia ilmenee vanhoissa autoissa, design laukuissa, v*ttu vaikka pokemon korteissa jne. Yleensähän noita kalliita mukeja ostavat vain keräilijät. Sama homma pätee vanhoihin autoihin, joista maksetaan enemmän kuin uudemmista ja paremmista jne. Jos tätä teidän logiikkaa noudatetaan, niin kaikki keräilijät ovat tyhmiä, mutta silti heillä tuntuu rahaa riittävän yllin kyllin? Kaikki ei nyt täsmää...
Keräily on keräilyä. Veikkaan, että massojen näkemys ylipäätään on, että on helvetin paljon fiksumpaa sijoittaa rahansa johonkin, joka säilyttää arvonsa ja mahdollisesti jopa nostaa arvoaan, kuin ostaa vaikka jotain tuhansien eurojen komponentteja tietokoneeseensa muutaman vuoden välein ja heittää edelliset arvottomana romukoppaan.Mä ymmärrän että keramiikasta maksetaan jos kyseessä on joku Ming-vaasi tai vastaava antiikkiesine, mutta jos joku maksaa jostain helvetin muumimukista satoja, tässä tapauksia tuhansia euroja, niin hohhoijaa..
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.