Tyhmät ihmiset

Mutta toisaalta Finnair myös tietää ihan varmasti mistä korvauksia kuuluu maksaa eli ei varmaa tule Finnairillekkaan yllätyksenä. Nyt vain kun on laitettu asiakas itse hakemaan korvauksia niin se on Finnairille vain säästöä jos joku jättää hakematta. Vaikka olen kanssa sitä mieltä että kyllä siinä joku takaraja täytyy olla mutta silti olisin vahvasti sitä mieltä että 2 kk on aika vähän.
Kyllä ja ei. Asiakkaalle kuuluvat lennon peruuntumisesta maksettava vakiokorvaus ja lisäksi muut kohtuulliset kulut. Meillä esim. Viime vuonna siirtyi lento Milanosta Helsinkiin seuraavalle päivälle. Finnair maksoi hotelliyön ja illallisen + matkan kentälle, kun alunperin oli Malpensasta ja siirti Linateen, joka on 70km päässä. Niin ja ekstrapäivä vuokra-autoon + tietullit.

Otettiin lahjakorttina ja saatiin 1800€. Noi ylimääräiset maksoivat 400€, eli 1400€ tuli hyvää.

Nyt on hakemus taas sisällä Finskin säädöistä taannoisen Munchenin lentokenttälakon kanssa. Tosin vain ylimääröisitä kuluista. Saapi nähdä, lento kun loppujen lopuksi lennettiinkin, vaikka Fisnkinmuuta ensin väittikin ja jouduin säätämään vuokra-autoa eestaas ja tuli 150€ kuluja.
 
Edellistä vitsiä jatkaen voihan sitä soittaa vaikka johonkin satunnaisen kunnan puhelinvaihteeseen ja esittää vaatimuksensa. Toimii kunhan puhuu vakuuttavasti.
Eikös sellainen soittaja, joka luulee että kunnan puhelinnumerosta selviää yhtään mitään tai että saisi oikean ihmisen kiinni, kuulu tähän ketjuun :)
 
Tyhmä ihminen ei osaa kirjoittaa/taivuttaa paikkakuntia/kaupunginosia.

Galgary
Chigago
San Fransisco
Pittsburg
Winnibeg
Pieksänmäki
Kävin Riikassa
Rauhanlahti
 
No kai noi kaikki jenkkikaupungit on jo sellaista yleistietoa että jokaisen suomalaisen pitäisi ne oikein osata kirjoittaa…
 
No kaipa mie tyhmä olen, ku helposti saattais samanlaisia typoja tulla noissa. Opinpa nyt senki se, että se on "kävin Riiassa".
No kai noi kaikki jenkkikaupungit on jo sellaista yleistietoa että jokaisen suomalaisen pitäisi ne oikein osata kirjoittaa…
Näin kuvittelis myös pilkkujen kohdalla menevän.
 
Tyhmä ihminen ei osaa kirjoittaa/taivuttaa paikkakuntia/kaupunginosia.

Galgary
Chigago
San Fransisco
Pittsburg
Winnibeg
Pieksänmäki
Kävin Riikassa
Rauhanlahti
Osaamattomuus tai tietämättömyys ei ole tyhmyyttä. Ja näistä taivutettavaksi tarkoitetuista (?) sanoista suurin osa on jo valmiiksi väärin kirjoitettuja..
 
Tyhmä ihminen ei osaa kirjoittaa/taivuttaa paikkakuntia/kaupunginosia.

Entä sijamuodot? Kävin Kyproksella/Kyproksessa?

Melko anekdoottimainen tapa luokitella ihmisiä tyhmiksi. Yhdistelmä muistia ja englannin tuntemista. (Tai maantietoa, mutta ryhmittelisin kuitenkin muistin alle)

Mikä noista ei ollut tarpeeksi ilmeisen väärin kirjoitettu? "Kävin Riikassa" on tietysti myös ihan oikein mutta tarkoittaa silloin eri asiaa.

No rauhanlahdesta erityiskiitos. En tiennyt, että tuollainen kylpylähotelli (rauhalahti) on olemassa, tai Kuopiostanilainen (spelling?) kaupunginosa. Olen siis tyhmä.
 
Olen myös niin tyhmä ja sivistymätön etten ollut koskaan kuullutkaan. Toki ilmeistä oli, että tuolle listalle päätynyt versio on väärä ja oikea kirjoitusasu tuo mainitsemasi. Melko vähäinen paikannimi näkyy tosiaan listalle tulleen valituksi. Huonohko esimerkki.
 
Ei ehkä ole tyhmyyttä, mutta välillä ärsyttää ihmiset, jotka pitää tarpeetonta meteliä. Esimerkiksi ihmiset, jotka jotenkin kiljaisevat tai huudahtavat aivastuksen yhteydessä. Jotenkin tällainen tarpeeton metelin pitäminen tuntuu aika epäkohteliaalta etenkin hiljaisessa ympäristössä.

Ilmeisesti kuurot ihmiset ei tee mitään tuollaisia ylimääräisiä ääniä aivastaessaan, joka viittaa siihen, että se on ihan opittu tapa.
 
Ei ole kyllä opittu tapa. Kyllä se tulee tahdonvastaisesti. Jotkut voivat tuota hallita mutta ei kaikki. Aivan kuten nikotuskin.
 
Kyllä sellanen kunnon aivastus tuntuu paremmalta sopivalla ääniefektillä höystettynä vaikkei ne itellä ole mitenkään hallitsemattomia ääniä.
 
Ei ehkä ole tyhmyyttä, mutta välillä ärsyttää ihmiset, jotka pitää tarpeetonta meteliä. Esimerkiksi ihmiset, jotka jotenkin kiljaisevat tai huudahtavat aivastuksen yhteydessä. Jotenkin tällainen tarpeeton metelin pitäminen tuntuu aika epäkohteliaalta etenkin hiljaisessa ympäristössä.

Ilmeisesti kuurot ihmiset ei tee mitään tuollaisia ylimääräisiä ääniä aivastaessaan, joka viittaa siihen, että se on ihan opittu tapa.
Kuurot sitten möliseekin muuten vaan. Parin kuuromykän kanssa saunonut ja sellaistää öö möö uu mölinää ja muminaa, vaikka eivät edes yrittäneet kommunikoida.
 
Ei niitä aivastuksia kokonaan voi estää (osittain kylläkin) mutta sitä volyymiä on erittäin helppo säädellä. Ei ole olemassa mitään tilannetta missä on pakko vetää sellainen ns. huutoaivastus. Tietty kotona se "tuntuu ihan hyvältä" mutta melko kusipäistä sitä on tykittää jossain missä ihmiset on pakkautuneet yhteen. Huutoaivastajat myös ovat käytännössä aina keski-ikäisiä miehiä, mistä voi myös tehdä päätelmiä siitä että päteekö "se-nyt-vaan-on-pakko-aivastaa-niin".
 
Näin keski-ikäisenä miehenä kommentoin omasta kokemuksesta, että joskus se todella äänekäs aivastus vaan tulee niin äkisti ettei ehdi mitään tehdä. Ja vaimo kiittää joka kerta. Toki joskus pystyy hieman hillitsemään. Jos väkisin alkaa tässä iässä pidättelemään, niin sitten antaa selkä tms. muu paikka periksi helposti.
 
Ei niitä aivastuksia kokonaan voi estää (osittain kylläkin) mutta sitä volyymiä on erittäin helppo säädellä. Ei ole olemassa mitään tilannetta missä on pakko vetää sellainen ns. huutoaivastus. Tietty kotona se "tuntuu ihan hyvältä" mutta melko kusipäistä sitä on tykittää jossain missä ihmiset on pakkautuneet yhteen. Huutoaivastajat myös ovat käytännössä aina keski-ikäisiä miehiä, mistä voi myös tehdä päätelmiä siitä että päteekö "se-nyt-vaan-on-pakko-aivastaa-niin".
Aivastusta ei saisi pidättää, ääni on mitä on.
 
Miksi ei? Pierusta ja kakkaamisesta oon ton kuullu, mut että aivastuksesta? Mut ku se on tulossa, nii sen kyl haluaa saattaa loppuun ku sehä on pienimuotoinen orgasmi nenässä :D Jää ärsyttään, jos se on tulollaan, mut ei tule.Asiasta kukkaruukkuun; Itellä tais kerran kylkiluihin/luuhun tulla jottai damagea aivastaessa, ku oli monta viikkoa kipeenä sen jälkee. Ei oo kyl koskaa aiemmin eikä myöhermmin samaa tapahtunu. Vissii oli vaa jytympi aivastus tai asento huono tms..

e: tai joo, ei sitä varmaa kannata enää siinä kohtaa piätellä, ku se aivastus tulee. Mut silloinki voi kohtuu hiljaisesti turskauttaa ilman ylimääräisiä ääntelyjä.
 
Viimeksi muokattu:
Olisi kyllä ikävää elämää, jos joutuis miettimään, mitä joku ajattelee minun aivastuksista. Kannattaa keskittyä omaan elämään.
 
Meillä on töissä nainen joka rääkäsee niin että koko firma säpsähtää kun se aivastaa ja todellakaan ei sitä pysty hallitsemaan. Aina löytyy näitä tussahtelijoita mutta se on ihan henkilöstä kiinni, ei sitä pysty opettelemaan.
 
Ei niitä aivastuksia kokonaan voi estää (osittain kylläkin) mutta sitä volyymiä on erittäin helppo säädellä. Ei ole olemassa mitään tilannetta missä on pakko vetää sellainen ns. huutoaivastus. Tietty kotona se "tuntuu ihan hyvältä" mutta melko kusipäistä sitä on tykittää jossain missä ihmiset on pakkautuneet yhteen. Huutoaivastajat myös ovat käytännössä aina keski-ikäisiä miehiä, mistä voi myös tehdä päätelmiä siitä että päteekö "se-nyt-vaan-on-pakko-aivastaa-niin".
Jep, samoja tyyppejä.
Käyttävät myös joka aamu halvan moottoripyörän lämpimäksi kerrostalon autokatoksessa ennen lähtöä, sitä ennen on paiskottu kaikki ovet voimalla kiinni, kävelty kantapäillä kerrostalon läpi ja lopuksi vedetään röökit muiden parvekkeiden alla.
Mutta hei, sitä ei ole kielletty?
Käytöstapoja tai muita huomioon ottavaa käytöstä ei voi nykyisin vaatia, se on monille liikaa ja näkemys ei ulotu oman egon ulkopuolelle.
Edellä kuvattu ei koske pelkästään keski-ikäisiä miehiä, ikävä kyllä tuohon sakkiin mahtuu myös nuorta porukkaa...
 
Meillä on töissä nainen joka rääkäsee niin että koko firma säpsähtää kun se aivastaa ja todellakaan ei sitä pysty hallitsemaan. Aina löytyy näitä tussahtelijoita mutta se on ihan henkilöstä kiinni, ei sitä pysty opettelemaan.
Aivastus voisi toimia identiteetin tarkastuksestakin. Kaikilla meillä on oma signature-aivastus :D
 
Meillä on töissä nainen joka rääkäsee niin että koko firma säpsähtää kun se aivastaa ja todellakaan ei sitä pysty hallitsemaan. Aina löytyy näitä tussahtelijoita mutta se on ihan henkilöstä kiinni, ei sitä pysty opettelemaan.
Mistä tiedät että kyseinein henkilö ei voi hallita aivastustaan? Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko tästä jotain tutkittua tietoa olemassa vai perustuuko vain oletuksiin?
Itse tiedän muutaman kaverin ketkä aivastaa tietyissä tilanteissa (autossa, mökillä, saunassa, veneessä ym.) todella lujaa ja terävästi, silti en ole kenekään kuullut aivastavan samalla tavalla esim. töissä tai kaupassa?
On muuten todella erikoinen aihe :)
 
Siitä, että koko saatanan halli säpsähtää sen aivastuksesta ja se pahoittelee kymmenen minuttia sen jälkeenkin että anteeks anteeks rääkäisyä. Ihan saman kun käskee henkilöä joka nikottelee lopettamaan sen. Ei siihen kaikki pysty vaikka kuinka haluaisi.
 
Se default-aivastus tulee itekseen, jos sitä ei ajattele? Aivastus monesti tulee aika äkkiseltää, että ei ehdi välttis ajatteleen "miten pitäis aivastaa". Hyvä, ku jos saa käden/hihan eteen.

Siitä, että koko saatanan halli säpsähtää sen aivastuksesta ja se pahoittelee kymmenen minuttia sen jälkeenkin että anteeks anteeks rääkäisyä. Ihan saman kun käskee henkilöä joka nikottelee lopettamaan sen. Ei siihen kaikki pysty vaikka kuinka haluaisi.
Nikottelu? Hikka? Sitä nyt ei kukaan kykene hallitseen. Aika outoa pyytää lopettaan.
 
Se default-aivastus tulee itekseen, jos sitä ei ajattele? Aivastus monesti tulee aika äkkiseltää, että ei ehdi välttis ajatteleen "miten pitäis aivastaa".

Nikottelu? Hikka? Sitä nyt ei kukaan kykene hallitseen.
Itse asiassa pystyy, mutta helppoa se ei ole. Vaatii helvetinmoisen keskittymisen ja hengittämisen harjoittamisen mutta onnistuu. Helppoa se ei ole. Enkä toki tiedä pystyykö kaikki siihen mutta itsellä onnistuu.
 
No ei nyt iha kirjaimellisesti tarvinut ottaa :D Kaipa se mahdollista sit on, mut itse en oo kyl vielä oppinu tahdon voimalla hikkaa lopettaan. Poppakonsteja on kyl miljoona tusinaan.
 
Joo on se mahdollista mutta itsellä ei todellakaan sellaista että sen psytyy joka kerta lopettamaan käskystä. Oikea hengitys, ajatusten hallinta jne ja pienikin herpaantuminen niin napsahtaa. Kroppahan sen nikotuksen aloittaa niin sen pystyy myös lopettamaan, mutta tosiaan helppoa ei ole.
 
Siitä, että koko saatanan halli säpsähtää sen aivastuksesta ja se pahoittelee kymmenen minuttia sen jälkeenkin että anteeks anteeks rääkäisyä. Ihan saman kun käskee henkilöä joka nikottelee lopettamaan sen. Ei siihen kaikki pysty vaikka kuinka haluaisi.
Joo, kyllä.
Ei tuo silti kerro mitään siitä mitä kysyin, eli mistä tiedät että henkilö ei OIKEASTI pystyisi "vaimentamaan" tai kontrolloimaan aivastustaan?
Yksi toimiva tapa on esim. estää ilman kulkeminen nänän kautta, pystyy pelamaan sen verran aikaa että ei ole pakko heti aivastaa siinä toimistossa äkkiä ja yllättäen?
Hikka taas liittyy pallean supistustilaan ja siihen ei auta kuin mainitsemasi "hengitysharjoitukset", kaikki toki oppi sen jo viimeistään yläasteella?
Eli keuhkot täyteen ilmaa, kyljelleen maahan "sikiöasentoon", pidätä hengitystä niin kauan kuin pystyt = hikka pois.
 
Aika hupaisaa olisi töissä alkaa sikiöasennossa kierimään lattialla tai nenää pidellä, että ei vaan tulisi ääntä kun aivastaa. Pelkkä ajatus jo naurattaa.
 
Joo, kyllä.
Ei tuo silti kerro mitään siitä mitä kysyin, eli mistä tiedät että henkilö ei OIKEASTI pystyisi "vaimentamaan" tai kontrolloimaan aivastustaan?
Yksi toimiva tapa on esim. estää ilman kulkeminen nänän kautta, pystyy pelamaan sen verran aikaa että ei ole pakko heti aivastaa siinä toimistossa äkkiä ja yllättäen?
Hikka taas liittyy pallean supistustilaan ja siihen ei auta kuin mainitsemasi "hengitysharjoitukset", kaikki toki oppi sen jo viimeistään yläasteella?
Eli keuhkot täyteen ilmaa, kyljelleen maahan "sikiöasentoon", pidätä hengitystä niin kauan kuin pystyt = hikka pois.
Se tuntuu inhottavalta jos yrittää vaimentaa aivastusta, eikä sen alkuperäinen tarkoitus toteudu.
 
En kyllä tarkoittanut, että sitä pitäisi pidättää. Mutta kun jotkut ihan oikeasti huutavat tai kiljaisevat aivastaessaan.
 
Jep, samoja tyyppejä.
Käyttävät myös joka aamu halvan moottoripyörän lämpimäksi kerrostalon autokatoksessa ennen lähtöä, sitä ennen on paiskottu kaikki ovet voimalla kiinni, kävelty kantapäillä kerrostalon läpi ja lopuksi vedetään röökit muiden parvekkeiden alla.
Mutta hei, sitä ei ole kielletty?
Käytöstapoja tai muita huomioon ottavaa käytöstä ei voi nykyisin vaatia, se on monille liikaa ja näkemys ei ulotu oman egon ulkopuolelle.
Edellä kuvattu ei koske pelkästään keski-ikäisiä miehiä, ikävä kyllä tuohon sakkiin mahtuu myös nuorta porukkaa...
Jos 2t pyörä niin sanoisin tapaa jopa fiksuksi, etenkin kylmällä kelillä.
 
Luinpa Yleltä miten vaaleissa tuli iso määrä hylättyjä ääniä. Äänestäjät "panikoineet" vaalikopissa. Nuo ohjeet ovat maailman yksinkertaisimmat ja selkeästi kerrottu vielä ihan kopissakin. Miten noita hylättyjä ääniä voi tulla noin paljon? Ellei nyt vitsillä sinne mene piirtämään aku ankkaa (joka taas aihe erikseen miksi käyttää edes aikaansa)
 
Miten noita hylättyjä ääniä voi tulla noin paljon?

Ensin todella TODELLA moni ei mieti asiaa etukäteen yhtään. Itselläni oli jo etukäteen molemmat numerot selvillä.
Siihen lappuun laitetaan VAIN se numero, ei mitään "vaalitoiveita" tai ohjeita ehdokkaille saati tsemppaus kertomuksia.

Toisekseen äänestyspaikka, kun olin menossa sieltä pois (ennakkoäänestys) jouduin neuvomaan yhtä vanhempaa pariskuntaa mihin mennä.. ..vaikka oli selkeät opasteet mutta "miehen mielestä se on tuollapäin".
Ei sillä ole väliä mitä siellä opasteen toisessa päässä "normaalisti" on. Jos on opasteet missä nuolet niin seurataan niitä.. vaikka "tiedän että ei tuolla ainakaan äänestyspaikkaa ole".. ..kun normaalisti sitä äänestyspaikkaa ei tietysti olekaan siellä...

Sitten tietysti itsestään selviä. Sinne koppiin kuuluu mennä yksin, ei kavereiden kanssa...
Paikalle kuuluu saapua selvinpäin, ei humalassa / aineissa. Eikä se ole "hengailupaikka" kavereiden kanssa missä kerrotaan poliittisia vitsejä.
On hyvä varmistaa jo etukäteen että löytyy kaikki tarvittava. Lähinnä noloa sellaiset "ekkö sää tunne mua?" tai "oon mää täysi-ikäinen" mölinät. Henkilöllisyys varmistetaan kaikilta. Mikä siinä on niin vaikeaa?
 
Luinpa Yleltä miten vaaleissa tuli iso määrä hylättyjä ääniä. Äänestäjät "panikoineet" vaalikopissa. Nuo ohjeet ovat maailman yksinkertaisimmat ja selkeästi kerrottu vielä ihan kopissakin. Miten noita hylättyjä ääniä voi tulla noin paljon? Ellei nyt vitsillä sinne mene piirtämään aku ankkaa (joka taas aihe erikseen miksi käyttää edes aikaansa)
Kahdet vaalit yhtä aikaa voi luonnollisesti aiheuttaa tavallista enemmän hämminkiä. Lisäksi ehdokkaiden numerot on isompia/pidempiä kuin muissa vaaleissa.

Helsingissä ei kai järjestetä aluevaaleja vaan pelkät kuntavaalit, joten helsingjööriläiset ei välttämättä ole perillä näistä muun Suomen hankaluuksista... Jos satut siis sieltä olemaan.
 
Uskon tuohon Tanelin mainitsemaan, että moni ei mieti asiaa yhtään etukäteen. Itselle tätä kahdet vaalit, kahdet värit ja numerojutut on tullut tuutin täydeltä joka mediassa jo viikkoja.
Ehkä vähän kärkäs mielipide, mutta vaikka en olisi mistään ohjeistuksista kuullut niin silti asia olisi selvinnyt kopissa viimeistään. Tietenkin aina laitetaan vain pelkkä numero. Homma on mielestäni ala-asteen perusohjeita yksinkertaisempaa. Toki sitten sairaat, vanhukset, huumeidenkäyttäjät ei välttämättä skarppina siellä kopissa.
 
Miten noita hylättyjä ääniä voi tulla noin paljon?
Ymmärtääkseni tyhjä lipuke lasketaan samaan hylättyjen äänien joukkoon. Niitähän ymmärrettävästi tulee kun on kahdet vaalit samalla kertaa ja jotkut vaivautuvat paikalle äänestääkseen kuntavaalissa mutta eivät piittaa tai ole tutustuneet aluevaalien ehdokasasetteluun. Harva varmaan haluaa tehdä vaalipaikalla numeroa siitä että menettelee muuten kuin oletusarvoisesti.

"Äänestättekö molemmissa vaaleissa?"

"Kyllä."

-> Toiseen uurnaan tuli tyhjä lipuke ja taas yksi aluevaaliääni hylättiin. Tämä, vaikka äänestäjä ei ollut kännissä tai idiootti.
 
Luinpa Yleltä miten vaaleissa tuli iso määrä hylättyjä ääniä. Äänestäjät "panikoineet" vaalikopissa. Nuo ohjeet ovat maailman yksinkertaisimmat ja selkeästi kerrottu vielä ihan kopissakin. Miten noita hylättyjä ääniä voi tulla noin paljon? Ellei nyt vitsillä sinne mene piirtämään aku ankkaa (joka taas aihe erikseen miksi käyttää edes aikaansa)
Myös tyhjät liput lasketaan hylätyiksi. Ja itse jätin tyhjät liput koska ei ei mitään käryä ketä olisin äänestänyt kun ei suomen tilanne tällä hetkellä erityisemmin kiinnosta.
 
Ymnärrän tyhjän äänestämisen, mutta eikö juuri tuossa tilanteessa kannattaisi jättää kokonaan vaivautumatta paikalle? Ainakin ilmaisisi tahtonsa tarkemmin.
Ei. Äänestäminen on kansalaisvelollisuus jota aion vaalia. Toimivan demokratian eteen jaksan kyllä muutaman vuoden välein raahautua äänestämään.
 
Ymmärtääkseni tyhjä lipuke lasketaan samaan hylättyjen äänien joukkoon. Niitähän ymmärrettävästi tulee kun on kahdet vaalit samalla kertaa ja jotkut vaivautuvat paikalle äänestääkseen kuntavaalissa mutta eivät piittaa tai ole tutustuneet aluevaalien ehdokasasetteluun. Harva varmaan haluaa tehdä vaalipaikalla numeroa siitä että menettelee muuten kuin oletusarvoisesti.

"Äänestättekö molemmissa vaaleissa?"

"Kyllä."

-> Toiseen uurnaan tuli tyhjä lipuke ja taas yksi aluevaaliääni hylättiin. Tämä, vaikka äänestäjä ei ollut kännissä tai idiootti.
Tuo on kyllä epäkohta tällaisissa tuplavaaleissa. Vittujako se sivullisille kuuluu, osallistutko molempiin äänestyksiin vai ainoastaan toiseen...

Yksi ratkaisu olisi se, että samalla lipukkeella äänestään molemmissa vaaleissa. Voi hankaloittaa laskentaa mutta such is life. USA:ssa äänestetään samalla lipukkeella kymmenistä eri asioista yhdellä kertaa...
 
Tuo on kyllä epäkohta tällaisissa tuplavaaleissa. Vittujako se sivullisille kuuluu, osallistutko molempiin äänestyksiin vai ainoastaan toiseen...
Toisaalta en näe ongelmaa tai siis näen helpon ratkaisun jonka kenties estää jokin lakiteknillinen seikka jota en tule maallikkona ajatelleeksi.

Mitä jos ei kyseltäisi mitään? Luulisi äänestäjän oletuksena tajuavan että ei-kiinnosta-minua-vaalissa voi äänestää tyhjää samalla kun äänestää käynnin aiheena olevassa vaalissa itselleen tärkeästä asiasta. Muutama prosentti tyhjiä lappuja ei haittaa mitään ja mikä tahansa pieni lisävaiva on hyvin pieni, kun se työ tehdään mahdollisimman hyvän demokraattisen prosessin takia.

E: Alue- ja kuntavaalit 2025
 
Mietin samaa, mutta pohdin, että lopulta tuossa tulee enemmän selitettävää ja prosessi ei helpotu. "Miksi sain kaksi lappua"

Mutta toisaalta taas, en näe ongelmaa sivullisten suhteen. Kyllä ne sivulliset tietää, että äänestäjä voi äänestää tyhjää vaikka se ottaisikin kaksi lappua. Ja jos menen äänestämään pressanvaaleissa, niin sivulliset tietää, että oon menossa äänestämään pressaa, ei ole mitään epäselvyyttä, että 'hei, äänestiköhän toi pressanvaaleissa vai aluevaaleissa', niin kuin yhtään ketään kiinnostaisi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
274 684
Viestejä
4 732 762
Jäsenet
77 216
Uusin jäsen
jannunen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom