Tyhmät ihmiset

Tuo on kyllä epäkohta tällaisissa tuplavaaleissa. Vittujako se sivullisille kuuluu, osallistutko molempiin äänestyksiin vai ainoastaan toiseen...

Yksi ratkaisu olisi se, että samalla lipukkeella äänestään molemmissa vaaleissa. Voi hankaloittaa laskentaa mutta such is life. USA:ssa äänestetään samalla lipukkeella kymmenistä eri asioista yhdellä kertaa...
Itse kans vähä kummastelin, mut kaipa tolle joku syy on. Menis äänestyspaikallaki asiat sutjkaammin, ku ei tarvis edes takas jonotella. Henkkaritki piti kahteen kertaan näyttää. Yks lappu, jossa lipukkeen eri sivuilla "kuntavaalit" ja "aluevaalit"? Miksi ei? Ihmiset on idiootteja ja laittais numerot väärille sivuille?
 
- - Siihen lappuun laitetaan VAIN se numero, ei mitään "vaalitoiveita" tai ohjeita ehdokkaille saati tsemppaus kertomuksia.
Sellainen pieni tarkennus kaiken varalta tuohon kuitenkin lisättäköön, että myös äänestyslipuke, johon on merkitty ehdokkaan oikea numero JA nimi, hyväksytää. Nimen tulee olla kirjoitettu kokonaisena, eli käytännössä siten kuin se äänestyspisteen listalla lukee – lukuun ottamatta sitä, onko järjestyksenä sukunimi ensin vai toisin päin.
 
Toisaalta en näe ongelmaa tai siis näen helpon ratkaisun jonka kenties estää jokin lakiteknillinen seikka jota en tule maallikkona ajatelleeksi.

Mitä jos ei kyseltäisi mitään?
No sitähän kysellään sen takia, että voi vaikka äänestää ennakkoon. Jos on äänestänyt kummissakin vaaleissa ennakkoon, niin mikäli äänestää varsinaisena äänipäivänä kummissakin vaaleissa, niin kumpikaan ennakkoääni ei jää voimaan.

Sinänsä toki sitten vaan jos ei olisi mahdollista äänestää vain toisessa, niin voisihan sen ennakkoäänen numeron raapustaa uudelleen siihen kumpaa ei halua vaihtaa.
 
Kävin äänestämässä mutta en äänestänyt? Eli hoidit 50%:sti kansalaisvelvollisuuden. Sopii hyvin tähän lankaan.
Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, ei se että äänestää pakolla jotakin kun ei löydy sopivaa tai ei ole sopivaa. Kum käy äänestämäss niin saa oikeuden valittaa.
 
Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, ei se että äänestää pakolla jotakin kun ei löydy sopivaa tai ei ole sopivaa. Kum käy äänestämäss niin saa oikeuden valittaa.
Mutta todellisuudessa tyhjää äänestäminen tai äänestämättä jättäminen on sama asia. Tuo "saa oikeuden valittaa" on vain sinun moraalinen mielipide. Omasta mielestäni sinne on ihan turha lähteä tyhjää jättämään.
 
Äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, ei se että äänestää pakolla jotakin kun ei löydy sopivaa tai ei ole sopivaa. Kum käy äänestämäss niin saa oikeuden valittaa.
Jos tulee paljon valitettua, niin onhan se hyvä tietenkin itselleen jotenkin perustella. Mutta siltä varalta että et sattunut tietämään, niin ei siihen valittamiseen äänestämistä vaadita. Ei kukaan mieti, että onkohan tuo äänestänyt, kun valittajiin sattuu törmäämään.
 
Mutta todellisuudessa tyhjää äänestäminen tai äänestämättä jättäminen on sama asia. Tuo "saa oikeuden valittaa" on vain sinun moraalinen mielipide. Omasta mielestäni sinne on ihan turha lähteä tyhjää jättämään.
Ei ole. Tyhjän äänestäminen on eräänlainen mielipide sekin, Katson, että äänestäminen (=lapun jättäminen) on kansalaisvelvollisuus, luki siinä tai oli lukematta mitä tahansa.
 
Aletaan taas karkailemaan tämän keskustelun osalta ketjun aiheesta, sekä myöskin politiikan ja yhteiskunnan osalta ollaan myös väärällä alueella.
 
Joku ahne voro rikkoi Holmaston koruliikkeen ulkovitriinin aikomuksena varastaa vitriinissä näytillä olleen '20kg kultaharkon'.
6ef299912dfc018666b97ef30fc7e56f06e310ea258b1390e902700fdd48659f.jpg

Harkko ei luonnollisestikaan ollut aito, mutta varkaan välittömästi kiinni ottaneet vartijat olivat.
Mahdollisesti lääkepuutteessa ollut varas luovutettiin poliisin hoiviin.
 
Kuka vitun ääliö kuljettaa tuhkaa muovilaatikossa 🤔
Ilmeisesti nykypäivänä yllättävän moni, onhan noita vastaavia tuhkasta alkaneita viime vuosina muutamia uutisoitu. Varmaan osasyyllisenä esimerkiksi se, että nykypäivänä ei ole tulisijoja ihan niin paljon kun puulämmitteisistä saunoista sun muista on siirrytty sähköllä toimiviin niin ihmisille ei ole pienestä pitäen opetettu että tuhkaa ei laiteta koskaan palavaan astiaan, sen joukossa kun saattaa joku kekäle kyteä useita päiviä. Vähän sama homma kun jotkut ovat retkigrillejä säilyttäneet "sammuttamisen/sammumisen" jälkeen teltassa sisällä ja sitten onkin kupsahdettu häkämyrkytykseen.
 
"Nuotion jäänteet tuotiin pois luonnosta muovilaatikossa, joka nostettiin retken päätteeksi hostellirakennuksen kylmään varastotilaan, Otkes kertoo tiedotteessa."

Nyt täytyy ihmetellä, että mitä vittua?
Poltetaan puuta ja sitten tuodaan tuhkat pois luonnosta.
Toki tuo muovin käyttö tuohon tarkoitukseen on outoa, mutta omasta mielestä tuo koko prosessi on todella outo.
 
Grilleillä on jopa lämmitetty niitä telttoja. Mikä sinänsä on jo antiikistatuttu lämmitystapa, Goethe kertoo miten Napolissa jotakuinkin vuonna 1790? isännöinti tarjosi maksua vastaan kerrostaloon lämmitystä: eli laakean hiekkavadin, ja tikun. Tikulla kun poisti pinnalta hiekkaa, esiin tuli hehkuvia hiiliä, joilla saattoi sitten lämmittään itseään, ilmesimmin käsiään ;-) Mitä enemän paljasti hiliä, sitä enemmän lämmitti, mutta sitä nopeammin hiilet myös paloivat...ja taas ostamaan alakerasta uutta lämmitintä...sama "lämmitin" on tuttu myös Asterixista, roomalaiset teltoissan lämmittelivät moisilla.
 
"Nuotion jäänteet tuotiin pois luonnosta muovilaatikossa, joka nostettiin retken päätteeksi hostellirakennuksen kylmään varastotilaan, Otkes kertoo tiedotteessa."

Nyt täytyy ihmetellä, että mitä vittua?
Poltetaan puuta ja sitten tuodaan tuhkat pois luonnosta.
Toki tuo muovin käyttö tuohon tarkoitukseen on outoa, mutta omasta mielestä tuo koko prosessi on todella outo.
On se, oiskos jotain varottu ettei "taas" tapahdyu jotain metsäpaloa, jospa kpaikalla katajikkoa tms?
Mutta outoa on. Jutussa kyllä mainitaan että niitä on jäähdytelty lumella.

Serkunmies pisti muoviseen roskatynnyriin omat "eiliset" tuhkansa ja niin orapihlaja-aidan vieressä roihusi. Ja oli kuusikymppinen äijä ja käsitellyt tulta tulipesiä ja ja nuotioita ehkä 50 vuotta.
Tästä tuli mieleen aika outo juttu kun joku oli talvella poltellut lumella pihalla koristeeksi semmoisia alumiinikiulu.-kynttilöitä. Kun se alumiini oli lämmennyt, se sulatti kovaa lunta ja koko tuikku liukui terassin alle sytyttäen sen!
 
Muistelen lukeneeni tuon "säilytettiin tuhkia epämääräisellä tavalla hostellilla" jutun jo vuosi sitten joten ilmeisesti nyt vain vahvistettiin se mikä silloin oli oletuksena.
Ei kai tuossa sen ihmeempää logiikkaa ole kuin että tuo on aika häikäilemätöntä tuo Lapin turistibisnes nykyään ja ei nuo matkanjärjestäjät monessa tapauksessa muusta välitä kuin että miten saadaan pumpattua eniten rahaa. Tässä ehkä sitä tehtiin niin että peiteltiin tuhkia ettei joku luotettavampi turistifirma puutu asiaan.

edit: "YLE:ltä viime vuodelta:
Tutkinta pitkittyy, koska asianomaiset ulkomailla
yksi syy pitkittymiselle on se, että valtaosa asianosaisista on ulkomaalaisia, joiden kuuluminen vaatii eurooppalaisen tutkintamääräyksen käyttämistä."
 
Viimeksi muokattu:
Vieläkään ei vissii selvinnyt, että MIKSI niitä nuotion jäännöksiä on pitäny kantaa mukana ja varastoida. Lunta tuolla on kyl ollu varmasti ~metrin verran, että ei siellä mitää metsäpalon riskiä ole ollut.

e: 70-85cm helmikuussa 2024 ollu Kolarin tietämillä lunta Kolari Kattilamaa - 02/2024 - Sääarkisto
 
Tuskin niillä revontuliretkiä järjestävillä on mitään lupia tulen tekoon maanomistajilta, joten keräävät tuhkat ja hiilet mukaansa.

Edit: Tai vaikka olisikin lupa, päivittäin käytettynä niitä palamattomia kekäleitä alkaisi kerääntyä maastoon.
 
"Nuotion jäänteet tuotiin pois luonnosta muovilaatikossa, joka nostettiin retken päätteeksi hostellirakennuksen kylmään varastotilaan, Otkes kertoo tiedotteessa."

Nyt täytyy ihmetellä, että mitä vittua?
Poltetaan puuta ja sitten tuodaan tuhkat pois luonnosta.
Toki tuo muovin käyttö tuohon tarkoitukseen on outoa, mutta omasta mielestä tuo koko prosessi on todella outo.

Saattaa olla suojelualueitakin jopa ja edellytyksenä nyt on muutenkin notta roskat tuodaan pois.. Tuo ei hämmästytä niinkään vaan se että se tuhka-astia on pitänyt viedä sistiloihin.
 
Saattaa olla suojelualueitakin jopa ja edellytyksenä nyt on muutenkin notta roskat tuodaan pois.. Tuo ei hämmästytä niinkään vaan se että se tuhka-astia on pitänyt viedä sistiloihin.
No notskia lähes poikkeuksetta ei noihin saa tehä eikä oikee muutenkaan mihinkään ilman maanomistajan lupaa. Pl. sallitut nuotiopaikat, joista nyt ei tarvi ruveta omia tuhkia kantaan pois :D
 
No notskia lähes poikkeuksetta ei noihin saa tehä eikä oikee muutenkaan mihinkään ilman maanomistajan lupaa. Pl. sallitut nuotiopaikat, joista nyt ei tarvi ruveta omia tuhkia kantaan pois :D
Itse ainakin olen käsityksessä, että nuotion saa tehdä käytännössä mihin vaan. Metsäpalo ja muut varoitukset huomioiden.
Luonnonsuojelu alueilla en ole riittävästi liikkunut, että tietäisin rajoitukset siellä. Mutta luulen, että ne ovat tiukemmat siellä. Ihan syystä
 
Yksityisillä mailla tarvii maanomistajan luvan. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa tulenteko on sallittu maastossa valtion mailla. En tiedä miten kunnan omistamien yms. metsien kanssa on, varmaan paikkakohtaista.

Tiedä sitten kuinka paljon jotain tulipoliiseja tuolla metsässä pyörii, jos ei perseile niiden notskiensa kanssa niin tuskinpa sieltä kukaan tulee putkaan kantamaan... Ja perseilemällä taas voinee päätyä maksumieheksi vaikka tulentekoon olisi luvatkin.
 
Viimeksi muokattu:
Itse ainakin olen käsityksessä, että nuotion saa tehdä käytännössä mihin vaan. Metsäpalo ja muut varoitukset huomioiden.
Luonnonsuojelu alueilla en ole riittävästi liikkunut, että tietäisin rajoitukset siellä. Mutta luulen, että ne ovat tiukemmat siellä. Ihan syystä
Nimenomaan ei saa.

Tulenteko ei ole jokamiehenoikeus, joten nuotiota ei voi tehdä minne sattuu. Ota etukäteen selvää retkikohteestasi: onko reitin varrella virallisia tulipaikkoja? Jos on, ja haluat nuotion varmasti tehdä, käytä aina virallista tulentekopaikkaa. Tällaiset rakennetut tulentekopaikat ovat kartalle ja maastoon merkittyjä, usein myös muita rakenteita (esim. puucee, laituri, puukatos, opastaulut tai viitat) sisältäviä taukopaikkoja. Nuotiota ei saa tehdä myöskään maahan virallisen tulipaikan läheisyydessä, ei, vaikka virallinen tulipaikka ei olisikaan kaunis tai kauneimmalla mahdollisella paikalla, tai siellä olisi muita ihmisiä. Se, että joku on paikalle aiemmin nuotion tehnyt, ei tee nuotiopaikasta luvallista.

Jos virallisia tulipaikkoja ei ole, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: voit etukäteen pyytää luvan tulentekoon maanomistajalta (ks. kohta 5) tai, päästäksesi helpommalla, pakkaa mukaan sellaiset eväät, jotka eivät vaadi tulentekoa.

Tulien tekeminen muualla, kuin virallisella tulipaikalla, vaatii maanomistajan luvan. Saat tietää maanomistajan ottamalla yhteyttä Maanmittauslaitokseen. Tämä edellyttää kuitenkin joko sitä, että sinulla on paikan päällä netti- ja puhelinyhteys ja onnistut tavoittamaan maanomistajan oitis, tai sitten sitä, että tiedät jo etukäteen paikan, jossa haluat tulet tehdä, ja hoidat luvan kuntoon ennen retkeäsi.

Kansalaisen karttapaikasta saat näkyviin kiinteistöjen rajat ja kiinteistönumerot. Kiinteistönumeron avulla voit selvittää maanomistajan Maanmittauslaitokselta. Valtion mailla tulien tekemiseen luvan myöntää Metsähallitus.
 
Ja maanomistajan selvittäminen Maanmittauslaitokselta taitaa myös olla maksullista. Ja se että tietää nimen ei vielä tarkoita että omistajan tavoittaa.
 
Itse ainakin olen käsityksessä, että nuotion saa tehdä käytännössä mihin vaan. Metsäpalo ja muut varoitukset huomioiden.
Ilmankos niitä metsäpaloja syttyy oudosti vaikka ei ole tietä lähellä, juuri kukaan ei enää tupakoi eikä aina ole juuri silloin ukonilmaakaan ollut. :lol:

No notskia lähes poikkeuksetta ei noihin saa tehä eikä oikee muutenkaan mihinkään ilman maanomistajan lupaa. Pl. sallitut nuotiopaikat, joista nyt ei tarvi ruveta omia tuhkia kantaan pois :D
Juu, ei saa. Retkien järjestäjä saattaa omasta aloitteestaankin perseillä tai sitten hyvän asiakaspalvelun hengessä luksuselämyspalveluita tuottaakseen aina pyydettäessä järjestää homman. Tietäen toimivansa luvatta peittää jälkiään ja sinänsä jopa turvallisuuspositiivisesti kerää kytevät pois. Tässä on jo monta mokaa ketjussa, mutta kaiken kruunaa se, että kytevä panos on jemmattu jossain muovisaavissa sisätiloihin. :facepalm: Olisi nyt kaiken tuon vaivan jälkeen upottanut veteen jonnekin takapihalle.
 
Kävin äänestämässä mutta en äänestänyt? Eli hoidit 50%:sti kansalaisvelvollisuuden. Sopii hyvin tähän lankaan.

Ei tätä ymmärrä kukaan.

Mutta todellisuudessa tyhjää äänestäminen tai äänestämättä jättäminen on sama asia. Tuo "saa oikeuden valittaa" on vain sinun moraalinen mielipide. Omasta mielestäni sinne
Niinkuin jo ällistelyn kohde mainitsi niin (ilmiselvästihän?) se ei ole sama asia, ne tyhjätkin äänet lasketaan ja otetaan huomioon esim. potentiaalisena protestina.

Tyhjänkin äänestäminen siis on äänestämistä. Tyhjän äänestäminen on minun tietääkseni ihan demokratian perusasia jota taidettin käsitellä jo ihan siellä peruskoulussa.

Tyhjää äänestetään siis esim. joko yleisen tyytymättömyyden osoituksena tai sitten sen osoituksena, että ei vaan löytynyt sopivaa ehdokasta.

Äänestämättä jättämisessähän voi olla kyse ihan silkasta laiskuudesta tai tylsämielisestä välinpitämättömyydestä (toisaalta toki vaikka äkillisestä sairastumisestakin).

Tyhjän äänestämisen ymmärtämättömyys tai jopa pilkkaaminen on mielestäni kyllä samansuuntaista elämäm kouluilua kun vaikka vapaaehtoiselle roskien keräilylle tms. toiminnalle virnuilu. "Voi lol joku spede vaivautuu tekeen jotai vaan periaatteen takii, vähäks noloo!"

Ylläpidostakin taidettin jo toivoa aiheen jättämistä sikseen mutta protestoin nyt tätä vastaan, tämä on mielestäni vahvasti ontopiccia.

Tyhjän äänestämisen ymmärtämättömyys on ainakin Suomen kaltaisessa oppivelvollisuusmaassa faktuaalisesti tyhmää.
 
Ilmankos niitä metsäpaloja syttyy oudosti vaikka ei ole tietä lähellä, juuri kukaan ei enää tupakoi eikä aina ole juuri silloin ukonilmaakaan ollut. :lol:
Näköjään olen tehnyt sen tulen ilman lupaa ja ehkä muutama näre on siitä kärsinyt.
Ei kannata aina vetää mutkia suoriksi, jos kommentoi jotain.

Ja teen sen tulen jatkossakin, siellä missä liikun, oli lupaa tai ei.
Mutta tuhkia en kotiin kanna.
Toki huolehdin siitä, että koko metsä ei pala. Vaikka kusemalla siihen päälle ja muilla toimenpiteillä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
274 723
Viestejä
4 734 012
Jäsenet
77 219
Uusin jäsen
ateks

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom